Kun uusi päivitys lävähti eetteriin, päätin hetkeksi jättää hankalaksi käyneet NHL-kuviot ja lähteä nostamaan Joensuun Jokopoikia Suomi-sarjasta. Joukkueenjohdon tavoite oli pudotuspelit, mutta itse lähdin heti yrittämään mestaruutta ja nousua Mestikseen, minne Jokipo tietysti kuuluu. Joukkueen pelaajamateriaali näytti ihan kelvolliselta Suomi-sarjaan, mutta varmuuden vuoksi hommasin ykkössentteriksi Unkarista vapautuneen Ville Eskelisen ja ykkösen laitaan TPS-kasvatti (ja tosielämässä ilmeisesti hokkarit naulaan ripustaneen) Santtu Huhtalan. Puolustukseen hankin hieman hyökkäysosaamista Niko Forsströmin muodossa. Muuten lähdin kauteen luottaen vahvasti olemassa olevaan runkoon ja valmentaja Mikko Haapakoskeen.
Kausi alkoikin ihan kohtalaisesti ja puolen välin tienoilla sijoitus oli kuudes. Eskelinen-Huhtala -kaksikko mätti tehoja nuoren Jokipoika-kasvatin Jesse Paukun tukemana ja maalivahti Mikael Edelmann oli hyvässä vireessä. Sitten käynnistyi kammottava syöksykierre. Ykkösketjun tehojen katoamisen myötä katosi koko joukkueen hyvä vire ja pitkiä tappioputkia tuli useaan otteeseen. Kaksi alinta kentällistä olivat käytännössä hyödyttömiä ja epätoivoisen peluutuksen seurauksena kärkiketjut väsyivät. Tässä kohtaa olisi toivonut peliltä ominaisuutta, jossa joukkuetta voisi herätellä jollain tavalla tai valmentajan kanssa käydä läpi, mikä pelissä mättää. Sen sijaan ei auttanut, kuin kikkailla ketjujen ja taktiikoiden kanssa ja eihän siitä mitään tullut. Joukkueenjohto ei lisäksi antanut käyttää siirtoihin euroakaan, joten vapaiden pelaajien melko köyhästä valikoimasta nappasin muutaman toivotaan-toivotaan-tapauksen. Syöksy päättyi käsittämättömästi runkosarjan kolmanteentoista sijaan ja playoffien sijasta playoutteihin. Huhtala sijoittui sarjan pistepörssissä neljänneksi, mutta se ei lohduttanut pätkääkään tuossa vaiheessa.
Kaiken kukkuraksi playouttien ensimmäisellä kierroksella Nokian Pyry kaatoi Jokipojat otteluvoitoin 2-1. Tässä vaiheessa sai Haapakoski potkut, sillä kovin paljon huonommin ei enää voinut mennä. Playouttien toisella kierroksella joukkue sitten pelasti nahkansa voittamalla Kooveen kahdesti. Kausi ohi ja remontti edessä. Onneksi joukkueenjohto Matikaisen Penan johdolla oli suopeana, eikä närkästynyt pahemmin katastrofaalisesta kaudesta.
Se tuli todettua, että syvyys on kaiken A ja O tässä pelissä. Mukana roikkuvat alimmat kentät ovat vain ja ainoastaan taakka joukkueelle. Niinpä jatkosopimukset tehtiin vain kahden ensimmäisen kentällisen pelaajien kanssa tavoitteena, että nämä miehittäisivät kauden 2015-2016 Jokipojissa alimmat kentät. Mukavan 400 000 euron pelaajabudjetin ja todella aggressiivisen kevään ja kesän sopimuspolitiikan seurauksena joukkue vahvistui paperilla mukavasti. Riveihin houkuteltiin mm. Mestiksen kärkisijoilla edellisellä kaudella heiluneet Mikko Nuutinen ja Ville Järveläinen. Puolustusta vahvistavat Ranskan paluumuuttajat Iiro Vehmanen ja Juho Mielonen sekä LeKistä siirtyvä Miro Hovinen. Kaikki todella kovia pelimiehiä Suomi-sarjan tasolle. Valmennuksessa päävastuun ottaa mielipiteet jakava Tomek Valtonen aisapareinaan pelikirjaa heiluttava Petteri Sihvonen ja lähinnä hyökkääjistä vastaava Nikke Kettunen. Vielä kun noista pelitaktiikoista saisi jonkinlaisen otteen, olisi pullat hyvin uunissa seuraavaa kautta ajatellen.
EDIT: Pakko mainita kuriositeettina, että Pelicans palkkasi juuri uuden managerin ameriikoista - nimittäin Sakicin Joen.