NHL Entry Draft 2019

  • 571 152
  • 2 111

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Rangersin kannattajana tuota kesäkuun loppua ja itse draftia odottelee suht levollisin mielin, tarttui haaviin sitten Hughes tai Kakko niin pakko olla tyytyväinen kumpaankin. Plussaa on myös tavallaan se että koska varataan kakkosena (pun intended) niin eipähän tarvitse jossitella nyt tai myöhemminkään sitä että kumpi kahdesta hyvästä olikaan lopulta se parempi vaihtoehto ja tehtiinkö sittenkään oikea ratkaisu. Devils on se joka tekee ison päätöksen ja NYR ottaa sitten sen jäljelle jääneen vaihtoehdon.

Realistisesti ajateltuna Hughesia on pidetty jo niin pitkään varmana ykkösheppana että olen todella yllättynyt jos Shero nykäisee Kakon hatusta valintapäivänä. Soppahan siitä syntyisi. Kakkoon verrattuna Hughes on vielä vähän poika, mutta kun tuo poika sattuu nyt olemaan aivan käsittämätön pelimies jo tässä vaiheessa ja luoja tietää millaiselle tasolle tyyppi tulevina vuosina vielä kohoaa. Nuorihan Kakkokin vielä on mutta jotenkin tuntuu että Hughesissa on vielä enemmän sitä lunastamatonta potentiaalia kuin Kaapossa. No kävi miten, Rangersin rebuildia ajatellen arpaonni ei olisi voinut paljoa paremmin suosia ja molemmat kundeista otetaan ilomielin vastaan. Ja olisihan tuo nyt aika hiton kiva nähdä Kakko Rangersin sinipaidassa.
Varmasti on lunastamatonta potentiaalia, koska ei ole vielä lähelläkään Kaapon tasoa esim. Miesten tasolla ja jos meinaa ykkösenä mennä, niin ei voi olla taso tässä :D

Ja joo tiedän, että tarkoitit yli Kakon tason, mutta kyllähän tuossa Kakossakin potentiaalia on ja nyt jo pärjää miesten tasolla vähintäänkin hyvin tai Tyydyttävä+, kuten Jalonen sanoi.

Kyllä veikkaan, että tuo on helppokin ottaa Kakko, koska hän on ollut tasainen pitkin kautta ja nyt näyttää vain, että pärjää myös miesten tasolla, kun taas Hughes on ”potentiaalinen” ja taas toisaalta NJ voi haluta varata jo valmiin pelaajan, joka myös omaa potentiaalia ja niinhän se on viime drafteissa ollut, jos mietitään.

Mitä valmiimpi sitä parempi ja en usko yhtään, että Hughes menee ykkösenä, jos ei ala näyttää, että pärjää miehissä.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Mitä valmiimpi sitä parempi ja en usko yhtään, että Hughes menee ykkösenä, jos ei ala näyttää, että pärjää miehissä.
Kaikella kunnioituksella, mutta eiköhän nuo draftin valinnat ole tehty jo aikoja sitten. Näillä MM-kisoilla en näe hirveästi painoarvoa lopullisten sijoitusten suhteen. Kakko on näyttänyt jo pystyvänsä sopeutumaan seuraavalle tasolle erinomaisesti, kun taas Hughesilla ottaa vielä aikansa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Taylor Hall ei myöskään ole ikuisesti nuori sanojensa mukaan. Lämmittääkö 2-3 vuoden valmistelu vai haluaako ukko iskukykyvalmiutta heti?
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Miksi porukka haluaa Kakon Devilsiin? Joo ykkösvaraus jee hienoo.

Ketään ei kiinnosta enää muutaman vuoden päästä, että varattiinko ykkösenä vai kakkosena. Sen sijaan muutaman vuoden päästä valitetettaisiin, kun Kakko ei saa tarpeeksi huomiota. Antaa Hughesin mennä Devilsiin ja Kakko isoihin valoihin. Lisäksi kaikki paineet Hughesille.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Hieno kielen osaamiseen liittyvä keskustelu kyllä. Itsehän veikkaisin, että Kakko omaa jonkun perus ok suomalaisen englannin, mikä ei ole kehittynyt paremmaksi ihan vaan sen takia, että sitä olisi riittävän aktiivisesti tarvinut käyttää. Kyllä se siitä lähtee. Kakko kyllä vaikuttaa aika valmiilta moniiin muihin suomalaisiin nuoriin nähden. Mielenkiinnolla sitä odottaa jo ensi kautta, miten se homma lähtee rullaamaan isossa liigassa.
 

Knap

Jäsen
Hauskaa, kun yleinen konsensuus Hughesin ykkösvarauksesta on rantaunut niin laajalti, että Rangersinkin pelaajat ovat kommentoineet "Varattaisiimpa Kakko Rangersiin" (Ainakin Zibanejad sanonut näin), tietenkin oletuksella, että niin käy. Vähän huvittavaa, jos Kakko menisikin Devilsiin ja Rangers-pelaajat ovat esittäneet omia toiveitaan julkisesti aiemmin.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Kaikella kunnioituksella, mutta eiköhän nuo draftin valinnat ole tehty jo aikoja sitten. Näillä MM-kisoilla en näe hirveästi painoarvoa lopullisten sijoitusten suhteen. Kakko on näyttänyt jo pystyvänsä sopeutumaan seuraavalle tasolle erinomaisesti, kun taas Hughesilla ottaa vielä aikansa.
Vaikkei ollut kovin pitkä teksti, niin silti aika helposti perusteltavissa montakin asiaa tuosta.

1. Jos valinnat tehty jo kauan sitten, niin varmaan se valinta edelleen voi olla siis Kakko, joka ollut koko kauden tasainen myös.

2. Jos ei yhdet kisat paina mitään, niin kerropa painava syy miksi Podkolzin on tippunut top3 jo top kympin ulkopuolelle?

3. Kerroppa myös se, että miksi kaikki olivat aikanaan yllättyneitä kun Barkovin nimi huudettiin kakkosena, jos lista oli jo valmis kauan ennen draft tilaisuutta.

Lopuksi vielä, että kyllä NJ scoutit tuolla ovat ja edelleen tekevät omat merkintänsä pelaamisesta ja kokonaisvaltaisuudesta (eli tarkoitan, että arvioivat molempia on Kakko tehnyt maaleja tai ei).
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jatkoajan scoutit > NHL-scoutit.

Oikeasti niin hieno asia ja niin paljon kuin toivoisinkin Kakon menevän ykkösenä, niin alan ammattilaiset eivät voi kaikki olla väärässä. Ei vaikka koko Suomen kansa sitä toivoisi.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
1. Jos valinnat tehty jo kauan sitten, niin varmaan se valinta edelleen voi olla siis Kakko, joka ollut koko kauden tasainen myös.
Tietysti voi olla, en sitä kiellä. En kuitenkaan usko näiden aikuisten mömmöjen näyttöjen painavan enää vaakakuppia kumpaankaan suuntaan ja sellaisen käsityksen olen myös saanut aiemmilta vuosilta.

2. Jos ei yhdet kisat paina mitään, niin kerropa painava syy miksi Podkolzin on tippunut top3 jo top kympin ulkopuolelle?
Puhuin tosiaan miesten kisoista. En osaa painavaa syytä kertoa Podkolzinista, koska en ole tätä oikeastaan yhtään seurannut, mutta pelkällä tilastoscouttauksella ei ole ehkä vastannut siihen huutoon mitä ollaan odotettu. @Lico tai joku muu prospektien seuraaja voi kertoa hänestä tarkemmin varmasti.

3. Kerroppa myös se, että miksi kaikki olivat aikanaan yllättyneitä kun Barkovin nimi huudettiin kakkosena, jos lista oli jo valmis kauan ennen draft tilaisuutta.
Florida tarvitsi sentteriä ja Barkov oli draftin toiseksi paras sentteri. Eipä tuossa oikeastaan sen ihmeellisempää.

Ja itsehän toivon tosiaan Kakkoa myös Rangersiin. Hughes sopii väkkäränä pelaajana mainiosti Devilsin muiden väkkäröiden rinnalle.
 

Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Suosittelen lukemaan Rangersien hfboardsia. Siellä ollaan aika innoissaan. Menin myös etsimään Devilsien Kakko-topiccia, mutta ilmeisesti se on lukittu ja keskustelu on sen myötä ohi. Odottavat Huussia saapuvaksi ja muusta ei saa edes puhua.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Jatkoajan scoutit > NHL-scoutit.

Oikeasti niin hieno asia ja niin paljon kuin toivoisinkin Kakon menevän ykkösenä, niin alan ammattilaiset eivät voi kaikki olla väärässä. Ei vaikka koko Suomen kansa sitä toivoisi.
Niin ja tälläiset kommentit voi jättää sinne mistä on tullutkin, jos et yhtään osaa perustella mitään.

Ensinnäkin kukaan täällä ei ole scoutti, mutta Kaapo pelaa hyviä kisoja ja kuten sanottua yhdet kisatki voi vaikuttaa moneen asiaan, kuten on nähty monenkin pelaajan osalta.

Aikanaan kun oli Laine ja Matthews asetelma, niin Auston oli näyttänyt miesten tasolla ja yleisesti, että häntä ei voi ohittaa.

Nyt on kuitenkin se, että varaajat joutuvat miettimään ”potentiaalisen” ja mahdollisesti joskus hyvän NHL pelaajan ja jo valmiin pelaajan, jolla on potentiaali ja joka tekee valinnan koko ajan vaikeammaksi.

Sitten kun tullaan siihen tilanteeseen, että toinen loistaa esityksillä, niin katsotaan mitä toinen osaa jo NYT. Ja, jos ei Matthewsiä voinut ohittaa, niin en usko samaa Hughesista.

Mutta ehkä vielä hyvä selventää, että minulle ei ole väliä kuka varataan ja millä vuorolla, koska kyllä ne pitää peliesityksillä sitten NHLssä ne omat kannuksensa hankkia eikä draftissa.

Ja vielä tuohon, että eivät kaikki voi olla väärässä, niin ei välttämättä myöskään kaikki voi olla oikeassa. Joku laittoi Laineen Matthewsin edelle aikanaan ja mielenkiinnolla odotan näiden kisojen jälkeen alkaako yksi jos toinenkin asettaa Kakkoa ykköseksi.
 

Nick Neim

Jäsen
Jatkoajan scoutit > NHL-scoutit.

Oikeasti niin hieno asia ja niin paljon kuin toivoisinkin Kakon menevän ykkösenä, niin alan ammattilaiset eivät voi kaikki olla väärässä. Ei vaikka koko Suomen kansa sitä toivoisi.
Olikos se Bobin draft-listauksessa vai missä mainittiin head scoutin toimesta, että prosentit olisivat luokkaa "51-49" Hughesille, ja korosti, kuinka se voi vielä muuttua. Ja siinä on siis yhden head scoutin mielipide, joka pitää eroa hyvin pienenä. Tämä siis jo ennen U18-kisoja, aikaa sitten.

En nyt tiedä varmaksi mihin viittaat, mutta en mä 100% varmaksi uskaltaisi noilla annetuilla tiedoilla julistaa sitä, että kaikki ammattilaiset ovat yksimielisesti Hughesinkaan kannalla. Ei, vaikka Bobilla taisi olla mainintaa 10/10 lukemistakin. Sekin on kuitenkin vasta kolmasosa kaikista NHL-jengeistä, ja jos tilannetta osa pitää erittäin tasaisena, niin voi joku kääntyä Kakonkin kannalle. Ei silloin voi puhua kaikista.
 

Viljami84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Buffalo,Leijonat, altavastaajat
Tietysti voi olla, en sitä kiellä. En kuitenkaan usko näiden aikuisten mömmöjen näyttöjen painavan enää vaakakuppia kumpaankaan suuntaan ja sellaisen käsityksen olen myös saanut aiemmilta vuosilta.


Puhuin tosiaan miesten kisoista. En osaa painavaa syytä kertoa Podkolzinista, koska en ole tätä oikeastaan yhtään seurannut, mutta pelkällä tilastoscouttauksella ei ole ehkä vastannut siihen huutoon mitä ollaan odotettu. @Lico tai joku muu prospektien seuraaja voi kertoa hänestä tarkemmin varmasti.


Florida tarvitsi sentteriä ja Barkov oli draftin toiseksi paras sentteri. Eipä tuossa oikeastaan sen ihmeellisempää.

Ja itsehän toivon tosiaan Kakkoa myös Rangersiin. Hughes sopii väkkäränä pelaajana mainiosti Devilsin muiden väkkäröiden rinnalle.
1. Lainehan sijoitettiin aikoinaan yhdellä listauksella ykköseksi kun pelasi hienot MM kisat.

2. Podkolzin pelasi niin huonot nuorten kisat, että sen jälkeen sijoitus tippunut. Eli ne yhdet kisat vaikuttivat.

3. Tarvitsi sentteriä... kun yleinen ideologia NHLssä on varata paras pelaaja eikä tarpeen mukaan.


Itselle ei ole kyllä yhtään väliä kuka menee minne, mutta edelleen itse tätä menoa uskon Kaapon menevän New Jerseyyn.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Hughes on ykkönen ja ei moista supertalenttia sattumalta esim. lottoarvontaan roudata. Ja toki muita ei. Selkeä ykkönen. Hughes on myös ainoa potentiaali-korttiin oikeutettu.

Edit. Ja kateellisia me suomijanarit ollaan. Itsekin.

Kateellisia mistä? Kakko on aivan jäätävä pelajaa, sen mitä olen nähnyt ja meillä on ennestään todella paljon nuoria NHL tähtiä niin kateellisuus on viimeinen mikä itselle tulee mieleen.

Hughesista en tiedä yhtään mitään, koska en ole paljon jääkiekkoa seurannut pariin vuoteen, eli en hänen osaamiseensa kommentoi.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
1. Lainehan sijoitettiin aikoinaan yhdellä listauksella ykköseksi kun pelasi hienot MM kisat.
Niin oliko peräti yhdessä listauksessa merkattu ykköseksi ja lopulta meni täysin odotetusti toisena. Suomalaismedia toki mehusteli pitkään mahdollisuudella mennä ykkösenä.

3. Tarvitsi sentteriä... kun yleinen ideologia NHLssä on varata paras pelaaja eikä tarpeen mukaan.
Ainakin jälkikäteen voi sanoa Floridan draftanneen tuossa kohtaa parhaan vapaana olevan pelaajan, joten hatunnosto siitä heille.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tässähän on Suomi-lasein vain voitettavaa.

A) Kaikkien aikojen ensimmäinen ykkösvaraus
B) Tulkoot sitten saatana vaikka nyy jook reintsörs

Oikeestaan, Kaapo valloittamassa Manhattania kutkuttelee pikkasen.

Tällä vauhdilla paholainen nappaa.

Niin oliko peräti yhdessä listauksessa merkattu ykköseksi ja lopulta meni täysin odotetusti toisena. Suomalaismedia toki mehusteli pitkään mahdollisuudella mennä ykkösenä.

Edelleen pidän pienimuotoisena farssina sitä, miten Suomi-media käsitteli 2016 draftia. Ei se että Lainetta hypetettiin, oli sen aidosti U20-kisoissa, playoff-keväänä ja miesten kisoissa ansainnut, vaan se kuinka puolivillaisesti Matthewsia scoutattiin. 18-vuotiasta jenkkiä Sveitsissä. Syntyi erinäisiä vääristymiä näkemyksissä ja painotuksissa. Koska ei viittitty tehdä töitään kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Mahtavaa katsoa Kakon tekemistä! On se vahva jässikkä luistimilla. Pysyi pystyssä sen 3-1 maalinkin jälkeen, vaikka aika iso äijä oli tönimässä. Muutenkin hyökkäyssuuntaan selvästi Suomen vaarallisin hyökkääjä. Myös kokonaisvaltainen peli vakuuttavalla tavalla hanskassa.

Siitä huolimatta en usko näiden kisojen muuttavan tilannetta Kakon suuntaan. Olen jo aikaisemmissa viesteissäni perustellut asiaa Hughesin eliittiluistelulla, -kiekonkäsittelytaidolla ja -hockey-IQ:lla. Kakon kohdalla eliittitasolla ovat kaksi viimeksi mainittua ominaisuutta, minkä lisäksi kokoetu tulee siihen päälle. Silti ratkaisevia asioita Devilsin näkökulmasta ovat mielestäni pelipaikka, luistelu ja potentiaali. Joukkue tarvitsee enemmän ykkössentteriä kuin laituria, ja vaikka Hughes ei ole 100-prosenttisen varma sentteri NHL:ssä, niin uskon Sheron ja scouttien pitävän häntä tässä vaiheessa kuitenkin sellaisena. Toinen syy on nopeus, sillä nykyinen Devilsin joukkue on rakennettu täysin sen ympärille. Kolmantena päälle voi laittaa sitten potentiaalin, kun Hughesissa on vielä erittäin paljon kehittymisen varaa (en toki väitä, etteikö Kakkokin tule kehittymään, sillä ihan varmasti hän tulee; muutos ei välttämättä ole hänen kohdallaan kuitenkaan yhtä suuri kuin Hughesilla).

En usko, että Hughesin varaus on mikään läpihuutojuttu, mutta pidän sitä silti yhä melko todennäköisenä. Ennen MM-kisoja ESPN:n draft-juttuihin erikoistunut Chris Peters totesi, että Kakon ykkösvaraukseen on 0 prosentin mahdollisuus. The Athleticin Corey Pronmanin mielestä mahdollisuus siihen oli 20-25 prosentin luokkaa. Toisaalta kyllähän siellä Bob McKenzien draft-rankingissa todettiin viimeksi, että kisa on kiristynyt koko ajan tiuksemmaksi.

Suosittelen lukemaan Rangersien hfboardsia. Siellä ollaan aika innoissaan. Menin myös etsimään Devilsien Kakko-topiccia, mutta ilmeisesti se on lukittu ja keskustelu on sen myötä ohi. Odottavat Huussia saapuvaksi ja muusta ei saa edes puhua.
Tuo on ihan naurettava juttu ja osoittaa, kuinka mielivaltaista ja älytöntä meininki voi olla "itsemoderoitavilla" keskustelupalstoilla.
 

Nick Neim

Jäsen
Tietysti voi olla, en sitä kiellä. En kuitenkaan usko näiden aikuisten mömmöjen näyttöjen painavan enää vaakakuppia kumpaankaan suuntaan ja sellaisen käsityksen olen myös saanut aiemmilta vuosilta.
En ole Kakkoa ehdottomasti vaatimassa ykköspallille, mutta perustelujen puolesta kenellä on heittää edes vähän vastaavia näyttöjä miesten MM-kisoista, jotta voisi vertailla? Edes Matthews ei tainnut olla noin dominoiva pelaaja, vaikka olikin erittäin hyvä omassa turnauksessaan. Tämän vuoksi Lainettakin on vähän heikko käyttää vertailukohtana, koska Matthews oli turnauksessa vähintäänkin lähellä (vai pikemminkin edellä), vaikka tehoissa vähän jäikin jälkeen.

Kakolla tällä hetkellä 2 peliin 5 maalia, ja vaikka toki 2 noista on tullut tyhjiin, niin sen lisäksi tuo esitys, mitä maalien lisäksi on nähty. En muista toista yhtä dominoivaa varaamattoman pelaajan esitystä MM-kisoissa, ja vieläpä ihan oikeita kiekkomaita vastaan. Siellä on kuitenkin ns. rupumaitakin vielä jäljellä, joten Crosbyn U19 maali"ennätys" taitaa parhaimmillaan olla paperia. Ja toki maaleja tärkeämpää edelleen on ne esitykset, mitkä ovat olleet suorastaan häikäiseviä.

Ts. epäselvän tekstini pointti; jos aiemmin MM-kisoilla ei ole ollut vaikutusta varaukseen, onko kenelläkään varaamattomalla ollut tuollaisia näyttöjäkään?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Toby Dammit Tunnusta vain että Hughes hivelee. Johan sen jo koko Devilsin insider-osasto leimasi loton päätteeksi. Tai no. Loton yhteydessä saatiin kivoja faktoja Hughesin eduksi. Mitä sukua/tuttavuutta Shero olikaan Hugheseille? Vertautuuko hissieri-patrickiin?
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jotenkin 2nd overall, Rangers, Calder ja Hughesin tylyttämlnen pitkällä tähtäimellä maistuu tällä hetkellä aika kivalta ajatukselta. Matthews on pystynyt osoittamaan olleensa ykköspickin arvoinen, mutta Hughes vs. Kakko tulee oleman aivan eri stoory.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ts. epäselvän tekstini pointti; jos aiemmin MM-kisoilla ei ole ollut vaikutusta varaukseen, onko kenelläkään varaamattomalla ollut tuollaisia näyttöjäkään?
Tilastoja en jaksanut kaivella tähän hätään, mutta en kyllä usko että kukaan on vastaavia näyttöjä lyönyt ikinä pöytään. Olen kuitenkin positiivisesti (ja samalla ehkä vähän negatiivisesti) yllättynyt, jos Kakko varataan ensimmäisenä ja GM Shero paljastaa valinnan syyksi MM-kisoissa dominoinnin. Siksi negatiivisesti, koska Devils ei oikein iske ja muutenkin Flyersille vittumaisimpia vastustajia ollut aina.

Hughesia en ole nähnyt kuin satunnaisia highlight-pätkiä ja Slovakia-pelin, mutta pelkästään nämä ovat saaneet minut vakuuttuneeksi, että tulee olemaan kova tekijä kunhan saa lihaa luiden ympärille. Kaapon kannalta toivon, että myös Devils ajattelee näin ja poimii Hjyyssin ensimmäisenä.
 

Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
On kyllä suomalaisena Kakko-fanina otollinen tilanne, kun ykkösenä mennessään kaverista tulisi ensimmäinen suomalainen 1st overall ja toisaalta kakkosena mennessäänkin olisi vielä se, että Kakko pääsisi seksikkäämpään ja perinteikkäämpään seuraan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös