Oikea valmentajatyyppi - millainen se on?

[kimbe66]

Täällä monien joukkueiden (ja jopa maajoukkueen) ketjuissa saa lukea siitä, ettei valmentaja ole sopiva kyseiselle joukkueelle. Joskus valmentaja huutaa liikaa, tai sitten se ei huuda tarpeeksi. Peliä se ei osaa lukea ollenkaan, eikä ainakaan peluuttaa oikeita miehiä sopivassa tilanteessa. Jos aikalisä otetaan, niin se on otettu vähintäänkin väärässä paikassa. Meitä katsomovalmentajia riittää ainakin 100-kertaisesti normaalin kiekkojoukkueen valmennustiimiin nähden.

Mutta millainen se hyvä valmentajatyyppi oikein on? Kuuluuko siellä aitiossa huutaa naama punaisena, vai pitääkö siellä vain seistä taustalla patsaana? Olisiko jonkinlainen välimuoto se paras vaihtoehto?

Itse ajattelisin normaalin työelämänkin perusteella, ettei se huutaminen ainakaan paras vaihtoehto ole. Jos minun pomoni tulee minulle karjumaan päin naamaa tyyliin: "Kimbe perkele, sun hommat kusee tosi pahasti! Nyt jätkä töitä, töitä, töitä ja koita s..tana löytää edes tietokonees" jne, niin minulle ainakin se saisi aikaan vain suunnattoman suuren vi..tuksen, mutta työteho tuskin paranisi ainakaan heti. Kiekkoilijat saattavat toki olla poikkeuksellisia ihmisiä tämän suhteen.

Paremminkin minua kannustaisi, jos kerrottaisiin rauhallisesti, mitä tein väärin, ja mitä voisin seuraavalla kerralla korjata. Siis ei syyttäen, ei tuomiten, vaan positiivisessa hengessä asiaan puuttuen.

Tässä minun mielipiteeni, areena on vapaa.

 

[Olkku]

Ennen muuta valmentajan tulisi olla ihmistuntija. Joukko psykologi, joka aistii joukkueestaan kulloisenkin ilmapiirin. Hänen tulee osata elää hetkessä ja saada joukueensa tilanteen mukaan hereille. Hän osaa myöskin peluuttaa ja alustaa ottelut niin, että joukkue pelaa maksimaalisella tasolla, mutta peliesitys on silti rento. Hän osaa lukea joukkueen sisäiset skismat ja puuttuu niihin auktoriteetilla. Hän myöskin osaa esittää joukkueelle motivoivasti, miksi pelaamme juuri näin, vaikka noin voisi olla viisaampaa.

Hyvä valmentaja osaa keskustella pelaajiensa kanssa ilman välikäsiä, (lehdistö/kapteenisto) ja ymmärtää pelaajienkin olevan ihmisiä, ei mitään jäärobotteja. Hän osaa oikealla hetkellä kehua pelaajaa ja moitekkin tulee siinä muodossa, että pelaaja kuuntelee oppiakseen. Ennen kaikkea hän keskittyy omaan työhönsa, eikä ole kenenkään talutusnuorassa. Hän on täydellinen valmentaja.

En tässä ala arviomaan teknistä tietämystä, koska oletan jokaisen pääsarjatason valmentajan olevan ammattilaisia ja osaavan sen puolen. Erot tulevat, miten ne tiedot ja ohjeet pelaajille välitetään. Luonnollisesti ottaen huomioon minkä sorttinen ryhmä on johdettavana. Jokaiselle ryhmälle omat konstinsa. Ei tommosia tietenkään ole, mutta luulisin Hannu Aravirran pääsevän sm-liigassa lähimmäksi minun mielestäni parasta valmentajaa.

 

[HIFK]

Valmentajan tulisi olla mahdollisimman lähellä pelaajia ja omata ison empatiataidon. Pelaajaura on aina suurta plussaa, koska silloin valmentaja tietää parhaiten, mitä kukin pelaaja voi tuntea kyseisissä pelitilanteissa. Tällöin tietopohjaakin on jo todella runsaasti.

Toinen seikka on herätys. Yleensä mitä pahemmassa tilanteessa ja kriisissä joukkue on, sitä suuremman, rajumman ja kovemman on myöskin herätyksen oltava. Huutaminen on yksi hyvä keino. Tosin tässä on se huono puoli, että mitä enemmän valmentaja huutaa/mesoaa, se menettää merkityksensä, kun pelaajat tottuvat ainaiseen huutamiseen. Tällöin valmentajan olisi hyvä pitää joukkueen välinen palaveri ja antaa vaikka pelaajien kertoa pelin ongelmista ja niiden ratkaisuista, todella rauhallisesti, että pelaajat oppisivat mahdollisimman paljon. Näiden keinojen vaihteleminen olisi mielestäni hyvä ratkaisu.

Valmentajan olisi myöskin tehtävä joskus pelaajille selväksi, että mitä maksava yleisö ja fanit suhtautuvat pelaamiseen. Haluavatko he todella vajota niin alas ja joutua häpen kohteeksi?

Itseluottamusta täytyy valmentajan antaa, mikä on tietysti itsestäänselvyys. Kuitenkin niin, että valmentaja antaa pelaajalle sekä hyvää että huonoa palautetta, suoraan sanoen siis rehellisesti. Näin pelaaja saa itsestään paremman kuvan. Tässä tullaan taas siihen, että valmentajan täytyy antaa myös pelaajan valmentaa itseään. Parhaimman tuloksen pelaaja siis saa, kun hän itse huomaa tekemänsä virheet ja mahdollisesti myös pystyy antamaan itselleen ratkaisumahdollisuuden, jota hän sitten lähtee vaikka valmentajan kanssa suorittamaan.

Valmentajan täytyy antaa joukkueelle realistiset tavoitteet. Pelaajat pelaavat tasonsa mukaan. Näin joukkue yleensä saa parasta aikaan, kun heiltä ei vaadita liikoja. Vähän niin kuin keskitytään omaan peliin, keskitytään myös omaan tasoon.

Valmentajan täytyy peluuttaa pelaajia vahvuuksien kautta. Vahvuuksia kehitetään jne. Ei tule mitään jos pelaaja joutuu tekemään kentällä jotain, mitä hän ei osaa tai ei ole vielä harjoitellut. Pelaajien on siis keskityttävä paitsi joukkueen peliin, myös itsensä peliin.

Valmentajan täytyy osata katsoa myös pitkälle tulevaisuuteen ja varautua pahimpaan mahdolliseen, koska niinkin voi joskus käydä. Kakkosmaalivahtien peluuttaminen, ketjukoostumukset ym. ovat osa sitä.

Olisihan näitä, mutta nämä tulivat nyt ensimmäisinä mieleen.

 

[Olkku]

Valmentajan täytyy antaa joukkueelle realistiset tavoitteet. Pelaajat pelaavat tasonsa mukaan. Näin joukkue yleensä saa parasta aikaan, kun heiltä ei vaadita liikoja. Vähän niin kuin keskitytään omaan peliin, keskitytään myös omaan tasoon.

Tuo on aivan totta, itse en huomannut tuota laittaa oman ihannevalmentajan kuvaukseen, mutta allekirjoitan tuon täysin. No pikku hiljaahan tässä "maailman paras valmentaja" valmistuu, kun alamme yhdistelemään laajan asiantuntemuksemme tuotoksia.

 

[Lawless]

Paremminkin minua kannustaisi, jos kerrottaisiin rauhallisesti, mitä tein väärin, ja mitä voisin seuraavalla kerralla korjata. Siis ei syyttäen, ei tuomiten, vaan positiivisessa hengessä asiaan puuttuen.

Näin mielestäni yleensä pitäisi toimia, mutta jos tilanne on sellainen, kuten esim. surullisen kuuluisan Pelicans-HIFK-ottelun loppupuolella, niin ainakaan itse en voisi olla huutamatta, jos olisin Bob Francis. Tuo mainitsemasi asia on muuten Curre-ideologiaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan): "lite bättre".

Näin yleensä ottaen menin tässä aika lailla sanattomaksi, sillä nimimerkki HIFK tyhjensi kyllä pajatson aika hyvin vastauksellaan.

 

[Kapulainen]

Näin mielestäni yleensä pitäisi toimia, mutta jos tilanne on sellainen, kuten esim. surullisen kuuluisan Pelicans-HIFK-ottelun loppupuolella, niin ainakaan itse en voisi olla huutamatta, jos olisin Bob Francis. Tuo mainitsemasi asia on muuten Curre-ideologiaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan): "lite bättre".

Mielenkiintoinen keskustelunaihe, johon on toisaalta vastauksia varmasti melkein yhtä paljon kuin on pelaajiakin. On hyvä muistaa, että menestyneistä valmentajista hyvin merkittävä osa on kaikkea muuta kuin mukavia kavereita. Hyviä esimerkkejä tästä ovat monet pohjois-amerikkalaiset valmentajat Scotty Bowman etunenässä tai miksei Doug Shedden. Suomestakin löytyy parhaimpien valmentajien joukosta sellaisia velikultia kuin Hannu Jortikka, Raimo Summanen, Rauno Korpi...

Loppujen lopuksi mukavista valmentajista ei löydy hirveän paljon menestyksekkäitä valmentajajia. Toki poikkeuksiakin on, kuten Hannu Aravirta, Jukka Jalonen ja Erkka Westerlund. Joka tapauksessa olisi mielenkiintoista tietää, miten niin sanottu ihannevalmentajan vastakohta, kuten esimerkiksi Hannu Jortikka tai Bowman on onnistunut kuitenkin voittamaan kahmalokaupalla mestaruuksia? Tarvitsevatko jääkiekkoilijat kuitenkin käskemistä enemmän kuin rauhallisia kädestäpitäen neuvoja. Itse muistan esimerkiksi Tony Virran haastattelun Veikkaajasta vuosia sitten. Tuolloin Jortikka valmensi ensimmäistä tai toista kautta Jursinovin jälkeen ja Virtaa pyydettiin vertailemaan miehiä. Se vain jäi mieleen, että Virta sanoi Jortikan ainakin motivoivan hyvin. Ja onhan Bowmanistakin todettu, että hän pelaajien kaveri kerran vuodessa, kun nostellaan Stanley Cupia kauden päätteeksi.

Eli on varmasti monia tapoja olla hyvä valmentaja ja loppujen lopuksi tuloksethan ne ovat jotka puhuvat puolestaan. Uskon kuitenkin, että jääkiekkojoukkueen valmentajalla tulee olla edellytykset myös olla tiukka tai ainakin hänen ympärillään tulee olla henkilöitä, jotka voivat sitä olla tarpeen tullen. Itse näkisin, että joku Jukka Jalonen tai toisaalta Doug Shedden ovat aika sopivia sekoituksia pelaajien ymmärtämistä ja tiukkaa kuria.

 

[Olkku]

Jäljillä olet Kapulainen. En kuitenkaan tiedä kumpaa tarkoitit. Menestyvistä valmentajista harva on mukava kaveri lauseella. Noin yleensä, vai joukkuetta kohtaan. Olen itse keskustellut, sekä Hannu Jortikan, Että Rauno Korven kanssa. Molemmista jäi todella lämmin ja sydämmellinen kuva ihmisenä. En tietenkään keskustellut ammatti mielessä, vaan molemmilla kerroilla hain omistuskirjoitusta kirjaan. He olivat aidosti kiinnostuneita ja tenttasivat minua, minun suhteesta jääkiekkoon. Itse olin odottanut että nimmari kirjaan ja pois jaloista.

Ilmeisestikin tarkoitit, että eivät ole mukavia joukkueelle?

Tänä päivänä ei kuitenkaan mielestäni huutamalla pärjätä, pitää olla kansantajuinen psykologi, kuten aiemmassa viestissäni mainitsin. Uusi polvi ei pelästy valmentajan räyhäämistä, vaan se saattaa jopa aiheuttaa vitutuksen ja silloin on peli mennyt. Yhtä oikeaa ja aitoa johtamistapaa ei varmasti ole olemassa, mutta tässä mielenkiintoisessa ketjussa on mukava pohdiskella eri vaihtoehtoja, niitähän riittää.

 

[Puolikaspakki]

Pohdittaessa täydellisen valmentajan personaa ja muotokuvaa on syytä ottaa huomioon se, että valmentaja kopissa saattaa olla täysin erilainen kuin valmentaja aitiossa tai jäällä. Yhtälailla valmentaja kopissa saattaa olla täysin erilainen kuin valmentaja pelaajan kanssa kahden.

Tarkoitan tällä sitä, että vaikka valmentaja olisi kuinka tiukka ja kova joukkuetta kohtaan jäällä ja aitiossa, saattaa samainen valmentaja olla hyvinkin pehmeä kopissa. Toiset valmentajat ovat joukkuetta ja joukkueen suorittamista kohtaan hyvinkin julmia, mutta yksilövalmennus tehdään sitten kahden keskustelemalla, jolloin esiin tulevat pehmeämmät linjat. Julkisuuskuvaa ja median mielistelyä vaikutuksineen en lähde spekuloimaan.

Lisäksi pelaajien kommentteja arvioitaessa kannattaa ottaa huomioon, että hyvin harvat valmentajat ovat täysin tasapuolisia pelaajiaan kohtaan ja että pelaajan arvioon valmentajastaan varmasti vaikuttaa se, kuinka korkealla ko. valmentajan listassa kyseinen pelaaja on.

Aravirta kait edustaa nykyaikaista ihanne-valmentajaa, mutta jokin siitäkin paketista puuttuu, muuten edes yksi voitto olisi maajoukkuevalmentajan uralta tullut. J. Jalonen on malliesimerkki kasvattavasta valmentajasta, mutta lyhytaikaisen tuloksen tekemisestä esim maajoukkueen peräsimessä en ole varma. Heikkilä on Jalosen kanssa samasta puusta. Westerlund taas on (pietilän ohella) teoreettisimpia valmentajia mitä maa päällään kantaa.

Täydellinen valmentaja kai olisi yhdistelmä Summasen kykyä voittaa, Aravirran sosiaalisuutta, Westerlundin teoreettisuutta ja J. Jalonen kykyä kasvattaa pelaajia sopivassa suhteessa, ehkä suhteessa (%) 10 - 30 - 20 - 40.

Tässäkin tapauksessa ongelmaksi muodostuu löytää tälle valmentajalle sopivat pelaajat.

 

[Kapulainen]

Jäljillä olet Kapulainen. En kuitenkaan tiedä kumpaa tarkoitit. Menestyvistä valmentajista harva on mukava kaveri lauseella. Noin yleensä, vai joukkuetta kohtaan. Olen itse keskustellut, sekä Hannu Jortikan, Että Rauno Korven kanssa. Molemmista jäi todella lämmin ja sydämmellinen kuva ihmisenä. En tietenkään keskustellut ammatti mielessä, vaan molemmilla kerroilla hain omistuskirjoitusta kirjaan. He olivat aidosti kiinnostuneita ja tenttasivat minua, minun suhteesta jääkiekkoon. Itse olin odottanut että nimmari kirjaan ja pois jaloista.

Juuri tuota joukkueen keskuudessa toimimista hain takaa. Noin yleisesti voisin kuvitella, että ystävällinen ja ihmisläheinen lähestymistapa olisi paras valmentajalle. Kuitenkin jotenkin epäilen sitä, koska sen mitä olen nähnyt läheltä nuorten jääkiekkoilijoiden touhuilua, vaatii se myös välillä todella tiukkoja toimia valmennukselta. Toki kokeneemmat pelaajat ovat eri asia ja itse asiassa lisäävät valmennuksen haastetta.

 

[HIFK]

Valmennuksessa vaikuttaa myös se, kuinka valmentaja käyttää valmennustyyliään. Ts. tuskin valmentaja saa eloa joukkueeseen sanomalla "voisitteko te kiltit pelaajat nyt vähän pelata". Mutta jos joku valmentaja siinä onnistuu, sehän olisi vain positiivinen asia. Kyse on siis siitä, miten valmentaja saa käyttämänsä tyylinsä toimimaan. Täten huutajatyyppi voi olla yhtä hyvä valmentaja kuin hiljainen hissukka.

Tyyli on vapaa, mutta pakollinen, valmentamisessakin.

 

[Voimalaituri]

Itsellläni, ja varmaan monella muullakin, on vallalla se käsitys, että suomalaisia jääkiekkoilijoita valmentaa paremin kova ja vahvan auktoriteetin omaava valmentaja, kuin leppoisa keskusteleva tyyppi. Toisaalta päinvastaisia näyttöjäkin on, kuten Curt Lindström ja Aravirta - Curren tilanne tosin oli speciaali koska hänellä oli paras pelaajamateriaali käytössään.

Raimo Summasesta ja hänen metodeistaanhan on puhetta riittänyt. Jäin siihen käsitykseen, että World Cupin jälkeen moni pelaaja edelleen katsoi valmentajaansa hyvällä. Mieleen on tarttunut Summas-kohun keskellä Ossi Väänäsen kommentti:"Pitkästä aikaa maajoukkueessa oli kunnon hockey-meininki". Eli ainakin osa pelaajista halusikin tiukempaa linjaa Aran jälkeen?