Nyt pelottaa! Onneksi liigasta ei voi pudota.

  • 3 202
  • 20

Suonvieri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kärpät-SaiPa ketjussa tuli oululaisten suusta kommenttia siitä miten peli muistutti Kärppien mestisajan otteluja. Pelin nähneenä voin yhtyä noihin kommentteihin.

5-3 olivat karmea vääryys Kärpille ja imartelevat irvokkaalla tavalla SaiPaa, joka oli koko matsin ajan alakynnessä. Kolmannen erän näennäinen piristyminen johtui siitä, että Kärpät alkoi aivan syyttä suotta peruuttelemaan.

Nyt vaikuttaa siltä, että SaiPan ulkomaalaishankinnat: Bombic, Cipruss ja Vaic haukkaavat pahasti. Machulda oli ainut hyökkääjistä, joka edes yritti rakentaa peliä ja Duba oli ihan ok maalilla. Bombic oli kyllä paha pettymys. Ketään hän ei saanut kiinni eikä nurin. Cipruss ja Vaic pörräsivät keskialueella, mutta Kärppäpäädyssä he kurvailivat harvoin.

Aiemmin ketjukoostumusten rukkaaminen herätti joukkuetta hetkisen, mutta olisikohan nyt taas aika palata takaisin entisiin, niihin kauden alussa olleisiin ketjuihin. Ja miksi Uusikartano on nelosessa?

Toivotaan, että Tapparaa vastaan edes kotipelit loksahtavat taas uomiinsa, muuten playoffit jäävät haaveeksi tänäkin vuonna.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se nyt on ilmeisen selvää että SaiPan peli ei ole (kiltisti sanottuna) oikein uomissaan... Kuitenkin...

Mitä tulee pelkkiin Kärppä-fanien (tai minkä tahansa muun joukkueen fanien) näkemyksiin SaiPan pelin tasokkuuteen ja laatuun, on varmasti usein aika yksipuolista? Milloin vastustajan fanit olisivat nähneet laajemmin positiivisia asioita vierasjoukkueen pelaamisessa, tekemisessä tai pyrkimyksissä? Yleensä on tapana heittää aika paljon provoa kehiin, jotta saadaan vastustajan fanit hiiltymään tai lannistumaan. Se on osa tätä kiekkokulttuuria.

Ohops! Huomasin nyt vasta edellisen kirjoitettuani että olit ollutkin paikan päällä katsomassa, joten tässä tapauksessa saadaan näkemystä omien kantilta. Kaikesta huolimatta edellinen kuitenkin pitää mielestäni kutinsa, useimmiten...

On tietenkin huolestuttavaa jos kaikki koruton kertomasi pitää paikkansa (uskon kyllä). Muistetaan kuitenkin se että Oulu on erityisesti paha loukko pelata ja näin näppituntumalta ajateltuna se loukko tuntuisi olevan sellainen kuin pelaisi toisella planeetalla? Tietenkin parhaimpansa tulee antaa aina, pelasi sitten missä tahansa tai ketä tahansa vastaan.

Toivon totisesti että nykyinen paikallaan polkeminen ei ole sitä parasta mitä SaiPa voi pelillisesti antaa.
 

Suonvieri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse en pidä Raksilaa mahdottomana paikkana. Tämä siksi, että Kärpillä on tapana mennä vastustajan vauhtiin mukaan ja antaa heikommalleen mahdollisuus. Näin on käynyt usein, kun Saipakin on käynyt kylässä. Rivien välistä voitte lukea, että tasoltaan Kärpät-SaiPa pelit ovat olleet järestään karmeata katsottavaa. Ainoastaan joukkueiden fanit pystyvät katsomaan noita pelejä. Ulkopuolisille niitä ei voi markkinoida.

Itse asiassa eilinen matsi oli ensimmäinen (minun näkemistäni), jossa Kärpät omalla liikkeellään pudotti Saipan tyystin kelkasta. SaiPa aloitti pelin yllättävän fyysisesti, mutta tämä sekoitti ennemmin omaa kuin Kärppien peliä. Pelin loppupuolella tuli esiin Kärppien helmasynti: kilttiys. Kärpät ei, petotermiä käyttäen, halua raadella vastustajaansa, vaan leikkivät sillä ja antavat sille pakomahdollisuuden.

Takaisin SaiPaan. Tiedän toki sen, että SaiPa pelaa kotona aivan eri peliä kuin vieraissa, mutta miksi? On hauskaa, kun yrittää esimerkiksi Oulussa kavereille selittää, ettei SaiPa tosiaankaan pelaa kotona niin tylsästi kuin vieraissa. Kaverit pyörittävät päätään, eivätkä tosiaan usko. En minäkään uskoisi, ellen tietäisi. Kyllä eilen oli kentällä yksi liigajoukkue ja yksi mestisporukka.

Skriko saisi ripittää rankemmin omiaan, siis lehtienkin sivuilla. Etelä-Saimaastahan saa käsityksen ettei Skriko loppujen lopuksi ollut kovinkaan pettynyt omiensa esitykseen. No ehkä rankempi kritiikki jaellaan joukkueen sisällä.
 

Pioneer

Jäsen
Viestin lähetti Suonvieri

Takaisin SaiPaan. Tiedän toki sen, että SaiPa pelaa kotona aivan eri peliä kuin vieraissa, mutta miksi? On hauskaa, kun yrittää esimerkiksi Oulussa kavereille selittää, ettei SaiPa tosiaankaan pelaa kotona niin tylsästi kuin vieraissa. Kaverit pyörittävät päätään, eivätkä tosiaan usko. En minäkään uskoisi, ellen tietäisi. Kyllä eilen oli kentällä yksi liigajoukkue ja yksi mestisporukka.

Kunpa asia olisikin noin, mutta ei. SaiPa on ollut viimeisissä kolmessa kotiottelussa käsittääkseeni aivan yhtä onneton, kuin viimeisissä vierasotteluissakin. Väsymyskö painaa vai mikä, mutta erityisesti omalla puolustusalueella liikettä ei tunnu löytyvän edes senkään vertaa, että vastustajaa pystyttäisiin kahvaamaan. Ei niin, että kahvaamista haluaisin nähdä, mutta olisihan se nyt edes jonkinlainen merkki siitä että ukot yrittävät siellä kentällä jotain tehdä. Tällä hetkellä SaiPa yksinkertaisesti seisoo omalla puolustusalueella ja toivoo kiekon napsahtavan lapaan. Sitten kyllä saadaan sätky ja kirmataan pari terävää potkua ylöspäin ja heitetään hätäpurku.

Alkukaudesta SaiPa ajoi mieheen ronskisti kiinni, eikä jäänyt ihailemaan kiemuroita vierestä. Tuon ansiosta vastustajan peli saatiin useasti hyydytettyä kulmauksiin ja kovan tahtotason ansiosta kiekko onnistuttiin aina lopulta nappaamaan omille. Tuon kiekonriiston jälkeen ukot lähtivät viivasuoraan polkemaan ylös ja kiekko tuotiin yli keskialueen erittäin nopeasti. Nyky-SaiPa kurvailee ja kaartelee, vippailee ja höntsäilee - tulokset ovat nyt nähdyn kaltaisia.

Tiedän kyllä, ettei SaiPan kokoonpano ole täydellinen. Tiedän myös, että pienille joukkueille tulee pakostakin välillä laskukausia.

Mutta tällä hetkellä ei olekaan kyse mistään laskukaudesta. SaiPan peli on täydellisesti romahtanut!

Joulutaukoon on vielä joitakin pelejä matkaa ja toivon todella ukkojen jaksavan skarpata sen verran, ettei jokaisesta matsista tarvitse lähteä vihaisena kotiin. Tauolla on sitten jonkin verran aikaa levätä ja kerätä repaleinen joukkue jälleen kunnolla kasaan.

Huomenna lähden Kisapuistoon katsomaan SaiPaa, joka yrittää ja ennenkaikkea HALUAA parantaa peliään - pärjätä paremmin. Vastassa on hyväkuntoinen Tappara, joka kuitenkin on selkeästi hitaampi liikkeissään kuin meidät murskanneet HPK, Jokerit ja Kärpät. Siihen SaiPa voisi iskeä ja lähteä tosissaan kamppailemaan ottelun voitosta. Pääasia kuitenkin olisi nähdä SaiPan taistelevan 110% lasissa - tuloksella ei minulle tässä vaiheessa ole niin suurta merkitystä.
 

SaiPa#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Suonvieri
5-3 olivat karmea vääryys Kärpille ja imartelevat irvokkaalla tavalla SaiPaa, joka oli koko matsin ajan alakynnessä. Kolmannen erän näennäinen piristyminen johtui siitä, että Kärpät alkoi aivan syyttä suotta peruuttelemaan.

Vai olisiko syynä ollut SaiPan aktiivisempi luistelu? Mun mielestä kyseessä ei ollut näennäinen piristyminen. Ennemminkin kyse oli siitä, että SaiPalla ei kolmannessa erässä ollut enään mitään hävittävää ja uskallettiin rohkemmin lähteä hyökkäyksiin. Eniten SaiPan pelissä ihmetyttää se, ettei luistelua aloitettu jo toisessa erässä vaan tyydyttiin passiivisesti puolustamaan. Kolmannessa erässä sitten nähtiin, että hyökkäys se on paras puolustus. Toivottavasti Tapparaa vastaan SaiPa uskaltaa lähteä samanlaiseen hyökkäyspeliin jota se esitti eilen kolmannessa erässä.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei vielä mitään hätää

Mielestäni vielä ei ole syytä paniikin lietsontaan. Totuushan on se, jonka kaikki tiedämme: Joukkue on pelannut selkeästi yli odotusten ja nyt ollaan lähestymässä pelillisesti ns. normaalitasoa. Nyt se todellinen taistelu play off-paikasta alkaa.

Asiaa ei kannata miettiä niin että jotain oltaisiin menettämässä, vaan ennemminkin niin että jotain(paljon "extrapisteitä") ollaan saavutettu. Nuo useat yllätyspisteet nimittäin matkustaa meidän mukana aina runkosarjan päättymiseen saakka. Loistava syksy antaa meille MAHDOLLISUUDEN siihen johon harvat ennen sarjan alkua uskoivat.

Kaikenmaailman puheet syöksykierteestä voidaan jättää omaan arvoonsa. Lähes joka joukkueelle tulee niin pelillisesti kuin tulokselliseti heikompia jaksoja. Lopulta ratkaisevaa on vain se monta pistettä joukkue hankkii runkosarjan aikana. Ketään ei kiinnosta missä vaiheessa ja millaisella pelillä nuo pisteet on tienattu. Pää pystyyn arvoisat kanssakannattajat. tilanteemme on tällä hetkellä PALJON PAREMPI mitä kukaan osasi etukäteen veikata.
 

Pioneer

Jäsen
Joukkue on sarjassa kuudentena ja takana on mahtava alkukausi. SaiPa pelasi alkukauden uskottavuudestaan ja onnistui siinä paremmin kuin kukaan olisi voinut kuvitella. Ennen marraskuuta SaiPa pelasi ottelut alusta loppuun korkealla tasolla eikä antanut vastustajalle yhtään mitään ilmaiseksi. Tuon taistelun ansiosta SaiPa saavutti lukuisia hienoja voittoja erityisesti kotikaukalossa.

Marraskuussa SaiPa sitten oppi häviämään ja pelin taso laski silminnähden, päätyen nykyiselle erittäin heikolle tasolle. Tämän kai myös sinä, Birkku, pystyt allekirjoittamaan? SaiPa on pelannut viimeiset kolme kotiottelua erittäin huonosti ja silminnäkijät kertovat samasta suuntauksesta myös vierasotteluissa.

Plakkarissa on toki ne 31 pistettä, jotka onnistuttiin saalistamaan pääosin ennen marraskuuta. Eroa yhdeksänteen sijaan on edelleen mukavat 7 pistettä, joskin SaiPa on pelannut enemmän otteluita, kuin tuolla sijalla majailevat Lukko ja TPS. Se on edelleen loistava asia, ei käy kiistäminen.

Mutta.

Pelejä on pelattu tähän mennessä 27 ja jäljellä on 29. SaiPan trendi on ollut jyrkän laskeva nimenomaan pelillisesti. Kurssi olisi saatava kääntymään ja peli vakiinnutettua sille tasolle, jolla pystytään taistelemaan realistisesti voitosta ottelussa kuin ottelussa. Viimeisissä otteluissa SaiPa on ollut niin selkeästi jyrän alla, ettei realistisesta voittomahdollisuudesta juuri ole voitu puhua.

Kaikkein suurin pettymys minulle on ehdottomasti ollut säälittävät esitykset Kisapuistossa. Myönnän, ettei noita alle arvostelun olleita kotiotteluita ole ollut kuin kolme, mutta mielestäni on hälyttävää, että ne ovat tulleet putkeen. Samaan aikaan SaiPa on pelillisesti kontannut myös vieraissa. Jos kotitaikaa ei saada edes osittain palautettua, on SaiPalle luvassa pitkä ja raskas loppukausi.

Älkää nyt ymmärtäkö niin, että olisin kääntämässä takkia heikkojen esitysten jälkeen. En vain sulata sitä, että joukkueemme pelaa tällä hetkellä reilusti alle oman tasonsa! Taistelevan ilmeen ja kovan liikkeen täydellinen puuttuminen SaiPan viimeisistä peleistä on mielestäni erittäin hälyttävää loppukautta silmälläpitäen. Onko kuntopohja sittenkin niin heikko, ettei pelaajat yksinkertaisesti jaksa tällä hetkellä pelata SM-liigatason kiekkoa ? Motivaatiossa vikaa, ettei kaikkea panna likoon joka vaihdossa?

Joulutauko tulee SaiPan kannalta kenties elintärkeään paikkana. Akut päästään jälleen lataamaan ja kenties jengi löytää joulupöydistä saman kipinän pelaamiseen, joka sillä oli kauden alussa. Loistava asia tietysti olisi, jos piristyminen tapahtuisi jo ennen joulutaukoa.

Herätä SaiPan kuitenkin täytyy. Tavalla tai toisella.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Re: Ei vielä mitään hätää

Viestin lähetti Birkku
Mielestäni vielä ei ole syytä paniikin lietsontaan. Totuushan on se, jonka kaikki tiedämme: Joukkue on pelannut selkeästi yli odotusten ja nyt ollaan lähestymässä pelillisesti ns. normaalitasoa. Nyt se todellinen taistelu play off-paikasta alkaa.

Sanoisin, että tuon normaalitason yli mentiin melkoisella vauhdilla ja tällä hetkellä pelataan roimasti tuon viivan alapuolella.

Henkkoht huolestumiseni ei liity otteluiden häviämiseen, vaan siihen peliin mitä joukkue on esittänyt viime peleissä. Se oli selvää, että tuollainen voittotahti ei voi pitkään jatkua SaiPan ostalta. Mutta eihän tuolla tämän hetken pelillä oikeasti voi voittoja edes toivoa.

Kaksi pistettä Lahdesta oli lahja Pelicansilta. Kärppien "kiltteys" piti vain numerot noin tasaisina. Kotipeleissä omiin kolisee järkyttävä määrä maaleja.... Tällä hetkellä ei suju. Tuollaisella pelillä ei pysytä piste-per-peli -tahdissa, ja se lienee se vaatimus viimeiseen playoffs-paikkaan.

Ja onhan se nyt perkele jos ei oman suosikkijoukkueen pelistä saa olla huolestunut ilman kanssakannattajien lupaa...
 

SaiPa#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Pioneer

Älkää nyt ymmärtäkö niin, että olisin kääntämässä takkia heikkojen esitysten jälkeen. En vain sulata sitä, että joukkueemme pelaa tällä hetkellä reilusti alle oman tasonsa! Taistelevan ilmeen ja kovan liikkeen täydellinen puuttuminen SaiPan viimeisistä peleistä on mielestäni erittäin hälyttävää loppukautta silmälläpitäen. Onko kuntopohja sittenkin niin heikko, ettei pelaajat yksinkertaisesti jaksa tällä hetkellä pelata SM-liigatason kiekkoa ? Motivaatiossa vikaa, ettei kaikkea panna likoon joka vaihdossa?

Alkukaudesta SaiPalla ei ollut yhdessäkään ottelussa hävittävää vaan ainoastaan voitettavaa. Uskottavuus palasi ja sarjasijoitus oli ennen maaottelutaukoa yllättävän hyvä. Nyt tuntuu peli alkavan kulkea vasta kun ei ole enään mitään hävittävää (vrt kolmannet erät Jyp, Jokerit, HPK ja Kärpät otteluissa). Eli joukkue osaa pelata hyvää ja vauhdikasta kiekkoa, kunhan vain uskaltavat pelata sitä koko 60 minuuttia. Uskon, että Tappara pelissä nähdään rohkeaa peliä SaiPalta alusta alkaen.

Siinä mielessä olen Pioneerin kanssa samaa mieltä, että viimeaikaisilla esityksillä ei pitkälle pötkitä. Huolestunut en tilanteesta ole, koska tiedän että SaiPa osaa pelata. Toisin kun viime kaudella, jolloin peli oli ihan sekaisin alusta alkaen.
 

Suonvieri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Re: Re: Nyt pelottaa! Onneksi liigasta ei voi pudota.

Viestin lähetti SaiPa#77
Vai olisiko syynä ollut SaiPan aktiivisempi luistelu? Mun mielestä kyseessä ei ollut näennäinen piristyminen. Ennemminkin kyse oli siitä, että SaiPalla ei kolmannessa erässä ollut enään mitään hävittävää ja uskallettiin rohkemmin lähteä hyökkäyksiin.

Myönnän, että SaiPa nosti liikettä kolmannessa erässä, mutta jotenkin Kärpät vaikutti kylläiseltä. Ihan kuin kahden eka erän pyöritys olisi riittänyt.

Jos vielä jossitellaan, niin mihinköhän peli olisi kääntynyt, jos Vaicin one-timer puoli tyhjään maaliin olisi uponnut toisessa erässä. Tilanne olisi ollut 0-2. Lisäksi kolmannessa erässä Machulda pääsi sutimaan metristä, mutta ilman tulosta. toki kärpillä oli jossittelupaikkoja paljon enemmän, mutta mehän emme Kärpistä välitä! :)

No huomenna Tappara nurin ja ennen kaikkea, siis tietty ponikoiden lisäksi, odotan matsausta osastolla Virtanen-Mäkiaho-Bombic.

Birkulle ja Pioneerille paniikkinappulasta sen verran, että olisi tyhmää ummistaa silmänsä ja olla ylityytyväinen siihen mitä SaiPa on saavuttanut. Mielestäni Pioneer on täysin oikeassa pelin tason romahtamisesta. Ei ole niinkään hälyyttävää, että SaiPa häviää, mutta se millaisella pelillä häviöt tulee on huolestuttavaa. Toivottavasti Skriko ja Järvenpää ovat oikeasti tiedostaneet asian ja he saavan joukkueen takaisin raiteilleen. Koska pelkästään siitä, että muut joukkueet olisivat parantaneet peliään ei ole SaiPan kohdalla kyse. Suurin ongelma on oman pelin romahtaminen.

Ykköskentän suuri ongelma on tällä hetkellä Tirkkonen. Peksi oli todella väsyneen oloinen eilisessä pelissä. Olisiko rajut minuutit alkukaudesta iskeneet kokeneen miehen hapoille? Täytyy toivoa että Peksi piristyy, samalla Machuldallekin tulee kentälle lisää tilaa. Toki ongelmana on myös ketjun toinen laitahyökkääjä. Kuka Sompin tilalle?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Re: Re: Ei vielä mitään hätää

Viestin lähetti aHab

Kaksi pistettä Lahdesta oli lahja Pelicansilta. Kärppien "kiltteys" piti vain numerot noin tasaisina. Kotipeleissä omiin kolisee järkyttävä määrä maaleja.... Tällä hetkellä ei suju. Tuollaisella pelillä ei pysytä piste-per-peli -tahdissa, ja se lienee se vaatimus viimeiseen playoffs-paikkaan.

Ns. tuuripisteitäkin tarvitaan ja niitä napsii aika ajoin muutkin kuin SaiPa. Minusta mikään voitto ei ole arvoton, kunhan se on tullut suhteellisen rehdillä pelillä (mitä nyt rehtiys sitten on?). Pisteitä nekin ja niitä katsotaan kauden lopussa.

Toki saa huolissaan olla, olenhan minäkin, mutta ei liikaa. Kautta on vielä jäljellä ja voittoputkia voi tulla ihan yhtä lailla kuin häviökin. Jokereita ja Ilvestä ehkä lukuunottamatta kaikki muut joukkueet ovat aika ailahtelevaisia ja suunnanmuutoksia voi tapahtua.
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Syyskuu 5 peliä ja 7 pistettä => 1,4 pistettä/peli
Lokakuu 12 peliä ja 17 pistettä => 1,42 pistettä /peli
Marraskuu 8 peliä ja 7 pistettä => 0,875 pistettä/peli
Joulukuu 2 peliä ja 0 pistettä => 0 pistettä/peli

Joulukuusta ei vielä kannata paljon analyysiä tilastollisesti tehdä. Marraskuu oli kuitenkin hieman heikompi kuin alkukausi. Mikä siihen on syynä? Minä toivon, että se johtuu harjoittelusta. Valmennuksen puheista on selvinnyt, että kesällä harjoiteltiin kovaa ja satsattiin alkukauteen. Jotta kunto ei lopu keväällä kesken niin valmentajat ovat suunnitelleet harjoittelun niin, että marraskuussa-joulukuussa vedetään kovaa. Tämä näkyy peleissä. Ei jakseta painaa tilanteisiin samalla intensiteetillä kuin alkukaudesta. Toivottavasti kyse on tästä ja harjoittelun keventyessä sputnikkien lento on vauhdiskasta loppukaudesta.

Toinen tekijä marraskuun otteluissa oli maalivahtien haparoinnit muutamien otteluiden aluissa. Helppoja vetoja ei mennyt alkukaudesta, mutta marraskuun muutamissa otteluissa molemmilla maalivahdeilla on ollut hieman huonoja hetkiä.

Alkukausi on kuitenkin ollut positiivinen yllätys sekä katsojille että pelaajille. Toivottavasti molemmat alkavat nyt taistelemaan playoff-paikasta ja luistin liikkuu kaukalossa ja ääntä riittää Kisapuistossa.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Pioneer


Marraskuussa SaiPa sitten oppi häviämään ja pelin taso laski silminnähden, päätyen nykyiselle erittäin heikolle tasolle. Tämän kai myös sinä, Birkku, pystyt allekirjoittamaan? SaiPa on pelannut viimeiset kolme kotiottelua erittäin huonosti ja silminnäkijät kertovat samasta suuntauksesta myös vierasotteluissa.

Itse asiassa en halua allekirjoittaa väitettä erittäin heikosta tasosta. Toki pelin taso on alkukaudesta laskenut, mutta ei se mielestäni mitenkään romahtanut ole. Neljästä viimeisestä pelistä joukkueemme on saalistanut yhtä monta pistettä. Kerho-matsi ei meikäläisen lasien läpi nähtynä ollut mitenkään huono, vaikka tappio tulikin. Vastustaja vain oli parempi.

Haluan korostaa että nämä ovat vain minun mielipiteitä, eikä näiden tekstien tarkoituksena ole kritisoida kenenkään muun kirjoituksia(aHab huom.). Tämähän on keskustelupalsta, jossa erilaiset mielipiteet synnyttävät keskustelua. Joskus jopa riitelyä, mutta me Karjalalan pojathan emme sille linjalle lähde lainkaan, emmehän.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
14 peliä, 2 voittoa, 2 tasapeliä. Hyvät herrat, viime vuoden SaiPakin pelasi paremmin kuin tämän kauden versio tällä hetkellä.

Tässä pilataan jatkuvasti sitä etua mikä alkukaudella saatiin. Jos tämä nykysuuntaus jatkuu enää peliäkään alkukauden sankariteoilla ei ole minkään valtakunnan merkitystä kauden päätteessä.

Missä on vika?
 

Pioneer

Jäsen
Materiaalin kapeus ja todellisten johtajien puute näkyy tietysti pitkässä juoksussa, muttei tämänkaltaista totaalista konttaamista voi ymmärtää missään nimessä. Joukkueessa kuitenkin on runsaasti SM-liigatasoisia pelaajia, joilla tulisi tehdä huomattavasti parempaa tulosta, kuin mitä muutama kuukausi ollaan saatu nähdäksemme.

Jonkinlaisia kurssin kääntäviä tekoja alan vähitellen jo kaipaamaan. Onko kaikki ulkomaalaiset pelanneet ulkomaalaisVAHVISTUKSELTA vaaditulla tasolla? Lukko nappasi joukkoonsa kaksi sen tason peluria, jotka olisivat ehdottomasti mahtuneet SaiPan kahteen ensimmäiseen ketjuun ja myös tuoneet SaiPaan huomattavasti lisää uskottavuutta.

Ennen kauden alkua toivoin SaiPalta tasan yhtä asiaa - jatkuvaa taistelua pisteistä. Viimeisien kuukausien aikana SaiPa on useasti hyytynyt omalla puolustusalueella seisomaan täydellisesti ja näistä on vastustajan ollut helppo rokottaa. Luojan kiitos, että meillä on kaksi huippuveskaria, muuten tappiolukemat olisivat voineet olla todella rumia jo pitkän aikaa! Miksi pelaajat eivät tahdo antaa kaikkeaan kentällä? Miksei pistetä sitä lisävaihdetta peliin, kun sitä tarvitaan? Hyökkäyspäädyn onnistumiset eivät auta tippaakaan, jos koko joukkue on haluton puolustamaan koko sydämellään.

Lauantaina on seuraava tilaisuus katkaista voitottomien otteluiden, sekä tappiollisten kotiotteluiden putket. Sillä voitolla voisi olla nykyiseen masentuneen näköiseen hiirilaumaan suurikin vaikutus?
 

pak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikkei se aina niin kivaa olekaan niin, SaiPa.
Jep jep. Tätäkö tää nyt taas on? Alkukaudesta vielä näytti hyvältä kun SaiPa vielä käänsi nämä tälläiset pelit aika varmasti kotiin. Entäs nyt?
Oikein hirvittää jos pitää lähteä viimeiseen 20 "mailiin" tappio asemista. Rinnalle vielä riittää potku sillointällöin mutta mitä ihmettä tapahtuu tasoituksen jälkeen!?
Vaikuttaa aika-ajoin siltä, että kentällä uskotaan pelin loppuvan siihen! Mutta kuten huomata saattaa, ei se siihen lopu. Peli loppuu vasta kun peliaika on pelattu kokonaisuudessaa loppuun. Tänä SaiPan hämäränä aikana ennen peliajan loppumista on vastustaja tuikannut SaiPan verkkoon maalin tai pari, liian usein.
Tällä menolla tulee TPS ja Lukko takaa rinnalle ja ohi. Oikein jos rämmitään ni vielä Pelikaanit ja Ässätkin heikentää SaiPan loppukauden sijoitusta. Minkä saattaa hyvän pelivireen löytäneet joukkueet hyvinkin tehdä.
Sittenhän se on mukava muistella kesällä, että olipas meillä loistava alkukausi, mutta samperi kun ei ne pelit loppunutkaa loka-marraskuu vaihteeseen.
...tai loppuhan ne ...tai ainakin pelaaminen...
Toivottavasti näin ei käy! Toivottavasti SaiPa löytää sen saman tatsin mikä oli alkukaudesta ja saadaan hurmos päälle. Uskotaa siihen, että käännetään pelit voitoksi.
Ja tehdään se!
 

ahal

Jäsen
Ei pelota yhtään. Oispa ees karsinnat.
Kyllä sais joka vuosi liigan viimeinen karsia mestiksen voittajaa vastaan. Paras seiskasta. Olis jotain jännittämistä alakerrassakin. Nykysysteemi on syvältä, ihan yxhaileeta miekkailua ilman panosta säälien takana.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vaikka Liigasta ei voi pelillisesti tippua, niin jos uuden hallin rakentamisen kanssa tarpeeksi viivytellään tai sitä ei tule ollenkaan (pidän vieläkin tätä ihan mahdollisena), voi hyvinkin käydä, että pelit Liigassa loppuu. En oikein usko, että Liiga jaksaisi katsoa kovinkaan montaa vuotta sitä, kun Kisapuistoa parsitaan kokoon kerta toisensa jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
SaiPa, KiPa-90, KuPS, Valioliiga ja NHL yleisesti
Olisihan se aika eeppistä nähdä SaiPa vs Ketterä karsinnat keväällä. Siinä jäisi kuulkaas legendaarinen Tamin kevät 2009 auttamatta toiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös