Niklas Ylitalo

  • 60 818
  • 398

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Niin paljon kun Nikke on saanut olla arvostelun kohteena, niin kehutaan nyt jumalauta, kun kerrankin on aihetta. Derpy viikonloppuna hoisi mallikkaasti hommansa nelosen laiturina. Ihmettelen, kun kukaan ei ole nostanut eilistä Lukon avausmaalia esiin. Ylitalo väänsi ja taisteli lähes puoliminuuttia ässämaalin takana kahden vastustajan kanssa, väänsi väkisin voiton itselleen ja tarkka syöttö oikean p-pisteen alakaarelle, josta Nieminen tälläsi ontimerillä ensimmäisen liigamaalinsa.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minusta Nikke yleensäkin täyttää paikkansa, kun pääsee pelaamaan. Asenne on aina tapissa. Eilinen oli hieno esityö Kimin maaliin.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minusta Nikke yleensäkin täyttää paikkansa, kun pääsee pelaamaan. Asenne on aina tapissa. Eilinen oli hieno esityö Kimin maaliin.
Yleensä ihan pelkkä asenne ei riitä ja Ylitalolla ollut aika paljon haastetta muuten, mutta tällä kaudella on näyttänyt pelaajalta joka saa jotain aikaiseksi Liigassakin. Toivottavasti jatkaa samoilla otteilla, tai miksei parantaisikin vielä.
 
BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ylitalo on ollut tänä syksynä ihan huikea. Koko nelosketju ollut todella hyvä. Ei pitäisi olla Ylitalolla enää mitään asiaa lainakierrokselle Mestikseen tai mihinkään muuallekaan. Kova on kilpailu hyökkäyspäässä pelipaikoista Lukossa. Siellä on Oliver Sunia, Iivari Säkkistä ja Lenni Hämäläistä jonossa, eikä tuo Kim Nieminenkään huono ole ollut. Ja Antti Saarelakin palaa kokoonpanoon jossain vaiheessa...
 
Hagi

Ja haussa on vielä 1-2 hyökkääjää lisää. Kyllä Ylitalo saattaa vielä joutua pelikassin pakkaamaan TuTo-lainas varten.
 
Ja haussa on vielä 1-2 hyökkääjää lisää. Kyllä Ylitalo saattaa vielä joutua pelikassin pakkaamaan TuTo-lainas varten.
Eikä se ole vääryys. Jos siis ihan tosissaan mestaruudesta meinataan pelata.
Muistaako -21 kevään neloseketjun?
Tammela Liedes Koivisto/Petman

Ylitalo ei ole siellä päinkään.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nelosketju oli viime pelissä Lukon paras ketju. Nieminen, Kainu ja Ylitalo pelasivat läpi pelin erittäin ahnaasti ja vaarallisesti.
Aika paljon Niklasta paskempiakin pelureita liigassa on. Mahtuu hyvin Lukon ryhmään leveyspelaajana, joita tarvitaan. Ja näillä otteilla pelaavaan kokoonpanoon. On selkeästi kehittynyt kokonaisvaltaisesessa pelaamisessa ja Veltsun pelityyli on selkäytimessä.
 
Selvä.
Eri mieltä ollaan tästä, mutta ei se ole vaarallista.

Minusta Lukolla ei siinä kohden kun kannusta pelataan ole varaa heittää kentälle Ylitalon. (Nieminen pienellä varauksella.) Aika päätöntä koohotusta ilman sen suurempaa suunnitelmaa oikein mistään. Kainulainen selvästi ketjun vahvin lenkki.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikä se ole vääryys. Jos siis ihan tosissaan mestaruudesta meinataan pelata.
Muistaako -21 kevään neloseketjun?
Tammela Liedes Koivisto/Petman

Ylitalo ei ole siellä päinkään.
Oli kyllä kova nippu ja kova nelosketju tuo. Ylitalo pelasi muuten tuolla kaudella 34 peliä runkosarjaa, ja aika usein juuri tuolla nelosen laidassa.
Eli oli se kai vähän sielläpäin.
 
Ymmärrän tuon.
Oma mielipiteeni on, että tukkii yhden lahjakkaamman ja nuoremman potentiaalin tien edustukseen.
Tässä tapauksessa esim. Tammela/Suni/Tolppola. En usko, että kovasti vaikutusta nelosen pelaamiseen, oisko siellä yksi kaveri kasvamassa korkoa vai toinen selviytymässä jälleen yhdestä liigaottelusta.
Mutta edelleen - vain oma ajatukseni. En väitä että olisi ainoa tapa katsoa/nähdä asia.

Toki tämä problematiikka väistyy jos Lukko saa joskus hommattua vahvistusta hyökkäykseen ja Saarela palaa kokoonpanoon.
 
Viimeksi muokattu:

Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Tässäkin pitää muistaa vanha viisaus, ”ei parhaat vaan oikeat pelaajat”.

Se mikä meidän nelosesta teki derbyissä hyvän, oli juuri se että pelasivat helvetin hyvin yhteen. Ei siihenkään pysty ihan jokainen.

Välttämättä joku esim Ylitaloa lahjakkaampi olisi ollut ihan kuutamolla tämän tilalla ja koko nelosketju aivan pakka sekaisin.

Silloin kun se ”vähän lahjattomampienkin” yhteispeli toimii, on se juuri noin kivaa katteltavaa kun nelosketjulta nähtiin.

Siihen ei aina tarvitse ottaa juuri sitä junnujen parasta pistemiestä joka pelaa siellä 1-2 ketjussa hyökkäävässä roolissa.

Näin niin kuin omasta mielestäni.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

Ja Suni menee mielestäni juuri tuohon kategoriaan. Ei sovi nelosketjun rouhivaksi pelaajaksi, mutta ei mahdu myöskään kolmeen ekaan ketjuun tuloksentekijäksi.

Ylitalo ja Säkkinen ovat profiililtaan pelaajia, jotka tuossa roolissa toimivat. Nieminen sitten taitaa olla vielä hybridi, ei pysty sanomaan onko pojasta tuloksentekoon vai meneekö duunariosastolle.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kyllähän Ylitalo vaikuttaa hieman kehittyneen mestaruuskaudesta ja hyvä niin. Jos muuten muistellaan 10v taaksepäin, niin eräs Hagu pelasi mestistä alle 0.5p/o tahdilla, sitä edellisellä kaudella pääosin suomi-sarjaa ja muutama mestispeli päälle. Nyt on Liigan kärkijoukkueen kapteeni ja johtaa pistepörssiä.

Koitan siis sanoa sitä että pelaajat kehittyvät ja itsellänikin on työkavereina ollut (entisiä) lupauksia. Osalla takana pohjola-leiriä yms. Sitten liigassa on myös tuollaisia myöhään huipulle nousseita. Nyt kun Niklas ei ole enää ollut kentällä selvitymässä, niin jotenkin peli näyttää hieman erilaiselta hänen osaltaan. Ihan hyvin mahdollista että pikkuhiljaa kasvaa tulevaisuuden alakenttien jyrä hänestä. Säkkistä rankkasin hänen edelleen kesällä, mutta valmennus on nähnyt asian paremmin.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oli kyllä kova nippu ja kova nelosketju tuo. Ylitalo pelasi muuten tuolla kaudella 34 peliä runkosarjaa, ja aika usein juuri tuolla nelosen laidassa.
Eli oli se kai vähän sielläpäin.
Stunttaili poissaoloja, kaikkien ollessa terveinä ei ollut asiaa kokoonpanoon ja 13. hyökkääjänäkin oli Koivisto/Petman.

Tämän kauden joukkueessa kaikkien ollessa pelikunnossa Ylitalo taistelee 4-ketjun laiturin paikasta Niemisen kanssa ja jos/kun Kalle hommaa sen ykkössentterin, on kilpailutilanne tuolla osastolla vielä kovempi. Nelosessa olisi todennäköisesti Ikonen-Kainulainen-Nyman.

Lisättäköön vielä, mitä toiseen ketjuun totesin, että Ylitalon 7520 m / 30 min on kova tulos juoksutestissä (reilu 3000 Cooperin vauhti).

Koitan siis sanoa sitä että pelaajat kehittyvät ja itsellänikin on työkavereina ollut (entisiä) lupauksia. Osalla takana pohjola-leiriä yms. Sitten liigassa on myös tuollaisia myöhään huipulle nousseita.
Tätä samaa Joensuu ja Järvinen juttelivat Satakunnan dokkarissa.
 
Pitää kehua, kun on tullut myös arvosteltua.
Mennyt kyllä selkeästi eteenpäin ja itseluottamus selkeästi kasvanut.
Hyvä urheilijahan Ylitalo on aina ollut.
Alkaa osoittaa sellaista tekemistä, ettei tarvitse enää pelaavan kokoonpanoon nostoa arvostella.
Parempi kuin alkukauden Suni samassa roolissa.
Toki täydellä miehityksellä (+vahvistuksella) vaikea mahtua pelaamaan, mutta näytöillä ne paikat (toivottavasti) jaetaan.
Täältä myös kehut Ylitalolle.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Niin tottakai siihen on syynsä, miksi ammattivalmentajat on peluuttaneet tähänkin asti. Yhden pelin hyvä esitys ei tee yhtäkkiä pelaajasta hyvää tai hyödyllistä, vaan kyllä se on koko ajan ollut siellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös