NHL:n televisioinnin historiaa Suomessa

  • 71 646
  • 261

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tästäkin on varmaan aiemmin tällä palstalla keskusteltu, mutta laitetaan kuitenkin ensi alkuun vähän asiaa noista peleistä. Ennen 1980-lukua ei juuri NHL-otteluita ruudussa näkynyt Suomessa poislukien kenties HTV:n lähettämiä pelejä aivan 1970-luvun loppupuolella.

HTV:n otteluita selostettiin tiettävästi myös suomeksikin etenkin kanavan alkutaipaleella ja mahdolliset selostajat aivan 1970-luvun lopulta aina vuoteen 1982 asti olisivat olleet ensimmäinen ns. Vapaiden uutistenlukija sitten 1960-luvun alun eli Heikki Rajantie ja Anssi Kukkonen. YLE:n satunnaispeleissä taisi olla vain Antero Karapalo tai jopa Juha Jokinen.

Vuodesta 1980 eteenpäin noita otteluita alkoikin näkyä enemmän ensin HTV:llä ja hyvin satunnaisesti myös YLE:n kanavilla. YLE:n peleistä lähinnä ratkaiseva finaaliottelu näkyi keskellä kesää joskus montakin kuukautta ottelun jälkeen. Vuodesta 1983 eteenpäin YLE piristyi lähettämään otteluita pikkaisen enemmän kuin aiemmin.

Vuonna 1984 näytettiin jo ainakin All-Stars-ottelu ja pari muuta peliä ja mahdollisesti pudotuspelejäkin. Vuonna 1985 otteluiden näyttäminen jatkui melko samanlaisena.

Vuonna 1986 NHL-otteluita ainakin jo näkyi enemmän kuin siihen asti oli näytettykään myös vapailla kanavilla. YLE:n NHL-pelejä taisi enimmäkseen selostaa Antero Karapalo, mutta myös Aulis Virtanen taisi jokusen ottelun selostaakin.

Noistakin tulee selvitystä ennen pitkää tähän toikkiin. HTV:n tarjonta heikkeni NHL:n suhteen vuodesta 1984 eteenpäin kun SuperSport ryhtyi näyttämään NHL-otteluita Suomessa. Varsinaisesti ja todennäköisesti aivan säännöllisesti ruutuun suomenkielisenä ottelut tulivat vasta Kolmoskanavan myötä kaudella 1987.

Tuolloin nuo ottelut tulivat kokonaisina lähetyksinä aivan pienellä viiveellä ja Kolmoskanavan lisäksi nuo ottelut nähtiin myös kanavaverkkoa tukeneen HTV:n verkossa. HTV saattoi lähettää Stanley Cupin otteluista ensimmäisen myös hieman aikaisemmin ennen Kolmosen lähetyksen alkamista.

Muistaakseni ensimmäinen ottelu alkoi noin 40 minuuttia-tunnin verran ennen Kolmosen lähetystä ja klo 21 eteenpäin ottelu alkoi Kolmosella. Muutoin HTV lähinnä jatkoi jälkilähetyksen täydentävää ohjelma-aikaa. Myöhemmin kaudella 1987 ottelut olivat ensin joko kokonaisia jälkilähetyksiä tai mahdollisesti jopa suoria pelejä jonka jälkeen sarjakaudella 1988 siirryttiin jostain ihmeen syystä näyttämään vain pelkkiä tunnin koosteita tai korkeintaan kokonaisia jälkilähetyksiä pahimmillaan jopa tuntien viiveillä.

Noita HTV:n pelejä selvittelen myöhemmin, mutta laitan tähän ensi hätään joitakin tietämiäni ja kauden 1987 Kolmosen näyttämien NHL-otteluiden aikoja:

12.10.1987: Philadelphia Flyers-Montreal Canadiens klo 21.30-23.40 TV3:ssa.

26.10.1987: Boston Bruins-Los Angeles Kings klo 21.20-23.30.

9.11.1987: Pittsburgh Penguins-Philadelphia Flyers klo 21.20-23.25.

23.11.1987: TV3 NHL-ottelu ilman mainintaa ottelijoista klo 21.20-23.25.

7.12.1987: Los Angeles Kings-Winnipeg Jets klo 21.20-23.25. Mahdollisesti tämä ottelu saattoi alkaa Supersportin puolella sinä päivänä jo klo 20.10 alkaen.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1988 aivan alkuvuodesta NHL-ottelut Kolmosella kokonaisia lähetyksiä itsessään, mutta ainakin jo 25.1.1988 nähty ottelu oli jo koostepeli. Tässä listaa tietämistäni ja näytetyistä sarjakauden peleistä:

25.1.1988: Klo 20.30-21.30 Pentti Lindgrenin ja Kimmo Leinosen selostama ottelu josta ei harmittavasti ollut tutkimassani Helsingin Sanomissa mitään mainintaa. Nimenomaan ottelun pelanneista joukkueista.

1.2.1988: Klo 20.30-21.30 nähtiin ottelu ilman ennakkotietoa ottelijoista.

7.3.1988: Klo 20.30-21.30 jälleen Lindegrenin ja Leinosen selostama ottelu josta ei joukkueiden osalta tiedotettu mitään Hesarissa.

4.4.1988: Klo 20.30-21.30 näytetty Detroit Red Wings-Buffalo Sabres.

18.4.1988: Klo 20.30-21.30 jälleen ilman ottelijoita mainitsemattomaksi pelattu ja näytetty ottelu.

2.5.1988: Klo 20.30-21.30 jälleen ilman ottelijoita mainitsemattomaksi pelattu ja näytetty ottelu.

23.5.1988: Boston Bruins-Edmonton Oilers nähtiin klo 20-21.45.

25.5.1988: Boston Bruins-Edmonton Oilers nähtiin klo 20.30-21.30.

Toukokuun lopulla 1988 Stanley Cupin finaalipelit taisivat näkyä Kolmosella ratkaisupeliä ja yhtä peruttua ottelua lukuunottamatta aina vuorokauden viiveellä edellisestä, mutta SuperSportilla ottelut näkyivät suorana tuttuun tapaan.

16.10.1988: klo 20.30-21.30 näytetty koostepeli jonka ottelijoita ei jälleen kerran mainittu.

18.10.1988: Joku Los Angeles Kingsin pelaama ottelu tuli jälkilähetyksenä klo 18-19.

21.10.1988: Jälleen ilmoittamaton koostepeli kamppailjoineen nähtiin klo 18-19.

13.12.1988: Pitkästä aikaa tuolloin pitkänä lähetyksenä nähtiin jälleen ilman tietoa ottelijoista klo 20.05-21.35.

16.12.1988: NHL-ottelu klo 18-19.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Aivan vuoden 1988 lopulla NHL:n televisiointi Suomessa palautui taas kokomittaisiin lähetyksiin pitkän koostejakson ja erittäin sattumanvaraisen kokonaisen pelin jälkeen siirryttiin jälleen enimmäkseen kokomittaisiin lähetyksiin pelikaudella 1989.

Tässä niistä tietämiäni lähetystietoja aikoineen ja päivämäärineen:

4.1.1989: Klo 20.10-21.25 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

15.2.1989: Klo 20.45-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

22.2.1989: Klo 20.40-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

1.3.1989: Klo 19.55-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

4.3.1989: Klo 20.05-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

8.3.1989: Klo 20.05-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

15.3.1989: Klo 20.20-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

22.3.1989: Klo 20.15-21.30 nähty ottelu Los Angeles Kingsin ja New York Rangersin välillä.

29.3.1989: Klo 20.30-21.30 nähty ottelu Edmonton Oilersin ja Philadelphia Flyersin välillä.

31.3.1989: Klo 19.55-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei ollut merkitty lehtiin.

12.4.1989: Klo 20.25-21.35 nähty ottelu Washington Capitalsin ja Montreal Canadiensin välillä.

3.5.1989: Klo 20.15-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

10.5.1989: Klo 20.05-21.30 nähty ottelu jonka ottelijoita ei näkynyt ennakkotiedoissa.

17.5.1989: Klo 20.15-21.30 nähty ottelu Calgary Flamesin ja Chicago Blackhawksin välillä.

25.5.1989: Stanley Cupin huipennus tiettävästi nähtiin klo 22.15-23.45 Calgary Flamesin ja Montreal Canadiensin välillä.

Toukokuussa 14-25.5 välillä saattoi tulla myös muita Stanley Cupin ratkaisuotteluita.

11.10.1989: Klo 20-21.30 näytetty ottelu ilman tietoja ottelijoista.

25.10.1989: Klo 20.15-21.30 näkynyt ottelu ilman tietoja ottelijoista.

8.11.1989: Montreal Canadiensin ja Calgary Flamesin ottelu klo 20-21.

22.11.1989: Klo 20.15-21.30 nähty ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita.

23.11.1989: Ilman ottelijoita ilmoitettu lähetys klo 21.20-23.25.

13.12.1989: Ilman ottelijoita ilmoitettu lähetys klo 20.30-21.30.

20.12.1989: Ilman ottelijoita ilmoitettu lähetys klo 20.40-21.30.

27.12.1989: Ilman ottelijoita ilmoitettu lähetys klo 19.45-21.15.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuoden 1990 aikana NHL-otteluita tuli myös erittäin paljon Kolmoselta. Tässä niistä seuraavia lähetysaikoineen:

28.2.1990: Klo 19.25-21.

7.3.1990: Klo 19.25-21. Joissakin lehdissä lähetyksen sanottiin mahdollisesti myöhästyvän aina klo 19.55 saakka.

14.3.1990: Klo 19.20-21.

21.3.1990: Klo 19.25-21.05.

28.3.1990: Klo 19.55-21.

4.4.1990: Klo 19.30-21.

11.4.1990: Klo 19.30-21.

15.4.1990: Klo 15.40-17.40.

18.4.1990: Klo 20-21.

25.4.1990: Klo 20-21.

28.4.1990: Klo 15.50-17.35.

1.5.1990: Klo 20-21.

2.5.1990: Klo 20-21.

4.5.1990: Klo 20-21.

9.5.1990: Klo 20-21.

16.5.1990: Klo 19.30-21.

20.5.1990: Klo 16-18.

23.5.1990: Klo 19.30-21.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1983 YLE näytti NHL:stä ihme kyllä parikin tai laskutavasta riippuen peräti kolmekin peliä perinteeksi muodostuneen Stanley Cupin ratkaisevan ottelun lisäksi. Tiettävästi sinä vuonna YLE ryhtyi kunnolla myös ilmoittamaan televisioitavaksi aikomiaan otteluita.

31.5.1983 tapahtui tietyllä tapaa historiallisia asioita kun YLE näytti klo 22.20-23.20 TV2:n Urheilutunnilla Edmonton Oilersin ja New York Rangersin välisen ottelun tai niin sen piti mennä.

Todellisuudessa ruudussa kamppailivat Edmonton Oilers ja New York Islanders vaikka YLE:n piti näyttää maaliskuulta 1983 peräisin olevan runkosarjaottelun tallenne. Ottelu oli ilmeisesti jälkilähetys juurikin koko Stanley Cupin ratkaisseesta ottelusta joka oli nähty aiemminkin muutaman vuoden ajan YLE:n kanavilla miten milloinkin.

Lisäksi lähetykselle tuli vielä mukavan ylimääräistä mittaa 20 minuutin verran kun ottelun sitten alettua YLE näytti klo 22.20-22.40 välillä pikakoosteen Edmonton Oilersin ja Chicago Blackhawksin välisestä ratkaisevasta pudotuspelistä. Tuo pudotuspeli nähtiin aikanaan suorana HTV:n puolella.

Lopulta varsinainen Edmonton Oilersin ja New York Islandersin välinen ottelu nähtiin klo 22.40-23.40 ja sen selosti TV2:ssa Antero Karapalo.

Kauden 1983 jälkipuoliskolla YLE näytti NHL:stä mielenkiintoisen ottelukierroksen ja tästä ottelusta ei valitettavasti ollut lehdissä tietoja tarkasta ottelusta. Tämän ottelun selosti kuitenkin Aulis Virtanen.

YLE:n mukaan sillä oli mahdollisuus valikoida yksi peli kokonaisena koosteena ja loput kierroksen otteluista pikakoosteena tai kuvavälähdyksenä ottelun erätauoilla.

Tämän kierroksen otteluista HTV näytti suoria lähetyksiä ja YLE pystyi televisioimaan mahdollisuuksiensa mukaan ja HTV:n hyväksymänä erityisesti pikakoosteen tai kuvavälähdyksen osalta seuraavat ottelut:

Edmonton Oilers-New York Rangers

Hartford Whalers-Calgary Flames

Buffalo Sabres-Philadelphia Flyers

Washington Capitals-Winnipeg Jets

Todennäköisesti Edmonton Oilers-New York Rangers-ottelu näytettiin suurimpana koostelähetyksenä ja loput ottelut vain HTV:llä tai sitten kuvavälähdyksenä erätauolla sillä toisin kuin aiemmin keväällä olleessa ottelussa ei YLE tiettävästi lähettänyt ylimääräisiä pikakoosteita muista peleistä.

Aulis Virtasen selostama NHL-ottelu televisioitiin 4.12.1983 TV2:ssa klo 19.35-20.30 ennen uutisia ilmeisesti Urheilutunnilla.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vuonna 1984 NHL:n otteluita YLE näytti jo hieman enemmän. Tarkkoja määriä en ole ehtinyt juurikaan tarkistaa, mutta ainakin parikin runkosarjan peliä tuli kaudella joskin tammikuun ja helmikuun alun välillä 1984 ei ainakaan YLE näyttänyt NHL:n otteluita.

Finaalisarjan pelien lisäksi YLE saattoi lähettää mahdollisesti silloin jopa suoraksi lehtien palstoilla toivottuja pudotuspelikamppailuja. HTV näytti edelleen varsin paljon otteluita ja sen vauhdissa YLE ei juurikaan pysynyt.

Joka tapauksessa todennäköiset pudotuspelikamppailut olivat vielä sitäkin todennäköisemmin koosteita, mutta ainakin 26.5.1984 TV2 näytti Antero Karapalon selostamana NHL-ottelun klo 19.25-20.30.

Mahdollisesti ottelu saattoi olla jälleen Stanley Cupin ratkaissut ottelu, mutta myös mahdollisesti jokin muu ottelu.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kaudella 1985 NHL-otteluita tuli jo enemmän kuin mitä kausilla 1983 tai 1984 oli tullutkaan. Veikkaisin, että ihan parhaimmillaan ehkä kymmenkinkunta ottelua kauteen nähtiin YLE:n kanavilla. HTV näytti silti Satelliittitelevision eli STV:n verkossa kauden 1984 tapaan paljonkin enemmän NHL:n pelejä.

Varmuudella nähtiin ainakin NHL:n 37:s All-Stars-ottelu Calgaryn Olympic Saddledomesta, muutama muu ottelu ja ainakin 2.4.1985 TV2:ssa televisioitu ja klo 22.20-23.20 nähty Antero Karapalon selostama ottelu. Harmittavasti tuon ottelun pelaavia osapuolia ei ollut merkitty lähetyksen osalle.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kaudella 1986 YLE näytti sittemmin viimeiseksi vähään aikaan jääneen NHL:n televisiointikautensa osalta eniten otteluita koko kaudella. Vuoden aikana nähtiin ainakin seuraavat pelit:

26.1.1986: Edmonton Oilersin ja New York Rangersin välinen kamppailu klo 19.40-20.30 ennen tv-uutisia TV2:ssa selostajana Antero Karapalo.

11.11.1986: Edmonton Oilersin ja New York Islandersin välinen kamppailu joka kesti tunnin verran TV2:ssa.

16.11.1986: TV2 näytti Antero Karapalon selostaman ottelun klo 21.10-22.05. Ottelun joukkueista ei valitettavasti ole tietoa.

Samalla YLE näytti ainakin jälleen finaalisarjan pelejä ja mahdollisesti myös All-Stars-ottelun. Ja ainakin muihin kausiin verrattuna enemmän myös runkosarjankin otteluita.

Vuoden 1986 jälkeen YLE vetäytyi NHL:n näyttämisestä ja seuraavan kerran taisi YLE näyttää pelejä vasta 1993 erään Teemu Selänteen pelatessa Winnipegin joukkueessa. 16.10.1993 taisi olla tarkka päivämäärä TV2:n näyttämän pelin suhteen.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Vuonna 1986 NHL-otteluita ainakin jo näkyi enemmän kuin siihen asti oli näytettykään myös vapailla kanavilla. YLE:n NHL-pelejä taisi enimmäkseen selostaa Antero Karapalo, mutta myös Aulis Virtanen taisi jokusen ottelun selostaakin.

Vuoden 1986 ratkaiseva Stanley Cup -finaali Montreal-Calgary lähetettiin päiviä tai viikkoja myöhemmin kesällä. Sen selosti Mauri Myllymäki - ja hyvin selostikin.

31.5.1983 tapahtui tietyllä tapaa historiallisia asioita kun YLE näytti klo 22.20-23.20 TV2:n Urheilutunnilla Edmonton Oilersin ja New York Rangersin välisen ottelun tai niin sen piti mennä.

Todellisuudessa ruudussa kamppailivat Edmonton Oilers ja New York Islanders vaikka YLE:n piti näyttää maaliskuulta 1983 peräisin olevan runkosarjaottelun tallenne. Ottelu oli ilmeisesti jälkilähetys juurikin koko Stanley Cupin ratkaisseesta ottelusta joka oli nähty aiemminkin muutaman vuoden ajan YLE:n kanavilla miten milloinkin.

Itseltäni löytyy keväältä/kesältä -83 noin (?) puolituntinen tallenne jossa on koosteita joistakin Stanley Cupin -finaali- ja välieräpeleistä. Tuon koosteen selosti Antero Karapalo. Se siis lähetettiin omana ohjelmanaan.

25.5.1989: Stanley Cupin huipennus tiettävästi nähtiin klo 22.15-23.45 Calgary Flamesin ja Montreal Canadiensin välillä.

Toukokuussa 14-25.5 välillä saattoi tulla myös muita Stanley Cupin ratkaisuotteluita.

Ainakin kaksi viimeisintä finaalia lähetettiin (75 minuutin koosteina). Selostajina Pentti Lindegren ja kommentaattorina Esa Tikkanen. Löytyy tallenteet.
Vuoden 1986 jälkeen YLE vetäytyi NHL:n näyttämisestä ja seuraavan kerran taisi YLE näyttää pelejä vasta 1993 erään Teemu Selänteen pelatessa Winnipegin joukkueessa. 16.10.1993 taisi olla tarkka päivämäärä TV2:n näyttämän pelin suhteen.

Winnipeg pelasi Chicagoa vastaan. Ottelu ratkesi Winnipegin pelaajan heitettyä kiekon kädellään maaliin. Joku Sutterin veljeksistä oli Chicagon valmentajana ja kävi todella kuumana. Ottelun selosti Antero Mertaranta.

Tämän lisäksi kaudella 91-92 tuli joku San Josen ottelu (Jamo myllys oli maalissa), mutta en muista esitettiinkö se kolmoskanavalla vai YLE:n kautta.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Vuoden 1986 jälkeen YLE vetäytyi NHL:n näyttämisestä ja seuraavan kerran taisi YLE näyttää pelejä vasta 1993 erään Teemu Selänteen pelatessa Winnipegin joukkueessa. 16.10.1993 taisi olla tarkka päivämäärä TV2:n näyttämän pelin suhteen.

Winnipeg pelasi Chicagoa vastaan. Ottelu ratkesi Winnipegin pelaajan heitettyä kiekon kädellään maaliin. Joku Sutterin veljeksistä oli Chicagon valmentajana ja kävi todella kuumana. Ottelun selosti Antero Mertaranta.

YLE näytti huhtikuussa 1993 Stanley Cupin 1. kierroksen viidennen ottelun Vancouver-Winnipeg jonka Selänne ratkaisi jatkoajalla. Selostajana oli Antero Mertaranta ja muistaakseni kommentaattoria ei ollut. Kestoakaan en muista, pitää tsekata kokoelmasta, löytyy VHS-tallenne tuosta ottelusta jonka voisi samalla siirtää DVD-muotoon.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
YLE näytti huhtikuussa 1993 Stanley Cupin 1. kierroksen viidennen ottelun Vancouver-Winnipeg jonka Selänne ratkaisi jatkoajalla. Selostajana oli Antero Mertaranta ja muistaakseni kommentaattoria ei ollut. Kestoakaan en muista, pitää tsekata kokoelmasta, löytyy VHS-tallenne tuosta ottelusta jonka voisi samalla siirtää DVD-muotoon.

Miten muistelin että tuokin tuli MTV3:sen kautta? No, kaikkea ei voi muistaa.

Joskus maalis-huhtikuussa -93 MTV3 näytti Winnipeg-L.A.Kings matsin ilmeisesti jopa (?) suorana. Linkku selosti ja tapauksen johdosta muistelisin että soittivat Maamme -laulunkin hallissa. Muistaako kukaan enemmän?
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kannattaa tässä televisiointihistoriassa muistaa se, että vielä 80-luvulla mainostelevisio eli MTV toimi YLE:n kanavilla suuressa osassa Suomea, jollei jopa koko Suomessa. Eli vaikka ne ottelut lähetettiin YLE:n verkossa, kaikki eivät välttämättä olleet YLE:n lähetyksiä vaan osa oli mainostelevision eli MTV:n lähetyksiä.

"MTV3 (puhekielessä usein Maikkari ja Kolmonen) on Suomen katsotuin kaupallinen televisiokanava.[1] Kanava sai alkunsa vuonna 1957 perustetusta Oy Mainos-TV-Reklam Ab:stä (MTV), joka alun perin esitti ohjelmistoaan Yleisradion televisiokanavilla.[2] Vuonna 1982 yrityksen nimi muuttui MTV:ksi ja vuonna 1986 perustettiin Kolmoskanava, jolla MTV3 aloitti vuonna 1993 omana valtakunnallisena televisiokanavanaan. MTV3:n digitaalijakelu aloitettiin digi-tv:n tulon myötä." (lainaus wikipedia).

Muistan, että ensimmäinen suora NHL-ottelu suomalaisella kanavalla näytettiin 90-luvun alussa juuri MTV3-kanavalla ja kyseisessä ottelussa vastakkain olivat Winnipeg Jets (Selänne ja Numminen) ja Los Angeles Kings. No, tosin tämäkään ottelu ei aivan suora ollut vaan myöhemmin selvisi, että siinä oli jokunen minuutti viivettä.

vlad.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Joskus maalis-huhtikuussa -93 MTV3 näytti Winnipeg-L.A.Kings matsin ilmeisesti jopa (?) suorana. Linkku selosti ja tapauksen johdosta muistelisin että soittivat Maamme -laulunkin hallissa. Muistaako kukaan enemmän?

Teemun omaan ketjuun tuli tätä ottelua muisteltua aiemmin keväällä.

Kyllä. Historiallinen tv-lähetys Suomeen reilut 20 vuotta sitten "lähes suorana". Pentti "Linkku" Lindegreniltä ja Kimmo Leinoselta tuolloin iso uroteko saada Maikkarin johtajat uskomaan, että kyllä suomalaiset valvoo yöllä lätkämatsia jos matsi on hyvä ja mukana on suomalaistähtiä : )

Oli se huikea yö, muistan hyvin. Yläasteen ysiä tuli käytyä tuohon aikaan ja tottakai eka tunti oli aamulla kasilta. Broidin kanssa valvottiin lähetystä, kisaeväät oli viimeisen päälle. Molemmat yritti urhoollisesti peittää kyyneleet siinä kohtaa, kun ennen matsia perus jenkki- ja kanukkihymnien lisäksi paikallinen partasuu täräytti vielä Maamme-laulun hoonosuomella. Eihän nyt kovat jätkät tuolloin kehdannut näyttää tunteitaan, ei varsinkaan veljen nähden. Teemu painoi muistaakseni tehot 2+1 joista toinen maali ottelun tasoittanut osuma aivan viime hetkillä. Katsomossa oli kaikilla katsojilla pahviviritys missä toisella puolella Teemun ja Tepon kuvat ja toisella puolella Suomen lippu. Tuo lähetys löytyykin hyllystä DVD-versiona, pitääkin torstaina tai perjantaina fiilistellä viikonlopun otteluiden lämmittelynä.

Joo ei tosiaan ollut suora lähetys, oli siinä viivettä vähän enemmänkin. Lähetyksessä saatiin jopa Teemun kommentit erätauolla (oliko peräti molemmilla) puhelinhaastatteluna. Siitähän syntyi Hesariinkin pilapiirros, kun Teemu höpötteli Linkulle yleisöpuhelimeen erätauolla pukukopissa : ) Taisi kuitenkin olla niin, että paikalla oli "kirjeenvaihtaja", joka otti erätauolla haastattelun ja sitten soitti Linkulle sen nauhurilta puhelimen välityksellä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitetaan seuraavaksi sitten NHL:n otteluita Kolmoselta 1990-1991:

16.12.1990: TV-ottelu klo 19.15-20.45.

23.12.1990: TV-ottelu klo 19.15-20.45.

10.2.1991: TV-ottelu klo 19.15-20.45.

19.3.1991 TV3 ilmoitti lähettävänsä vähintään 7 NHL-ottelua loppukauden 1990-1991 ajalta ja lisäksi finaalisarjan pelejä. Osa noista otteluista nähtiin yhdessä Italian Liigan jalkapallon kanssa ja osa omina ohjelminaan.

Tuohon aikaan Teksti-tv:ssä oli myös mahdollista bongata jo usean vuoden tapaan NHL:n tuloksia, mutta poislukien lauantain ja sunnuntain otteluita muiden päivien ottelutulokset olivat varsin usein reilusti myöhässä. Toki sentään jo yleensä silti vähemmän kuin vaikkapa 1980-luvun puolivälissä Jari Kurrin Edmontonin huippuaikoina.

Syy sille oli Juha Alasen mukaan lähinnä työpäivien alkamisessa. Viikolla isommat urheilupäivitysten työt alkoivat vasta klo 16 iltapäivällä...

30.3.1991: TV3:n TV-ottelu klo 19.15-20.45.

7.4.1991: TV3:n TV-ottelu klo 19.15-20.45.

14.4.1991: TV3:n TV-ottelu klo 19.15-20.45.

21.4.1991: TV3:n TV-ottelu klo 19.15-20.30.

5.5.1991: TV3:n TV-ottelu klo 15.45-16.45.

Toukokuussa 1991 Kolmonen esitti myös Stanley Cupin pelejä Pittsburghin ja Minnesotan välillä:

18.5.1991: Klo 19.15-20.45 nähty ottelu.

22.5.1991: Klo 22-23 nähty ottelu.

26.5.1991: Heti Indy 500:n jälkeen alkanut ottelu TV3:ssa. Ilmeisesti ottelu alkoi klo 22.15 aikaisintaan, mutta viimeistään ainakin jonkin aikaa tämän jälkeen ja ottelu kesti puolen yön yli sillä lähetysaikaa oli annettu vähintäänkin tunnin ja 45 minuutin ajan. Lisäksi tuossa ottelussa oltiin valmiita menemään myös jatkoajalle ja sen näyttämiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sarjakaudella 1991-1992 NHL:n otteluita tuli myös TV3:lla. Tässä niistä joitakin:

29.12.1991: Klo 19.15-20.15 näytetty ottelu.

26.1.1992: Klo 19.15-20.45 näytetty ottelu.

2.2.1992: Klo 19.15-20.45 näytetty ottelu.

8.2.1992: Klo 19.10-20.10 näytetty ottelu.

20.2.1992: Klo 20.50-21.50 näytetty ottelu.

29.3.1992: Klo 14.45-16.30 näytetty ottelu.

TV3 perui 19.4.1992 aikomansa tv-ottelun klo 19.20-20 väliselle ajalle ja korvasi sen DTM:llä. Tässä ottelussa olisivat kohdanneet ilmeisesti Pittsburgh Penguins ja joku muu joukkue. Mahdollisesti Chicago Blackhawks, mutta myös joku muukin joukkue.

8.5.1992: Klo 22.50-0.20 näytetty ottelu.

15.5.1992: Klo 22.50-23.50 näytetty ottelu.

17.5.1992: Klo 19.20-20.45 näytetty ottelu.

24.5.1992: Klo 19.20-20.45 näytetty ottelu.

31.5.1992: Klo 19.20-20.45 näytetty ottelu.

2.6.1992: Stanley Cupin ottelu klo 19.10-20.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
NHL-kauden 1992-1993 ehkäpä kuuluisin ottelu taisi olla Brasilian Grand Prixin aikainen ottelu eli 28.3.1993 MTV3:lla esitetty klo 23.15-1.15 tullut ottelu. Taitaa tuo ottelu olla juuri se MTV3:n melkein suorana tullut lähetys. Monet muut noista otteluista olivat alkuillan pelejä eli klo 17.30-19 tulleita pelejä ja tuohon aikaan pyöri vielä myös erillinen Hockey Forum.

Tuolla sarjakaudella nähtiin Los Angeles Kingin ja Toronto Maple Leafsinkin ratkaisupeli 30.5.1993 klo 16.30-18.30 ennen Ruutulippua. 2.6.1993 nähtiin ainakin vielä yksi peli tämän jälkeen eli klo 16.30-17.05 ja 17.10-18 nähty ottelu. 8.6 ja 10.6 nähtiin myös vielä pari peliä samalla lähetysajalla eli taisivat nuo olla Stanley Cupin finaaleja.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sarjakaudella 1990-1991 TV3 esitti yhden ottelun NHL:stä myös yhdessä Amerikkalaisen jalkapallon ottelun kanssa. Yhteislähetys toteutettiin klo 18.30 alkaen 12.5.1991.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
6.3.1984 nähtiin HTV:ssä suuri ottelukierros NHL:n saralla ja kolme tuntia kestäneessä ottelupaketissa klo 21-24 pureuduttiin enemmän tai vähemmän ottelukierroksen seuraaviin peleihin:

Buffalo-Montreal

Calgary-Quebec

Philadelphia-New York Islanders

Pittsburgh-New Jersey

Detroit-St. Louis

Winnipeg-Los Angeles

Tämän suuren ottelusarjan ottelujen lisäksi HTV näytti myös NHL-ottelun 13.3.1984, 4.4.1984, 5.4.1984 ja 7.4.1984. Näistä viimeisessä olivat vastassa Buffalo Sabers-Quebec Nordiques joka vielä uusittiin HTV:llä 29.5.1984.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Sarjakaudella 1984-1985 HTV:n katsojilla oli mahdollista katsoa NHL:stä ainakin seuraavalta ottelukierrokselta tietyt ottelut:

24.11.1984 näytetty suuri ottelukierros klo 21.35-00.40 välillä jossa näytettiin enemmän tai vähemmän ottelukierroksen mukaisesti seuraavia pelejä:

Philadelphia-Hartford

Winnipeg-Los Angeles

Minnesota-Toronto

Buffalo-New York Islanders

Detroit-Montreal

New York Rangers-Quebec

New Jersey-Pittsburgh

St. Louis-Edmonton

Chicago-Boston

Lisäksi 3.12.1984 nähtiin HTV:llä ensin uusintana 31.10.1984 pelattu Washington Capitals-Calgary Flames ja sen jälkeen joku muu yksittäinen ottelu klo 22.25 eteenpäin ottelukierrokselta Hartford-Montreal, New York Islanders-Vancouver, Philadelphia-New York Rangers ja Boston-Quebec.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
2.4.1985 Yleisradion lähettämän tv-ottelun kamppailijat NHL:n osalta ovat mahdollisesti olleet seuraavat joukkueet:

Hartford Whalers-Buffalo Sabres

Edmonton Oilers-Los Angeles Kings

Pittsburgh Penguins-New York Islanders

Philadelphia Flyers-New York Rangers

Boston Bruins-Quebec Nordiques

New Jersey Devils-St.Louis Blues
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
16.11.1986 YLE:n lähettämän NHL-ottelun kamppailjoina ovat mahdollisesti olleet seuraavat joukkueet:

New York Islanders-Winnipeg Jets

Washington Capitals-Philadelphia Flyers

Toronto Maple Leafs-Chicago Blackhawks

Edmonton Oilers-New York Rangers
 

rpeez

Jäsen
Ennen 1980-lukua ei juuri NHL-otteluita ruudussa näkynyt Suomessa poislukien kenties HTV:n lähettämiä pelejä aivan 1970-luvun loppupuolella.

Onko tämä tietoa?

Itsellä kun on melko varma muistikuva NHL pelistä lapsuudestani 60 luvun lopulla jonka näin kylässä ollessani TVstä. Jäi lähtemättömästi lapsen mieleen moinen hurja ja eksoottinen tapahtuma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös