NHL-tappelut 2019–2020

  • 25 303
  • 71

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tiesin kyllä, että Brendan Lemieux on aika hanakka jätkä kokoisekseen, mutten uskonut pelin aikana että käy sentään Wilsonin kokoisen sonnin kimppuun, mutta niin vain kintaat lensi. Wilson oli pitkin peliä yrittänyt alistaa Rangersilaisia ja kääntää pelin kulkua, ja niitti Lemieuxiin oli sitten liikaa. Tuossa videota:
Tom Wilson vs. Brendan Lemieux, November 20, 2019 - Washington Capitals vs. New York Rangers
Lemieux on kyllä nostamassa itsensä yhdeksi NHL:n kovimmista tappelijoista. Wilson on kuitenkin yksi NHL:n parhaista tappelijoista.
 
rpeez

Jäsen
Lemieux on kyllä nostamassa itsensä yhdeksi NHL:n kovimmista tappelijoista. Wilson on kuitenkin yksi NHL:n parhaista tappelijoista.
Niinpä. Toisaalta muistelisin jostain nähneeni, että tälle kaudelle Lemieuxin paino on pudonnut, todennäköisesti tietysti pelillistä syistä. Sen näkee kyllä olemuksestakin. Nykytyylin mukaan nyrkkihommat ei ole niin priorisoituja.

Katselin juuri viime yön peliä, näköjään Wilson oli saanut aiheutettua pesukarhun silmän Lemieuxille. Lisäksi nyt tuli mailaan suuhun, aika kolhuilla poika on naamasta. Mutta niin vain sata lasissa painoi menemään.
 
Pedretti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars

Hieno ja hyvä roolipelaaja, joka antaa kaikkensa joukkueelle. Puhtaaksi tappelijaksi en kuitenkaan Lemieuxia miellä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Viime yönä nähtiin höyhensarjan matsi kahden taitopelaajan välillä. Tarkistamattakin lienee selvää että kyseessä oli molemmille uran ensimmäinen tappelu NHL:ssä.

Eipä ollut. DeBrincat on tapellut kerran aiemmin Matt Irwiniä vastaan ja Girardilla myös yksi tappelu Zac Rinaldoa vastaan. Girard ei toisaalta varsinaisesti tapellut vaan Rinaldo antoi sucker punchin. Ja Girardille ei näköjään boxscoren mukaan annettu edes tappelusta vitosta kyseisessä ottelussa, mutta hockeyfights.com sanoo kyseessä olleen tappelu eli YMMV.

Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Eipä ollut. DeBrincat on tapellut kerran aiemmin Matt Irwiniä vastaan ja Girardilla myös yksi tappelu Zac Rinaldoa vastaan. Girard ei toisaalta varsinaisesti tapellut vaan Rinaldo antoi sucker punchin.

OT: Oliko näille tappeluille omistettua sivustoa nykyisin enää missään, josta moiset voisi jatkossa helposti tarkistaa? Dropyourgloves oli vuosikaudet käytössä mutta jossain vaiheessa tämän vuoden puolella katosi kokonaan internetin syövereistä.
 
Hockeyfights.com toimii edelleen ihan hyvin, vaikka nykyinen lay-out on vähän huonompi kuin entinen.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Eipä ollut. DeBrincat on tapellut kerran aiemmin Matt Irwiniä vastaan ja Girardilla myös yksi tappelu Zac Rinaldoa vastaan. Girard ei toisaalta varsinaisesti tapellut vaan Rinaldo antoi sucker punchin.
Tappeliko Steeve Moore myös Bertuzzia vastaan? Girard loukkaantui tuosta sikailusta eikä saanut edes mitään jäähyjä.

OT: Oliko näille tappeluille omistettua sivustoa nykyisin enää missään, josta moiset voisi jatkossa helposti tarkistaa? Dropyourgloves oli vuosikaudet käytössä mutta jossain vaiheessa tämän vuoden puolella katosi kokonaan internetin syövereistä.
Hockey Fights - Hockey Fights Tämähän se ykkössivusto on aina ollut. Ikinä kuullutkaan mistään dropyourglovesista.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tappeliko Steeve Moore myös Bertuzzia vastaan? Girard loukkaantui tuosta
Kysy tuota hockeyfights.comin ylläpidolta, jotka olivat merkanneet kyseisen tappelun Girardin profiiliin.
 
Ralph

Jäsen
Kysy tuota hockeyfights.comin ylläpidolta, jotka olivat merkanneet kyseisen tappelun Girardin profiiliin.
Ei kai hockeyfights.com mikään jumalan sana ole kuitenkaan? Jos pelaaja luultavasti ei halua tapella, ei lyö, heitä hanskoja tai saa edes väkisin arvottua tappeluvitosta, miten se voitaisiin luokitella tappeluksi?

Kyllä tuo oli Girardin uran ensimmäinen tappelu, luki hockeyfights.comissa mitä tahansa. Veikkaan Girardin olevan kanssani samaa mieltä.
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Käynnissä olevassa Ducks-Capitals matsissa nähty jo kaksi myllyä. Ensin Deslauries pyyhki Gudaksella jäätä ja sen jälkeen Gudbranson Hathawaylla. Gudbransonilla oli menohaluja jo toisessa erässä, mutta tuomarit estivät tappelun olikohan juurikin Hathawayn kanssa.
 
Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tuolla tavalla niiden kuittivihkojen pitääkin toimia. Tuossa pelissä on sitä jotain vanhanliiton meininkiä. Gudbranssonin ja Hathawayn historia juontaa tosiaan edelliseen peliin ja Deslauries haki Gudasin sen jälkeen kun Gudas oli vetänyt Ritchien telakalle.
 
Kiitos pohjustuksesta! Aamuvuorossa sivusilmällä peliä vilkuilen, eikä ollut tuosta edellisestä pelistä tietoa. Gudas siis ilmeisesti tässä pelissä teloi Ritchien? Lisäksi Vrana näytti olleen kohteena jossain kohtaa ja äsken Gudbranson ja Wilson oli lähellä tappelua. Mukavasti tuntuu olevan sähköä ilmassa.
 
Viime pelissä siis Hathaway sylki Gudbransonia ja sai siitä 3 ottelun pelikiellon. Ja tosiaan tässä ottelussa Gudas taklasi Ritchietä joka joutui jättämän pelin kesken.

Linkki vie YouTubeen.
 
Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Sylkeminen ei ole jees, mutta Hathawaylle voi tuosta nostaa hattua, että otti haasteen reilusti vastaan vaikka jo pelkän kokoeron kautta oli selvää ettei tule pärjäämään.

Mukavaa että näihin itä-länsi -peleihinkin saadaan tunnetta mukaan.
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Iso kohtasi isomman Washingtonissa viime yönä. Kunnon raskaansarjanmatsi kun Wilson ja Chara innostuivat vääntämään ilman hanskoja.

Ei mikään match of century ollut tällä kertaa noin itse aktin osalta, mutta viihdearvo ainakin taattu.

Aikalailla tasuri taitaa olla värilasiton tuomio. Wilsonilla hiukan enemmän yritystä tuulimylly puolella, mutta lopuksi Charalle takedown.

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jos Charalla olisi hyvä tasapaino tuon kokonsa lisäksi niin ei kellään olisi sitä vastaan mitään asiaa noilla kentillä. Charan huonon tasapainon takia Wilson pystyi kumminkin ihan hyvin haastamaan jätin, aika fifty-fifty tappelu minun silmiini.

Hyvä mylly ja molemmat takaisin askissa pienen huilin jälkeen, tästä voisi kotimaan liiga ottaa myös hieman mallia.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Darnell Nurse heilutteli teepusseja varsin rajulla tavalla Jordan Greenwayn suuntaan. Jordanin onneksi ihan jokainen moukari ei löytänyt kypärää pidemmälle.

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Iso kohtasi isomman Washingtonissa viime yönä. Kunnon raskaansarjanmatsi kun Wilson ja Chara innostuivat vääntämään ilman hanskoja.

Ei mikään match of century ollut tällä kertaa noin itse aktin osalta, mutta viihdearvo ainakin taattu.

Aikalailla tasuri taitaa olla värilasiton tuomio. Wilsonilla hiukan enemmän yritystä tuulimylly puolella, mutta lopuksi Charalle takedown.

Chara päätti tapella seuraavana iltana myös Maroonin kanssa:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ja Nurse oli ainoa, joka vuoti verta tuon mittelön jälkeen. Osumat ratkaisee.
Niin Greenway osui pari kertaa Nursen naamaan. Sitten Nurse päätti aloittaa kunnolla ja Greenwaylla ei ollut mitään jakoa.

Siinä on yksi paremmista tappeluista mitä olen hetkeen nähnyt. Deslauriers on kyllä innostunut tiputtamaan hanskat melko usein kun on jo kauden kuudes mylly. MacDermid on myös kunnostautunut näissä myllyissä tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue

Viime päivinä on näköjään nyrkit heiluneet aktiivisesti isossa liigassa. Eiköhän kohta pojat rauhoitu joulun viettoon. Deslauriers näyttää mielestäni kovin paljon Veli-Matti Savinaiselta. Ovat veljekset sen näköisiä, että yläasteen välitunnilla ovat aina haastaneet isompia ja pienempiä välittämättä siitä, tuleeko turpaan vai ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös