NHL alkaa – vaikutukset Liigan voimasuhteisiin

  • 62 908
  • 238

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
SaiPa kuuluu Liigan suurimpiin koronakärsijöihin. NHL-pelaajien poistuminen kurittaa erityisesti puolustusta, josta on lisäksi loppukauden ajan sivussa Jimi Jalonen. Valmentajien lomautusten jälkeen SaiPa on voittanut seitsemästä pelistä neljä ja he lähtivät tauolle kolmen ottelun voittoputkessa. Urho Vaakanainen ehti pelata vain kahdessa ottelussa, mutta hän kunnoustautui erityisesti isossa Ilves-voitossa tehden maalin ja keräten teholukeman +2. Jacob Moverare keräsi kauden viidestä syöttöpisteestään neljä tuon voittoputken aikana. Tällä kaudella ei ole kuitenkaan näkynyt parasta (HPK-aikaista) Eetu Tuulolaa, kun neljässä pelissä tuli vain yksi miinusmerkintä. Moveraren paluu ei tiettävästi ole täysin poissuljettu.

SaiPaa voi vähiten syyttää yhtenäisyydestä. NHL-lainojen poistuminen on silti verrattain kova takaisku muutenkin heikkoon materiaaliin. Kokemattomat Karjalainen, Koskimies ja Istala tulevat saamaan puolustuksessa ennenaikaisen suurta vastuuta, eikä puhuta nuorten maajoukkueita kiertäneistä eturivin lupauksista. Nämä ovat kuitenkin olosuhteiden pakottamat realiteetit, mutta Tero Lehterän puhe kiteyttää aika paljon.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille

SaiPan kannattajana otan melkoisena vittuiluna linkittää tämän Teron lehdistötilaisuuden enään tässä vaiheessa, kun pelejä on pelattu jonkin verran tapahtuneen jälkeen. Itse en ymmärrä miten tämä liittyy laina pelaajiin minkään vertaa!
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
SaiPan kannattajana otan melkoisena vittuiluna linkittää tämän Teron lehdistötilaisuuden enään tässä vaiheessa, kun pelejä on pelattu jonkin verran tapahtuneen jälkeen. Itse en ymmärrä miten tämä liittyy laina pelaajiin minkään vertaa!
Meinaan, että Lehterän peräänkuuluttama yhteisöllisyys on yhä vahvasti läsnä SaiPan tekemisessä ja suuri voimavara. Tuolloin ei tosiaan ollut vielä kahta lainapelaajaa, mutta jos ajattelee kolmea viime peliä, Vaakanaisen ja Moveraren merkitys oli niissä suuri. Minkään seuran on tietysti tässä vaiheessa paha tehdä pidempiaikaisia hankintoja. Muutoin näkemykseni on tilastollinen.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Max Power

Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Päivitetty lista:

HIFK: Joona Luoto, Emil Bemström, Otto Koivula, Antti Suomela
HPK: Kristian Vesalainen, Tarmo Reunanen
Ilves: Arttu Ruotsalainen, Lukas Dostal, Juuso Välimäki, Barrett Hayton, Lassi Thomson
Jukurit: Vitali Abramov
JYP: Ty Dellandrea
KalPa: -
KooKoo: -
Kärpät: - Jesse Puljujärvi
Lukko: -
Pelicans: -
Julius Honka
SaiPa: Jacob Moverare, Urho Vaakanainen, Eetu Tuulola
Sport: -
Tappara: -
TPS: - Evan Weinger
Ässät: Nick Merkley, Andreas Borgman, Jesperi Kotkaniemi

Ja Ilveksessä ovi käy edelleen....
 
Viimeksi muokattu:

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Päivitetty lista:

HIFK: Joona Luoto, Emil Bemström, Otto Koivula, Antti Suomela
HPK: Kristian Vesalainen
Ilves: Arttu Ruotsalainen, Lukas Dostal, Juuso Välimäki, Barrett Hayton, Lassi Thomson
Jukurit: Vitali Abramov
JYP: Ty Dellandrea
KalPa: -
KooKoo: -
Kärpät: - Jesse Puljujärvi
Lukko: -
Pelicans: -
Julius Honka
SaiPa: Jacob Moverare, Urho Vaakanainen, Eetu Tuulola
Sport: -
Tappara: -
TPS: - Evan Weinger
Ässät: Nick Merkley, Andreas Borgman, Jesperi Kotkaniemi

Ja Ilveksessä ovi käy edelleen....
Päivitäppäs Reunasen Tarmo listalle?
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikähän mahtaa olla Oskari Laaksosen tilanne? Ilmeisesti hänetkin lasketaan tuohon lähtökohtaisesti AHL-pelaajien joukkoon, mutta luulisi hänenkin tämän kauden otteillaan pääsevän edes harjoitusleireille antamaan näyttöjä.
 
Lasolie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Nashville Predators
Osapuolet päässeet vissiin sopimukseen NHL:n alkamisesta ja kestosta.

Eklund ei ole lähde. Kaveri heittää tikkoja seinään side silmillä ja toivoo että jokin osuu.
Taisi viime free agencyssä osua oikeaan nolla kertaa näin alkajaisiksi. Hfboardsilla on oma tägi Eklundin julkaisemille spekulaatioille ja treideille, sen takia ettei kukaan vaan ottaisi niitä tosissaan.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche

Neljäskin Ässien mies poistunut. Otsikkokin antaa osviittaa, että ei ole tulossa takaisin. Ässät on onnistunut hankinnoissa viime kautta huomattavasti paremmin. Merkleyn ja Borgmanin kohdalla oli toki läsnä myös NHL-mörkö, joka lopulta johti optioiden käyttämiseen. Myös Söderströmin loukkaantumismurheet näyttävät jatkuneen Pohjois-Amerikan vuosien jälkeenkin. Riskit ovat kuitenkin olleet kannattavia. Pari aukkoa on paikattu Joonas Järvisen ja Jasse Ikosen kokemuksella.

Kärppiä vastaan pelatuista otteluista olen tehnyt pelilliset havaintoni ja pitänyt näkemästäni. Yksilötasolla onnistujia on ollut laajalla rintamalla, kuten Tiivola, Stenqvist, Kivenmäki ja Wännström. Neljä kolmen pisteen voittoa, marraskuun lukuisat tappiot ja 1.14 pisteen keskiarvo ovat karuja lukemia, mutta uskon Ässien urheilullisen iskukyvyn kantavan pidemmälle mitä sarjataulukko näyttää.
 
Kuuskasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
HIFK: Joona Luoto, Emil Bemström, Otto Koivula, Antti Suomela
HPK: Kristian Vesalainen, Tarmo Reunanen
Ilves: Arttu Ruotsalainen, Lukas Dostal, Juuso Välimäki, Barrett Hayton, Lassi Thomson
Jukurit: Vitali Abramov
JYP: Ty Dellandrea
KalPa: - Otto Leskinen, Eetu Luostarinen
KooKoo: -
Kärpät: - Jesse Puljujärvi
Lukko: -
Pelicans: -
Julius Honka
SaiPa: Jacob Moverare, Urho Vaakanainen, Eetu Tuulola
Sport: -
Tappara: -
TPS: - Evan Weinger
Ässät: Nick Merkley, Andreas Borgman, Jesperi Kotkaniemi, Markus Niemeläinen

Kun perillä odottaa 14 päivän karanteeni, niin enää ei ehdi harjoitusleirin alkuun. Eli olisikohan lähtijät nyt selvillä? Aikamoinen muutos voimasuhteisiin sarjan kärjessä, kun mietitään Lukkoa ja Ilvestä.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Eiköhän Heinola u20 kisojen jälkeen myös mene Winnipegiin. Ainakin itse pidän asiaa kohtuullisen selviönä. Saarela onkin sitten kysymysmerkki
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
En nyt tota Heinolaakaan ihan varmana lähtijänä enää pidä, kun näköjään tälläisiä päätöksiä tulee. Inan prosentit pudonneet lähtemisen suhteen. Vaikka hyvin pelannut kisat ei kuitenkaan sitä dominointia ollut.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ööö Heinolahan nimenomaan on dominoinut, turnauksen parhaimpia pelaajia.
Tästä täysin samaa mieltä. Heinola ei pisteitä ole saanut, mutta pelillisesti aika suvereeni esitys ollut. Luistelu ja kiekolliset ratkaisut olleet aika täydellistä.

Eikä tuo Winnipegin pakisto kyllä niin laadukas ole, että Heinola ei sinne sopisi. Valitettavaa Lukolle, mutta aika varma olen ettei Ville enää Liigaan palaa kisojen jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös