Nokia Arena

  • 201 385
  • 1 474
Lisäksi välillä pelikatkoilla ei soiteta ollenkaan musiikkia / mainoksia, kun Osaston tsäntti rullaa. Hienoja juttuja.

Olen itse käynyt tällä kaudella sekä Ilveksen että Tapparan isännöimässä ottelussa, ja täytyy sanoa, että Ilves on on valovuoden edellä paikalliskilpailijaansa. Tapparan ottelutapahtuma on todella hajuton, mauton ja väritön. Tapparan kannattajaporukka yrittää jotain pelastaa, mutta yllättävän pieni porukka heilläkin siellä toisessa päässä on.

Jos pitkää juoksua katsoo, niin toivottavasti Tapparan officella mietitään tätä markkinointia vähän uusiksi. Setämiehet kun menevät pikkuhiljaa palvelukoteihin ja mullan alle ja uusi kannattajasukupolvi valitsee seksikkäämmän Ilveksen, niin kyllä siinä seuran tulevaisuuskin on pikkuisen uhattuna vaikka yritysmyynti kävisi kuin rasvattu.
Samaa mieltä. Ikävä kyllä Tapparan kotipeleissä ei ole ollut sellaista kodin tuntua ja tunnelmaa.

Ei tekisi yhtään huonoa jos Tappara palkkaisi kesän ajaksi ns.ammattilaisen vaikka P-amerikasta tai vaikka keskieuroopan fanikulttuurista visioimaan "shown" kuntoon ens kautta ajatellen. Koskee myös areenan käyttöä muutenkin.

Potentiaalia tuossa mökissä on ja paljon. Nyt sitä ei osata käyttää.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tapparan kannalta harmillista, että se paras show ottelutapahtumassa tulee kannattajista ja heillä ei vielä ainakaan ole tuo ydinporukka kauhean suuri, joka siellä meteliä pitää.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikä ohjeistus Nokia-Areenalla on kannatuslippujen suhteen? Ja tarkoitan lasten "pieniä" lippuja enkä mitään kannattajakatsomon kaksikätisiä. Ensimmäisten tapahtumien aikoina muistaakseni oli epäselvyyksiä ohjeistuksen suhteen enkä löytänyt mitään mustaa valkoisella.
Ohjeistuksista en tiedä, mutta kyllä siellä noita näkee. Lähinnä tietysti juuri lapsilla. Eli mitään täyskieltoa ei ainakaan ole.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Mikä ohjeistus Nokia-Areenalla on kannatuslippujen suhteen? Ja tarkoitan lasten "pieniä" lippuja enkä mitään kannattajakatsomon kaksikätisiä. Ensimmäisten tapahtumien aikoina muistaakseni oli epäselvyyksiä ohjeistuksen suhteen enkä löytänyt mitään mustaa valkoisella.
Ainakin tähän asti Ilveksen peleihin olen saanut viedä 50 x 70 cm lipun, jossa on noin metrin puuvarsi. Tuo on tosiaan vielä niitä "yhden käden malleja", joita myydään myös Ilves-kaupassa. Turvatarkastuksessa on myös varmistettu, että en ole kirjoittanut mitään omia viestejä lippuun. Isommat liput vissiin sitten kannattajaporukoiden heiniä ja ne täytynee olla myös syttymätöntä ja palonkestävää materiaalia.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Samaa mieltä. Ikävä kyllä Tapparan kotipeleissä ei ole ollut sellaista kodin tuntua ja tunnelmaa.

Ei tekisi yhtään huonoa jos Tappara palkkaisi kesän ajaksi ns.ammattilaisen vaikka P-amerikasta tai vaikka keskieuroopan fanikulttuurista visioimaan "shown" kuntoon ens kautta ajatellen. Koskee myös areenan käyttöä muutenkin.

Potentiaalia tuossa mökissä on ja paljon. Nyt sitä ei osata käyttää.

Tai sitten Tappara voisi yrittää uudestaan ihan vaan suoraan lahjoa ja maksaa ihmisiä kannattamaan Tapparaa?

"Tappara hakee kotiotteluihinsa lisää elämää ja väriä uudella ORANGE-FANIKATSOMOLLA. Katsomo on perustettu C2-katsomon sisääntuloportin alapuolelle. ORANGE-FANIKATSOMOON valitaan jäseniä, joiden tehtävänä on kannustaa ja innostaa muitakin kannustamaan Tapparaa!

– Nyt on jokaisen aika vaikuttaa Hakametsän tunnelmaan omalta osaltaan, sanoo Tappara Fan Clubin puheenjohtaja Jukka Lauttalammi. – Yritetään rakentaa halliin sellainen fiilis, että vastustajalla ei ole kiva tulla tänne.

Mitä sinä saat Tapparalta uuden katsomon jäsenenä?

  • Kausikortin koko kaudeksi Tapparan peleihin mukaan lukien harjoitus- ja playoff-ottelut.
  • Fanimatkoja ja erikoistapahtumia.
  • Numeroidun Orange-fanipaidan.
  • Mahdollisuuden olla mukana Tapparan street teamissä.
  • Olet mukana tekemässä jääkiekkohistoriaa!
Orange-fanikatsomon jäsenet sitoutuvat:
  • Olemaan paikalla kaikissa Tapparan kotiotteluissa tai järjestämään tilalleen "sijaisen".
  • Kannustamaan aktiivisesti, asiallisesti ja äänekkäästi koko ottelun ajan.
  • Pukeutumaan Orange-fanipaitaan kotiotteluissa.
Tulosta ja täytä hakulomake ja tuo se Tapparan toimistolle viimeistään tiistaina 15.6. Voit myös kirjoittaa lomaketta vastaavat tiedot itsestäsi ja lähettää sen sähköpostilla anuliisa.leinonen@tappara.fi samaan päivämäärään mennessä. Liitä mukaan kuva itsestäsi tämänhetkiset fanivarusteesi päällä!

Orange-ryhmän jäsenet valitsee valitsijaraati, johon kuuluu kaksi Tappara Fan Clubin edustajaa ja kaksi Tamhockey Oy:n edustajaa."
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Hyvä, että yrittävät parantaa tuota puolta, ei siinä mitään. Tuosta toimistossa porukalla kehitellystä tekstistä tulee tosin ensimmäisenä mieleen ne yksien MM-kisojen pienten maiden kannatusjoukot paikallisin opiskelijavoimin, jotka olivat silloin ihan hellyyttäviä ja takasivat kaikkiin peleihin jotain kannustusta, mutta jotka tänä päivänä menisivät vahvasti kiusallisen puolelle. Ranskaahan kannatetaan tietysti jääkiekkokatsomossa baskeri päässä ja patonki kädessä, eikö totta?

Hiukan orgaanisempi kasvu tukemalla ja palvelemalla faniryhmiä entistä paremmin tuottaisi ehkä kuitenkin paremman tunnelman kuin ylhäältäpäin määritelty "sitoutuminen olemaan aina paikalla ja pitämään ääntä koko pelin ajan".

Edit: Jaa, tuo olikin jokin vanha juttu ja menin halpaan? No, jos jotain, niin ainakaan analyysi toimivuudesta ei mennyt pahasti pieleen. Olisi ollut noloa ennustaa historiakin väärin.
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Yleisempi ratkaisu taitaa olla, että enemmän tai vähemmän järjestäytyneille ja itsenäisille kannattajaryhmille tarjotaan esimerkiksi edullisempi kausikortti seisomakatsomoon. Silloin seura kantaa kortensa kekoon, että hallissa on tunnelmaa, mutta kannustus lähtee silti edelleen aidosti "alhaalta päin", eikä seuran ostamana performanssina. Tuollaiset ostopalvelut on helposti kaivoon kannettua vettä, joka kestää vain menestyksen hetket.

Toki kaikenlainen yhteistyö kannattajaryhmien kanssa on monesti hyödyllistä seuroille muutenkin.
 
Apheu

Jäsen
Tai sitten Tappara voisi yrittää uudestaan ihan vaan suoraan lahjoa ja maksaa ihmisiä kannattamaan Tapparaa?

"Tappara hakee kotiotteluihinsa lisää elämää ja väriä uudella ORANGE-FANIKATSOMOLLA. Katsomo on perustettu C2-katsomon sisääntuloportin alapuolelle. ORANGE-FANIKATSOMOON valitaan jäseniä, joiden tehtävänä on kannustaa ja innostaa muitakin kannustamaan Tapparaa!

– Nyt on jokaisen aika vaikuttaa Hakametsän tunnelmaan omalta osaltaan, sanoo Tappara Fan Clubin puheenjohtaja Jukka Lauttalammi. – Yritetään rakentaa halliin sellainen fiilis, että vastustajalla ei ole kiva tulla tänne.

Mitä sinä saat Tapparalta uuden katsomon jäsenenä?

  • Kausikortin koko kaudeksi Tapparan peleihin mukaan lukien harjoitus- ja playoff-ottelut.
  • Fanimatkoja ja erikoistapahtumia.
  • Numeroidun Orange-fanipaidan.
  • Mahdollisuuden olla mukana Tapparan street teamissä.
  • Olet mukana tekemässä jääkiekkohistoriaa!
Orange-fanikatsomon jäsenet sitoutuvat:
  • Olemaan paikalla kaikissa Tapparan kotiotteluissa tai järjestämään tilalleen "sijaisen".
  • Kannustamaan aktiivisesti, asiallisesti ja äänekkäästi koko ottelun ajan.
  • Pukeutumaan Orange-fanipaitaan kotiotteluissa.
Tulosta ja täytä hakulomake ja tuo se Tapparan toimistolle viimeistään tiistaina 15.6. Voit myös kirjoittaa lomaketta vastaavat tiedot itsestäsi ja lähettää sen sähköpostilla anuliisa.leinonen@tappara.fi samaan päivämäärään mennessä. Liitä mukaan kuva itsestäsi tämänhetkiset fanivarusteesi päällä!

Orange-ryhmän jäsenet valitsee valitsijaraati, johon kuuluu kaksi Tappara Fan Clubin edustajaa ja kaksi Tamhockey Oy:n edustajaa."

Tosi hienoa linkata tällainen juttu tänne auki kirjoitettuna, ilman mainintaa, että tuo on yli kymmenen vuotta vanha uutinen. Mutta oli varmaan toki ihan tarkoituksellista hämmentämistä.
 
muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Tosi hienoa linkata tällainen juttu tänne auki kirjoitettuna, ilman mainintaa, että tuo on yli kymmenen vuotta vanha uutinen. Mutta oli varmaan toki ihan tarkoituksellista hämmentämistä.
Ihan hyvä hönöpaljastin kyllä.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tosi hienoa linkata tällainen juttu tänne auki kirjoitettuna, ilman mainintaa, että tuo on yli kymmenen vuotta vanha uutinen. Mutta oli varmaan toki ihan tarkoituksellista hämmentämistä.
Se on aina huvittavaa, miten paljon Tappara jaksaa kiinnostaa naapuria. Eräskin nimeltä mainitsematon nimimerkki julisti tässä vastikään, että Tappara ei kiinnosta pätkääkään - ja edellisestä kymmenestä viestistä kahdeksan käsitteli Tapparaa! En ole varma mainittiinko edes Ilvestä viesteissä yhtä usein...

Nokittelun ei ehkä tarvitsisi valua tähän ketjuun, mutta kun uusi halli on tuonut uuden areenan (pun inted) piikitellä vastustaja, niin ehkä se on myös hyvä todeta ääneen satunnaisia ketjussa vierailevia varten.

Kiinnittikö muuten kukaan huomiota, että HIFK pelasi peräkkäisinä päivinä molempia tamperelaisia varten, ja Tapparan kotipelissä oli yli 2 000 katsojaa enemmän (9610 vs. 7527)? Joo, jälkimmäinen oli sunnuntaina, ja ensimmäiseen kohdistui ilmeisesti HIFK:n fanimatka. Mutta silloin, kun Tappara veti kotiotteluputken arkipelissä vähemmän katsojia kuin Ilves satunnaisessa lauantaimatsissaan, niin ainoa kelpaava syy tuntui olevan Ilveksen parempi ottelutapahtuma ja Tapparan orastava kriisi...

Ps. tajuan itse syyllistyväni siihen samaan, mistä hieman valitin tuossa ylempänä, mutta näin synkkinä aikoina on ehkä hyvä palata perusasioiden ääreen - kuten paikallisvastustajan hyväntahtoiseen piikittelyyn...
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Tosi hienoa linkata tällainen juttu tänne auki kirjoitettuna, ilman mainintaa, että tuo on yli kymmenen vuotta vanha uutinen. Mutta oli varmaan toki ihan tarkoituksellista hämmentämistä.
Jos on edes välttävästi luetun ymmärtäminen hallussa, niin se selviää kyllä jo ekasta kappaleesta. Ja muutenkin kesken kauden jonkun katsomon muuttaminen on mahdotonta, kun kausarit on myyty. Toki joku naapuri nielas tän rapalan kiduksiin asti.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosi hienoa linkata tällainen juttu tänne auki kirjoitettuna, ilman mainintaa, että tuo on yli kymmenen vuotta vanha uutinen. Mutta oli varmaan toki ihan tarkoituksellista hämmentämistä.
Kyllä minulle ainakin aukesi aivan alkuperäisistä sanamuodoista että kyseessä on vanha juttu.

Esim. "yrittää uudestaan" on selvä viittaus että kyseessä vanhempi juttu.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ihana sekamelska paikallispelissä... Jonot miten sattuu ja röökille kilsan jono ( en polta itse ).
Aika paljon on kyllä kehitettävää
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihana sekamelska paikallispelissä... Jonot miten sattuu ja röökille kilsan jono ( en polta itse ).
Aika paljon on kyllä kehitettävää
Oliko saatu yhtään reilummin myyjiä paikalle? Eilen oli kiva jonotella B-puolen grillipisteelle, kun kassaa kassan vieressä ja peräti kahdella myyjä.
 
JiiGeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo & Raha
On se kumma jos mökki on täynnä perjantai iltana, kansalla kaamea jano ja kaikki kassat ei olisi käytössä. Koska sitten?
Työlainsäädäntö ja ihmisoikeudet on ravintoloitsijan kannalta siinä mielessä paskoja, että juuri ketään ei voida oikein velvoittaa tai pakottaa menemään kassalle töihin. Yli 6kk koronapakkolomien aikana muihin töihin vaihtaneet pitäisi ehdottomasti voida pakottaa takaisin kassalle. Tulevaisuudessa toivottavasti geeniteknologian avulla saadaan edes jalostetuksi uusi tarjoilijasukupolvi, joka pystyy samanaikaisesti tarjoilemaan asiat kaikille asiakkaille, eikä kenenkään tarvitse jonottaa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Eilen oli hallissa tehty jo parannuksia jonotushommiin. Esim. Lonkero baarissa oli nauhat ohjaamassa jonoa sivuun. Ei pahoja ruuhkia ja sai tuotteet kohtuu nopeasti vaikka hallissa oli se 6000 +. Hyvä että pyrkii kehittämään palvelua
 
Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näissä jonottamis/ruuhka-asioissahan on se mielenkiintoinen aspekti että esimerkiksi eilen Ilveksen pelissä oli sen 6100 väkeä josta arviolta 5500 alhaalla ja 600 ylhäällä. Ylhäällähän ei tällaisissa peleissä, joissa yläkatsomosta on vain pari lohkoa auki, ole avoinna mitään palveluita jolloin koko yläkerrankin sakki tulee erätauoilla alas. Näin kaikki niistä 6100 ihmisestä jotka erätauolla lähtevät liikkumaan ovat alhaalla.

Sitten on 10 000 ihmisen hypoteettinen lauantain IFK-peli jossa yläkatsomo on auki ja 3500 ihmistä ylhäällä ja 6500 alhaalla. Tällaisessa pelissä yläkatsomonkin palvelut ovat auki joten yläkatsomon porukka on ylhäällä ja alakatsomon porukka alhaalla erätauoilla. Näin ollen ei ole siis hirveää eroa alakatsomon käytävillä pyörivässä määrässä. Siinä taas on eroa kuinka paljon henkilökuntaa näissä peleissä on, kun monella kiskalla on tuollaisessa keskiviikko-SaiPassa vähemmän väkeä töissä jolloin jonot ja ruuhkat voivat olla itseasiassa vielä suuremmat kuin pelissä jossa on 10 000 ihmistä. Tämä siis vain alakatsomon käytävillä.
 
Glove

Toista se oli Espoossa kun käytiin Mestispeli katsomassa kaverin kanssa. Meitä oli siellä yläkatsomossa kourallinen, korkeintaan kymmenen ja yläkerrassa yksi kioski auki. Sen kun käveli tiskille ja tilasi haluamansa tuotteen.

Toivottavasti osaavat täällä ottaa areenaa suunnitellessaan mahdolliset virheet, mitä Helsingin ja Tampereen areenoilla on tehty. Jos tänne nyt joskus se areena saadaan.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

Edelleen omaan silmään toimii paremmin, kun nuo verhot on auki. Nuo korostaa tuota "tyhjää" yläkatsomoa enemmän kuin todella hyvin väritetyt penkit jotka itsessään toimivat silmänlumeena sille, että väkeä olisi enemmän hallissa kuin onkaan.

Keikoilla, kun valaistus on hämärämpi ja jos yläkatsomot ovat tyhjiä, nuo verhot varmaan sitten toimivat paremmin tarkoituksessaan. Ehkä.
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko tietoa olivatko myös ottelun ajan suljettuna? En nyt muista enää missä ottelussa oli pari viikkoa sitten ennen ottelun alkua suljettuina, mutta jollain erätauolla huomasin, että oli heivattu ylös.

Eivät mielestäni olleet. Ainakaan en kiinnittänyt huomiota että olisivat olleet kiinni.

Iso osa hallin tukkoisuudesta olisi kyllä silläkin taklattu, että ihmiset eivät jäisi seisoskelemaan niihin ahtaimpiiin käytäviin (Ilveksen pääty ja Tapparan päädyssä ainakin Pizzariumin/Heineken baarin ja Hookin väli). Tähän kiinnittänyt Ilveksen matseissa huomiota ja eilen Tapparan pelissä oli kyllä ihan sama ilmiö. Siellä on kuitenkin muitakin paikkoja seisoskella kuin kulkuväylät.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös