NHL Entry Draft 2020

  • 386 658
  • 1 390
Mikäli tämä Lambert haluaa yhtään menestystä saavuttaa, niin kannattaisi todellakin pyrkiä pääsemään Suomen maajoukkueen kaltaiseen powerhouseen. Vaikea nähdä, että muut joukkueet kamppailisivat mistään muusta kuin hopeamitalista jatkossa, mikäli trendi jatkuu.

Näkisin sen ennemminkin niin, että NHL-uraa tuossa ensisijaisesti rakennetaan eikä niinkään menestystä nuorten maajoukkueturnauksissa. Junioriura on kuitenkin melko lyhyt suhteutettuna koko lätkäuraan.

Siis kyllä sillä on tottakai merkitystä kumman maajoukkueen valitsee. Näitähän nähdään todella paljon vuosittain kun pelaajalla olisi oikein edustaa kahta maata (useimmiten USA ja Kanada) ja liitot kosiskelevat pelaajaa edustamaan juuri heidän maata nuorten kisoissa.

Lambertin kohdalla ennemmin kuitenkin kannattaa miettiä sitä, mikä palvelee parhaiten tulevaa uraa. Ja siinä kohtaa näkisin, että Suomen edustaminen palvelisi paremmin, sillä kilpailu maajoukkuepaikoista Kanadassa on ihan toista luokkaa. Ja varsinkin jos pelaat jossakin kaukana Euroopassa, niin tulet helposti sivuutetuksi valinnoissa, vaikka olisit lahjakas.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mikäli tämä Lambert haluaa yhtään menestystä saavuttaa, niin kannattaisi todellakin pyrkiä pääsemään Suomen maajoukkueen kaltaiseen powerhouseen. Vaikea nähdä, että muut joukkueet kamppailisivat mistään muusta kuin hopeamitalista jatkossa, mikäli trendi jatkuu.
No aikamoinen gloryhunter saa olla jos lähtee Kanadalle pelaamaan, kuitenkin about 100% suomalainen kaveri kyseessä.
 
Pewros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
2019 U17 WHC saattaa kertoa jo jotain, koska sinne yleensä kokoontuu 60 parasta kanadalaista ja siitä lähtien alkaa heillä kunnon maajoukkuepelit. Jos ei siellä ole listoilla Lambert, en usko enää myöhemmin siirtyvän.

Theo Rochette on hyvä esimerkki. Pelasi 2018 U17 WHC:ssä Kanadan paidassa enkä kommenteista päätellen usko enää hänen vaihtavan Sveitsiin takaisin vaikka Sveitsin aiemmissa maajoukkueissa pelasikin.

Uskon kyllä Lambertin pysyvän Leijonissa, kuitenkin lähes koko ikänsä asunut Suomessa ja koulut käynyt täällä ym.
 
Noma

Jäsen
Lambertinhan pitäisi käytännössä siirtyä ensi ja sitä seuraavaksi kaudeksi Kanadaan pelaamaan jos haluaisi edustaa heitä U18-kisoissa. Kaksoiskansalaisen kun pitää olla pelannut kaksi kokonaista kautta peräkkäin siinä maassa, jota haluaa edustaa. Tätä ehtoa Lambert ei toistaiseksi täytä kuin Suomen kohdalla.
 
Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
Minkä tason pelaajaa tästä nuoremmasta Nikusta odotetaan? Ei ole näemmä kuulunut tämän ikäluokan kärkinimiin kun ei ole maajoukkuekutsua missään vaiheessa saanut. Se nyt ei tarkoita etteikö voisi vielä kehittyä kovan luokan pelimieheksi kuten vaikkapa Ilveksen Oskari Laaksonen, joka nousi vasta 19-vuotiaana ensimmäisen kerran nuorten maajoukkueeseen.
Luonnollisesti paljon täytyy vielä tapahtua, mutta mun papereissani mahdollisuudet jopa ihan isoveljensä kategorian pelaajaksi ovat olemassa. Aika näyttää. Tällä hetkellä kutos-seiskakierros on sellainen hyvä värilasiton odotusarvo. Sami Nikuhan tippui taululla silloin omana varauspäivänään ja Jets sai saaliiksi reteen ryöstön.

Painoin syksyllä muistiin muutaman näytteen Tomi Nikun pelistä, joiden esiin kaivamiseen oli nyt sopivasti aikaa. #40 noissa klipeissä. Kuten videon otsikko kertoo, B-nuorista toki nämä, ei A:sta jossa Niku on kauttaan valtaosin kiekkoillut. A-nuorissa hokinsa on ollut vielä hivenen jännittynyttä ujostelua ja vahvuutensa jäivät yksittäisiä välähdyksiä lukuun ottamatta melko pimentoon niissä satunnaisissa matseissa joita mä seurailin. Siitä huolimatta Niku oli A:n alkusarjassa kesän 2020 varauskelpoisista suomalaispuolustajista kaikista tehokkain. Vastuuta tuli lähemmäs parikymmentä minuuttia per matsi, muttei kuitenkaan vakituisena ylivoimavastuuna sillä Falck, Viinikaiset ja Vertanen kahmivat suurimman osan jaossa olleista vaihdoista.

i) Näissä Niku ei ollut A-nuorten syksynä niin viileä kuin sopisi odottaa, mutta eiköhän se siitä. (07:10)
ii) Jos täytyisi tiivistää nikumaisuus muutamaan sekuntiin, tässä se olisi. (29:43)
iii) Ihailtavan vaivatonta. Ensin käytännössä yksilösuorituksella maalipaikka omalle joukkueelle, minkä jälkeen uhkaavassa vastahyökkäyksessä homma rauhallisesti haltuun ja hybridipitkä himaan. (1:42:12)
iv) ONKOHAN TÄMÄ JÄTKÄ NYT IHAN OIKEASSA SARJASSA?? Huomatkaa kuinka Niku lukee tilanteen syntymisen ja kuinka nopeasti kaikki päättyy maaliin. Lopussa tietty vietiin kahville junnumaajoukkuekassari eikä mikään tusinavahti. (1:57:20)
v) 3v3-pelaamista. Oon kuullut juttuja että Jetsissäkin on eräs nuori jyväskyläläispuolustaja ehtinyt jo ihastuttaa tässä pelimuodossa. (2:05:35)
Tossa noin viikontakainen viesti, jos videonäytteet kiinnostavat.
 
Ralph

Jäsen

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Tuossa on vain pelaajat paremmuusjärjestyksessä. Joukkueet aakkosjärjestyksessä.

No, niinpäs onkin. Vuoden 2020 Draftiin sen verran vielä aikaa, että fanit ei arvuuttele joukkueita.

Vuoden 2019 Mock Draftissä fanit jo arvuuttelevat pelaajien lisäksi varausvuoroja.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
No, niinpäs onkin. Vuoden 2020 Draftiin sen verran vielä aikaa, että fanit ei arvuuttele joukkueita.

Vuoden 2019 Mock Draftissä fanit jo arvuuttelevat pelaajien lisäksi varausvuoroja.
Eiköhän ne mene ihan tämän hetkisten prosentuaalisten pistemäärien mukaan tuossa Ottawasta (Colorado) Tampaan.
 
Pardus

Jäsen
U18 IA-divarin MM-kisoissa Saksan John-Jason Peterka teki ilmaveivin Ukrainaa vastaan:
Twitter

Saapa nähdä missä Peterka pelaa ensi kaudella. Kuluneella kaudella Peterka voitti Tšekin A-nuorten liigan pistepörssin 17-vuotiaana. Eroa seuraavaan U17-pelaajaan oli 42 pistettä! Peterkan pistesaldo oli 45+49 = 94 pistettä 48 ottelussa.
 
Pardus

Jäsen
Simontaival esitteli tänään potentiaaliaan, joka tämänkin foorumin tietoisuuteen pamahti 2016 syksyllä. Alan uskoa, että voi todellakin mennä ensimmäisellä kierroksella pituudestaan huolimatta. Vahva ja taitava jässikkä. Takonee ensi kaudella kovat lukemat Tapparan paidassa.
 
Anton Lundell vaikuttaa mainiolta kahdensuunnan pelaaja-alulta. Luistelee myös kokoisekseen ihan hyvällä tasolla.

Kuitenkin jossain spekulaatioissa olen törmännyt, että on heitetty aivan kärkipäähän tässä draftissa. Omaan silmääni taitotaso ja kiekollinen pelaaminen on selvästi esimerkiksi ikätoveri Kakkoa kehnompaa. Tästä syystä en uskalla veikata Lundellista aivan Top 10 varausta tähän draftiin, mutta varmasti ykköskierrokselle menee. Toki jos ensi kaudella nappaa Hifkin ykkössentterin paikan ja naputtelee pisteitä piste per peli tuntumaan, niin tilanne on toinen. Pelipaikka antaa varmasti etua varaustilaisuudessa.

Mukava nähdä tälläinen mikkokoivu tyyppinen prospekti pitkästä aikaa. Toivottavasti saadaan kaverista maajoukkueelle luotettava kolmos- tai nelossentteri ja NHL:aan hyvän tason kakkos- tai kolmossena.
 
Samaa mieltä Lundellista. Fiksu ja monipuolinen kahden suunnan sentteri. Ei tuolta oikein mikään ominaisuus pomppaa erityisesti esiin, minkä voi nähdä toisaalta myös vahvuutena. Tosiaan hyvin tuollainen Mikko Koivun tyylinen pelaaja.

Draftiin on vielä noin 14 kuukautta, joten kovin aikaista veikata varausnumeroa. Jos nyt jotain olisi pakko veikata, niin uskaltaisin ensimmäisen kierroksen varausta povata, mutta ei ehkä kuitenkaan kärkikymmenikköön.
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Kieltämättä itsekään en ole ikinä Lundellissa aistinut tuota top-3 potentiaalia. Käytännössä hyvä kaikilla pelin osa-alueilla, mutta onko erinomainen milläkään osa-alueella?

Pistää myös miettimään kuinka paljon tuo aikainen syntymäpäivä ja isohko koko ovat auttaneet häntä olemaan valmis Liigassa pelaamiseen jo nyt. Harvassahan ne kumminkin ovat, jotka ovat Liigaa pelanneet sentterin tontilla tuossa iässä ja takoneet 0,5 pistettä per peli. Pitää vain toivoa, että ei käy samanlailla kuin muuan Nolan Patrickille, joka myös takoi kovaan tahtiin pisteitä ennen virallista varausvuottaan, mutta jonka todellinen arvo lopulta paljastui draftivuonna kun sitä tasonnostoa seuraavaan kauteen ei tullutkaan ja muut kiilasivat ohi.
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Lucas Raymond iski kyllä aika kovat näytöt U18 finaaleissa. Kolme maalia joista kaksi oli upeita sooloja.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
2020 draftista löytyy kaveri nimeltä Connor McClennon ja tämän vuoden draftista Connor McMichael. Mielenkiinnolla odotan josko jompi kumpi tarttuisi Oilersin haaviin.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mitenkäs se Holtz pelasi. En ehtinyt näitä juuri seuraamaan.
Tossa finaalissa oli mielestäni Ruotsin toiseksi paras kenttäpelaaja ton Raymondin jälkeen joka siis oli liekeissä. Finaalin perusteella kyllä Lundelilla on kova duuni ohittaa noi pojat jos haluaa top 3 paikasta haaveilla. Varsinkin kun toi OHL:n rookie of the year Quinton Byfield näyttäs olevan myös aika pelimies. Linkki Youtubeen. Pojalla on kuitenkin pituuttaa 194 cm ja tuo sitten vielä ehkä tarvittaessa buustia markkinoinissa tietyyn segmentiin. Jos se Lafreniere on vielä joku superlahjakkuus niin kyllä topi top 5 näyttää jo nyt todella mielenkiintoselta.
 
Eikös oletuksena ole vähän ollutkin, että Lundell olisi mieluumminkin siellä sijoilla 6-10, kuin ihan taistelemassa kärkipaikoista? Onhan tässä vielä tosiaan aikaa ja yksi täysi kausi aikaa Liigassa näyttää miten varsinainen draft-kausi sujuu.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eikös oletuksena ole vähän ollutkin, että Lundell olisi mieluumminkin siellä sijoilla 6-10, kuin ihan taistelemassa kärkipaikoista? Onhan tässä vielä tosiaan aikaa ja yksi täysi kausi aikaa Liigassa näyttää miten varsinainen draft-kausi sujuu.
Itse olen pitänyt kyllä Lundellia TOP5-varauksena jo hyvän tovin. Vähän tässä on ehkä ollut nyt viitteitä tietynlaisesta mikkokoivumaisuudesta, eli se ihan viimeinen napsu hyökkäyspään taitoa puuttuu. Eikä siinä siis mitään vikaa ole.

Mutta tosiaan yksi kokonainen kausi vielä edessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös