Oliwer Kaski turkoosissa

  • 28 338
  • 70

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Suurin harmi Kasken tehoilussa on se, että NHL on todennäköisin suunta ensi kaudella ja silloin Pelicansille napsahtaa vain pieni osa rahoista HIFK:n saadessa ennestään paksuun lompakkoonsa lisätäytettä. Mutta totta kai toivon Kaskelle ennemmin pitkää uraa NHL:ssä, kuin KHL-visiittiä.
Tämä totta, mutta jopa sitä rahamäärää merkittävämpää on se, jos Pelicans pystyy vakiinnuttamaan asemansa joukkueena josta voi pompata suoraan tähtiin, kulkematta "isompien" liigajoukkueiden kautta.
Tälläiset Kasken kaltaiset tarinat tuovat valtavasti imua joukkueeseen.
 
Juuri tämän kaltaiseen toimintaan pitäisi tähdätä että pääkaupungin joukkueet kasvattavat meille pelaajia siellä olevasta suuresta massasta. Kaskilta loistava kausi.
 

nikozwan

Jäsen
Onnea Kaskelle runkkarin parhaasta. Kyllä sapettaa, ettei HIFK saanut miestä pidettyä. Vaahtosin jo viime kaudella kavereille siitä, miten kova potentiaali Kaskella on, mutta Heiskanen vei ymmärrettävästi kaiken mediahapen. No, hyvä Oliwerin kannalta, sai kehittyä rauhassa. Hieno pelaaja, ja teki omalta kannaltaan varmasti oikean ratkaisun lähtiessään turkoosiin.
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Mieleen tulee ihan täysin John Klingberg ja uskon että samanlaiseen rooliin on mahdollisuudet NHL:ssa. Pitäisi vaan valita oikea joukkue, missä saa roolia ja vapauksia. Dallas, Ottawa, Carolina, Edmonton, Vancouver ja Detroit voisi olla sopivia, kun on niiden pelejä ja puutteita katsellut.
Jos jostain ihmeen syystä jäisi Liigaan, tuskin saa enää samanlaista kautta aikaan, eli se on nyt tai ei koskaan.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Kaski vahvistaa omalla some-statementillään että Lahti jää taakse. Odotetusti.
 

flow

Jäsen
Kaski vahvistaa omalla some-statementillään että Lahti jää taakse. Odotetusti.

Erittäin hieno osoitus Pelicansin oikeasta strategiasta. Kun et voi maksaa mottipäisiä summia, löydä muualta isoja potentiaaleja, jotka haluavat ison roolin ja ison nosteen. Täydellinen onnistuminen Pelsuilta ja Kaskelta.

Pelicans on täydellisen oikealla tiellä. Menee muutama vuosi ja Pelicans haastaa vuosittain Hifk:n ja muut epämääräisen strategian isot organisaatiot. Hienoa työtä.

Lahteen halutaan ottamaan nostetta uralle.

Lahtelaisille ei vittuilla!
 

flow

Jäsen
Paitsi pudotuspeleissä.

Totta!

Pelin kehittyessä kovaa vauhtia, tulee myös tuomarilinja samalla kehittymään. Hifk:n pakkeja persraiskattiin runkosarjassa. Mailahäirintä muuttui pudotuspeleissä ja liikettä pystyttiin häiritsemään urakalla.

Lahtelaisille ei vittuilla tulevaisuudessa edes pudotuspeleissä!
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Kuulin Kaskin lähipiirin kautta hiljattain, että kymmenkunta NHL-paperia oli pöydällä ja kuulemma vahvimpiin vaihtoehtoihin kuuluivat New York Islanders sekä Detroit, joka oli lähettänyt aivan runkosarjan lopussa henkilökuntaa Suomeen tapamaan puolustajalupausta.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Paitsi pudotuspeleissä.

Niinpä. Hauskaa on toisaalta se, että juuri Kasken taso tippui rajusti, kun tila ja aika loppui. Loistava runkosarja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Playoffit pettymys myös Kasken osalta.

Älyttömän kova menetys kaikesta huolimatta.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Kuulin Kaskin lähipiirin kautta hiljattain, että kymmenkunta NHL-paperia oli pöydällä ja kuulemma vahvimpiin vaihtoehtoihin kuuluivat New York Islanders sekä Detroit, joka oli lähettänyt aivan runkosarjan lopussa henkilökuntaa Suomeen tapamaan puolustajalupausta.

Detroitissa loppuu neljältä pelaajalta sopimus tähän kauteen ja kahdella ensi kauden jälkeen. Sinänsä hyvä paikka, että Detroit uudelleenrakentaa ja menestyspaineita ei olisi. Sinne vaan kahden vuoden sopimus, niin pitäisi saada näytön paikka. Toisaalta pitää muistaa, että esim. Sulakin taso ei meinaa riittää edes AHL:n puolella. Toisaalta Sulak ei ollut Kasken tasoinen Liigassa, vaikka hyvä olikin.
 

HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Eli Sulak vaihtuu siis päikseen Kaskeen.. Ja sit mä heräsin.

Ei taida pelicans hyötyä rahallisesti tästä vai hyötyykö?
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Ei taida pelicans hyötyä rahallisesti tästä vai hyötyykö?
Taitaa siitä NHL kasvattajakorvauksesta neljännes irrota meille, eli n. 60 tonnia. Olettaen siis, että Kaski ylipäätään NHL-diilin on tehnyt.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Totta!
Mailahäirintä muuttui pudotuspeleissä ja liikettä pystyttiin häiritsemään urakalla.
Toisaalta näin ollut aina, toki ei tarvitsisi olla mutta en itse odottelisi, että tämä jatkossakaan muuksi muuttuisi.
 

Lätkäsä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kuusysi, Atletico Madrid
Oliwer menee sitten Detroitiin! Kiitos vielä kerran, samettikädelle ja luistelija nerolle. Taidetta oli seurata peliäsi yhden kauden Lahdessa. Hyvin paljon samaa, kuin mentorissasi. Yhdessä kaikkien aikojen lempipelaajistani Ruotsalaisen Reksassa. Ympäristö jo sinulle siellä tuttukin, ei muuta kuin kuin samalla höökillä siellä eteenpäin, omilla huikeilla vahvuuksillasi eteenpäin. Playoff hiljaisuus liittyi varmaan, kauteesi kaikkinensa. Niin paljon jo oli tullut ja pieni suvanto oli väistämätön, vaikka ei saisi. Nyt sit vielä maajoukkueessa, runkgari moodi päälle, pikkuruisella pelsu logollakin, vielä hetken.. SUurella Suomi syrämellä tietTy. KaikkeA hyvää ja varsinen Kiitos!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös