Olympiakiekon historiaa-Suomi

  • 29 976
  • 93

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Esimerkiksi pronssipelissä maalivahtien torjunnat olivat Kiprusoff 19 ja Halak 28. Millä ihmeen logiikalla saat tuon näyttämään siltä, että Suomi oli ottavana osapuolena? Minusta Suomi hallitsi ottelua tasakentällisin, mutta Slovakia oli parempi erikoistilanteissa. Puolivälierässä Kiprusoff torjui 31 kertaa ja Pavelec 29 kertaa. Minusta tuo kertoo jo siitä, että ottelu oli hyvin tasainen ja omat muistoni ottelun tapahtumista tukevat väitettä. Myöskään USA-pelissä Suomi ei ollut pelillisesti niin jyrän alla kuin tulos kertoo. Jenkkien veskarit torjuivat ottelussa 24 kertaa ja Suomen veskarit yhteensä 19 kertaa. Oikeastaan ainoa erottava tekijä tuossakin matsissa oli lopulta maalinteon tehokkuus ynnä maalivahtipeli, vaikka se tietysti hassulta kuulostaakin.

Eli kokonaisuudessaan Suomen maalivahti torjui pudotuspelivaiheessa vähemmän laukauksia kuin vastustajan maalivahti. Siitä huolimatta näet niin, että Suomi oli jokaisessa pelissä ottavana osapuolena. Aika erikoinen yhtälö kyllä, ei voi muuta sanoa.
Piti oikein pari kertaa hieraista silmiäni, mutta jälleen jäätävää tilastoanalyysiä sinulta.

Jos aloitetaan vaikkapa pronssiottelusta, niin kuten pelaajisto tuossa dokumentissa kertoi, niin Slovakia hallitsi kenttätapahtumia. Toki heidän mennessä johtoon Suomi pääsi peliin mukaan ja lopulta pelistä muodostui pelillisestikin melko tasainen. Silti vaarallisimmat paikat olivat suurimmaksi osaksi Slovakialla, eikä Suomi tuota kolmannen erän ensimmäistä 12-14 minuuttia lukuun ottamatta ollut hallitsevana osapuolena missään vaiheessa.

Välierästä en viitsisi alkaa edes keskustella, sillä se oli täydellistä Yhdysvaltojen dominointia. Ensimmäinen erä meni aivan suvereenisti kaikella osa-alueella Jenkeille, minkä jälkeen he jäädyttivät tilanteen, eikä Suomi saanut juurikaan hyviä maalintekopaikkoja. Toki laukauksia Suomi pystyi antamaan huonoilta sektoreilta, mikä selittää maalivahtien torjunnat.

Tshekki-peli oli pelillisesti äärimmäisen tasainen, eikä voida sanoa että kumpikaan joukkue olisi vienyt toista joukkuetta selkeästi. Ottelun katsomalla kuitenkin huomaat, että laadukkaita maalintekopaikkoja Leijonat loi todella vähän. Myös pelaajisto on monta kertaa kerrannut, että "Kipperin" loistava peli piti Suomen pelissä mukana. En nyt väitä tosiaan, että Tshekki olisi vienyt suvereenisti matsia, vaan hiuksen hienosti.

Suosittelisin sinulle, erku, että rupeat oikeasti katselemaan niitä pelejä, etkä perusta väitteitäsi pelkästään a) tilastoille sekä b) pelaajiston & valmennuksen lausunnoille. En pysty ottamaan sinua keskustelijana vakavasti, mikäli edelleen tämän viestin jälkeen väität, että Suomi ei olisi ollut aivan jyrän alla tuossa USA-pelissä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suosittelisin sinulle, erku, että rupeat oikeasti katselemaan niitä pelejä, etkä perusta väitteitäsi pelkästään a) tilastoille sekä b) pelaajiston & valmennuksen lausunnoille. En pysty ottamaan sinua keskustelijana vakavasti, mikäli edelleen tämän viestin jälkeen väität, että Suomi ei olisi ollut aivan jyrän alla tuossa USA-pelissä.

Minä kyllä katsoin nuo pelit, siitä sinun ei tarvi huolehtia. Sinulla on toki oikeus arvioida minut ihan haluamallasi tavalla. Itse puolestaan pystyn helposti arvioimaan, että sinä kuulut niihin urheiluihmisiin, joiden analyysiä tulos ohjaa liikaa. USA hallitsi välierässä Suomea vastaan avauserää, mutta sen jälkeen ote kääntyi Suomelle. Toki voi tietysti ajatella, että matsi oli ohi eka erän jälkeen, mutta jos puhutaan koko ottelusta, niin USA ei millään tavalla jyrännyt. Suomi arvioni mukaan hallitsi toista ja kolmatta erää. Samalla tavalla pronssipelissä Suomi mielestäni hallitsi ottelun avauserää ja päätöserää, kun taas toinen erä oli Slovakian.

Sinulle tilastot tuntuvat olevan jokin pakkopulla, mutta minusta niiden ylivertaisuus on myyttien murtamsiessa. En keksi mitään parempaa tilastoa ottelun hallinnan määrittämiselle kuin laukaukset maalia kohti. On yleinen jääkiekkototuus, että noin joka yhdestoista tai kahdestoista kuti menee keskimäärin huippukiekkoilussa maaliin, joten ei tarvitse nero ymmärtääkseen, että kolmen ottelun yhteislaukaisumäärät ei voi niin paljoa valehdella kuin sinä väität. Etenkin kun Jukka Jalosen Suomi nyt ei mitenkään kovin suoraviivainen joukkue ole, joka laukoisi paikasta kuin paikasta, vaan ennemminkin toisin päin. Toki toinen käypä tilasto olisi kiekonhallintaprosentit, mutta niitä ei taida mistään olla saatavilla.

Olisin mielissäni jos lopettaisit tuon unisen "katsoisit pelejä" -mantran, koska se on täysin typerää. Jos minä olen eri mieltä otteluiden hallinnasta ja vielä tilastotkin tukevat väitettäni, niin kyllä sinun pitäisi kyetä tolkullisempaankin vastaväitteeseen kuin toteamaan, että katsoisit pelejä.

Kokonaisuudessanhan Leijonien peli pudotuspelivaiheessa oli joiltakin osin jopa todella hyvää. Yhdekästä erästä seitsemässä Suomi kykeni pitämään oman maalinsa puhtaana, mikä ei voi onnistua jos joukkue on koko ajan ottavana osapuolena. Normaalisti tuollainen tilasto riittää turnauksen voittoon.
 
En keksi mitään parempaa tilastoa ottelun hallinnan määrittämiselle kuin laukaukset maalia kohti.

Sanoisin, että maalintekopaikkojen jakautuminen kertoo enemmän ottelun hallinnasta. Kyllä esim. tolppalaukaus läpiajosta on mielestäni enemmän ottelun hallintaa kuin lämmi punaviivalta veskarin hanskaan.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sanoisin, että maalintekopaikkojen jakautuminen kertoo enemmän ottelun hallinnasta. Kyllä esim. tolppalaukaus läpiajosta on mielestäni enemmän ottelun hallintaa kuin lämmi punaviivalta veskarin hanskaan.

Olet kyllä aika raskas nimimerkki minun makuuni. Kaivelet muiden viesteistä yksittäisiä virkkeitä, joista sitten vänkäät ja saivartelet, jota kautta koko keskustelun ydin hautautuu sivuraiteille. Eihän siinä, jatka toki tyylilläsi. Minusta et kyllä keskustelukumppania tuolla metodilla saa.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Minä kyllä katsoin nuo pelit, siitä sinun ei tarvi huolehtia. Sinulla on toki oikeus arvioida minut ihan haluamallasi tavalla. Itse puolestaan pystyn helposti arvioimaan, että sinä kuulut niihin urheiluihmisiin, joiden analyysiä tulos ohjaa liikaa. USA hallitsi välierässä Suomea vastaan avauserää, mutta sen jälkeen ote kääntyi Suomelle. Toki voi tietysti ajatella, että matsi oli ohi eka erän jälkeen, mutta jos puhutaan koko ottelusta, niin USA ei millään tavalla jyrännyt. Suomi arvioni mukaan hallitsi toista ja kolmatta erää. Samalla tavalla pronssipelissä Suomi mielestäni hallitsi ottelun avauserää ja päätöserää, kun taas toinen erä oli Slovakian.

Sinulle tilastot tuntuvat olevan jokin pakkopulla, mutta minusta niiden ylivertaisuus on myyttien murtamsiessa. En keksi mitään parempaa tilastoa ottelun hallinnan määrittämiselle kuin laukaukset maalia kohti. On yleinen jääkiekkototuus, että noin joka yhdestoista tai kahdestoista kuti menee keskimäärin huippukiekkoilussa maaliin, joten ei tarvitse nero ymmärtääkseen, että kolmen ottelun yhteislaukaisumäärät ei voi niin paljoa valehdella kuin sinä väität. Etenkin kun Jukka Jalosen Suomi nyt ei mitenkään kovin suoraviivainen joukkue ole, joka laukoisi paikasta kuin paikasta, vaan ennemminkin toisin päin. Toki toinen käypä tilasto olisi kiekonhallintaprosentit, mutta niitä ei taida mistään olla saatavilla.

Olisin mielissäni jos lopettaisit tuon unisen "katsoisit pelejä" -mantran, koska se on täysin typerää. Jos minä olen eri mieltä otteluiden hallinnasta ja vielä tilastotkin tukevat väitettäni, niin kyllä sinun pitäisi kyetä tolkullisempaankin vastaväitteeseen kuin toteamaan, että katsoisit pelejä.

Kokonaisuudessanhan Leijonien peli pudotuspelivaiheessa oli joiltakin osin jopa todella hyvää. Yhdekästä erästä seitsemässä Suomi kykeni pitämään oman maalinsa puhtaana, mikä ei voi onnistua jos joukkue on koko ajan ottavana osapuolena. Normaalisti tuollainen tilasto riittää turnauksen voittoon.
Kuten itsekin avauskappaleessa totesit, niin avauserän jälkeen USA pyrki vain jäädyttämään pelin, koska peli oli ratkennut heidän hyväkseen. On aivan yhdentekevää vertailla toisen tai kolmannen erän laukauksia, koska jääkiekossa se vain menee aina niin, että kun toinen joukkue siirtyy tarpeeksi ylivoimaiseen johtoon, niin se hyökkäysinto katoaa. Olen katsellut tuon Vancouverin välieräottelun jälkikäteen kolme kertaa läpi ja olen edelleen sitä mieltä, että Suomi ei kyennyt missään vaiheessa ottelua luomaan kunnollisia maalintekopaikkoja Yhdysvaltoja vastaan. Suomi sai kahdessa ensimmäisessä erässä vaatimattomat 11 laukausta maalia kohden, mikä kertoo myös siitä että vastustaja jäädytti Suomen pelin aseettomaksi. USA jyräsi siis ensimmäisessä erässä tuloksellisesti ja hallitsi lopun ottelusta siten, ettei Leijonat päässyt vaarallisille maalintekopaikoille lainkaan. Mielestäni aika suvereenia dominointia.

Laukaukset maalia kohden kyllä kertovat tiettyjä asioita pelistä, mutta esimerkiksi tässä tapauksessa, kun toinen joukkue johtaa melkein koko ottelun ajan, niin ne menettävät osittain merkityksensä. Toki jos USA olisi voittanut 2-0 ja Suomi laukonut 60 kertaa maalia kohden, niin tilanne olisi toinen. Tässä tapauksessa laukauksia kertyi kuitenkin hyvin vähän siitä huolimatta, että Jenkit latoivat ensimmäisen erän ensimmäisellä kolmanneksella kaikki maalit. Kiekonhallintaprosentit eivät myöskään tässä tapauksessa kerro oleellista, sillä Jenkkien pääfokus oli vain jäädyttää peli.

"Katsoisit pelejä"-mantra juontaa juurensa useaan muuhunkin ketjuun kuin tähän. En epäile sitä, ettetkö katsoisi pelejä, mutta mielestäni teet liian suoraviivaisia päätelmiä tilastojen pohjalta. Joissain tapauksessa ne antavat hyvää lisämaustetta analyyseille, mutta hyvin usein se menee niin, että vale, emävale, tilasto.

Suomen peli ei ollut missään vaiheessa todella hyvää. Suomi pelasi turnauksessa 4-5 erää hyvää ja ehjää jääkiekkoa. Tshekki-ottelu kokonaisuudessaan oli hyvä ja Slovakia-pelistä kutakuinkin puolet. Se että pelaa turnauksessa 18 erää jääkiekkoa, josta maksimissaan 28% on hyvää ja tasapainoista jääkiekkoa, kertoo siitä että kokonaisuudessaan turnaus oli vaisu.

Enkä minä ole väittänyt missään vaiheessa, että Suomi olisi ollut koko ajan ottavana osapuolena. Valko-Venäjä ja Saksa hoituivat hyvällä erikoistilannepelaamisella ja perussuorituksella. Leijonien esitys kahdessa ensimmäisessä pelissä oli ihan hyvä, kun taas kolmannessa ottelussa Ruotsi jyräsi Suomen yli kaikilla osa-alueilla. En muista, että Suomi olisi ollut yhtä purjeessa kovin montaa kertaa viimeisen 20 vuoden aikana kuin Ruotsia vastaan. Puolivälierissä Suomi ei dominoinut Tshekkiä, mutta oli ratkaisevilla marginaaleilla aavistuksen parempi. Välierässä USA ilkeästi sanottuna perseraiskasi Suomen täysin ja esitys oli jopa Ruotsi-ottelua kehnompi. Pronssiottelu oli tasapainoton esitys ja otteet ottelun aikana vaihtelivat. Päätöserään Suomi sai kuitenkin hyvän draivin ja otti ansaitun pronssin, vaikka kokonaisuutena mielestäni Slovakia tuossa ottelussa oli hallitsevampi osapuoli.

Suomi pelasi siis kaksi äärimmäisen katastrofaalisen surkeaa ottelua Yhdysvaltoja ja Ruotsia vastaan. Sen lisäksi joukkoon mahtui kaksi alkusarjan ottelua selkeästi heikompia maita vastaan, mitkä kyllä hoidettiin niin kuin piti. Tshekki-ottelu oli kokonaisuudessaan ainut ehjä peli Suomelta ja pronssiottelussa hyvä päätöserä riitti tuomaan pronssin kotiin. Pelaajisto on todennut useasti, että Suomi ei pelannut turnauksessa yhtään ns. täydellistä peliä, jollaisia esimerkiksi Torinossa oli lukuisia. Eli palaan pari viestiä aiemmin mainitsemaani asiaan: nämä lähtökohdat huomioon ottaen Suomi saavutti kuin ihmeen kaupalla pronssia. Tai ainakin todella harvoin maailman parhaita vastaan napataan pronssia 4-5 hyvällä erällä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sinulle tilastot tuntuvat olevan jokin pakkopulla, mutta minusta niiden ylivertaisuus on myyttien murtamsiessa. En keksi mitään parempaa tilastoa ottelun hallinnan määrittämiselle kuin laukaukset maalia kohti. On yleinen jääkiekkototuus, että noin joka yhdestoista tai kahdestoista kuti menee keskimäärin huippukiekkoilussa maaliin, joten ei tarvitse nero ymmärtääkseen, että kolmen ottelun yhteislaukaisumäärät ei voi niin paljoa valehdella kuin sinä väität. Etenkin kun Jukka Jalosen Suomi nyt ei mitenkään kovin suoraviivainen joukkue ole, joka laukoisi paikasta kuin paikasta, vaan ennemminkin toisin päin. Toki toinen käypä tilasto olisi kiekonhallintaprosentit, mutta niitä ei taida mistään olla saatavilla.

Tuossa laukausten määrän analysoinnissahan on hyvä lähtökohta. Tosin eiköhän tällä hetkellä parhaaksi mahdolliseksi tilastoksi ottelun hallinnan määrittelemiseen pidetä kaikkia laukauksia (eli myös blokattuja sekä maaliin ja ohi menneitä) eli niin sanottua corsia. Tuota pidetään varsin hyvänä approksimaationa kiekonhallinnasta. (Vielä parempi approksimaatio isolla otannalla on Fenwick, joka on muuten sama kuin corsi mutta blokatut laukaukset jätetään pois.)
Sitten kun siihen vielä lisätään (tai poistetaan) pelitilanteen vaikutus saadaan "corsi close". Eli corsi niissä tilanteissa kun peli on kolmannessa erässä tasan tai kahdessa ensimmäisessä erässä on korkeintaan maalin ero. Tuolla tavalla voidaan laukausmääristä poistaa ne vaiktutukset mitkä tulevat siitä kun toinen joukkue useamman maalin johdossa alkaa jarruttelemaan tai toinen heittää kaikki peliin saadakseen kavennusmaalin aikaiseksi. Sehän on tilastollinen fakta, että useamman maalin perässä oleva joukkue usein laukoo enemmän kuin johdossa oleva.

Noiden vanhojen pelien osalta ongelmana on tietysti se, ettei kaikkea dataa todennäköisesti ole saatavilla. Esimerkiksi tuon USA-pelin olettaisin olevan malliesimerkki siitä, miten peli on ohi tilanteessa 6-0 ja se tappiolla oleva joukkue näennäisesti hallitsee loppupelin. En kuitenkaan itse peliä muista enää niin hyvin, että osaisin sanoa mitä siinä oikeasti tapahtui kahdessa jälkimmäisessä erässä.

Maalipaikathan kertovat myös jotain, mutta kun niiden määrittelyyn ei ole olemassa mitään yhtenäistä kriteeriä, niin en pitäisi niitä kovin luotettavana tilastona. Laukaukset ovat huomattavasti selkeämmin ja luotettavammin tilastoitavissa.
 
Minun mielestäni on aika erikoista pitää mitenkään merkittävänä meriittinä sitä, että Suomi onnistui pitämään oman maalinsa puhtaana toisessa ja kolmannessa erässä USA:ta vastaan.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mennäänpä pitkästä aikaa sitten otsikon teemaan eli palataan vuoteen 2002 ja Salt Lake Cityyn. Tännekin oli kokoontumassa parhaat NHL-pelaajat ja NHL-säännön mukaan kahdeksan ensimmäistä pelaajaa oli nimettävä jo noin vuosi ennen turnausta. Hannu Aravirta ilmoitti maaliskuussa 2001 nimet Teemu Selänne, Saku Koivu, Jere Lehtinen, Juha Ylönen, Sami Kapanen, Teppo Numminen, Kimmo Timonen ja Janne Niinimaa.

Kuten tiedetään, Saku Koivu joutui vakavan sairauden takia sittemmin jäämään turnauksesta pois.

Suomen joukkueessa uutta oli myös Jari Kurrin tulo mukaan valmennusryhmään. Kurri kävikin pariin otteeseen NHL-kiertueella katsastamassa suomalaispelaajien otteita.

Joukkueen kokoaminen oli haastavaa eikä vähiten senttereiden osalta, kun Koivu oli poissa pelistä. Kovin puheenaihe valinnoissa kehkeytyi lopulta kahden manselaisikonin, Helmisen ja Ojasen välille. Helminen tuli valituksi, lähinnä puolustuspelitaitojensa takia. Luottosentteriksi kahtena edellisenä vuotena noussut Niko Kapanen ei voinut osallistua turnaukseen, kun pelasi AHL:ää samaan aikaan.

Lisämurheita toi tuolloin Jokereissa pelanneen Ville Peltosen loukkaantuminen ennen kisoja. Näin Niklas Hagman nousi mukaan joukkueeseen. Lopullisessa joukkueessa oli mukana yksitoista Naganon pronssimitalistia.

Avausottelussa vastaan tuli USA. Alkulohkoissa jokainen maa pelasi vain 3 ottelua, joten avauspeli käytännössä ratkaisi jo paljon. Suomi sai pahasti köniin, 0-6.

Suomi aloitti kisat ykkösketjunaan Lehtinen-Sami Kapanen-Selänne. Aika nopeasti kävi ilmi, että ketju ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Jo seuraavaan peliin, Valko-Venäjää vastaan, Lehtisen ja Selänteen keskelle tuli Antti Aalto. Suomi hoiteli Valko-Venäjän 8-1 ja näin saatiin hyvä valmistautuminen Venäjä-peliin.

Suomi pelasi Venäjää vastaan hyvän ottelun ja voitti 3-1. Näin puolivälierässä vastaan tuli Kanada.

Kanada oli odotetun vahva, mutta Suomi taisteli hienosti. Kolmannen erän alkaessa tilanne oli Kanadalle 2-1. Suomi haki tasoitusta, etenkin viimeiset kymmenen minuuttia, mutta maalia ei vain saatu. Näin Suomen olympiaurakka jäi neljään otteluun ja kova mitalitavoite saavuttamatta. Kanada voitti lopulta koko turnuaksen, joten ei Suomi huonolle joukkuelle pudonnut.

Salt Laken Cityn turnaus on ainakin itselleni jäänyt muistoihin aika valjuna tapahtumana. Tähän lienee moniakin syitä, ainakin pelien vähäinen määrä. Mutta kyllähän syksyllä 2001 tullut tieto Saku Koivun sairastumisesta saattoi lannistaa koko Suomen joukkuetta. Lisäksi Ville Peltosen ja Niko Kapasen poissaolot verottivat Suomea tuntuvasti.

Kirjassa Leijonan osa, Hannu Aravirta sanoo myös, että Saku Koivun poissaoloa ei kyetty paikkaamaan mitenkään. Kuitenkin Aravirta myös kehuu Salt Laken Cityn joukkuetta hengeltään yhdeksi parhaista, mitä hänen aikanaan on ollut jalkeilla.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Suomi aloitti kisat ykkösketjunaan Lehtinen-Sami Kapanen-Selänne. Aika nopeasti kävi ilmi, että ketju ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Jo seuraavaan peliin, Valko-Venäjää vastaan, Lehtisen ja Selänteen keskelle tuli Antti Aalto. Suomi hoiteli Valko-Venäjän 8-1 ja näin saatiin hyvä valmistautuminen Venäjä-peliin.

Muistatko että minkälainen oli Lehtinen-Selänne-Aalto -ketjun pelillinen anti? Itse ei tullut 10-vuotiaana kisoja vielä sillä silmällä seurattua.

Onhan tuo Suomen sentteritilanne aikalailla parempi nyt. Mikko Koivun puuttuminenkaan ei toisi läheskään yhtä isoa lovea kuin Sakun puuttuminen tuolloin.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Muistatko että minkälainen oli Lehtinen-Selänne-Aalto -ketjun pelillinen anti? Itse ei tullut 10-vuotiaana kisoja vielä sillä silmällä seurattua.

Onhan tuo Suomen sentteritilanne aikalailla parempi nyt. Mikko Koivun puuttuminenkaan ei toisi läheskään yhtä isoa lovea kuin Sakun puuttuminen tuolloin.

En tarkasti. Mutta tuossa ehkäpä Suomen parhaassa pelissä eli Venäjää vastaan Suomen maalintekijät olivat Selänne, Eloranta ja Lehtinen. Puolivälierässä Suomen ainokaisen teki Hagman.

Itse asiassa mulle jäi turnauksesta mieleen se, että kokonaisuutena Suomen paras ketju olisi ollut Hagman-Jokinen-Kallio, joka sekin koottiin turnauksen toiseen tai kolmanteen peliin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Petteri Lehdon kolumni '84 Sarajevon kisoista.

Ei toki läheskään pelkkää kiekkoa mutta viihdyttävää luettavaa kaiken kaikkiaan.

Tuo oli minusta erinomainen teksti ja osoitti hienosti sen, minkä takia olympialaiset ovat urheilijoiden uralla ne ikimuistettavimmat ja ainutlaatuisimmat kisat. Niihin kun kuuluu niin paljon muutakin kuin vain se oma suoritus.

Paljon on muuttunut 30 vuodessa. Kuten Petteri Lehto kirjoittaa, niin hän oli joukkueen puolustajien toiseksi vanhin - 22-vuotiaana! Joukkueen keski-ikä oli 22,9 vuotta ja todellinen ikänestori Pertti Lehtonen oli 27-vuotias. Siitä huolimatta jokainen nuorikin pelaaja oli syntynyt aikana, jolloin Suomessa ei ollut yhtään ainutta jäähallia. Turunkin Kupittaan halli sai katon vasta 1973, kuten Lehto muistuttaa. Ei tuosta ole kuin vähän yli 40 vuotta.

Paljon on tietysti muuttunut Sarajevossakin, jossa iso osa kisapaikoista tuhottiin myöhemmin tuusan nuuskaksi jugoslaavien verisessä sisällissodassa. Kisojen kärkimaita ei enää ole olemassakaan. Ei ole mikään ikuista, ja asiat voivat muuttua nopeastikin. Saapa nähdä, minkälainen kolumni kirjoitetaan 30 vuotta myöhemmin Sotshin kisoista ja minkälaista on jääkiekko silloin, maailmasta puhumattakaan.
 

Rocco

Jäsen
En keksi mitään parempaa tilastoa ottelun hallinnan määrittämiselle kuin laukaukset maalia kohti.
Melkein parempi on laukaukset ottelussa ylipäätään, meni maalia kohti tai ei. Selkeästi altavastaajana oleva joukkue blokkaa paljon enemmän laukauksia suhteessa, kuin satunnaisesti vastaiskuilla vastaaniskevä joukkuetta vastaan pelaava. Ottelu, missä laukaukset maalia kohti on vaikka 30-25 kertoo aika tasaväkisestä ottelusta, mutta jos laukaukset ottelussa on 90-40, se kertoo todella paljon enemmän itse pelin hallinnasta. Noista 90:stä voi 40 jäädä puolustajaan, mennä tolppiin ja ohi tms.
 

Rocco

Jäsen
Mainitsin jo Selänteen paidanjäädytys -ketjussa, että Ville Peltonen ansaitsisi kunnian ennen Selännettä. Lähes poikkeuksetta parhaimmillaan isoissa peleissä, kuten juuri Torinossa. Tätä se Summanenkin todennäköisesti haki takaa kun sanoi Peltosen olevan jopa suurempi pelaaja kuin Selänne (eli tuonut enemmän omalla tavallaan enemmän suomikiekolle).
Aika absurdia Summaselta ajatella tuolla tavalla. Peltonen ei pärjännyt NHL:ssä kuin kohtalaisesti ja viihtyi siellä vain muutaman kauden ajan, joten hän loi uransa Euroopassa, ja siksi on ollut lähes aina maajoukkueen käytössä. Selänne kun taas ei kovinkaan usein MM-kisoihin ole päässyt, joten siksi hänen arvonsa on alhaisempi? Jos verrattaisiin sitä, miten Selänne olisi pelannut Jokereissa, Luganossa ja HIFK:ssä, eikä NHL:ssä kuin muutaman vuoden, mitä veikkaisit paljonko Selänne olisi tehoja ja ottelumääriä hakannut? Veikkaan että lähes tuplasti Peltoseen verrattuna. Eli samalla ajattelutavalla Kurrin numeroa ei olisi saanut jäädyttää, vaan mieluummin vaikka Timo Jutila? Kurrin arvo maajoukkueelle on ollut paljon vähäisempi kuin edes Selänteellä.

Mielestäni paidan jäädytys maajoukkueessa pitää olla todella, siis todella suuri juttu, ja perusteena vahvasti myös menestys muualla kuin maajoukkueessa. Siksi esim. Teppo Numminen olisi vahva kandidaatti.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
2006 olympiakisat olivat Torinossa. Suomi lähti totutusti jonkinlaisena altavastaajana kisoihin. Tätä asetelmaa korosti myös muutamien pelaajien poisjäännit. Mm. Miikka Kiprusoff lähti mieluummin toipumaan NHL-rasituksista aurinkorannoille, kuin pelaamaan olympiaturnausta. Tuomo Ruutu loukkaantui tammikuun alussa ja näin Jussi Jokinen pääsi mukaan joukkueeseen.

Erkka Westerlund turvasi tuttuihin pelaajiin, joilla oli paljon yhteisiä kokemuksia takanaan. Westerlund on jälkikäteen myöntänytkin, että valinnat olivat helppoja, kun joukkueen saattoi melkein lyödä lukkoon jo edellisenä kesänä.

Turnaus lähti alusta lähtien hyvin liikkeelle. Alkusarjan saldo viidestä ottelusta oli viisi voittoa, maalierolla 19-2. Matkalla kaatui mm. Kanada ja Tsekki. Puolivälierässä USA kaatui 4-3 ja välierässä Venäjä sai kyytiä maalein 4-0.

Finaalissa Suomi sai vastaansa Ruotsin. Suomen peli ei finaalissa enää kulkenutkaan samalla tapaa ja näin finaalista tuli Suomen osalta hieman väkiäinen näytelmä. Ruotsi piti ohjia käsissään ja voitti finaalin 3-2. Suomalaistunnelmia on turha tässä kerrata enempää.

Joukkueessa jokainen osa ja osa-alue toimi hienosti. Roolitus oli erinomainen ja tasakentällisin peliaika jakautui erittäin tasaisesti. Maalivahti Antero Niittymäki nousi hieman puskista parrasvaloihin. Joukkueen yhtenäisyyttä on kuvannut parhaiten ehkä Ville Nieminen, joka sanoi kaikkien pelaajien tunteneensa itsensä todella tärkeiksi.

Erkka Westerlund näytti, että hän on kansainvälisen tason valmentaja ja pelaajat halusivat pelata juurikin Erkalle. Pelaajien ja päävalmentajan luottamus ei olisi voinut paremmin toimia.

Ja vaikka tappio oli katkera, Suomen joukkueen esitykset valoivat uskoa koko Suomen kiekkoiluun. Olihan edelliskausi mennyt maajoukkueelta ja sen johtoryhmältä pelkästään haavojen ompelemiseen. Koko Suomen kiekkokenttä oli kauden 2004-05 aikaan jakautunut kahteen leiriin ja tuore maajoukkueen johtoryhmä sai asiatonta arvostelua osakseen. Tämä johtui syksyn 2004 World Cupin jälkeisistä tapahtumista, jonka seurauksena silloinen päävalmentaja Raimo Summanen sai lähteä. Summasen ja hänen masinoima ryhmittymä yritti kaikin keinoin vaikeuttaa maajoukkueen toimintaa kauden 2004-05 aikana. Typerintä tuon "ryhmän" toimissa oli puukottaa täysin viattomia ihmisiä, joilla ei ollut osaa eikä arpaa koko jupakkaan. Liiton johdon toimien arvostelun jotenkin ymmärsi, eihän Summasen erottaminen mukavaa ollut. Yhtä lailla liittoa olisi voinut arvostella Summasen palkkaamisestakin, siksi paljon jo Summasen valinta jakoi mielipiteitä kentällä.

Torinon turnaus on Suomen kiekkohistorian yksi kaikkien aikojen mahtavimpia tapahtumia. Leijonat pelasivat finaalia lukuunottamatta ehkä parasta kiekkoa koskaan. Sen suuren voiton aika olisi ollut juurikin tuolloin, mutta sitä Suomi ei kuitenkaan kyennyt ottamaan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Saapa nähdä, minkälainen kolumni kirjoitetaan 30 vuotta myöhemmin Sotshin kisoista ja minkälaista on jääkiekko silloin, maailmasta puhumattakaan.
Ei ole kisoista 30 vuotta, mutta kolumneja on kyllä kirjoitettu. Ei vähiten siksi, että Venäjälle koko kisat olivat ovela savuverho kerätä porukkaa menemään rajansa yli. Dopingistakin on taidettu puhua.

No se siitä. Lähtökohtiin nähden uskomaton turnaus Suomelta. Mikko Koivu ja Valtteri Filppula vaihtuivat Jarkko Immoseen ja Sakari Salmiseen, ei voisi enää absurdimpaa vaihtoa olla. Pakeista Väänänen ja Kukkonen pelasivat SM-Liigassa, viimeksi 2005 arvokisoissa pelannut Jere Karalahti putosi viimeisten joukossa.

Kanadaa ja Ruotsia vastaan ei rehellisesti sanottuna ollut mitään jakoa, vaikka tuloksellisesti ottelut vaikuttivatkin tiukoilta. Sen sijaan kotiyleisön edessä pelannut Venäjä hyytyi täysin Suomea vastaan, USA jaksoi pronssiottelussa yrittää 2-0-maaliin asti.

Symbolisestikin iso mitali, koska Suomi-kiekon suurin, Teemu Selänne, kuului joukkueen kärkipelaajiin. Mies ,johon henkilöityi jääkiekon nousu maan ykköslajiksi, oli vielä kerran kisojen puhutuin suomalainen. Kultainen sukupolvi oli väistynyt lopullisesti, mutta tällä kertaa tulevaisuus näytti jo paremmalta.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Kanadaa ja Ruotsia vastaan ei rehellisesti sanottuna ollut mitään jakoa, vaikka tuloksellisesti ottelut vaikuttivatkin tiukoilta. Sen sijaan kotiyleisön edessä pelannut Venäjä hyytyi täysin Suomea vastaan, USA jaksoi pronssiottelussa yrittää 2-0-maaliin asti.

Mitään Suomelta pois ottamatta, niin tuolle USA-voitolle ei kannattane antaa kovin suurta arvoa. Jenkkejä ei kiinnostanut silloin pätkääkään enää pronssista pelailu joka toki on ihan heidän oma häpeänsä. Välierässä oli kyllä mahdollisuus mutta ihan pirun huonoa tuuriakin oli matkassa kun Raskin piti olla kipeänä JUURI SE Ruotsi-peli....

Venäjä-voitto oli se kovin juttu. Itselle tuo pronssi oli vähän sellainen meh... Onhan noita jo, Vancouverista jo viimeksi. Oikeastaan tuo ns. kultainen sukupolvi oli enemmänkin pronssinen sukupolvi. Vaihtaisin kyllä nuo änäriturnausten olympiapronssit yhteen vaikkapa ihan eht-pelaajilla voitettuun olympiakultaan.
 
Viimeksi muokattu:

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Löytyykö mistään kunnon selostuksella Suomi - USA 2014 pronssiottelun maalikostetta? En ainakaan löytänyt youtubesta kun koitin etsiä.

E. Myös 2010 Suomi - Slovakia pronssiottelu näyttää hävinneen tuolta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös