NHL Entry Draft 2019

  • 571 646
  • 2 111
Olisiko Kakko mahtunut jenkkien kokoonpanoon?

Tuskin olisi kun USA ei huolinut yhtäkään Euroopassa pelaavaa mukaan. Jos taas ajatellaan noin niinkuin teoriassa, että Kakko olisi tullut vaikkapa tullut USA:n junnuputkesta ja lyönyt kaikki mahdolliset ennätykset tällä kaudella, niin olisi hyvinkin mahtunut mukaan.
 
ijuka

Jäsen

Loogisesti, jos Hughes mahtui ja Kakko on valmiimpi miesten peleihin, niin Kakonkin olisi pitänyt mahtua. USA:lla ei ole yhtään 18v superlupausta Euroopassa että väliäkö tuolla.

Mutta itse luin tuon kysymyksen kuitenkin niin, että olettaen että Kakko oli jo joukkueessa, olisiko mahtunut pelaavaan kokoonpanoon. Ja kuten sanoin, aivan helposti tämän turnauksen näytöillä.
 
Tuskin olisi kun USA ei huolinut yhtäkään Euroopassa pelaavaa mukaan. Jos taas ajatellaan noin niinkuin teoriassa, että Kakko olisi tullut vaikkapa tullut USA:n junnuputkesta ja lyönyt kaikki mahdolliset ennätykset tällä kaudella, niin olisi hyvinkin mahtunut mukaan.

Mä ymmärsin kysymyksen sellaisena, että olisiko Kakko pelannut Kanadaa vastaan tai seuraavassa pelissä Venäjää vastaan suoriutumisensa perusteella.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun mietin tätä Hughesin tilannetta, että poika on vielä raakile miesten peleihin, niin katselin tuossa läpi 2000-luvun ykkösvaraukset. Kaikki muut ovat aloittaneet samantien NHL:ssä paitsi Erik Johnson, jonka St. Louis varasi ykkösenä 2006. Silloin viiden kärjestä myös Jonathan Toews ja Nicklas Bäckström jäivät vielä vuodeksi yliopistoon ja Ruotsiin. Vain Jordan Staal ja Phil Kessel hyppäsivät heti NHL:ään. Ovechkin jäi varauksen jälkeen vielä Venäjälle NHL:n työsulun vuoksi ja teki debyyttinsä vasta syksyllä 2005.

Kun Oilers varasi Ryan Nugent-Hopkinsin 2011, niin silloin muistaakseni mietittiin pitkään että kannattaisiko pojan vetää vielä vuosi junnuissa kun oli todella heiveröinen NHL-jäille. Mutta niin vaan RNH aloitti heti Oilersissa ja teki 52 pistettä tulokaskaudellaan. #3 varaus Leon Draisaitl pistettiin takaisin junnuihin kesken tulokaskauden ja tuli sitten seuraavana vuonna huomattavasti valmiimpana takaisin.

Mutta jos Hughes varataan ykkösenä ja laitettaisiin vuodeksi kasvamaan jonnekin, niin olisihan se aika poikkeuksellista. Joku NAL voisi olla hyvää kokemukselle miesten pelistä kohtuullisen mukavalla runkosarjalla ja matkustamisella. Niinhän teki mm. Auston Matthews, kun oli syntymäpäivänsä vuoksi vuoden "myöhässä" draftista.
Minä olen miettinyt ihan samaa mielessäni. Käytännössä tänä päivänä ykkösvaraukset ovat valmiita pelaamaan samantien NHL:ssä, mutta Hughes ei näytä tällä hetkellä siltä, mikä olisi poikkeuksellista. Kuitenkin yhden kesän aikanakin voi tapahtua ihmeitä tämän ikäisten pelaajien kohdalla. En olisi ikinä uskonut viime kesän draftin jälkeen, että Jesperi Kotkaniemi tulee pelaamaan täyden kauden NHL:ssä.

Toki Jepulla oli alla kokonainen kausi miehiä vastaan.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Kun mietin tätä Hughesin tilannetta, että poika on vielä raakile miesten peleihin, niin katselin tuossa läpi 2000-luvun ykkösvaraukset. Kaikki muut ovat aloittaneet samantien NHL:ssä paitsi Erik Johnson, jonka St. Louis varasi ykkösenä 2006. Silloin viiden kärjestä myös Jonathan Toews ja Nicklas Bäckström jäivät vielä vuodeksi yliopistoon ja Ruotsiin. Vain Jordan Staal ja Phil Kessel hyppäsivät heti NHL:ään. Ovechkin jäi varauksen jälkeen vielä Venäjälle NHL:n työsulun vuoksi ja teki debyyttinsä vasta syksyllä 2005.

Kun Oilers varasi Ryan Nugent-Hopkinsin 2011, niin silloin muistaakseni mietittiin pitkään että kannattaisiko pojan vetää vielä vuosi junnuissa kun oli todella heiveröinen NHL-jäille. Mutta niin vaan RNH aloitti heti Oilersissa ja teki 52 pistettä tulokaskaudellaan. #3 varaus Leon Draisaitl pistettiin takaisin junnuihin kesken tulokaskauden ja tuli sitten seuraavana vuonna huomattavasti valmiimpana takaisin.

Mutta jos Hughes varataan ykkösenä ja laitettaisiin vuodeksi kasvamaan jonnekin, niin olisihan se aika poikkeuksellista. Joku NAL voisi olla hyvää kokemukselle miesten pelistä kohtuullisen mukavalla runkosarjalla ja matkustamisella. Niinhän teki mm. Auston Matthews, kun oli syntymäpäivänsä vuoksi vuoden "myöhässä" draftista.

Mikä on NAL ja missä yliopistossa Nicklas Bäckström on pelannut?
 
Ogilthorpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Tuskin olisi kun USA ei huolinut yhtäkään Euroopassa pelaavaa mukaan. Jos taas ajatellaan noin niinkuin teoriassa, että Kakko olisi tullut vaikkapa tullut USA:n junnuputkesta ja lyönyt kaikki mahdolliset ennätykset tällä kaudella, niin olisi hyvinkin mahtunut mukaan.

Eihän Hughes lyönyt mitään ennätyksiä, vai onko mennyt jotain ohi?
 
ijuka

Jäsen
Eihän Hughes lyönyt mitään ennätyksiä, vai onko mennyt jotain ohi?
Jotain turhia "kaikkien aikojen" ennätyksiä joissa laskettiin yhteen USNTDP-pinnoja koko siltä ajalta mitä siellä pelasi tms, mutta ei hän tosiaan yhtäkään yhden kauden ennätystä rikkonut, eli ei yhtään tärkeää ennätystä.

Hauska aina lukea "broke Ovechkin's record" at u-18s mutteivät mainitse mikä se ennätys tarkalleen oli, sillä niin turha ennätys kuin olla voi. Ja ainakun niistä USNTDP-ennätyksistä puhutaan niin selitetään jotain "Matthews, Eichel, Kane..." vaikka kyseinen ennätys oli ennen Hughesia Clayton Kelleriä - kertoo kaiken senkin ennätyksen tärkeydestä.

Huuhaa-ennätyksiä joita media hypettää.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Hauska aina lukea "broke Ovechkin's record" at u-18s mutteivät mainitse mikä se ennätys tarkalleen oli, sillä niin turha ennätys kuin olla voi.
Yhtä monessa pelissä U18-kisoissa yksi piste enemmän kuin Ovechkinilla.

Jännä miten ennätyksetkin voi kategoroida turhiin ja tärkeisiin. Silläkään ei ole mitään väliä, että Hughes veti jo viime kaudella kahden pisteen keskiarvolla tasokkaassa USHL:ssä? Ai niin, mutta sehän pelaa kunnon tähdistöjoukkueessa kuulemma, joten noilla pisteilläkään ei ole niin suurta merkitystä.

No ainakin U18-kisojen piste-ennätys ja USA:n kehitysohjelman piste-ennätys.
Mutta mikä tärkeintä, MM-kisoissa 0+1. Ihan sama vaikka olisi tehnyt 200 pistettä yhdellä kaudella USHL:ssä, mutta nämä meneillään olevat MM-kisat määrittelevät kaiken.
 
ijuka

Jäsen
Yhtä monessa pelissä U18-kisoissa yksi piste enemmän kuin Ovechkinilla.

Jännä miten ennätyksetkin voi kategoroida turhiin ja tärkeisiin. Silläkään ei ole mitään väliä, että Hughes veti jo viime kaudella kahden pisteen keskiarvolla tasokkaassa USHL:ssä? Ai niin, mutta sehän pelaa kunnon tähdistöjoukkueessa kuulemma, joten noilla pisteilläkään ei ole niin suurta merkitystä.
Niin, Hughes oli 2:lla pisteellä per peli ja Turcotte:llä oli 2.1 pisteellä per peli.

Siksi tuo Ovechkinin ennätyksen lyöminen on niin turha, että:
1. Hänen selvästi paremmat u18-kisansa olivat ensimmäisensä, mille voi olla monta syytä(esim. toisen kerran joukkue ei niin toimiva)
2. Hän teki huomattavasti enemmän maaleja, 14 maalia 16-vuotiaana.
3. Harvat huippupelaajat ylipäänsä pelaavat kaksissa u18-kisoissa. Esim McDavid pelasi kerran u16-ikäisenä ja skippasi seuraavat kaksi.

Sille on tosiaan syynsä, miksi sanoo "Ovechkin's record" sen sijaan että tarkentaisivat sitä. Hehkutettiinhan sitäkin, miten Tyson Jost teki enemmän pinnoja u-18 kisoissa kuin McDavid. Unohtui vaan hehkuttaessa mainita, että oli 2 vuotta vanhempi.

Toni Rajala teki 1:n pisteen vähemmän kuin Hughes, yhessä pelissä vähemmän. Parempi PPG. Siinä ihan tarpeeksi infoa tuon "ennätyksen" arvosta.

Ei tuo "tähdistöjoukkue"-juttukaan mitään höttöä ole. Tilastoistahan sen tekee, USNTDP:n maaliero on 2:1 ja keskimääräisesti 5.7 maalia per peli. Onhan se kummakin jos ei pisteitä saa tehtyä, kun saa parhaat ketjukaverit ja eniten peliaikaa. Huomaa, että esim. Turcottella oli kauden aikana huomattavasti heikommat ketjukaverit. Tämä onkin todella aliarvostettu pelaaja jostain syystä.
 
Viimeksi muokattu:

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Yhtä monessa pelissä U18-kisoissa yksi piste enemmän kuin Ovechkinilla.

Jännä miten ennätyksetkin voi kategoroida turhiin ja tärkeisiin. Silläkään ei ole mitään väliä, että Hughes veti jo viime kaudella kahden pisteen keskiarvolla tasokkaassa USHL:ssä? Ai niin, mutta sehän pelaa kunnon tähdistöjoukkueessa kuulemma, joten noilla pisteilläkään ei ole niin suurta merkitystä.

Mutta mikä tärkeintä, MM-kisoissa 0+1. Ihan sama vaikka olisi tehnyt 200 pistettä yhdellä kaudella USHL:ssä, mutta nämä meneillään olevat MM-kisat määrittelevät kaiken.
Ovie teki tuon piste-ennätyksen vuotta nuorempana, kuin Hughes. Ja seuraavissa kisoissa 13p. Minä pyyhin noilla persettä. Ja oikeastaan ihan kaikilla näillä kansainvälisten turnausten pisteillä. On Puljua joka tekee 17p U20 kisoissa, on Rajalaa joka tekee 19p. Pulkkinen 16v 13 pistettä U18 kisoissa. Hohhoijaa. Mitä näillä ihan oikeasti tekee? Caufield 14+4 ja hype ei ole kummoinen.

Ja sama koskee Kakkoa. Se nyt on ihan paskan hailee tekikö se yhden maalin enemmän kuin Barkov Liigassa vaiko ei.

Hughesin kontribuutio jenginsä maalintekoon ei ollut kummempi kuin Matthewsilla tai Kellerillä oli (Samaa tasoa / Vähän pienempi), joten ihan turha on koittaa häntä alkaa arvioimaan eliteprospectsin perusteella, vaan sen perusteella mitä itse on nähnyt.

Ei näytä valmiilta NHL:ään, mutta on noita raakileita ennenkin sinne onnistuneesti ajettu sisään 18 vuotiaina. Esim. RNH ja vaikkapa Kotkaniemi.
 
Viimeksi muokattu:

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
@Rambokala olen ihan samaa mieltä, että näitä kansainvälisten turnausten pisteitä ei kannata tuijottaa liian vakavasti. Se on jo huomattu, että Hughesilla on ollut vaikeuksia siirtää junnupeleissä dominointiaan miesten peleihin, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää, kun miesten pelejä on vasta alla se 6-7 kappaletta. Tämä on seikka, jonka moni tuntuu unohtavan. Kakolla on "ihan pieni" edge tässä suhteessa ja hän on kiistatta tällä hetkellä noista kahdesta valmiimpi NHL:ään.

Hughesin onneksi NHL on muuttunut siihen suuntaan, että hänellä tuskin tulee olemaan suurempia ongelmia sopeutua nopeaan lätkään, kunhan vaan saa vähän lihaa luiden ympärille kesällä ja pystyy muuttamaan luisteluaan tehokkaammaksi. Ihan samalla tavalla sillä Kakollakin on puutteita, vaikka valmiina pakettina sitä täällä mainostetaankin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
On Puljua joka tekee 17p U20 kisoissa, on Rajalaa joka tekee 19p. .

Jännästi nää menee. Pitää pystyä näkemään, että mistä se tehoilu johtuu. Onko se omaa ansiota vai kenties muiden.

Puljujävi tehoili Ahon ja Laineen kanssa.

Rajala tehoili Pulkkisen ja Mikael Granlundin kanssa.

Molemmissa tapauksissa kolmikon heikoin lenkki teki isoimmat tehopisteet. Aivan mahtavia esimerkkejä, miten pitää nähdä tehopisteiden taakse. Nyt on helppoa nähdä, miten Rajalan ja Pulkkisenkin tehoilu oli aika pitkälle Mikke Granlundin ansiota. Ja Puljujärven huippukisoissa sitä tahtipuikkoa heilutti Aho ja Laine.

Pienten otosten kisoissa hyvin usein voi käydä näin. Jos pelattaisiin 100-200 ottelua noita turnauksia, niin totuus tulisi ilmi.

Ei tuo "tähdistöjoukkue"-juttukaan mitään höttöä ole. Tilastoistahan sen tekee, USNTDP:n maaliero on 2:1 ja keskimääräisesti 5.7 maalia per peli. Onhan se kummakin jos ei pisteitä saa tehtyä, kun saa parhaat ketjukaverit ja eniten peliaikaa. Huomaa, että esim. Turcottella oli kauden aikana huomattavasti heikommat ketjukaverit. Tämä onkin todella aliarvostettu pelaaja jostain syystä.

Itseäni on hyvinkin paljon alkanut kiinnostaa nämä USNSDAP:n kakkossentterit, koska esim. Dylan Larkinista on nyt tullut Detroitissa aika hyvät fibat. Taitaa tässä USA:n kehitysmaajoukkueessa tuo ykkössentteri saada enemmän helppoja kotipeluutuksia ja tämä kakkonen sitten varjostaa vihulaisen ykköskenttiä ja kohtaa siten kovempaa qualcomppia. Ja se kehittää kulmahammasta.

tämä tullut ihan viime päivien ajatuksena, kun näitä tulevaisuuden Selke Trophy -liitteitä on nyt alettu kiinnittää niin Larkiniin kuin Turcotteen. Ja samaan aikaan esim. Eichel ja Hughes vaikuttavat juuri sellaisilta "rikkaan perheen pojilta", joilta ei ole koskaan mitään likaisia hommia vaadittu. Sitten näitä puutteita opetellaan NHL:ssä piiiiitkään.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
No ainakin U18-kisojen piste-ennätys ja USA:n kehitysohjelman piste-ennätys. Tietenkin tuo "kaikki mahdolliset ennätykset" oli ihan tietoinen kärjistys minulta.

Siis mitä, katonko mä jotain väärää tilastoa kun mulla lukee Nikita Kucherov 7 ottelua 21 pistettä? Toni Rajala teki paremmalla pistekeskiarvolla per ottelu pisteitä U18 kisoissa kun Hughes, eli 6 ottelua 19 pistettä. Hughes 2.85 pistettä per ottelu Rajala 3.16.

Hughesilla on kaikki edellytykset tähdeksi, siis ne perus palikat on siellä olemassa, mutta todella suuri harppaus tarvitaan kesällä, että kykenee NHL:ssä tekemään kovaa tulosta ensi kaudella.

Sen enempää en vertaa Hughesia ja Rajalaa, mutta molemmat sillä tavalla samantapaisia pelaajatyyppejä, että jos 1-2 kentässä ei lyö läpi 5 vuoden säteellä, niin homma on siinä. Hyvin epätodennäköistä on että olisi käyttöä alemmissa kentissä. Todennäköinen vaihtoehto silti se Hughesin NHL tähteys, mutta tosi aikaista hänen kohdallaan, koska en ole nähnyt sen tyyppistä pelaamista aikuisia vastaan mitä pitäisi, ainoastaan junnuja.

Kakko taas erilainen siksikin, että nyt jo näkee hänen pystyvän huonoimmillaan ilman loukkaantumisia pitkään 3 kentän laiturin uraan ja sitten NHL tähti on se toinen ja todennäköisempi vaihtoehto.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Jännästi nää menee. Pitää pystyä näkemään, että mistä se tehoilu johtuu. Onko se omaa ansiota vai kenties muiden.

Puljujävi tehoili Ahon ja Laineen kanssa.

Rajala tehoili Pulkkisen ja Mikael Granlundin kanssa.

Molemmissa tapauksissa kolmikon heikoin lenkki teki isoimmat tehopisteet. Aivan mahtavia esimerkkejä, miten pitää nähdä tehopisteiden taakse. Nyt on helppoa nähdä, miten Rajalan ja Pulkkisenkin tehoilu oli aika pitkälle Mikke Granlundin ansiota. Ja Puljujärven huippukisoissa sitä tahtipuikkoa heilutti Aho ja Laine.

Pienten otosten kisoissa hyvin usein voi käydä näin. Jos pelattaisiin 100-200 ottelua noita turnauksia, niin totuus tulisi ilmi.
.
SE on aina jälkeenpäin hyvä tulla huutelemaan, mutta eipä sitä kukaan silloin aikanaan nähnyt esim. Jessestä. Rajala ja Pulkkinen nyt ei koskaan olleet mitään suurlupauksia ja molempien heikkoudet oli paremmin nähtävissä, kun olivat paskasti luistelevia kääpiöitä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
SE on aina jälkeenpäin hyvä tulla huutelemaan, mutta eipä sitä kukaan silloin aikanaan nähnyt esim. Jessestä. Rajala ja Pulkkinen nyt ei koskaan olleet mitään suurlupauksia ja molempien heikkoudet oli paremmin nähtävissä, kun olivat paskasti luistelevia kääpiöitä.

Kyllä esimerkiksi minä tein omia maalipaikkatilastoja ja tälle palstallekin niitä julkisesti laittelin näkyville U20 kisojen aikana. Koitin mainita että Puljujärvi on saanut nyt hieman helpohkosti vähistä maalipaikoista "liikaa" pisteitä ja Sebastian Aho ja Patrik Laine erottuvat selkeämmin tuon ketjun kantavina voimina. Tästä sain lähinnä jotain vittuilua Oulun suunnasta päälleni.

Oman maalipaikkatilastoni suhteelliset erot noista kisoista järjestivät lähestulkoona kaikki Auston Matthewsista ja Matthew Tkachukista lähtien hyvin pitkälle siihen järjestykseen, mitä he ovat nyt NHL-jääkiekkoilijoina. Puljujärvi oli heistä kaikista heikoin lenkki, kuten on edelleen.

Enkä siinä mitään ihmeellistä tehnyt. Kasvatin vaan sitä otoskokoa, pelkkien tehopisteiden tuijottamisen sijaan, koska pienillä pelimäärillä maalipaikkatuurin vaikutus on todella merkittävä. Näin käsittääkseni oikeat scoutit tekevät.
 
Olisit perkele soittanut scoutit läpi ja varoittanut, ties vaikka olisi irronnut työpaikka. Noh, pointsit siitä jos olet asian nähnyt näin jo kisojen aikana.

Onko sulla muuten tän vuoden kisoista mitään tilastoja? Olisi jännä nähdä niistä vastaavaa dataa.
 
P3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Rajalako paskasti luisteleva? Luistelu on kuulunut aina hänen vahvuuksiinsa.. Peliäly ja pelin rytmittäminen ovat hänen heikkoutensa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Onko sulla muuten tän vuoden kisoista mitään tilastoja? Olisi jännä nähdä niistä vastaavaa dataa.

Eipä ole. Ei ollut noiden kisojen kohdalla aikaa ylimääräiseen. Jos ottelut vielä jostain löytyy, niin voisihan nuo perata jälkikäteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös