Oman joukkueen kauden 2014-2015 Best Case/Worst Case -katselmus

  • 8 451
  • 18
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ajattelin availla tällaisen puolihumoristisen ketjun, jossa käyttäjät voivat purkaa omia toiveitaan/pelkojaan ensi kauden osalta muuallakin kuin oman joukkueen ketjussa. Toivottavaa olisi että profetiat pysyvät edes jotenkuten realismin rajoissa, eli ei koko joukkuetta tappavia lento-onnettomuuksia, Mike Milburya uutena GM:nä tai Stanley cupia Calgaryyn.

Colorado Avalance 2014-2015

Best Case

1. Pelaajat

Stastnyn lähdöstä huolimatta ketjujen palaset loksahtavat hyvin paikoilleen jo harjoitusotteluissa ja erityisesti top-6 aloittaa kauden muutamalla yllättävällä maali-iloittelulla. McKinnon iskee kauden alkuun seitsemän ottelun pisteputken ja kokenut Iginla on 20 ottelun jälkeen maalipörssin 15 parhaan joukossa. Landeskog kehittyy edelleen ja loppukaudesta media käy ankaraa keskustelua siitä, kuuluuko NHL:n parhaan nuoren kapteenin titteli enää Jonathan Toewsille. Henkilökohtaiset palkinnot jäävät Avsin pelaajilta saamatta, mutta Landeskog, McKinnon ja O'Reilly ylittävät kaikki 60 tehopistettä. Joukkueen sisäisen pistepörssin voittaa Duchene, joka naputtaa tehot 31+49 ja sijoittuu pistepörssin kymmenen parhaan joukkoon. Myös Iginla yltää yli 30 maaliin.

Puolustuksen paketti pysyy jatkuvista epäilyistä huolimatta hyvin kasassa ja Erik Johnson parantaa edelleen hyökkäyssuuntaan ja tekee yli 10 maalia ja 40 tehopistettä. Maalissa Varlamov jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi, tällä kertaa ilman yhtäkään mediakohua. Keväällä ihmetellään miksei loistavasti pelannut mies ansainnut toista vezina-ehdokkuutta putkeen.

2. Valmennus ja joukkue

Roy on kaikkien yllätykseksi kehittänyt kesän aikana Avalanchea kohti kokonaisvaltaista kiekkokontrollia. Corsi-tilastossa noustaan lopulta liigan kymmenen parhaan joukkoon ja Jack Adams -puheet alkavat jo ennen joulua. Siirtotakarajalla verkkoon ui ainakin yksi normiluokkaa kovempi vahvistus puolustuksen tueksi. Suuremmilta loukkaantumisilta vältytään, vaikka Varlamov satuttaa nivusensa parin pelin ajaksi tammikuussa aiheuttaen hetkellisen paniikin Avs-fanien keskuudessa. Sakic onnistuu vaihtamaan Coloradon varausvuoroa hieman ylöspäin kesän draftissa, vaikka top-10 jääkin haaveeksi hyvän runkosarjasijoituksen takia.

3. Kauden kulku

Avs pelaa hyvin tasapainoisen kauden ilman suuria voitto- tai tappioputkia. Erityisesti viime kautta parempi puolustus auttaa kääntämään monta ottelua jatkoajalta rankkarikisaan, josta Colorado nappaa monta tärkeää pistettä recordilla 8-4. Lopullinen pistesaalis on 106, jolla irtoaa kivikovan centralin toinen sija. Ensimmäisellä pleijarikierroksella Avs hoitelee yllättävän vaisun Dallasin otteluvoitoin 4-2. Daniel Briere pääsee kuin puskista vanhaan playoff-vireeseensä ja iskee kuuteen otteluun tehot 5+1. Toisella kierroksella tahkotaan legendaarisen kuumaverinen seitsemän ottelun sarja Anaheimia vastaan, joka valitettavasti väsyttää Avsin sen verran pahasti, että lännen finaaleissa Chicago osoittautuu paremmaksi voitoin 4-2. Chicago menee sarjassa 3-0 johtoon, mutta Colorado onnistuu taistelemaan kaksi yhden maalin voittoa putkeen Blackhawksin rentoutuessa hetkeksi helpon alkutaipaleen vuoksi. Playoffeissa piste per peli -tahtiin yltävät Briere ja Duchene.

4. Kokonaisuutena

Sakic, Roy ja koko muu joukkue osoittaa selkeästi ettei edellisen kauden yllättävä menestys ollut sattumaa ja tarjoaa kannattajilleen kokonaisvaltaisesti parempaa lätkää. Nuoren joukkueen itseluottamus kasvaa entisestään ja kaudelle 2015-2016 Avs lähtee jo contender-kokelaana ja sijoitetaan useissa kaavailuissa sijoille 5-10 liigan parhaita joukkueita listattaessa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Sabresin osalta

Best Case:

1. Pelaajat:

Breikkaukset kohtuullisten tehojen ja hyvien peliesitysten muodossa Grigorenkolta, Armialta, Ristolaiselta ja Ruhwedeliltä. Myersin nousujohteisen käyrän jatkuminen. Girgensonsilta myös suhteellisen kovat tehot, samoin Ennisiltä ja Hodgsonilta. Enroth/Neuvirth, kunmpi pelaa, sulaa, ettei liikaa tule pisteitä.

2. Valmennus ja joukkue

Työteliäs pelitapa saadaan iskostettua joukkueeseen. Yhtenäistyminen.

Stewart/Stafford tai molemmat trade-deadlinella yhteen arvokkaampaan palaseen. Lisäksi näin rakennusmielessä, Isles saisi jäädä kokonaispisteissä sijalle 29. (tai 30. juuri Sabresin takana)

3. Kauden kulku

Kun ei tulisi mitään ihan älyttömiä tappioputkia, muttei toisaalta liian isoja voittoputkiakaan. Mieluummin "menetetään peli" heti alussa, ja loppukausi voidaan rauhassa kehittyä ja kiusata isompia.

4. Kokonaisuutena

Rebuild jatkuu aikataulussa, prospektit osoittavat hyvää kehitystä ja joukkueen peli-ilme on pirteä.


Worst case:

1. Pelaajat

Kenttäpelaajat häröilevät ja paketti on ihan sekaisin. Maalivahdit vetää koko kauden jumalmoodissa torjuen 1-0 -voittoja. Tehopisteistä vastaa pelkästään osasto Stafford, Ennis, Stewart, Hodgson

2. Valmennus ja joukkue

Peli on ihan sekaisin. Valmennus riitaantuu GM:n ja pelaajien kanssa, jotka riitaantuvat keskenään.

3. Kauden kulku

Jostain käsittämättömästä syystä (lue "Idän surkea taso") Sabres pääsee toisella villillä kortilla poffeihin, jossa seuraa first round exit Leafsia vastaan suoraan 4-0. Islanders voittaa cupin.

4. Kokonaisuutena

Organisaatio ajautuu täyteen sekasortoon. Koko johtoporras ja valmennusjohto menee uusiksi. Pegula myy Sabresin kiinalaismiljardöörille.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Detroit Red Wings

Worst-Case:
- Kaikki loukkaantuu ja joukkue ei pääse pudotuspeleihin. Varaillaan silti joltain +10. sijoilta 2015 draftissa.

Medium-Case:
- Kaikki loukkaantuu ja joukkue ei pääse pudotuspeleihin. Wings voittaa kuitenkin 2015 Draft-lotteryn ja saanee vahvistusta tulevaisuuden sentteriosastolle.

Best-Case:
- Kukaan ei loukkaannu ja muilta loukkaantuu kaikki. Wings voittaa Stanley Cupin ja kohtaa tulevan CHL-mestari Tapparan ensi syksynä jossain päin Eurooppaa (esim. Tampereella) pelattavassa Super Cup -ottelussa.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Laitetaan tähän vähän toisenlainen best case scenario Buffalolta.

Joukkue omaksuu nopeasti Nolanin yksinkertaisen pelitavan, jota koko joukkue noudattaa kurinalaisesti ja itseään säästämättä Girgensonsin, Giontan ja Gorgesin näyttäen joka ilta esimerkkiä omalla taistelullaan.

Ristolainen laitetaan aluksi farmiin, mutta nousee nopeasti paikkamaan muutamaksi otteluksi loukkaantumista. Tällä visiitillä mies pelaa uskomattoman kovalla tasolla ja pelipaikka kakkosparissa on sementoitu. Mies liikkuu luistimilla yhtäkkiä kuin höyhen, mutta jakaa silti tappavia taklauksia ja pelaten muutenkin pari hiekkaparirullaa käärittynä mailanvarressa. Ristolainen muistuttaa toisinaan kuin Scott Niedermayerin ja Scott Stevensin ristisiitosta. Koko jääkiekkomaailma on aivan ihmeissään, ja tämä saa itsensä Sporde Porttilan lentämään Buffaloon haastattelemaan Ristolaista. Sporde esittää yllättävän kysymyksen, jolla tiedustelee, että mitä on oikein tapahtunut? Ristolainen toteaa vain rauhallisesti, hieman olkapäitään kohauttaen, että "poltin vähän vauvaläskejä". Sporde palaa pikaisesti Suomeen ja sekä Yle että Maikkari omistavat yhden kokonaisen urheilulähetyksensä käsittelemään Ristolaisen nousua NHL-kartalle.

Gorges osoittautuu Myersille täydelliseksi pariksi ja Myers puhkeaa kukkaan oikein todenteolla. Tulokaskauden pistesaldo uusiutuu ja myös puolustuspeli vastustajan parhaita vastaan on luokkaa "kiitettävä". Meszaros pysyy koko kauden kasassa ja tarjoaa Ristolaiselle hyvää tukea Ristolaisen ottaessa komennon tuossa parissa. Pysyk ja tasonsa hyväksi top-6-pakiksi vakiinnuttanut Weber muodostavat erittäin varman kolmosparin. Benoit jää popparimieheksi.

Girgensonsin kesätreenit ovat taas potkineet kunnolla kiveksille ja mies on kuin kaiken kokenut kettu toimiessaan shutdown-sentterinä pimeäntäen ilta toisensa jälkeen vastustajan parhaat. Tehopisteitä muodostuu kaudessa 30 kappaletta, mutta kaikki muu onkin ihan huipputasoa. Ennis pääsee pelaamaan helpompia minuutteja ja iskeekin yli 60 pistettä pelaten uransa parhaimman kauden. Stewart löytää sisäisen draivinsa Nolanin alaisuudessa ja pelaa uransa tasaisimman kauden ja 30 maalia menee rikki ja mies on peto joka ottelussa. Reinhart ajetaan sisään rauhallisesti tarjoten kolmoskentän minuutteja ja roolia, mutta mies osoittaa, kuinka helposti huippupeliälyllä peli on käännettävissä NHL-tasolle ja olisi valmis enempäänkin. Mies saa paljon ylivoima-aikaa ja pisteitä tulee kauden päätteeksi +40 kappaletta.

Trade-deadlinella Buffalo on aivan pudotuspelien tuntumassa ja mediassa ja palstoilla alkaa kova kuhina siitä, kuinka Murray pyrkii nyt tyhjentämään pajatson ja tavoittelemaan McDavidia ennakko-odotuksiin nähden suorastaan huikeasti menneestä kaudesta huolimatta. Islandersin paletti on mennyt aivan sekaisin ja joukkue on aivan viimeisillä sijoilla. Visnovsky ei ole pelannut otteluakaan ja Tavares on taas rikki. Kaikkien yllätykseksi Murray onkin deadilinen suurin ostaja ja tekee kunnon blockbuster-kaupan, jossa Hodgson, St.Louisin 1st rounder + muuta siirtyy muualle ja Buffalo saa nuorehkon, kovan ykköskenttätason laitahyökkääjän pitkällä sopimuksella. Huikeata kautta Rochesterissa pelaava Grigorenko nostetaan samalla ylös pelaamaan laitahyökkääjänä. Nämä muutokset saavat hyökkäyspeliin niin kovaa nostetta aikaiseksi, että joukkue kiipee villikorttipaikalle. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu Boston, jonka Sabres uhrautuvalla pelitavalla voittaa seitsemännessä ottelussa. Toisella kierroksella vastaan asettuu Montreal, jolle Buffalo taipuu otteluvoitoin 4-2.

Islanders sijoittuu viimeiseksi, ei voita lotterya ja Buffalo varaa Eichelin. Oma varausvuoro on jossain 20. hujakoilla. Huikea kausi on lisännyt joukkueen imua niin kovasti, että Eichelin varaamisen ja kymmenien miljoonien captilan siivittämänä Buffalo on kesän vapaiden agenttien yksi halutuimpia kohteita.

Contender on syntynyt.


=)
 
Viimeksi muokattu:

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Pittsburgh Penguins

Best Case:

Pelaajat: Crosby jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi voittaen kaikki tärkeimmät henkilökohtaiset pystit maalipörssiä lukuunottamatta. Malkin voittaa maalipörssin kun täytyy Nealin poistuttua alkaa itse tekemään tarvittavat maalit mutta ennen kaikkea saa pelata ehjän kauden välttyen sairaslomilta. Letangille toivon tietysti henkilökohtaisia onnistumisia, mutta vielä Genoakin enemmän terveyttä. Yhdelle miehelle on sattunut jo nyt aika paljon kaikennäköistä vaivaa, mutta toivottavasti tämä kausi menee niiltä osin paljon mukavammin. Tehot kyllä seuraavat miestä jos vain terveenä pysyy. Martin luutii takuuvarmasti takalinjoilla, Ehrhoff petaa itselleen muhkeaa palkkaa seuraavaksi kaudeksi, mutta tärkeimpänä Määttä jatkaa äärimmäisen räjähdysmäistä kehitystään ja nousee ns. isoksi nimeksi puolustajaspekulaatioissa ympäri liigan. Fleury pelaa itselleen mainettaan takaisin onnistuen myös pudotuspeleissä. Myös Penguinsin nuoret puolustajat onnistuvat yllättämään valmiudellaan NHL-kaukaloissa.

Joukkue: Penguins pelaa itselleen uskollisesti hyvän runkosarjan, mutta suurien henkilömuutoksien seurauksena vielä parantaa pari pykälää pudotuspeleihin ja saa pyyhittyä pölyjä pahimmilta epäuskoilta Pensin pudotuspelikuntoa kohtaan päästen aina SC-finaaleihin asti. Näin Best Case -katselmuksessa Penguins luonnollisesti voittaa Stanley Cupin yllättämällä koko kiekkoa seuraavan maailman.

Worst Case

Pelaajat: Periaatteessa vain päinvastoin mitä parhaassa tapauksessa tapahtuu.. Crosby ja/tai Malkin loukkaantuu ja muiden taakka nousee liian kovaksi. Hörnqvist osoittautuu ihan lapaseksi siinä missä Neal paukuttaa Nashvillessä messevät 40 maalia. Puolustuksesta vanhat ja kokeneet jyrät loukkaantuvat tai pelaavat huonosti, ja nuorten otteiden vuoksi maksetaan liikaa oppirahoja.

Joukkue: Loukkaantuneet tähtipelaajat, Fleuryn entinen pudotuspelivire alkaa tällä kaudella runkosarjasta asti ja uuden valmennuksen aiheuttama sekasorto synnyttää katastrofin ja Penguins jää rannalle pudotuspeleistä eikä lotterystä ole tarjolla korkeita varausvuorojakaan. Kauden päätteeksi Rutherford ilmoittaa myyvänsä Letangin ja uskovansa Fleuryn nousevan vielä tasolleen tehden tälle massiivisen sopimuksen, mihin tämä auliisti suostuu.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Blackhawks:

Best case - Stanley Cup

Worst case - lottoarvonta
 
Koitetaanpas itsekin lyhyesti. Lähdetään rakentamaan posin kautta ja worst case scenario on sitten oikeastaan best casen vastakohdat.

Florida Panthers 2014-2015

Best Case

1. Pelaajat

Jonathan Huberdeaun heikko kausi oli vain toisen kauden kankeutta ja pistetuotanto palaa tulokas/työsulkukauden tasolle, joka tuottaisi +60 pinnaa mahdollisesti Barkovin vierellä. Ja Barkov - pitäisi välttää se toisen kauden kirous ja kiristää viime kauden pistetahtia sinne samaan ~60 pisteeseen. Puolustuksessa ykkösvaraus Ekblad pystyisi kokonaisvaltaiseen peliin ja nousisi suoraan top4-puolustajaksi. Lisäksi puolustajista Kulikov vastaisi peliesityksillään palkkapussiaan ja vakiinnuttaisi vakiotasonsa suunnilleen viime kauden parhaalle tasolleen.

2. Valmennus ja joukkue

Viime kaudella joukkue päästi toiseksi eniten juoksuja, päästi toiseksi eniten. Viitteitä paremmasta puolustuksesta oli nähtävillä jo viime kaudella Luongon tultua maalille. Nyt Bobby Lou rauhoittaa puolustusta ja samalla Gallantin valmentamana viisikkopelaaminen ottaa kilometrin mittaisen askeleen eteenpäin. Seurauksena viime kauden maaliero -72 muuttuu, jos ei positiiviseksi, niin ainakin nollan tuntumaan.

3. Kauden kulku

Joukkue panostaa kauden alkuun, jotta hyvä meininkiin saadaan hyvä flow ja taistelu pudotuspelipaikasta jatkuisi mahdollisimman pitkään. Parhaan scenaarion parhaassa tapauksessa Panthers myös saa hurmoksen kauden alussa, riveistä löytyy kaksi vahvaa tutkaparia (Barkov - JJ & Bjugstad - Pirri/Huberdeau?) ja lopulta Panthers ottaa rebuildin seuraavan askeleen pudotuspelipaikan muodossa.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Boston Bruins

Best Case:

Julien pystyy ottamaan vielä kerran pojista (Marchand, Boychuck* ja Chara) parhaan irti. Lucic pelaa elämänsä kauden paukuttaen +30 maalia ja Marchand tukee tätä +30 maalilla. Tuukka seisoo päällään pleijarit. Yhtäkkiä joka jannulla löytyy jalat, jotka viime kaudella ratkaisevilla hetkillä sitten puuttui. Jeti pelaa loistavan kauden, ollen yksi joukkueen varmimmista suorittajista. Khoklachev on oiva lisä kolmoskenttään. Krejci ei hyydy. Stanley Cup.

Worst case:

Kaikki menee päin persettä ja siirtorajalla myydään Krejci, Marchand, Boychuk ja aletaan miettimään tulevaa.
 

Tiedote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minnesota Wild 2014-2015

Best Case

1. Pelaajat

Kaikkiin ketjuihin ja pakkipareihin löydetään nopeasti oikeat koostumukset ja suuri osa pelaajista rikkoo kaudella omia piste-ennätyksiään. Koko kausi menee ilman suuurimpia avainpelaajien loukkaantumisia. Granlund(20+44=64), Nino(17+30=47), Brodin(4+34=38) ja Coyle(10+35=45) lyöttäytyvät tulevalla kaudella todellisesti liigan eliittiin. Alakerran Folin ja Dumba sekä laituri Michael Keränen pääsevät myös näyttämään kysiään ylhäällä ja pelaavat mukiinmenevät kaudet AHL:n puolella. Maalivahtitilanne osoittautuu paremmaksi kuin osattiin toivoa. Harding pystyy pelaamaan 55 ottelua ja kaapii niistä yli 30 voittoa. Kuemper/Backström pelaa loput pelit yhtä hyvällä menestyksellä.

Joukkueen top 5-pistemiehet runkosarjassa:

Parise 82, 32+42= 74
Vanek 82, 30+39= 69
Granlund 75, 20+44= 64
Koivu 80, 18+42= 60
Pominville 82, 29+29= 58

NHL:n kuukauden pelaaja marraskuu: Josh Harding 12, 10-0-2, 96,35%, 1,10 GAA
NHL:n kuukauden pelaaja helmikuu: Mikael Granlund 13, 8+15= 23

2. Valmennus ja joukkue

Joukkue pelaa Mike Yeon aikakauden parasta jääkiekkoa. Hyökkäykset ovat teräviä ja suurin osa otteluista pyörii vastustajan kenttäpuoliskolla. Nuoret pelaajat ovat kehittyneet ja kemiat natsaa todella hyvin kaikilla osa-alueilla. Wild pelaa liigan parasta yli- ja alivoimapeliä tilastojenkin valossa.

3. Kauden kulku

Wild aloittaa erinomaisesti kauden ja johtaa koko Läntistä konferenssia 15 pelatun ottelun jälkeen. Granlundin Mikke joutuu kuitenkin tappeluun Sami Vatasen kanssa ja saa lievän aivotärähdyksen joutuen huilaamaan muutaman viikon, 7 ottelua huilia. Wild valahtaa pudotuspeliviivan tuntumaan, mutta saa uudenvuoden tienoilla juonesta uudestaan kiinni. Runkosarja päättyy 107 pisteeseen saldolla 50-7-25 ja Centralin toinen sija taskussa lähdetään pudotuspeleihin.
Ensimmäisellä kierroksella Wild joutuu raastavaan paikkaan saaden Nashvillen vastaansa; 7-otteluisen sarjan 5 ottelua venyy jatkoajalle asti. Wild vie kotietunsa turvin sarjan nimiinsä. Toisella kierroksella asettuu vastaan St.Louis Blues, jota vastaan riittää 5 ottelua jatkoon. Konferenssifinaalissa luistelee vastaan San Jose Sharks. Fyysisesti erittäin rankka sarja päättyy 4-2 voittoon, ratkaisuottelu San Josen kotiareenalla venyy 135 minuutin mittaiseksi. Ratkaisijana Marco Scandella.
Stanley Cup-finaali osoittautuu aikalailla taputteluksi. Pittsburgh on vastaantulija kaikilla osa-alueilla ja Wild vie minnesotalaisten ja monien suomalaistenkin mieliksi seurahistorian ensimmäisen kanisterin kotiin 4-0 voitoin. Conn Smythe- palkinto suuntaa Ryan Suterille, joka pelaa pudotuspeleissä yli 30 minuuttia per ottelu +/- tilaston näyttäessä +20.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Toronto Maple Leafs 2014-2015

Worst Case

Torontolle on itse asiassa suht helppoa kirjoittaa vitutusskenaariota vain valitsemalla kuuden viimeisimmän kauden pahimmat palat mukaan.

Leafs tulee aloittamaan kauden taas kerran energisesti ja keikkuu Atlanticin kärkisijoilla aina joukutaukoon asti. Clarkson tekee ensimmäisiin 30 otteluun 13 maalia ja alkaa pikkuhiljaa hiljentää arvostelijoitaan. Komarov on oma itsensä ja häiritsee vastustajien keskittymistä pitkin alkukautta, huipentuen joulukuun alussa Sidney Crosbylle annettuun hurjaan ja puhtaaseen avojääpommiin. Kessel jatkaa piste per peli -tahtia ja Bernier ottaa ykkösvahdin paikan varmoin ottein. Kauden puolivälissä taskussa on turvallinen sijoitus Atlanticin kolmosena. Kriitikot joutuvat syömään sanojaan, mutta sitkeimmät ennustavat edelleen romahduksen olevan vain ajan kysymys.

Ja arvaattekin varmaan mitä kauden toisella puoliskolla tapahtuu...

Tammikuun taittuessa alkaa Toronton otteissa näkyä selkeää väsymystä. Erityisesti jatkoaika- ja rankkaritappioita alkaa kerääntymään. Bernier pelaa heikosti pari peliä ja joutuu Randyn paniikkiratkaisuna saman tien penkille. Reimer räpeltää omat aloituksensa ala-arvoisesti, jonka jälkeen Carlyle ilmoittaa medialle, että hän olisi tarvinnut alunalkujaan selkeän ykkösveskarin voidakseen toteuttaa pelisuunnitelmaansa. Samalla paljastuu että koko front office on riidellyt käytännössä kauden alusta lähtien tilastonörttien ja vanhan liiton miehien pullistellessa lihaksiaan. Shanahan näyttää jokaisessa haastattelussaan yhtä väsyneeltä kuin pelikieltojen selittelyvideoissa kurinpitopestinsä loppuvaiheessa. Kaikki jääkiekkoasiantuntijat ja huumoribloggarit saavat lisää vettä myllyynsä ja alkavat rustailla kolumneja "historiallinen romahdus (jälleen kerran!)" ja "mitä minä sanoin" -otsakkeilla.

Kentällä alkaa käydä yhä hullummin. Kessel vetää koko helmikuun maaleitta. Kontiola ei ole saanut koko kauden aikana näytönpaikkaa ylemmissä ketjuissa ja vannoo palaavansa Venäjälle heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Phaneufin poskiluu murtuu vaarattoman näköisessä tilanteessa tappelussa Chris Phillipsia vastaan. Ontarion derbyt ja matsit Montrealia vastaan hävitään surkeilla esityksillä ja Boston on jatkuvasti samanlainen peikko Torontolle kuin aikaisemmillakin kausilla.

Puolustus romahtaa loppukaudesta totaalisesti, mutta jostakin käsittämättömästä syystä Carlyle saa jatkaa kauden loppuun asti. Orr on pelaavassa kokoonpanossa illasta toiseen, eikä nuoria lupauksia vaivauduta kokeilemaan. Toronto sijoittuu lopulta yhdeksänneksi idässä ja kauden jälkipyykki mediassa on jälleen legendaarista tasoa. Syylliseksi osoitetaan ennen kaikkea ohut ja kankea puolustus sekä maalivahtitilanne. FA-markkinoilta epätoivoinen Toronto nappaa Mike Greenin 7x7 miljoonaa -sopparilla, joka tekee useiden hyvin pelanneiden luottopelaajien jatkosopparit mahdottomiksi. Draftissa Toronto ottaa omalla vuorollaan parhaaksi katsomansa vaihtoehdon, joka ei kuitenkaan kehity odotetulla tavalla ja pitkä NHL-ura jää haaveeksi. Heti Toronton jälkeen varaavan Nashvillen pick debytoi liigassa kaudella 2016-2017 ja paukuttaa heti tehot 12+33.

Shanahan yrittää itsemurhaa unilääkkeillä elokuun alussa ja viettää seuraavan kauden alkupuolen hermoparantolassa Kanadan kalliovuorilla.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
New York Islanders

Best Case


Pelaajat: Joukkue säästyy pahimmilta loukkaantumisilta. Tavares jatkaa siitä mihin jäi ennen edellisen kauden loukkaantumistaan ollen yksi NHL:n parhaita pelaajia. Halak pelaa huippukauden maalilla ja Johnson säestää tasaisena kakkosena. Nuorista de Haan ja Nelson pelaavat huippukaudet, de Haanin voittaessa Islandersin pakkien pistepörssin, ja Nelsonin tehdessä yli 50 pistettä kärkiketjuissa. Uudet hyökkäyspään vahvistukset Grabovski ja Kulemin osoittavat olevansa laatupelaajia.

Joukkue: Islanders on joukkueena edelliskautta parempi ja pelaa yhtenäisesti. Lisäksi edelliskauden toiseksi huonoin alivoima paranee huomattavasti ja Islanders on alivoimalla liigan keskitasoa parempi. Islanders on Idässä kuudes ja pääsee pudotuspeleissä vuotta 2013 pidemmälle eli toiselle kierrokselle, mutta matka loppuu siihen. Joka tapauksessa kausi on monilta osin onnistunut.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Carolina Hurricanes

PELAAJAT
Best case:

Organisaatiouudistukset puhaltavat hengen joukkueen suurta potentiaalia hukkaaviin ykköstähtiin. Kaukalossa nähdään raatava ja esimerkillään Alex Seminin uudelle tasolle nostava Eric Staal, Kapteeni, jonka varaan on lupa laskea paljon. Jordan Staal osoittautuu viimeinkin hyväksi hankinnaksi pelaten paremmin kuin pelaaja, johon hänet treidattiin (vieläkin ikävä Sutteria).

Taustalta tulee nuorta verta. Skinner on kasvanut entistä aikuisemmaksi ja pystyy olemaan joukkueen paras maalintekijä. Elias Lindholm on saanut pikkuvaivansa rempattua kesällä ja murtautuu vakiokokoonpanon top 6-mieheksi jo tälle kaudelle antaen kaivattua syvyyttä Carolinan hyökkäysosastolle. Kun tulitukea antavat lisäksi Gerbe, Tlusty, Dwyer ja kehitysharppauksen kokenut Victor Rask, on joukkue vaikea puolustettava. Nelonen on epämääräisyydestään huolimatta kovaa ja tarkasti pelaava.

Sekera ja Faulk ovat puolustuksen tukipilari, jota Ryan Murphy hyökkäyspään spesialistina täydentää. Kun Gleason ja Harrison pystyvät nostamaan tasonsa parin kauden takaiselle levelille, pystyy Hurricanesia pitämään ylempää keskitasoa parempana puolustavana joukkueena. Maalivahdilla Wardilla on jäänyt sen verran hampaan koloon, että palaa muuriksi Khudobinin napsiessa irtovoitot kakkosveskana.

Worst Case:

Hyökkääjistön top 6 tai bottom 6 pettää jälleen jättäen joukkueen kerta toisensa jälkeen pulaan. Joukkue löytää hetkittäin yhteisen vireen, mutta se ei koskaan pysy riittävän kauaa pistetilin säännöllistä kartuttamista katsoen. Pakistossa jo pari oikein kohdistunutta loukkaantumista tekevät siitä joko kädettömän tai munattoman.

JOUKKUE
Best case:

Joukkueen uusi johto ja valmennus uusivat onnistuneesti Hurricanesin ilmeen tälle kaudelle. Peters & Brind'amour sekä pelaajilta varauksettoman kunnioituksen saava GM saavat Hurricanesin pelaamaan sille tyypillistä vauhdikasta ja taidokasta kiekkoa virkamieslätkän painuessa unholaan. Joukkue taistelee Metropolitanissa tiukasti ja saavuttaa pudotuspelipaikan ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen.

Worst case:

Joukkue ryömii samalla pöhöttyneellä pelaajarungolla valmennuksen tehdessä turhaa työtä joukkueen moraalin eteen. Pudotuspelipaikka jää ja joukkue myydään kauden päätteeksi Las Vegasiin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Blackhawks:

Best case - Stanley Cup

Worst case - lottoarvonta

Red Wingsin kohdalla vastaavasti seuraavaa:

best case: lottoarvonta ja draftin ensimmäinen varaus.

worst case: pudotuspeleihin juuri ja juuri ja sen jälkeen putoaminen puhtaasti 4-0.

Pidän todellakin draftin ensimmäistä varausta parempana sijoituksena tulevaisuuteen kuin pääsyä pudotuspeleihin ja putoamista ensimmäisellä kierroksella. Olen vahvasti sillä kannalla ettei joukkueella ole edes potentiaalia mestaruuteen, joten edes aseta mitään "best case" tavoitteita Stanley cupiin, joten lottoarvonta ja sen voitto on minusta parempi vaihtoehto kuin pudotuspelit ja ensimmäisellä kierroksella turpaan 4-0.

vlad.
 

w1nd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Anaheim Ducks 2014-2015

Best Case

1. Pelaajat

Keslerin ja Coglianon kemiat kohtaa heti ja tasaisen pistetehtailun ohessa pimentää vastustajan ykkösen täysin. Getzaf-Perry pääsee keskittymään hyökkäämiseen ja heillekin löytyy viimein se kolmas lenkki, kun uuden kipinän uralleen saanut Heatley saadaan kaveriksi. Getzlaf sijoittuu pistepörssissä toiseksi, 10 pistettä Crosbyn taakse ja nousee ansaitusti Hart keskusteluihin. Perry jakaa maalipörssin voiton Stammerin ja Ovien kanssa 56:lla häkillään. Heatley +30 maalia.
Bottom 6:ssa pyörii BB:n tuttu ketjuruletti, joka pitää miehet nälkäisinä ja virkeinä. Thompson kaapii tärkeät aloitukset omassa päässä ja Rakell täyttää Sakun saappaat vakiinnuttaen paikkansa ylhäällä.
Beauchamin palaa toissakauden tasolleen.
Vatanen ja Fowler paukuttaa molemmat +40 pistettä.
Andersen kiittää vastuusta ja osoittaa olevansa ykkösvahti änäritasolla vaikkei ihan top10 vielä breikkaakaan.

2. Valmennus ja joukkue

Boudreun ketjulotto pyörii bottom sixissä sekä 3. pakkiparissa. Kulmaväännöt
voitetaan, laukaukset blokataan ja mustelmia otetaan.

Ylivoima on parin vuoden tauon jälkeen liigan parhaimmistoa. Perry-Heatley nakuttaa järkyttäviä tehoja YV:llä, Vatanen on uusi Visnovsky ja Fowlerin veto on hiottu kuntoon kesän aikana.
KakkosYV on myös tehokas Maroonin häärätessä maalin edessä Keslerin toimiessa kapellimestarina.

3. Kauden kulku

Ducks pelaa tasaiset väännöt rivalrejaan Sharkseja ja Kingsejä vastaan. Törkeä taklaus keskitalvella puidaan pleijareissa joukkotappeluna.
Kivenkovat Blues ja Blackhawks kaatuu kaikissa runkkarin kohtaamisissa, kun vastaavasti tappiot tulee Oilersilta ja Starsilta. Konferenssin top 3.

Pleijareissa mennään päätyyn asti, Kingsejä vastaan noustaan kuilun partaalta game seven OT voittoon. Getzlaf näyttää miksi "C":tä kantaa ja nostaa koko joukkoeen reppuselkään. 1,5p/p, eniten blokattuja laukauksia ja Conn Smythestä ei tarvitse edes keskustella.

4. Kokonaisuutena

Ducks nousee viimeistenkin arvostelijoiden silmissä liigan eliittiin. BB murtaa playoff kirouksensa. Siitä palkintona Stanley Cup sekä Jack Adams.

Prospectit kehittyvät odotetusti, mutta koska pelipaikkoja on rajoitetusti, Ducks treidaa parit laiturit tulevaisuuden pickeihin.

Ducks pelaa täpötäydessä Honda Centerissä väh. seuraavat 5 vuotta.

Worst Case...

Kesler loukkaantuu heti kättelyssä.
Getzlaf ja Perry kiittää kalleista pahveista ja aloittaa fleguilun.
Vatanen treidataan.
Andersen-Gibson kaksikko on täysin hukassa ja Bob Murray hankkii Luongon.
Pleijareihin ei päästä ja lotteryssa ei onnista.
Perry sikailee maineensa lopullisesti Skoda cupissa Prahassa.
Getzlaf raahaa Sara Siepin Californian lämpöön...
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Johan on arvovaltainen palsta jotenka jospa minäkii sitten :


Pest keis: Piisonilauma pelailee kommeesti maalin voitto-mualin tappio- trentillä ja sijottuu pisteen edelle jumboa, kuitenkin siten että kaikki uudet lupaukset putoaa seuraavassa pickissä puhvelin kyytiin ennen jumpova. Niagaralla polskitaan komiasti reepuiltin tulevissa laineissa ja niagarassa vesi virtaa nopiammin kuin vaihtopenkin materiaali first niagaralla. Kausi päättyy älyttömiin juhlatunnelmiin toiseksi viimeisenä konhverenssissa mutta hyvällä peli-ilmeellä ja kaikki näyttää tolkuttoman hyvältä kaikkiaan tulevia päiviä varten : D

Wörst keis: Ristolaisen vauvaläskit sulaa liian nopeasti ja mies joutuu heikotuksen takia AHL:aan pitemmäksi aikaa samalla kun Armian vauvaläskit lisääntyy uudestaan niin nopeasti että polvet pettää ja koko soome-poika osasto menee ihan läskiksi seurassa, kansa masentuu kun Nummisen Tepikin pakkaa Ladaansa tavarat ja ajaa muualle ja taas ollaan viimeisenä takana loistava tulevaisuus : (

Kovvoo hommoo : X
 

Boltning

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Best case:

Tampan nuoriso-osasto Palatin ja Johnsonin johdolla ottavat taas ison askeleen eteenpäin muodostaen vahvan rungon ykköspyssyjen taakse. Palatin Johnsonin yhteispisteet ovat jälleen yli 100. Steven Stamkos on täysin toipunut viime kauden vammastaan ja jatkaa siitä, mihin ennen loukkaantumista jäi, haastaen näin Crosbyn Art Ross Trophy taistossa. Sanomattakin on selvää, että Rocket Richards Trophy irtoaa 54 maalilla. Filppula jatkaa kakkosviulun soittoa Callahanin kanssa, saaden kuitenkin runsaasti yv-aikaa. Valtterin pisteet runkosarjan päättyessä siellä 60-70 välillä, sijoittuen kuitenkin vasta suomalaisten pistepörssin kolmanneksi ;)

Ben Bishopin rannevamma on myös historiaa ja kauden päätteksi hän on jälleen Vezina-ehdokas. Joidenkin kausiennakoiden varovaiset veikkaukset siitä, että Tampa haastaa tänä vuonna Bostonin itäisen konfrenssin voitosta realisoituvat ja uusi kiekkodynastia Floridan lämmössä on syntynyt.

Worst Case:

Palatin ja Johnsonin viime kauden huikeat esitykset olivat suonenveto ja tänä vuonna sophomore slump iskee näpeille ja pahasti. Uudet hankinnat Anton Stralman, Jason Garrison ja Brian Boyle osoittautuvat Steve Yzermanin ensimmäisiksi pahoiksi hudeiksi. Steven Stamkosin vamma uusiutuu asettaen koko herran kiekkouran jatkon vaakalaudalle. Filppula epännistuu lunastamaan tarjolla olevan ykkössentterin viitan. Ben Bishopin viime kausi oli niin ikään onnenkantamoinen ja mies osoittautuukin itseasiassa huonommaksi kuin Anders Lindbäck. Yleisö Tampa Bay Times For... eikun Amalie Arenan parvilta kaikkoaa ja Boltsit ajautuvat suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös