Oletko oikeasti kova jätkä?

  • 12 057
  • 115
Tila
Viestiketju on suljettu.

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä ketjussa olisi tarkoitus keskustella ihmisen viimeisestä keinosta selviytyä hankalasta tilanteesta, eli väkivallasta. Hyväksytkö kunnon selkäsaunan antamisen jos tilanne sitä vaatii? Kukkahatut älkää vaivautuko tähän ketjuun kirjoittamaan, sillä minua ei voisi vähempää kiinnostaa...

Jääkiekkokaukalossa monet meistä hyväksyvät nyrkkitappelun. Miksi sitten moni meistä paheksuu kaupungilla käytävää nyrkkihippasta, vaikka se on oikeata elämää ja taatusti kiinnostavampaa, sillä kadulla on aina pelissä taistelijoiden oma nirri? Koskaan ei voi tietää mitä vastustaja tekee, kaivaako hän mahdollisesti aseen esille jolloin voimasuhteet muuttuvat oleellisesti. Itse aikoinaan katutappelua harrastaneena vältin omalaatuisen tyypin kanssa yhteenottoa. Niistä ei koskaan tiennyt vaikka olisivat käyneet läheisilleni kostamassa, jos minulta olisi tullut selkään.

Tuttavapiiriini kuuluu kaksi taposta istunutta. Minua kiinostaisi tietää miten muut jatkoajan kirjoittajat suhtautuvat mahdollisesti lähipiirissään oleviin henkirikoksien tekijöihin? Itse suhtaudun heihin kuin muihinkin, tosin kahdestaan jonnekin mökille viikoksi ottamaan heidän kanssaan en lähtisi. Viikon ryyppyputkessa tulee aina jotain erimielisyyttä ja jo kerran ihmisen tappanut on vaarallisempi ja henkisesti valmiimpi uusimaan tekonsa, kuin henkilö joka ei aiemmin ole veritöitä tehnyt.

Miten sitten kirjoittajat hyväksyvät kumppanille annetun selkäsaunan? Minä en ole lyönyt naista kuin kerran (äitille teininä annettuja lääpäisyjä ei kai lasketa) jolloin tulin intistä lomille ja selvisi, että "rakkaani" on hommaillut silloisen parhaan kaverini kanssa. Löin muijaa täysillä olkapäähan, kaverin huoneen vedin täysin paskaksi. Kaverin joka kusi housuihinsa ja telkkarin jätin ehjäksi, faija maksoi laskun. Kiitos siitä hänelle! Eukolla mustui koko olkapää ja taisi vasemman puolen rintakin olla vähän sinertävä. Minusta toimin ihan oikein ja ex:n kanssa ollaan edelleen kavereita. Ex-frendin kanssa ei olla oltu missään tekemisissä tapauksen jälkeen.

Sitten kiinostaisi tietää miten mahdollisia sielunveljiäni on tuomittu? Minulla ei ole tililläni muuta kuin 30-päivää ehdollista - erään ystäväni seuraan väkisin tulleen miehen kaadosta ja väliin tulleen poliisin niittaamisesta katuun. Sakkoja ja korvauksia on tullut maksettua yhtensä vajaat 5000 euroa.

Ketjun avaaminen tuli mieleen tehdessä rästiin jääneitä hauiksia ja selkää tuossa ehtioolla. Matsia on tullut viimeksi otettua vajaa 2-vuotta sitten kun eräälle tännekin kirjoittavalle hemmolle alettiin vittuilemaan Havannan-jonossa. Tappeleminen ei enää kiinnosta niin kuin ennen, mutta aina olen valmis jos päälle tullaan. On sitten kyse vastustajan-faneista tai juoposta grillijonossa.

Toivottavasti joku muukin uskaltaa avata suunsa, sillä tiedän teitä olevan täällä kirjoittavien ihmisten joukossa.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Repolainen kirjoitti:
Jääkiekkokaukalossa monet meistä hyväksyvät nyrkkitappelun. Miksi sitten moni meistä paheksuu kaupungilla käytävää nyrkkihippasta, vaikka se on oikeata elämää ja taatusti kiinnostavampaa, sillä kadulla on aina pelissä taistelijoiden oma nirri?
Tulisiko mieleen vaikka se, että jääkiekkokaukalossa käydyssä tappelussa ei ole kenenkään henki (ainakaan välittömässä) vaarassa.

Minun mielestäni ei taatusti ole kiinnostavampaa jonkun pullistelijan tappelu nakkijonossa. Väkivalta ongelmien ratkaisijana on idioottimaista ja järjettömän väkivallan ihannointi oksettavaa. Jos se tekee minusta kukkahatun, so be it. Mielipiteeni ilmaisen siitä huolimatta.

Myönnän mieluusti, että sinä olet "oikeasti kova jätkä", jotta pidän terveyteni sinun hauiksesi kohdatessani.

Kuitenkin torakallakin on enemmän arvoa minun maailmassani kuin sinulla, sillä naisia ei lyödä koskaan mistään syystä. Ei mistään.
 
Viimeksi muokattu:
K

kiwipilot

Itseään saa kyllä puolustaa, mutta, naisia ei lyödä. Ei vaikka antais kaikille kavereille. Ja niiden kavereille. Niin ja en ole kukkahattutäti.
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Repolainen kirjoitti:
Tässä ketjussa olisi tarkoitus.

Vai menikö postauksesi sittenkin väärään ketjuun? Olisiko "hyvät naurut netistä" -ketju ollut parempi paikka?

Edit: mä oon tosi löysä, hassista polttava hippi. Rauhaa vaan kaikille!
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Näin vanhemiten ei oikein jaksaisikaan tapella, tappeliminen vaatii kovaa fysiikkaa, ja hyvää kuntoa. Jos nyt joku haluaa minun kansani kauheasti tapella, niin sitten täytyy vaan ampua kyseinen yksilö. Tapella en kyllä jaksa. Siksi suosittelenkin mieluummin konetuliaseita ja kranaatteja. Muijalle en ole selkää antanut kun pari kolme kertaa, (pyllylle, rapsinut), ei ollut kahvit keitetty eikä ruoka valmiina kun tulin kotosalle. Johan alkoi lihapullat olemaan valmiina kotiin tullessa. Kerran mummolassa käydessäni mummo sanoi että voisitko kerätä nuo marjat tuolta pensaista, koska oli niin kova pohmakkas (eestiksi krapula), niin poltin pensaat bensiinillä.

Eiköhän kova jätkä ole sellainen, kun tuo perheelleen leivän tai muuten vain on ahkera ja hyvä ihminen joka ajattelee lähimmäistään ja luo rakkautta ympärilleen. olen tähän asti koittanut olla kova jätkä tässä mielessä, ja kohta lähden jälleen töihin. Laitan orvokkipipon päähäni, ulkona on vähän viileää ja Tallinnassa sataa rakeita. :)

Ps. Lopetan isokynän laulun sanoihin, "Rakkautta rakkautta vaan".
 

JanJ

Jäsen
Murmeli kirjoitti:
Väkivalta ongelmien ratkaisijana on idioottimaista ja järjettömän väkivallan ihannointi oksettavaa.
Omia päänsisäisiä ongelmiahan siinä ratkotaan yleensä, eikä mitään muita ongelmia.

Viimeksi on tullut flaidattua Ale-pubissa pari kuukautta sitten. Törkeässä kantokunnossa olin ja seuralaiseni vielä huonommassa. Olihan kello jo 9 illalla... No enivei joku sankari kävi lähes seuralaiseni päälle koska hän oli niin huonossa kunnossa. Eli siis aikuista miestä otti pattiin kun nuori nainen on humalassa. Tulin juuri vessasta ja menin väliin. Koitin ratkaista puhumalla mutta meno vaan yltyi. Sitten piti antaa palaa.

Vieläkin kaduttaa, vaikka vastapuolelle ei tullut juuri muuta kuin henkisiä kolhuja korkeintaan. Osumat vein 7-0 koska toinen ei sitten puolustanutkaan itseään vaikka aktiivisesti hommaa haki. Melkoinen hirso... Morkkista kesti silti pari viikkoa. Ale-pubiinkaan ei ole enää asiaa.

Kaukalossahan olen vääntänyt monet kerrat. Kaukalopallossakin olen tapellut mm. maalivahtia vastaan. Se nyt vaan kuuluu lajiin. Eikös vaan, jyväskyläläiset? (eka kaukismatsini Jyväskylässä päättyi osaltani ulosajoon 30 sekunnin pelin jälkeen)

Väkivaltaa en ihannoi missään olosuhteissa. Tappeluja vältän aina ja mielummin lähden karkuun. En niitä pelkää, vaan pidän totaalisen järkiköyhänä touhuna. Antaa 0-aivojen tapella niin paljon kuin tykkää. Keskenään.

Kova jätkä olen siinä mielessä että käyn ainoana perheenjäsenenä töissä, työmatka on yli 100 km suuntaansa ja elätän nelihenkistä perhettä sujuvasti.


ps. en ole kuullutkaan että Havannaan voi olla jonoa. (eikä tämä ollut vittuilua)
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Eihän kovia jätkiä enää ole. Kaikki on mennyt siihen että miehistä on tulossa naisia kun vaatimukset kasvavat, täytyy osata korjata auto ja samalla itkeä kun nainen tilittää vaikkapa työsskäynnin raskautta. Täytyy osata puhua ja kuunnella ja olla samalla hurja panokone.

Olenkin tehnyt päätelmän, että kova jätkä on sellainen jolla seisoo joka ilta mutta ei koskaan aamulla.

10 vuoden päästä, kun olemme kaikki oppineet pissaamaan istualteen, meitä aletaan opettamaan paskomaan seisovilteen.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Sv veinikretski kirjoitti:
Eiköhän kova jätkä ole sellainen, kun tuo perheelleen leivän tai muuten vain on ahkera ja hyvä ihminen joka ajattelee lähimmäistään ja luo rakkautta ympärilleen.

Erittäin hyvin sanottu.

Pitäisköhän minun IFK-fanina nyt sitten jotenkin diggailla väkivaltaa? Ei kyllä onnistu. Jääkiekkokaukalossa nuorempana tuli tulistuttua ja tuo kaukalo onkin ainoa paikka jossa olen toista ihmistä lyönyt päin näköä - oli ihan pakko kun pienempi kaveri kävi päälle... noihin aikoihin otin jokaisen itseeni kohdistuneen taklauksen henkilökohtaisena vittuiluna, joten oli syytä vaihtaa lajia. Niinpä siirryin futiskentille kaatuilemaan. Sitäpaitsi ulkokentillä lätkää pelatessa jäähyaitiossa oli aivan perskeleen kalseeta istuskella.

Jos joku näkee jonkinlaista sankaruutta jossakin katutappelussa, niin kyllä on ihmisen arvomaailma perseellään.
 

kissankarva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mies, joka lyö naista, ei ole edes mies.
Ja tämän olen kuullut miehen suusta.

Kova jätkä on jotain ihan muuta kun baarissa tappeleva räkä poskella keikkuva ääliö. Kovan jätkän itsetunto kestää sen, että lähtee pois kun joku vaahtopää tulee haastamaan riitaa. Kova jätkä kantaa vastuun tekemisistään ja siinä sivussa huolehtii muistakin.
 

Chilango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpat, Les Habs
Olen joskus toiminut eräänlaisena tanssiinkutsujana eli tappelun haastajana eräälle alueensa ns. hyvälle tappelijalle (fiddu mitä kaikkea on tullut tehtyä nuorena) ja täytyy myöntää että vaikka omasta mielestä en mikään täysin vellipöksy olekkaan niin noiden ns. tosi tappelojoiden edessä tuli pariinkiin kertaan lähtö ns. käpälämäkeen.

No jokatapauksessa syy miksi vastasin tähän on kysymys liittyen väkivaltaan mutta jääkiekossa:

Pelaan kiekkoa 20-55 vee harrastelijajengissä jossa suurimmalle osalle pelaajista tärkeintä on pelaaminen pari kertaa viikossa kiekkoa ja sen jälkeen pari bisseä ja kotiin.
Jengiin tuli mukaan myös kanukkii jolle tärkeintä on voittaminen ja vittuileminen muille, oli se sitten oman jengin tai toisen jengin pelaajille.
Tähän asti vittuilun ymmärtävänä olen yrittäynyt ottaa asia rauhallisesti mutta luulen että ya no mas.
Kysymys kuuluu, otanko jätkän jäällä kiinni vai odotanko parkkipaikalle asti?
 

Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Mä oon kova jätkä!!!

Väkivalta ja sen ihannointi on täysin perseestä. Olen viettänyt melko rauhatonta elämää ennen kuin kohtasin nykyisen vaimoni. Elän nyt todella onnellista elämää uusperheessä, jossa meillä on yksi yhteinen lapsi. Tämä seitsämän vuotias veijari on elämäni tärkein ihminen. Mikäli hänelle tapahtuisi jotain pahaa, niin silloin olisin valmis turvautumaan uudestaan väkivaltaan.

En ole koskaan pitänyt itseäni minään kovana jätkänä, tyhmänä kylläkin. Tuo tyhmyys tarkoittaa lähinnä ylpeyttäni, jonka takia en ole koskaan perääntynyt tappeluista. Välillä annettiin ja välillä otettiin. Aamulla et olekaan enää se kova jätkä, kun yrität nousta bunkasta ylös. Pari kertaa kävi niin, että bunkasta nouseminen oli mahdotonta, koska laatta lensi välittömästi. Sitä se vakava aivotärähdys teettää kovalle jätkälle.

Koulussa olimme pikkuveljeni kanssa valmiit tappeluihin aina kun joku meitä ärsytti. Muut kakarat pelkäsivät meitä melko paljon, sillä emme perääntyneet edes isompien poikien edessä. Vaikka turpaan tuli välillä noilta isommilta, niin olimme aina valmiit uusintaan. Tämän takia nuo isommatkin kundit rupesivat välttelemään meitä.

Miksi sitten tappelimme kaikkia vastaan? Asuimme pienessä asunnossa, jossa vanhempamme tappelivat ja ryyppäsivät päivittäin. Isämme oli erittäin väkivaltainen humalassa ja pienestäkin syystä nyrkki heilui. Päivittäinen ryyppääminen aiheutti sen, että meitä varten ei jäänyt juurikaan rahaa hankkia sellaisia tavaroita joita muilla oli. Ahdistunut mieli siitä tuli kun kotona sai pelätä äidin ja meidän lasten puolesta ja tämän lisäksi kateus kavereita kohttaan, joilla oli hienoja tavaroita.

Siitä seurasi vittuilua pihalla ja sitten nyrkit heiluivat sielläkin. Veljeni ja minä pidimme täysin luonnollisena sitä, että mikäli meille vittuillaan niin turpaan tulee. Olimmehan oppineet isältämme tuon mallin, joten toimimme mielestämme oikein. Faijakin kehui meitä, sanoen, että olimme kuin hän nuorena.

Onneksi edin puhua näistä asioista isäni kanssa ennen kuin hän kuoli. Puhuminen auttoi melko paljon noiden muistojen purkamisessa, mutta faijan luonnetta se ei muuttanut. Samanlaisena jääräpäänä hän pysyi loppuun asti. Yksi vakava riita meillä oli ennen hänen kuolemaansa. Isäni arvosteli poikaani, joka on minulle tärkein ihminen maailmassa. Sanoi häntä ylivilkkaaksi kakaraksi, joka ei tottele ollenkaan.

Tälläisen nerokkaan johtopäätöksen hän teki vierailujemme yhteydessä. Tässä kohtaa täytyy sanoa, että isäni mielestä ylivilkkaus oli sitä, kun lapsi puhuu ja toimii täysin normaalisti. Me emme koskaan uskaltaneet puhua ja toimia täysin vapaasti lapsuudenkodissamme. Faija häiriintyi pienestäkin metelöinnistä. Saimme sovittua tuon riitamme juuri ennen hänen kuolemaansa, mutta koskaan en pysty tuota mielipidettä unohtamaan.

Ja sitten lopuksi tuosta kovasta jätkästä. Kova jätkä on sellainen joka pystyy antamaan rakkautta ja ottamaan sitä myös vastaan. Olen löytänyt rauhan poikani syntymän jälkeen.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Sattuipa kerran Lappeenrantalaisessa yökerhossa: Olin muutamia oluita ottaneena, niin sanotusti vielä ihan pelikunnossa, että juttelin naisseurueen kanssa ja olin sitten yhden näistä neideistä valinnut kiinnostuksen kohteeksi. Jutellessa vierähti pidempikin tovi ja olutta lipittäessä tietenkin joutuu wc:ssä käymään, kerran sitten palatessani samaan pöytään jatkaakseni jutustelua, tuli joku älyn riemuvoitto lippispäineen haastamaan riitaa sanoen, että "tää pöytä on kyllä neitien, että et voi tähän tulla vaan istumaan." Sanoin, että olin kyllä siinä istunut jo pidemmän aikaa ja naureskelin.

En ehtinyt muuta tehdä kun tämä kaveri joka vaikutti siltä, että tuskin osaa omia kengännauhojaankaan solmia, tinttasi suoraan päin näköä. Noh en ehtinyt edes tajuta niin kaksi pokea oli jo raahaamassa jannua ulos ravintelista ja kävelin baaritiskille pyytämään jääpussia ja paperia. Hetken päästä verenvuoto oli tyrehtynyt ja portsari tuli kysymään, että mitä haluan asialle tehtävän, kun mies oli heidän tallessaan. Sanoin siinä sitten kuuluvaan ääneen, että "jos kaveri ei pahempaa jälkeä saa aikaiseksi, niin menköön."

Nainen oli ainakin sen verta otettu asenteestani, että siinähän niin sanotusti sitten "lykästi" :D, että kiitokset vain sinne mistä tämä tunaajapoika ikinä olikaan.

Itse en kannata väkivaltaa missään muodossa ja jos joku kaverini naista löisi, ei kyllä kuuluisi enää kaveripiiriini millään muotoa.
 

Kaivanto

Jäsen
Ei vittu, "aikoinaan katutappelua harrastaneena".

Miten kadulla erottaa toisistaan keltaisen ja mustan vyön karatekat? Keltainen on takaa-ajajalla ja musta karkuun juoksevalla.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Murmeli kirjoitti:
Minun mielestäni ei taatusti ole kiinnostavampaa jonkun pullistelijan tappelu nakkijonossa. Väkivalta ongelmien ratkaisijana on idioottimaista ja järjettömän väkivallan ihannointi oksettavaa.
Minun mielestäni on taatusti kiinnostavampaa katsoa snagarilla kunnon nyrkkihippaa. Kunhan ei itse tarvitse osallistua, riskin snagarilla ovat niin suuret jos se toinen ei noudata kirjoittamattomia sääntöjä kuten "maassa olevaa ei löydä/potkita".
Väkivalta ongelmien ratkaisijana toimii vaan sellaisissa tapauksissa, jossa toinen ei puhetta ymmärrä. Jotkut ihmiset vaan ansaitsevat saada selkäänsä, that's it. Onhan se toki vittumaista jos yrittää kouluttaa jotain äpärää joka ei osaa jonotuksen jaloa taitoa ja saakin itse turpaansa. Minun mielestäni juurikin snagarijonossa ohitteleminen on hyvä syy saada pataansa. Lapsetkin osaavat jonottaa niin sitä voidaan vaatia myös aikuisilta. Itse en siis alkaisi tuossa tilanteessa lyömään, mutta ymmärrän niitä jotka alkavat ja koen etuilijan saaneen ansionsa mukaan.
Kovan jätkän merkki on se että osaa niellä ylpeytensä ja poistua paikalta jos vaikka joku vittuilee. Ei muuten ole kovin siisti fiilis poistua paikalta jos tuntee tulleensa nöytyytetyksi. Myös heikompien puolustaminen oman terveyden uhalla on kovan jätkän merkki.

Edit: Ainiin, vastaus kysymykseen. Olen kova jätkä. En ole kermapersevalittaja tai tärkeilijä ja kannnatan HIFKta. Harrastan myös kamppailulajeja enkä mitään neiti-sulkapalloa.
 
Viimeksi muokattu:

JanJ

Jäsen
J-Ko kirjoitti:
Olen kova jätkä. En ole kermapersevalittaja tai tärkeilijä ja kannnatan HIFKta. Harrastan myös kamppailulajeja enkä mitään neiti-sulkapalloa.
Mielenkiintoista. Annat hienot avaimet kunnon vittuiluun ja provoiluun. Mä nyt heitän pari ihan viran puolesta leikilläni. Ennenkuin kunnon kynämiehet ehtii, heh.

Meikäläinen pelaa neiti-sulkapalloa ja nyrkkeilee. En näe niitä poissulkevina tekijöinä. En tosin tee niitä samaan aikaan. Lisäksi kannatan Ässiä ja käyn aina seisomakatsomossa. Kermaperseet, tärkeilijät ja suomenruotsalaiset istuu peleissä...
 
Suosikkijoukkue
HPK, Chelsea
Itse en väkivallasta pidä, mutta on ihmisiä, jotka ansaitsevat saada turpaansa oikein huolella. Nämä ovat juuri näitä "katutappelua harrastavia" idiootteja. Aina kun näen tälläisen pellen, joka hakee riitaa ja on olevinaan oikeasti kova jätkä; toivon vielä oikeasti kovemman jätkän tulevan kulman takaa niistämään tätä pelleä oikein kunnolla ja kävelemään pois - mitään muuta sanomatta. Se olisi näille moukaria pähkinän rikkomiseen käyttäville apinoille aivan oikein.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JanJ kirjoitti:
Meikäläinen pelaa neiti-sulkapalloa ja nyrkkeilee. En näe niitä poissulkevina tekijöinä. En tosin tee niitä samaan aikaan. Lisäksi kannatan Ässiä ja käyn aina seisomakatsomossa. Kermaperseet, tärkeilijät ja suomenruotsalaiset istuu peleissä...
Sinut pelastaa tuo nyrkkeily. Ässätkin saa varauksin vapautuksen neitijengin taakasta. Kirjoittaessani tuota ensimmäistä viestiä näin kyllä vittuilun jo tulevan, mutta kun tää on intternetti niin täällä voi kirjoittaa mitä vaan. Varsinkin jos mukana on huumoria. Hymiöitä en laittanut koska kovat jätkät ei käytä niitä.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
JanJ kirjoitti:
Meikäläinen pelaa neiti-sulkapalloa ja nyrkkeilee. En näe niitä poissulkevina tekijöinä. En tosin tee niitä samaan aikaan. Lisäksi kannatan Ässiä ja käyn aina seisomakatsomossa. Kermaperseet, tärkeilijät ja suomenruotsalaiset istuu peleissä...

No tule Helsingin jäähalliin ja yritä sitten siellä seistä koko pelin ajan. Olet melkoinen jonglööri jos tuossa onnistut. Ei se ole kermaperseisten suomenruotsalaisten fanien syy että heidän fanittamansa seura on poistanut kaikki seisomakatsomot.

Muuten minäkin pelaan neiti-sulkapalloa. Olen pelannut jo yli 30 vuotta. Aikoinaan "sytykkeen" lajiin sain, kun muuan japanilainen karateka suositteli lajia kehumalla sitä lajiksi, joka on "lähinnä miekkailua ilman verenvuodatusta". Osui ja upposi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Murmeli kirjoitti:
sillä naisia ei lyödä koskaan mistään syystä. Ei mistään.

Olen samaa mieltä kanssasi asiasta, mutta ehdottomuutesi (ei mistään syystä) nostaa karvani pystyyn.

Jos esimerkiksi joku nainen löisi pesäpallomailalla/muulla vastaavalla tyttöystävääsi/vaimoasi, ja valmistautuisi toiseen lyöntiin, löisitkö naista?
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
seeyou@jäähalli kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi asiasta, mutta ehdottomuutesi (ei mistään syystä) nostaa karvani pystyyn.

Jos esimerkiksi joku nainen löisi pesäpallomailalla/muulla vastaavalla tyttöystävääsi/vaimoasi, ja valmistautuisi toiseen lyöntiin, löisitkö naista?

No tarviiko sitä olla lyömässä, senkun tarraat naisesta kiinni ja otat mailan pois tai jotain vastaavaa, tää nyt menee jo hiusten halkomiseksi, mutta siis eihän ihmisiä tarvitse välttämättä lyödä puolustukseksi, tai no ehkä se nyt on vaan taas minun käsitykseni fysiikan laeista...
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ketjun aloitus ja sen otsikko ovat niin kovasti ristiriidassa keskenään, etten kykene ymmärtämään mitä tässä nyt haetaan takaa? Onko kadulla tuntemattomien poikittaisesta sanasta tappeluun lähtevä vatipää "kova jätkä"?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
En ole kova jätkä jos kovan jätkän mittarina pidetään sitä, että tappelee kadulla jokaisen riitaa haastavan vastaantulijan kanssa. Itse mieluiten kierrän tällaiset tapaukset mahdollisimman kaukaa, parhaassa tapauksessa siis (jos tilaisuus antaa myöten) siirryn suosiolla kadun toiselle puolelle - ei sen tähden, että pelkaisin heitä vaan sen tähden koska en halua pilata elämääni sillä, että juoku "järjen jättiläinen" saa päähänsä purkaa agressionsa minuun. Vaikka inhoan kadulla harrastettavaa väkivaltaa ylitse kaiken olen tästä huolimatta joutunut elämäni aikana jonkun kerran tilanteeseen jossa asiat ovat edenneet yllättävällä tapaa, että olen joutunut turvautumaan voimakeinoihin puolustaakseni itseäni tai kaveriani - tuolloinkin ne voimakeinot ovat olleet harkittuja ja olen pyrkinyt välttämään ylitsevuotavaa agressiivisuutta.

Lapsena, johtuen lapsuudestani ja ympäristöstä jossa kasvoin, olin kohtuullisen usein tappeluissa mukana niin koulussa kuin pihamaallakin, pihamaalla usein kiusattuna joudin tappeluihin kiusaajieni kanssa. Koulussakin jouduin tappeluihin usein juuri kiusaajieni kanssa, alkuun tappelut olivat yksipuolisia - minua lyötiin ja kiusattiin mutta aikaa myöten opin puolustautumaan ja lyömään takaisin. Se oli ainoa keino jolla sain erään pahimmista kiusaajistani loputtamaan kiusaamisensa - tuntui oudolta huomata, että väkivalta sai aikaan sellaisen ratkaisun mitä muut keinot eivät tuottaneet. Onnekseni tämä malli kouluelämästä ei siirtynyt myöhemmälle iälle kuten yllä kirjoittamastani voi päätellä.

Ainoa areena jossa olen antanut agressioilleni vallan on urheilu, pelatessani niin kiekkoa tai salibandyä tms. joukkuepeliä olen tarvittaessa puolustanut joukkuetovereitani vaikka nyrkein jos ei muu ole auttanut, mottoni on ollut "minua saatte kohdella miten halutte mutta joukkuetovereitani kohdelkaa kunnioittaen" ja erityisesti olen vaalinut maalivahdin koskemattomuutta.

Millainen on sitten kova jätkä? Sellaista voisin pitää kovana jätkänä joka kunnioittaa toisia ihmisiä, arvostaa ihmistä tekojen ei aseman mukaan etc.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
avatar kirjoitti:
No tarviiko sitä olla lyömässä, senkun tarraat naisesta kiinni ja otat mailan pois tai jotain vastaavaa, tää nyt menee jo hiusten halkomiseksi, mutta siis eihän ihmisiä tarvitse välttämättä lyödä puolustukseksi, tai no ehkä se nyt on vaan taas minun käsitykseni fysiikan laeista...

Kohdalle voi tulla yllättäviä tilanteita joissa nainen käyttäytyy sellaisella tapaa ettei jää muuta keinoa kuin puolustautuminen, ja aina ei välttämättä riitä (tai ei ole mahdollisuutta) aika kiinni ottamiseen vaan on käytettävä jotain "brutaalimpaa" väkivaltaa kuten turvauduttava lyömiseen tms. keinoihin.

Periaatteeni itsellänikin kuitenkin on, että jos nainen käy päälle niin käytetään niitä "pehmeämpiä" keinoja päällekäyjän taltuttamiseksi jos ei ole mahdollisuutta tai tilaa paikalta poistumiseen ja näitä pehmeämpiä keinoja ovat juuri sitominen tms. jossa ei vastustajaan lyödä vaan hänet painetaan maahan tms.

Olen kuitenkin nähnyt (lapsena) kuinka nainen lyö ja käyttäytyy äärimmäisen väkivaltaisella tapaa joten ehkäpä sen tähden mieleeni on iskostunut kuva siitä, että nainen voi toisinaan käyttäytyä siten ettei ole mahdollisuutta muuhun kuin todella nopeaan toimintaan.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vökivalta itsepuolustuksena ja kostokeinona on hyväksyttävää.

Naista voi lyödä silloin kun vaihtoehtona on oman muijan turpiinsaaminen.

piste.

Turha kakkaaminen tai machoileva turpajuhlan järjestys jossain baarissa tai vastaavassa on helvetin typerää.

Rehellinen matsi jossa on 1 vs. 1 tilanne ja sovittu ettei käydä enään päälle jos toinen kaatuu on ihan ok jos molemmat sitä tahtovat.
Valitettavasti kaikkea muuta näkee aika paljon.

Esim. näitä "vedetään tota turpaan" tilanteita joissa koko kaveriporukka käy jonkun kimppuun on aika yleistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös