Nimeni on Bond, James Bond

  • 1 204 688
  • 34 446

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kiitos Roger. Palveluksesi on palveltu ja nyt on aika sukupolvenvaihdokselle.

Jäähän tämä nyt kauaksi parhaista illoista. Hyvää peliä ehkä yhden erän verran, muuten oltiin enintään paikalla.

Huomenna sitten jämäkämpi ilta, jossa ei mustelmia kaihdeta.
Huomisessa matsissa ei myöskään epäröidä tukea urheita talibaneja. Ei ihan parhaiten vanhentunein leffa siltä osin, vaikka kova kotiottelu onkin.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Salkkariketju on noin 5000 viestiä edellä. Loppukauden ajan tuhat viestiä per otteluseuranta, niin ohitetaan sekin. Ei pitäisi olla ongelma.
Siis jokaisen tänne kirjoittaneen pitää tuntea suurta ylpeyttä siitä, että olemme vastausten määrässä jo neljäntenä, mutta katselukerroissa emme edes ensimmäisellä sivulla ja muita TOP-5 -ketjuja jopa miljoonia jäljessä. Tällaiseen saavutukseen päästään vain asialleen omistautuneella, huipputaitavalla ja äärimmäisen sitoutuneella ammattilaisporukalla. Toivottavasti uteliaita ulkopuolisia eksyy jatkossa sankoin joukoin tämän ketjun erikoisuuksia ihmettelemään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis jokaisen tänne kirjoittaneen pitää tuntea suurta ylpeyttä siitä, että olemme vastausten määrässä jo neljäntenä, mutta katselukerroissa emme edes ensimmäisellä sivulla ja muita TOP-5 -ketjuja jopa miljoonia jäljessä. Tällaiseen saavutukseen päästään vain asialleen omistautuneella, huipputaitavalla ja äärimmäisen sitoutuneella ammattilaisporukalla. Toivottavasti uteliaita ulkopuolisia eksyy jatkossa sankoin joukoin tämän ketjun erikoisuuksia ihmettelemään.
Jutin sanoin: Kiitos kuuluu koko joukkueelle!
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Oli kyllä koutsilta vittuilua Rookerille tämä viiminen Jameksi.

Jos kerran herralla korkeanpaikan kammo, niin tietenkin matsiin laitetaan:

- Eiffel-torni
- palotikkaille pelastushomma
- Roikkumista Zeppeliinissä ja Golden Gaten kaiteella.

Mahtoi olutta ja valiumia kulua. Ei yhtään helppoja peluutuksia.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän Roger jätti Jameksin roolin hyvin pitkälti "täysin palvelleena". Nyt kun miettii 1973 ja 1985, maailma muuttui "kohtuullisesti" tuossa aikamääreessä, verrannollinen Graigin 2006-2021 aikamääreeseen. Casino Royalen aikaan meitsi oli yläasteen ekalla ja "Ei aikaa kuolla" tullessa julki lähemmäs kolmekymppinen ja täysillä työelämässä.

BWWM-advokaattina seuraavaa "seal of approval"-merkintää joudumme odottamaan pitkähkön aikaa. Offariksi menee, mutta on joka tavalla sääli, että musta nainen-valkoinen mies-yhdistelmä nähdään edelleen ongelmana 2022.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tässä ehdi jäädä lepäämään, kun tänään pelataan taas.

Joukkue tarvitsi uuden ykköstykin, kun seiskapaidan edellinen kantaja ripusti luistimet naulaan. Daltonia oli kosittu rooliin jo pari kertaa: ensimmäisen kerran vastaajasta riippuen joko Hänen majesteettinsa aikoihin tai Elä ja anna toisten kuolla -tienoilla. Tuolloin Dalton koki olevansa liian nuori ottamaan kapteenin C:n Conneryltä.

Seuraava sopimustarjous tuli 70-80-lukujen taitteessa, jolloin Dalton ei kuitenkaan pitänyt sarjan kepeästä sarjakuvamaisesta tyylistä. Lisäksi hän ei tuolloin uskonut, että Moorea oltaisiin oikeasti korvaamassa. Jameksiksi Jameksin paikalle oli tarjolla Daltonin lisäksi Pierce Brosnan sekä uusiseelantilainen Sam Neill, joka myöhemmin nähtäisiin mm. Punaisen lokakuun metsästyksessä, Pianossa ja Jurassic Parkissa. Myös Mel Gibsonia ehdotettiin, mutta Gibsonin peliesitykset eivät kiinnostaneet Cubby Broccolia, joka halusi britin.

Broccolin perheessä kaikki paitsi Albert olivat Neillin kannalla, mutta lopulta roolia tarjottiin Brosnanille. Tällä oli voimassaoleva sopimus toiseen jengiin, mutta sopimus oli katkolla, sillä NBC oli keskeyttänyt Remington Steele -sarjan tuotannon huonojen katsojalukujen takia. Huhut siitä, että joukkueen tähtihyökkääjä pukeutuisi Bond-jengin legendaarisen 007-pelipaitaan, loivat uutta kinnostusta sarjaa kohtaan ja NBC päätti käyttää seuran option. Tästä oli seurauksena se, että Broccoli veti tarjouksensa pois, koska ei halunnut että Jameksia yhdistetään tv-sarjaan, joka pyörisi samaan aikaan. Tästä taas seurasi se, että yleinen mielenkiinto Remington Steeleä kohtaan laski uudelleen.

Dalton ei ollut kovin kiinnostunut Jameksin roolista, ja siksi Albert Broccoli oli haluton tarjoamaan sopimusta tälle. Vaimon sinnikkyys tuotti kuitenkin tulosta, ja Cubby suostui tapaamaan pelaajan. Dalton oli kuitenkin juuri aloittamassa toisen filmin, Brenda Starrin, kuvaukset, eikä siksi ollut heti käytettävissä Bondiin. Lopulta hän kuitenkin antoi myöntävän vastauksensa, mutta nimi puuttui vielä sopimuspaperista.

Tässä vaiheessa seura lähestyi englantilaisnäyttelijä Robert Bathurstia, joka on jälkeenpäin todennut, että tämän tempun tarkoituksena oli luultavasti vain saada Dalton allekirjoittamaan sopimus, kun vihjataan, että hallilla on nähty toistenkin pelaajien mailoja. Tämä on kyllä hieman kyseenalainen taktiikka. Mooren kanssa se oli kostautua, sillä Sir Roger aikoi vetäytyä pelikentiltä kuultuaan, että harjoitusleiri pyörii ilman häntä.

Dalton alkoi ensi töikseen opiskellla pelikirjaa alusta alkaen ja luki Flemingin teokset kannesta kanteen. Edellisten kausien taktiikoista uusi tähtihyökkääjä ei piitannut, vaan totesi, että nyt kunnioitetaan seuran perustajaa ja jälki on oleva sen mukaista. Nyt ei nähtäisi turhia keskialueen kärkikyniä, vaan painettaisiin täysillä vastustajan päätyyn. Munankuori-Jofakin vaihtui tukevaan CCM:n kypärään, jonka remmi vedettiin kireälle leuan alle.

Maryam d’Abo yritti saada Pola Ivanovan roolia edellisen Jameksin viimeisellä kaudella, mutta pääsi nyt suoraan ykkösketjuun Kara Milovyn rooliin. Samoihin aikoihin Kuoleman katseen kanssa hän kävi kaatamassa samppanjaa vuoden 1983 Largon päälle Minun Afrikassani. d’Abo teki yhteistyötä John Glenin kanssa vielä kahteen otteeseen: 90-luvulla tämän ohjaamassa tv-sarjassa Space Precint ja vuonna 2001 elokuvassa The Point Men.

Vuonna 2005 Kara pääsi pelaamaan Ranskan liigaa yhdessä Melina Havelockin kanssa elokuvassa L’Enfer. Sitä ennen vuonna 2002 Kara muisteli Jameksin kanssa pelaamiaan otteluita teoksessa Bond Girls Are Forever, jossa haastateltiin useita entisiä Bond-tyttöjä. Teoksen innoittajana toimi samanniminen tv-dokumentti, jonka Kara tuotti ja emännöi. Kara oli viimeinen blondi "pää-Bond-tyttö" noin 30 vuoteen. Seuraava vaaleaverikkö oli Madeleine.

Miss Moneypenny, Caroline Bliss on vain viisi kuukautta vanhempi kuin seuraajansa Miss Moneypenny, Samantha Bond. Molemmat opiskelivat lapsena samassa yksityisessä tyttökoulussa ja ystävystyivät siellä, vaikka Caroline opiskeli yhtä luokkaa ylempänä kuin Samantha.

Brad Whitaker nähdään Brosnanin kahdella ensimmäisellä kaudella CIA-vahvistus Jack Wadena

Kenraali Gogolille oli varattu iso rooli, mutta sairastelu on vienyt parhaan terän otteista, joten mies puettiin 13:nneksi hyökkääjäksi ja päästettiin ottelun lopussa tekemään kunniakierros jäällä pitkän uran päättyessä. Myös hallin pitkäaikainen urkuri John Barry jää sivuun tämän kauden jälkeen.

Papukaija, joka nähdään keittiössä antijameksien hyökkäyksen aikana, on sama, jolla oli merkittävä rooli Erittäin salaisessa ja joka tiettävästi kuului Diana Riggille.

Pushkinin rakastajatar Rubavitch oli pelannut Mad Maxin rinnalla vuonna 1981 soturinaisena.

Julie T. Walllace, joka on Jameksin kontakti Bratislavassa, Rosika Miklos, harjoitteli 70-luvun lopulla näyttelemistä ja sai pääroolin Edward Bondin näytelmässä, jonka Bond itse ohjasi. Todennäköisesti sen ansiota on, että Miklosia ei huimannut, kun hän lopulta pääsi pelaamaan Jameksin kanssa.

Art Malikk, jonka esittämän Kamran Shahin Jameksi vapauttaa vankilasta, otti 90-luvulla matsia Iso-Arskaa vastaan Tosi valheissa.

Aziz Fekkesh, joka on saanut Jawsin tekemän fritsun pois kaulastaan, on pyyhkinyt Egyptin tomut jaloistaan ja siirtynyt johtamaan Tangerin poliiisivoimia.

Yhdessä vaiheessa suunniteltiin, että koko sarja aloitettaisiin alusta ja elokuvan lopussa Jameksi saisi toimeksiannon, joka olisi Dr. No. Idea haudattiin ja uusi alku nähtiin vasta uudella vuosituhannella.

Tänään mikrofoniin tarttuu Maryamin serkku, joka lauloi 60-luvun lopulla Manfred Mannin yhtyeessä. Tässä on miehen soolotuotantoa vuodelta 1987: Michael d'Abo - Revival
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan tää A-han tunnari nyt ihan kurko. Napsun verran Duran Duraniakin kovempi.




Telkku.com tietää kertoa, että Aston Martin palaa Jameksen ykkösajokiksi. Oleellinen seikka kertoa muutaman rivin matsiennakossa...


Pyyntö tietäjille: (oleellista) Tietoa viinipullomiehen kausikorttitilanteesta kaivataan. Mentiinkö tämä vuosi irtolipuilla ja riski kostautui koska illan matsihan myytiin loppuun nopeasti?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eilinen on tunnelmoitu, voitto ja uusi aamunkoitto. Tänään syöksytään vaaran vyöhykkeelle allekirjoittaneen synnyinvuoteen sekä organisaation uuden ykköstykin Timothy Daltonin James Bondin tylyn puhuttelevaan käsittelyyn.

@Viherpuiston Ruoska hoiti jälleen kerran asiallisen ja tapansa mukaan huikean alustuksen. Ykkösketju mahdollistaa alaketjujenkin läsnäolon.

Organisaatiota on tuuletettu ja rebuild ei välttämättä takaa edes kolmivuotisen entry level dealin suomaa mahdollisuutta lunastaa potentiaalia. Sen vuoksi uusi ykköstykki haistattaa naisen ulkosynnyttimet viivelähdöille ja jopa bonuksena tarjoutuvat uittohommat voivat tuntua pakkopuurtamiselta. Havainnollistan tämän lyhyellä videolla lopuksi.

Tänään kokoonpanoja voisi pyöritellä monin tavoin ja uskon toveri @Niilo n näkevän esimerkiksi KHL-pelaajat erilailla.

Alustava huhu kärkiketjusta.

Shah-Bond-Milovy
Pushkin-Whitaker
Moneypenny

Tänään meille esitellään THL(Taleban Hockey League) Kamran Shahin avulla ja nimenomaan niin että rakkaus lajiin yhdistää. Turbaani voi vaihtua jofaan tai edistyksellisesti ceeceeämmän kypäriin. Pelityyliltään suoraviivaisen speedhockeyn liiga ja tämän vuoksi rookie-Bond bondaakin sarjan suuntaan hyvin. Shah ykkösketjuun.

Suoraviivaisen kliininen snaipperi vai viimeistelyn suhteen viipyilevä sekä sellonsa unohteleva tuhlaajatyttö? Jokainen päättää itse, mutta Kara Milovy kuuluu ykköseen. Daltonin Bondin pelityyli ei sovi kaikille, mutta Milovyn avut ovat tuohon kuin räätälöity.

Pakkipari Pushkin ja Whitaker puhuvat omasta puolestaan. En halua sanoa syvimpiä ajatuksiani tästä duosta, mutta kestävät isoja minuutteja ja Pushkinin valelaukaukset sytyttävät.

Maalille menee Caroline Blissin Moneypenny. Olisi jokseenkin tekopyhää tuhota instituutio jota itse palvoi 14 kautta. Ja mikä tärkeintä: tulokset puhuivat omaa kieltään. Nyt testataan miten rookieveskari kestää. Ja miksei kestäisi?

Lupailin Daltonin Bondin uittohommien pakkopullailuun liittyen havainnollistavan videon. Huomioikaa tämä vauhdikkaan ensimmäisen vaihdon lopussa kun daami voivottelee tosimiehen perään ja Bond tulee vaihtoon esittäytyen.

Joskus uittohommissa nainen on vain hyvän kalamiehen tiellä. Tämä ei poissulje itse suorituksen toimittamista.





Upeaa ja raikasta ottelua jokaiselle.

007 Vaaran vyöhykkeellä, Nelonen, klo 21.00
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Maalille menee Caroline Blissin Moneypenny. Olisi jokseenkin tekopyhää tuhota instituutio jota itse palvoi 14 kautta. Ja mikä tärkeintä: tulokset puhuivat omaa kieltään. Nyt testataan miten rookieveskari kestää. Ja miksei kestäisi?
Veikkaan että pää ei kestä näiden kovien kansainvälisten pelien paineita. Joutuu kuitenkin hyppäämään kohtuuttoman suuriin saappaisiin ja yhtään ns. helppoa ei saa mennä, kritiikki tulee olemaan valtaisaa. Pahoin pelkään että maalivahdin tontille joudutaan etsimään tämän illan jälkeen uusi vahvistus.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Veikkaan että pää ei kestä näiden kovien kansainvälisten pelien paineita. Joutuu kuitenkin hyppäämään kohtuuttoman suuriin saappaisiin ja yhtään ns. helppoa ei saa mennä, kritiikki tulee olemaan valtaisaa. Pahoin pelkään että maalivahdin tontille joudutaan etsimään tämän illan jälkeen uusi vahvistus.

Sanoisin näin että Moneypennyn sopimus on suhteessa Daltonin Bondiin(sanavalinnat, sanavalinnat) ja molemmilla on kaksivuotinen diili ainakin turvattuna.

Eli näkemykseni mukaan Blissin Moneypennyn pää kestänee ja aloittaa myös toisen ottelun.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sanoisin näin että Moneypennyn sopimus on suhteessa Daltonin Bondiin(sanavalinnat, sanavalinnat) ja molemmilla on kaksivuotinen diili ainakin turvattuna.

Eli näkemykseni mukaan Blissin Moneypennyn pää kestänee ja aloittaa myös toisen ottelun.
Lähinnä tarkoitin sitä että voidaanko Moneypennyyn luottaa enää aloittavana maalivahtina, vai pitääkö turvautua uuteen hankintaan.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Lähinnä tarkoitin sitä että voidaanko Moneypennyyn luottaa enää aloittavana maalivahtina, vai pitääkö turvautua uuteen hankintaan.

Tämä täytyy arvioida illan ottelun jälkeen. Kohtuuttomat ovat paineet, mutta kohtuullisen kova on Moneypenny-instituutio. Sinällään jaan huolesi, toki.

Felix Leiter oli kieltämättä yksi vaihtoehdoista maalille. Kuulemma Sharks osoittanut orastavaa kiinnostusta ainakin toisen ottelun suhteen.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Telkku.com tietää kertoa, että Aston Martin palaa Jameksen ykkösajokiksi. Oleellinen seikka kertoa muutaman rivin matsiennakossa...
Bondin työsuhdeauto kerryttää kilometrejä sen verran kovaa tahtia, että en näe realistisena, että auto jaksaa 4 vuoden leasing-kautensa loppuun asti.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kiitos taas sinne minne se kuuluu, eli luottostaroille @Viherpuiston Ruoska ja @ZayWest (onko jätkillä nämä ennakot aina Lou-tyyliin pöytälaatikossa valmiina?)

Vaaran Vyöhykkeellä on Bondina omia suosikkejani ja varsin raikas tuulahdus koko elokuvasarjaan Mooren osuuden jälkeen. Tällä kommentilla en tarkoita, että Mooren elokuvat olisivat olleet jotenkin heikompia, ainoastaan sitä, että muutokset tekivät hyvää. Jos siis Kuuraketin jälkeen karsittiin pois turha megalomaanisuus, niin nyt vakavoiduttiin kunnolla, mistä kaikki Bond-fanit eivät tykänneet. Jo alkukohtauksessa surmataan 00-agentti kylmäverisesti kesken harjoitustehtävän, eikä tämä tällä kertaa tapahdu pellepuvussa metsässä muna kädessä (00-agentilla, ei itse murhaajalla). Kohtaus kärjistyy nopeatempoiseksi toiminnaksi, jossa Bond on näyttelijän vaihtumisesta huolimatta oma itsensä, eli harkitun kylmäverinen, mutta silti samalla impulsiivinen improvisoija. Kohtaus päätetään luonnollisesti illan ensimmäiseen kaatoon ja ryyppyyn.

Kelvollisen sisääntulon lisäksi Vaaran Vyöhykkeessä saadaan nauttia viimeistä kertaa syvällisesti kylmän sodan ilmapiiriä. Toteutus on Bond-elokuvien paras, kun rautaesiripun takana käydään pariin otteeseen ja siellä vietetään paljon aikaa. Istanbulissa, Elät Vain Kahdesti, Erittäin Salainen ja Octopussy antoivat varovaisia maistiaisia, mutta vasta nyt, vuonna 1987, ilmaisuvoimaa ammennetaan kunnolla supervaltojen kikkelimiekkailusta. Siis tilanteessa, jossa toisen erektio alkaa olla jo puolivelton puolella. Gorbatsov ei onneksi pääse tätä leffaa pilaamaan, vaan tunnelma sataprosenttisesti kohdillaan niin Bratislavassa kuin myöhemmin Afganistanissa. Lavastuksen ja toimintakohtausten taso on hyvä, eikä elokuvan aikana tule kiusallisia tilanteita tai spontaania silmien pyörittelyä laukaisevia kohtauksia.

Aston Martin tekee paluun ja autolla on taas pitkästä aikaa huomattava tähtihetki Bond-elokuvassa. Varustelu on päällisin puolin sitä tuttua tavaraa, toki nyt talviolosuhteet huomioiden. Ehkä hieman turhan huomiota herättävä kaara 80-luvun puolivälin Tsekkoslovakiaan, heh. V8 Vantage miellyttää omaa silmääni hyvin paljon 70-luvun monikulmioihin verrattuna ja on tietysti pieni (toki ennalta arvattava) sääli, että ajokin kohtalona on lähteä itsetuhon kautta. Auton lisäksi näyttelijävaihdoksen myötä myös Q:n muihin veihkeisiin ja työpajan esittelyyn on satsattu. Avaimenperällä selvitetään pari suhteellisen kiperää paikkaa, mutta shown varastavat silti hetkellisesti ghettoblaster sekä the sohva, joka naurattaa joka kerralla ääneen tällaista yksinkertaista kaveria.

Necrosia olen kehunut usein, mutta toistetaan vielä vanhat jutut. Tässä on vaihteeksi henchman, joka saa jotakin aikaiseksi. MI6:n turvatalon remppa lienee Bond-historian vaikuttavin suoritus keneltäkään apupahikselta. Jeroen Krabbe on puolestaan Koskovina samanlainen petollinen mulkero kuin myöhemmin tohtori Nicholsina Takaa-ajetussa. Omahyväinen naama yhdistettynä Bondille vittuiluun herättää juuri sen verran kipinää, että menee pahiksissa ihan kelvollisten tapausten kategoriaan. Itse pidän yli kaiken loppuratkaisusta, jossa Koskov ei kuole jollakin mielikuvituksettomalla tavalla, vaan pääsee oikeasti tuntemaan tekojensa seuraukset, kun Giml... anteeksi Pushkin pääsee antamaan vähän palautetta. Krabben ilme on suorastaan loistava. Myöhemmin Moskovassa (käännetty venäjästä englanniksi): "I'ma call a coupla hard, pipe-hittin' niggers, who'll go to work on the homes here with a pair of pliers and a blow torch. You hear me talkin', hillbilly boy? I ain't through with you by a damn sight. I'ma get medieval on your ass."

Naisten osalta noudatetaan varsin tyypillistä debyyttielokuvan henkeä. Eli vaikka matkalle sattuisi joku satunnaiskaato, yksi nainen dominoi vahvasti Bondin kiinnostuksen kohteena. Bond tekee parhaansa päästäkseen Karan pöksyihin, mutta tilanteen haastavuuden vuoksi soutaminen ja huopaaminen jäävät vähän kesken ja vauhtia haetaan tuhansien kilometrien päästä. Tässä elokuvassa Bond käy muuten kolmella eri mantereella, Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa. Noin nopeasti mietittynä missään muussa Bondissa ei toistu sama yhdistelmä. Afrikassa pistäydytään myös Spectressä, Casino Royalessa, Rakastetussani sekä erittäin pikaisesti Timanteissa. Unohtuiko joku? Jos Timanttien alkukohtaus lasketaan mukaan, niin kyseisessä elokuvassa käydään (Bondin toimesta) Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa sekä Pohjois-Amerikassa. Onko muita neljän mantereen Bondeja?

Nautitaan tänään neukkujen viimeisestä kunnon höykytyksestä, vaikka toki ensi viikolla saadaan vielä kelvolliset jälkihöyryt Brosnanin toimesta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä täytyy arvioida illan ottelun jälkeen. Kohtuuttomat ovat paineet, mutta kohtuullisen kova on Moneypenny-instituutio. Sinällään jaan huolesi, toki.

Felix Leiter oli kieltämättä yksi vaihtoehdoista maalille. Kuulemma Sharks osoittanut orastavaa kiinnostusta ainakin toisen ottelun suhteen.
Ainakin täällä on täysi luotto siihen, että Moneypenny hoitaa asialliset hommat yhtä asiallisesti kuin ennenkin. Seuraajalla uhkaa fokus välillä karata, kun Q unohtelee VR-laseja minne sattuu, mutta se on toinen juttu.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ainakin täällä on täysi luotto siihen, että Moneypenny hoitaa asialliset hommat yhtä asiallisesti kuin ennenkin. Seuraajalla uhkaa fokus välillä karata, kun Q unohtelee VR-laseja minne sattuu, mutta se on toinen juttu.

Olen antanut itseni ymmärtää että Blissin Moneypennyn ainoa kritisoinnin aihe on toimiston kitinä "typing errorista", eli oliko välttämätöntä tehdä pelikatko kun kiekon olisi voinut torjua kulmaan. Nämäkin sitten liittyvät mahdollisesti siihen kuuluisan vaikeaan toiseen kauteen jos debyyttikausi sujuu mainiosti.

Tämän illan ottelussa tehdään myös kyseenalaiset "conneryt" naisen toimesta. Jännä nähdä kuuluuko lööpeissä kritiikkiä tästä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös