Nightwish

  • 821 435
  • 3 706

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Joo, todella vaikea kuvitella Hahtoa vetämässä puolentoista minuutin blast beatia Nightwishin biisissä. Toisaalta mies tuntuu itse nauttivan ajastaan Nightwishissa ja miksei nauttisi, saa esiintyä isommille yleisöille kuin todennäköisesti osasi ikinä kuvitella.

Näinpä. Wintersun on pirun hieno projekti ja Mäenpää on musiikin tekemisessä ehdoton guru siinä missä Holopainenkin.

Wintersun kärsii väistämättäkin Hahdon sitoutumisesta Nightwishiin. Ellei muuta, niin ainakin maailmankiertueiden aikana. Ihan omalla perstuntumalla rohkenen kuitenkin väittää, että Hahto haluaa Nightwishin uuteen tuotantoon oman käsialansa näkyviin. Jos kädet ovat sen suhteen sidotut, Wintersun on varmasti kiehtovampi mahdollisuus.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös Hahto jossain haastattelussa todennut vähän siihen malliin että Wintersun olisi juuri sellaista musaa mitä hän haluaisi eniten soittaa mutta kun pitäs perkule perhekin elättää... Eli 10v levytysväli ja keikkoja suunnilleen ei ikinä ei vaan elätä vaikka kuinka kivaa olisikin...
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Joo ja sitten kun lisätään tähän se tosiasia että Hahdosta tehtiin ihan virallisesti Nightwishin jäsen tänä vuonna. Toki käytännössähän mies on sitä ollut jo viisi vuotta, mutta nyt se pesti ihan vakinaistettiin niin hyvin hankala on nähdä että jäisi ihan lähiaikoina pois kokoonpanosta. Nevalainenhan bändiin ei tule enää palaamaan ja kun ottaa huomioon miten kovan sitoutumisen Nightwishin kokoinen bändi alkaa jo vaatimaan niin eiköhän se Hahto siellä kannuttele jatkossakin.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Holopainen on hieno mies. Vaikken mitenkään erityisesti fanita Nightwishiä, niin arvostan miestä (ja koko orkesteria) paljon.

Siinäkin mielessä Holopainen on erikoinen tapaus, että vaikka mies säveltää biisit, ei hän ole orkesterin keulakuva. Kaikki tietysti tietävät kenen aivoista biisit tulevat, mutta laulaja sen huomion keikoilla vie, ja on se joka määrittää onko keikka onnistunut vai ei. Holopainen ei ole kovin karismaattinen mies, joten hatunnosto siitä, että ymmärtää mikä on bändille parasta.

Toivottavasti seuraavalle levylle Kai Hahto saisi vapaat kädet. Hahto taisi edellisen levyn aikaan sanoa, miten pyrki soittamaan kuten Jukka soittaisi. Oikeasti Hahdon olisi pitänyt sanoa että soitin vain semmoisia juttuja mitä Jukka osaisi myös soittaa. Nyt kun ei ole pelkoa Nevalaisen paluusta, niin Hahto irti.

Sitä "Hahto irti" ei tule tapahtumaan vaan biisien ja musiikin ehdoilla mennään. Bändi on siinä vaiheessa uraa että kikkelin venyttelylle ei ole mitään tarvetta. Hietala vertaili rumpaleita keskenään sanomalla että Hahto on enemmän Ian Paice, Nevalainen on enemmän John Bonham. Minusta tuo analogia on varsin osuva, Hahto on teknisempi kun taas Jukka on fyysisempi ja kuulostaa raskaammalta. Myös miesten soittotyylit ja tavat poikkeavat suuresti toisistaan, Hahdolla liikkuu kädet ja jalat mutta kroppa pysyy koko ajan ryhdikkäästi paikoillaan, mikä on teknisesti oikeampi tapa soittaa ja säästää energiaa. Nevalainen taas heiluu kannujen takana kuin heinämies ja moni fani kaipaa juuri tuota showmanshippiä rumpujen taakse. Soittaminen, oli sitten kyseessä mikä instrumentti tahansa, on paljon muutakin kuin teknistä taitavuutta. Fiilis, tatsi ja tyyli ovat iso osa sitä miltä homma kuulostaa. Minä pidän Empun sooloista todella paljon koska ne ovat suht lyhyitä, erittäin melodisia ja läpi sävellettyjä. Joitain minuuttikaupalla kestäviä tilutteluja ei enää tällä iällä jaksa kuunnella. Hahto on varsin mitat täyttävä korvaaja Nevalaiselle joskin kovin eri tyylinen rumpali.
 
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Brian ja Stan ovat uusia fanipoikia ison veden takaa ja tämä Pink Floyd coveri on aivan loistava veto. Nightwishin pitäisi olla paljon isompi rapakon tuolla puolen ja sosialistinen media pitää huolen siitä että sana kiirii. Something is happening. Mainio reaktio pojilta jälleen kerran.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Sitä "Hahto irti" ei tule tapahtumaan vaan biisien ja musiikin ehdoilla mennään. Bändi on siinä vaiheessa uraa että kikkelin venyttelylle ei ole mitään tarvetta. Hietala vertaili rumpaleita keskenään sanomalla että Hahto on enemmän Ian Paice, Nevalainen on enemmän John Bonham. Minusta tuo analogia on varsin osuva, Hahto on teknisempi kun taas Jukka on fyysisempi ja kuulostaa raskaammalta. Myös miesten soittotyylit ja tavat poikkeavat suuresti toisistaan, Hahdolla liikkuu kädet ja jalat mutta kroppa pysyy koko ajan ryhdikkäästi paikoillaan, mikä on teknisesti oikeampi tapa soittaa ja säästää energiaa. Nevalainen taas heiluu kannujen takana kuin heinämies ja moni fani kaipaa juuri tuota showmanshippiä rumpujen taakse. Soittaminen, oli sitten kyseessä mikä instrumentti tahansa, on paljon muutakin kuin teknistä taitavuutta. Fiilis, tatsi ja tyyli ovat iso osa sitä miltä homma kuulostaa. Minä pidän Empun sooloista todella paljon koska ne ovat suht lyhyitä, erittäin melodisia ja läpi sävellettyjä. Joitain minuuttikaupalla kestäviä tilutteluja ei enää tällä iällä jaksa kuunnella. Hahto on varsin mitat täyttävä korvaaja Nevalaiselle joskin kovin eri tyylinen rumpali.

Enhän minä kikkelin venyttelyä ollut vaillakaan. Mutta kun nyt on selvää ettei Jukka enää tee paluuta, niin rumpuja ei tarvitse enää tehdä sitä silmällä pitäen, vaan nyt voidaan sovittaa puhtaasti Hahdon soitolle kaikki. Ja tässä on sellainen mahdollisuus josta saadaan mahdollisesti tuotua uutta elementtiä orkesterin musiikkiin.

Hahtohan joutui pakon edestä opettelemaan uuden ja puhtaan tyylin soittaa, kun miehellä selkä vihoitteli pitkään. Tekniikan puolesta Hahto on varmasti yksi puhtaimpia soittajia, mutta kyllä minun mielestä sieltä silti löytyy sitä fiilistä, tunnetta tai miksi sitä ikinä haluaa kutsua.
 
Kyllähän tuo homma menee aivan toisinpäin eli Hahto sovittaa oman soittonsa Holopaisen sävellyksiin. Kaitsu saa soittaa ihan omat fillinsä, niihin ei Tuomas puutu kuten ei puutu Empun sooloihinkaan. Mutta kaikki pitää sopia biisin tyyliin ja tunnelmaan. Hahto on sen verran kokenut kaveri että osaa varmasti soittaa juuri kuten biisi pyytää ja vaatii. Hän on prima vista-miehiä eli pystyy soittamaan myös lapuista. Hän kirjoitti kaikki Jukan soittamat jutut ylös ja opetteli soittamaan ne samoin, sanoi että yleisö haluaa kuulla tietyt jutut soitettavan kuten levyillä.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Minusta on äärettömän hienoa että Floor vaivautui opttelemaan suomea sen hetken kun asui täällä. Tällä hetkellä hän asuu rakkaassa länsinaapurissamme mutta sieltä on lyhyt matka tänne. Ihana tuo Floorin vauvamasu.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.

Minusta on äärettömän hienoa että Floor vaivautui opttelemaan suomea sen hetken kun asui täällä. Tällä hetkellä hän asuu rakkaassa länsinaapurissamme mutta sieltä on lyhyt matka tänne. Ihana tuo Floorin vauvamasu.

Eipä se kielen opiskelu siihenkän jäänyt, ainakin tarinoiden mukaan Floor on ainakin jossain määrin kielestä hajuilla. Mitä tarinoita kuullut olen niin ainakin nyt kun uutta materiaalia purkitetaan, niin asustelee Suomessa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
@bebeto @Raatelurakki

Tuohon liittyen niin Floorihan veteli Hollannin Vain elämää -ohjelmassa espanjaksi (video on tässä ketjussa), joten voihan se olla että mimmillä tuo kielten oppiminen on jokseenkin helppoa. Toki laulamiseen nyt periaatteessa riittää se että tarpeeksi intensiivisesti vaan opettelee ne lyriikat ulkoa, mutta onhan tuo silti kohtalaisen kova suoritus kun aikalailla "tuosta vaan" sai sen biisin taittumaan. Ja sitten tosiaan tuo että suomeakin osaa kohtalaisen hyvin vaikka melko vähän aikaa asuikin Suomessa.

Anettehan on laulanut suomeksi Kuolema tekee taiteilijan -biisiä joskus, tosin ei muistaakseni Nightwishin kanssa vaan ihan jossain soolona muuten vaan.

Eipä tuo loppupeleissä yhtään huonommin suomea väännä kuin esim. tässä Hartsun keikalla vähän epämääräisesti oopperamaneerein tulkitseva Tarja vääntää. Hymiö ja silleen:

Nojoo, kai se kuuluu tuohon wnb-oopperalaulantaan että sen pitääkin kuulostaa vähän tuolta.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Eipä se kielen opiskelu siihenkän jäänyt, ainakin tarinoiden mukaan Floor on ainakin jossain määrin kielestä hajuilla. Mitä tarinoita kuullut olen niin ainakin nyt kun uutta materiaalia purkitetaan, niin asustelee Suomessa.

Kyllä kyllä, suomen opettelu jatkuu, ruotsia hän puhuu omien sanojensa mukaan jo välttävästi. Ja onhan siinä etunsa että ymmärtää sitä kieltä mitä työyhteisössä käytetään, kysykää vaikka Puljujärven Jesseltä.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Tuli tuon edellissivun 7 data to the wolves -keskustelun jatkoksi mieleen auton shufflesta pitkästä aikaa soimaan pärähtänyt Cadence of her last breath. Hiton hieno biisi jo Anetten laulamana, mutta millainen ollenkaan mahtaisi olla Floorin tulkitsemana. Yritin hakea YouTubesta näytettä, mutten hämmästyksekseni löytänyt ensimmäistäkään. Onkohan kuulunut missään post-Anette -vaiheessa edes settilistalle?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuli tuon edellissivun 7 data to the wolves -keskustelun jatkoksi mieleen auton shufflesta pitkästä aikaa soimaan pärähtänyt Cadence of her last breath. Hiton hieno biisi jo Anetten laulamana, mutta millainen ollenkaan mahtaisi olla Floorin tulkitsemana. Yritin hakea YouTubesta näytettä, mutten hämmästyksekseni löytänyt ensimmäistäkään. Onkohan kuulunut missään post-Anette -vaiheessa edes settilistalle?
Ei ole kuulunut, eikä Anettenkaan aikana kuulunut settiin vuoden 2008 jälkeen. Setlist.fm -sivustolta pystyy aika tarkasti katsomaan bändien settilistat ja Nightwishin kokoisen suositun yhtyeen kohdalla ne on aikalailla täydelliset jokaisen keikan osalta. Ehkä joitain varhaisia keikkoja puuttuu, mutta muuten on kyllä listat esillä.
 
Kiitos vinkistä! Aika erikoista, voisi mielestäni olla todella toimiva biisi settiin etenkin Floorin kuorruttamana.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt on Hietalan akan pojalla esiintymisasu kohdillaan. Ja joku vielä kehtaa väittää ettei suomalainen mies osaa pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla. :)

Ja finaalissa lavalle kipusi Natuvissyn lisäksi vielä Delainin ja Sabatonin porukkakin. Hannes Van Dahl oli kähveltänyt emäntänsä kledjut. Ja Emppu testailee onko täytteet varmasti vessapaperia :):) Sitä se tekee kun ollaan oltu muutama viikko yhdessä tien päällä.

Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tämä kroatialainen Dean Kopri on paitsi helvetin hyvä pianisti ja kova NW-fani, myös varsin aikaansaava kaveri. Kasata nyt tuollainen nippu musikaalisia faneja Kiteelle ympäri Eurooppaa ja sitten pääsee esiintymään itse mestari Holopaiselle. Kannattaa tsekata tuo koko Kiteenarium-setti tuubista. Tämä Alpenglow-coveri kuulostaa aikas perhanan hyvältä.

edit. Tämä on aivan kuin musiikkiversio Ylen ja fanien tekemästä dokkarista To Nightwish with love, ja ainakin yksi henkilö esiintyy molemmissa. Jotain maagista noissa Holopaisen sävellyksissä on mikä vetää ihmisiä puoleensa ja ennenkaikkea yhdistää, connecting people.
 
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tässä toinen herkkupala Dean Koprin tuotoksista. Aivan loistavalla tavalla on neulottu nämä kaksi biisiä yhteen, nerokasta. Ja soitto- sekä laulusuoritukset ovat aivan upeita, puhumattakaan itse videosta. Grrreat, once again. Joku mainitsi jonkun videon kommenteissa että jos Holopainen joskus päättää antaa itselleen kenkää omasta bändistään niin Dean Kopri on mitat täyttävä stuntti. Voin allekirjoittaa tuon kommentin.
 
Viimeksi muokattu:

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Perhana, kylmiä väreitä rupesi lyömään kun noita katseli.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tässäpä varsin mainio kahden biisin hybridi. Sen verran tein salapoliisityötä että tämä kroaatti opettaa kotikaupunkinsa Nasicen musiikkikoulussa tamburan soittoa joka on kroatialainen perinne(kieli) soitin. Onko olemassa mitään soitinta mitä hän ei hallitsisi? Vaikuttaa varsin hilpeältä hepulta jonka kanssa olisi varmasti mukava rupatella musiikista tuopin äärellä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös