Niin pelaat kuin harjoittelet!

[Corkscrew]

Otsikon lause lienee suomalaisten jääkiekkovalmentajien keskuudessa viimeisten vuosien suosituimpia ilmaisuja kuvaamaan harjoittelun merkityksellisyyttä joukkueen menestymisen kannalta.

Mutta mikä ihan oikeasti on harjoitussuoritusten suhde siihen miten pelaaja ottelussa suoriutuu? Vaikka "niin pelaat kuin harjoittelet"-mantraa hoetaan suomaisessa jääkiekkoskenessä vuodesta toiseen, olen ainakin itse poiminut mediasta muutamia esimerkkejä viime vuosilta jotka kyseenalaistavat tämän totuuden.

Jukka Jalonen on kertonut että hänen Englannin visiittinsä yksi tärkeä anti oli se mikä on otteluihin valmistautumisen merkitys. Joukkueen kanukkivahvistukset eivät välttämättä olleet harjoituksissa kovinkaan hyvässä iskussa, mutta kun kiekko putosi jäähän pelissä, nostivat miehet tasoaan huomattavasti.

Teemu Selänne on sanonut, että "niin pelaat kuin harjoittelet" ei päde ainakaan NHL:ssä. Teemu otti esimerkiksi Joe Sakicin, jolla kiekot saattoivat karkailla aamutreeneissä, mutta jonka uran saldot kertovat asian oikean laidan.

Tuore esimerkki löytyy Tapparasta. En nyt tähän hätään muista enkä lähde tarkistamaan, mutta joku Kirvesrintojen pelaaja sanoi haastattelutilanteessa että Steve Guollaa ei kannata tulla kuvaamaan aamureeneihin, koska kiekot saattavat karata kanukilta vähän minne sattuu. Illalla pelissä tilanne on sitten toinen, minkä Guollan tilastot niin Tapparasta kuin uran varrelta muutenkin todistavat.

Torstain Urheilulehdessä, Petteri Sihvosen kirjoittamassa artikkelissa on aihetta koskien erittäin mielenkiintoinen kohta jonka lainaan suoraan;

"Otan puhelun Kouvolaan, siellä I.L (eli Ismo Lehkonen) vahvistaa kera analyysin, että Järvinen on mitä sopivin pelaaja tarkoitusperiäni varten. I.L kertoo Järvisen taustat ja profiilin pelaajana. (ja nyt tarkkana!) Omia huoliaan I.L valottaa sen verran, että hänen tämän kauden kunnianhimoisin tavoite on päästä siihen, että hokema "niin pelaat kuin harjoittelet" murtuu. I.L:n mielestä Suomi on pullollaan hyviä harjoittelijoita. Niitä on vähemmän, jotka nostavat tasoaan peliin."

Yllä on neljä esimerkkiä suhteellisen lyhyen ajan sisältä, kun tämä suomalaisessa jääkiekkokeskustelussa usein esitetty väittämä on kumottu melkoisen arvovaltaisilta tahoilta.

Mutta mikä lopulta on totuus? Miten p-amerikkalaisessa kulttuurissa mielletään harjoittelun ja pelaamisen suhde, entä venäläisessä tai ruotsalaisessa kulttuurissa? Tämä on mielestäni todella mielenkiintoinen aihe josta kuitenkin on keskusteltu suhteellisen vähän. Nyt viimeistään on sen aika.

 

[RuuhkaTukka]

...

Erittäin nasevaa asiaa. Mielestäni tulisi kuitenkin erottaa toisistaan "valmiit" pelaajat ja vielä kehittyvät pelaajat. Valmiit pelaajat tarvitsevat fysiikkaa ylläpitäviä harjoitteita mutta taidot heillä eivät enää juurikaan kehity. Valmiiden pelaajien osalta voidaan varmasti sanoa, että niin pelaat kuin harjoittelet ei ole kuin sanahelinää.

Nuorien ja kehittyvien pelaajien osalta lause pitää varmasti paikkansa. Lause on sinällään hieno ja maailmaa syleleilevä, että se pitää sisällään hyvän opetuksen nuorille pelaajille. Usein kuitenkin unohdetaan että tuo sama lause valmentajan suusta tulleena velvoittaa aivan yhtäläisesti valmentajaa itseään. Toivoisinkin että joka kerta kun lause sanotaan nuorelle taiteiluun taipuvaiselle pelaajalle, miettisi valmentaja itsekkin, kuinka tämän nuoren lahjakkuutta ja pelaamisen riemua voitaisiin edistää ja kasvattaa. Jos lauseen tarkoitus on vain motivoida juoksemaan verenmaku suussa ympäri pururataa, suosittelen myös tarkastelemaan omaa antia valmennettavalle.

 

[Herättelijä]

Teemu Selänne on sanonut, että "niin pelaat kuin harjoittelet" ei päde ainakaan NHL:ssä. Teemu otti esimerkiksi Joe Sakicin, jolla kiekot saattoivat karkailla aamutreeneissä, mutta jonka uran saldot kertovat asian oikean laidan.

Ihan noin yksioikoisesti ei Teemukaan ajattele. Hänhän on useaan otteeseen todennut, että suomalaiset (ja etenkin junnut) saavat harjoitella liian vähän puhdasta maalintekoa, kun nykyharjoittelu tähtää liikaa joukkuepelin mikrohiomiseen viisikkopuolustamisen ja muun oheistoiminnan alueilla, syöden aikaa luovalta verkkojen tukistamiselta. Siinä mielessä väittämässä on jotain perääkin.

Näkökantasi viittaa varmaan kuitenkin harjoituksen intensiteettiin ja fyysisten jääharjoitteiden volyymiin. Tähänkin Teemulla on varmasti sanansa sanottavana. Maalikuningas on aina osannut rytmittää harjoittelunsa itsenäisesti fiksuksi kokonaisuudeksi, eikä ollut järin ilahtunut Ducksien tätä kautta edeltävästä rääkkiharjoitusleiristä. Kyllähän veteraanilla jo tarvittavat eväät on kylmiltään askiin luistellessaan, tästä hyvänä esimerkkinä Temen lukuisat voitokkaat paluut pikkuloukkaantumisten jäljiltä.

 

[Glove]

Mutta mikä lopulta on totuus? Miten p-amerikkalaisessa kulttuurissa mielletään harjoittelun ja pelaamisen suhde, entä venäläisessä tai ruotsalaisessa kulttuurissa? Tämä on mielestäni todella mielenkiintoinen aihe josta kuitenkin on keskusteltu suhteellisen vähän. Nyt viimeistään on sen aika.

Ainakin junioreissa pelataan mielestäni aivan liian vähän. Ottaisin tuohon "Niin pelaat kuin harjoittelet" -fraasin tilalle mieluummin tämän: "Pelaamalla oppii pelaamaan ja harjoittelemalla harjoittelemaan." Suomessa on junioripuolella toistettu "kolme harjoitusta - yksi peli" kaavaa niin kauan kuin minä muistan. Tällä kaavalla pelimäärä jää jonnekin 40-50 tienoille kaudessa. Rapakon takana mennään aika lähelle 1:1. Jos tapahtumamäärä kauden aikana on sama niin Kanadan kaveri on A-junnuihin mennessä pelannut noin kaksi kertaa enemmän pelejä kuin suomalainen. Sitten ihmetellään miksi suomalaiset ei pärjää peleissä???

 

[Pakki105kg]

Herättelijähän tämän kertoi jo, nykyjunioreissa monilla paikkakunnilla opetetaan jo D-junnuista lähtien hienoja pelikuvioita, puolustamista sekä karvaamista treeneissä ja hiotaan näitä asioita pitkin kautta.

Jos haetaan tulevaisuuden toivoja kiekossa tässä maassa, kumpi on tärkeämpää, voittaa D-junnujen aluemestaruus vai kehittää yksilöiden taitoja syötöissä, luistelussa ja laukauksissa?
Tässä tietenkin tapahtuu se, että taidollisesti parempi joukkue häviää pelejä pelitaktiikalle hyvälle joukkueelle, ja näin ei välttämättä seura saa niitä voittoja joiden ansiosta valmentajat pääsevät eteenpäin. Tämä vaatisi suuren asennemuutoksen valmentajissa ja vanhemmissa. Se että on voittanut D-junnuissa aluemestaruuden 10vuotta sitten, sitä ei muista ketään. Jos joku D-junnu samalta vuodelta pelaa SM-liigaa tai NHL:ää sen ansiosta että on yksilötaitoja kehitetty, on paljon tärkeämpää.

Puolustamisen, pelitavan ja muut vastaavat oppii kyllä B-junnuista lähtienkin. Nyky nuorille pitäisi enemmän opettaa yksilötaitoa luistelusta lähtien. Täten saisimme tulevaisuudessa parempia taidollisia pelaajia, eikä pelkästään 3-ketjun loistavia joukkuepelaajia.
Jos treeneistä jätetään tuo pelitavan opetteleminen pois, on sen poissaolon säästyneet minuutit suoraan henkilökohtaisiin taitoihin tähtäävien harjoitteiden lisääntymiseen.

 

[PJx]

Yllä on neljä esimerkkiä suhteellisen lyhyen ajan sisältä, kun tämä suomalaisessa jääkiekkokeskustelussa usein esitetty väittämä on kumottu melkoisen arvovaltaisilta tahoilta.

Mutta mikä lopulta on totuus?

Hyvä kysymys. En kuitenkaan olisi heittämässä mantraa suoralta kädeltä roskikseen, suppean tulkinnan kylläkin.

Tämä mantara on "oikeuttanut" valmentajaa vaatimaan reeneissä, että niissä mennään naama norsunperseellä, otsa kurtussa ja hampaat irvessä. Jos mantraan uskoo niin, sapluunan mukaan tämä on ilme myös peleissä.

Kääntäen: Pelissä ilmeen pitäisi olla vapautunut, keskittynyt ja huomio pitää keskittää oleelliseen. Sama henki pitäisi olla siten myös reeneissä.

Enemmän edellä esitetyt kommentit kuvastavat sitä, ettei valmentajilla ole kykyä keskittyä oleelliseen, kuin sitä, että mantra ei toimi. Kanukkien asenne kertoo paljon siitä, että heille on tärkeää olla lyönnissä ottelussa, rypistys säästetään otteluihin. Henkistä väsymystä on turha hankkia reeneissä. Toisaalta on hyvä tehdä virheet ja hakea rajansa jossain muualla kuin peleissä.

 

[lihaani]

Hyvää pohdintaa yllä!

Olen päivittäin työmatkalla kotiin katsonut, mitä Lahden Kisapuiston kaukalossa pikkujunnut omissa porukoissaan puuhaavat:

Kaikkein suosituinta on laukominen. Pennut jaksavat laukoa tunnista toiseen. Jos joku on maalissa, niin läpiajoja sekä spontaaneita pikkupelejä on jatkuvasti käynnissä. Ja tekemisessä on vilpitöntä riemua.

Uskon, kuten moni muukin, että ohjatuissa harjoituksissa jatkuva samojen rutiinien puurtaminen tuo vahvoja kaistansa pitäviä joukkuepelaajia, mutta vain omaehtoinen leikki kentällä tuo niitä, joille kehittyy kova ja tarkka laukaus ja rohkeutta ampua, kun vähänkin paikkaa tulee. Samoin tuhansilla erilaisten kikkojen toistoilla saatu taitava kiekonhallinta tuo automaattisesti pelirohkeutta, jossa kiekko ei jatkuvasti polta lavassa.

Tämä talvi taas palauttaa mieleen sen tosiasian, kuinka tärkeää olisi lasten päästä ulkojäille höntsäilemään ohjattujen harjoitusten lisäksi. Huipputaitoon ei ole valitetavasti oikotietä.

 

[Pakki105kg]

...
Kaikkein suosituinta on laukominen. Pennut jaksavat laukoa tunnista toiseen. Jos joku on maalissa, niin läpiajoja sekä spontaaneita pikkupelejä on jatkuvasti käynnissä. Ja tekemisessä on vilpitöntä riemua.

.....
Tämä talvi taas palauttaa mieleen sen tosiasian, kuinka tärkeää olisi lasten päästä ulkojäille höntsäilemään ohjattujen harjoitusten lisäksi. Huipputaitoon ei ole valitetavasti oikotietä.

Aivan oikein. Tähän kun vielä lisätään se, että valmentajat opettavat harjoituksissa oikeat laukaisutavat ranne-, veto- ja lyöntilaukauksiin, niin pojat kyllä niitä ulkojäillä opettelevat. Tätä kautta saadaan niitä hyvän laukauksen omaavia kavereita pelamaan.

Pikkupelejä tai höntsiä ulkojäillä kun pelataan, tulee nopeasti esille pelisilmän kehittyminen, kun kaverit menee sinne minne kiekko on menossa, ei sinne missä kiekko on.

 

[Fiiu]

Tämä talvi taas palauttaa mieleen sen tosiasian, kuinka tärkeää olisi lasten päästä ulkojäille höntsäilemään ohjattujen harjoitusten lisäksi. Huipputaitoon ei ole valitetavasti oikotietä.

Tämä on täyttä asiaa. Koko ulkojäähöntsäily on kovin monella unohtunut sivuun esim. pelikonsolien myötä. Kiekon emämaassa Kanadassahan höntsäilykulttuuri elää vahvasti edelleen huolimatta tekniikan vallankumouksesta ja saman toivoisi täälläkin jatkuvan. Eli ennen kaikkea pitää jollain tavalla palauttaa lapsille se into lähteä höntsäilemään. Vanhempien pitäisi osata antaa aikaa enemmän lapsille ja vaikka viedä lapset sinne ulkojäille ja mikä ettei löisi jopa itse hokkareita jalkaan. Hyvä esimerkki antaa oikean signaalin myös jälkikasvulle.

 

[dana77]

Ainakin junioreissa pelataan mielestäni aivan liian vähän. Ottaisin tuohon "Niin pelaat kuin harjoittelet" -fraasin tilalle mieluummin tämän: "Pelaamalla oppii pelaamaan ja harjoittelemalla harjoittelemaan."

Näin varmasti. Kanadassa ei harjoitella vaan pelataan, joten siellä sanonta että "niin pelaat kuin harjoittelet" voisi olla vaikka että "niin pelaat kuin pelaat"

Suomessa on junioripuolella toistettu "kolme harjoitusta - yksi peli" kaavaa niin kauan kuin minä muistan. Tällä kaavalla pelimäärä jää jonnekin 40-50 tienoille kaudessa. Rapakon takana mennään aika lähelle 1:1. Jos tapahtumamäärä kauden aikana on sama niin Kanadan kaveri on A-junnuihin mennessä pelannut noin kaksi kertaa enemmän pelejä kuin suomalainen. Sitten ihmetellään miksi suomalaiset ei pärjää peleissä???

Mihin perustuu tieto, että Suomalaiset eivät pärjää peleissä?
Kanadassa on wikipedian mukaan 552 049 rekisteröitynyttä pelaajaa kun taas Suomessa heitä on 63 882. NHL:ssä pelaa vuodessa 454 Kanadalaista ja 36 Suomalaista pelaajaa. Tästä voidaan laskea, että Kanadalaisista pelaajista pääsee NHL:ään yksi jokaista 1216 pelaajaa kohti ja Suomalaisista yksi jokaista 1024 pelaajaa kohti. Niinpä voidaan sanoa, että Suomen tapa on tehokkaampi keino tuottaa NHL-ammattilaisia kun Kanadalainen. Toki noiden ihan lahjakkaimpien jalostamisessa tuo Kanadan tapa voi olla parempi, mutta ei Suomen maajoukkue sillä paremmin pärjäisi, että täällä oli jokunen isompi tähti, mutta alempiin ketjuihin ei riittäisi enää NHL-tasoisia pelaajia.

 

[Glove]

Mihin perustuu tieto, että Suomalaiset eivät pärjää peleissä?

Tilastoihin. Katso vaikka wikipediasta lista jääkiekon maailmanmestaruuskisojen mitalisteista. Aika paljon useammin siellä lukee jotain muuta kuin Suomi. Tai etsi lista NHL:n pistepörssin voittaneista pelaajista. Montako suomalaista sieltä löytyy?

Jostain syystä NHL:n parhaat pelaajat ovat olleet aina jostain muualta kuin Suomesta. Suomella on ollut yksi Kurri ja yksi Selänne, jotka voidaan varauksetta pistää "tähti" -statuksen alle.

 

[dana77]

Tilastoihin. Katso vaikka wikipediasta lista jääkiekon maailmanmestaruuskisojen mitalisteista. Aika paljon useammin siellä lukee jotain muuta kuin Suomi.

Minä katsoin ja mitali oli tullut vuosina 2008, 2007 ja 2006. Toki siinä olet oikeassa että vielä useammin siellä lukee joku muu maa kuin Suomi. Jopa noina mainittuinakin vuosina mitaleista 2/3 meni muille. Tuossa edellisessä viestissäni hieman vihjasinkin syihin että miksi Suomi ei joka vuosi mestaruutta voita tai miksei se dominoi NHL:n pörssejä, eli tämä koko on jossain määrin rajoite.