Norristolainen – Rasmus Ristolaisen tie supertähdeksi

  • 309 936
  • 952

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Hattutemppuhuumassa on ollut kysyntää miehen omalla topicille, joten laitetaan pystyyn vaikkei ihmeellisiin alustuksiin ole aikaa.

Hädintuskin parikymppinen Ristolainen on tällä kaudella lyönyt läpi aivan käsittämättömällä tavalla. Peliaika ottelusta toiseen on liigan suurimpia, jäähyjä ei aio ottaa ilmeisesti enää ollenkaan, pakkien pistepörssin vitonen, ja johtaa suomalaisten pistepörssiä hyökkääjätkin mukaanlukien. Tämä kaikki Buffalossa, joka tällä kaudella kuitenkin on eittämättä vielä häntäpään porukka. Kaksi edellistä kauttahan olivat jo hyvinkin lupaavia, mutta harppaus tälle kaudelle on ollut kuitenkin melko sensaatiomainen.

Majussa muistetaan tietysti Siitä Maalista ja aikuisten puolella yllättävästä tippumisesta viime kevään kisajoukkueesta. Jos terveenä pysyy, niin luultavasti jo MM-kisoissa, mutta viimeistään World Cupissa nähdään sitten miten Leijonapaita sopii päälle.

Ilahduttava tapaus siinä mielessä, että ei ole oikeastaan mitään ominaisuutta, joka estäisi pysyvän asettumisen maailman kärkipuolustajien joukkoon. Loukkaantumishistoriakin on mukavan vähäinen verrattuna vaikkapa Määttään tai Vataseen. Ja asenne on julkisuuskuvan perusteella juuri sopiva; ei liian ylimielinen, mutta hyvin päättäväistä ja itsevarmaa tekemistä.

Turha kai löpistä sen enempää, katsotaan koska tulee palkintokaappiin täytettä.

PS. Oivaltavasta lempinimestä hatunnosto @Vatman :n suuntaan, häneltä taisin ainakin itse bongata ensimmäisen kerran.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Huimaa kautta pelannut kyllä Ristolainen, varsinkin tuo jäähyttömyys on aika ihmeellistä, kun pelaa paljon ja pelaa vielä käsittääkseni aika fyysisestikin.
Jonkin verran tuota Buffalon osioita on tullut seurattua HFBoardsilla ja mielestäni tuota lempinimeä on käytetty jo jonkin aikaa, viimeistään kuitenkin nyt tämän hattutempun jälkeen.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Mitähän tältä kaudelta uskaltaisi odottaa? Tahti tulee varmasti hidastumaan, mutta 50 pistettä ja 15 maalia jos menisi rikki, niin olisi kyllä aika kova temppu tuossa joukkueessa. Huikeaa hyökkäyspään dominointia Ristolta ja puolustuspelikin on ottanut ratkaisevia askelia eteenpäin.
 
WannabeParros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, RaahenJääkiekkoKlubi
Muistattekos vielä aikaa muutamia vuosia sitten kun meidän keltaisenlehdistön huippu kiekkotoimitajat itkivät blokeissaan ettei leijonat voi pärjätä vuosiin missäänikinäenääkoskaan! Syy moiseenhan oli tämä, että vaikka täältä piskuisesta pohjolasta tulee kuin liukuhihnalta huippuhyökkääjiä, pakki osasto on sen verran tuskaisen surkeaa, että vaikka olisi minkälainen tuukkaraski maalissa niin joka pelissä vähintään 5-8 maalia tulee omiin pelkästään luokattoman puolustusmateriaalin takia! :) Nyt kun ajattelee Ristolaista, Vatasta, Määttää yms niin ei tuo maajoukkueen puolustus nyt niin lohduttomalta näytä... :D
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

Muista hyvinkin ja itseasiassa sama itku oli täällä Jatkoajassakin. :D Nyt meillä on jo Rasse, Määttä, Vatanen vakituisina ja pelaa todella kovalla tasolla, myös Jokipakka Dallasissa ja Linbohm taistelee paikasta St.Louisissa. Lähelllä ylös murtautumista on myös Lindell, Honka ja Pokka AHL:ssä (meidän -94 syntyneiden pakki ikäluokka on kyllä jäätävä). Lisäksi viime kesänä varattu Saarijärvi OHL:ssä, josta odotan itse uutta Sami Vatasta. Ja vielä lisäksi, varaamattomia ja lupaavia tai erittäin lupaavia pakkeja on tulossa iso kasa Juolevi, Niemeläinen, Välimäki, Robin Salo, Vaakanainen, nämä nyt ainakin. Todennäköisesti jokainen menee jo ensimmäisellä kierroksella osa jopa alkupäässä tosin joku voi lipsahtaa toisellekin kiekalle, mutta kuitenkin. Kaikki pelaajat isoja, hyvin luistelevia, kiekko pysyy lavassa ja syötöt lähtee nätisti omille. Hyviä hyökkäyspäähän, mutta vielä parempia puolustuspäähän. Ei hemmetti kun tuntuu Suomi kiekko fanista hienolta.

No niin ja takaisin Rasseen. Äijä tosiaan paukuttaa pisteitä jäätävällä prosentilla ja itse uskoin, että Rassesta tulee juuri pelaaja, jollainen hän nyt jo on (paranee vielä vuosi vuodelta). Isoin syy siihen oli 20 MM-kisat, joissa oli isäntä jäällä ja kun oli jäällä, niin ei jännittänyt yhtään vaikka kuka tai mikä oli vastassa. Sitten se ratkaisu maali kun painoi kiekon Bobby Orr tyyliin finaalissa vastustajan verkkoon, eli on loistava omassa päässä tai yleensäkin koko kentällä, mutta jos ei kukaan muu pysty ottamaan vastuuta, niin Rasse painaa tarvittavat maalit itse vaikka väkisin. Ihan mahtava ja uskomaton tapaus.

En tiedä onko muilla vastaavia viboja, mutta näen Mikko Rantasessa paljon samaa kuin Rassessa, tosin toinen pakki toinen hyökkääjä, mutta kovalla itseuottamuksella pleaavat molemma, isoja järkäleitä jotka joka puolella kenttä ovat hyviä ja isäntänä talossa, näyttävät esimerkillään muille kentällä miten homma toimii ja kun tarvitaan ratkaisua, niin jalassa Nokia 62 koon kumisaappaat.

Viimekausi Rasselta oli jo hyvä ja antoi luvan odottaa parempaa. Itseäni vitutti keväällä ja vituttaa vieläkin, että Jalonen ei valinnut Rassea MM-kisoihin, tosin hyvä, että valitsi Lindellin, mutta kyllä Rasse olisi pitänyt olla mukana ihan ehdottomasti ja ei Lindellin paikalla vaan jonkun tuhnu kääpiö Mäntylän tilalla esimerkiksi.
 
Pausima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Wild
Muistattekos vielä aikaa muutamia vuosia sitten kun meidän keltaisenlehdistön huippu kiekkotoimitajat itkivät blokeissaan ettei leijonat voi pärjätä vuosiin missäänikinäenääkoskaan! Syy moiseenhan oli tämä, että vaikka täältä piskuisesta pohjolasta tulee kuin liukuhihnalta huippuhyökkääjiä, pakki osasto on sen verran tuskaisen surkeaa, että vaikka olisi minkälainen tuukkaraski maalissa niin joka pelissä vähintään 5-8 maalia tulee omiin pelkästään luokattoman puolustusmateriaalin takia! :) Nyt kun ajattelee Ristolaista, Vatasta, Määttää yms niin ei tuo maajoukkueen puolustus nyt niin lohduttomalta näytä... :D
Mutta tuskimpa kukaan osasi edes villeimmissä fantasioissaan uskoa, että kaverit pelaa tolla tasolla tälleen parikymppisinä.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Puhuin viime kaudella Ristolaisen yliarvostuksesta, en ole pitänyt kaveria ihmeellisenä lahjakkuutena.

Nyt myönnän olleeni täysin väärässä. Kaverin kehityskäyrä on pystysuora ja äijähän on Buffalon yksi peruskivistä ja parantaa koko ajan. Häikäisevää!
 
Järvenpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Wild, Suomalaiset NHL:ssä
Alkoi tämä päivä kyllä niin loistavasti tuon Rassen hatun myötä, eikä siitä johtuva hyvä olo vieläkään ole laantunut.
Kukaan, siis ei kukaan tietenkään olisi voinut uskoa, että jonne painaa nyt hatun vielä joskus änärissä, saatika sitten vielä tulokassopimuksen aikana. Tämä oli jotain ihan absurdia.
Se oli ehkä kuitenkin vain väistämätön onnekas tapahtuma kaikkien merkkien osuttua kohdalle samassa pelissä, joka kuitenkin johtui loppujen lopuksi siitä äijän järjettömän kovan tason suorittamisesta. Toivottavasti saisi nyt sen 200-300 peliä ehjää pelaamista putkeen pelattua, niin se rutiini kasvaisi semmoiselle tasolle, että ehkä jopa koskaan ennen ei suomessa tuollaista ole nähty. Näitä kiekollisesti supertaitavia, joskin pienehköjä pakkeja suomessa on sukupolvessa ollut aika se yksi-kaksi, viimeisimpinä nyt Nummelinin Petu, ja tuorein Vatanen. Nämä ovat Suomen vastineita NHL:ssä juuri näille Subbaneille ja Karlssoneille, mutta onko sitten kuitenkin aina puuttunut se iso "Shea weber, -tyyppinen" vahva hyökkäyspäähän ryöpsäyttelevä loistava all around-puolustaja, joita Ruotsilla on esim. Hedman, sekä Kanukeilla juuri Weber ja Burns
Mä en voi olla näkemättä samoja erinomaisia piirteitä Rassessa verraten Brent Burnssiin. Ikäeroa kuitenkin se 10 vuotta, joten Burns luonnollisesti paljon kovemmalla rutiinilla tällä hetkellä vetävä, mutta tyyli on sama.
Ja se, että jos meillä vaikka kolmien olympialaisten ajan on mahdollista saada nauttia Burns-tyyppisestä puolustajasta, niin ai että!
 
ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Olen aliarvioinut Ristolaisen. Pidin hieman puupäänä, mutta puolustuspeli, sijoittuminen ja tilanteisiin meneminen on kehittynyt huimasti. Koolla on merkitystä jos sitä osaa käyttää.
 
Makija

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
"Helpottaa tosi paljon, kun tuntee vastustajat. Tiesin varmaan jokaisen pelaajan ennen kuin edes tulin NHL:ään. Olen pelannut pleikkaria ja seurannut muutenkin lätkää todella paljon. On tärkeää tiedostaa, ketä vastaan pelaa." -Yle Urheilu, 3.12.2015.

Mahtavan oloinen tyyppi ja toivottavasti tämä on vasta alkusoittoa upealle uralle. Jotenkin positiivisella tavalla naurattaa ajatus Rassesta hakkaamassa änäriä ja opettelemassa vastustajien heikkouksia. Edellisyön hattu edelleen hymyilyttää aivan helvetisti.
 
Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Palaa kyllä mieleen NHL Without a Map -sarja, jossa ne kaksi jäbää menivät Rochesteriin jututtamaan Ristolaista ja Armiaa. Armia oli ihan paskana, valitti että kaikki on perseestä ja AHL:ssä ei ole mitään hyvää. Ristolainen oli tyytyväinen ja selitti jotain että pitää tehdä kovaa töitä ja vaikutti todella motivoituneelta. Ei yllätä tämänhetkinen tilanne, kun katsoo missä kavereiden urat menevät nyt.
 
liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Huimaa kautta pelannut kyllä Ristolainen, varsinkin tuo jäähyttömyys on aika ihmeellistä, kun pelaa paljon ja pelaa vielä käsittääkseni aika fyysisestikin.

Kyllähän se on ihan kivasti siellä kaukalossa rouhinut. Tuossa pari linkkiä mistä voi mehustella.

Rasmus Ristolainen Hit on Brian Flynn (07:01/1st) Video - NHL VideoCenter

Rasmus Ristolainen Hit on Taylor Beck (06:15/3rd) Video - NHL VideoCenter

Rasmus Ristolainen Hit on Gabriel Bourque (07:08/1st) Video - NHL VideoCenter

Rasmus Ristolainen Hit on Travis Zajac (14:28/2nd) Video - NHL VideoCenter

Gotta See It: Gaudreau taken down hard by Ristolainen - YouTube
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Tuli vilkastua NHL sivuilta otteluiden tilanteita ja silmiin osui Buffalo-LA - tilanne 1-1 ja vähän naureskellen, että ei voi olla Ristolainen taas syöttäjänä maalissa... mutta iloiseksi yllätykseksi, olihan se tietenkin. On tätä hieno seurata, toivottavasti jatkuu koko kauden, viimeksi on Selänteen pisteistä saanut näin hyviä viboja.
 
Plenderi

Jäsen
Ekassa erässä Losia vastaan Ristolainen on isäntä jäällä. Pelasi enemmän kuin kukaan muu, enemmän kuin Kingsin Doughty. Puolustanut varmasti ja fyysisesti. Taklasi erässä kolme kertaa, joista kaksi niittiä Milan Luciciin saman vaihdon aikana ja on saanu Lucicin käämit jo palamaan.
Oon jokusen pelin katsonut aiemmin tällä kaudella. Jakelee välillä mm. vanhoja kunnon perseniittejä. Osaa pelata kovaa, mutta puhtaasti. Silti toi jäähyttömyys on aika yllätys.
2 erää jäljellä. Peliaika noussee sinne 24 tietämiin varmaan. Hieno ja pelirohkea äijä. Potentiaalia isoihin juttuihin.
 
Viipastu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Muistattekos vielä aikaa muutamia vuosia sitten kun meidän keltaisenlehdistön huippu kiekkotoimitajat itkivät blokeissaan ettei leijonat voi pärjätä vuosiin missäänikinäenääkoskaan! Syy moiseenhan oli tämä, että vaikka täältä piskuisesta pohjolasta tulee kuin liukuhihnalta huippuhyökkääjiä, pakki osasto on sen verran tuskaisen surkeaa, että vaikka olisi minkälainen tuukkaraski maalissa niin joka pelissä vähintään 5-8 maalia tulee omiin pelkästään luokattoman puolustusmateriaalin takia! :) Nyt kun ajattelee Ristolaista, Vatasta, Määttää yms niin ei tuo maajoukkueen puolustus nyt niin lohduttomalta näytä... :D

Muutamia vuosia sitten tilanne oli aika lohduton. Ei ollut pakkeja mistä valita ja eikä parhaimmatkaan häikäisseet. Siinä 1985-1990-syntyneet puolustajat loistavat poissaolollaan kaikissa huippusarjoissa. Tämä näkyy vielä pitkään Suomen pakkitilanteessa maajoukkuetasolla, koska nyt ei ole oikeasti kokeneita huippuyksilöitä ns. parhaimmilta pelivuosilta. Minä en ainakaan osaa suoralta kädeltä osaa nimetä yhtään suomalaista puolustajaa kahdella raja-arvolla : Pelaa huippuliigassa ykkösparissa ja on iältään 25-30 vuotias.

Itsellä Ristolaisesta on vain muutama tilastollinen huomio. Myers-Kane kaupan jälkeen on RR55 ottanut/saanut enemmän roolia ylivoimassa. Peluutus viivalla on lähes 90% ajasta Franson-Ristolainen, jolloin laukauksia tulee 2-3 ottelua kohden yleensä paremmista paikoista. Nykyisellä roolilla 20 maalia voi olla mahdollista, jos ryhmitys kestää myös loppukauden. Tosin missään muussa joukkueessa ole näin ylityöllistettyä pakkiparia.

Tätä voisi vertailla Vataseen, joka tällä hetkellä pelaa 50-60 % kaikesta Anaheimin YV-ajasta.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Taitaa olla tuo NHL:llän hakkaaminen pleikkarilla verrattavissa formuloiden simulaattoritesteihin. Mutta pariin kertaan Ristolainen on nostanut tuon asian ilmeisesti ihan tosissaan esiin, joten ehkä sieltä jotakin voi oppia. Kuitenkin ne on aika hyvin nykyään simuloitu vastamaan pelaajien todellisia ominaisuuksia. Ainakin kokoonpanot jos ei muuta.

Mutta kaiken kaikkiaan loistavaa, että Ristolainen on saanut otettua taas yhden askeleen lisää. Mieshän on ihan käsittämättömässä kunnossakin kun pelaa tuommoisia minuutteja, takoo pisteitä ja on ainakin toistaiseksi välttänyt loukkantumisetkin. Kesällä on varmasti tehty kovasti hommia. Loistava juttu!
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Taitaa olla tuo NHL:llän hakkaaminen pleikkarilla verrattavissa formuloiden simulaattoritesteihin. Mutta pariin kertaan Ristolainen on nostanut tuon asian ilmeisesti ihan tosissaan esiin, joten ehkä sieltä jotakin voi oppia. Kuitenkin ne on aika hyvin nykyään simuloitu vastamaan pelaajien todellisia ominaisuuksia. Ainakin kokoonpanot jos ei muuta.

Ihan kirkkaimmat starat on jaksettu mallintaa edes jotenkin sinnepäin ja supertähdillä heille ominaisia liikkeitä, mutta muistaakseni joissain kohdissa otettu sitten vapauksia, oiskohan Crosby ollut varustettu erinomaisilla puolustus statseilla jne. Runkopelaajien kohdalla sitten menty sieltä mistä aita on matalin ja ovat aika harmaata massaa yleensä, esim. oikeasti nopeat pelaajat ovatkin hitaita tai laukaus on keskitasoa vaikka oikeasti on vahvuus. Tuommoisia kommennteja on muistaakseni tullut myös muilta suomalaisilta ja on ne yleensä enemmän vitsillä heitetty. Paljon enemmän mielestäni oppisi videoita katsomalla.
 
BigHitFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Leijonat
Tällä tahdilla, jos Norristolainen pelaa koko kauden niin hän kyllä pokkaa Lady Byng trophyn.
Huikeaa on kyllä katsoa kaverin peliä!
 
No niin ja takaisin Rasseen. Äijä tosiaan paukuttaa pisteitä jäätävällä prosentilla ja itse uskoin, että Rassesta tulee juuri pelaaja, jollainen hän nyt jo on (paranee vielä vuosi vuodelta). Isoin syy siihen oli 20 MM-kisat, joissa oli isäntä jäällä ja kun oli jäällä, niin ei jännittänyt yhtään vaikka kuka tai mikä oli vastassa. Sitten se ratkaisu maali kun painoi kiekon Bobby Orr tyyliin finaalissa vastustajan verkkoon, eli on loistava omassa päässä tai yleensäkin koko kentällä, mutta jos ei kukaan muu pysty ottamaan vastuuta, niin Rasse painaa tarvittavat maalit itse vaikka väkisin. Ihan mahtava ja uskomaton tapaus.

Minun muistikuvieni mukaan (ei noista kisoista niin kauaa ole) Ristolainen pelasi varsin keskinkertaiset kisat. Paransi kyllä hienosti loppua kohden ja ratkaisi maalillaan mestaruuden, mutta etenkin alkupuoliskolla oli todella hasardi omassa päässä, teki helppoja virheitä eikä loistanut hyökkäyspäässäkään.

Kyllä silloinkin paistoi halu ottaa roolia ja ratkaista pelejä, mutta en itse niiden kisojen perusteella ihan näin nopeaa murtautumista eliittiin osannut odottaa. Vuotta aiemmin alaikäisenä Ristolainen oli kokonaisvaltaisesti parempi vastaavissa kisoissa.
 
Joo näin oli ja muistaakseni aivotärähdyksen jälkeen kisoihin. Joka tapauksessa loukkaantumisen jälkeen puoli kuntoinen oli ja se oli varmasti yksi syy ailahteluun. Toinen on se, että tuli kisoihin Ted Nolanin nihilistilätkän sapluunasta, jossa ei kiekon kanssa paljoa muuta tehty kun roiskittu. Tämä tuotti paljon vaikeuksia Ristolle myös miesten maajoukkuessa ja oli varmaan iso syy siihen, ettei lopulta kisajoukkueessa pelannut.

Nyt on toipunut siitä ja Bylsman kiekko alkaa näkyä Ristolaisen otteissa. On omaksunut uuden pelitavan nopeammin kuin moni tiimikaveri mun mielestä. On kyllä saanut parin viime vuoden aikana harjotella puolustamista paljon kun Buffalo pyörinyt liigan hännillä.
Se missä kehitys näkyy selvästi on se, että vaikka nuorelle puolustajalle tyypillisesti otteet ailahtelevat edelleen (pelin sisälläkin) on Ristolaisen heikko ilta merkittävästi vähemmän huono kuin vuosi tai pari sitten.

Hieno peli taas eilen. Johti joukkoja pelillisesti ja verbaalisesti eikä hävinnyt esityksessä edes Doughtylle.
 
ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Noissa vuoden 2014 junnukisoissa oli ehkä hienointa se, että vihkoon menneen puolivälierän jälkeen RR tuumasi että nyt vittu ja alkoi pelaamaan. Välierä ja finaali olivatkin sitten todella hienoja esityksiä Ristolaiselta.
 
60 pisteen vauhdissa tällä hetkellä.
Onhan se hyvä, kun Ristolainen on vahva ja pitkä puolustaja. Mutta ihmettelen suuresti, kun pisteitä on alkanut ropista tuohon tahtiin.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
60 pisteen vauhdissa tällä hetkellä.
Onhan se hyvä, kun Ristolainen on vahva ja pitkä puolustaja. Mutta ihmettelen suuresti, kun pisteitä on alkanut ropista tuohon tahtiin.

Jos jatkaa nykyistä (viimeiset 17 peliä) tahtia, niin saldo on 73 pistettä. Iso 'jos', 50 pinnaakin olisi tosi hyvä suoritus tälle kaudelle.
 
Jos jatkaa nykyistä (viimeiset 17 peliä) tahtia, niin saldo on 73 pistettä. Iso 'jos', 50 pinnaakin olisi tosi hyvä suoritus tälle kaudelle.
Niin niin. 40 pistettäkin riittää hyvin. Mutta kun jakaa 22 pistettä 30 pelillä ja kertoo sen 82:lla niin se on 60,13.
Eli 60 pisteen vauhdissa.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Niin niin. 40 pistettäkin riittää hyvin. Mutta kun jakaa 22 pistettä 30 pelillä ja kertoo sen 82:lla niin se on 60,13.
Eli 60 pisteen vauhdissa.

Toisaalta, jos tekee Ristolaisen kaudesta (kokonaispisteet, pelien määrä)-kuvaajan, niin arvioitu tulos olisi yli piste/peli (en tee, koska ei huvita eikä sillä ole mitään tekemistä minkään kanssa).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös