Nyt siellä mentiin eikä meinattu - TPS:n positiiviset suoritukset!

  • 83 161
  • 211
Avattu ihan vastapainona Itkumuurille ja kriisiketjulle. Toivottavasti tähän tulee täytettä jo pikimiten! Ehkäpä jo lauantaina?

Tähän asti parasta antia harjoituskaudella 2008 ovat tainneet olla LHC- ja Tappara-pelit, joista molemmista taskussa maalin voitto. Tietysti FBK ja Frölundakin voitettiin, mutta se siinä taisi olla enemmän kysymys ajankohdasta.
 
Viimeksi muokattu:

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Jokerit vierasottelusta tulee varmaan isoin reissu jääkiekon puolella sitten 2001 finaalien.

Pientä kiinnostuksen nousua havaittavissa.
 
bumerangi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tyytyväinen uuteen ketjunavaukseen!
Ennen kautta voi etsiä näitäkin seikkoja, varsinkin kun kaikki on vielä avoinna.
Jonkun täytyisi vaan käydä irrottamassa naruista niitä kirjoittajia, jotka ovat hirttäytyneet Itkumuurin puolelle :)

Jokatapauksessa, mainitsemisen arvoista on markkinointi ja medianäkyvyys tänä vuonna. Ihan eri luokkaa edelliskauteen, jolloin homma ei tuntunut toimivalta.
Suurta plussaa siitä.
Pelaajista esimerkiksi tänään taas analyysit, Vuoren sanoilla, mikä oli ihan mielenkiintoista lukaista.
 
dexteri

Mistä vuoren analyyseistä on kyse? Mistä tälläisiä voi lukea voisitko valaista?

Ja niin, onko joku muuten saanut TPS:ltä uutiskirjeitä, "JOUKKUE OLEMME ME" kohdassa kysyttiin mailia et saako lähettää kirjeitä mut ei mulle vaan oo tullu mitään
 
Tällainen oli päivän turunsanomissa, oikein siis paperisessa versiossa.
Kyseessä oli puolensivun mainos. Pelaajat pärstöineen ja lyhyine kuvailuineen tulevaa kautta ajatellen, ja ymmärtääkseni juurikin Vuoren mukaisesti.

Ja toiseen, ei ainakaan tänne ole tullut mustavalkoista postia.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Tällainen oli päivän turunsanomissa, oikein siis paperisessa versiossa.
Kyseessä oli puolensivun mainos. Pelaajat pärstöineen ja lyhyine kuvailuineen tulevaa kautta ajatellen, ja ymmärtääkseni juurikin Vuoren mukaisesti.

Nuo kommentit pitäisi jakaa netissä myös (ja pitää samalla huolta, että ne ovat mahdollisimman helposti eteenpäin jaettavissa). Esille vaikka huomisesta lähtien kotisivuilla jos Tussarilla on jokin etuoikeus niihin tmv. Pelkkä printti ei nykymarkkinoinnissa riitä yhtään mihinkään.
 
kone82

Todellakin. Ja olisi ollut todella mainiota jos AA:n videosivun kautta olisi julkaistu haastatteluja jne. näistä kotiin palanneista silloin aikanaan kun sopimukset julkaistiin. Arsenhan voisi BTW laittaa lukemaan narulle nuo TS:n analyysinsä ja siitä jotain promovideota kasaan.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Onhan tässä jo monia hyviä asioita:
- Hellsingin reissulle käsittääkseni hurjasti ihmisiä tulossa. Itsekkin tottakai mukana.
- Joukkue on ollut kasassa jo hyvän aikaa. Vime kautista sekoilua ei siis uusittu.
- Pelaajista on aistittavissa positiivisempaa virikettä kuin viime kaudella samaan aikaan.
- TPS'llä ei ole vuokratyövoimaa tällä hetkellä!
- Hantan puheet ammattimaisempia kuin viime kaudella samaan aikaan. Sieltähän luvattiin silloin Johanssonille suora ykkösen paikka. Eilen kuitenkin Turkulaisessa Hantta painotti, että Johnson'lle ei ole varmaa ykkösen paikkaa, koska joukkueessa on kolme tasaista kentällistä.
- Omien poikien paluut (Vahalahti, Hannus, Eloranta)
- Berg'n jatkosopimus jo tässä vaiheessa.
- Turkulaiset tuntuvat alkavan jo muutenkin heräämään siihen, että täällä pelataan myös vielä Artukaisissaki kiekkoa.
- Tero Konttinen ei tuota meille 20 maalia omiin alku kaudella.
- Jos Jokerit ottelussa tapahtuu jotain hässäkkää (lue ylilyöntejä) on se aina TPS'lle plussaa, että nämä kyseiset pelaajat eivät pelaa lauantaina.
- Antti Reivonen on kunnossa!
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokerit vierasottelusta tulee varmaan isoin reissu jääkiekon puolella sitten 2001 finaalien.

Pientä kiinnostuksen nousua havaittavissa.

Ehkä kiinnostus olisi kannattanut jättää siihen ensimmäiseen kotipeliin. Tepsihän ei tästä kostu paskan vertaa varsinkin, jos ja kun tiistain Kerho-pelissä Turhallin penkeillä nuokkuu 5500 katsojaa.
 
Vaikka tämä menee OT. Tietääkö kukaan monta TPS kannatajaa tulee sieltä turusta lauantaina seuraamaan peliä? Itse kyllä olen tulossa porvoosta seuraamaan peliä.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Sissiryhmän sivuille ilmoittautunut 41 matkustajaa + 16 pelkän lipun ottanutta, + RY'n dösä ja sitten joku muukin dösä vielä on tulossa. Plus tietysti itsenäiset kannattajat ja muut tallaajat.
 
Kokonaismäärä liikkuneen siinä 150 paikkailla.
113-114 ovat TPS:n kannattajien katsomot, joten toivottavasti sinne päin tulee TPS-henkistä porukkaa, jota kuitenkin pääkaupunki seudulla paljon asuu.
 
c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehkä kiinnostus olisi kannattanut jättää siihen ensimmäiseen kotipeliin. Tepsihän ei tästä kostu paskan vertaa varsinkin, jos ja kun tiistain Kerho-pelissä Turhallin penkeillä nuokkuu 5500 katsojaa.
Noinhan voi ajatella, jos automaattisesti Helsinkiin matkaavat 150 henkeä jättävät tiistain kotiottelun väliin, koska ovat kiinnostuneet väärästä ottelusta. Voihan tietysti olla niin, että Palloseuran markkinointikoneisto on tehnyt virheen mainostamalla vierasmatkaa. Se on ihan kuin kusisi omiin muroihin.

Huomasin muuten, että itse teen juuri niin. Menen Helsingin peliin, mutta en tule tiistaina Turkuun. Menen ja vedän itseni kaulakiikkuun.
 
pleimeiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
tps

Mutta kun Tepsi voittaa vieraisssa jokerit tulevat nämä 150 katsomaan myös tiistain pelin.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ehkä kiinnostus olisi kannattanut jättää siihen ensimmäiseen kotipeliin. Tepsihän ei tästä kostu paskan vertaa varsinkin, jos ja kun tiistain Kerho-pelissä Turhallin penkeillä nuokkuu 5500 katsojaa.

Tunnelmallisesti on pieni ero Jokereita vastaan launtaina kuin Kerho tiistaina. Ainakin meidän bussissa on suhteellisen paljon meidän futispuolen jannuja, joita tälläinen reissu voi hyvin aktivoida mukaan myös jääkiekkopuolelle. Jos kannustus auttaa voitoon, niin kohtuullisesti siitä seurakin hyötyy.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huomasin muuten, että itse teen juuri niin. Menen Helsingin peliin, mutta en tule tiistaina Turkuun. Menen ja vedän itseni kaulakiikkuun.

Älä suotta. Otsikon perusteella positiivisia asioita piti hakea Tepsin suorituksista. Itse en oikein osaa löytää tuosta megamatkasta Hartwallille kauheasti positiivista, varsinkin ottaa huomioon sen miten paljon tälläkin palstalla on itketty katsojien rahojen vähyydestä ja Tepsin lippujen kalleudesta. Kyllä nuo megamatkaan käytetyt rahat olisi ennenmmin nähnyt kolahtavan Tepsin kassaan kuin Hjalliksen pohjattomaan kukkaroon.

Mutta huutakaa nyt edes Tepsi voittoon. Jos ette niin ei ole takaisin tulemista, saatana!
 
c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Älä suotta.
Köysi katkesi. Tuollaisten narujen kanssahan tappaa itsensä 'kele.

Kyllä nuo megamatkaan käytetyt rahat olisi ennenmmin nähnyt kolahtavan Tepsin kassaan kuin Hjalliksen pohjattomaan kukkaroon.
Juuri näin, mutta hyvän kannustuksen avulla saatu voitto narreista poikii helposti 500-1000 katsojaa lisää tiistaille. Eikä tuo reissu ole hinnalla pilattu, taisi olla ry:n jäseniltä kympin vai mitä se oli. Sissiryhmäläiset maksavat kalliimpaa hintaa, mutta laatu maksaa.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikä tuo reissu ole hinnalla pilattu, taisi olla ry:n jäseniltä kympin vai mitä se oli.

Ja joku vielä väittää elämän olevan kallista? Minä kun luulin, ettei kympillä tai mitä se oli saa edes pääsylippua Hartwallille. Sano nyt vielä, että hintaan kuuluu kuljetuksen ja pääsylippujen lisäksi vielä ilmaiset oluet, piirakat ja maksulliset naiset.
 
c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja joku vielä väittää elämän olevan kallista? Minä kun luulin, ettei kympillä tai mitä se oli saa edes pääsylippua Hartwallille. Sano nyt vielä, että hintaan kuuluu kuljetuksen ja pääsylippujen lisäksi vielä ilmaiset oluet, piirakat ja maksulliset naiset.
Kai siellä oluttakin saa juoda ja piirakkakin saattaa jossain vilahtaa, mutta niistä naisten maksullisuudesta en mene takuuseen. Luontaisedut ovat siis kutakuinkin kohdallaan. Ettei mene ihan aiheen vierestä, niin sanotaan, että siellä mennään eikä meinata! Ohmi, takki päälle ja mukaan Helsinkiin.
 
McKagan

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, KuPS, kotiseutusympatiat KalPalle.
Noh, itse pidän kauden avausvoittoa kotiavauksessa aina positiivisena suorituksena, vaikka peli olisi voinut olla parempikin. Henkisellä puolella tällä on kuitenkin merkitystä ja se on hyvä juttu se. Itseluottamusta ja pelirohkeutta tässä kauden mittaan tullaan kaipaamaankin. Tässä on hyvä alku.
 
RomuLumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kotiavaus - Kotivoitto

Oli kyllä todella hienoa ottaa kauden koti avauksessa heti voitto. Peli oli myös jännittävä ja tapahtuma rikas. Henki ja yrittäminen oli ihan toisella tasolla kuin koskaan ennen tällä kaudella. Jokainen pelaaja laittoi itsensä likoon, jopa Sinisalo. Hienoa seurata näin viihdyttävää peliä. Vielä kun pitää mielessä kuinka paljon HPK on panostanut joukkueeseen ja pelillisesti ei yhtään parempi. Enemmän vaikutti heidän pelinsä olevan yksiköiden varassa, kuten Karya. Erittäin tyytyväisenä sai hallista poistua. Lisää tälläistä!
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hifkin kaato oli miesmäinen teko. Onnittelut koko porukalle! Hienoa, loistavaa, erinomaista!

Kiitos, perkele!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös