NHL Entry Draft 2019

  • 571 834
  • 2 111

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Okei, no ymmärrän kyllä mitä ajat takaa.

Silti se, että väittää ettei Hughesista ole sentteriksi tällä tasolla eikä tule koskaan olemaan, on vähän paksusti sanottu tässä kohtaan. Jos hänellä olisi se 2+2 tässä kohtaan samoilla peliotteilla, niin tuskin olisi kyseinen kaveri tuota ensimmäistä lausetta tuohon muotoon kirjoittanut. Joukkueen rämpimisellä lienee oma mausteensa tiukkaan sanavalintaan.

Tarkennan nyt vielä itseäni tai lähinnä toistan. Pointtini on siinä että mitä väylää pitkin Hughesin kiistattomat vahvuudet tulevat parhaiten esiin ja miten potentiaali tulee lunastetuksi. Minusta on Devilsin etu ajatella Hughes laiturina ja ulosmitata hyöty tuota kautta. Hughes ei muistaakseni ollut edes ikäisissään erityisen hyvä aloittaja ja olen sitä mieltä että kärkisenan puolustusvastuu syö vahvuudet pois. Puolustettava se on laiturinkin ja Hughes voisi opetella asiaa tuota kautta.

Hughes ei ole sentteri tälle tasolle eikä tule koskaan olemaan. Toistan nyt lopuksi vielä kerran että väitteeseeni sisältyy ajatus siitä miten JH olisi kaikkein eniten hyödyksi joukkueelle.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Jännästi tuolla rapakon takana Devilsin fanit aika sokeasti argumentoivat joidenkin adv. statsien pohjalta Hughesin olevan paras Devils pelaaja tällä hetkellä, mielestäni tuo on kyllä aikamoista itsepetosta, mutta kukin tyylillään. Ihan ylipäätään nuo corsit sun muut tasoittuvat vasta muistaakseni jonkun ~300 laukauksen kohdalla, sitten taas jonkun 55 minuutin peliajan ottanalta luodaan jotain expected goals / shots malleja niin ollaan mielestäni äärettömä heikolla jäällä argumenttien kanssa. Toki hyökkäyspään lahjat ovat kiistattomia, mutta omaan silmään Hughesia riepotellaan aika poikkeuksellisen helposti pois kiekosta ja keräilee aika useasti kamoja jäältään. Ei oikein tule edes vastaavaa tapausta mieleen, etenkin jos saa vielä koko kauden pelata ylhäällä.
 
Viimeksi muokattu:
Hughesia riepotellaan aika poikkeuksellisen helposti pois kiekosta ja keräilee aika useasti kamoja jäältään. Ei oikein tule edes vastaavaa tapausta mieleen, etenkin jos saa vielä koko kauden pelata ylhäällä.

Tuolta osin itselle tulee mieleen tulokaskauden Mikael Granlund, jota riepoteltiin myös ihan miten päin tahansa kaikkien vastustajien toimesta.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ensimmäinen virallinen Kakko-Hughes ottelu takana. Kumpi oli parempi?

Näytti olevan Hughesin eka NHL-piste tuommoinen ohjuri kauempaa Tennysonin viivavetoon, jonka vielä Miles Wood lisäohjasi maalinedestä sisään. Ihan hieno pelitilanne, jossa Hughes teki itse maskiakin.

Kai tämä Hughesille meni, pelasi 13min. Kakko, 0+0, -1 ja 16 minuuttia.
 
Viimeksi muokattu:

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Näinkö tässä käy, että kun MM kisojen jälkeen täällä oltiin leuat irvellä Hughesin rääpälemäisyydelle, niin se onkin sitten Hughes joka näistä top 2 varauksista änäriin valmiimpi? Toki Kaapolla on paljon enemmän totuttelemista pieneen kaukaloon ja peli on alkanut jo näyttää paremmalta, mutta on se silti vielä tuollaista selviytymistä. Pitäisi vaan vissiin aina lyödä vetoa jenkkihepan puolesta
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Näinkö tässä käy, että kun MM kisojen jälkeen täällä oltiin leuat irvellä Hughesin rääpälemäisyydelle, niin se onkin sitten Hughes joka näistä top 2 varauksista änäriin valmiimpi? Toki Kaapolla on paljon enemmän totuttelemista pieneen kaukaloon ja peli on alkanut jo näyttää paremmalta, mutta on se silti vielä tuollaista selviytymistä. Pitäisi vaan vissiin aina lyödä vetoa jenkkihepan puolesta

Kesän kuvioiden jälkeen ei pitäisi olla yllätys ettei yksi Panarin, Trouba tai Ziba korvaa Hallia, Palmieria, Hischieriä, Brattia, Gusevia, Zachaa, Seversonia, Butcheria, Vatasta tai Subbania. Variaatiot "vähän" eri luokkaa kun tarvittaessa löytyy lihaisaa simoa ja puuta vielä bonarina. Hughesin kohdalla aino a yllätys on ollut sentterin tontti. Toki tarvitsee tukea, mutta silti. Omaa myös selkeästi rapakkolaismaisen pyrkimyksen suoraviivaisuuteen.

Tulkaahan haukka-fanit kertomaan Dachista ja lumivyöryläisten aatoksia kuulisi Byramista. Eikö Byramin pitänyt olla NHL-valmis? Olkoonkin että Coloradon pakisto on laaja-alaisen laadukas.
 
Largo

Jäsen
Kesän kuvioiden jälkeen ei pitäisi olla yllätys ettei yksi Panarin, Trouba tai Ziba korvaa Hallia, Palmieria, Hischieriä, Brattia, Gusevia, Zachaa, Seversonia, Butcheria, Vatasta tai Subbania. Variaatiot "vähän" eri luokkaa kun tarvittaessa löytyy lihaisaa simoa ja puuta vielä bonarina. Hughesin kohdalla aino a yllätys on ollut sentterin tontti. Toki tarvitsee tukea, mutta silti. Omaa myös selkeästi rapakkolaismaisen pyrkimyksen suoraviivaisuuteen.
Gusev istuu välillä Eliaksen vieressä poppareilla, DeAngelo pesee Butcherilla jäätä, Buchnevich ja Strome selviää vertailuista Zachan ja Brattin vieressä. Ei tuo Devils nyt niin reilusti parempi Rangersia ole, mitä tuolla tekstillä ajat takaa. Puolustus on parempi, se myönnetään, mutta on sielläkin NHL:n yliarvostetuin mukana. Devils on about Vatasen verran parempi kolonaisuudessaan.
 
F#21

Jäsen
Joo kyllähän Hughes on tähän mennessä ollut Kakkoa valmiimpi, tai ainakin sopeutunut nopeammin NHL-kaukaloon. Hughesin luistelu kyllä mahdollistaa valtavan potentiaalin.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Gusev istuu välillä Eliaksen vieressä poppareilla, DeAngelo pesee Butcherilla jäätä, Buchnevich ja Strome selviää vertailuista Zachan ja Brattin vieressä. Ei tuo Devils nyt niin reilusti parempi Rangersia ole, mitä tuolla tekstillä ajat takaa. Puolustus on parempi, se myönnetään, mutta on sielläkin NHL:n yliarvostetuin mukana. Devils on about Vatasen verran parempi kolonaisuudessaan.

Devilsin tarjonta yksilötasolla on mielestäni rikkaampi. Hughesia voi huoletta sovittaa eri pelureiden kanssa ja homma voi toimia. Eikä rooli ykkösylivoimassa pahaa itseluottamukselle tee. Väitän edelleen ettei Rangersilla ole tarjota yhtä rikasta variaatiokirjastoa kuin Devilsillä. Tämä pointtini ei tee NYRista paskaa joukkuetta.

Olen kuitenkin osaltaan samaa mieltä kanssasi.
 
Ferris

Jäsen
Pronman on listannut viime kesän varauksien kovimmat nousijat alkukauden pohjalta. Nousijoihin on päässyt jos on noussut yli 30 sijaa Pronmanin listalla. Se selittää miksei esim. Capsien WHL-pistepörssin kärkimies Connor McMichael ole päässyt listalle. Listan kärjessä on kylläkin Capsien mies kun kiekollinen jättisentteri Aliaksei Protas on suurin nousija johtaen WHL:n pistepörssiä.

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Kohta on kolme vuotta kulunut tästä draftista ja tämä ikäluokka vaikuttaa erittäin kovalta ja laatua löytyy runsaasti. Moni on varsinkin tänä vuonna päässyt vauhtiin kuten Seider, Cozens, Zegras, Boldy, Knight jne. ja osa oli jo NHL-paikkansa vakiinnuttanut kuten Hughes, Kakko ja Dach. Ikävämpänä uutisena pitää mainita Byramin terveystilanne, sillä pakki on määrittelemättömän ajan sivussa päävamman takia.

Draftin top-5 tällä hetkellä:
1. Jack Hughes 147o 32+50=82
2. Kaapo Kakko 151o 24+30=54
3. Kirby Dach 128o 17+15=52
4. Trevor Zegras 67o 15+31=46
5. Nils Höglander 104o 21+22=43

Kakko johtaa edelleen pelatuissa otteluissa, joskin Hughes menee varmaan kohta ohi, kun Kakko on juuri nyt sivussa vielä tovin aikaa. Suomalaisittain todella ikävää, että kakkosena mennyt Kakko ei ole lunastanut vielä sitä potentiaalia, mitä odotettiin ja tuntuu, että hänellä on näitä loukkaantumisia aina kun peli alkaa kulkemaan. Nuoria miehiä kaikki kuitenkin, ei unohdeta sitä, joten aikaa on kääntää uran suunta.

Tämä drafti vaikuttaa tällä hetkellä kuitenkin erittäin kovalta ja lunastamatonta potentiaalia löytyy vielä vaikka kuinka. Erittäin mielenkiintoinen ikäluokka seurattavaksi ja sanoisin, että jälkikäteen tätä draftia tulla pyörittelemään uusiksi aikalailla.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings

Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Los Angeles sai kärkivuorollaan (Turcotte) hiukan pitemmän projektin ja toisen kierroksen vuorollaan tulevan top 6-hyökkääjän (Kaliyev - GM Blake sanoi haastattelussa, että odottavat Kaliyevista kärkiketjujen pelaajaa vuoden-parin sisään).

Kun on katsellut muiden 2019 varattujen otteita, niin ovathan nuo reilu parikymppiset nuorukaiset fyysisesti selvästi jäljessä voimassa/kamppailuissa (ainakin Cozens, Zegras, Krebs tulevat heti mieleen sellaisina pelaajina). Välillä kuulee sanottavan, että NHL on nuorten pelaajien liiga, mutta kyllä on useamman kerran tullut mieleen, että monille pelaajille olisi kehittymisen kannalta parempi ennen NHL:ään tulemistaan pelata alemmilla sarjatasoilla vuoden tai pari vuotta pitempään. Varsinkin kun tämä korona-aika on muutenkin sekoittanut normaaleja kehityspolkuja.

Onkos siellä Nolan Footen ja Peyton Krebbsin lisäksi muita ekalla kierroksella varatuja pelaajia, jotka on jo nyt treidattu? Toisen kierroksen kavereista ainakin Floridan varaama valkovenäläinen on jo vaihtanut maisemaa.
 
FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Jack Hughesista tuli tämän draft luokan ensimmäinen pelaaja joka ylsi 100 pisteeseen. Hughesilla kesti tähän merkkipaaluun 160 ottelua. Tällä kaudella Jack painanut toistaiseksi 43 peliin 49 pistettä mikä on kyllä merkittävä parannus kahteen ekaan kauteen. Mikäli kyseinen tahti pysyy yllä tai vähän jopa kiristyy niin 200 pisteen rajan Jack saattaa ylittää 250 ottelun kohdalla tai jopa aijemmin, mutta sen näkee toki sitten myöhemmin tulevaisuudessa.

Seuraavaa 100 pisteeseen pääsijää saadaan odottaa varmaankin ensi kauteen kun lähimpänä tuota merkkipaalua ovat Trevor Zegras (59 pistettä), Kirby Dach (56p) ja Kaapo Kakko (54p).
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Hughes ei ole sentteri tälle tasolle eikä tule koskaan olemaan. Toistan nyt lopuksi vielä kerran että väitteeseeni sisältyy ajatus siitä miten JH olisi kaikkein eniten hyödyksi joukkueelle.
Pahoittelut, että vastaan viestiisi vasta nyt. Mutta tosiaan taitaa kaveri nyt sentterinä jo pelailla ihan kelpo kautta?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Pahoittelut, että vastaan viestiisi vasta nyt. Mutta tosiaan taitaa kaveri nyt sentterinä jo pelailla ihan kelpo kautta?

Joo, mitä pienistä viiveistä. Voin myöntää olevani väärässä ja tuon lisäksi vaikkapa Kakkoon liittyneessä vertailussa.

En ole nyt enää Hughesin pelejä seurannut, mutta luotan arvioosi miehen sentteripelistä.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Edelleen puhutaan nuorista pelaajista, mutta kyllähän tämä Jack Hughesin draftilta näyttää, eikä Kakko ole tähän mennessä tarjonnut juurikaan vastusta. Hughes pelaa huikaisevaa kautta, ja on kyennyt kausi kaudelta ottamaan produktiossa steppejä, mutta Kakolla tuo hyökkäyspeli tuntuu vain junnaavan paikallaan, vaikka toki onkin kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ottanut kehitysaskeleita. Uran kokonaispisteet ovat Hughesin hyväksi 160–76, ja hyökkääjistä Kakon edellä ovat myös Trevor Zegras, Kirby Dach, Dylan Cozens ja Cole Caufield.

En nyt yritä dissata Kakkoa, ja totta kai hänen parhaat vuotensa ovat oletettavasti vielä edessä. Nähtäväksi jää, millainen pelaaja hänestä lopulta NHL-tasolla tulee.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Viime yön pelissä taisi tulla vastaan grafiikkaa, jonka mukaan Hughes on 102 pisteen ja yli 50 maalin tahdissa. Kivahan tuota Hughesin pelaamista on katsoa. Transitiopelissä hän on NHL:n eliittiä, samoin hyökkäysalueella kiekko liikkuu sulavasti ja kikat onnistuvat.

Myös laukaus on kehittynyt valtavasti. Devilsin ketjussa kommentoin muutama päivä sitten, että en olisi Hughesin tulokaskaudella todellakaan uskonut 50 maalin kausiin. Silloin häntä ajatteli parhaimmillaan jonain 25+75 pelaajana. Ei hän ole vielä tietenkään saavuttanut 50 maalia, mutta ei se enää ole mikään mahdottomuus. Tällä hetkellä hänellä on jopa enemmän maaleja kuin syöttöjä (28+24), vaikka pelinrakentaminen on yhä se ykkösjuttu. Ehkä se kertoo kuitenkin enemmän ketjukavereista kuin Hughesista, sillä tämä on pelannut melkein koko kauden Haulan (musta aukko hyökkäyssuuntaan) ja Tatarin (lievästi samaa kuin Haulalla) tai Brattin (osaa tehdä maaleja mutta pelinrakentaminen on vahvuus) kanssa. Kun ketjukaverit eivät ole olleet hyviä viimeistelijöitä, Hughes on vetänyt omat johtopäätöksensä ja laukoo tilanteissa nykyään yhä hanakammin.

Hughesin pelissä on ollut tällä kaudella vaikuttavaa myös se, miten kypsästi hän on pelannut aikaisempaan verrattuna. Enää hän ei yritä yhtä riskialttiita kikkailuja keskialueella tai hyökkäyssinisellä kuin aiemmin. Samoin enää hän ei (yleensä) puske neljän puolustajan pelaajan läpi vaan tyytyy nostamaan kiekkoa vastustajan päätyyn. Sen seurauksena Hughes on joukkueelle kokonaisvaltaisesta selvästi parempi ja hyödyllisempi pelaaja kuin aiemmin.

Jos Hughes yltää tällä tai jollain tulevalla kaudella tuohon 100 pisteeseen, se on Devilsin seurahistoriassa eka kerta, kun niin tapahtuu (tällä hetkellä Eliasin ennätys 96 pistettä). Maaleja pitäisi tehdä vähintään 49, jotta hän siirtyisi Giontan ohi. Ihan mahdollisia juttuja jo tällä kaudella.
 
Jack Hughes voi aivan hyvin olla jonain päivänä +100 pisteen franchise-tason ykkössentteri.

Tuo lainattu viesti oli kirjoitettu siinä vaiheessa kun Hughes oli pelannut viisi NHL-matsia ja monet olivat valmiita julistamaan ettei tästä mitään tule. No eipä hänestä vielä ole +100 pisteen franchise-tason ykkössentteriä tullut (viime kaudella jäi kehnoon 99 pisteeseen), mutta sanoisinko, että ihan hyvällä tiellä ollaan.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tuo lainattu viesti oli kirjoitettu siinä vaiheessa kun Hughes oli pelannut viisi NHL-matsia ja monet olivat valmiita julistamaan ettei tästä mitään tule. No eipä hänestä vielä ole +100 pisteen franchise-tason ykkössentteriä tullut (viime kaudella jäi kehnoon 99 pisteeseen), mutta sanoisinko, että ihan hyvällä tiellä ollaan.
Joskus on käynyt mielessä lukea tätä ketjua viihteen vuoksi uudestaan. Ehkä vielä jonain päivänä nyt kun se on nostettu esiin.
 
Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
En tiedä, ajanko miinaan, mutta minulle tuosta draftista on jäänyt mieleen lähinnä "hieman" kotiinpäin vetävät kommentit siitä, kuinka "Kakko tulee Hughesilla pyyhkimään jäätä" tai siihen suuntaan...no, ei se ihan noin ole mennyt, ainakaan viimeiset pari vuotta. USA:n poika on ollut "vähän" Suomi-poikaa parempi.
 
SYL Aps67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Toronto,Real Madrid,Jaquars
En tiedä, ajanko miinaan, mutta minulle tuosta draftista on jäänyt mieleen lähinnä "hieman" kotiinpäin vetävät kommentit siitä, kuinka "Kakko tulee Hughesilla pyyhkimään jäätä" tai siihen suuntaan...no, ei se ihan noin ole mennyt, ainakaan viimeiset pari vuotta. USA:n poika on ollut "vähän" Suomi-poikaa parempi.
Jälkikäteen tietysti helppo sanoa että toi hype perustu siihen että Kakko oli silloin valmiimpi luulisin.. mutta Hughes on kyllä pyyhkinyt jäätä.Ajattelin Kakko menee original six seuraan hienoa tais olla kuitenkin väärä seura ei yv vastuuta yms.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Mulla on tähän kaksi teoriaa.

Toinen on se, että Kakko vaikutti kookkaampana, Liigassa, nuorten ja aikuisten mm-kisoissa valmiimmalta paketilta, fyysisesti, mitä varmaan olikin tuossa vaiheessa.

Toinen kulma sitten se miten Suomessakin ehkä viime vuosina on käynnistelty median/NHL-toimittajien toimesta suuren maailman tyyliin tarinankerrontaa, markkinointia ja narratiiveja. Luodaan vastakkainasetteluja, ennakoidaan voimakkaasti ja nostetaan oman markkina-alueen nimeä vahvasti framille - kunnes toisin todistetaan.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Kyllähän Kakon otteet ennen draftia nostivat odotukset korkealle. Kultamitalit U18-, U20- ja aikuisten kisoista, joissa Kakko pelasi isossa roolissa. Esitykset etenkin aikusia vastaan olivat hyvin kypsiä Kakon heitellessä jopa NHL-pakkeja sivummalle. Kakko vaikutti valmiilta pohjoisamerikkalaisiin kaukaloihin.

Edelleenkin mietin sitä, minkälainen pelaaja Kakosta olisi tullut jos hän olisi pelannut AHL:ssä ensimmäisen kauden ja vasta toiselle hänet olisi nostettu NHL:ään. Voi olla, että ei olisi suuremmin vaikuttanut, mutta ainakin Kakko olisi ollut valmiimpi pelaaja NHL:ään. Aivan turhaa kiirehtimistä Rangersiltä ja vastaavanlaista hölmöilyä näkee liian usein.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Täytyy toivoa, että Kakko voittaa Selken ennenkuin Hughes voittaa Hartin niin tulee uutta väittelyä...

Todellisuudessahan tuo koko vääntö oli aika keinotekoinen enkä usko, että Kakko oli missään vaiheessa lähellä nousta ykkösvaraukseksi. Rangers-fanien kuuluisa Church of Kakkokin perustettiin jo hyvissä ajoin ennen draftia, koska tiedettiin, että Kakko on kakkosvaraus. Olisivat silmää räpäyttämättä vaihtaneet sen Hughesin kirkkoon, jos NJD olisi saanut draftissa jonkun kuningasidean.

Voi toki olla, ja tekisi mieli sanoa, että todennäköisesti olisikin, että Hughes ei olisi noin hyvä tällä hetkellä jos olisi ollut Rangersin koulussa. David Quinn olisi opettanut, ettei NHL:ssä voi pärjätä niillä avuilla millä on pärjännyt junnuissa ja siitä se sitten olisi lähtenyt :)

Mutta jos jätetään tarpeeton vertailu Hughesiin pois, niin Kakko on ihan laadukkaan joukkueen ykköskenttäpelaaja, joka on erinomainen kiekonhallinta- ja maaliolettamatilastoissa. Ylivoimalla se ei tuu varmaan ikinä saamaan tuolla vastuuta ja siten pisteet näyttää jatkossakin 235:lla pettymykseltä, mutta onhan se matkalla tuollaiseen hyvään top-10 varauksen uraan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös