Nynnyjen oma ketju eli ”Nynnyillään”

  • 39 349
  • 405
Itseläkin oli hammaslääkäripelko ja meni varmaan hävettävät 10 vuotta etten käynyt. 4 reikää löytyi ja näiden paikkaaminen ei tuntunut missään jonka jälkeen olenkin käynyt joka vuosi. Ilman reikiä. Viisaudenhampaan leikkaaminenkaan ei sattunut ollenkaan, vaikka aika inhottavalta ne äänet ja se tappelu sen kanssa tuntui. Ja keittoa piti vetää muutama päivä. Viisaudenhampaan poisto olikin ihan iisi homma, siitä heti kalaan ja kaljaa juomaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hammaslääkäreille on oma ketjunsa Vapaan puolella. Minulla ei kammoa ole, mutta onhan se kuitenkin erilaista olla piinapenkissä, jos se lekuri on aivan jumalaisen hyvännäköinen.

Sellaistakin on tapahtunut.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Tulin tunnustamaan viimeisen viikon aikana sattuneita nynnyilyjä.

- Ajoin satasen alueella paikoitellen 80-90/kmh, koska ajokeli oli huono.
- Laitoin tänään käsirasvaa, koska kädet olivat hiukan kuivuneet
- Eilen käytin myös huulirasvaa
- Ostin viime viikolla talvitakin, jotta tarkenee olla ulkona.
- Imuroin kämpän.
- Ostin tarjouksessa ollutta vaniljan tuoksuista saippuaa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Nynnyilyä havaittu:

 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Nynnyilyraporttia tältä päivältä:

- kävin vaa'alla ja laihdutan

- tein mitä sovittiin

- en ole kännissä

- olen lähdössä lenkille
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nynnyilyraporttia tältä päivältä:

- kävin vaa'alla ja laihdutan

- tein mitä sovittiin

- en ole kännissä

- olen lähdössä lenkille
Itsehän kävin salilla kuntoilemassa eilen vaikka oli vapaapäivä. Olutta on jääkaapissa mutta siellä saa ollakin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Itsehän kävin salilla kuntoilemassa eilen vaikka oli vapaapäivä. Olutta on jääkaapissa mutta siellä saa ollakin.
Minä olen niin nynny etten ikinä käy kuntosalilla. Tai kävin pari kertaa 80-luvulla, kun yhden kuntosalin aulassa oli hyvä flipperi. Luen kirjoja vaan kun muut kuntoilee.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
- en ole vieläkään kännissä

- kävin sauvakävelemässä 58 minuuttia

- annoin vaimon ajaa autoa kun menimme liikuntapaikalle

- en pidä autolla ajosta erityisemmin (edes öiseen aikaan)

- vaimo ajoi kotiin

- harrastin perjantaina liikuntaa vaimon kanssa
 

444

Jäsen
^ Viimeinen kuuluisi kyllä ”humble brag” -ketjuun. Liikuntaa se on hyötyliikuntakin.

En ole yli viikkoon juonut tippaakaan alkoholia, ainoastaan vettä kuplilla ja ilman. Kaapissa olisi myös kaljaa, mutta ei vain ole tehnyt mieli.

Tänään oli kello soimassa 8.30, että pysyy jonkinlainen päivärytmi.

Asentelin hiiriverkkoa talon ympärille, ettei niitä jyrsijöitä tarvitsisi tappaa sisätiloissa.

Olen vähentänyt punaisen lihan syöntiä hiljalleen ihan huomaamattani; kesäkuun jälkeen en ole ostanut sitä kertaakaan kaupasta ja ravintoloissakin valitsen mieluummin kalaa.

Olen tehnyt syksyn mittaan ostoslistaa lintujen talviruokintaa varten, ettei poloisten tarvitse nähdä nälkää.

Nynny mikä nynny.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
^ Viimeinen kuuluisi kyllä ”humble brag” -ketjuun. Liikuntaa se on hyötyliikuntakin.

Eilköhän tää ketju valtaosin ole humble bragia...

- en ole kännissä

- jeesustelin äsken viinanjuomisesta

- ei ole darra

- en ole kännissä

- kuuntelen ns. luureilla musiikkia etteivät muut häiriinny

- en ole kännissä vieläkään
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Aion tänäänkin nynnyillä omassa kotona ihan tavallisen lauantaisaunan, saunaoluen ja raikkaan iltalenkin merkeissä.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
-Katselin How I met your mother sarjaa, Marshalin ja Lilyn erotessa kävin katsomassa googlesta palaavatko ne yhteen ennen kuin jatkoin sarjan katsomista.
-Pesin vessan vaimon ollessa töissä aamulla.
-Kävin iltalenkillä ostamassa Jaffaa saunajuomaksi.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
-Katselin How I met your mother sarjaa, Marshalin ja Lilyn erotessa kävin katsomassa googlesta palaavatko ne yhteen ennen kuin jatkoin sarjan katsomista.
-Pesin vessan vaimon ollessa töissä aamulla.
-Kävin iltalenkillä ostamassa Jaffaa saunajuomaksi.
Tuo ylittää nynnystsatuksen kevyesti. Se vaan, että tunnistin itseni jokaisessa kohdassa. Kaiken lisäksi olen alkanut käyttämään rillejä ja ryven itsesäälissä.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kirjasto on vitun hieno paikka olemassa. Niin on varmasti autokorjaamokin ja metallipaja ja ajatushautomo. Mutta kyllä sivistys ja viisaus asuu kirjastoissa. Kaikki maailman tieto on siellä ja ihan ilmaiseksi. Luulisi että ihmiset jonottaisi sinne. Eivätpä jonota. Ne jonottaa ilmaisia ämpäreitä. Vittu joudettaisiin kuolla sukupuuttoon jo.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Asensin palohälyttimen.
Mie en ole tässä suhteessa kovinkaan nynny. Meillä oli parhaimmillaan kolme, nyt ei enää yhtään. Tiedättehän kun ne rupeaa piippaamaan patterin loppuessa. Minä en ole jaksanut vaihdella niitä pattereita vaan olen pieksänyt ne katosta irti milloin mopinvarrella, milloin pesismailalla kun on vituttanut se piipitys.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mie en ole tässä suhteessa kovinkaan nynny. Meillä oli parhaimmillaan kolme, nyt ei enää yhtään. Tiedättehän kun ne rupeaa piippaamaan patterin loppuessa. Minä en ole jaksanut vaihdella niitä pattereita vaan olen pieksänyt ne katosta irti milloin mopinvarrella, milloin pesismailalla kun on vituttanut se piipitys.
Itse nappasin tuolin alle ja irroitin patterin. Hiljeni ja kukaan ei huomannut mitään eroa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös