Palloliiton puheenjohtajakilpailussa on nyt virallisesti kaksi ehdokasta : Sauli Niinistö ja Göran Enckelmann. Kumpi on pätevämpi ?
Niinistön taustat ovat varsin hyvin kaikkien tiedossa : koulutukseltaan SN on varatuomari. Hän toimii kansanedustajana ja eduskunnan puhemiehenä. On ollut sekä valtiovarain-että oikeusministeri. Urheilullinen tausta : ollut taitoluistelun EM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja.
Göran Enckelman toimii nykyään Eerikkilän urheiluopiston rehtorina. On voittanut neljästi jalkapalloilun SM-kultaa ja pelannut 21 A-maaottelua. Edustanut Suomessa mm. Lahden Reipasta ja TPS:aa, Ruotsissa Nyköpingiä. Valittu v.-75 Suomen parhaaksi jalkapalloilijaksi. Toiminut aktiiviuransa jälkeen mm. Olympiajoukkueen joukk.johtajana ja ollut valiokuntien asiantuntijana.
Kumpi siis pätevämpi SPL:n puheenjohtajaksi ? Itse kallistuisin Enckelmannin kannalle, koska mielestäni kyseinen tehtävä vaatii jalkapallon tuntemusta, jota E:lla on sekä pelaajana, että muissa tehtävissä. Toisaalta : kuinka hyvin Niinistö pystyisi keskittymään itselleen vieraan lajin hoitamiseen muiden kiireidensä ohella ?
Mielipiteitä ?