NHL 07

  • 91 134
  • 413

Jeihki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kokemuksia

Noniin, nyt on tullut kuukauden päivät tahkottua tätäkin ihanuutta ja nyt alkaa olemaan peli erittäin lähellä roskikseen lentämistä.

Viimeiset kolme kautta (Fantasy mode) pelannut parhaalla tasolla ja mikään ei ole muuttunut miksikään. Alkaa vääjäämättä muistuttamaan tämä peli sisarmalliaan jalkapallosta. Paskaa vuosi vuodelta ilman mitään todellisia parannuksia.

Edelleen vastustajalle riittää vaikka kuusi vetoa kahdeksaan maaliin, kunhan sillä saadaan pidettyä peli tasaisena. Vai voiko olla tosiaan niin, että olen niin PRO, että vaikeimmallakin tasolla saan paukutettua vastustajan maaliin 5-10 kiekkoa, pelin on jotenkin pakko yrittää vastata siihen? Niin ja minulla ei ole ollut sankariarvot päällä sitten ensimmäisen kauden kun luin täältä että se jotenkin vaikuttaa tähän. Ei vaikuta.

Vaikka tämä itse itselleni esittämä kysymys kovasti nostaakin muutenkin jo vahvaa itsetuntoani niin olen silti sitä mieltä että ei näin. Miten helvetissä edelleen voi mennä syötöt sisään ym. Keksisi sitten edes jotain parempaa.

Vai olenko sittenkin kruunannut itseni kyseisen pelin messiaaksi liian varhain ja se on puolustukseni vika? Vuotaako se kuin vanha huopakatto ja itse en olisi sitä ylimielisyydeltäni havainnut?

Muita puutteita on ehdottomasti jäähyt, joita tulee ihan mistä sattuu ja miten sattuu. NOLLATOLERANSSIAKO? Vai olenko tottunut liian fyysiseen peliin ja en ole valmentajana onnistunut kertomaan pelaajilleni että ei saa nostaa kyynerpäitä, eikä mielellään huitoa eikä kampitella niin perkeleesti?

Onko muilla vastaavanlaisia ongelmia vai olenko minä yksin tässä suuressa EA Sportsin maailmassa?

Seuraava askeleeni on nimittäin lähteä NHL07 maailmanmestaruuskilpailuihin (mikäli sellaiset järjestetään) mikäli esim kellään muulla ei ole ongelmaa suurien tehtyjen maalien kanssa. Siinä tapauksessahan se todella tarkoittaa sitä että uusi messias tällä saralla on löytynyt.

Tulipas pienestä pelistä suuri vuodatus....
 
kotsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HIFK, Kiekko Haukat
Onko kellään tietoa löytyykö xboxille rostereita mistään? Olis mukava päästä päivitetyillä kokoonpanoilla pelaamaan.
 
Vladu #79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tshekki
Bittipeukalo keskellä kämmentä

Tunnustan tyhmyyteni näissä asioissa ja kysyn ku meikäläisellä on NHL 98 Pc:lle, saako siihen jostain SM-liigan ja jos niin mistä sekä astetta tyhmempi kysymys, onko kokoonpanot tuolta kaudelta vai saanko kenties SM-liigan uusimmat kokoonpanot kikkailtua vanhaan NHL:ään?
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nobody`s fool kirjoitti:

Täältä löytyvät SM-PAK99 ja 98. Tosin 98:n tiedostoja en ainakaan itse pystynyt lataamaan.

Onhan tuo todella vanha peli, joten uusimmat kokoonpanopäivitykset lienevät korkeintaan 2000-luvun alussa tehdyt. Peliin on kuitenkin muistaakseni olemassa kokoonpanoeditori, jolla kokoonpanot voit muokata mieleisekseen. Mutta älä kysy mistä tuon editorin löytää, voi olla ettei enää mistään.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
FHR on nyt julkaissut ensimmäisen version rostereistaan. Pikaisen testin perusteella rosterit vaikuttavat realistisilta, mutta lisäksi pelaajien nopeus arvoja on suhteutettu kokoon, joten kaikki pienet pelaajat eivät ole nopeita ja isot hitaita. Pelattavuus ja realistisuus siis molemmat kohdallaan. Parempia SM-liiga rostereita ei löydy.

Rosterit siis ladattavissa osoitteessa http://fhr.fi
 
Näsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Clarke Wilm, Teppo Numminen
Oma PS2 versio alkaa pikku hiljaa hajota käsiin. Enää ei pysty muokkaamaan peliasetuksia sopiviksi, vaan aina kun poistuu valikosta niin asetukset muuttuvat täysin erilaisiksi. Onkohan näillä peleillä pitkäkin takuu vai maksaako artisti...
 
spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näsä kirjoitti:

Onko muistikortilla tilaa? Onko levy likainen/naarmuinen? On siis toiminut aiemmin, joten todennäköisesti pieni puhdistussessio tuolle levylle ei varmaankaan pahaa tekisi.

Ennenkuin lähdet tuota kauppaan palauttamaan, niin tarkista ainakin nuo hommelit ensin. Jos levy on kovinkin naarmuinen, niin tuskin sitä enää takuuseen saa, mutta toki voit yrittää.
 
Näsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Clarke Wilm, Teppo Numminen
spertti kirjoitti:
Onko muistikortilla tilaa? Onko levy likainen/naarmuinen? On siis toiminut aiemmin, joten todennäköisesti pieni puhdistussessio tuolle levylle ei varmaankaan pahaa tekisi.

Muistikortilla on hyvin tilaa, kun tyhjentelin sitä just pari päivää sitten. Naarmuja levyssä ei ole mutta pölyä näytti vähän olevan. Kaippa se tästä taas lähtee.

Thanks for tips.

Edit. Ei lähtenyt...
 
Viimeksi muokattu:

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta sattuuko kukaan tietämään, löytyykö 2k Sportsin NHL 2k7:aan (xbox) mistään rosteripäivityksiä? Tai tehdäänkö sellaisia noihin 2k-sarjoihin ylipäänsäkään?
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Hypodermic kirjoitti:
Ei varsinaisesti kuulu tähän ketjuun, mutta sattuuko kukaan tietämään, löytyykö 2k Sportsin NHL 2k7:aan (xbox) mistään rosteripäivityksiä? Tai tehdäänkö sellaisia noihin 2k-sarjoihin ylipäänsäkään?

Eikö sitä kannattaisi ennemmin kysyä kyseisen pelin ketjussa, kun sellainenkin on?
 
JuVii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Minulla oli ongelmia aiemmin NHL 06 ja Fifa 06 kanssa. Alku- ja väli demot pätkivät hirveästi ja välillä pleikkari leipoi kiinni. Oma pleikkari on n. 3 vuotta vanha. Menin sitten kiukkuisena pelin kanssa kauppaan ja pyysin uutta peliä tilalle. Myyjä sitten kysyi konsolin ikää ja sanoi, että tuo se tänne puhdistukseen. Myyjä antoi sitten vähän paineilmaa koneeseen ja ajoi jonkun puhdistuslevyn. 1/2
 
JuVii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Tämän jälkeen pleikkari toimi kuin uusi. Kuulemma näiden pelien moottori on niin raskas, että siitä johtui huono toimivuus.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Itselleni tuottaa ainakin suuria tuskia rankkarien torjuminen. Voisiko joku antaa neuvoja, mitä kannattaisi tehdä.
 
#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)
Espoon Siniset kirjoitti:
Itselleni tuottaa ainakin suuria tuskia rankkarien torjuminen. Voisiko joku antaa neuvoja, mitä kannattaisi tehdä.

No itse olen huomannut että pysymällä paikallaan torjuu 80% yrityksistä. Aina jos liikkuu pikkuisenkin ennenkuin veto lähtee niin kiekko räpsähtää maalin "tyhjään" kulmaan.
 
Rukkanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onkos kellään ollut ongelmaa, että sällit ei liiku lainkaan, silloin kun kiekko ei ole hallussa. Eli siis pystyn ohjaamaan pelaajaa vain silloin kun kiekko on ko. pelaajalla. Heti kun kiekon menettää loppuu liikkuminen... Mikähän helvetti tässä nyt siis on... Eli siis en pysty vaihtamaan pelaajaa, enkä luistelemaan kun kiekko ei ole hallussa. Siis padilla pelatessa, mutta näppiksellä kyllä pystyy. Niin ja kyseessä on PC-versio.
 
Viimeksi muokattu:

Hack

Jäsen
Rukkanen kirjoitti:

Kuulostaa kyllä aika oudolta. Melkein suosittelisin asentamaan uudestaan, koska ainakaan muilla ei ole ollut samanlaisia ongelmia, joten joku tiedosto kai puuttuu.
 
Rukkanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vielä kun asiaa tutkin niin huomaan, että peli kyllä reagoi ohjaimeen (siis kiekon ollessa hallussa ei mitään ongelmia ylipäätänsäkään ole), mutta en voi vaihtaa pelaajaa, eikä luistelu vie eteenpäin, vaan pelaaja vaan polkee paikallaan...
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tappelunapit näppiksellä? D:stä lyö ylös, A:sta alas (kai) mutta mistä pystyy torjumaan iskuja?
 
devil29

Jäsen
Suosikkijoukkue
pikkuseurat
ps2 Versio

Onko kellään tietoa mistä sais vai onko edes olemassa jotain päivitystä ps2 versioon? pes6 voi päivittää mutta onko änärissä tällästa mahdollisuutta?. Itse en ole mistään löytäny joten vinkkejä otetaan vastaan...
 
chieffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Kertokaapa joku enemmän pelannut, että xbox 360 versiossa, kun tahtääminen tapahtuu vasemmalla tatilla niin miten kiekon ylänurkkaan tähtääminen tapahtuu. Eli ylöspäin hyökätessä jos haluaa ampua ylös niin pitää vasen tatti osoittaa ylös ja toisin sanoen alas päin hyökätessä samaan suuntaan eli ylös vai ovatkö kotrollit peilikuvana? Vai mites? =)
 
Suosikkijoukkue
Pata
chieffi kirjoitti:

Neet ovat peilukuvana mutta sen saa muutettua jostain, en nyt muista mistä, valikosta sellaiseksi järkeviksi.
Niin siis alaspäin hyökätessä tarvii yläkulman saavuttaakseen painaa tattia ylös
 
chieffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Kysymys oli hiukan sekavasti kirjoitettu pikku pöhnässä, mutta siis tarkoitus oli kysyä, että tapahtuuko tähtääminen samanlailla molempiin suuntiin... Kysymys siksi, että ylöspäin hyökkäävän on kaksin pelissä ehkä hiuman helpompi tehdä maali, koska tähtääminen osoittaa automaattisesti ylänurkkiin luistelusuunnan mukaisesti.

Ei ihan tasapuolinen ratkaisu mikäli se näin on ja aiheuttaa olueiden lomassa hirveetä purnausta =) Toivottavasti sen tosiaan saa määrättyä kontrolleista jotenkin kuntoon.. nyt ei pahus pääse testaan.
 
masu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Rukkanen kirjoitti:
Onkos kellään ollut ongelmaa, että sällit ei liiku lainkaan, silloin kun kiekko ei ole hallussa. Eli siis pystyn ohjaamaan pelaajaa vain silloin kun kiekko on ko. pelaajalla. Heti kun kiekon menettää loppuu liikkuminen... Mikähän helvetti tässä nyt siis on... Eli siis en pysty vaihtamaan pelaajaa, enkä luistelemaan kun kiekko ei ole hallussa. Siis padilla pelatessa, mutta näppiksellä kyllä pystyy. Niin ja kyseessä on PC-versio.

Tuskin tästä apua on, mutta itselläni oli -05 versiossa juuri tuo sama ongelma. Etsin siihen kauan ratkaisua, mutta netistä ei löytynyt mitään. Sitten muutin asetuksia ja päivittelin peliohjaimen asetuksia, niin jotenkin ihmeellisesti se yhtä-äkkiä alkoi toimimaan. Valitettavasti en tarkkaan muista mitä tein. Joka tapauksessa, epäilisin että ohjaimen asetuksia muuttamalla windowsissa voi saada ihmeitä aikaan.

masu
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös