NHL ja homous

  • 152 387
  • 447

raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Ville Nieminen , Jukka Rautakorpi
Aukaisen Iltalehden ja kyseisen uutisen nurkkaan on liitetty Alpo Suhonen. En aukaise juttua. Mistä museosta ne noita kaivaa
 
Holik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Aika koomista keskustelua joiltain asian tiimoilta. Minusta tämä on aika yksinkertainen case. Jokainen olkoon mitä ovat ja älkää kukaan piilottako sitä. Tällaiset ulostulot ovat tärkeitä ehkäisemään syrjintää ja ahdistusta omasta itsestään monelle ihmiselle. Tärkeintä on aina ihmisten hyvinvointi.
On huvittavaa edes keskustella mistään ryhmädynamiikasta tai ihastumisista. Viimeksi mainitutkin kuuluvat elämään ja loppujen lopuksi jääkiekko on vaan jääkiekkoa. Se menee aina kaiken edelle, että ihmiset saavat olla mitä ovat ja elää elämäänsä omalla tavalla.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aukaisen Iltalehden ja kyseisen uutisen nurkkaan on liitetty Alpo Suhonen. En aukaise juttua. Mistä museosta ne noita kaivaa
Itse asiassa erittäin fiksua kommentointia Apelta. Nosti esille, että jääkiekkopiireissä on jo tiedetty homoudesta lajin parissa, mutta sitä ei oltu vaan tuotu julkisuuteen. Ja korosti myös kuinka nykypäivän pelaajat ovat syntyneet yhteiskuntaan, jolloin homoutta ei pidetä enää niin ihmeellisenä asiana. Mielestäni ihan selvä juttu, että vaikka medialle ei oltu aikaisemmin kerrottu, niin se ei tarkoita sitä, etteikö lajipiireissä oltaisi kuitenkin tietoisia homoseksuaaleista pelaajista.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ihan noin niinkuin hypoteettisena esimerkkinä vaikka tuo kannattamani Toronto Maple Leafs. Entäpä jos joku Leafsin pelaaja tulee ulos kaapista nyt Prokopin innoittamana kesän aikana, ja elokuussa Auson Matthews ilmoittaa, että kokee asian epämiellyttäväksi olla samassa kopissa ko. pelaajan kanssa.
Tässä hypoteettisessa tilanteessako se ulostullut on ongelman aiheuttaja eikä Matthews?
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tällä logiikalla balettimiehistä joku 80% on heteroita. Siis vähintään.
Joo ei ole tietenkään ainoa. Mutta että joukkueellinen. Kyllä tietyt stereotypiat pätevät vahvasti.

Olen omalla alallani varhaiskasvatuksessa vähemmistösukupuoli. Toki kaikki kohtaamani mieskollegat ovat olleet parisuhteissa naiseen, joten en nyt tässä siihen vertaa. Mutta meistä hyvin harva on elänyt "sportille". Oikeastaan itse olen ainoa. Musiikkimiehiä sen sijaan on useampiakin tiedossa.

Me teemme itsensätoteuttamisen valintoja koko persoonallamme. Vaikka joku jääkiekkoilija onkin homo, se ei tarkoita että homous jääkiekossa olisi tavanomaisella tasolla. Muutenhan sen tulisi olla sitä myös naisten jääkiekossa, ja senhän me tiedämme, että näin ei missään tapauksessa ole.
Yleensä se baletti, viulunsoitto, jääkiekko tai vaikka keihäänheitto aloitetaan jo nuorena lapsena jolloin ei esim seksuaalinen suuntautuminen nyt muutenkaan ole omalla kohdalla pahemmin tiedossa tai merkitsevä. Eikä se mene mitenkään "oho, olen homo, lätkä ei enää kiinnosta" tai "oho, olen hetero, baletti ei enää kiinnosta".

Tämä stereotypiointi on aika outoa edelleen, jotenkin luulisi että jengi olisi jo päässyt siitä että heterot on normaaleja ja kaikenlaisia ja homot tietynlaisia erilaisia. Huokaus... Ehkä vaan kun minun ikäluokissa ja piireissä jengi on jo niin avoimia kaikesta että kun tunnen ihmisiä jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöihin ja he ovat ihan normaalia jengiä niin en enää jaksa katsoa maailmaa noin.

Ps. Ja kun kävin lukion jossa oli myös tanssilinja niin ne tanssijapojat muuten oli ne kovimmat panomiehet, tyttöjen ympäröiminä koko ajan ja kovakuntoisia jätkiä. "Kaikki" tytöt fanitti.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus

Kiitos ensimmäisestä asiallisesta vastauksesta ko. viestiin.
Ei se silti kumoa olettamaani siitä, että niiden itsensätoteuttamistapojen valintojen takana on (myös*) synnynnäisiä vaikuttajia jollainen seksuaalinen suuntautuminenkin nykytiedon valossa on.

Niin. Kyllä me keski-ikäisetkin homoseksuaalien kanssa elämme rauhallista rinnakkaiseloa. Olen ollut töissä homolla, ja voin kertoa että taannoinen viihteen luoma kuva sympaattisista homoista ei kata sataa prosenttia. Muistan tämän henkilön enemmän mulkkuna (ei elin) kuin homona. Liaäksi arvostamampien kansalaisten joukkoon kuuluu homomies, olen tehnyt yhteistyötä kentällä tuomarikollekoiden kanssa ja vaihtanut ajatuksia @peksa kanssa. Huvittavaa jopa, millaisen moralismipommituksen kohteeksi voi joutua ja oletusten, että koska ei ole nuori niin ei ole homoja kohdannut.

Yleensä varttuneemmat ovat nähneet elämää enemmän kuin nuoremmat. Ja yleensä nuoret uskovat olevansa ensimmäinen sukupolvi joka on oivaltanut jotain suurta.

*itsensätoteuttamistapojen valintaa ohjaa kenties eniten perheen kulttuuri (vrt. tämän Luke P.) ja käytössä oleva varallisuus (esimerkkisi esteratsastus) sekä muu kasvuympäristö (Mäntsälässä kasvaa enduron selkään todennäköisemmin kuin Kalliossa, pesäpallopaikkakunnista puhumattakaan.)
 
Viimeksi muokattu:

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
@Sanainen arkku Tämä on sinänsä jännä aihe kun kaikki homot on käytännössä erilaisia.
Esim jos mut tapaa livenä jossain joku ensimmäistä kertaa niin ei sille tuu ensimmäisenä mieleen se että olen homo jos ei kohde tiedä sitä etukäteen.

Mä olen sillai vähän huono antaan arvioo homojen kohtelusta kun itse en käytännössä ole saanut negatiivista palautetta kuin parilta. Osaksi ehkä siksi kun mun homous ei millään tapaa paista läpi jos olen heterokaverin kanssa liikenteessä ja m+m aihe jätetään pois (se on monelle heteromiehelle kiusallinen aihe).

Toki yllättäviäkin juttuja on tapahtunut aiheen tiimoilta mut ne on sitten eri asia.

Moni palstalainenkin yllättyis kun tietäis minkä näköisiä miehiä on tarjolla tällä saralla.
 
Wowee Zowee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bolts, Krakhouse-projekti
Mites sitten, olisiko nämä kaikki kaikkien mielestä ok ja hienoa ja läpyläpy, jos joku seuraavista tulisi "ulos kaapista";

- Kenkäfetissin omaava kenkäkauppiaana
- Eläimiinsekaantuja lammasfarmarina
- Pedofiili lastentarhanhoitajana / vaatturina / parturina / pappina
- Saatananpalvoja töissä saattohoitokodissa
- Negrofiili töissä krematoriossa
- Seksiaddikti (heteromies) gynekologina
- Heteromies vanginvartijana naisten vankilassa
- Homomies teini-ikäisten poikien valmentajana
- Heteromies teini-ikäisten tyttöjen valmentajana?

Älkääkä tekopyhäilkö että ei voi verrata koska osa on laitonta ja homous ei ole. Ei ne seksuaaliset himot ole ikinä maailmanhistoriassa lakikirjaa noudattaneet.

EDIT: Niin, ja mites jos joku heteromies haluaa käyttää naisten suihkutilaa vaikka uimahallissa? Tai edelleen naisjoukkueen miesvalmentaja haluaa suihkuun joukkueensa pelaajien kanssa? Kai nämäkin on ihan ok, onhan? Mitä jos ne haluaa? Ja jos ne haluaa julistaa näitä halujaan maailmalle? Eihän niitä voi kieltää, eihän? TÄYSIN LUONNOLLISIA ASIOITA!

Homoseksuaalisuus ei ole millään tavalla verrattavissa kyseisiin skenaarioihin. Helvetti, se että tämmöstä edes saa lukea - vieläpä henkilöltä, joka myöhemmin tässä ketjussa kertoo, ettei hänellä ole mitään homoja vastaan - on hyvin pitkälti se syy, miksi Pridet sun muut ovat niin vahvasti esillä nykymaailmassa; ihmiskunnan mielikuva homoseksuaalisuudesta on naurettavan vääristynyt.

Tai sitten mä vaan ajoin miinaan. Ashton Kutcher, missä olet?
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
@Sanainen arkku Tämä on sinänsä jännä aihe kun kaikki homot on käytännössä erilaisia.
Esim jos mut tapaa livenä jossain joku ensimmäistä kertaa niin ei sille tuu ensimmäisenä mieleen se että olen homo jos ei kohde tiedä sitä etukäteen.

Mä olen sillai vähän huono antaan arvioo homojen kohtelusta kun itse en käytännössä ole saanut negatiivista palautetta kuin parilta. Osaksi ehkä siksi kun mun homous ei millään tapaa paista läpi jos olen heterokaverin kanssa liikenteessä ja m+m aihe jätetään pois (se on monelle heteromiehelle kiusallinen aihe).

Toki yllättäviäkin juttuja on tapahtunut aiheen tiimoilta mut ne on sitten eri asia.

Moni palstalainenkin yllättyis kun tietäis minkä näköisiä miehiä on tarjolla tällä saralla.

Ollaan vähän etäällä änäristä, mutta luovat ja visuaaliset alat tuntuvat usein kohtaavan homomiesten kohdalla. Yksi frendi oli vielä kaapissa ollessaan tiettyjen stereotypioiden osalta aika heteronormista poikkeava. Esimerkiksi erilaista mieskosmetiikkaa ja tuoksupurkkia löytyi vessasta enemmän kuin itselläni ehjiä sukkia. Siis sukkayksilöitä, ei pareja.

Sinä tietysti tunnet monennäköistä homomiestä. Itselleni vastaan on tullut (livenä) keskipisteenä viihtyviä hahmoja ja seinän vierustoille pyrkiviä, herkemmän oloisia introverttejä. Varmasti on tullut jokunen "kolmosketjun laiturikin" vastaan, mutta ei vaan heistä edes mieleen tule.

Kaikkien kanssa pärjäillään, paitsi sen yhden entisen työnantajan joka oli kusipää ja narsisti myös muiden kuin itseni mielestä. Sen sijaan nämä arvoliberaalit hyvesignaloijat, joiden mielestä asioista voi sanoa mitään vain tietyin, tarkkaan valituin sanankääntein, ovat hankalampaa porukkaa. Mielestäni he "rakenteellisesti käyttävät vähemmistöryhmiä hyväkseen" oman brändinsä hoidossa.

Mitä muuta vaikkapa Bettman olisi voinut reagoida "vuonna 2021" kuin hän teki? Tavallaan typistetty keskustelu vie noilta "oikeiltakin" mielipiteiltä niiden arvon.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mites sitten, olisiko nämä kaikki kaikkien mielestä ok ja hienoa ja läpyläpy, jos joku seuraavista tulisi "ulos kaapista";

- Kenkäfetissin omaava kenkäkauppiaana
- Eläimiinsekaantuja lammasfarmarina
- Pedofiili lastentarhanhoitajana / vaatturina / parturina / pappina
- Saatananpalvoja töissä saattohoitokodissa
- Negrofiili töissä krematoriossa
- Seksiaddikti (heteromies) gynekologina
- Heteromies vanginvartijana naisten vankilassa
- Homomies teini-ikäisten poikien valmentajana
- Heteromies teini-ikäisten tyttöjen valmentajana?
Voisin veikata, että kenkäfetissin omaavia kenkäkauppiaita on olemassa. Eläimiinsekaantujia on ollut lammasfarmareina läpi historian, mutta jos olisin itse palkkaamassa lammasfarmaria en ehkä palkkaisi sitä tyyppiä joka kehuu kuinka kiva lampaita on nussia. Kuten en pedofiileja palkkaisi lastentarhanopettajiksikaan. Saatananpalvojan harrastukset ja uskomukset vapaa-ajalla kuuluvat minulle yhtä paljon kuin luterilaisten, juutalaisten, muslimien tai muiden mielikuvotusolentojen palvominen. En ymmärrä miksi tummaihoisista pitävä olisi huono henkilö toimimaan krematoriossa. Seksiaddikti gynekologina? Kunhan ei tee mitään sopimatonta niin miksi ei, voihan alkoholistikin olla Alkossa tai panimolla töissä. Heteromiehet vanginvartijana naisvankilassa? Villi veikkaus että hyvin yleistä nykyisessä maailmassa ympäri maailman. Homoseksuaali valmentaja pojilla? Öö... Väitetäänkö tässä että homoseksuaalit ovat täysin himojensa vietävänä ja ovat vielä pedofiileja kaikki? Sitten villi veikkaus, että naisten urheilussa on ollut äärimmäisen yleistä, että valmentajat ovat miehiä. Ja onhan esimerkiksi nykyinen Naisten U16 maajoukkueen päävalmentajana mies.
 
ipaz

Jäsen
Hyvä @Carlos. Hyvin sä vedät. Onko sinun ja muiden homoudesta huolestuneiden ahdistus tärkeämpää, kuin Prokopin henkilökohtainen ahdistus siitä, että hänen pitäisi piilottaa oma itsensä vain koska jotkut puritaanit eivät halua homoja NHL-kaukaloon. Vaikka jälkeenpäin sanovatkin ettei se haittaa onko joku homo vai ei. Mutta kunhan ei tule samaan aikaan suihkuun tai ala itseään tyrkyttämään pelikaverille. Ei saatana tämä maailma tarvitsee vielä paljon puhetta, ulostuloja ja Prideja, jottei tämä olisi aikuisten oikeasti enää mikään juttu jota vatvotaan mm. täällä Jatkoajassa sivukaupalla.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Ollaan vähän etäällä änäristä, mutta luovat ja visuaaliset alat tuntuvat usein kohtaavan homomiesten kohdalla. Yksi frendi oli vielä kaapissa ollessaan tiettyjen stereotypioiden osalta aika heteronormista poikkeava. Esimerkiksi erilaista mieskosmetiikkaa ja tuoksupurkkia löytyi vessasta enemmän kuin itselläni ehjiä sukkia. Siis sukkayksilöitä, ei pareja.

Sinä tietysti tunnet monennäköistä homomiestä. Itselleni vastaan on tullut (livenä) keskipisteenä viihtyviä hahmoja ja seinän vierustoille pyrkiviä, herkemmän oloisia introverttejä. Varmasti on tullut jokunen "kolmosketjun laiturikin" vastaan, mutta ei vaan heistä edes mieleen tule.

Kaikkien kanssa pärjäillään, paitsi sen yhden entisen työnantajan joka oli kusipää ja narsisti myös muiden kuin itseni mielestä. Sen sijaan nämä arvoliberaalit hyvesignaloijat, joiden mielestä asioista voi sanoa mitään vain tietyin, tarkkaan valituin sanankääntein, ovat hankalampaa porukkaa. Mielestäni he "rakenteellisesti käyttävät vähemmistöryhmiä hyväkseen" oman brändinsä hoidossa.

Mitä muuta vaikkapa Bettman olisi voinut reagoida "vuonna 2021" kuin hän teki? Tavallaan typistetty keskustelu vie noilta "oikeiltakin" mielipiteiltä niiden arvon.

Tämä on hyvä heteromiehen näkökanta tähän.

Totta on että voit työskennellä homona tietyillä aloilla helpommin jolloin voit olla avoimempi.

Oon itse tavannut salibandynpelaajan ja lätkänpelaajia ja muutaman futarin vuosien saatossa. Kukaan heistä ei ole julkisesti miehiin päin mutta kukin tekee sen miten itse kokee parhaaksi.

Keneltäkään ei sellaista kristallipalloa löydy joka pystyisi toisen seksimieltymyksiä arvaileen.

Mut vahva veikkaus on että ainakin miestarjonta mistä valita niin Lukella nousi kerrasta vähintään 50000:lla miehellä (off topic)
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Mä aikaisemmin viittasin tuolla ihastumisiin, enkä tosiaan tarkoittanut sillä mitään kourimista tai kiinnikäymistä, vaan ihan aitoa ihastumisreaktiota. Se on nähty pienemmissäkin yhteisöissä, että ihastuminen, johon ei saa vastakaikua, saattaa aiheuttaa ryhmädynamiikassa aikamoisia muutoksia. Voisin kuvitella, että NHL-tasolla kaikenlaisilla ryhmädynamiikan muutoksilla on iso merkitys siihen lopputulokseen, jonka takia niihin kiinnitetään enemmän huomiota.

Ihan noin niinkuin hypoteettisena esimerkkinä vaikka tuo kannattamani Toronto Maple Leafs. Entäpä jos joku Leafsin pelaaja tulee ulos kaapista nyt Prokopin innoittamana kesän aikana, ja elokuussa Auson Matthews ilmoittaa, että kokee asian epämiellyttäväksi olla samassa kopissa ko. pelaajan kanssa. Tietysti helppo ratkaisu täältä näppiksen toiselta puolelta on treidata Matthews muualle. Tuo NHL on kuitenkin aikamoista bisnestä, jossa vain voittaminen merkitsee, joten asia ei ehkä ihan näin yksioikoinen kuitenkaan ole organisaation näkökulmasta. (Ja siis en todellakaan tiedä, mitä eri organisaatiot ajattelevat, kunhan mietin erilaisia näkökantoja eri osapuolilta)

Niin, naisten puuttuminen pukukopista on estänyt sen tällaisen öykkärin eksymisen siihen tiiviiseen yhteisöön. Nythän niitä öykkäreitäkin teoriassa saattaa ilmaantua jatkossa sinne pukukoppiinkin. Nimenomaan teoriassa, koska en usko hetkeäkään, että jo valmiiksi aran asian kanssa painiva henkilö pahentaisi tietoisesti tilannetaan öykkäröimällä.

...

Ja kun mietitään nykypäivää, niin se tässäkin ketjussa esille tullut, kuuluisa valkoinen heteromies kuulemma syyllistyy seksuaaliseen häirintään katselemalla julkeasti jotain hyväkroppaista naisoletettua. Ja tästä kuulemma tekee epämiellyttävää se, että se katseiden kohde tuntee olonsa epämiellyttäväksi. Miksi tämä sama tilanne ei voisi toistua vaikkapa juuri lätkäjengin pukukopissa..?

Koskaan missään joukkuelajissa ikinä ei ole tullut mitään ongelmia kun heteroiden kesken on vähän käyty ajamassa joukkuekaverin / huoltajan / fyssarin jne. vaimoa.

Ai niin mutta kun se on sitä hetrojännitettä. Se vaan aikaansaa parempia suorituksia.

Vittu näitä rakennelmia
 
Holik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Minusta on käsittämätöntä, että joku kehtaa edes pohtia ajatusta siitä, että ihmisoikeuksien toteutumisessa ja ihmisten hyvinvoinnin takaamisesta siitä miten itse saavat elää ja ketä rakastaa edelle tai edes rinnalle menisi pohdinnat siitä, miten joku muu suhtautuu homouteen tai ajatus "ethän sinä voi julkisesti tulla kaapista, koska homous on monelle miehelle yhä vaikea asia tai sellainen mitä täytyy sulatella." Ethän sä nyt voi verrata ihmisoikeuksia siihen mitä joku muu ajattelee toisen elämästä. Vähän sapettaa tällaiset puheet ja turhauttavaa edes kirjoitella tänne tällaisista asioista.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muutamasta täällä nähdystä reagoinnista päätellen tarvitaan vielä muutaman lätkäjätkä-Villen ulostulot että tyypit saavat nämä asiat päissään käsiteltyä.
Tuon lisäksi vielä rutkasti rautalankaa, mistä voi väännellä, että mikä ero on vaikkapa homoudella ja pedofilialla ja miksi nämä on ihan mielekästä erotella toisistaan. Rehellisesti sanottuna, en kyllä ihan tällaista show'ta ajatellut tässä ketjussa Prokopin ulostulon jälkeen näkeväni, ottaen huomioon, että homoihin ja homouteen erityisen intohimoisesti suhtautuneen nimimerkin @mixu potkuista on jo reilu vuosi. Noh, askel kerrallaan kohti parempaa huomista.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Hyvä @Carlos. Hyvin sä vedät. Onko sinun ja muiden homoudesta huolestuneiden ahdistus tärkeämpää, kuin Prokopin henkilökohtainen ahdistus siitä, että hänen pitäisi piilottaa oma itsensä vain koska jotkut puritaanit eivät halua homoja NHL-kaukaloon. Vaikka jälkeenpäin sanovatkin ettei se haittaa onko joku homo vai ei. Mutta kunhan ei tule samaan aikaan suihkuun tai ala itseään tyrkyttämään pelikaverille. Ei saatana tämä maailma tarvitsee vielä paljon puhetta, ulostuloja ja Prideja, jottei tämä olisi aikuisten oikeasti enää mikään juttu jota vatvotaan mm. täällä Jatkoajassa sivukaupalla.
Bi-seksuaaleila on vielää vaikempaa, kun eivät voi olla kenenkään kanssa samoissa tiloissa!
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Täällähän ei saa olla huonoja/vääriä mielipiteitä, kyseisestä toiminnasta pääsee jäähylle täällä jatkoajassa.

Nimim. Kokemusta on
Ihmisoikeudet ei ole mielipidekysymys. Mikä sinun mielestäsi olisi sitten oikea tapa asia hoitaa? Homopelaajille oma yksityinen teltta pukuhuoneeseen? Sellainen sateenkaariteltta? Ja sitten sellaiset hevosten läpät päähän ettei voi sivuille vilkuilla?

Saako homot käydä uimahallissa?
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
En tiedä kuinka suuri ongelma se on verrattuna miesten ihastumiseen, mutta onhan niistäkin kerrottu.

Ex-maajoukkuejalkapalloilija: Nuoria tyttöjä painostettiin suhteisiin vanhempien pelaajien kanssa – "Se oli aika rajua toimintaa"

Linkki vie MTV:n uutiseen.
Varmaan se ajatus on nimenomaan, että niiden miesten jotka ensimmäisenä sanovat "homot on ihan ok kunhan eivät minua iske" kannattaisi ehkä miettiä että aiheuttavatko sen saman ahdistavan tunteen naisille kun heitä iskevät? Ei niinkään kaikkia miehiä koskeva kommentti.
 
Lyijy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen sijaan joku pikkulapsi jolla on Downin syndrooma tai joku muu vakavampi kehitysvamma saa monissa aikuisissa tänäkin päivänä aikaan inhoa pursuavan kavahtamisreaktion, "normaaleista" lapsista tietty puhumattakaan. Annas olla jos vaikka kehitysvammainen lapsi yrittää puhua jollekin "normaalille", niin voi vittu että siinä moni juoksee karkuun. ESIMERKIKSI semmoisiin asioihin voisi oikeasti pureutua, ja ihan oikeasti tuoda esille ja saada aito yhteiskunnan hyväksyntä. Kehitysvammalle kun ei myöskään lapsi tai aikuinen voi itse mitään, mutta he ja heidän vanhemmat kärsivät siitä koko elämänsä kehdosta hautaan - varsinkin muiden ihmisten nuivan suhtautumisen takia.
Lässyn lässyn. Itsellä kaksi kehitysvammaista 14 vuotiasta lasta, enkä koskaan ole moista käytöstä kohdannut.
 
Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
Ihmisoikeudet ei ole mielipidekysymys. Mikä sinun mielestäsi olisi sitten oikea tapa asia hoitaa? Homopelaajille oma yksityinen teltta pukuhuoneeseen? Sellainen sateenkaariteltta? Ja sitten sellaiset hevosten läpät päähän ettei voi sivuille vilkuilla?

Saako homot käydä uimahallissa?

Ötökällä lääke jäänyt ottamatta.

En kommentoinut kuka saa olla mitäkin, minun puolesta jokainen saa olla sitä mitä nyt sattuu olemaan.. Eikä heitä mielestäni pidä/tarvitse kohdella kuin muitakaan, samanlaisia ihmisiä.

Tunnen muutaman homon ja yhden kanssa olen saunonutkin porukalla, eikä totisesti ollut minulla pelkoa että kohta iskee kimppuun.

Kommentoin viestiin missä keskusteltiin asioista läpän heittoa tai vitsailua. Se on kyllä erikoista heteroista voi heittää vaikka mitä läppää, mutta jos vitsillä sohaisee vaikka nyt kyseessä olevaa homoutta niin saa vittuilumyrskyn ja paheksunnat niskaansa.. Eikai se homoilu niin totista hommaa ole?

Ja oma kokemukseni jatkoajan käytännöistä on ihan eri asioista kuin ihmisoikeus, mutta jos omaat vääriä ajatuksia, mielipiteitä ja vielä näppäilet ne foorumille niin rangaistuksia pamahtaa.. Ei saa ajatella väärin.
 
Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston
Varmaan se ajatus on nimenomaan, että niiden miesten jotka ensimmäisenä sanovat "homot on ihan ok kunhan eivät minua iske" kannattaisi ehkä miettiä että aiheuttavatko sen saman ahdistavan tunteen naisille kun heitä iskevät? Ei niinkään kaikkia miehiä koskeva kommentti.

Tai jos nainen koittaa iskeä miestä, silloin ei kysellä ahdistuuko hän. Sanotaan että saisi olla hyvillään jos nainen on ylipäänsä kiinnostunut
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Lässyn lässyn. Itsellä kaksi kehitysvammaista 14 vuotiasta lasta, enkä koskaan ole moista käytöstä kohdannut.
En kyllä muutenkaan ymmärrä, että miten kehitysvammaisten kohtelu edes liittyy homoihin NHL:ssä. Kumpienkaan huonosti tai eriarvoisesti kohteleminen ei tietenkään ole hyväksyttävää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös