Nyt silmä tarkkana erityisesti te fanit joiden jengeillä ei mene kovinkaan aurinkoisesti tällä hetkellä.
En ole talouden asiantuntija, en liioin jääkiekon enkä valmennuksen, mutta pohdinpahan vain seuraavassa kirjoituksessa joitain jääkiekkoon liittyviä asioita näin tavallisen fanin näkökulmasta katsottuna. Mukana on hieman maalaisjärkeä ja runsaasti autuasta tietämättömyyttä, mutta tulipahan sanottua. Tuskinpa löydätte tekstistäni mitään oikeasti uutta, mutta monesti sekin auttaa kun kuulee yhä uudestaan sanat: "Toivoa on!"
Otsikon mukaista oikotietä onneen ei ole, ellei ole rahaa kilpailla pelaajista änärijengien kanssa, mutta tie tai portaikko kyllä löytyy. Olen tässä pidempään jo pohtinut että miksi Tapparalla menee tällä hetkellä niin hyvin, semminkin kun muistaa ettei aina ole mennyt kovinkaan auvoisesti. Vieläkö muistatte että vain pari kautta sitten Tappara oli rupujengi, joka ennakkoarvailuissa taisteli nippa nappa play-off paikasta? Tai sitäkin aiemmin kun se ei edes päässyt koko pleijareihin? Minä muistan. Vieläpä turhankin hyvin, ja sitä paremmalta maistui hopea viime keväänä, ja sitä paremmalta maistuu liigan piikkipaikka tällä hetkellä. Nyt meillä tapparalaisilla on siis syytä riemuun, mutta miten tähän ollaan päästy? Voisivatko muut oppia Tapparalta jotakin?
Viime vuosikymmenellä meni suurin piirtein kaikki mahdollinen pieleen. Rahaa oli mutta se hukattiin huolella jonnekin. Hankinnat olivat toinen toistaan huonompia, mitä nyt jokunen helmi sentään joskus osui haaviin (Kucera, Barkov). Toiset saattaisivat helposti tuoda eteenne ihmeteltäväksi hämmästyttävän listan hämmästyttäviä nimiä: "Ovatko nämäkin tohelot tosiaan pelanneet Tapparassa ja SM-liigassa?" Minä tyydyn toteamaan että hukassa oltiin ja pahemmin kuin kolme pientä porsasta konsanaan.
Virheitä voisi luetella aikamoisen läjän lisääkin valmentajavaihdoksista alkaen, mutta keskitytäänpä mieluummin niihin asioihin jotka lopulta tehtiin oikein.
1. Junioritoiminta
Käsittääkseni tätä asiaa ei pahemmin sössitty missään vaiheessa (lukuunottamatta A-nuorten divariin putoamista). Pääasia on pitää yllä laajaa rinkiä pelaajia, jotka myös pääsevät pelaamaan. Oli se sitten missä tahansa. Tarvitaan kannustava ilmapiiri ja tarvitaan selkeä viesti emoseuralta: Liigajengiin mahtuu kyllä jos asiat tehdään oikein!
2. Valmennus
Tarvitaan osaava valmentaja joka on paitsi oiva taktikko ja pelinjohtaja, myös hyvä kykyjen kehittäjä. Rahan ollessa tiukalla viimeinen piirre on itse asiassa se oleellisin. Mikäli nämä ominaisuudet eivät yhdisty yhdessä henkilössä hankitaan tiimi jossa kaikki piirteet toteutuvat. Tämä on kohta joka ei saa sisältyä kustannusleikkauksiin! Tähän panostaminen tuo varmasti tuloksia, kunhan maltti säilytetään.
Rautakorpi oli käsittääkseni Jyväskylässä juuri se junnujen kehittäjä. Muissa valmennustaidoissa hän ei ollut huippu meille tullessaan, mutta hänkin on kasvanut ja oppinut. Mies on kymmenen vuoden päästä kova luu. Uskokaa pois.
3. Seurajohto
Tarvitaan oikeaa sitoutumista. Ei siis 'sitoutumista' tyyliin HIFK/Matikainen eikä tyyliin Jokerit/Harkimo. Toisaalta Blues osoitti ihailtavaa uskollisuutta Tuomea kohtaan, mutta kädettömät vapaamatkustajat pitäisi kyetä havaitsemaan aikaisemmin. Mitä on "oikea sitoutuminen"? Se on sen ymmärtämistä että tulokset tulevat hitaasti, tyyliin Mälkiä (SaiPa, Ilves) ja Rautakorpi.
Tarvitaan tarvittaessa nopeita päätöksiä pienellä taloudellisella riskilläkin tyyliin Tappara Bailey/Muzzatti ja Kadlec/Löfström –tapauksissa. Tarvitaan selkeitä viestejä jatkuvuudesta ja luottamuksesta hoitamalla sopimusasiat ajoissa kuntoon. (Jälleen tyyliin Tappara viime ja tänä talvena – sanoinhan että asioita on alettu tehdä meillä oikein.)
Tarvitaan saumatonta yhteistyötä ja kommunikointia valmennusjohdon kanssa, jotta toiveet ja realiteetit saatettaisiin kauniiseen tasapainoon. Jep, helpommin sanottu kuin tehty, mutta read on!
Resepti
Siinä siis ainekset. Sitten vielä toimiva resepti. Ollaan siis kuvitteellinen liigajoukkue (tai Mestis, sama se) ja talous on enemmän tai vähemmän kuralla. En ole talouden asiantuntija, joten en varsinaisesti puutu sellaisiin asioihin. Toteanpahan vain että kukkaron nyörit on pidettävä tiukoilla aina kun vaan voi, ja markkinointimiesten on haisteltava uusia yhteistyökumppaneita antennit höröllä. Sitten toimeen.
Ensiksi palkataan valmentaja/-t. Tämä on se paikka jossa ei sitten kitsastella. Tarvitaan joko valmis nimimies, tai sitten nuorempi lupaus, mutta molemmissa tapauksessa näyttöjen on oltava hyvät. Pääpaino pitää olla pelaajien kehittämisessä (jälleen esimerkki Tapparasta: Rautakorpi ja Jaakko Siren ovat guruja tällä alueella). Tehdään pitkä sopimus (noin 3 vuotta) ja tajutaan että ensimmäinen vuosi on selkeä välivuosi. Jopa fanit hyväksyvät tämän jos teoissa muutoin on nähtävissä selkeät tavoitteet ja johdonmukainen toiminta. Saattaisi olla jopa hyvä julkistaa kolmivuotissuunnitelma: miesten sisäänajo – play-offit – menestys.
Realiteettia on myös se etteivät omat miehet riitä millään toimivan joukkueen kasaamiseen. Hankintoja on tehtävä, mutta niiden pitää olla huolellisesti harkittuja. Koska rahaa on niukasti, on panostettava valmiiden pelimiesten sijaan potentiaaliin. Tässä astuu kuvaan mukaan asiansa osaava valmennus. Valmennuksella on oltava selkeä käsitys siitä mitä tarvitaan, kuin myös ymmärrystä sen suhteen ettei kaikkeen ole varaa. Toimiva kokonaisuus pitäisi kuitenkin olla kasattavissa vähemmälläkin rahalla:
Heivataan joukkueesta ulos kalliit pettymykset ja tahdottomat velttoilijat. Nostetaan kesäharjoittelurinkiin pari kentällistä junnuja haistelemaan ilmaa. Taloudelliset realiteetit on pakko tunnustaa, mutta joukkuetta on turha rakentaa ellei ole varaa yhteen selkeään liideriin jokaisella osa-alueella: Ykkösmolarin on oltava oikeasti hyvä. Puolustus tarvitsee vahvan johtajan, ja hyökkäys tarvitsee vähintään yhden johtotähden. Mielellään sentterin, sillä hyvä sentteri ruokkii kahta huonompaakin pelaajaa usein hyvällä menestyksellä, mutta kallis snaipperi saattaa mennä hukkaan ilman hyvää ruokkijaa. Loput kasataan huolella harkituista "rivihankinnoista" tai sitten omista pelaajista (=nykyjoukkue) -- sekä vanhemmista että nuoremmista -- ellei muuhun ole todellakaan varaa.
Ideaalisestihan joukkue rakennetaan vähillä varoilla näin:
Hyökkäys:
1.ketju: raataja-johtaja-snaipperi
2.ketju: raataja-kohtuusentteri-konkarilaituri
3.ketju: duunijunnu-aivojunnu- vauhtijunnu
4.ketju: vauhtijunnu-isosentteri-rumalaituri
Pakit:
liideri-varmapakki
kohtuunousija-kohtuuvarmistaja
junnu-junnu
junnu
mv-osasto:
ykkönen-kakkonen (yllättäen!)
Yllämainittu joukkue pitäisi olla kasattavissa kohtuullisen halvalla. Mestaruuksia sillä ei tavoiteltaisi, elleivät sitten nuoret junnut tai hankinnat nosta profiliaan merkittävästi. Mikä hyvinkin saattaa tapahtua kunhan vastuuta ja erikoistilanneaikaa jaetaan sopivalla tavalla. Tasainen neljän kentän peluutus on siinä suhteessa avainasemassa (vrt. Jursinov Sr ja Jortikka).
Kauden päättyessä muutosten tulisi olla minimaalisia. Toki selkeät epäonnistujat on pakko karsia pois, mutta koska raha ei kasva puissa ei puolta joukkuetta voi vaihtaa. Kaikille niille jotka menevät kauden aikana eteenpäin ja jotka osoittavat sitoutumistaan joukkueen tavoitteisiin kannattaa tarjota ajoissa pitkää jatkopahvia, ennen kuin suurseurat poimivat valmiit hedelmät korista.
Ideaalinen tilanne olisi sellainen jossa kauden päätteeksi vain kaksi-kolme miestä joudutaan vaihtamaan. Kolmen vuoden kuluttua tuon nipun nimikkeet saatettaisiinkin kirjoittaa jo aivan eri tavalla: Kohtuusentteri on voinut kasvaa johtajaksi ja aivojunnu kohtuusentteriksi (tai peräti hyväksi_sentteriksi), vauhtijunnuista on voinut tulla tähtiraatajia ja/tai snaippereita. Jos vielä alkuperäinen ykkösketjukin on saatu pidettyä, niin silloinhan tilanne on jo suorastaan herkullinen. Rupusakista on kasvanut play-off -pelote!
Vaikken talousnero olekaan (enkä itse asiassa minkään alan nero), niin ehkä jokusen sanan sanon kuitenkin myös siltä puolelta. Tänä päivänä puhutaan paljon brändistä. Myös lätkäjengille brändi on tärkeä. Kun menestystä ei ole, on brändi rakennettava muilla konsteilla. Eräs sellainen voisi olla selkeä johdonmukaisuus toimissa ja sitoutuminen pitkän aikavälin suunnitelmiin. Kyllä sekin on hyvää mainosta että on selkeä toimintasuunnitelma josta pidetään kiinni. Ja niin kuin Harkimo on opettanut, niin julkisuudessa kannattaa näkyä. Tavalla tai toisella.
Fanituotevalikoimaa kannattaa laajentaa. Perinteisten viirien ja lippujen lisäksi on oltava lähes loputon määrä krääsää, josta uskolliset fanit voivat poimia haluamansa. Aluksi ehkä kannattaa kokeilla pienillä määrillä mikä menee kaupaksi. Kannattaa ehkä jopa kysellä asiantuntijoilta – faneilta – mitä toivotaan. Pipot, heijastimet, vyöt, hennatatuoinnit, potkupuvut, sormukset, korut, rekvisiitta (kumikärpät ja muovikirveet), kellot, taulut, kausikoostevideot ja –cd:t, hajukuuset, hiirimatot, uikkarit… Lähes mihin vaan saa ympättyä sen seuralogon. Mutta valikoiman on oltava laaja.
Faneja kannattaa helliä halvoilla mutta toimivilla tavoilla: Nettisivustojen aktiivinen päivitys, pelaajatapaamisia, arvontoja, kausaritarjouksia, kilpailuja; mitä tahansa!
Loppusanat
Siinä se. Ikuinen optimisti on puhunut! Suunpieksentä on helppoa, käytäntö on usein toista. Liiga on kuitenkin 13 joukkueen sarja, jossa joku voittaa joka tapauksessa ja joku jää joka tapauksessa viimeiseksi vaikka mitä tekisi. Mutta monesti pienten asioiden tekeminen oikein auttaa huomattavasti myös isoissa asioissa (=menestyksessä). Sitä paitsi suljettu liiga avaa mahdollisuuksia maltilliseen rakentamiseen.
Helppoahan täältä näppiksen takaa on ehdotuksia heitellä, todellisuus on aina jotain ihan muuta. Mutta halusinpahan vain lohduttaa ns. pikkuseurojen kannattajia sillä että mikään yö tahi syöveri ei ole loputon. Suosta ja allikosta voi nousta, kunhan taustat, pikkuasiat ja tähdet ovat vähänkin kohdallaan.
En ole talouden asiantuntija, en liioin jääkiekon enkä valmennuksen, mutta pohdinpahan vain seuraavassa kirjoituksessa joitain jääkiekkoon liittyviä asioita näin tavallisen fanin näkökulmasta katsottuna. Mukana on hieman maalaisjärkeä ja runsaasti autuasta tietämättömyyttä, mutta tulipahan sanottua. Tuskinpa löydätte tekstistäni mitään oikeasti uutta, mutta monesti sekin auttaa kun kuulee yhä uudestaan sanat: "Toivoa on!"
Otsikon mukaista oikotietä onneen ei ole, ellei ole rahaa kilpailla pelaajista änärijengien kanssa, mutta tie tai portaikko kyllä löytyy. Olen tässä pidempään jo pohtinut että miksi Tapparalla menee tällä hetkellä niin hyvin, semminkin kun muistaa ettei aina ole mennyt kovinkaan auvoisesti. Vieläkö muistatte että vain pari kautta sitten Tappara oli rupujengi, joka ennakkoarvailuissa taisteli nippa nappa play-off paikasta? Tai sitäkin aiemmin kun se ei edes päässyt koko pleijareihin? Minä muistan. Vieläpä turhankin hyvin, ja sitä paremmalta maistui hopea viime keväänä, ja sitä paremmalta maistuu liigan piikkipaikka tällä hetkellä. Nyt meillä tapparalaisilla on siis syytä riemuun, mutta miten tähän ollaan päästy? Voisivatko muut oppia Tapparalta jotakin?
Viime vuosikymmenellä meni suurin piirtein kaikki mahdollinen pieleen. Rahaa oli mutta se hukattiin huolella jonnekin. Hankinnat olivat toinen toistaan huonompia, mitä nyt jokunen helmi sentään joskus osui haaviin (Kucera, Barkov). Toiset saattaisivat helposti tuoda eteenne ihmeteltäväksi hämmästyttävän listan hämmästyttäviä nimiä: "Ovatko nämäkin tohelot tosiaan pelanneet Tapparassa ja SM-liigassa?" Minä tyydyn toteamaan että hukassa oltiin ja pahemmin kuin kolme pientä porsasta konsanaan.
Virheitä voisi luetella aikamoisen läjän lisääkin valmentajavaihdoksista alkaen, mutta keskitytäänpä mieluummin niihin asioihin jotka lopulta tehtiin oikein.
1. Junioritoiminta
Käsittääkseni tätä asiaa ei pahemmin sössitty missään vaiheessa (lukuunottamatta A-nuorten divariin putoamista). Pääasia on pitää yllä laajaa rinkiä pelaajia, jotka myös pääsevät pelaamaan. Oli se sitten missä tahansa. Tarvitaan kannustava ilmapiiri ja tarvitaan selkeä viesti emoseuralta: Liigajengiin mahtuu kyllä jos asiat tehdään oikein!
2. Valmennus
Tarvitaan osaava valmentaja joka on paitsi oiva taktikko ja pelinjohtaja, myös hyvä kykyjen kehittäjä. Rahan ollessa tiukalla viimeinen piirre on itse asiassa se oleellisin. Mikäli nämä ominaisuudet eivät yhdisty yhdessä henkilössä hankitaan tiimi jossa kaikki piirteet toteutuvat. Tämä on kohta joka ei saa sisältyä kustannusleikkauksiin! Tähän panostaminen tuo varmasti tuloksia, kunhan maltti säilytetään.
Rautakorpi oli käsittääkseni Jyväskylässä juuri se junnujen kehittäjä. Muissa valmennustaidoissa hän ei ollut huippu meille tullessaan, mutta hänkin on kasvanut ja oppinut. Mies on kymmenen vuoden päästä kova luu. Uskokaa pois.
3. Seurajohto
Tarvitaan oikeaa sitoutumista. Ei siis 'sitoutumista' tyyliin HIFK/Matikainen eikä tyyliin Jokerit/Harkimo. Toisaalta Blues osoitti ihailtavaa uskollisuutta Tuomea kohtaan, mutta kädettömät vapaamatkustajat pitäisi kyetä havaitsemaan aikaisemmin. Mitä on "oikea sitoutuminen"? Se on sen ymmärtämistä että tulokset tulevat hitaasti, tyyliin Mälkiä (SaiPa, Ilves) ja Rautakorpi.
Tarvitaan tarvittaessa nopeita päätöksiä pienellä taloudellisella riskilläkin tyyliin Tappara Bailey/Muzzatti ja Kadlec/Löfström –tapauksissa. Tarvitaan selkeitä viestejä jatkuvuudesta ja luottamuksesta hoitamalla sopimusasiat ajoissa kuntoon. (Jälleen tyyliin Tappara viime ja tänä talvena – sanoinhan että asioita on alettu tehdä meillä oikein.)
Tarvitaan saumatonta yhteistyötä ja kommunikointia valmennusjohdon kanssa, jotta toiveet ja realiteetit saatettaisiin kauniiseen tasapainoon. Jep, helpommin sanottu kuin tehty, mutta read on!
Resepti
Siinä siis ainekset. Sitten vielä toimiva resepti. Ollaan siis kuvitteellinen liigajoukkue (tai Mestis, sama se) ja talous on enemmän tai vähemmän kuralla. En ole talouden asiantuntija, joten en varsinaisesti puutu sellaisiin asioihin. Toteanpahan vain että kukkaron nyörit on pidettävä tiukoilla aina kun vaan voi, ja markkinointimiesten on haisteltava uusia yhteistyökumppaneita antennit höröllä. Sitten toimeen.
Ensiksi palkataan valmentaja/-t. Tämä on se paikka jossa ei sitten kitsastella. Tarvitaan joko valmis nimimies, tai sitten nuorempi lupaus, mutta molemmissa tapauksessa näyttöjen on oltava hyvät. Pääpaino pitää olla pelaajien kehittämisessä (jälleen esimerkki Tapparasta: Rautakorpi ja Jaakko Siren ovat guruja tällä alueella). Tehdään pitkä sopimus (noin 3 vuotta) ja tajutaan että ensimmäinen vuosi on selkeä välivuosi. Jopa fanit hyväksyvät tämän jos teoissa muutoin on nähtävissä selkeät tavoitteet ja johdonmukainen toiminta. Saattaisi olla jopa hyvä julkistaa kolmivuotissuunnitelma: miesten sisäänajo – play-offit – menestys.
Realiteettia on myös se etteivät omat miehet riitä millään toimivan joukkueen kasaamiseen. Hankintoja on tehtävä, mutta niiden pitää olla huolellisesti harkittuja. Koska rahaa on niukasti, on panostettava valmiiden pelimiesten sijaan potentiaaliin. Tässä astuu kuvaan mukaan asiansa osaava valmennus. Valmennuksella on oltava selkeä käsitys siitä mitä tarvitaan, kuin myös ymmärrystä sen suhteen ettei kaikkeen ole varaa. Toimiva kokonaisuus pitäisi kuitenkin olla kasattavissa vähemmälläkin rahalla:
Heivataan joukkueesta ulos kalliit pettymykset ja tahdottomat velttoilijat. Nostetaan kesäharjoittelurinkiin pari kentällistä junnuja haistelemaan ilmaa. Taloudelliset realiteetit on pakko tunnustaa, mutta joukkuetta on turha rakentaa ellei ole varaa yhteen selkeään liideriin jokaisella osa-alueella: Ykkösmolarin on oltava oikeasti hyvä. Puolustus tarvitsee vahvan johtajan, ja hyökkäys tarvitsee vähintään yhden johtotähden. Mielellään sentterin, sillä hyvä sentteri ruokkii kahta huonompaakin pelaajaa usein hyvällä menestyksellä, mutta kallis snaipperi saattaa mennä hukkaan ilman hyvää ruokkijaa. Loput kasataan huolella harkituista "rivihankinnoista" tai sitten omista pelaajista (=nykyjoukkue) -- sekä vanhemmista että nuoremmista -- ellei muuhun ole todellakaan varaa.
Ideaalisestihan joukkue rakennetaan vähillä varoilla näin:
Hyökkäys:
1.ketju: raataja-johtaja-snaipperi
2.ketju: raataja-kohtuusentteri-konkarilaituri
3.ketju: duunijunnu-aivojunnu- vauhtijunnu
4.ketju: vauhtijunnu-isosentteri-rumalaituri
Pakit:
liideri-varmapakki
kohtuunousija-kohtuuvarmistaja
junnu-junnu
junnu
mv-osasto:
ykkönen-kakkonen (yllättäen!)
Yllämainittu joukkue pitäisi olla kasattavissa kohtuullisen halvalla. Mestaruuksia sillä ei tavoiteltaisi, elleivät sitten nuoret junnut tai hankinnat nosta profiliaan merkittävästi. Mikä hyvinkin saattaa tapahtua kunhan vastuuta ja erikoistilanneaikaa jaetaan sopivalla tavalla. Tasainen neljän kentän peluutus on siinä suhteessa avainasemassa (vrt. Jursinov Sr ja Jortikka).
Kauden päättyessä muutosten tulisi olla minimaalisia. Toki selkeät epäonnistujat on pakko karsia pois, mutta koska raha ei kasva puissa ei puolta joukkuetta voi vaihtaa. Kaikille niille jotka menevät kauden aikana eteenpäin ja jotka osoittavat sitoutumistaan joukkueen tavoitteisiin kannattaa tarjota ajoissa pitkää jatkopahvia, ennen kuin suurseurat poimivat valmiit hedelmät korista.
Ideaalinen tilanne olisi sellainen jossa kauden päätteeksi vain kaksi-kolme miestä joudutaan vaihtamaan. Kolmen vuoden kuluttua tuon nipun nimikkeet saatettaisiinkin kirjoittaa jo aivan eri tavalla: Kohtuusentteri on voinut kasvaa johtajaksi ja aivojunnu kohtuusentteriksi (tai peräti hyväksi_sentteriksi), vauhtijunnuista on voinut tulla tähtiraatajia ja/tai snaippereita. Jos vielä alkuperäinen ykkösketjukin on saatu pidettyä, niin silloinhan tilanne on jo suorastaan herkullinen. Rupusakista on kasvanut play-off -pelote!
Vaikken talousnero olekaan (enkä itse asiassa minkään alan nero), niin ehkä jokusen sanan sanon kuitenkin myös siltä puolelta. Tänä päivänä puhutaan paljon brändistä. Myös lätkäjengille brändi on tärkeä. Kun menestystä ei ole, on brändi rakennettava muilla konsteilla. Eräs sellainen voisi olla selkeä johdonmukaisuus toimissa ja sitoutuminen pitkän aikavälin suunnitelmiin. Kyllä sekin on hyvää mainosta että on selkeä toimintasuunnitelma josta pidetään kiinni. Ja niin kuin Harkimo on opettanut, niin julkisuudessa kannattaa näkyä. Tavalla tai toisella.
Fanituotevalikoimaa kannattaa laajentaa. Perinteisten viirien ja lippujen lisäksi on oltava lähes loputon määrä krääsää, josta uskolliset fanit voivat poimia haluamansa. Aluksi ehkä kannattaa kokeilla pienillä määrillä mikä menee kaupaksi. Kannattaa ehkä jopa kysellä asiantuntijoilta – faneilta – mitä toivotaan. Pipot, heijastimet, vyöt, hennatatuoinnit, potkupuvut, sormukset, korut, rekvisiitta (kumikärpät ja muovikirveet), kellot, taulut, kausikoostevideot ja –cd:t, hajukuuset, hiirimatot, uikkarit… Lähes mihin vaan saa ympättyä sen seuralogon. Mutta valikoiman on oltava laaja.
Faneja kannattaa helliä halvoilla mutta toimivilla tavoilla: Nettisivustojen aktiivinen päivitys, pelaajatapaamisia, arvontoja, kausaritarjouksia, kilpailuja; mitä tahansa!
Loppusanat
Siinä se. Ikuinen optimisti on puhunut! Suunpieksentä on helppoa, käytäntö on usein toista. Liiga on kuitenkin 13 joukkueen sarja, jossa joku voittaa joka tapauksessa ja joku jää joka tapauksessa viimeiseksi vaikka mitä tekisi. Mutta monesti pienten asioiden tekeminen oikein auttaa huomattavasti myös isoissa asioissa (=menestyksessä). Sitä paitsi suljettu liiga avaa mahdollisuuksia maltilliseen rakentamiseen.
Helppoahan täältä näppiksen takaa on ehdotuksia heitellä, todellisuus on aina jotain ihan muuta. Mutta halusinpahan vain lohduttaa ns. pikkuseurojen kannattajia sillä että mikään yö tahi syöveri ei ole loputon. Suosta ja allikosta voi nousta, kunhan taustat, pikkuasiat ja tähdet ovat vähänkin kohdallaan.