Olympiakarsinnat

  • 98 931
  • 444

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viimeinkin on aika laittaa pistetilanne ja loppumietteet kieltämättä maraton-mittaisiksi venyneille vuoden 2022 Talviolympialaisten yleisimmille Olympiakarsinnoille.

Nämä oli alkujaan tarkoitus tehdä syyskuussa-lokakuussa viime vuonna, muutoin viime vuoden lopulla ja tietenkin viimeistään tämän vuoden alussa, mutta ikävä kyllä jo viime viestissä kerrottujen seikkojen myötä ne venyivät nyt melkein viime hetkeen asti ennen itse Talviolympialaisten varsinaisen puolen alkua.

Tämä tapahtuma on kaikkiaan ollut yksi hienoimpia jääkiekollisia tapahtumaelämyksiä pysyä sen hengessä mukana.

Ehkä yksi syy sille oli niin koronan aiheuttamat seikat, mutta myös useiden eri maiden jääkiekollisen kilpailukyvyllisen tason nousu, taantuminen tai niiden vertailu suhteessa selkeämpiin vakiomaihin.

Paljon yllätyksiä ja jännityksiä riitti jolloin ei olekaan ollut ihan hetkeen saanut niin paljon tunnelmasta kuin mitä nämä karkelot ovat tuottaneet.

Ja kaikki tämähän alkoi 6.11.2019 ennakkoviestini Talviolympialaisten 2022 Esialkukarsinnan kirjoittamisesta, 7.11.2019 alkoivatkin sitten pelit, 8.11.2019 kirjoitin ensimmäisen ottelukatsaukseni, siitä sitten kestäen suurin kirjoitusmäärin katsauksineen viime elokuuhun 29.8.2021 saakka ja sellaisenaan ilman muita viestejä/mietteitä ehkä muiltakin päättyvät sitten käsittelyltään omalta osaltani tähän päivään!

Tässä siten pistetilanne vuoden 2022 Talviolympialaisten Karsinnan jälkeen:

Talviolympialaisten Karsinta 2022 Pistetilanne

Lohko D

Slovakia 9 pistettä

Valko-Venäjä 3 pistettä

Itävalta 3 pistettä

Puola 3 pistettä

Lohko E

Latvia 9 pistettä

Ranska 6 pistettä

Unkari 3 pistettä

Italia 0 pistettä

Lohko F

Tanska 9 pistettä

Norja 6 pistettä

Slovenia 3 pistettä

Etelä-Korea 0 pistettä

Vuoden 2022 Talviolympialaisten Karsinnan päätteeksi voittajat ja nousijat Talviolympialaisiin 2022 olivat näistä lohkoista Slovakia, Latvia ja Tanska.

Nousijoista puhuen Tanska oli ja on käytännön ensikertalainen Talviolympialaisissa nyt Pekingissä, Kiinassa etenkin kun tätä ennen lähin mahdollinen asema tätä ennen oli tai on ollut näihin päiviin asti Albertvillen Talviolympialaisten 1992 Virallisen Karsijan muodossa ennen sitten häviämistä Puolalle.

Loppumietteeksi todeten paljon nähtiin hienoja suorituksia näiden aikana.

Nähtiin niin Jään Elefanttien eli Thaimaan romuluisen notkeaa luistelua maaleineen, Kirgisian kuumaveristä puskevuuta kohti maalia hyvinkin rajulla hinnalla myös tietenkin osuvin maalein, Kuwaitin ja Meksikon itkettävän huonoa sohlailua jäällä jota vastaavaa saa hakea pitkän matkan takaa näiden maiden jääkiekollisesta kykykuvastosta ja viimein esimerkiksi Tricolori Hochein eli Romanian pitäessä jännityksessä brittejä ja unkarilaisia käytännön viime hetkiin asti siihen mitä nousuun ylemmäksi tuli!

Huippuhetki itselleni oli tosiaan tietysti osin Tanskan ensikertalaisuuden nousun lisäksi tietysti Unkarin voitto briteistä kohti lopullista Talviolympialaisten Karsintaa.

Näillä mailla eli briteillä ja unkarilaisilla kun oli tietysti yksi alempien MM-kisojen taso-ottelujen viime vuosien kovin näytös tuolloin tosin Unkarin tappiolla minkä sitten se maksoikin kerralla takaisin!

Ikävä kyllä sitten vuorostaan näiden karkeloiden mustin hetki oli myös Unkarin tappio tosiaan järkyttävästi Latvialle.

Ristiriitaisempi ja myös melko harmittava juttu oli tietysti Etelä-Koreankin tilanne.

Tosin korona on kovalla kädellä kurittanut jääkiekkoa kautta Aasian näinä päivinä ja on tuottanut päänvaivaa muillekin kuin vain sille.

Silti jokunen pisteryöstö isommilta tai edes yksi voitto olisi ollut hyvä nähdä, että ainakin pahin arvostelu olisi tauonnut edes hetkeksi.

Etelä-Korealla oli ennen näitä kisoja paljon todistettavaa ja korona ei toden totta olisi voinut tulla huonompaan aikaan!

Tämän tapahtuman erikoisin juttu olikin sittemmin muilta osin puhuen Uusintaottelu Nousemisesta Talviolympialaisten 2022 Esikarsintaan minkä tosiaan Ijs-Oranje eli Hollanti voitti Espanjaa vastaan käydyssä erikoisottelussa!

Aiemmin kun tosiaan näin ei ollut käynyt, että tämmöistä tapahtumaa sellaisenaan olisi jouduttu pelaamaan.

Seuraaviin Talviolympialaisiin eli vuoden 2026 vastaaviin on vielä aikaa, mutta toisaalta niiden kaikkein alustavimpiin karsintoihin ei enää välttämättä ole niin kauan aikaa.

Kiitos koronaviiveen niin jonkin verran yli kaksi vuotta enää. Riippuen tosin kyllä myös siitä, että miten laajaksi ne erinäiset karsinnat tulevat suurenemaan, miten paljon todella innokkaita maita kuten Jamaika, Kolumbia ja Iran ilmoittautuu mukaan ja myös tietysti mahdollisesti päivittyvistä Olympiakriteereistäkin.

Mikäli erinäisiä karsintoja ei tule ihan niin paljon niin sitten tilanne on toinen.

Ikävä kyllä myös maailman politiikan arkipäiväinen tilanne on luonut erittäin vaarallisia kysymysmerkkejä etenkin nyt jo käynnissä olevien Pekingin Talviolympialaisten jälkeen.

Nämä Talviolympialaiset tai teoriassa Kazhakstanin varakisaisäntänä Kiinalta mahdollisesti koronasyistä tai poliittisista syistä poistetut ja sen eli Kazhakstanin sitten pitämät vuoden 2022 Talviolympialaiset kun olisivat herättäneet ja ovat herättäneet melkoisen määrän ennakkopaheksuntaa.

Jälkimmäinen joutui myös toteutuneen historian mukaisiin mellakoihin niin hyvää mainosta sille ei tullut siitä.

Tämäkin kaikki olisi voinut olla toisin kun ei olisi oltu Norjan hallituksessa nk. Pena-Sämplyjä Talviolympialaisten 2022 rahoittamisen kanssa.

Paljon olisi ollut ongelmiakin, mutta Jääkarhut olisivat päässeet kotikisoihinsa tuoreempien päivien veteraaneineen vielä kerran jääkiekossa ja varmasti kansainväliseltä uiguuripaheksunnalta tai Putin-bulvaanien kansalaisten keisaroinnilta olisi vältytty.

Mukavaa oli nähdä myös muiden Jatkoaikalaisten nimimerkkienkin juttuja ja loppua kohti myös hyviä kisaennakkojakin!

Vielä kun vähän enemmän alkupuolellekin juttuja tulisi muiltakin niin ei jäisi yksinpuheluksi.

Tosin tiedä sitten, että häiritseekö mahdollisesti tiettyjen pienempien jääkiekkomaiden 'eksoottisuus' sitten jotenkin liikaa joitakin nimimerkkejä vai eivätkö ne sitten vain herätä samalla tapaa huomiota mietteineen kuin mitä vähän perinteisemmät karsijat/usein kisoissa mukana olevat maat herättävät?

Sen näkee sitten 2-4 vuoden kuluttua kun näitä juttuja käydään pääosin lisää ellei sitten nyt tule tietenkin joitakin oheiskysymyksiä tai vastauksia näihin viesteihin.

Näillä puhein päätetään tämä viesti sitten näin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Olympiakarsinnoista puhuen alkujaan tarkoitus oli jättää tämä aihealue rauhaan vielä noin vuoden ajaksi ainakin tai vähän tätä ennen eli ensi kesään asti siitä kenties venyen 2-4 vuodenkin päähän, mutta arvelin laittaa hieman kuitenkin viestejä sitä ennenkin.

Olympiakarsinnoista puhuen nykypäiväinen, laajamittainen karsintamalli tuli voimaan vasta Naganosta 1998 eteenpäin.

Tarkoitus olisi tulevissa viesteissä nopeasti kartoittaa osallistuneiden ja osallistumattomien maiden osuutta eri vuosina.

Kun ne olisivat tietenkin ohi Pekingin 2022 päättyneisiin Talviolympialaisiin mennessä niin sitten vuorossa olisi tietysti pohtia tänään tai huomiselle siitä venyen juurikin eri kisoihin päässeitä maita tai karsijoita juurikin siten, että mitä jos olisikin otettu eri kisoihin päässeet maat eri vuodelta kuin otettiin?

Lisäksi eri vuodelta ottamisen jälkeen ensin väistämättä myöhemmin arvo-osuus merkityksineen on noussut ennen pitkää myös tietenkin MM-ohjelman sijoitustaulukon taulukkopisteiden muodossa.

Kenties välillä jo liiankin isoon rooliin etenkin kun ihan viimeisimmissä kisoissa tai vähän tätä ennen eli mielestäni PyeongChangissa/Pyeongchangissa 2018 Talviolympialaisiin tuli voimaan entistä vahventama merkitys juurikin taulukkopisteitä ajatellen.

Taulukkopisteillä on merkitystä myös eri takuupääsijöiden ja itse pääkarsijoidenkin osalta.

Täten näillä mennään kohti Naganon 1998 Talviolympialaisten tunnelmia!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Naganon Talviolympialaiset 1998 oli tietenkin hienot Japanissa.

Ne myös määrittivät tietenkin ensi kertaa käytettyä laajamittaista nykypäiväistä Talviolympiakarsintaa!

Tähän alle tulee osallistuneiden MM-ohjelman osuus ja heti perään tulee osallistumattomat maat ja niiden MM-ohjelman osuus suluissa nimeten ne.

Tarkoitus on tietysti vertailla tätä Pekingin 2022 Talviolympialaisiin asti ja joillekin pois jääneille maille tulee enemmän selvitystä tai historiallisia huomioita jälkikäteen:

Naganon Talviolympialaiset 1998 Karsinnat MM-ohjelmassa

MM-ohjelman ilmoittautuneet maat Naganon Talviolympialaisiin 1998: 33 maata 84,6 % ilmoittautumisprosentilla tai 34 maata 87,2 % ilmoittautumisprosentilla (Kreikka ilmoittautui näissä pelaten, mutta se hyllytettiin kesken turnauksen laittomien edustuspelaajien käytöstä johtuen.)

MM-ohjelman pois jääneet maat Naganon Talviolympialaisista 1998: 6 maata 15,4 % ilmoittautumisprosentilla tai 5 maata 12,8 % ilmoittautumisprosentilla (Espanja, Belgia, Australia, Etelä-Afrikka, Kreikka ja Uusi-Seelanti keskimäärin, mutta Kreikka pelasi karsinnoissa joskin laittomin edustuspelaajin. Täten selvemmin pois jäivät Espanja, Belgia, Australia, Etelä-Afrikka ja Uusi-Seelanti.)

Näistä pois jääneistä puhuen Australian ja Uuden-Seelannin välillä marraskuussa 1995 pelattujen ottelujen suhteen oli pitkään kiistaa näillä mailla IIHF:n suuntaan kun näiden maiden kiekkoliittojen mielestä ne olisi kuulunut laskea osaksi Talviolympialaisten 1998 Esikarsintoja tai käsitellä niitä Talviolympialaisten Alkukarsintoina.

Tästä IIHF kieltäytyi, mutta hyväksyi ne kuitenkin osaksi vuoden 1996 MM-kisojen D-sarjan pelaamista käsitteleviin käytännön karsintaotteluihin.

Nuo vuoden 1995 lopun ottelut olivatkin uran päätösottelut Jään Kenguruiden Arto Kalevi 'A.K' Malsteelle joka hyvin pitkään olikin Jään Kenguruissa pelannutkin.

Mikäli näin olisi käynyt, että Australia ja Uusi-Seelanti olisi erikoispeleineen väittelyjen jälkeen hyväksytty osaksi Talviolympialaisten Karsintoja 1998 niin se olisikin jälkikäteen ainut kerta kun ne olisivat nykymuodossaan olleet niissä sellaisinaan mukana.

Muutoin maita olisi ollut jo 35 kappaletta mukana 89,7 % prosenttiosuudella ja pois jääneitä olisi ollut enää 4 kappaletta 10,3 % prosenttiosuudella.

Parhaimmillaan Kreikan erikoisen tilanteen huomioiden maita olisi ollut jo 36 kappaletta mukana 92,3 % prosenttiosuudella ja pois jääneitä olisi ollut enää 3 kappaletta 7,7 % prosenttiosuudella.

Eri maista puhuen kaikki A-sarjan MM-kisamaat samoin kuten myös B-sarjan MM-kisamaat oli mukana ja melkein kaikki C-sarjan MM-kisamaat mitä nyt tietenkin C2-MM-puolen maista mukana olivat vain Liettua, Kroatia. Etelä-Korea ja Israel.

Melko paljon siis mukana oli maita vaikka välillä vähemmän pelättiin tulevaksi etenkin nk. Isojen Maiden Propagandassa silloin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Salt Lake Cityn Talviolympialaiset 2002 oli tietenkin hienot Yhdysvalloissa.

Tähän alle tulee osallistuneiden MM-ohjelman osuus ja heti perään tulee osallistumattomat maat ja niiden MM-ohjelman osuus suluissa nimeten ne ja joillekin pois jääneille maille tulee enemmän selvitystä tai historiallisia huomioita jälkikäteen:

Salt Lake Cityn Talviolympialaiset 2002 Karsinnat MM-ohjelmassa

MM-ohjelman ilmoittautuneet maat Salt Lake Cityn Talviolympialaisiin 2002: 31 maata 75,6 % ilmoittautumisprosentilla

MM-ohjelman pois jääneet maat Salt Lake Cityn Talviolympialaisista 2002: 10 maata 24,4 % ilmoittautumisprosentilla (Kroatia, Espanja, Israel, Australia, Belgia, Etelä-Afrikka, Uusi-Seelanti. Turkki, Kreikka ja Islanti.)

Näistä pois jääneistä puhuen Kroatian tilanne oli vahinko kun ikävä kyllä ilmoittautumishakemus lähti IIHF:n suhteen liian myöhään ja siten se sitten jäi ulos ja huolimatta Naganon Talviolympialaisten 1998 ja Salt Lake Cityn 2002 kohuista sai täten osallistua Jugoslavian Tasavalta eli myös nk. Tynkä-Jugoslaviana tunnettu maa.

Muutoin maita olisi ollut jo 32 kappaletta mukana 78,05 % prosenttiosuudella ja pois jääneitä olisi ollut enää 9 kappaletta 21,95 % prosenttiosuudella.

Eri maista puhuen kaikki A-sarjan MM-kisamaat samoin kuten myös B-sarjan MM-kisamaat oli mukana ja melkein kaikki C-sarjan MM-kisamaat kun ilman Kroatian möhläystä kaikki nekin olisivat olleet mukana.

Kuten Naganon Talviolympialaisiin 1998 silloisen tulevan vuoden 1996 MM-kisojen D-sarjan osalta vielä silloisessa vuoden 1995 MM-kisojen C2-sarjassa niin myös Salt Lake Cityn Talviolympialaisiin 2002 ei yksikään nyt selkeä MM-kisojen D-sarjan maa ilmoittautunut mukaan.

Täten näihin kisoihin tuli jonkin verran sitten vähemmän eri maita yrittämään niihin pääsyä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Torinon Talviolympialaiset 2006 oli tietenkin hienot Italiassa.

Tähän alle tulee osallistuneiden MM-ohjelman osuus ja heti perään tulee osallistumattomat maat ja niiden MM-ohjelman osuus suluissa nimeten ne ja joillekin pois jääneille maille tulee enemmän selvitystä tai historiallisia huomioita jälkikäteen:

Torinon Talviolympialaiset 2006 Karsinnat MM-ohjelmassa

MM-ohjelman ilmoittautuneet maat Torinon Talviolympialaisiin 2006: 29 maata 65,9 % ilmoittautumisprosentilla

MM-ohjelman pois jääneet maat Torinon Talviolympialaisista 2006: 15 maata 34,1 % ilmoittautumisprosentilla (Iso-Britannia, Etelä-Korea, Belgia, Espanja, Australia, Israel, Pohjois-Korea, Etelä-Afrikka, Islanti, Uusi-Seelanti, Meksiko, Luxemburg, Turkki, Irlanti ja Armenia.)

Näistä pois jääneistä puhuen huomionarvoisinta oli tosiaan Iso-Britannian ja Etelä-Korean silloinen osallistumattomuus kuten vähäisissä määrin myös Belgian.

Syy sille oli niiden pelaaminen entisessä MM-kisojen B-sarjassa eli MM-kisojen 1. Divisioonassa.

Eri maista puhuen kaikki entisen A-sarjan eli sittemmin nykyisen varsinaisen MM-kilpailun maat oli mukana, mutta jo MM-kisojen 1. Divisioonassa eli entisellä B-sarjan puolella pois jääntejä oli jolloin niitä maita oli mukana 9 kappaletta ja MM-kisojen 2. Divisioonasta eli entisestä C-sarjan MM-puolelta mukana oli maita 5 kappaletta.

Jälleen yksikään entinen D-sarjan MM-kisojen eli sittemmin nykyinen MM-kisojen 3. Divisioonan maa ei ilmoittautunut mukaan.

Täten näihin kisoihin tuli selvästikin sitten vähemmän eri maita yrittämään niihin pääsyä minkä vuoksikin koko karsintojen läpivientikin tuntui nopeammalta kuin miten sitten on tuntunut lähemmäksi nykypäivää tullen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vancouverin Talviolympialaiset 2010 oli tietenkin hienot Kanadassa.

Tähän alle tulee osallistuneiden MM-ohjelman osuus ja heti perään tulee osallistumattomat maat ja niiden MM-ohjelman osuus suluissa nimeten ne ja joillekin pois jääneille maille tulee enemmän selvitystä tai historiallisia huomioita jälkikäteen:

Vancouverin Talviolympialaiset 2010 Karsinnat MM-ohjelmassa

MM-ohjelman ilmoittautuneet maat Vancouverin Talviolympialaisiin 2010: 33 maata 68,75 % ilmoittautumisprosentilla

MM-ohjelman pois jääneet maat Vancouverin Talviolympialaisista 2010: 15 maata 31,25 % ilmoittautumisprosentilla (Kiina, Etelä-Korea, Australia, Belgia, Israel, Islanti, Uusi-Seelanti, Irlanti, Etelä-Afrikka, Luxemburg, Pohjois-Korea, Mongolia, Kreikka, Bosnia ja Hertsegovina ja Armenia.)

Näistä pois jääneistä puhuen huomionarvoisinta oli tosiaan Kiinan ja Etelä-Korean silloinen osallistumattomuus.

Syy sille oli etenkin Etelä-Korean pelaaminen MM-kisojen 1. Divisioonassa ja kun Kiinan mahdollisuuksista pitää Talviolympialaiset silloinkin keskusteltiin niitä kritisoiden maan ollessa MM-kisojen 2. Divisioonassa.

Turkki teki historiaa olemalla ensimmäinen MM-kisojen 3. Divisioonan maa eli entisen MM-kisojen D-sarjan maa Talviolympialaisten Karsinnoissa mukana virallisen hyväksytysti kun muut hyvin harvat yrittäjät oli käännytetty pois tai niitä ei ollut muilla erinäisin tavoin hyväksytty mukaan.

Eri maista puhuen kaikki MM-kilpailun maat oli mukana, mutta MM-kisojen 1. Divisioonassa yksi puuttui eli Etelä-Korea jolloin niitä maita oli mukana 11 kappaletta ja MM-kisojen 2. Divisioonasta mukana oli maita edelleen 5 kappaletta.

Turkkia huomioimatta muut MM-kisojen 3. Divisioonan maat eivät tulleet mukaan yrittämään.

Paljoa enempää siis ei tullut Vancouverissa Torinoon nähden, mutta nyt oli sentään mahdollista kuitenkin pelata omalla tavallaan myöskin selkeästi ensi kerran Talviolympialaisten Alkukarsinta.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sotshin Talviolympialaiset 2014 oli tietenkin hienot Venäjällä.

Tai olisi voineet olla ennen niissä sittemmin jälkikäteen paljastuneita doping-kohuja kuten myös juuri tuosta vuodesta eteenpäin alkanutta Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa johon mukaan vedetyksi mutkan tuli Valko-Venäjäkin.

Tähän alle tulee osallistuneiden MM-ohjelman osuus ja heti perään tulee osallistumattomat maat ja niiden MM-ohjelman osuus suluissa nimeten ne ja joillekin pois jääneille maille tulee enemmän selvitystä tai historiallisia huomioita jälkikäteen:

Sotshin Talviolympialaiset 2014 Karsinnat MM-ohjelmassa

MM-ohjelman ilmoittautuneet maat Sotshin Talviolympialaisiin 2014: 33 maata 70,22 % ilmoittautumisprosentilla

MM-ohjelman pois jääneet maat Sotshin Talviolympialaisista 2014: 14 maata 29,78 % ilmoittautumisprosentilla (Australia, Bulgaria, Islanti, Belgia, Uusi-Seelanti, Kiina, Turkki, Etelä-Afrikka, Irlanti, Luxemburg, Kreikka, Pohjois-Korea, Mongolia ja Arabiemiraatit.)

Näistä pois jääneistä puhuen huomionarvoisinta oli tosiaan Kiinan silloinen osallistumattomuus.

Kiinan mahdollisuuksista pitää Talviolympialaiset silloinkin keskusteltiin niitä kritisoiden maan ollessa MM-kisojen 2. Divisioonassa edelleen.

Huomioitavaa on myös, että IIHF erikseen kielsi muutoin Irlantia, Kreikkaa ja Mongoliaa pääsemästä Olympiakarsintoihin kun tuolloin ongelma tietysti oli selkeän nk. Olympiamittojen jäähallin puuttuminen.

Lisäksi Taiwan ja Bosnia ja Hertsegovina eivät saaneet puutteellisten hakemusten vuoksi edes mainintaa MM-ohjelmaan.

Eri maista puhuen kaikki MM-kilpailun maat oli mukana kuten myös melkein kaikki MM-kisojen 1. Divisioonankin maat kun Australia puuttui listalta. Sen sijaan MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta mukana oli vain puolet eli 6 maata ja yksikään MM-kisojen 3. Divisioonan maa ei ollut mukana.

Täten jälleen melko samanlaisena pelijärjestelmä pysyi mitä nyt Talviolympialaisten Alkukarsinnat kyettiin järjestämään ja merkittävää oli tosiaan IIHF:n omatkin estelyt eri pienempien maiden suuntaan kun muutoin ne olisivat tulleet kartuttamaan osallistujajoukkoa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Pyeongchangin/PyeongChangin Talviolympialaiset 2018 oli tietenkin hienot Etelä-Koreassa.

Mitä nyt tietenkin ongelmia aiheutti Venäjän asema kun jälkikäteen olleiden rikkomusten nimissä olisi voinut jäädä kyllä kisoihin ottamatta edes tämä venäläisiä olympiaurheilijoita sisältänyt riippumaton joukkue.

Sekin kytkeytyi edelleen osaksi Ukrainan sotatilannetta minkä vuoksi kohussa mukana oli myös Valko-Venäjä.

Tähän alle tulee osallistuneiden MM-ohjelman osuus ja heti perään tulee osallistumattomat maat ja niiden MM-ohjelman osuus suluissa nimeten ne ja joillekin pois jääneille maille tulee enemmän selvitystä tai historiallisia huomioita jälkikäteen:

Pyeongchangin/PyeongChangin Talviolympialaiset 2018 Karsinnat MM-ohjelmassa

MM-ohjelman ilmoittautuneet maat Pyeongchangin/PyeongChangin Talviolympialaisiin 2018: 36 maata 78,26 % ilmoittautumisprosentilla

MM-ohjelman pois jääneet maat Pyeongchangin/PyeongChangin Talviolympialaisista 2018: 10 maata 21,74 % ilmoittautumisprosentilla (Belgia, Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka, Turkki, Pohjois-Korea, Luxemburg, Arabiemiraatit, Hong Kong ja Bosnia ja Hertsegovina.)

Näistä pois jääneistä puhuen huomionarvoisinta oli tosiaan Turkin silloinen osallistumattomuus.

Osin se oli oikea poisjäänti ja osin ei koska jo tuolloin valintahetkellä se oli pahoissa riidoissa niin IIHF:n kuin KOK:n kanssa johtuen mahdollisista Turkin Talviolympialaisten isännyyksistä puhuen tulevaisuudessa.

Tietyissä kirjoissa Turkille onkin se liitetty kyllä pelaavaksi aiottujen maiden joukkoon, mutta sille ei kuitenkaan Georgian/Gruusian tapaan osoitettu järkevästi vastustajaa ja kun kisahakemuksessa oli puutteita IIHF:n mielestä.

Mikäli Turkki olisi kuitenkin hyväksytty ongelmista huolimatta vielä niin silloin olisi ollut 37 maata 80,43 % osallistumisprosentilla ja poisjääneitä olisi ollut 9 maata 19,57 % osallistumattomuusprosentin voimin.

Huomioitavaa on myös, että IIHF erikseen kielsi muutoin jälleen Irlantia, Kreikkaa ja Mongoliaa pääsemästä Olympiakarsintoihin kun tuolloin ongelma tietysti oli selkeän nk. Olympiamittojen jäähallin puuttuminen.

Näistä nykyään puhuen Mongolialla on viimein ollut nk. Olympiamittainen jäähalli, mutta Irlannilla ja Kreikalla sitä ei ole vieläkään.

Eri maista puhuen kaikki MM-kilpailun maat oli mukana kuten myös kaikki MM-kisojen 1. Divisioonankin maat. Sen sijaan vähän vielä puuttui MM-kisojen 2. Divisioonasta eli 4 maata ja tietenkin melkein kaikki MM-kisojen 3. Divisioonankin maat kun Turkilta pääsy pienenä muuna poikkeuksena evättiin ja ainut yrittäjä oli Georgia/Gruusia.

Täten jälleen melko samanlaisena pelijärjestelmä pysyi eli edelleen Talviolympialaisten Alkukarsinnat kyettiin järjestämään ja merkittävää oli tosiaan IIHF:n omatkin estelyt eri pienempien maiden suuntaan kun muutoin ne olisivat tulleet kartuttamaan osallistujajoukkoa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime viestien päätteeksi Pekingin 2022 Talviolympialaiset 2022 oli tietenkin hienot Kiinassa.

Mitä nyt tietenkin ongelmia aiheutti Venäjän asema kun jälkikäteen olleiden rikkomusten nimissä olisi voinut jäädä kyllä kisoihin ottamatta edes tämä venäläisiä olympiaurheilijoita sisältänyt riippumaton joukkue.

Etenkin nyt vielä vuoden 2018 selvemmin kun Ukrainan Sota lopullisen laajamittaisena oli hyvin lähellä alkujaan, jälleen KOK:n hampaattomuus tai venäläisten paapominen kummastutti muita ja suututti Ukrainaa jolloin samassa kohunsa sai Valko-Venäjäkin.

Lisäksi Kiinalla oli omat poliittiset kohunsa ja uiguurien kohtelusta tulleet ongelmansa.

Koronakin oli pelkona jolloin kisat oli viivästyä vuoteen 2023 ennen kuitenkin lopulta pysymistä tässä vuodessa.

Tähän alle tulee osallistuneiden MM-ohjelman osuus ja heti perään tulee osallistumattomat maat ja niiden MM-ohjelman osuus suluissa nimeten ne ja joillekin pois jääneille maille tulee enemmän selvitystä tai historiallisia huomioita jälkikäteen:

Pekingin Talviolympialaiset 2022 Karsinnat MM-ohjelmassa

MM-ohjelman ilmoittautuneet maat Pekingin Talviolympialaisiin 2022: 44 maata 86,27 % ilmoittautumisprosentilla

MM-ohjelman pois jääneet maat Pekingin Talviolympialaisista 2022: 7 maata 13,73 % ilmoittautumisprosentilla (Australia, Belgia, Georgia/Gruusia, Uusi-Seelanti, Pohjois-Korea, Etelä-Afrikka ja Turkmenistan.)

Näistä pois jääneistä puhuen huomionarvoisinta oli tosiaan Georgian/Gruusian ja Turkmenistanin osallistumattomuus.

Etenkin kun näistä puhuen ensin mainittu olisi hyvinkin voinut olla korkealla Talviolympialaisten Karsinnoissa eikä jälkimmäinenkään todennäköisesti huono olisi ollut.

Toivottavasti ovat mukana kun paikkoja jaetaan Milano-Cortinaan/Cortina-Milanoon vuodeksi 2026.

Eri maista puhuen kaikki MM-kilpailun maat oli mukana kuten myös kaikki MM-kisojen 1. Divisioonankin maat.

Sen sijaan MM-kisojen 2. Divisioonan puolelta mukana oli vain puolet eli 6 maata, mutta myönteisesti puhuen melkein kaikki MM-kisojen 3. Divisioonan maat Etelä-Afrikkaa huomioimatta olivat mukana tässä tapahtumassa!

Osa näistä pienimmistä jääkiekkomaista tuli olemaan MM-kisojen 4. Divisioonan eli vanhempien aikojen MM-kisojen kertaalleen epävirallisemmin pelatun E-sarjankin maita.

Siten täyttöaste tietyin ehdoin oli kerralla joko parasta koskaan laajamittaisen Olympiakarsinnan historiassa tai sitten muutoin parasta joka tapauksessa sitten vuoden 1998 Naganon Talviolympialaisten Karsinnan!

Pienestä jäi kiinni, että olisikin ollut kerrankin aivan kaikki sinänsä karsimassa näihin kisoihin mitkä Pekingissä pelattiin.

Lähinnä joillakin mailla on se ikävä juttu, että Talviolympialaisten Karsintoihin voimien keskittäminen olisi sitten poissa MM-ohjelmassa pelaamisesta ja joillakin mailla on sitten tietysti kilpailukyvyttömyyskin pelkona.

Näin kaiken jälkeen nimeten tämän vuoden Pekingiin oli tosiaan Talviolympialaisten Alkukarsintaankin jo Esikarsinta joten vilkasta on meno jatkoonkin näillä näkymin!

Tosin tietysti kaikki voi olla toisin nyt sitten seuraaviin kisoihin.

Tällä hetkellä MM-ohjelmaan eri sarjatasoille osallistui 56 maata ja 63 maalla on riittävä nk. Olympiamittainen Jäähalli Talviolympialaisiin osallistumista varten ainakin periaatetasolla.

Mahdollisesti jokunen kappale maita tulee lisää listalle MM-ohjelman ulkopuolisina joille tuo nk. Olympiamittainen jäähalli on tulossa.

Esimerkiksi Mongolian jo valmistunutta nk. Olympiamittaista jäähallia ei ole kaikkiin papereihin laskettu, Brasiliassa yritetään laajentaa uusinta Sao Paulon Jäähallia juuri sellaiseksi ja Intiaan sellainen on tulossa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Seuraaviin viesteihin koskien Olympiakarsintoja laajamittaisesti tulevat kaavat joiden valossa vuosia 1995-2022 on kohdeltu erinäisin kriteerein.

Tietyt vuodet ovat niiltä joihin Talviolympialaisten jääkiekkomaat otettiin toteutuneesti, mutta suurin osa ja mihin enimmäkseen huomiota kiinnitetään on tietenkin vaihtoehtoiset vuodet joilta tilanteen olisi voinut ottaa pääsymaineen toisin kuin miten otettiin.

Ainahan erityisen kitkattomasti vuosien mittaan asiat eivät ole sujuneet.

Välillä osin maamäärien ja myöhemmin sitten erinäisten taulukkopisteitä koskevien kohujen vuoksi.

Myös Ukrainan Sota tätä edeltävine eri muotoineen olisi voinut hieman toisella ja etenkin selvästi KOK:n jyrkemmällä asenteella Venäjän ja Valko-Venäjän doping-rikkeitä kohtaan voineet tuottaa vallan erilaiset korvaavat maat pelaamaan Talviolympialaisiin tai sitten näiden jo pelatessa tuottamaan edes erilaiset lopputulokset turnauksiin.

Määritelmäviestit alkavat pitkän mietinnän jälkeen vuodesta 1995 ja päättyvät tietenkin juuri tähän vuoteen eli 2022 kun näin voitiin pelata koronan jälkeenkin.

Määritelmäviesteissä aion olettaa, että toteutuneen historian valossa esimerkiksi Belgia ei olisi tullut Naganon Talviolympialaisten 1998 Karsintoihin myöskään minään toisena muuna vuotena kuin miten ne määriteltiin.

Kieltäytyneet maat ovat siten jatkoonkin kuin ne olisivat aina kieltäytyneet.

Lisäksi myöskään erinäiset MM-ohjelman pariin selvästi ensi kertaa pelaamaan tulleet maat eli esimerkiksi vuodeksi 2000 Meksiko on näissä määritelmissä ikään kuin tietenkin kieltäytyviä maita juuri uutena yrittäjänä jolla olisi ollut pelkoja kilpailukyvyttömyydestä kuten usein oli tai sitten IIHF:n omasta asenteesta olla lupaa myöntämättä tulijalle sitten tulla peleihin.

Seuraava viesti palaa täten vuoteen 1995 ja sen tunnelmiin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Talviolympialaisten Karsinnat laajamittaisina nykypäivään aloitettiin vuonna 1995 kohti Naganon Talviolympialaisia vuodeksi 1998 mennessä.

Kieltämättä paljon oli puhetta niistä ja samalla etenkin isoja maita ärsytti 12 maan turnauksen muuttuminen 14 maan turnaukseksi mistä mankumista sitten tulisi riittämään ärsytykseen asti.

Itse määrittelyt tehtiin siis näin:

1995 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 1998 Naganoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Suomi, Ruotsi, Kanada, Tsekki, Venäjä ja Yhdysvallat

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Italia ja Ranska A-sarjan MM-kisojen huonoimpina Puolivälierämaina ja lisäksi kisaisäntä Japani B-sarjan MM-kisojen puolelta ja muutoin Talviolympialaisten Esikarsijoista nousten

Talviolympialaisten Karsintaan 1998 pääsijät: Saksa, Norja ja Itävalta lisäten vielä B-sarjan MM-kisavoittaja Slovakialla

Talviolympialaisten Esikarsintaan 1998 pääsijät: Sveitsi putoajana MM-kisojen A-sarjasta, Latvia, Puola, Hollanti, Tanska, Iso-Britannia, Romania putoajana MM-kisojen B-sarjasta, C1-sarjan MM-kisavoittaja Valko-Venäjä, Kazhakstan, Ukraina, Eesti, Kiina, Slovenia, erikoisesti Bulgaria putoajana MM-kisojen C1-sarjasta, Liettua MM-kisojen C2-sarjasta ja Etelä-Korea myös MM-kisojen C2-sarjasta

Talviolympialaisten Aluekarsintaan/Alue-esikarsintaan/Alkukarsintaan 1998 pääsijät: Erikoisesti Unkari MM-kisojen C1-sarjan puolelta, Jugoslavian Tasavalta tai nk. Tynkä-Jugoslavia putoajana MM-kisojen C1-sarjasta, C2-sarjan MM-kisavoittaja Kroatia ja Israel myös MM-kisojen C2-sarjasta, mutta tosin putoajana kohti MM-kisojen palaavaa D-sarjaa kuten myös hylätty Kreikka samasta sarjasta

Välillä tuo erikoinen pelivaihe mihin Unkari pääsi on luettu osaksi muuta Talviolympialaisten 1998 Esikarsintaa tai kierrosvaiheisesti sen ensimmäiseksi kierrokseksi toisen ollessa varsinaisena pääkierros.

Kreikka tosiaan kuten myöhemmin Israel itse hyllytettiin laittomien edustuspelaajien käytöstä johtuen.

Muutoin erikseen puhuen tosiaan erinäiset sijoittelut tuottivat harmia pienmaille kuten myös palaavan Jääkiekon MM-kisojen D-sarjan kysymys.

Osaa eri maista hiersi myös se kysymys, että miksi esimerkiksi kaikki Puolivälierien maat huomioiden Ranskan ja Italian ei voisi olla suoraan Talviolympialaisissa niiden Neljännesvälieräsarjaa toimittavassa sarjassa?

Tai myös se, että miksi myös Alkueriin jääneet Saksa, Norja ja Itävalta eivät voineet päästä Talviolympialaisiin 1998 kun samat suoritukset olivat riittäneet Lillehammeriin 1994?

Sveitsiä kohdeltiin nyt edes suopeammin kuin miten kohdeltiin Lillehammeriin 1994 eli nyt MM-kisojen putoaja pääsi edes karsimaan eikä jäänyt kokonaan suljetuksi ulkopuolelle toisin kuin silloin.

Siten ratkaisumalli kiistoineen tuntui yhdistelmältä uutta ja muutoin hieman ärsyttävästi päivitettyä Lillehammerin Talviolympialaisten 1994 karsintamuotoa.

Tietenkin 14 maan laajentuminen hiersi kun MM-kisojen varma meneminen 16 maan kisoiksi tai sitten kompromissiksi myös vain 14 maan MM-kisoiksi oli silloin kysymysmerkki.

Korjaan tuon Kreikan tuonne Naganon 1998 Talviolympiakarsinnan viestin puolelle kun se sinne kyllä pääsi, mutta hyllytettiin kesken pelien senkin jäädessä tosiaan ainoaksi Kreikan jääkiekkoilun Olympiakarsinnan yritykseksi näihin päiviin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämä viesti onkin sitten vuoden 1996 vaihtoehtoinen määritelmä sille, että miltä Talviolympialaiset Naganossa 1998 olisivat voineet näyttää kun tietenkin nyt oltiin lähempänä myös MM-kisojen laajenemispäätöstä ja mikäli se oli jo tehty vuoden 1995 puolella tai ei niin nyt se käytännössä tehtiin tämän kyseisen vuoden puolella aiheuttaen sitten melkoisen kohumyrskyn silloin siihen mitä tuli 16 maan kisoihin kun tietenkin myös 14 maan kisojakin pidettiin kompromissina.

Tältähän se olisi näyttänyt:

1996 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 1998 Naganoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Tsekki, Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Suomi ja Ruotsi

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Italia ja Saksa A-sarjan MM-kisojen huonoimpina Puolivälierämaina ja lisäksi kisaisäntä Japani B-sarjan MM-kisojen puolelta peräti sen putoajana ja muutoin Talviolympialaisten Esikarsijoista nousten

Talviolympialaisten Karsintaan 1998 pääsijät: Norja, Slovakia ja Ranska lisäten vielä B-sarjan MM-kisavoittaja Latvialla

Talviolympialaisten Esikarsintaan 1998 pääsijät: Itävalta putoajana MM-kisojen A-sarjasta, Sveitsi, Valko-Venäjä, Iso-Britannia, Puola, Tanska, Hollanti, C-sarjan MM-kisavoittaja Kazhakstan, Ukraina, Slovenia, Unkari, Eesti, Kiina, erikoisesti D-sarjan MM-kisavoittaja Liettua, Etelä-Korea MM-kisojen D-sarjasta, Bulgaria MM-kisojen D-sarjasta ja Israel myös MM-kisojen D-sarjasta

Talviolympialaisten Aluekarsintaan/Alue-esikarsintaan/Alkukarsintaan 1998 pääsijät: Erikoisesti Romania MM-kisojen C-sarjan puolelta, Kroatia putoajana MM-kisojen C-sarjasta ja Jugoslavian Tasavalta tai nk. Tynkä-Jugoslavia MM-kisojen D-sarjasta kuten myös hylätty Kreikka samasta sarjasta ja vuoden 1996 tulkintaa vasten Australia ja Uusi-Seelanti yrittivät samanlaista paikkaa tavoitella samasta sarjasta

Jälleen kuten vuodeksi 1995 niin vuodeksi 1996 puheenaiheet kysymyksineen olivat käytännössä melko samoja kuin aina ennenkin jolloin joitakin maita olisi kohdeltu tylymmin ja toisia suopeammin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämä viesti onkin sitten vuoden 1997 vaihtoehtoinen määritelmä sille, että miltä Talviolympialaiset Naganossa 1998 olisivat voineet näyttää kun tietenkin nyt tuli päätös viimeistään myös MM-kisojen laajenemiseksi aiheuttaen sitten melkoisen kohumyrskyn silloin siihen mitä tuli 16 maan kisoihin kun tietenkin myös hylättiin 14 maan kisat mitä pidettiin kompromissina.

Samoin tuotiin hyvin pitkästä aikaa takaisin selkeät Jääkiekon MM-kisojen Karsinnat joita ei harmittavasti sellaisenaan kovin pitkään pelattu ja tietenkin alkujaan pelkästään Naganoon 1998 ja muutoin sen kunniaksi aluksi vain vuotta 1998 juhlatäydentämään, mutta myöhemmin useaksi vuodeksi jäänyt ja ennen pitkää hyvin vihattu Aasian Kiintiöpaikka-järjestelmä jota sitten Japani piti hallussaan jääden MM-kisoihin ja vieden siinä sitten useita MM-vuosien mahdollisuuksia ikävä kyllä muilta nousevilta MM-kisamailta.

Tältähän se olisi näyttänyt:

1997 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 1998 Naganoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Kanada, Ruotsi, Tsekki, Venäjä, Suomi ja Yhdysvallat

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Latvia ja Italia A-sarjan MM-kisojen huonoimpina ja osin mutkan kautta parhaimpina muina Puolivälieräsarjan/Neljännesvälieräsarjan maina ja lisäksi kisaisäntä Japani murheellisesti jääneenä C-sarjan puolelta ja muutoin Talviolympialaisten Esikarsijoista nousten kun muutoin olisi erikseen jäänyt nousu tulematta tai olisi noustu vain MM-kisojen B-sarjaan vuodeksi 1998 eikä välttämättä siihenkään

Talviolympialaisten Karsintaan 1998 pääsijät: Slovakia, Ranska ja Saksa lisäten vielä B-sarjan MM-kisavoittaja Valko-Venäjällä

Talviolympialaisten Esikarsintaan 1998 pääsijät: Norja joutuessaan MM-kisojen Karsintoihin kun MM-kisojen laajentumisen myötä ei voinut pudota B-sarjan MM-kisoihin, Kazhakstan nousijana MM-kisojen Karsintoihin, Sveitsi nousijana MM-kisojen A-sarjaan kisaisäntäsäännön mukaan vuodeksi 1998 kun muuten olisi ollut nousijana MM-kisojen Karsintoihin, Itävalta nousijana MM-kisojen Karsintoihin kun Sveitsi oli edellä, Puola nousijana MM-kisojen Karsintoihin kun Sveitsi oli edellä ja vielä yksi paikka tarvittiin, Iso-Britannia, Hollanti, Tanska säilyen kun MM-kisojen laajentumisen myötä ei voinut pudota C-sarjan MM-kisoihin, C-sarjan MM-kisavoittaja Ukraina, Slovenia MM-kisojen C-sarjasta kun MM-kisat laajenivat jolloin voitiin nousta MM-kisojen B-sarjaan, Eesti MM-kisojen C-sarjasta kun MM-kisat laajenivat jolloin voitiin nousta MM-kisojen B-sarjaan, Romania, Unkari, Liettua säilyen kun MM-kisojen laajentumisen myötä ei voinut pudota D-sarjan MM-kisoihin, Etelä-Korea MM-kisojen D-sarjasta kun MM-kisat laajenivat jolloin voitiin nousta MM-kisojen C-sarjaan, Jugoslavian Tasavalta tai nk. Tynkä-Jugoslavia MM-kisojen D-sarjasta kun MM-kisat laajenivat jolloin voitiin nousta MM-kisojen C-sarjaan ja Bulgaria myös MM-kisojen D-sarjasta

Talviolympialaisten Aluekarsintaan/Alue-esikarsintaan/Alkukarsintaan 1998 pääsijät: Erikoisesti Kiina MM-kisojen C-sarjan puolelta, Kroatia voittajana MM-kisojen D-sarjasta ja Israel MM-kisojen D-sarjasta kuten myös hylätty Kreikka samasta sarjasta ja vuoden 1997 tulkintaa vasten Australia ja Uusi-Seelanti yrittivät samanlaista paikkaa tavoitella samasta sarjasta, mutta ei niin sitkeästi kuin miten vuosiksi 1995-1996 yrittivät ja lisäksi Australia yksin olisi saattanut päästä Talviolympialaisten Esikarsintaan 1998 paremman yleisen sijoituksen nimissä

Jälleen kuten vuosiksi 1995-1996 niin vuodeksi 1997 puheenaiheet kysymyksineen olivat käytännössä melko samoja kuin aina ennenkin jolloin joitakin maita olisi kohdeltu tylymmin ja toisia suopeammin.

Tämän vuoden mukaan oli viimeinen mahdollisuus myös tietysti erinäisin karsinnoin sille, että erinäisesti lopullisen karsinnan kolmanneksi sijoittuneet olisi pelanneet keskinäisen ratkaisuottelun pääsystään Naganoon 1998.

Salt Lake Cityyn 2002 mennessä tuo sääntö peruttiin jolloin kolmospaikkalaisetkin pääsivät kulloisestikin suoraan Talviolympialaisiin joskin tuolloin enää vuodeksi 1998 se ei enää ehtinyt muutoksineen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämä viesti vuorostaan aloittaa muutaman seuraavan viestin sarjan koskien Salt Lake Cityn Talviolympialaisia 2002 ja sitä, että miten eri joukkueet niihin valittiin tai sitä miten ne olisivat päässeet niihin valinnan koskiessa jotain muuta vuotta.

Huolimatta kiistoista esimerkiksi 14 maan kisojen suhteen määrä pidettiin ennallaan joskin esimerkiksi Japanin nk. Aasian Kiintiöpaikka jätettiin koskemaan pelkästään MM-kisoja vaikka välillä olisikin haluttu Japanin olevan vielä Salt Lake Cityssä mukana tietenkin Alkueriin suoraan kiintiöpaikallaan.

Tosin IIHF:n ja KOK:n oli taivuttava jättämään sitten Japani Talviolympialaisia koskemaan pelkästään normaalien muiden karsijoiden joukkoon.

Muutoin pelillisesti käytettiin suoraan pääsijöiden mukaan erikoisesti yhdistelmäkaavaa muutaman seuraavan vuoden ajan eli osa määrittyi MM-kisojen, mutta myös jo pelattujen Talviolympialaisten eli tässä tapauksessa Naganon Talviolympialaisten 1998 kärkisijojen perusteella.

Muuna uudistuksena tietysti pelillisesti myös kolmospaikkalaiset olisi päässeet Salt Lake Cityyn 2002 Talviolympialaisten Karsinnassa jolloin ei tarvinnut miettiä erikoisratkaisuotteluja tai epäreiluutta ulos jäämisestä.

Lisäksi myös vanhan järjestelmän mukainen MM-kisojen Karsintoihin joutuva maa tai ennen pitkää jälleen MM-kisojen B-sarjaan ja siitä venyen MM-kisojen 1. Divisioonaan putoaja olisi nyt saanut oikeuden päästä suoraan Talviolympialaisten Karsintoihin.

Siten vuosien 1995-1997 pudonneet/karsintoihin joutuneet eli Sveitsi, Itävalta ja Norja olisivat päässeet vuoden 2002 Talviolympialaisten Karsintoihin.

Talviolympialaisten Esikarsintaakin selkeytettiin maarajoineen eikä sinänsä huolta ollut mitä nyt poliittinen tilanne Jugoslavian Tasavallan tai myös nk. Tynkä-Jugoslavian osalta aiheutti vuodeksi 1998 harmaita hiuksia kuten oli tehnyt vuosina 1995-1997 milloin kulloisenkin Slobodan Milosevicin poliittisen oikun mukaan.

Joka tapauksessa tässä olisi tietenkin näkymä siitä, että miltä tilanne olisi näyttänyt heti suoraan vuoden 1998 Naganon ja MM-ohjelman perusteella:

1998 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2002 Salt Lake Cityyn

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Ruotsi, Suomi, Tsekki, Sveitsi, Venäjä, Kanada ja lisäksi kisaisäntä Yhdysvallat Talviolympialaisten Karsijoista nousten kun muutoin nousu olisi jäänyt tulematta ja olisi pitänyt pelata Talviolympialaisten Karsinnassa (Tässä huomioitavaa on, että Naganon Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Tsekki, Venäjä, Suomi, Kanada, Ruotsi ja Yhdysvallat kisaisäntänä. Ikävä kyllä Yhdysvaltojen huono MM-kisojen vuosi 1998 peräti Lohdutussarjassa/Putoamissarjassa siitä sitten pudoten MM-kisojen Karsintaan olisi tässä tilanteessa aiheuttanut melkoisen päänvaivan. Pieni muu päänvaiva oli Sveitsistäkin joka viime hetkellä oli pudonnut Naganon Talviolympialaisista pois. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Slovakia ja Valko-Venäjä A-sarjan MM-kisojen huonoimpina muina Neljännesvälieräsarjan/Puolivälieräsarjan maina (Tässä huomioitavaa on, että Naganon Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Valko-Venäjä ja Kazhakstan. Päänvaivaa olisi tuottanut Kazhakstanin asema MM-kisojen Karsintoihin putoavana maana. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2002 pääsijät: Latvia, Italia, Saksa ja Ranska joista Latvia ja Italia säilyivät MM-kisoissa A-sarjassa kun taas Saksa ja Ranska joutuivat MM-kisojen Karsintoihin

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2002 pääsijät: Japani säilyen nk. Aasian Kiintiöpaikan turvin ja kun ei tietenkään otettu enää Talviolympialaisiin 2002 muutoin enää kiintiöpaikalla Alkueriin, Itävalta joutuessaan MM-kisojen Karsintoihin, Kazhakstan joutuessaan MM-kisojen Karsintoihin, B-sarjan MM-kisavoittaja Ukraina noustessa MM-kisojen Karsintoihin, Slovenia noustessaan MM-kisojen Karsintoihin, Eesti noustessaan MM-kisojen Karsintoihin, Tanska, Norja nousijana MM-kisojen A-sarjaan kisaisäntäsäännön mukaan vuodeksi 1999 kun muuten ei olisi ollut edes nousijana MM-kisojen Karsintoihin, Iso-Britannia, Puola, Hollanti putoajana MM-kisojen B-sarjasta, C-sarjan MM-kisavoittaja Unkari, Romania. Liettua ja Kiina

Talviolympialaisten Aluekarsintaan/Alue-esikarsintaan/Alkukarsintaan 2002 pääsijät: Jugoslavian Tasavalta tai myös nk. Tynkä-Jugoslavia, Etelä-Korea ja D-sarjan MM-kisavoittaja Bulgaria mahdollisesti lisäten hakemuksen ajoissa tehneellä Kroatialla.

Välillä tuota Talviolympialaisten Aluekarsintaa 2002 ei ole luettu omakseen vaan maavähyyden vuoksi se on luettu osaksi Talviolympialaisten Esikarsintaa 2002 kierrosjärjestelminkin.

Osia maista kohdeltiin tylymmin ja osaa suopeammin.

Osa maista etenkin MM-kisojen muunkin laajentumisen myötä olisi halunnut enemmän suorempia paikkoja Talviolympialaisiin.

Siten vuodeksi 1999 ja tuleviin vuosiin jäi paljon mietittävää.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämä viesti onkin sitten vuoden 1999 määritelmä sille, että miltä Talviolympialaiset Salt Lake Cityssä 2002 olisivat voineet näyttää kun tietenkin nyt tuli päätös näiden perusteella osin isoinkin kiistoin.

Itse määrittelyt tehtiin siis näin:

1999 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2002 Salt Lake Cityyn

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Tsekki, Suomi, Ruotsi, Kanada, Venäjä ja lisäksi kisaisäntä Yhdysvallat (Tässä huomioitavaa on, että Naganon Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Tsekki, Venäjä, Suomi, Kanada, Ruotsi ja Yhdysvallat kisaisäntänä. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Slovakia ja Sveitsi A-sarjan MM-kisojen huonoimpina muina Neljännesvälieräsarjan/Puolivälieräsarjan maina (Tässä huomioitavaa on, että Naganon Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Valko-Venäjä ja Kazhakstan. Päänvaivaa olisi tuottanut Kazhakstanin asema MM-kisojen B-sarjan maana kuten myös Valko-Venäjän asema Talviolympialaisten Karsijana. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2002 pääsijät: Valko-Venäjä, Itävalta, Latvia ja Norja joista Valko-Venäjä ja Itävalta säilyivät MM-kisoissa A-sarjassa kun taas Latvia ja Norja joutuivat MM-kisojen Karsintoihin

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2002 pääsijät: Italia joutuessaan MM-kisojen Karsintoihin, Ukraina joutuessaan MM-kisojen Karsintoihin, Ranska joutuessaan MM-kisojen Karsintoihin, Japani säilyen nk. Aasian Kiintiöpaikan turvin ja kun ei tietenkään otettu enää Talviolympialaisiin 2002 muutoin enää kiintiöpaikalla Alkueriin, B-sarjan MM-kisavoittaja Tanska noustessa MM-kisojen Karsintoihin, Iso-Britannia noustessaan MM-kisojen Karsintoihin, Kazhakstan noustessaan MM-kisojen Karsintoihin, Saksa, Slovenia, Eesti, Puola, Unkari putoajana MM-kisojen B-sarjasta, C-sarjan MM-kisavoittaja Hollanti, Romania ja Liettua

Talviolympialaisten Aluekarsintaan/Alue-esikarsintaan/Alkukarsintaan 2002 pääsijät: Jugoslavian Tasavalta tai myös nk. Tynkä-Jugoslavia ja Bulgaria kun hakemus myöhästyi Kroatialla eikä Kiina ja Etelä-Korea muutoin halunneet liittyä

Välillä tuota Talviolympialaisten Aluekarsintaa 2002 ei ole luettu omakseen vaan maavähyyden vuoksi se on luettu osaksi Talviolympialaisten Esikarsintaa 2002 kierrosjärjestelminkin.

Osia maista kohdeltiin tylymmin ja osaa suopeammin.

Osa maista etenkin MM-kisojen muunkin laajentumisen pysyessä olisi halunnut enemmän suorempia paikkoja Talviolympialaisiin.

Milleniumiksi eli vuodeksi 2000 jäikin sitten mietittävää edelleen paljonkin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämä viesti onkin sitten vuoden 2000 vaihtoehtoinen määritelmä sille, että miltä Talviolympialaiset Salt Lake Cityssä 2002 olisivat voineet näyttää kun nyt tietenkin oltiin päätösvuodessa perinteisten sarjojen loppumiselle ja niiden korvautumisessa etenkin alemmille MM-sarjatasoille puhuttaessa MM-kisojen divisioonilla.

Lisäksi kieltämättä ikävästi MM-kisojen Karsinnat laajamittaisina päätettiin lopettaa, mutta esimerkiksi Japanin nk. Aasian Kiintiöpaikkaa päätettiin jatkaa mistä ei tietenkään pidetty.

MM-kisojen divisiooniksi muuttuessaan esimerkiksi päättyvä MM-kisojen B-sarja laajeni vuodeksi 2001 12 maan sarjaksi ja lisäksi yhteisen sarjan pelaamista jatkettiin, mutta nyt kahdessa kuuden joukkueen lohkossa ja näin tehtiin myös MM-kisojen C-sarjassakin sen päättyessä.

Joka tapauksessa tältähän se olisi näyttänyt:

2000 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2002 Salt Lake Cityyn

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Tsekki, Slovakia, Suomi, Kanada, kisaisäntä Yhdysvallat ja Sveitsi (Tässä huomioitavaa on, että Naganon Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Tsekki, Venäjä, Suomi, Kanada, Ruotsi ja Yhdysvallat kisaisäntänä. Ikävä kyllä Venäjän huono MM-kisojen vuosi 2000 peräti jääden Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan omissa MM-kisoissaan olisi tässä tilanteessa aiheuttanut melkoisen päänvaivan kun Venäjä lisäksi oli vielä Talviolympialaisiin 2002 Karsijana tässä näkemyksessä. Pieni muu päänvaiva oli Sveitsistäkin joka viime hetkellä oli pudonnut Naganon Talviolympialaisista pois. Sama ongelma oli myös Ruotsin suhteen kun kysymys olisi ollut suorasta pääsemisestä turnauksen jatko-otteluihin. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Ruotsi ja Latvia A-sarjan MM-kisojen huonoimpina muina Puolivälierien maina (Tässä huomioitavaa on, että Naganon Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Valko-Venäjä ja Kazhakstan. Päänvaivaa olisi tuottanut Kazhakstanin asema MM-kisojen B-sarjan maana kuten myös Valko-Venäjän asema Talviolympialaisten Karsijana. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2002 pääsijät: Valko-Venäjä, Norja, Venäjä ja Italia kun jokainen selvisi jääden MM-kisoihin ja kun ei ollut enää vuodeksi 2001 MM-kisojen Karsintoja kun muutoin niihin olisi pudonneet Venäjä ja Italia

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2002 pääsijät: Itävalta, Ukraina, Ranska putoajana MM-kisojen A-sarjasta, Japani säilyen nk. Aasian Kiintiöpaikan turvin ja kun ei tietenkään otettu enää Talviolympialaisiin 2002 muutoin enää kiintiöpaikalla Alkueriin ja kun niiden kaikkien ei tarvinnut enää ottaa osaa vuodeksi 2001 pitämättömiin MM-kisojen Karsintoihin, B-sarjan MM-kisavoittaja Saksa nousijana MM-kisojen A-sarjaan kisaisäntäsäännön mukaan vuodeksi 2001 kun muuten olisi ollut enintään nousijana MM-kisojen Karsintoihin 2001 mikäli ne olisi pidetty ja juuri muutenkin kisaisäntäsääntö tuolle vuodelle aiheuttikin skandaalikäryiset tunnelmat vesittäen muutoin ihan hyvänkin B-sarjan MM-päätöskauden, Kazhakstan kun ikävä kyllä ei enää voinut nousta MM-kisoihin ja kun ei enää ollut MM-kisojen Karsintoja vuodeksi 2001, Iso-Britannia kun ikävä kyllä ei enää voinut nousta MM-kisoihin ja kun ei enää ollut MM-kisojen Karsintoja vuodeksi 2001, Puola mitä viimeisenä kenties koski MM-kisojen Karsintoihin pääsy kun Saksa muutoin taatusti oli edellä ja kun kolme karsijaa tarvittiin, Tanska, Eesti, Slovenia, Hollanti säilyen kun päättyvän MM-kisojen B-sarjan laajentumisen myötä ei voinut pudota päättyvän C-sarjan MM-kisoihin, C-sarjan MM-kisavoittaja Unkari nousijana päättyvän B-sarjan MM-kisoihin, Kiina päättyvän MM-kisojen C-sarjan nousijana päättyvän B-sarjan MM-kisoihin sarjalaajennuksen myötä ja mahdollisesti lisäten hakemuksen ajoissa tehneellä Kroatialla sen ollessa päättyvän MM-kisojen C-sarjan nousija päättyvän B-sarjan MM-kisoihin sarjalaajennuksen myötä

Talviolympialaisten Aluekarsintaan/Alue-esikarsintaan/Alkukarsintaan 2002 pääsijät: Liettua päättyvän MM-kisojen C-sarjan nousijana sarjalaajennuksen myötä, Romania, Jugoslavian Tasavalta tai myös nk. Tynkä-Jugoslavia ja Bulgaria säilyen kun päättyvän MM-kisojen C-sarjan laajentumisen myötä ei voinut pudota päättyvän D-sarjan MM-kisoihin ja kun Etelä-Korea ei halunnut välttämättä liittyä mukaan

Välillä tuota Talviolympialaisten Aluekarsintaa 2002 ei ole luettu omakseen vaan maavähyyden vuoksi se on luettu osaksi Talviolympialaisten Esikarsintaa 2002 kierrosjärjestelminkin.

Osia maista kohdeltiin tylymmin ja osaa suopeammin.

Osa maista etenkin MM-kisojen muunkin laajentumisen pysyessä olisi halunnut enemmän suorempia paikkoja Talviolympialaisiin.

Vuodeksi 2001 jäikin sitten mietittävää edelleen paljonkin uusiin MM-kisojen divisiooniin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodeksi 2001 luotiin tietenkin MM-kisojen divisioonat jolloin esimerkiksi entinen B-sarjan MM-puoli oli nyt MM-kisojen 1. Divisioona, entinen C-sarjan MM-puoli oli nyt MM-kisojen 2. Divisioona ja tuolle vuodelle käytännössä vuoden välitauolle jäänyt entinen MM-kisojen D-sarjan MM-puoli oli nyt MM-kisojen 3. Divisioona.

Tuolloin myös luotiin MM-jääkiekkoilun nykyäänkin vähimmäisrajana oleva 40 maan MM-ohjelmalista ja velvoitettiin järjestämään MM-kisojen 1. Divisioona ja 2. Divisioona ainakin ja näin on tehty kunnioitetusti mitä nyt poikkeuksellisesti korona-aikaan tämä jätettiin etenkin viime vuonna kuohuttavasti tekemättä.

Joka tapauksessa tässä olisi vaihtoehtoinen näkemys vuoden 2002 Talviolympialaisten osallistujamaista Salt Lake Cityyn kun tämä oli viimeinen vuosi jolloin täysin oli voimassa vielä 14 maan Talviolympialaisten kisat ja kun tuleviin viesteihin joutuu käyttämään kahta ja kenties kolmeakin eri muuta näkökantaa asioihin vuosien 2002-2005 ajan kuohunnoista ennen päätöstä taantua jälleen 12 maan turnaukseksi missä onkin pysytty ja pysyttäneen edelleen:

2001 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2002 Salt Lake Cityyn

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Tsekki, Suomi, Ruotsi, Yhdysvallat kisaisäntänä, Kanada ja Venäjä (Tässä huomioitavaa on, että Naganon Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Tsekki, Venäjä, Suomi, Kanada, Ruotsi ja Yhdysvallat kisaisäntänä. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Slovakia ja Saksa MM-kisojen huonoimpina muina MM-kisojen Puolivälierien maina (Tässä huomioitavaa on, että Naganon Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Valko-Venäjä ja Kazhakstan. Päänvaivaa olisi tuottanut Kazhakstanin asema MM-kisojen 1. Divisioonan maana kuten myös Valko-Venäjän asema Talviolympialaisten Karsijana. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2002 pääsijät: Sveitsi, Ukraina, Itävalta ja Italia

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2002 pääsijät: Latvia, Valko-Venäjä MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana, Norja MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana, Japani säilyen nk. Aasian Kiintiöpaikan turvin ja kun ei tietenkään otettu enää Talviolympialaisiin 2002 muutoin enää kiintiöpaikalla Alkueriin, Slovenia MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen nousijana, Puola MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen nousijana, Iso-Britannia, Ranska, Tanska, Kazhakstan, Unkari, Hollanti, Kiina, Eesti MM-kisojen 1. Divisioonan putoajana ja mahdollisesti lisäten hakemuksen ajoissa tehneellä Kroatialla

Talviolympialaisten Aluekarsintaan/Alue-esikarsintaan/Alkukarsintaan 2002 pääsijät: Liettua MM-kisojen 1. Divisioonan putoajana, Romania MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Jugoslavian Tasavalta tai myös nk. Tynkä-Jugoslavia ja Bulgaria ja kun Etelä-Korea MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana ei halunnut välttämättä liittyä mukaan

Välillä tuota Talviolympialaisten Aluekarsintaa 2002 ei ole luettu omakseen vaan maavähyyden vuoksi se on luettu osaksi Talviolympialaisten Esikarsintaa 2002 kierrosjärjestelminkin.

Osia maista kohdeltiin tylymmin ja osaa suopeammin.

Osa maista olisi halunnut enemmän suorempia paikkoja Talviolympialaisiin.

Vuodeksi 2002 jäikin sitten mietittävää edelleen paljonkin.

Lisäksi tulee huomioida, että mikäli Talviolympialaisten suoraa vaikutusta olisi kunnolla jatkettu niin nämä olivat viimeisen vuoden ajan kiinni Naganon Talviolympialaisista 1998.

Vuodesta 2002 eteenpäin näissä näkemyksissä mikäli ei vuosien 2002-2005 ajan kiistoissa IIHF:n ja KOK:n kanssa olisi muuttunut niin maamäärä kuin itse yleinen pääsyjärjestelmäkin niin sitten olisi noudatettu Torinon ovelle asti Salt Lake Cityn Talviolympialaisten 2002 tilanteita etenkin siihen miten tuli parhaimpiin joukkueisiin ja suoraan pääseviin maihin.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodesta 2002 seuraavissa viesteissä esiintyy eri vaihtoehtoja siitä millainen tilanne olisi voinut olla Talviolympialaisiin 2006 muutamallakin eri tapahtumakululla Torinoon.

Siten vuoteen 2006 asti edetään, mutta tapahtumat sisältävät toistetta joten ne tarvitsevat tietenkin eri viestinsä merkkimäärän riittämistä varten näillä näkymin.

Tapahtumakulut olisivat seuraavat:

Numero 1: Talviolympialaiset olisi pidetty valinnalta samana eli ilman pistetaulukon tuloa 14 maan kisoina noudattaen MM-ohjelman sijoituksia ja edellisiä Talviolympialaisia eli tässä tapauksessa tietenkin Salt Lake Cityn 2002 tuloksia kärkijoukkueiden vaikutuksin etenkin yhdistelmällä täten kokonaisuutena

Numero 2: Samana kuten numero 1 yllä, mutta maamäärä olisi pudotettu 12 kappaleeseen kuten niin tuolloin manguttiin huippumaiden toimesta kovin turhaan jolloin jonkin verran muutoksia tulee tietenkin karsijoiden määrän sisältäen hieman eri tavalla

Numero 3: Talviolympialaiset olisi muutettu valinnalta koskemaan yleistä pistetaulukkoa kuten tehtiinkin vuodesta 2003 lähtien ja se on siitä lähtien pidetty enemmän tai vähemmän samana tosin pistetaulukon sijoitusta korostaen ajan mittaan eli kisoja olisi supistettu 12 maan kisoiksi viimeistään siinä vuoden 2004 paikkeilla lopullisesti sen sitoen siihen vuoden 2005 aikoihin minkä jälkeen ne ovatkin pysyneet samana ja tässä näkökannassa vuoden 2002 suhteen laitan sen poikkeuksena yhdistelmällä oletettua pistetaulukkojärjestystä ja MM-ohjelman sijoitusta mikä olisi kai ollut toteutunut tai sitten ei

Numero 4: Samana kuten numero 3 yllä, mutta IIHF ja KOK olisivat pitäneet huippumaiden valituksista huolimatta maamäärän samana eli 14 maan kisoina milloin tällä olisi ollut enemmän merkitystä suoraan pääsemisen ja karsimisen kannalta kuten monissa muissakin tilanteissa ja lisäksi ehkä parhaat lohkokakkoset olisivat päässeet Talviolympialaisiin

Pääosin lähiviestien ajan käsittelen numero 1:n näkökantaa ja siitä lisään ennen pitkää muut numeronäkökannat.

Vuoden 2006 suhteen kun siihen päästään niin ilman eri poikkeusta vielä kerran tullaankin jo nykypäivään milloin loppujen vuosien laskenta sijoituksiltaan on melko helppoa.

Välillä pääsijät jonain muuna vuotena otettuna olisivat olleet varmasti mielenkiintoisempia toisin kuin miten ne ovat saattaneet olla nyt ihan viime kertoina.

Seuraavissa viestissä kerrotaankin vuodet 2002-2005 juurikin tuon 14 maan muuttumattomana kantana.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodeksi 2002 Torinon 2006 Talviolympialaisiin olisi ollut erikoista nähdä miten olisi käynyt jos valintatapa olisi säilynyt ennallaan ilman supistuksia tai sarjamuutoksia.

Näillä näkymin tilanne olisi ollut tämä kun Japanin mihinkään Aasian Kiintiöpaikkaan Talviolympialaisiin suunnaten suhtauduttiin muutoksista huolimattakin kielteisimmin kuin koskaan aiemmin joten sen mahdollisuudet päästä niihin olivat olemattomat suoremmin:

2002 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2006 Torinoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Slovakia, Venäjä, Ruotsi, Suomi, Tsekki ja Kanada (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Näistä Valko-Venäjän tilanne aiheutti päänvaivaa kun se pelasi tietenkin MM-kisojen 1. Divisioonassa. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Yhdysvallat ja Saksa MM-kisojen huonoimpina muina MM-kisojen Puolivälierien maina ja lisäksi kisaisäntä Italia MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukosta nostettuna (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Tsekki ja Saksa lisäten enintään Italialla. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2006 pääsijät: Ukraina, Sveitsi, Latvia ja Itävalta

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 pääsijät: Slovenia, Puola MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana, Japani säilyen nk. Aasian Kiintiöpaikan turvin ja kun ei tietenkään otettu enää Talviolympialaisiin 2006 kiintiöpaikalla Alkueriin, Valko-Venäjä MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen nousijana, Tanska MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen nousijana, Ranska, Unkari, Kazhakstan, Norja, Hollanti, Kroatia, Romania, Kiina MM-kisojen 2. Divisioonaan putoajana, Eesti MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Liettua MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Jugoslavian Tasavalta tai myös nk. Tynkä-Jugoslavia ja Bulgaria

Osia maista olisi edelleen kohdeltu tylymmin ja osaa suopeammin.

Osa maista olisi todennäköisesti edelleen halunnut enemmän suorempia paikkoja Talviolympialaisiin.

Vuodeksi 2003 olisi jäänytkin sitten mietittävää edelleen paljonkin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodeksi 2003 Torinon 2006 Talviolympialaisiin olisi ollut erikoista nähdä miten olisi käynyt jos valintatapa olisi säilynyt ennallaan ilman supistuksia tai sarjamuutoksia.

Tälle vuodelle Jugoslavian Tasavalta eli myös nk. Tynkä-Jugoslavia lakkasi olemasta ja siten koko valtio lopullisesti jäi historian lehdille ja sen paikan peri vielä kaksoisvaltiot eli Serbia ja Montenegro minkä perimysjärjestys ulottui myös MM-jääkiekkoon kuten myös olympiajääkiekkoon.

Näillä näkymin tilanne olisi ollut tämä kun Japanin mihinkään Aasian Kiintiöpaikkaan Talviolympialaisiin suunnaten suhtauduttiin muutoksista huolimattakin kielteisimmin kuin koskaan aiemmin joten sen mahdollisuudet päästä niihin olivat olemattomat suoremmin kun se vielä lopuksi viimein poistettiin vuodeksi 2004:

2003 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2006 Torinoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Kanada, Ruotsi, Slovakia, Tsekki, Suomi ja Saksa (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Näistä Valko-Venäjän tilanne aiheutti päänvaivaa kun se putosi MM-kisojen 1. Divisioonaan. Tätä vähän vain pienempi päänsärky päättäjille olisi ollut Yhdysvaltojen huono pelikausi kun se päättyi peräti Putoamissarjaan kuitenkin MM-kisoissa säilyen ja se Valko-Venäjän kanssa olisi kuulunut Talviolympialaisten Esikarsijoihin tässä näkemyksessä. Vähäinen ongelma oli tietysti Venäjän tilanne kun se vuorostaan oli tietenkin pääsevä suoraan kisoihin, mutta vain Alkueriin. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Venäjä ja Sveitsi MM-kisojen huonoimpina muina MM-kisojen Puolivälierien maina ja lisäksi kisaisäntä Italia MM-kisojen 1. Divisioonaan jääneenä Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukosta nostettuna (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Tsekki ja Saksa lisäten enintään Italialla. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2006 pääsijät: Latvia, Itävalta, Tanska ja Ukraina

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 pääsijät: Yhdysvallat, Valko-Venäjä MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana, Slovenia MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana, Japani säilyen nk. Aasian Kiintiöpaikan turvin ja kun ei tietenkään otettu enää Talviolympialaisiin 2006 kiintiöpaikalla Alkueriin, Kazhakstan MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen nousijana, Ranska MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen nousijana, Puola, Norja, Unkari, Eesti, Hollanti, Romania, Kroatia MM-kisojen 2. Divisioonaan putoajana, Liettua MM-kisojen 2. Divisioonaan putoajana, Serbia ja Montenegro, Kiina ja Bulgaria

Osia maista olisi edelleen kohdeltu tylymmin ja osaa suopeammin.

Osa maista olisi todennäköisesti edelleen halunnut enemmän suorempia paikkoja Talviolympialaisiin.

Vuodeksi 2004 olisi jäänytkin sitten mietittävää edelleen paljonkin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodeksi 2004 Torinon 2006 Talviolympialaisiin olisi ollut erikoista nähdä miten olisi käynyt jos valintatapa olisi säilynyt ennallaan ilman supistuksia tai sarjamuutoksia.

Japanin nk. Aasian Kiintiöpaikka oli nyt ohi ja putoaminen tulikin MM-kisoista joten tästä eteenpäin vertailun loppuun asti edes teoriassa KOK tai IIHF ei olisi enää voinut tehdä mitään sen saamiseksi puheinakaan Talviolympialaisiin.

Näillä näkymin tilanne olisi ollut tämä vuodeksi 2004:

2004 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2006 Torinoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Kanada, Ruotsi, Yhdysvallat, Slovakia, Tsekki ja Suomi (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Näistä Valko-Venäjän tilanne aiheutti päänvaivaa kun se pelasi MM-kisojen 1. Divisioonassa nousten sieltä sitten toki MM-kisoihin sen kuuluessa Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukkoon. Tätä vähän vain pienempi päänsärky päättäjille olisi ollut Venäjän huono pelikausi kun se päättyi jälleen Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan MM-kisoissa jolloin se olisi kuulunut itse Talviolympialaisten Karsijoiden joukkoon. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Latvia ja Sveitsi MM-kisojen huonoimpina muina MM-kisojen Puolivälierien maina ja lisäksi kisaisäntä Italia MM-kisojen 1. Divisioonaan jääneenä Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukosta nostettuna (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Tsekki ja Saksa lisäten enintään Italialla. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2006 pääsijät: Saksa, Venäjä, Itävalta ja Tanska

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 pääsijät: Kazhakstan, Ukraina, Japani viimein putoajana MM-kisojen 1. Divisioonaan nk. Aasian Kiintiöpaikan päättyessä, Ranska putoajana MM-kisojen 1. Divisioonaan, Slovenia MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen nousijana, Valko-Venäjä MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen nousijana, Norja, Hollanti, Puola, Unkari, Eesti, Romania, Liettua MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Kiina MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Serbia ja Montenegro, Kroatia ja Bulgaria

Osia maista olisi edelleen kohdeltu tylymmin ja osaa suopeammin.

Osa maista olisi todennäköisesti edelleen halunnut enemmän suorempia paikkoja Talviolympialaisiin.

Vuodeksi 2005 olisi jäänytkin sitten mietittävää edelleen paljonkin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodeksi 2005 Torinon 2006 Talviolympialaisiin olisi ollut erikoista nähdä miten olisi käynyt jos valintatapa olisi säilynyt ennallaan ilman supistuksia tai sarjamuutoksia.

Näillä näkymin tilanne olisi ollut tämä vuodeksi 2005:

2005 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2006 Torinoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Tsekki, Kanada, Venäjä, Ruotsi, Slovakia ja Yhdysvallat (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Näistä Valko-Venäjän tilanne aiheutti päänvaivaa kun se pelasi kyllä MM-kisoissa, mutta sen kuuluessa Talviolympialaisten Karsijoiden joukkoon. Tätä vähän vain pienempi päänsärky päättäjille olisi ollut Suomen huono pelikausi kun se päättyi jälleen Puolivälieriin, mutta tässä tulkinnassa Suomi ei olisi ollut suora pääsijä jatkopeleihin vaan Alkueristä olisi pitänyt aloittaa. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suoraan pääsijät, mutta vain Alkueriin: Suomi ja Sveitsi MM-kisojen huonoimpina muina MM-kisojen Puolivälierien maina ja lisäksi kisaisäntä Italia MM-kisojen 1. Divisioonasta nousseena lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena MM-kisoihin Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukosta nostettuna (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Tsekki ja Saksa lisäten enintään Italialla. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2006 pääsijät: Latvia, Valko-Venäjä, Ukraina ja Kazhakstan

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 pääsijät: Slovenia, Tanska, Saksa putoajana MM-kisojen 1. Divisioonaan, Itävalta putoajana MM-kisojen 1. Divisioonaan, Norja MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen nousijana, Puola, Ranska, Unkari, Hollanti, Eesti, Japani, Liettua, Romania MM-kisojen 2. Divisioonaan putoajana, Kiina MM-kisojen 2. Divisioonaan putoajana, Kroatia MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Serbia ja Montenegro ja Bulgaria

Osia maista olisi edelleen kohdeltu tylymmin ja osaa suopeammin.

Osa maista olisi todennäköisesti edelleen halunnut enemmän suorempia paikkoja Talviolympialaisiin.

Lisäksi tulee huomioida, että mikäli Talviolympialaisten suoraa vaikutusta olisi kunnolla jatkettu niin nämä olivat viimeisen vuoden ajan kiinni Salt Lake Cityn Talviolympialaisista 2002.

Tämä onkin lähtökohtaisesti viimeinen viesti tälle näkökannalle kun seuraavaksi vuorossa ovat vaihtoehto numero 2:n vuodet melko samanlaisina, mutta supistuksina pienin lisäyksin etenkin mitä KOK ja IIHF yrittivät ajaa takaa vastineeksi supistuksille.

Tietenkin näin mikäli valinnat olisi edelleen olleet täysin MM-ohjelman suorituksista kiinni.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodeksi 2002 Torinon 2006 Talviolympialaisiin olisi ollut erikoista nähdä miten olisi käynyt jos valintatapa olisi säilynyt ennallaan supistuksin, mutta sarjamuutoksitta.

Näillä näkymin tilanne olisi ollut tämä kun Japanin mihinkään Aasian Kiintiöpaikkaan Talviolympialaisiin suunnaten suhtauduttiin muutoksista huolimattakin kielteisimmin kuin koskaan aiemmin joten sen mahdollisuudet päästä niihin olivat olemattomat suoremmin 12 maan valinnalla kun vastineeksi supistuksista IIHF ja KOK yrittivät ehdottaa seuraavaa pelimallia:

2002 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2006 Torinoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Slovakia, Venäjä, Ruotsi, Suomi, Tsekki, Kanada, Yhdysvallat ja Saksa (Jokaiselle olisi tarjottu suoraa pääsyä tähän tärkeään osaan MM-kisojen Puolivälierämaista puhuen joskin pienimuotoisia karsintaotteluja Alkuerien voittajien kanssa kaavailtiin. Osalle maista tämä kävi ja osalle ei minkä vuoksi sopuun ei päästy. Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Näistä Valko-Venäjän tilanne aiheutti päänvaivaa kun se pelasi tietenkin MM-kisojen 1. Divisioonassa. Lopullinen ratkaisu tietysti olisi ollut osa yhdistelmää.)

Suora pääsijä, mutta vain Alkueriin: Kisaisäntä Italia MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukosta nostettuna (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Tsekki ja Saksa lisäten enintään Italialla. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää. KOK:n ja IIHF:n ehdotuksessa yritettiin taata aina paikka kisaisännälle myös alkupelien muuhun paikkaan. Välillä myös jatkopelien ylimääräjoukkueeksi Italiaa kaavailtiin, mutta tämä ei juuri kannatusta saanut keneltäkään.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2006 pääsijät: Ukraina ja Sveitsi lisättynä otteluparin Latvia-Valko-Venäjä voittajalla häviäjän joutuessa Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 (Valko-Venäjä oli MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen nousijana kaavailtu paikkaan Talviolympialaisten Karsintaan 2006 koskevaan erikoisotteluun. Pitkälti panoksia pienellä bonuksella haluttiin korottaa keskikastin maille ja lisäksi korostaa MM-kisojen 1. Divisioonan yleisvoiton merkitystä. Mahdollisesti myös Itävaltakin olisi tullut tähän tapahtumaan mukaan, mutta tuolloin se olisi ollut kolmen ottelijan tai enintään neljän ottelijan pienturnaus sisältäen myös Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 joutuneen voittajan tai muun parhaan joukkueen ennen pitkää niiden jälkeen viimeisestä paikasta puhuen. Täten 12:sta sijoittunut MM-ohjelman joukkue ei olisi päässyt Talviolympialaisiin ilman lisätöitä karsimaan.)

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 pääsijät: Otteluparin Latvia-Valko-Venäjä häviäjä, Itävalta, Slovenia, Puola MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana, Japani säilyen nk. Aasian Kiintiöpaikan turvin ja kun ei tietenkään otettu enää Talviolympialaisiin 2006 kiintiöpaikalla Alkueriin, Tanska MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen nousijana, Ranska, Unkari, Kazhakstan, Norja, Hollanti, Kroatia, Romania, Kiina MM-kisojen 2. Divisioonaan putoajana, Eesti MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Liettua MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Jugoslavian Tasavalta tai myös nk. Tynkä-Jugoslavia ja Bulgaria (Talviolympialaisten 2006 Karsinnan erikoisottelu kuten myös mahdollinen Itävallan joutuminen siihen kenties nousevaan pienturnaukseen suoraan olisi vaikuttanut maamääriin. Lisäksi sinne ehkä olisi joutunut myös Talviolympialaisten 2006 Esikarsinnan muu paras joukkue tai voittaja.)

Osia maista olisi edelleen kohdeltu tylymmin ja osaa suopeammin.

Ehdotus KOK:n ja IIHF:n osalta oli hyväkin, mutta jostakin kumman syystä tai muusta kenties kovastakin vastustuksestakin johtuen tätä tapaa ei ikinä käytetty.

Vuodeksi 2003 olisi jäänytkin sitten mietittävää edelleen paljonkin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodeksi 2003 Torinon 2006 Talviolympialaisiin olisi ollut erikoista nähdä miten olisi käynyt jos valintatapa olisi muuttunut supistuksin sisältäen sarjamuutoksin yllätyksen.

Tälle vuodelle Jugoslavian Tasavalta eli myös nk. Tynkä-Jugoslavia lakkasi olemasta ja siten koko valtio lopullisesti jäi historian lehdille ja sen paikan peri vielä kaksoisvaltiot eli Serbia ja Montenegro minkä perimysjärjestys ulottui myös MM-jääkiekkoon kuten myös olympiajääkiekkoon.

Näillä näkymin tilanne olisi ollut tämä kun Japanin mihinkään Aasian Kiintiöpaikkaan Talviolympialaisiin suunnaten sen päättyessä joten sen mahdollisuudet päästä niihin olivat lopullisesti olemattomat suoremmin 12 maan valinnalla kun vastineeksi supistuksista IIHF ja KOK yrittivät ehdottaa seuraavaa pelimallia:

2003 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2006 Torinoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Kanada, Ruotsi, Slovakia, Tsekki, Suomi, Saksa, Venäjä ja Sveitsi (Jokaiselle olisi tarjottu suoraa pääsyä tähän tärkeään osaan MM-kisojen Puolivälierämaista puhuen joskin pienimuotoisia karsintaotteluja Alkuerien voittajien kanssa kaavailtiin. Osalle maista tämä kävi ja osalle ei minkä vuoksi sopuun ei päästy. Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Näistä Valko-Venäjän tilanne aiheutti päänvaivaa kun se putosi MM-kisojen 1. Divisioonaan. Tätä vähän vain pienempi päänsärky päättäjille olisi ollut Yhdysvaltojen huono pelikausi kun se päättyi peräti Putoamissarjaan kuitenkin MM-kisoissa säilyen ja se Valko-Venäjän kanssa olisi kuulunut Talviolympialaisten Esikarsijoihin tässä näkemyksessä. Lopullinen ratkaisu tietysti olisi ollut osa yhdistelmää.)

Suora pääsijä, mutta vain Alkueriin: Kisaisäntä Italia MM-kisojen 1. Divisioonaan jääneenä Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukosta nostettuna (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Tsekki ja Saksa lisäten enintään Italialla. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää. KOK:n ja IIHF:n ehdotuksessa yritettiin taata aina paikka kisaisännälle myös alkupelien muuhun paikkaan. Välillä myös jatkopelien ylimääräjoukkueeksi Italiaa kaavailtiin, mutta tämä ei juuri kannatusta saanut keneltäkään.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2006 pääsijät: Latvia ja Itävalta lisättynä otteluparin Tanska-Kazhakstan voittajalla häviäjän joutuessa Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 (Kazhakstan oli MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen nousijana kaavailtu paikkaan Talviolympialaisten Karsintaan 2006 koskevaan erikoisotteluun. Pitkälti panoksia pienellä bonuksella haluttiin korottaa keskikastin maille ja lisäksi korostaa MM-kisojen 1. Divisioonan yleisvoiton merkitystä. Mahdollisesti myös Ukrainakin olisi tullut tähän tapahtumaan mukaan, mutta tuolloin se olisi ollut kolmen ottelijan tai enintään neljän ottelijan pienturnaus sisältäen myös Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 joutuneen voittajan tai muun parhaan joukkueen ennen pitkää niiden jälkeen viimeisestä paikasta puhuen. Täten 12:sta sijoittunut MM-ohjelman joukkue ei olisi päässyt Talviolympialaisiin ilman lisätöitä karsimaan.)

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 pääsijät: Otteluparin Tanska-Kazhakstan häviäjä, Ukraina, Yhdysvallat, Valko-Venäjä MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana, Slovenia MM-kisojen 1. Divisioonaan putoajana, Japani säilyen nk. Aasian Kiintiöpaikan turvin ja kun ei tietenkään otettu enää Talviolympialaisiin 2006 kiintiöpaikalla Alkueriin, Ranska MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen nousijana, Puola, Norja, Unkari, Eesti, Hollanti, Romania, Kroatia MM-kisojen 2. Divisioonaan putoajana, Liettua MM-kisojen 2. Divisioonaan putoajana, Serbia ja Montenegro, Kiina ja Bulgaria (Talviolympialaisten 2006 Karsinnan erikoisottelu kuten myös mahdollinen Ukrainan joutuminen siihen kenties nousevaan pienturnaukseen suoraan olisi vaikuttanut maamääriin. Lisäksi sinne ehkä olisi joutunut myös Talviolympialaisten 2006 Esikarsinnan muu paras joukkue tai voittaja.)

Osia maista olisi edelleen kohdeltu tylymmin ja osaa suopeammin.

Ehdotus KOK:n ja IIHF:n osalta oli hyväkin, mutta jostakin kumman syystä tai muusta kenties kovastakin vastustuksestakin johtuen tätä tapaa ei ikinä käytetty.

Vuodeksi 2004 olisi jäänytkin sitten mietittävää edelleen paljonkin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuodeksi 2004 Torinon 2006 Talviolympialaisiin olisi ollut erikoista nähdä miten olisi käynyt jos valintatapa olisi muuttunut supistuksin sisältäen sarjamuutoksin yllätyksen.

Japanin nk. Aasian Kiintiöpaikka oli nyt ohi ja putoaminen tulikin MM-kisoista joten tästä eteenpäin vertailun loppuun asti edes teoriassa KOK tai IIHF ei olisi enää voinut tehdä mitään sen saamiseksi puheinakaan Talviolympialaisiin.

Näillä näkymin tilanne olisi ollut tämä vuodeksi 2004:

2004 MM= Pääsijät Talviolympialaisiin 2006 Torinoon

Täysin suoraan pääsijät ja lisäksi pääsijät Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan: Kanada, Ruotsi, Yhdysvallat, Slovakia, Tsekki, Suomi, Latvia ja Sveitsi (Jokaiselle olisi tarjottu suoraa pääsyä tähän tärkeään osaan MM-kisojen Puolivälierämaista puhuen joskin pienimuotoisia karsintaotteluja Alkuerien voittajien kanssa kaavailtiin. Osalle maista tämä kävi ja osalle ei minkä vuoksi sopuun ei päästy. Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät olisivat olleet Kanada, Yhdysvallat, Venäjä, Valko-Venäjä, Ruotsi ja Suomi. Näistä Valko-Venäjän tilanne aiheutti päänvaivaa kun se pelasi MM-kisojen 1. Divisioonassa nousten sieltä sitten toki MM-kisoihin sen kuuluessa Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukkoon. Tätä vähän vain pienempi päänsärky päättäjille olisi ollut Venäjän huono pelikausi kun se päättyi jälleen Neljännesvälieräsarjaan/Välisarjaan MM-kisoissa jolloin se olisi kuulunut itse Talviolympialaisten Karsijoiden joukkoon. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää.)

Suora pääsijä, mutta vain Alkueriin: Kisaisäntä Italia MM-kisojen 1. Divisioonaan jääneenä Talviolympialaisten Esikarsijoiden joukosta nostettuna (Tässä huomioitavaa on, että Salt Lake Cityn Talviolympialaisten valintaa käyttäen suorat pääsijät Alkueriin olisivat olleet Tsekki ja Saksa lisäten enintään Italialla. Lopullinen ratkaisu tietysti oli osa yhdistelmää. KOK:n ja IIHF:n ehdotuksessa yritettiin taata aina paikka kisaisännälle myös alkupelien muuhun paikkaan. Välillä myös jatkopelien ylimääräjoukkueeksi Italiaa kaavailtiin, mutta tämä ei juuri kannatusta saanut keneltäkään.)

Talviolympialaisten Karsintaan 2006 pääsijät: Saksa ja Venäjä lisättynä otteluparin Itävalta-Slovenia voittajalla häviäjän joutuessa Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 (Slovenia oli MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen nousijana kaavailtu paikkaan Talviolympialaisten Karsintaan 2006 koskevaan erikoisotteluun. Pitkälti panoksia pienellä bonuksella haluttiin korottaa keskikastin maille ja lisäksi korostaa MM-kisojen 1. Divisioonan yleisvoiton merkitystä. Mahdollisesti myös Tanskakin olisi tullut tähän tapahtumaan mukaan, mutta tuolloin se olisi ollut kolmen ottelijan tai enintään neljän ottelijan pienturnaus sisältäen myös Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 joutuneen voittajan tai muun parhaan joukkueen ennen pitkää niiden jälkeen viimeisestä paikasta puhuen. Täten 12:sta sijoittunut MM-ohjelman joukkue ei olisi päässyt Talviolympialaisiin ilman lisätöitä karsimaan.)

Talviolympialaisten Esikarsintaan 2006 pääsijät: Otteluparin Itävalta-Slovenia häviäjä, Tanska, Kazhakstan, Ukraina, Japani viimein putoajana MM-kisojen 1. Divisioonaan nk. Aasian Kiintiöpaikan päättyessä, Ranska putoajana MM-kisojen 1. Divisioonaan, Valko-Venäjä MM-kisojen 1. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen nousijana, Norja, Hollanti, Puola, Unkari, Eesti, Romania, Liettua MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisvoittajana kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Kiina MM-kisojen 2. Divisioonan lohkovoittajana ja yleisenä kakkostilallisena kuten myös MM-kisojen 1. Divisioonan nousijana, Serbia ja Montenegro, Kroatia ja Bulgaria (Talviolympialaisten 2006 Karsinnan erikoisottelu kuten myös mahdollinen Tanskan joutuminen siihen kenties nousevaan pienturnaukseen suoraan olisi vaikuttanut maamääriin. Lisäksi sinne ehkä olisi joutunut myös Talviolympialaisten 2006 Esikarsinnan muu paras joukkue tai voittaja.)

Osia maista olisi edelleen kohdeltu tylymmin ja osaa suopeammin.

Ehdotus KOK:n ja IIHF:n osalta oli hyväkin, mutta jostakin kumman syystä tai muusta kenties kovastakin vastustuksestakin johtuen tätä tapaa ei ikinä käytetty.

Vuodeksi 2005 olisi jäänytkin sitten mietittävää edelleen paljonkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös