Omat urheilumuistot

[Seti]

Neljättäkymmentä käyvälle tuli tällainen ketjuidea.

Tässä tapauksessa pahasti kouluajoille painottuvia.
Ala-asteen hiihtokisat. Osanottajia noin sata. Dösällä raahattu skimbat skoleen ja saman tien ladulle.
Maali törkeän ylämäen päällä ja tiesin että loppusija on noin 50. tai jotain. Sen mukaista sutimista koko matka.
No eikö siihen alamäen pohjalle tule äikänmaikka rääkymään ett ei saa lopettaa kesken ! Kyllä kiinnosti tsempata. Joo.

Keväällä sama äikänmaikka oli sitten dumaamassa kuulantyöntöä. Meikä pukkaa yli 10 metriä. Mutta tämä kääkkä sanoo et se oli yliastuttu.
Karmea protestointi päälle. Että ei varmaan ollu ! Kaverit säestää vierestä et ei ollu yliastuttu.
Täti piti päänsä ja sano et tähän osaan ei saa osua edes varpailla, osoittaen etulautaa. Mikäs siinä sitten.
Skolen mestaruus meni jollekin muulle.

Yläasteella pääsi jo pätemään. Voikkatunnit heti aamusta. Lentismatsi. 10 ässää putkeen. Heh ! Valkku/Maikka.. no.
Se kävi nappaa häppää aina erien välil, et puolen päivän aikaan oli melko sama mitä seil teki.

Mitäs muuta. Ruodikses vedin Cooperin loppuun asti !

Onko täällä muita tosiatleetteja ?

 

[spertti]

Listataan nyt sitten jotain ....

- Suurkisat 1990 Helsinki: Olin 11 vuotias, ja tuo oli kyllä niin massiivinen tapahtuma, etä se laittoi pienen pojan pään pyörälle. Harrastin tuolloin pitkien matkojen juoksua, mutta noissa kisoissa osallistuin varmaan 10 eri lajiin. Kisat taisivat kestää viikon, ja asuimme Vermon raviradalla teltoissa. Erittäin hieno kokemus.
- Kaikki koulujenväliset kilpailut lätkässä, ja juoksussa tuli koettua. Ei oikeastaan mitään jäänyt mieleen. Kerran olimme lätkässä loppuottelussa, mutta turpaanhan siitäkin tuli. Taisi olla siis vain Helsingin koulujen loppuottelu =)
- Lätkää tuli pelattua A-junnuihin asti ihan tosissaan, mutta siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä motivaatio ja taidot loppuivat, jotta harrastusta olisi enää voinut tosissaan jatkaa. Parhaimmat muistot lätkästä ovat varmaankin turnauksesta, jonka kävimme B-junnuina voittamassa Tsekeissä. Muutenkin ikimuistoinen reissu.

Hyviä muistoja on paljon, mutta tuossa nyt nuo mitkä päällimmäisenä tulivat mieleen.

 

[Bloogi]

Mulla nyt on jäänyt tällänen mieleen taisi olla joku vuoden 99 hesa cuppi ja meillä oli ottelu Brasilialaista joukkuetta vastaan ja turpaan tuli 9-0 ja ottelun jälkeen koutsi tuli ja antoi mulle sellasen viirin että olin joukkueemme paras pelaaja ja sanoi "sä olit kuule ainut joka sai brassi pojan kaatumaan hyvin pelattu!" Kyllä oli muut kateellisia.

Laitetaan vielä toinen samassa hesa cupissa kun upotin hjk:n viimesellä minutilla kun saimme vaparin siitä 16 alueen aivan rajalta menin muuriin tekemään "reikää" niin pelaajamme latasi saatanan kovan tykin ja suoraa päähän minua josta pallo kimposi hienosti takakulmaan! Oli kuule harjoteltu kuvio .)

Kyllähän näitä muistoja riittäisi vielä paljonkin ,mutta täytyy lähtee nukkumaan että jaksaa huomenna töihin.

 

[ms.qvist]

Tuodaanpa nyt esille muutamia urheilumuistoja menneiltä vuosilta - niin positiivisia kuin myös negatiivisiakin:

-kolmannella luokalla jäin hiihdossa viimeistä edelliseksi kun isä unohti voidella sukseni, sen jälkeen opettelin itse voitelemaan omat sukseni.

-kuudennella olinkin kouluni toiseksi nopein hiihtäjä, sisulla se pienikin maasta ponnistaa.

-yleisurheilusta saavutin useamman piirimestaruusmitalin, niin yksilölajeista kuin myös viesteistä.

-kahdeksan vuotiseen uintiuraan mahtuu monenmoisia hetkiä - niistä merkittävimpänä pronssi valtakunnallisessa uintikisassa 4x 100 metrin viestissä.

-uinnissa kertyi aluemestaruusmitaleja useampiakin, väriskaala oli pronssista kultaan.

-B-mestaruuskisoissa "onnen uimahousujen" ratkeaminen takamuksesta lähtöpallilla. Kyllä hävetti!

-salibandyssä on tullut pelattua useammalla eri divaritasolla, parhaimmillaan I divisioonassa.

-cooperissa parhaimmillaan 3240 m.

-tutustuminen uppopalloon, rankka laji fyysisesti. Jokainen voi kuvitella miltä tuntuu saada kyynärpäästä otsikkoon kolmen metrin syvyydessä siten, että silmissä alkaa säkenöidä.

Olisihan näitä urheilumuistoja vaikka kuinka mutta tämä riittäkööt tällä kertaa.

vlad.

 

[kolome]

Parhaat muistot ovat jalkapallokentiltä. Niitä on kertynyt paljon koska fudista tuli pelattua lähes 12 vuotta. Joukkue missä pelasin ei ollut kovinkaan tasokas, mutta kyllä siellä nautti pelaamisesta vaikka tappioita tulikin reilusti enemmän kuin voittoja.

Yksi parhaimmista ja hauskimmista muistoista sijoittuu Itä-Helsinkiläisen FC Konnun järjestämään turnaukseen, jossa hävisimme kaikki ottelut emmekä tehneet maalin maalia koko turnauksessa. Turnauksen loppujuhlallisuuksissa meille annettiin diplomien lisäksi noin metrin pitkä ruisleipäpitko, josta sitten jaettiin viipaleita kaikille jätkille. Valmentaja sai tsemppari -palkinnon.


Toinen hieno muisto sijoittuu silloisen HJK Feltbayn järjestämään turnaukseen, missä saimme ensimmäisen ja ainoan mitalimme. Pelasimme pronssiottelussa joka venyi aina rankkariskabaan asti. Kun ratkaiseva veto upposi verkkoihin, alkoi tajuton huuto ja älämölö. Kentällä oli iso kasa sinipaitaisia pelaajia tuulettamassa ja halailemassa. Se oli hieno fiilis. Kun menestystä tulee harvoin se tuntuu hienommalta. Ensimmäinen mitali tuntui todella hienolta, vielä kun jengi oli täynnä todella hyviä ja mukavia jätkiä.

 

[Mats Bedö]

Muutamia "huippuja" muistuu mieleen monen vuoden tahkoiluista:

- Ala-asteella olin kylan "ykkonen" yleiurheilussa, joten seura ilmoitti mut aina myos hiihtoihin talvisin. Kerran seuramme "voitelu-expertti" voiteli sukseni ja ei kun ladulle: Urheilukentalta kun paasin metsan siimekseen ja ylamakeen, niin suksien pohjassa oli 5cm lunta ja kolme oli mennyt jo ohi (lahdot 30sek valein). Sen jalkeen olen hiihtanyt kahdesti: intissa kerran ja kerran kun luistelusukset tuli markkinoille.

- Korisurani alussa, ekoissa harkoissa (FoKoPo), ekassa hyokkayksessa syotin pallon katsomoon. Nolo fiilis.

- Ekoissa triathlon-kisoissani meinasin hukkua uintiosuudella: meren suuret vasta-aallot yllattivat. Jouduin uimaan hetken jopa selkaa siina. Tulin tokavikana ylos vedesta ja aivan kuolleena. Saman vuoden SM-kisoissa olin muistaakseni huikaisevasti 98.

- Voitin kerran eraan eurooppalaisen valtion "SM-kisat" golfissa. Ei siina sinallaan mitaan, mutta kierroksen aikana riitaannuin kisan jarjestajan kanssa (joka pelasi samassa flaitissa) niin pahasti, etta en hakenut voittopyttya palkinnonjaosta ja longest drive -kisankin voitti joku "Joulupukki", kuulemma... Edelleen havettaa, vaikka aija onkin tays mulkku.

- Muinoin kun siirryin jenkkifutiksen 2-divarista SM-sarjaan ja menin jengin ekoihin harkkoihin, olo oli kun ei olis tiennyt koko lajista mitaan. Jos koskaan niin silloin tunsin itseni uunoksi.

- Menin ekoihin latkaharkkoihin Belgiassa. Vetelin siina kaukaloa ympari "reteesti" ja tielle sattui kiekko. Vedin sen rannarilla siististi... kaukalon yli vaihtopenkille. Onneks ei osunut kehenkaan. Noh, siina tuli pari jannua heti tutuiksi, kun oli mista jutella... :-D

- EU-Mastersissa (golf-kisa) vedin finaalikierroksen kymppi-vaylan tiiboxista oikealle laheiseen koivuun ja pallo lensi takas baut 20 metria tiiboxin taakse. Siita oli hyva jatkaa.

Tallalailla nyt aluksi...

 

[keppi]

Noh. Omaurheilu-ura vielä käynnissä, mutta mainittakoon uinnissa menestyminen pitkällä aika välillä. Jätetään sijoituksista sen tarkemmi kertominen pois, ettei mene varsin prässäilyksi. Mutta hyvin on mennyt ja toivottavasti kehitystä tapahtuu vielä parin kolmen vuoden ajan ja sitten saattaisi olla aika pistää simmarit naulaan.

 

[Datsun]

Keväällä 86 (Olof Palmen murhaa seuraava aamu, muuten) me 10-11 vuotiaat pelasimme ensimmäisen kerran seurahistoriassa (perustettu -82) jääkiekon aluemestaruudesta. Kaksi ottelua saman päivän aikana ja ottelut olivat jossakin Paraisten-Naantalin suunnalla.

Eka peli menikin hyvin, taisimme jopa voittaa. Toinen peli taisi olla Naantalin VG:tä vastaan ja ehdimme hienosti käymään syömässä otteluiden välillä. Suuri osa pikkupojista oli ensimmäisiä kertoja ravintolassa ja veti lehtipihviä + ranskalaisia kaksin käsin.

Takkiin tuli joku 14-0. Aivan ähkyssä.


Lätkää vedettiin kuitenkin jatkossakin aina tosissaan, toisin oli futiksen kanssa. Kotikylän uuden urheilukentän avausottelussa tuli Pallo-Iiroilta takkiin tyyliin 0-16, tuuletimme villisti joka kerta kun vastustaja teki maalin.

Urbaani legenda kertoo myös että joskus takavuosina LuVe oli johtanut porilaisia vastaan Reposaaressa sensaatiomaisesti 1-0, mutta junan kulkiessa ohi oli kaksi maalia kolahtanut omiin! Kiskot kun kulkevat aivan kentän vieressä.

 

[mikko600]

Onhan noita, lähinnä suuren ja mahtavan Keittohongan riveissä tuli toilailtua.
mm:

-Sakkoja liioista korteista yli 2000mk kaudessa
-Häviöitä malliin 15-0, +päälle vielä muutama punainen
-Yhdeksän päivän unkarin reissu, viimeiseksi jäätiin, mutta kännissä yhdeksän päivää.
-4-2 voitolla vartti jäljellä peliä--->kaksi punaista ja takkiin 7-4
-Koko vaihtopenkin pihalle heittäminen kymmenen minuutin kohdalla.
-Kerran jatkoon Hesa-cupissa, juhlimaan niin perkeleesti, seuraavana päivänä peli=turpiin 7-0 hirveässä kankkusessa.

Ja kyseessähän oli kuningaslaji Jalkapallo...

 

[Mats Bedö]

-Sakkoja liioista korteista yli 2000mk kaudessa
-Häviöitä malliin 15-0, +päälle vielä muutama punainen
-Yhdeksän päivän unkarin reissu, viimeiseksi jäätiin, mutta kännissä yhdeksän päivää.
-4-2 voitolla vartti jäljellä peliä--->kaksi punaista ja takkiin 7-4
-Koko vaihtopenkin pihalle heittäminen kymmenen minuutin kohdalla.
-Kerran jatkoon Hesa-cupissa, juhlimaan niin perkeleesti, seuraavana päivänä peli=turpiin 7-0 hirveässä kankkusessa.

Palkintokaappi notkuu Fairplay -pysteista??

 

[mikko600]

Heh, no ei ihan. Kerran juurikin hesa-cupissa tuomari ei meinannut suostua antamaan ns. vihreätä korttia ollenkaan meidän porukalle. Kyllähän sen ymmärtää kun pistää ison joukon juoppoja kentälle, vääntämään mm. a-junnujen 2-divaria ja miesten kutosta niin ei hyvää tule. Toisaalta kutosessa menestys oli kohtuullista, a-junnuissa ei.

 

[Kuvernööri]

Joskus fudista pelatessa 12-13-vuotiaana alkoi liikkua hurjia huhuja jostain perkeleen isosta ja karvaisesta äijästä Stadin piirin puolella, joka latoo 5 häkkiä pelissä ja on aivan pysäyttämätön kundi, päätä pidempi kuin muut. Joku ulkomaalainen jätkä, ei ikinä selvinnyt mistä päin se oli kotoisin mutta jostain lähi-idästä todennäköisesti. Oli HJK:n junnutähti siihen aikaan ja ratkaisikin yhden Pohjola Cupin Helsingille kun siihen ikään päästiin. Kaikki oltiin aivan varmoja että se on vähintään muutaman vuoden yli-ikäinen, papereissahan syntymäaikana luki muistaakseni tää klassinen 1. tammikuuta. Seuraavana vuonna se ei enää ollutkaan niin hyvä ja kohta se saikin jo fudut HJK:sta, koska sielläkin pidettiin kundia yli-ikäisenä. Aika pian (pari vuotta) tämä stara oli vain tavallinen pelaaja eikä erottunut enää yhtään. Muut oli jo kasvaneet ohi ja se oli ihan kääpiö. Sitten taisi lopettaa, tai ainakaan en ole ikinä kuullut hänestä yhtään mitään. Jälkeenpäin kuulin että olisi ollut 4-5 vuotta vanhempi. No, ikinä en unohda sitä kuinka paljon yksi pelaaja voi dominoida jossain 12-vuotiaiden peleissä.

 

[Domi28]

Pelattiin joskus 90-luvun loppupuolella puulaakikaukista suuressa ja mahtavassa Turku-hallissa. Vastustajana Turun Pelastuslaitos. Muista ei saatu minkäänlaista vastusta, paitsi muuan Reijo Leppäsestä.
Meidän tiimi pyöritti käytännössä koko peliajan vastustajan päädyssä. Leppänen nojailee maalitolppaan ja jauhaa skeidaa meidän veskarin kanssa. Silloin tällöin tulee joku purkupallo ja Leppänen veivaa pallon maaliin. Kyllä vitutti. Onneksi voitettiin muistaakseni 8-7. Leppänen 6+1. Ainoa syöttökin tuli reboundista..