NHL Entry Draft 2019

  • 572 005
  • 2 111

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tämän matsin perusteella Kakkoa ja Hughesia ei pitäisi varata edes samalla kierroksella. Olisi hauska kuulla, onko esimerkiksi Craig Buttonin mielipide muuttunut.
Totta. Jos valinta tehtäisiin vain tämän matsin ja hetken perusteella. Mutta kuten kirjoitin aiemmin, niin ihan samannäköistä se olisi todennäköisesti ollut Kanella 17-vuotiaana.

Mutta onhan tuo nyt aikamoinen kärjistys kommentoida etteivät he kuulu edes samalle kierrokselle. Hughesin fysiikka ei vaan riitä näihin karkeloihin. Siksi hänestä ei saa tällaisessa matsissa oikeaa kuvaa. Parin vuoden päästä hän on kisojen pistepörssin kärkipelaajia, jos sinne sattuu eksymään.

Kakko vaikuttaa jo nyt kyllä varmalta varaukselta, eli hänen kohdallaan ei voi mennä pieleen. Tosin sanoisin samaa kaikesta huolimatta myös Hughesista.

Kyllä ne scoutit tunnistavat, mitä työkaluja siellä pakissa on ja mitä sieltä vielä puuttuu. Luistelu, taito, pelinluku jne. ovat kunnossa, mutta fysiikan takia Hughes ei pääse vielä käyttämään niitä.
 
ijuka

Jäsen
Mihin tämä väite perustuu? Itse olisin ottanut HPK:hon Miro Ruokosen tilalle, mutta jos hyvin perustelet, ehkä Ruokonen onkin parempi.
No ei oo paremmuudesta vaan siitä että on koko ajan pyllyllään kun vähänkin hipaisee.

Toisaalta ois ehkä pitänyt sanoa, että kunnon roolissa. Toki siellä aika monia tusinapelaajia on.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Ensimmäistä kertaa koskaan mielestäni suomalaisen tulisi mennä ensimmäisellä varausvuorolla. Esimerkiksi Laineen kohdalla se vääntö mitä harrastettiin oli turhaa, koska Matthews oli yksinkertaisesti parempi pelaaja.
Nyt on toisinpäin. Kakko on jo nyt osoittanut pystyvänsä dominoimaan NHL-pelaajia. Mitä näyttöjä enää tarvitaan? Ja edelleen hänen kehityskäyränsä näyttää jyrkästi ylöspäin, joten mistään ”varhaiskehittyneestä” ei ole missään nimessä kyse. Joka kerta kun kaveri on noussut sarjatasolta toiselle on hän nostanut tasoaan sinne, missä hän dominoi kenttää. Jos osat olisivat toisin päin Jack Hughesin kanssa, ja Kakko olisi se amerikkalainen, tuntisin myötähäpeää koko aiheesta jos väitettäisiin että meillä on parempi pelaaja, kun toinen dominoi miten tykkää ja toinen hiihtää pelin ulkopuolella.
Kakko on tällä hetkellä selvä BPA tässä draftissa ja näin väitän että hän menee ensimmäisenä. Ei haittaa jos olen väärässä, koska Rangers.
 
Viimeksi muokattu:

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Esitänpä nyt väitteen että Hughes ei ois pystynyt pelaamaan Liigaa tällä kaudella.
Näin se lumipallo pyörii ja kasvaa joka kierroksella.

Hughes on takuuvarmasti vaarallinen pelaaja jo ensi kaudella NHL:ssä ja kolmen vuoden päästä Marner-tason tähti. Hän olisi aivan kiistatta ollut hyökkäys- ja luisteluominaisuuksiltaan suvereeni pelaaja Liigaan. Tämä on faktaa ihan riippumatta siitä pitäisikö hänet valita ennen vai jälkeen Kakon.

Hughes pelasi ihan vastikään 18-vuotiaiden kisat tiiviissä aikataulussa Ruotsissa, kävi välissä pari päivää kotona ja lensi takaisin Eurooppaan MM-kisoihin. Minä epäilisin, että mies haukkasi vähän turhan paljon kerralla ja fyysisesti ainakin vähän uupunut. Ei se ero oikeasti ole noin iso miltä tänään näytti.
 
SampoHoitaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä ne scoutit tunnistavat, mitä työkaluja siellä pakissa on ja mitä sieltä vielä puuttuu. Luistelu, taito, pelinluku jne. ovat kunnossa, mutta fysiikan takia Hughes ei pääse vielä käyttämään niitä.

Joo kyllähän ne scoutit tunnistavat, kuten Puljujärven kohdalla? Taitaa unohtua, että tällöin puhuttiin "big three" draftista. Myös Laineen kohdalla esitettiin väitteitä, että "katto" on korkeampi, kuin Matthewsillä. Tässä nyt kolme kautta myöhemmin, esiintyy tämä väite aika typeränä. Kehitystä on hyvin vaikea ennakoida, joten itse GM:änä ottaisin BPA, varsinkin kuin Kakko on mahdollista taitojen puolesta istuttaa keskelle. Sinun väitteesi Hughesin potentiaalikatosta perustuu pelkkään arvailuun, kun taas Kakon kohdalla voidaan jo nyt todeta, että tähti on kyseessä. Itsehän toivon, että Kakko menee Rangersiin, ei sikäli.
 
Entä kulmaväännöt, puolustuspeli? Pelinluvusta en muuten voi olla samaa mieltä, koko ajan käsittämättömiä kiekonmenetyksiä jotka eivät liity millään tavoin fyysisyyteen, vaan virhevalintoihin ratkaisuissa.

Kulmapelaaminen on erittäin tärkeää NHL:ssä. Varsinkin sentterin on tehtävä sitä sekä ylös että alas.
 
Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hughesin kohdalla puhutaan, ettei fyysisyys ole vielä sillä tasolla, millä se tulee olemaan. Ei totta vie ole, tällä hetkellä nuorukainen pelaa ihan väärissä kisoissa. Mutta eihän herranjestan Kakonkaan potentiaali oli vielä lähelläkään huippuaan. Kaapo tulee kehittymään tuosta jokaisella osa-alueella, ihan kuten Hughes.
Mutta se että kaverit ovat kuitenkin samaa ikäluokkaa (Kakko 3kk vanhempi) ja ero on näin suuri tällä hetkellä, niin vaikea on löytää jääkiekkoilullisia perusteita, miksi Hughes menisi ykkösnumerolla.
Itselleni on loppujen lopuksi yksi ja sama, miten käy, mutta isä vs. poika -tunnelmahan tuossa tuli peliä katsellessa.
 
God #88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, #88, Saipa
Ei köyhällä oo varaa.
En minä itsekään tiedä pelaako Hughes 9 peliä enempää änäriä ensi kaudella, mutta olen aika varma että aloittaa ylhäällä. Voi hyvinkin olla, ettei saa kesällä kehitettyä fysiikkaa niin paljoa, että riittää änärissä ja lähtee junnusarjaan 9 pelin jälkeen.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Nojoo, lähinnä meinasin että ei pelaa 82 peliä. Noh. Onhan noita hulluja loikkia nähty kesän aikana.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Kyllähän se hullulta tuntuu, että pelkillä junnusarjojen ja kisojen näytöillä pyyhkäistäisiin Kakon ohi. Toki tässä nyt paljolti puhutaan potentiaalista, mutta onhan noiden kavereiden tasoero MM-tasolla tällä hetkellä valtava, jos tuo ero olisi toisinpäin, niin kirppukakko pelaisi ensi kaudella vielä euroopassa ja varattaisiin toisena.

Kakko sai Ryan Suterin näyttämään Lasse Kukkoselta, kun jatkoajalla mentiin kulmaan painimaan.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Joo kyllähän ne scoutit tunnistavat, kuten Puljujärven kohdalla? Taitaa unohtua, että tällöin puhuttiin "big three" draftista. Myös Laineen kohdalla esitettiin väitteitä, että "katto" on korkeampi, kuin Matthewsillä. Tässä nyt kolme kautta myöhemmin, esiintyy tämä väite aika typeränä. Kehitystä on hyvin vaikea ennakoida, joten itse GM:änä ottaisin BPA, varsinkin kuin Kakko on mahdollista taitojen puolesta istuttaa keskelle. Sinun väitteesi Hughesin potentiaalikatosta perustuu pelkkään arvailuun, kun taas Kakon kohdalla voidaan jo nyt todeta, että tähti on kyseessä. Itsehän toivon, että Kakko menee Rangersiin, ei sikäli.
Hughesin vahvuuksia ovat luistelu, kiekonkäsittelytaito ja peliäly, ja kaksi ekaa ominaisuutta yhdistyvät vielä kovassa vauhdissa. Eliittitason luistelija-mailankäsittelijät pärjäävät lähes varmasti nyky-NHL:ssä, joka nojaa nykyään niin vahvasti luistelulle.

En sanoisi, että Puljun luistelu (etenkään ekat potkut) tai peliäly olisivat mitenkään eliittiä, ja kyllä hänelle annettiin melko varmasti plussaa isosta koosta, jonka turvin hänen oletettiin dominoivan NHL:ssä. Pulju on hyvä osoitus siitä, että scoutit ovat erehtyväisiä. Mutta jos on seurannut Hughesia yhtään tämän ottelun tai turnauksen lisäksi, niin Pulju-kortin vetäminen esiin on hänen kohdallaan aika kaukaa haettua.

En voi kuitenkaan kieltää, ettenkö ole itsekin innostunut tämän turnauksen myötä Kakosta ykkösvarauksena. Olisihan se kiva nähdä Kakko Devils-nuttu päällä. (Ei millään pahalla @LOFIN ille ja muille.)

Mutta kuten sanottua, niin siellä on todennäköisesti Ferrari tai Lamborghini tarjolla Devilsille.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tai Hischier ennen Patrickia. Ja kyseessä oli myös nyt ensimmäisenä varaava Devils, joten heillä ei varmasti kansallisuus paina mitään tässä asiassa.

Eihän sillä ole väliä, jos sveitsiläinen (Hischier) varataan ennen kanukkia (Patrick) amerikkalaiseen organisaatioon. Ja sillä ei ole väliä, jos jenkki varataan ennen suomalaista Kanadaan (Matthews).

Mutta sillä on jotain väliä, kun on mahdollisuus varata amerikkalainen tuleva ykköstähti amerikkalaiseen organisaatioon.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kyllähän se hullulta tuntuu, että pelkillä junnusarjojen ja kisojen näytöillä pyyhkäistäisiin Kakon ohi. Toki tässä nyt paljolti puhutaan potentiaalista, mutta onhan noiden kavereiden tasoero MM-tasolla tällä hetkellä valtava, jos tuo ero olisi toisinpäin, niin kirppukakko pelaisi ensi kaudella vielä euroopassa ja varattaisiin toisena.

Kakko sai Ryan Suterin näyttämään Lasse Kukkoselta, kun jatkoajalla mentiin kulmaan painimaan.

Tämä ero ottelussa Kakon ja Hughesin välillä oli tosiaan enemmän kuin huomattava.

Kakko dominoi hyökkäyspäässä NHL tähtiä vastaan ja sai Suterinkin näyttämään Marko Kiprusoffilta.

Hughes taas näytti melkein U18 kisojen pistepörssin ennätymieheltä, Toni Rajalalta saman ikäisenä. Tuollaisen pelin Rajalakin olisi saanut pelattua samanikäisenä.

Mutta, sen enempää en Rajalaan vertaa. Uskon, että siellä on sitä Patrick Kanea tai siis uskon kun ammattilaiset sanoo, koska itse en tosiaan ole nähnyt Hughesilta paljon otteluita.

Vaikea silti uskoa nähdyn perusteella, että Hughes pelaisi ensikauden NHL:ssä. Marner tyyppinen sisäänajo näyttäisi todennäköisemmältä.

Täällä on jo sanottu Kakosta asioita jotka allekirjoitan lähes täysin. Tekisi mieli hehkuttaa vielä enemmän, mutta olen oppinut, että ehkä parempi pitää matalampaa profiilia näissä.

Silti, Kakkoa enemmän Forsbergilta näytti ainoastaan Peter itse. Kehitystä tulee vielä tuosta ja tulee olemaan kovan tason pelaaja NHL:ssä.

Ranger sopii Kakolle ja Kakko Rangersiin.
 
SampoHoitaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En sanoisi, että Puljun luistelu (etenkään ekat potkut) tai peliäly olisivat mitenkään eliittiä, ja kyllä hänelle annettiin melko varmasti plussaa isosta koosta, jonka turvin hänen oletettiin dominoivan NHL:ssä. Pulju on hyvä osoitus siitä, että scoutit ovat erehtyväisiä. Mutta jos on seurannut Hughesia yhtään tämän ottelun tai turnauksen lisäksi, niin Pulju-kortin vetäminen esiin on hänen kohdallaan aika kaukaa haettua.

Mielestäni täysin oikea vertaus varsinkin, kun Puljujärven luistelua pidettiin nimenomaan eliittitasoisena. Pelaajaprofiililtaan toki ovat täysin erilaisia. Itsehän sinä perustat argumenttisi sille, että kyllä scoutit tietävät, eikö silloin ole täysin ok osoittaa sinulle esimerkkejä, jossa näin ei ole ollut? Jos asiaa pohditaan täysin odotusarvon kautta, niin onhan varmaankin fiksumpaa ottaa isokokoinen valmis pelaaja, kuin lupaava pieni pelaaja. Kane on aika poikkeuksellinen tapaus.

Craig's List: Can't go wrong with Puljujarvi, Laine

"As for Puljujarvi and Laine, both currently skating in the Finnish Liiga, it’s a coin flip for me. Puljujarvi may have a more well-rounded game, whereas Laine may have more flair. I don’t know who is the better prospect at this time and may never know with any real confidence, but it’s safe to say you can’t go wrong with either one of them."
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos (kun) Hughes varataan ykkösenä niin eiköhän ole NJ:n rosterissa koko kauden eikä lähde minnekään junnuihin. Amerikkalainen ykkösvaraus jenkkiorganisaatiossa. Markkina-arvo on valtava.

Joku vertasi täällä Marneriin mutta Marner ei ollut nro 1. Milloin viimeksi ykkösvaraus EI olisi pelannnut varauksen jälkeistä kautta varauksen suorittaneessa joukkueessa? Ei jaksa perata historiaa taaksepäin mutta varmasti melko harvassa ovat. Varsinkin jos tuohon vielä lisää pelaajan ja organisaation sama kansallisuus.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kaapon pelaaminen on kyllä huikealla tasolla. Järjestäen tekee kentällä oikeita ratkaisuja ja pärjää kulmapainissa NHL-pakeille ihan käsittämättömän hyvin. Monesti näyttää, että menetttää kiekon, mutta sieltä vaan tulee silti kiekon kanssa pois tai syöttää omalle. Pisteitäkin olisi enemmän, jos omille kelpaisi paikat.
Jalosena olisin peluuttanut juurikin Kakko enempi jatkoajalla. Eihän ne meinannut saada Kaapolta kiekkoa pois sitten millään.

Barkovilta, Laineelta ja Puljulta olen drafti-iässä nähnyt aika monta peliä, mutta Kakko on kyllä näitä kaikkia edellä saman ikäisenä ja ainakin Puljua edellä ylipäänsä. On puhdasta jenkkien politikointia, jos Hughes menee kaiken nähdyn jälkeen ykkösenä draftissa. Kaapo on ainakin Hughesia roimasti edellä (muita top10 pelaajia en ole nähnyt, mutta eipä heitä taida kukaan haluta varata ekana). Hughes saa vetää älyttömän roinakuurin kesällä, jos meinaa tuota fysiikkaansa parantaa niin, että pärjää NHL:ssä ensi kaudella. Kaapo on jo nyt valmis. Toki eri asia onko Kakonkaan kroppa vielä ihan valmis vetämään 82 peliä + mahdolliset pleijarit hyvällä tasolla. Mutta nähnyn perusteella Hughes laitetaan 9 pelin jälkeen kasvamaan.

Noin muuten itselle olisi ainakin se ja sama, meneekö Kaapo #1 vai #2 pickillä, mutta olisihan tuo historiallinen ensimmäinen #1 varausvuoro nyt otettavissa. Matthews - Laine kisa oli aika selvästi Matthewsille, vaikka sitä toivoikin, että Toronto jostain syystä ottaisi Laineen. Mutta jotenkin en luota tuohon Mickey Mouse Hockey Clubiin, että tekisivät fiksumman päätöksen tässä asiassa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuo Kakon pelityyli on kovin loukkaantumisille altista. Toivottavasti ei joudu hyvin samanlaisella tyylillä pelanneen Peter Forsbergin kaltaiseen loukkaantumiskierteeseen. Ei kait se nimittäin enää ole mikään salaisuus että Kakon potentiaali on olla yhtä dominoiva pelaaja kuin Fobba.
 
Eihän sillä ole väliä, jos sveitsiläinen (Hischier) varataan ennen kanukkia (Patrick) amerikkalaiseen organisaatioon. Ja sillä ei ole väliä, jos jenkki varataan ennen suomalaista Kanadaan (Matthews).

Mutta sillä on jotain väliä, kun on mahdollisuus varata amerikkalainen tuleva ykköstähti amerikkalaiseen organisaatioon.

Eipä silläkään aina ole väliä. Coloradolla oli mahdollisuus varata ensimmäisenä amerikkalainen Seth Jones, jonka isä oli vieläpä luonut pelaajauransa samassa kaupungissa. Skippasivat tämän mahdollisuuden ja valitsivat kanadalaisen MacKinnonin.
 
Largo

Jäsen
Varmasti ihan totta, mutta mielenkiintoista että U18 iski 7 matsiin 20 pinnaa, kun Liigassa pelannut Lundell jäi 4 pinnaan. Ehkä Lundellia ei vaan napannut U18 kisoissa pelata.
Anteeksi vaan, mutta Lundell draftataan vasta 2020. Ei ole ihan verrattavissa, vaikka ymmärrän pointin ja tiedostan todellisen ikäeron. Olisihan Kakkokin noissa kisoissa pisteitä tehnyt. Ei vaan ollut mukana, joten turhaa jossitella.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
.Toki tässä nyt paljolti puhutaan potentiaalista
Tätä kohtaa on ehkä hyvä korjata hieman, että osittain kyse on potentiaalista, mutta suurelta osin jo olemassa olevista taidoista. Tällä hetkellä Hughesilla on jo monta ominaisuutta, joista voi olla jo lähes varma, että hän tulee pärjäämään NHL:ssä. Koko on heikkous.
Mielestäni täysin oikea vertaus varsinkin, kun Puljujärven luistelua pidettiin nimenomaan eliittitasoisena. Pelaajaprofiililtaan toki ovat täysin erilaisia. Itsehän sinä perustat argumenttisi sille, että kyllä scoutit tietävät, eikö silloin ole täysin ok osoittaa sinulle esimerkkejä, jossa näin ei ole ollut? Jos asiaa pohditaan täysin odotusarvon kautta, niin onhan varmaankin fiksumpaa ottaa isokokoinen valmis pelaaja, kuin lupaava pieni pelaaja. Kane on aika poikkeuksellinen tapaus.

Craig's List: Can't go wrong with Puljujarvi, Laine

"As for Puljujarvi and Laine, both currently skating in the Finnish Liiga, it’s a coin flip for me. Puljujarvi may have a more well-rounded game, whereas Laine may have more flair. I don’t know who is the better prospect at this time and may never know with any real confidence, but it’s safe to say you can’t go wrong with either one of them."
Scoutit tekivät huonoa työtä Puljun luistelutaidon tunnistamisessa. Hänen luistelunsa on samalla lailla hyvää kuin Devilsin varaamalla McLeodilla. Kun vauhtiin pääsee, niin onhan siinä sitten vauhtia. Mutta kun ne ekat potkut tekevät NHL:ssä sen eron, minkä takia kumpikaan heistä ei pysty hyödyntämään huippunopeuttaan kunnolla. En sanoisi samaa Hughesin luistelusta.

Yleisesti ottaen luotan kuitenkin scouttien tekemiseen, mitä omat havaintoni Hughesin pelaamisesta muilla tasoilla ovat vain vahvistaneet.

Toistan itseäni, mutta heitäpä joku Kane, Barzal, Marner tms. samanikäisenä tuonne pelaamaan, niin lopputulos ei todennäköisesti olisi sen kummoisempi. Sille on syynsä, miksi etenkin nämä pienemmät pelaajat pelaavat draftin jälkeisen vuoden vielä kehitysliigoissa. USA:n peli Slovakiaa vastaan, U18-kisat jne. osoittivat, että siellä on tulossa melkoinen lahjakkuus, jolla on kuitenkin vielä fysiikka hukassa ja tekemistä puolustuspelasmisessa.

En näe tarvetta mitätöidä Hughesin taitoja ja potentiaalia Kakon erinomaisuuden korostamisen takia. Kuten olen itsekin kirjoittanut, niin Kakko tuntuu tällä hetkellä riskittömämmältä vaihtoehdolta. Ei minun tarvitse sen takia epäillä Hughesia flopiksi tms.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Jos (kun) Hughes varataan ykkösenä niin eiköhän ole NJ:n rosterissa koko kauden eikä lähde minnekään junnuihin. Amerikkalainen ykkösvaraus jenkkiorganisaatiossa. Markkina-arvo on valtava.

Joku vertasi täällä Marneriin mutta Marner ei ollut nro 1. Milloin viimeksi ykkösvaraus EI olisi pelannnut varauksen jälkeistä kautta varauksen suorittaneessa joukkueessa? Ei jaksa perata historiaa taaksepäin mutta varmasti melko harvassa ovat. Varsinkin jos tuohon vielä lisää pelaajan ja organisaation sama kansallisuus.
Tapahtunut 2000-luvulla vain kahdesti, ja noistakin toisessa kyseessä Aleksander Ovechkin, joka varattiin ykkösenä 2004 ja kuten kaikki tietävät, oli kausi 2004/05 työsulkukausi, joten Oviella ei ollut mahdollisuuttakaan pelata NHL:ssä tuolloin. Se toinen on puolustaja Erik Johnson...

... Josta päästään kuitenkin siihen toiseen faktaan: Johnson on toistaiseksi ainoa ykkösvaraus koko 2000-luvulla (en jaksanut nyt tarkistaa pidemmälle, että löytyykö muita ylipäänsä), joka on varattu suoraan tuolta Yhdysvaltain kehitysohjelmasta (USDP). Hughes on pelannut tällä kaudella nimenomaan tuossa samaisessa ohjelmassa ja vaikka kuinka olisikin iskenyt mykistäviä lukemia tauluun, niin ei tuo tasoltaan kuitenkaan CHL-liigoille vedä vertoja. Tästä syystä onkin erittäin vaikeaa nähdä, että Hughes ainakaan koko ensi kautta jo NHL:ssä viilettäisi. Toki voidaanhan siellä pelaajia "väkisinkin" roikottaa (a lá Oilers), mutta mutta.. Lisäksi näissä tämän kevään nähdyissä peleissä (WC, U20 WJC, U18 WJC) on todettava, että en näe Hughesia vielä mitenkään fyysisesti valmiina NHL:ään. Tottakai varmasti saa sen täydet 9 peliä kauden alussa aikaa näyttää osaamistaan ja todistaa luulot vääriksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös