NY RILLATAAN – miksi Suomi ei ole enää jääkiekon huippumaa?

  • 282 743
  • 799

lätkää

Jäsen
Hyökkääjät saavat aina enemmän palstatilaa mediassa kuin puolustajat sen takia, että media laskee ja seuraa kuka tekee eniten pisteitä ja tottakai hyökkääjät tekevät enemmän pisteitä kuin puolustajat. Puolustajistakin katsotaan yleensä ne jotka tekevät eniten pisteitä, mutta vähemmälle huomiolle jää ne oikeat puolustajat, jotka oikeasti puolustavat.

Siis onhan meillä puolustajia. Esim. Olli Määttä, Rasmus Ristolainen, Ari Vatanen jne...Erityisesti Olli Määttä on totaalisen aliarvostettu pelaaja. Se ei ole sattumaa, että mies on jo nuoresta iästä huolimatta olympiapronssimitalisti ja 2x stanley cup voittaja.

Täytyy kuitenkin sanoa, että suomalaiset pakit ovat aika pienikokoisia. Kyllä se pieni koko on varsinkin NHL:ssä iso miinus. Olli Määttä on 187cm ja Ristolainen 193cm. Tämän pituisia pitäisi pakit olla...ja pitää olla fyysisiä, ei mitään mikki hiirejä.

Sanon nyt taas kerran tämän. Nykyinen "meidän peli" Nuori Suomen jälkeen on ollut ihan yhtä myrkyllinen juurikin juniorituotannossa ja vaikuttanut etenkin pakkien järkyttävään vähyyteen korkeimmalla tasolla. Syy on äärimmäisen yksinkertainen. "Meidän peli" / taktiikka hinkkaaminen ja koko juniori-iän jatkuvat ja sm-liigajoukkeiden harjoittamat hyökkäyksiin lähtö -hinkkaukset pääosana harjoittelua vähentävät dramaattisesti toistoja etenkin pakeilta elintärkeistä ilman kiekkoa tapahtuvista puolustataidoista. Ja yks äärimmäisen tärkeä asia. Emme vieläkään ymmärrä että pelaajan ISO koko on yksi hyvä ominaisuus.

Ja noihin harjoitusmääriin. Ne ovat Suomessa maailman kärkeä. Mutta siellä harjoitellaan aivan liikaa turhia asioita! Eikä anneta poikien pelata ja nauttia hienosta lajista! Oheisharjoitteita aivan liikaa ja jotain hyökkäyksiin lähtöjä suuri osa ajasta! Ei helevetti!

Nykyään tämä on ehkä parantunut juniorien lievänä parantuneena harjoitteluna. Mutta liiallinen taktiikkapaska ja yleensäkin jääkiekkoliiton läpimätä pikkutakkivalmentajavelho kulttuuri elää yhä. Tästä Marjamäki jäävuoren huippuna esimerkkinä. Miten jääkiekkoa koskaan harrastamaton diplomi-insinööri voi valmentaa ja antaa ohjeita nhl:ään itsensä kehittäneelle huippupelurille. En vaan voi käsittää.

Myös tuolla joku kertoikin että kuinka kieroutunut ja sairas maailma suurten kaupunkien juniorimyllyt voivat olla. Suhteet kieroutunut kulttuuri oikeiden vanhempien lasten suosiminen (josta myös hieman itsellä kokemusta) ja lajin naurettava kalleus vievät ison osan mahdollisista lahjakkuuksista. Kateus. Aitoa kilpailua ei vieläkään ole. Kuukausimaksut Suomessa suurissa seuroissa 500 euroa/kk. Olen kuullut että jossain isoissa seuroissakin Ruotsissa KOKO kausi maksaa n. 500 euroa!!
Joku voinee vahvistaa tämän. KATEUS! Se se on. Voisimme räjäyttää juniorien määrällämme nhl-pelaajien määrän vieläkin suuremmaksi vrt. Ruotsiin jossa saman verran junnuja. Mutta sitä ei OIKEASTI haluta!

Tasapuolista mahdollisuutta kaikille ei haluta! Pikkutakkipaskiaiset liitossa ja seuroissa ja myös me elitistivanhemmat emme halua jonku huono-osaisen pääsevän sinne minne hän haluaa, eli pikkupojan unelmana olla maailman paras.

Sanon tämän siksi että lätkä on Niiiiin pieni ja vähän kilpailtu laji maailmalla että kun juniorien harjoittelu on piiikkiriikkisen parantunut ja heti on alkanut NHL-pelaajia tuppaamaan. Missä olisimme jos panisimme jääkiekkokulttuurimme/juniorien kehittämisen kuntoon niin kuin se joskus ehkä oli.. Ennen kaupallisuutta.

"Meidän pelit" sopii olympiafinaalin viimeiselle kympille jos johdetaan kahdella maalilla, mutta sinnekin vain osittain. Eikä missään nimessä kiekkokulttuurin huoneentauluksi. Sinne sopii rakkaus lajiin!
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Sanon nyt taas kerran tämän. Nykyinen "meidän peli" Nuori Suomen jälkeen on ollut ihan yhtä myrkyllinen juurikin juniorituotannossa ja vaikuttanut etenkin pakkien järkyttävään vähyyteen korkeimmalla tasolla. Syy on äärimmäisen yksinkertainen. "Meidän peli" / taktiikka hinkkaaminen ja koko juniori-iän jatkuvat ja sm-liigajoukkeiden harjoittamat hyökkäyksiin lähtö -hinkkaukset pääosana harjoittelua vähentävät dramaattisesti toistoja etenkin pakeilta elintärkeistä ilman kiekkoa tapahtuvista puolustataidoista. Ja yks äärimmäisen tärkeä asia. Emme vieläkään ymmärrä että pelaajan ISO koko on yksi hyvä ominaisuus.!

Täysin samaa mieltä. Missä on meidän 188-198 cm puolustajat?
Mikki-hiiri pakit 170-175 cm dominoi D ja C junnuissa ja valmentajien halu voittaa pelejä lyhyellä tähtäimellä on varmaan yksi syy! Sitten nämä pygmit eivät enää pärjää aikuisten tasolla ja potentiaaliset pitkät pakit on jo lopettanut.
 

Ränse

Jäsen
Suomen nuori pelaajisto parantuu vuosi vuodelta ja lahjakkuuksia tulee koko ajan lisää. Silti A-maajoukkueen menestys on ollut heikkoa viime vuosina vaikka pitäisi alkaa jo kerätä niitä hedelmiä. Syitä on monia kuten pelaajien joukkokieltäytymiset ja Marjamäki. Silti isossa kuvassa on jotakin pielessä. Junnut menestyy todella hyvin mutta menestystä ei saada siirrettyä A-maajoukkueeseen mitenkään. Mikä mättää? Se on ainakin selvää että meidän valmennusosaamisella ei saa enää etulyöntiasemaa niinkuin 2010-luvun vaihteessa. Pelitavassa on kuitenkin jo hyviä tuoria viitteitä mutta voiko tota peliä pelata kuitenkaan Suomen materiaalilla?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Suomen nuori pelaajisto parantuu vuosi vuodelta ja lahjakkuuksia tulee koko ajan lisää. Silti A-maajoukkueen menestys on ollut heikkoa viime vuosina vaikka pitäisi alkaa jo kerätä niitä hedelmiä. Syitä on monia kuten pelaajien joukkokieltäytymiset ja Marjamäki. Silti isossa kuvassa on jotakin pielessä. Junnut menestyy todella hyvin mutta menestystä ei saada siirrettyä A-maajoukkueeseen mitenkään. Mikä mättää? Se on ainakin selvää että meidän valmennusosaamisella ei saa enää etulyöntiasemaa niinkuin 2010-luvun vaihteessa. Pelitavassa on kuitenkin jo hyviä tuoria viitteitä mutta voiko tota peliä pelata kuitenkaan Suomen materiaalilla?
Minä minä maailma se vaan näpäyttää sormille. On siirrytty yksilövalmentamiseen, on saatu aikaiseksi entistä taitavampia pelaajia, mutta samalla unohdettiin että vuosia Suomi oli kova joukkueena. Nimen omaan se joukkuepeli teki pelaajista parempia kuin ne oli yksilöinä, siksi Suomi oli vaikea voitettava, vaikka materiaali oli paperilla köyhä. Nyt ollaan siinä toisessa päässä, metriaalia on, mutta ei ketään kiinnosta kuin oma napa. Taisteleva ja raatava joukkue Suomi on muttunut neppailevaksi ja ylimieliseksi minä minä Suomeksi.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Suomella on hyökkääjissä ja maalivahdeissa sekä leveyden että kärjen osalta parempi tilanne kuin koskaan. Tai ehkä joskus 90-luvun alkupuolella oli teoriassa yhtä kova kärki hyökkäyksessä kuin Kurri ja Teme olivat molemmat prime-tasoa lähellä. Nyt kuitenkin Laine, Aho, Barkov ja Rantanen ovat vasta saavuttamassa parastaan ja heillä on kaikilla jäljellä sellaiset 10-15 vuotta huipputasoa.

Suomen ainoa merkittävä ongelma kv-tason pelaajatuotannossa on fyysisten peruspakkien puute. Yksi Ristolainen ei vielä riitä. Rouhijaketjuihin pari uutta Ruutuakin saisi löytyä.
 

scholl

Jäsen
Suomen ainoa merkittävä ongelma kv-tason pelaajatuotannossa on fyysisten peruspakkien puute. Yksi Ristolainen ei vielä oikein riitä. Rouhijaketjuihin pari uutta Ruutuakin saisi löytyä.

Tuo on totta. Siinä missä Suomi oli ennen täynnä taistelevia rouhijoita, voimalaitureita ja muita puukäsiä, niin nyt niitä ei enää tahdo tulla. Pelaajatuotanto on jotenkin muuttunut. Lopettavatko ne vähemmän lahjakkaat pelaajat uransa teini-iässä, eivätkä enää halua tehdä sitä vaadittavaa duunia. Niinpä ei tule tuollaisia pelaajia enää.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Toki sellaisessa porauslautan kokoisessa "isossa kuvassa" Suomi on koko historiansa aikana voittanut miesten kiekossa vain kaksi (2) isoa peliä. Tuli sitten uusi sukupolvi, tuli sitten valmentaja mistä tuli, ylivalmennettiin, tai alivalmennettiin, tai mitä tahansa. Tai jos haluaa laskea, niin ehkä 88 Neuvostoliiton kaataminen olisi se kolmas. Eli jotenkin en tiedä jaksaako tästä olla enää kovin pahoillaankaan, että pyttyä/ pyttyjä ei tule. Business as usual. Mahdollisuuksia yrittää on kuitenkin joka vuosi, parhaimmillaan kaksi kertaa vuodessa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Fakta on myös se, että liigan tähtipelaajilla ei tee enää yhtikäs mitään mm-turnauksissa silloin kun vastaan tulee yhtään jääkiekkomaaksi luokiteltava maa. Vai miten merkittävä oli Antti Suomelan panos joukkueessa? Trendi on ollut jo pidempään tämä. Muistan jo 2009, kun joukkueeseen valittiin Ville Vahalahti, joka pelasi elämänsä lätkää Tepsissä ja oli mm-tasolla kuitenkin aika selviytyjä.

Tämä koskee näitä muitakin "louhivaaroja", jotka ovat vuosien varrella tuonne tulleet valituiksi ja jos rooli on vielä väärä, niin siinäpä se. Jos nykyiseen liigaan lastataan vain lisää väkeä mestiksestä, niin tuota pikaa voidaan samalla hälyttää maajoukkueeseen DEL-liigan ja Norjan liigan suomalaisetkin. Peruspelaajien taso on tulossa alaspäin voimakkaasti, yksittäisissä huipuissa me emme häviä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Fakta on myös se, että liigan tähtipelaajilla ei tee enää yhtikäs mitään mm-turnauksissa silloin kun vastaan tulee yhtään jääkiekkomaaksi luokiteltava maa.
Ei ihan näinkään, onhan näitä yksittäisiä poikkeuksia olemassa mutta toki siihen ei voi laskea että liigan tähtipelaajista nousee vastuunkantajia joka vuosi. Aina välillä kuitenkin nousee näitä huippuyksilöitä kuten Sebastian Aho ja Patrik Laine, ja jos aiempia vuosia miettii niin kyllähän esim. Iiro Pakarinen ja Olli Palola tekivät hyvää jälkeä vuoden 2014 MM-kisoissa. Palola ampui muistaakseni neljä maalia kisojen aikana (tuliko kaikki peräti puolivälieristä finaaleihin aikavälillä), ja Pakarinenkin pelasi hyvää peruspeliä ja teki pari tärkeää maalia.

Jos pelaajalta löytyy riittävän hyviä ominaisuuksia niin eihän sillä sarjalla ole mitään väliä, mutta nämä anttisuomelat ovat vähän ongelmallisia siinä mielessä että miehellä ei ollut oikein mitään riittävää erikoisominaisuutta jolla voisi erottua näissä peleissä. Suomela oli Liigassa tasaisen hyvä ja MM-kisoissa tasaisen paska, ja esim. neljä vuotta sitten tuo mainittu Palola osattiin roolittaa täydellisesti ja mies teki hyvällä laukauksellaan hyvää jälkeä ylivoimalla.

Liigan senttereiden taso kyllä huolettaa, Antti Suomela taisi kuitenkin kaikesta huolimatta olla paras sentteri viime kaudella Liigassa, mutta ei miehellä kyllä mitään annettavaa näihin peleihin ollut.

EDIT:

Niin ja olihan tuo Veli-Matti Savinainenkin ihan hyvä viime kevään MM-kisoissa.
 

Glove

Jäsen
Eiköhän tuo liigan taso ole yksi tekijä, joka aiheuttaa sen, ettei liigapelurit pärjää kv-kisoissa. En nyt muista kuka sen sanoi, mutta liigassa taitaa olla 2-3 joukkueellista pelaajia, jotka eivät sinne kuuluisi. Tämä vain sen takia, että liigaa on haluttu väkisin laajentaa milloin mihinkin suuntaan. Suomessa ei yksinkertaisesti riitä liigatason pelaajia tälle joukkuemäärälle. Oikea määrä lienee 12 tai 10 joukkuetta.

Mikä mahtaa olla Liigan kv-ranking tällä hetkellä? Edellä ainakin NHL, KHL, AHL, Ruotsi, Sveitsi(?), Saksa (?) ja MM-kisojen perusteella jo Tanskakin :)
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ei ihan näinkään, onhan näitä yksittäisiä poikkeuksia olemassa mutta toki siihen ei voi laskea että liigan tähtipelaajista nousee vastuunkantajia joka vuosi. Aina välillä kuitenkin nousee näitä huippuyksilöitä kuten Sebastian Aho ja Patrik Laine, ja jos aiempia vuosia miettii niin kyllähän esim. Iiro Pakarinen ja Olli Palola tekivät hyvää jälkeä vuoden 2014 MM-kisoissa. Palola ampui muistaakseni neljä maalia kisojen aikana (tuliko kaikki peräti puolivälieristä finaaleihin aikavälillä), ja Pakarinenkin pelasi hyvää peruspeliä ja teki pari tärkeää maalia.

Ihan hyviä huomioita. Liigapelaaja tulee olla roolitettuna onnistuneesti, jotta jotain muutakin voi odottaa kuin selviytymistä vaihdosta toiseen. Laineet ja Ahot ovat kyllä ihan uniikkeja tapauksia tässä suhteessa. Niillä on kuitenkin mentävä mitä on eli niin kauan kuin NHL-kieltäytyjien lista on "komeaa" luettavaa, niin näitä liigan tähtiä on mukaan vain otettava ja silloin kamppaillaan tasaväkisesti Tanskaa ja Saksaa vastaan ja isoja vastaan tarvitaankin näiltä peruspelaajilta järkyttäviä tasonnostoja. Ihan kuin veikkausliigan pelaajillakaan ei tee missään futiksen arvokisoissa yhtään mitään. Kaukana ei olla tuosta.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tuo on totta. Siinä missä Suomi oli ennen täynnä taistelevia rouhijoita, voimalaitureita ja muita puukäsiä, niin nyt niitä ei enää tahdo tulla. Pelaajatuotanto on jotenkin muuttunut. Lopettavatko ne vähemmän lahjakkaat pelaajat uransa teini-iässä, eivätkä enää halua tehdä sitä vaadittavaa duunia. Niinpä ei tule tuollaisia pelaajia enää.
Tuntuu siltä, että muutamien viime vuosien aikana on pelaajarintamalla valmentajien arvostukseen päässeet/nousseet henkilöt, jotka profiililtaan ovat ennen kaikkea urheilijoita välittämättä muista ominaisuuksista. Pitkälti riittää se, että osaat luistella hyvin ja sulla on hyvä kunto. Riittää, kun osaat peittää mailalla ja estää maalinteon. Mihinkään muuhun ei tarvitse kyetä.

Kansainvälisissä peleissä tämä kun vain ei riitä. Pitää olla myös äärimmäistä röyhkeyttä, voimaa, peliälyä, maalintekotaitoa jne jne. Pelkällä urheilullisuudella ei pärjätä enää näissä kinkereissä. Voi olla, että laiskuus on iso este joillekin nuorille murtautua sinne absoluuttiseen kärkeen jo aivan kotimaassa puhumattakaan seuraavista askeleista. Osalla se pelin hauskuus katoaa, kun ei enää pärjää omilla lahjoillaan ja se harjoituslahjakkuus puuttuu. Valmentajilta kaivataan nykyään enenevässä määrin myös äärimmäistä motivointikykyä nuorien pelaajien kohdalla. Nykypäivän meno on jo niin hektistä ja kaiken pitäisi tapahtua nyt ja heti ja joka ikisestä asiasta pitäisi saada joku elämys.

Ps. MM-joukkueessa oli aika monta urheilevaa suorittajaa kokoonpanossa.
 

Komisario Fix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Jazz
Varmaan myös nuo 80-luvun puolivälin ja 90-luvun alun välissä syntyneet "menetetyt" ikäluokat vaikuttavat osaltaan tähän nykyiseen laadukkaiden euro-pelaajien puutteeseen. Aika harvassahan tuollaiset n. kolmekymppiset suomalaispelaajat ovat, jotka kuuluisivat Euroopan kärkisarjojen eliittiin. Onhan siellä jotain Kemppaista, Hartikaista, Koskirantaa ym. mutta kyllähän kyseiset jampat ovat pykälää-paria heikompia mitä esimerkiksi Kontiolat, Kalliot ja vaikka Hentuset olivat parhaina euroaikoinaan.

Luulisi, että eurosarjojen suomalaispelaajien taso lähtisi taas nousuun muutaman vuoden päästä, kun 90-luvun puolivälin jälkeen syntyneet pelimiehet käyvät ensin kokeilemassa Pohjois-Amerikassa ja ne joiden taso ei siellä riitä palailevat sitten Euroopan rahakkaampiin sarjoihin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sveitsille häviäminen on kyllä ikävää, mutta toisaalta he ovat aika monta kertaa jo kaikkiaan 26 vuoden aikana vuodesta 1992 eteenpäin olleet pudotuspeleissä. Siitä asti kun Puolivälieriä on pelattu niin he ovat tänä aikana olleet kuitenkin 14 kertaa Puolivälierissä ja neljättä kertaa mentiin nyt sitten Välieriin.

Edellisen he olivat Välierissä viisi vuotta sitten 2013 ja sitä ennen vuosina 1992 ja 1998 mitä tosiaan Mertaranta muisteli lähetyksessä taas jotenkin päin mäntyä menevällä tavalla, mutta ikä alkaa kyllä Mertsissäkin valitettavasti näkyä ajoittain ellei ihan selvästikin tai sitten muuten vaan sekoillaan välillä aika paljon.
 

agent082

Jäsen
Mieluummin näitä taitavia ylimielisiä neppailijoita, jotka häviävät sen takia, kun Sveitsi ei vaan huonoutensa takia sytytä puolivälierässä kuin puukätisiä raatajia, jotka voittavat muutaman pelin, mutta taitotaso ei kuitenkään ikinä loppuun asti riitä. Muutama vuosi kehitystä nuorille miehille niin tällaiset saksat ja tanskat kaatuu, vaikka edellinen yö olisi mennyt pelaillen konsolilla ja turnauksessa mahdollisuudet päätyyn asti, kun välierässä ja finaalissa tulee joukkueita, jotka sytyttävät.
 
Niillä on kuitenkin mentävä mitä on eli niin kauan kuin NHL-kieltäytyjien lista on "komeaa" luettavaa, niin näitä liigan tähtiä on mukaan vain otettava ja silloin kamppaillaan tasaväkisesti Tanskaa ja Saksaa vastaan

Mun mielestä Suomen ja Saksan kohtaaminen oli kaikkea muuta kuin tasainen. Myllytys oli sellaista, että Suomi on näillä kokoonpanoilla vähintään 80 prossan suosikki sakemanneja vastaan.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mun mielestä Suomen ja Saksan kohtaaminen oli kaikkea muuta kuin tasainen. Myllytys oli sellaista, että Suomi on näillä kokoonpanoilla vähintään 80 prossan suosikki sakemanneja vastaan.

Tässä turnauksessa juu. Ei enää kovin pitkään. DEL-liiga kehittyy koko ajan, joka on yhä enemmän saksalaispelaajien hautomo eikä enää kanukkien kaljaliiga. Liiga meillä polkee paikallaan, joten peruspelaajia verrattaessa homma on aika tasan. Kärki on meillä parempi, mutta Saksaltakin löytyy Draisaitlia ja Kühnchacklia ynnä muuta. Tällä menolla Saksa on ainakin Skoda Cupissa ottamassa meitä kiinni.
 

scholl

Jäsen
Pelaajatuotanto on edelleen Suomessa parempi. Liiga alkaa olla siellä jo kilpailukykyinen, mutta eivät he niin paljon hyviä pelaajia tuota kuin mitä Suomi tuottaa.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Fakta on myös se, että liigan tähtipelaajilla ei tee enää yhtikäs mitään mm-turnauksissa silloin kun vastaan tulee yhtään jääkiekkomaaksi luokiteltava maa. Vai miten merkittävä oli Antti Suomelan panos joukkueessa?

Toisaalta Saku Mäenalanen pärjäsi kisoissa ihan mallikkaasti. Olisi tehnyt tehoja enemmän, jos olisi peluutettu enemmän kuin 10min per peli. Kun taas KHL:stä Pekka Jormakka ei päässyt tehopisteiden makuun (eilen 14min peliaikaa). Eli hieman pelaajasta ja vireestä kiinni. Jos Liigasta on tarjolla kisoihin joku kuuma "Donskoi", niin kannattaa ottaa mukaan.

Ja tietenkin roolittamisesta myös kiinni, niinkuin sanoitkin. Puolustajista Riikola pelasi hyvät kisat ja Hakanpää olisi mahtunut mukaan, jos olisi ollut terveenä.

Suomelaa koskeva kysymyksesi on aiheellinen. Minusta näytti, että hän oli katollaan plejareissa fyysistä HIFKiäkin vastaan (6peliä, tehot 0+3, -2). Silti Marjamäki kelpuutti MM-kisoihin.
 

salama#8

Jäsen
Onhan Suomella materiaali laajempi ja kärki terävämpi Saksaan nähden.

Ei ehkä ole rehellistä verrata liigojen tasoa pelaajien määrän mukaan maajoukkueessa, mutta vertaan silti. Saksa rakentaa joukkueen lähes kokonaan DEL-liigan pelaajista, kun taas Suomi luottaa NHL- ja KHL -pelaajiin, vaikkakin näissä kisoissa Suomella oli vähän KHL-pelaajia mukana kieltäytymisten vuoksi. Alla vertailua pelaajien määristä liigojen mukaan:

Saksalla DEL-pelaajia 17/25 MM 2018 -joukkueessa.
Suomella Liiga-pelaajia 5/25 17/25 MM 2018 -joukkueessa.

Saksalla NHL-pelaajia 3/25 MM 2018 -joukkueessa.
Suomella NHL-pelaajia 7/25 MM 2018 -joukkueessa.

Saksalla KHL-pelaajia 0/25 MM 2018 -joukkueessa.
Suomella KHL-pelaajia 5/25 MM 2018 -joukkueessa.

Kohtuu hyvin Saksa pärjää DEL-rungolla. Miten Suomelle kävisi, jos joukkueessa olisi 17 Liiga-pelaajaa?
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Jotenkin helpottunut olo että Marjamäestä päästiin. Taas joukkue suli heti kun tuli vastoinkäymisiä/ei oltu johdossa.

Hei hei!
 
Onneksi Marjamäellä ei ollut vastuuta pelaajakehityksestäkin, nyt saatettais olla vuosikymmenien slumpissa.

Tästä maajoukkueen surullisimmasta ajanjaksosta päästiin kuitenkin vain häpeällä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Fakta on myös se, että liigan tähtipelaajilla ei tee enää yhtikäs mitään mm-turnauksissa silloin kun vastaan tulee yhtään jääkiekkomaaksi luokiteltava maa. Vai miten merkittävä oli Antti Suomelan panos joukkueessa? Trendi on ollut jo pidempään tämä. Muistan jo 2009, kun joukkueeseen valittiin Ville Vahalahti, joka pelasi elämänsä lätkää Tepsissä ja oli mm-tasolla kuitenkin aika selviytyjä.
Näin se taitaa olla. Suomella on NHL:ssä ja KHL:ssä ehkä karkeasti arvioiden yhteensä n. 50 kansainväliset mitat täyttävää pelaajaa, mutta sen jälkeen taso putoaa valitettavan paljon, Vaikka nyt on kaikkien aikojen sukupolvi NHL:ssä ja paljon vielä tulossa sinne, niin iso massa näiden takana eli SM-liigapelaajat, niin pitäisikö niistä olla jo oikeasti huolissaan? Miten me saadaan tätä kotimaan liigaa parannettua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös