NHL Entry Draft 2019

  • 571 299
  • 2 111

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Onhan tämä niinkin, että paljonko meikäläiset sitten oikeasti tietää Hughesin pelaamisesta? Minä en ole nähnyt ainuttakaan peliä MM-kisojen lisäksi kaverilta, enkä uskalla siltä pohjalta vetää johtopäätöksiä. Otanta on aika kapea.
Mitä merkitystä sillä on mitä me tiedetään? Nuo on asiantuntijoita televisiossa, voisi odottaa niiden tietävän ehkä vähän enemmä mistä puhuu.
 
Kyle

Jäsen
Jos puhtaasti suomilasit päässä asiaa katsoo, niin mielestäni tässä on tietynlainen paradoksi sen suhteen mihin Kakko menee.
Vaihtoehto a) Kautta-aikojen ensimmäinen suomalainen ykköskierroksen ykkösvaraus. Joukkueena hieman epämediaseksikäs New Jersey Devils.
B) Tuleva (?) franchise-pelaajan paikka yhdessä orginal six joukkueista, Usan(maailman(?)) kuuluisimmalla areenalla, tunnetuimmassa kaupungissa jne. Kakkosvaraus.

Toki ykkösvaraus olisi hieno juttu, mutta pitkällä tähtäimellä tämä olisi vähän samanlainen antikliimaksi kuin se että Barkov pelaa Floridassa puolityhjässä hallissa. Aholla Carolinassa vähän sama tilanne, henkilökohtaisesti pelaajat ovat ihan eliittiä, mutta pelaavat siellä missä heidän joukkueet jäävät suurempien seurojen varjoon.

Veikkaan että sekä Kakko, että Hughes salaa molemmat toivovat pääsevänsä Rangersiin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck
Mitä merkitystä sillä on mitä me tiedetään? Nuo on asiantuntijoita televisiossa, voisi odottaa niiden tietävän ehkä vähän enemmä mistä puhuu.

Eivät nuo entiset pelaajat kuten Bryce Salvador mitään prospect-asiantuntijoita ole. Eikä heidän maksava yleisö mitään sellaista osaa vaatiakaan.

Tuskinpa meillä vaikkapa Kimmo Timonen osaa kertoa Jack Hughesista yhtään enempää kuin sen mitä jokainen tietää. Ja se riittää suurelle yleisölle oikein hyvin.
 
Tornados

Olen huomannut, että jos jostain asiasta tietää paljon, niin toimittajien kommenteista löytyy lähes aina paljon virheitä. Muistan jostain lukemastani jutusta, että yhdessä lauseessa oli neljä virhettä (pelaajan ikä, kotipaikkakunta, valmentajan nimi sekä treenimäärä). Silti tuo juttu meni varmaan ihan hyvin läpi suurimmalle osalle lukijakuntaa.

Yleensä voi siis lähinnä taputtaa itseään olkapäähän virheitä löytäessään, se on merkki siitä että tietää asiasta.

Salvador on lisäksi aika tuore toimittaja ja luulen, että hän tuntee paremmin lähialueen pelaajat.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Devilsin GM Shero oli sitten viime viikolla lentänyt Suomeen tapamaan Kakkoa ja olivat jutustustelleet ja henganeet Helsingissä useamman tunnin. Mielestäni oli aika hassua että Shero arvosti sitä että juuri ajokortin saanut Kakko oli ajanut Turusta saakka tapaamiseen kun itse on kuitenkin lentänyt rapakon takaa tapaamiseen. Mutta Shero on amattimies ja kerää kaiken infon päätöstä varten.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jatkuvasti on pieni pelko perseessä siitä että Devils hoitaa hommansa kuten pitää ja kun Rangersin sikariosasto astelee lavalle, sieltä tulee se että "2nd overall The New York Rangers are proud to select..." ja sitten tuleekin jokin aivan käsittämätön shokkiratkaisu, fanit järkyttyvät ja koko elämä räjähtää ja Chicago nappaa Kakon kylkiään pidellen. Että joo, ei jännitä ei yhtään.

Eilisessä turkkarissa Kakko sanoi että Rangers oli käskenyt ottaa luistimet mukaan koska jos he varaavat hänet niin Kakko saa siirtyä sieltä suoraan tulokasleirille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Kertokaas viisaammat että kun draftin ensimmäinen kierros alkaa klo 3 Suomen aikaa niin alkaako silloin jo itse varaukset vai onko aluksi jotain joutavaa säätämistä ja itse varaukset huudetaan vieläkin myöhemmin?

Kovasti kiinnostaisi tavalla tai toisella seurailla hommaa livenä mutta tuo klo 3 melkein pahin mahdollinen ajankohta unirytmin kannalta.
 
iLUZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kertokaas viisaammat että kun draftin ensimmäinen kierros alkaa klo 3 Suomen aikaa niin alkaako silloin jo itse varaukset vai onko aluksi jotain joutavaa säätämistä ja itse varaukset huudetaan vieläkin myöhemmin?

Ja lisäksi, mahtaakohan tämän nähdä jostain ihan ilmaiseksi? Köyhällä kun ei ole varaa maksaa.
 
Korkea maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg
Katsoin tuon Kaapon haastattelun. Onhan tuo englanti huonoa, mutta kyllä se tuosta kehittyy. Sanoisin että tuota tasoa se on 50 prosentilla tuon ikäisistä nuorista miehistä, ellei ole ollut ulkomailla vaihdossa tms. Varsinkin lausumisen osalta tuo karmea rallienglanti on meillä suomalaisilla verissä. Tärkeää kuitenkin että vetää nuo haastattelut ilman tulkkeja. Jatkuvasti kun altistaa itseään kielelle niin jo lokakuussa tuo kielitaito tulee olemaan merkittävästi parempi. En usko että tuolla kielitaidolla on draftin kannalta merkitystä, joka tapauksessa Hughes #1 ja Kakko #2.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Hyvin se Kaapo haastiksen tuossa vetää ja pärjää. Eipä Selänne tai Häkkinenkään ikinä oppineet englantia lausumaan, mutta ihan hienot urat onnistuivat siitä huolimatta tekemään. Hyvä merkki että tuossa ei enää tulkkia juurikaan enää tarvittu, kysymykset menivät perille ja pientä jerryäkin on ilmoilla vaikka kieli ei välttämättä vielä täysin taivukaan. Ei mitään hätää vaikka keväällä kuiskittiinkin että kielitaito olisi jossain Puljun tasolla.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Katsoin tuon Kaapon haastattelun. Onhan tuo englanti huonoa, mutta kyllä se tuosta kehittyy. Sanoisin että tuota tasoa se on 50 prosentilla tuon ikäisistä nuorista miehistä, ellei ole ollut ulkomailla vaihdossa tms. Varsinkin lausumisen osalta tuo karmea rallienglanti on meillä suomalaisilla verissä. Tärkeää kuitenkin että vetää nuo haastattelut ilman tulkkeja. Jatkuvasti kun altistaa itseään kielelle niin jo lokakuussa tuo kielitaito tulee olemaan merkittävästi parempi. En usko että tuolla kielitaidolla on draftin kannalta merkitystä, joka tapauksessa Hughes #1 ja Kakko #2.
Näin näkisin itsekkin. Kylkähän Kakko tuota tuntui ymmärtävän, mutta se tuottaminen hankalaa. Sama kuin itsellä. Ja jännitys paistoi myös aika isosti läpi. Vetäisi pitkään happea joka kysymyksen jälkeen.

Mutta tuosta se lähtee ja varmasti kehittyy nopeastikkin. Kuten Kakko itse totesi, niin yrittää puhua paljon englantia muuallakin kuin peliin liittyen. Mikä on hyvä asia. Hockey termit kuin voit ulkoa opetella, mutta se muu kielitaito tulee kun sitä kieltä käyttää. Ja Kakosta paistaa läpi se, että halu myös tuossa tulla paremmaksi löytyy myös.

Meneepä Kakko ekana tai tokana niin huippua on seurata miehen otteite ja ensi kaudella NHLn puolella. Kakko itse sanoi, että tärkeintä on saada nyt voimaa lisää. Mikä on totta. Liiga vs NHL ukot "painivat" hieman erisarjassa. Uskon kuitenkin, että Kakko ei ole MGn alkuaikojen tapoinen syrjään heitettävä koiranputki. Vaan pärjää ja pysyy kiekossa hyvin jo alusta asti. Eiköhän Kakon kohdalla mennä samaa linjaa kuin Rantasen ja Laineen kera. Ensin voima, sitten kestävyys (jaksaa pelata koko kauden) ja lopuksi räjähtävyys + ketteryys. Mitä nyt tuon kokoiset ketteriä voivat olla. Mutta jos ottaa esimerkiksi Barkovin nykymenon. Niin aika pirun nätiltä se näyttää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Varmaa on, että tänään tulee hieno yö ja pääsee tuulettamaan, joko kautta aikain ensimmäistä suomalaista ykkösvarausta tai original six joukkueeseen pääsyä, New Yorkiin tai huonoimmillaankin (ei tapahdu) Chicagoon.

Toivottavasti muut suomalaiset antaa tulitukea ja ensimmäisellä kierroksella saadaan ainakin se 2 muuta ykköskierrokselle.

Harmi, ettei Torontolla ole yhtään pickiä, tosin siellä on palikat aika hyvin jo kunnossa ja keskittyminen on kohdennettu sopimusneuvotteluihin.
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild

Liitteet

  • upload_2019-6-21_16-43-26.png
    upload_2019-6-21_16-43-26.png
    192,2 KB · kertaa luettu: 631

agent082

Jäsen
Näin näkisin itsekkin. Kylkähän Kakko tuota tuntui ymmärtävän, mutta se tuottaminen hankalaa. Sama kuin itsellä. Ja jännitys paistoi myös aika isosti läpi. Vetäisi pitkään happea joka kysymyksen jälkeen.

Mutta tuosta se lähtee ja varmasti kehittyy nopeastikkin. Kuten Kakko itse totesi, niin yrittää puhua paljon englantia muuallakin kuin peliin liittyen. Mikä on hyvä asia. Hockey termit kuin voit ulkoa opetella, mutta se muu kielitaito tulee kun sitä kieltä käyttää. Ja Kakosta paistaa läpi se, että halu myös tuossa tulla paremmaksi löytyy myös.

Meneepä Kakko ekana tai tokana niin huippua on seurata miehen otteite ja ensi kaudella NHLn puolella. Kakko itse sanoi, että tärkeintä on saada nyt voimaa lisää. Mikä on totta. Liiga vs NHL ukot "painivat" hieman erisarjassa. Uskon kuitenkin, että Kakko ei ole MGn alkuaikojen tapoinen syrjään heitettävä koiranputki. Vaan pärjää ja pysyy kiekossa hyvin jo alusta asti. Eiköhän Kakon kohdalla mennä samaa linjaa kuin Rantasen ja Laineen kera. Ensin voima, sitten kestävyys (jaksaa pelata koko kauden) ja lopuksi räjähtävyys + ketteryys. Mitä nyt tuon kokoiset ketteriä voivat olla. Mutta jos ottaa esimerkiksi Barkovin nykymenon. Niin aika pirun nätiltä se näyttää.

Tuohon paljon kesäpunttia, niin Kakko on kuin Jagr Panthers-aikoina. Itse en lähtisi lähinnä voiman lisäämisen kautta ratkaisemaan NHL:ää, kun siinä ei suuria puutteita ole. Rookien pitääkin hävitä joitain kamppailuja, jos hitaammat pakit saavat joskus kiinni. Jos jotain niin tuo koivumainen kulmapyöriminen (ei toki yhtä väkkärämäinen) pitäisi yrittää säilyttää. Koivulle siitä luopumisen jotenkin ymmärtää, koska ajat oli toiset sääntöjen ja pelaajien suhteen ja Saku oli pienempi.
 
Pardus

Jäsen
Viime vuonna suomalaisia varattiin ensimmäisellä kierroksella ennätykselliset kuusi kappaletta, tänä vuonna todennäköisesti kaksi ja ensi vuonna jotain siltä väliltä. Jälleen uusi ennätyskään ei allekirjoittanutta yllättäisi, sillä sen verran poikkeuksellisesta ikäluokasta on kyse.
Näin tuli ennakoitua tammikuussa 2018. Sinne kahden ja kuuden väliinhän se sitten meni.

U18-maajoukkueen umpisurkea esitys MM-kisoissa rokotti hieman varattujen suomalaisten kokonaissaldoa, mutta toisella kierroksella kasaantuneet tummat pilvet onneksi hälvenivät lopulta. Vuoden 2017 ennätyksestä (23 varattua suomalaista) jäätiin vain yhdellä pelaajalla, mikä kertoo -99 ja -01 -ikäluokkien ainutlaatuisuudesta.

Edit. Ja oikea ennätyshän on siis vuodelta 2002, jolloin varattiin 26 suomalaista.
 
Viimeksi muokattu:

agent082

Jäsen
Näin tuli ennakoitua tammikuussa 2018. Sinne kahden ja kuuden väliinhän se sitten meni.

U18-maajoukkueen umpisurkea esitys MM-kisoissa rokotti hieman varattujen suomalaisten kokonaissaldoa, mutta toisella kierroksella kasaantuneet tummat pilvet onneksi hälvenivät lopulta. Vuoden 2017 ennätyksestä (23 varattua suomalaista) jäätiin vain yhdellä pelaajalla, mikä kertoo -99 ja -01 -ikäluokkien ainutlaatuisuudesta.

Ei taida 2017 olla ennätys varatuissa.
 
Pardus

Jäsen
Ei taida 2017 olla ennätys varatuissa.
Totta. 2001 näkyy menneen 24. Vai onko mennyt joku vuosi sitäkin enemmän?

Meni sekaisin tuon 2017 ykköskierroksella varattujen ennätyksen kanssa, joka on siis se kuusi suomalaista.

Edit. Kolmas kerta toden sanoo. 2002 ja 26 varattua suomalaista. Se lienee ennätys?
 
Viimeksi muokattu:

agent082

Jäsen
Totta. 2001 näkyy menneen 24. Vai onko mennyt joku vuosi sitäkin enemmän?

Meni sekaisin tuon 2017 ykköskierroksella varattujen ennätyksen kanssa, joka on siis se kuusi suomalaista.

Taisi olla 2002 vieläkin enemmän. Toki tuolloin oli muistaakseni enemmän kierroksia ja ikämiehetkin varattiin draftissa, joten ihan eri juttu.
 
Tornados

Jäsen
Pidän omasta skouttaamisesta seurantaa, jossa poimin viisi ensimmäiselle kierrokselle sijoittamaani pelaajaa, joista itse pidän eniten draftsijoitukseen verrattuna ja vertaan heitä viiteen pelaajaan, joissa oma odotus on negatiivisin draftiin verrattuna. Tällä tyylillä omien suosikkien draftsijoitus on toistaiseksi ollut 25 ja "inhokkien" 10, joten olisin erittäin tyytyväinen jos pääsisin edes tasatulokseen pelaajien menestyksessä. Listalla pystyy myös seuraamaan mitä asioita on arvostanut minäkin vuonna ja missä olisi eniten korjattavaa. Vertailun suoritan mutulla kun pelaajatyypit voivat olla hyvin erilaisia.

2017:
Patrick (2) - Hischier (1)
Mittelstadt (8) - Heiskanen (3)
Vilardi (11) - Makar (4)
Necas (12) - Andersson (7)
Tolvanen (30) - Norris (19)

Tämän vuoden osalta olen jo miltei luovuttanut kun skoutit tuntuvat rynnistävän joka rintamalla. Luistelutaitoon en kiinnittänyt riittävästi huomiota ja arvostin aika paljon kovuutta sekä vähän tuollaista oman tien kulkija- asennetta. Lisäksi Vilardi on ollut pahasti loukkaantunut. Vertailuun en ottanut aivan viimeistä listaani, sillä tuolloin vielä vähän sekoitin mock- ja rankinglistat keskenään. Lienee kuitenkin helppo uskoa, että listan valinnalla en hankkinut itselleni ylimääräistä etua :).

2018:
Zadina (6) - Kotkaniemi (3)
Bouchard (10) - Brady Tkachuk (4)
Dobson (12) - Hayton (5)
Veleno (30) - Dellandrea (13)
Wilde (41) - O'Brien (19)

Tämä vuosi on mielestäni toistaiseksi tasaisempi ja minulla on yhä mahdollisuuksia menestyä. Kotkaniemi ja Tkachuk ovat toki aloittaneet NHL-uransa erittäin hyvin.

2019:

Caufield (15) - Dach (3)
Krebs (17) - Seider (6)
Kaliyev (33) - Thomson (19)
Puistola (73) - Holmström (23)
Dorofeyev (79) - Foote (26)

Kuten joka vuonna omat valinnat näyttävät erinomaisilta ennen kuin pelit alkavat :). Omasta listasta huomaa, että maalintekotaito on ollut kova sana tänä vuonna. Koko ei sitten itselle ole ollut yhtä tärkeä ominaisuus kuin skouteille. Listan nimet olivat suurimmalta osin odotettuja, joten ainakin yleiskuva vaikuttaisi olevan huomattavasti parempi kuin aiempina vuosina jolloin olen ollut lähinnä järkyttynyt tehdyistä valinnoista. Oikeastaan vain Dorofeyevin sijoitus oli itselleni suurempi yllätys. Krebsin osalta sijoitukseen saattoi vaikuttaa loukkaantuminen, joka taisi ilmetä vasta kun oma listani oli jo valmis. En osaa siten arvioida, olisiko Krebs jäänyt pois listalta jos olisin tällöin loukkaantumisesta tiennyt (mahdollisesti, mutta ylemmäs olisin miehen joka tapauksessa sijoittanut).

Mielenkiinnolla voi myös seurata omien valintojen mahdollisia asenneongelmia. Koen, että henkistä puolta epäiltiin sekä Kaliyevin, Dorofeyevin (+venäläiskortti) että Puistolan osalta. Itse en pitänyt huolenaihetta merkittävänä. Omassa listassani oli ehkä aiempaa rohkeampia näkemyksiä , jotka näkyvät myös listalla (Caufield sekä Puistola).
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös