On korkea aika asettaa poikkeuksellinen suomalainen bändi myös jatkoaikalaisten keskustelunaiheeksi. Yhtyeen 15-vuotinen ura kestää vertailussa melkein kaikki suomalaiset menestystarinat. Youtubessa Amaranth-single on kerännyt jo yli 50 miljoonaa katselukertaa ja albumeja on tähän mennessä myyty yli 7 miljoonaa kappaletta ympäri maailman. Lisäksi menestys on kokoajan ollut nousujohteista; vuonna 2007 julkaistu Dark Passion Play on myynyt noin 2 miljoonaa kopiota. Marraskuun 30. julkaistava, seitsemäs pitkäsoitto Imaginaerum, tekee Nightwishista Suomen menestyneimmän yhtyeen maailmalla.
Tuomas Holopaisen päätyöksi muodostunut Imaginaerum albumi ja siitä parhaillaan kuvattava elokuva herättävät varmasti suurta keskustelua ja haluaisinkin kuulla teidän jatkoaikalaisten mielipiteitä, kokemuksia, risuja ja ruusuja kaikesta bändiin liittyvistä asioista?
Ensimmäinen maistiainen Storytime ilmestyy Suomessa 9. marraskuuta. Elokuvaa saadaan todennäköisesti odottaa pitkälle ensi kesään.