NFL offseason 2010

  • 44 263
  • 350

Islanders

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Jep, parin viime päivän aikana Lionsin tulevan draftin ensimmäinen varaus - Ndamukong Suh - muuttuu yhä selkeämmäksi ja selkeämmäksi. Huhut Russell Okungin jonkin verran yllätyksellisestä nappaamisesta #2 pickillä käyvät puolestaan yhä epätodennäköisemmiksi. Tämä johtuu kolmesta merkittävästä seikasta:
1) Lions hankki eilen Seahawksista OG Rob Simsin vaihdossa viidennen kierroksen varausoikeuteen ja DE Robert Hendersoniin tämän kevään draftissa. Lions sai myös Seahawksin seitsemännen kierroksen varauksen. Sims on pomminvarma aloittaja-guard Lionsin OL:ssa. Aloittajan kaliiberin omaavan Simsin saapumisen myötä puheet LT Jeff Backusin siirtämiseksi guardiksi ja Okungin tuleminen hänen paikalleen vasemmaksi tackleksi voitaneen unohtaa.
Kauden ensimmäisessä ottelussa Lions-OL näyttääkin ilman suurempia mullistuksia tältä: Backus-Sims-Dominic Raiola-Stephen Peterman-Gosder Cherilus.

2) Aiemmin puhuttiin paljon mahdollisuudesta treidata alaspäin Redskinsin kanssa, jos Sam Bradford jäisi Ramsilta ottamatta. Nyt kun Washington hankki Donovan McNabbin Eaglesista, voidaan nuokin puheet unohtaa. Toki on vielä tuolta QB-aspektilta mahdollista se, että joku top-10-joukkueista rakastuu Jimmy Clauseniin niin palavasti, että haluavat hänet numero kakkosella itselleen varmistaa, mutta se tuntuu hyvin kaukaa haetulta.

3) Ramsin heivattua tänään odotetusti pitkäaikaisen kuuppansa Marc Bulgerin näyttää ykkösvalinta entistä varmemmalta.

Juuri nyt draftin ensimmäiset varaukset näyttävät yllättävän selviltä. Rams ottaa Bradfordin, Lions Suhin, Buccaneers McCoyn, Redskins Okungin ja Chiefs Berryn.

Muista uutisista kerrottakoon, että Lions teki kaksivuotisen sopimuksen UFA CB Dante Wesleyn kanssa ja ex-Lion Charles Rogers on seuralle velkaa 6,1m$.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Juuri nyt draftin ensimmäiset varaukset näyttävät yllättävän selviltä. Rams ottaa Bradfordin, Lions Suhin, Buccaneers McCoyn, Redskins Okungin ja Chiefs Berryn.
Neljä ekaa tuntuvat aika saleteilta, mutta Berry viidentenä ei ole mikään varma juttu. KC:n GM Pioli on sanonut julkisesti, että hän ei tykkää ottaa safetya noin korkealla. Toki kyse voi olla vain hämäyksestä, mutta itse veikkaisin ennemmin, että he ottavat tacklen tuolla vuorolla. Pioli on erittäin hyvää pataa Iowan valmentajan Kirk Ferentzin kanssa ja Bryan Bulaga on tunnetusti Iowan miehiä. Bulaga on muutenkin juuri sellainen "teknikko" mistä Pioli ja HC Haley pitävät. Voi olla, että ottavat Berryn, mutta tällä hetkellä on mielestäni todennäköisempää, että eivät ota.

Treidit tulevat myös näyttelemään isoa osaa tämän vuoden draftissa, ei olisi yllätys jos kauppoja nähtäisiin top viidessäkin. Noista viidestä ekasta jengistä KC on varmaan se ainoa joukkue jolla ei ole suurempia haluja treidata alaspäin. No Rams tuskin mihinkään itseään downgradeaa, ei kellään ole varaa ostaa ykköspickiä heiltä. Mutta Lions, Bucs, Redskins... kaikki kolme ovat varmasti avoimia ajatukselle treidata pari pykälää alemmas ja hankkia samalla joku kakkos-kolmoskierroksen varausvuoro. Bucs saattaa kyllä olla kohtuullisen rakastunut McCoyhin, mutta Lionsin ja Redskinsin uskoisin ainakin olevan valmis jonkin verran alemman siirtymään jos joku heille esim. kakkoskierroksen vuoroa siitä vastineeksi tarjoaisi.
 
st.lemiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
NFL, Ravens, #52, #20, BSHU
Tekee philly jotain hyvääkin, nick colelle vuoden soppari. Hyvä backup, tai sanotaanko tänä päivänä eaglesin rosterissa starter, pystyy pelaamaan keskustassa mitä vaan, tosiaan centeriäkin tarvittaessa. Mitä muihin hommiin tulee (mcnabb, brown jne.) niin erikoiselta tuntuu tämä jollain tapaa uudelleen rakentaminen, mutta ehkä eagles kokee että nyt on hyvä sauma rakentaa joukkuetta, kerkee maclin ja celeb ym. nuoret kehittyä. Mutta olisihan tässä ollut nyt saumaa pärjätä suoraltaankin. Tietysti tämä ei mitään uutta ole että eagles pyrkii eroon vanhoista pelimiehistä kun heistä vielä jotain on saatavissa vastineeksi.

Ravens sen sijaan shoppaa Jared Gaitheria eteenpäin. Syy: Oher olisi mahdollisesti jopa parempi LT, mutta Gaither ei sovellu täysin RT:ksi ja haluaa sitä paitse LT:n rahat, joten vuoden päästä varmaankin ovi kävisi joka tapauksessa. Nyt lähtisi 23v top10 LT ns. halvalla, toisen kierroksen varausta kaverista on kysytty.
 
delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
. Nyt lähtisi 23v top10 LT ns. halvalla, toisen kierroksen varausta kaverista on kysytty.
Dallasilla olisi tälläiselle tilausta kun Flozell Adams ulostettiin joukkueesta. Adamsia on mm. Skinseihin huhuiltu. Tällä hetkellä startterina LT paikalla depht chartissa on Pat McQuistan. Useita vuosia ollut backuppina joten peliaikaa ei ole pahemmin siunaantunut. Todennäköisesti paikan kuitenkin saanee Doug Free. Muutenkin Dallasin on ennustettu varavaan ykköskierroksen pickillä tackle. Huhuissa on pyörinyt pääasiassa Anthony Davis. Mitään en kaverista tiedä, kuten muutenkin aika vähän näistä hyökkäyksen linjan kavereista. Mitä vielä draftiin tulee, niin myös safetyn varaamista on väläytelty ykköskierroksella. Ja on myös wr Dez Bryant liikkunut joissain huhuissa...

Muilta osin on Cowboys leirissä ollut todella hiljaista. Viimeisen jatkosopparin saaja oli DE Spears. Felix Jonesista ollaan tekemässä ensi kaudeksi startteria. Ilmeisesti kikkeri Buehler saanee mahdollisuutensa olla ns. "complete kicker". Eli potkii kaikki muut paitsi puntit.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Mitä muihin hommiin tulee (mcnabb, brown jne.) niin erikoiselta tuntuu tämä jollain tapaa uudelleen rakentaminen, mutta ehkä eagles kokee että nyt on hyvä sauma rakentaa joukkuetta, kerkee maclin ja celeb ym. nuoret kehittyä. Mutta olisihan tässä ollut nyt saumaa pärjätä suoraltaankin. Tietysti tämä ei mitään uutta ole että eagles pyrkii eroon vanhoista pelimiehistä kun heistä vielä jotain on saatavissa vastineeksi.
Vähän samaa mieltä olen itsekin. Menestysikkuna olisi vielä ollut auki "vanhoillakin" kavereilla. Ja kun he eivät oikeastaan edes niin kovin vanhoja olleet. Tiedostan kyllä, että NFL:ssä tuo ikä näyttelee paljon suurempaa roolia kuin esim. NHL:ssä (varmaan NBA voidaan laskea mukaan). Kun nopeus alkaa hiipua, on NFL:ssä pudotus huipulta back upiksi erittäin karu ja nopea. Tämän on saanut todeta Tomlinsonista ja Shaun Alexanderista lähtien melkeinpä jokainen joka tässä liigassa on pelannut. Varsinkin kun siis puhutaan niistä pelipaikoista joilla fysiikka on kaikki kaikessa (RB, LB, DB). Mutta kuitenkin, jotenkin ihmeelliseltä tuo Phillyn vanhojen luottopelaajien kohtelu tuntuu. Eaglesista on tulossa NFL:n Arsenal, aina vain nuorennetaan miehistöä eikä sitä suurinta menestystä oikein tahdo tulla. Kevin Kolbista tahdon sen verran sanoa, että uskon että hän suoriutuu jo ensi kaudella hyvin. Mielestäni tämä tilanne muistuttaa erittäin paljon Green Bayn parin vuoden takaista tilannetta. En tiedä pystyykö Kolb ihan Rodgersin tasolla heti vetämään, mutta suurta drop offia QB-osastolla en Eaglesin kohdalla odota.

delete kirjoitti:
Tällä hetkellä startterina LT paikalla depht chartissa on Pat McQuistan. Useita vuosia ollut backuppina joten peliaikaa ei ole pahemmin siunaantunut. Todennäköisesti paikan kuitenkin saanee Doug Free. Muutenkin Dallasin on ennustettu varavaan ykköskierroksen pickillä tackle. Huhuissa on pyörinyt pääasiassa Anthony Davis. Mitään en kaverista tiedä, kuten muutenkin aika vähän näistä hyökkäyksen linjan kavereista. Mitä vielä draftiin tulee, niin myös safetyn varaamista on väläytelty ykköskierroksella. Ja on myös wr Dez Bryant liikkunut joissain huhuissa...
Ainakin NFL Total Accessin kaverit ovat koko ajan nimenomana Doug Freesta puhuneet, että hän on tällä hetkellä se Flozellin seuraaja LT:na. Eikä ole Free kovin mairittelevia arvioita näissä kommenteissa saanut. Anthony Davisia pidetään top 10 talentina, mutta hänen asenteesta on liikkunut paljon kysymysmerkkejä. Dallas kuitenkin valitsee ihan siellä ykköskierroksen pohjalla, joten jos Davis siellä olisi jotenkin ihmeellisesti vielä vapaana niin varmaan kannattaisi hänet sitten poimia pois. Bryant taas olisi Owensin ja floppi-Williamsin jatkumoa ison profiilin laitahyökkäjänä, jolla ei kaikki ole pääkopassa ihan kohdallaan.
 
Hyperhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seahawks, Supersonics, Tappara, Kiekko-Vantaa
Heitetään huhuja kehiin.
Eli viimeisin Seahawkseja koskeva huhu olisi siirtämässä Hassin mahdollisesti vikingseihin, http://www.twincities.com/walters/ci_14829752?nclick_check=1 jos Favre lopettaa uransa?

Eli jos ja jos...

Hasselbeckillä on Seattlessa jo lähes ikonin asema, mutta sopimusta on jäljellä enää yksi vuosi. Tänä vuonna voisi Hassista irtoa vielä toisen kierroksen varaus, ensi vuonna taasen....

Kaksi viikkoa draftiin. Seurataan mielenkiinnolla.
 
delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Eikä ole Free kovin mairittelevia arvioita näissä kommenteissa saanut.
Hiemanhan tämä tietysti huolestuttaa kun D. Free on vartioimassa Romon "blind sideä". Tosin täytyy samalla mainita, että Free hoiti tonttinsa todella mainiosti kun paikkasi Colomboa RT:n paikalla usemman pelin viime kaudella. Gaitherista oli myös maininta jossain kirjoituksessa Cowboysin sivuilla. Kuitenkaan siinä ei nähty kovin todennäköisenä hänen hankkimista. Free saanee mahdollisuutensa ja sitten voidaan kertoa hänestä lopullinen mielipide. Sitten mitä tuli näihin heittämiini draft varauksiin, niin juuri uskotaan jomman kumman (LT Davis & WR Bryant) valuvan sinne ykköskierroksen loppupäähän. Dallashan varaa numerolla 27.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Tekee philly jotain hyvääkin, nick colelle vuoden soppari. Hyvä backup, tai sanotaanko tänä päivänä eaglesin rosterissa starter, pystyy pelaamaan keskustassa mitä vaan, tosiaan centeriäkin tarvittaessa. Mitä muihin hommiin tulee (mcnabb, brown jne.) niin erikoiselta tuntuu tämä jollain tapaa uudelleen rakentaminen, mutta ehkä eagles kokee että nyt on hyvä sauma rakentaa joukkuetta, kerkee maclin ja celeb ym. nuoret kehittyä. Mutta olisihan tässä ollut nyt saumaa pärjätä suoraltaankin. Tietysti tämä ei mitään uutta ole että eagles pyrkii eroon vanhoista pelimiehistä kun heistä vielä jotain on saatavissa vastineeksi.

No niin, siitä sitten Jared Gaither Eaglesiin paikkaamaan Jason Petersiä joka on koko ajan klesana jostain :)

No joo, mutta luin eilen ihan mielenkiintoisen kommentin liittyen McNabbin lähtöön ja sen hyviin puoliin. Siinä todettiin nimittäin Kolbin sopivan paremmin Eaglesin kuupaksi. Syy tähän on Phillyn pelityyli joka vaatii kaveria jolla on taito heittää nopeasti ja tarkasti, eli peliä viedään eteenpäin lyhyillä syöttökuvioilla. Kolbilla ei ole McNabbin kättä pitkiin heittoihin mutta nopeutta on kyllä. Täytyy muistaa, että viime kauden kahdessa matsissa Kolb nakkasi lähes 800 jaardia. McNabbilla puolestaan oli ajoittain ongelmia näissä nopeissa heitoissa.

Lisäksi sieltä on nyt DeSean Jackson oikein julkisesti ilmoittanut kuinka tyytyväinen hän on nyt, kun McNabb lähti ja nuoret saavat ottaa vallan Philadelphiassa. Ehkä sieltä on sitten puuttunut se kiima jolla mennään loppuun saakka, niin pitkään kuitenkin joukkue on ollut aina vain siinä lähellä.

EDIT. Ja Adam Schefter pistää homman jännäksi sanomalla, että syy McNabbin treidiin oli Eaglesin halu estää Sam Bradfordin meneminen Skinsiin. Ja perinteisesti Schefter on taas jutellut useamman NFL-dirikan kanssa. Toisaalta sitten taas Peter King yksinkertaistaa homman ja tuo esille sen, että Skinsin tarjoama draft-vuoro oli paras verrattuna kiinnostuneisiin Raidersiin ja Billsiin.

Laitetaan vielä tuo Phillyn pre-seasonin ohjelma kun se on julkistettu. Vastaan asettuvat Jaguars, Bengals ja Chiefs, joista Jax kohdataan Lincolnilla ja muut vieraissa.
 
Viimeksi muokattu:

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Santonio Holmesia ravistellut skandaali vaikuttaisi kuivuvan kasaan ainakin mikäli lakimiestä on uskominen:

http://www.pittsburghpostgazette.com/pg/10099/1048964-66.stm

Roethlisbergerin tilanne on edennyt syyttäjälle, mutta muuta uutta tilanteessa ei toistaiseksi ole.

Steelersiin Pittsburghissa tähän mennessä tutustuneet prospectit:

WR
Joe Webb, Golden Tate, Dez Bryant, Carlton Mitchel

TE
Rob Gronkowski

RB
LaGarrette Blount

OL
Rodger Saffold, Chris DeGeare, Bryan Bulaga, Jacques McClendon, Mike Iupati, Maurkice Pouncey

DL
Michael Neal, Clifton Geathers, Linval Joseph

LB
Albert McClellan, Navorro Bowman, Eric Norwood, Koa Misi, Adrian Tracy

DB
Nolan Carroll, Kareem Jackson, Kyle Wilson, Brandon Ghee, Darrell Stuckey (S)

Huomioita:
- Rissuja on jopa neljä, joista kaksi mahdollisia varauksia ekalla kierroksella.
- Vain yksi RB ja Parker siirtynyt jo muualle. RB myöhemmiltä kierroksilla.
- Ei yhtään potentiaalista ykköskierroksen T (Bulaga menee ennen Steelersin vuoroa), DL, LB tai S.

Eli vaihtoehtoja on edelleen paljon varsinkin kun muistetaan, että nämähän ei välttämättä korreloi millään tavalla varsinaisten varausten kanssa. Kuitenkin aika paljon homma selkiytyy mielestäni ykköskierroksen osalta jos tuosta uskaltaa laskea DL:n, LB:n ja S:n pois. Toisaalta Tate ja Bryant tulivat kuitenkin vähän puun takaa. Vielähän tuossa on viisi vierailijaa tulossa.
 
delete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Cowboys, Crocodiles, Tappara
Laitetaan vielä tuo Phillyn pre-seasonin ohjelma kun se on julkistettu. Vastaan asettuvat Jaguars, Bengals ja Chiefs, joista Jax kohdataan Lincolnilla ja muut vieraissa.

Tästä tulikin mieleen, että on Dallasilla aika perkeleen kova ohjelma ens kaudella. Rankattu koko liigasta kolmanneksi vaikeimmaksi. Eihän se tosiaan paljon naurata kun vieraskentällä kohdataan: Vikings, Packers, Colts, Texans ja Cardinals. Kotona on hieman helpompaa kun vastustajina ovat: Bears, Lions, Jaguars, Titans ja Saints. Tähän sitten vielä päälle kotona ja vieraissa aina vaaralliset Giants & Eagles sekä kovasti vahvistunut Redskins. Noh, onpahan ainakin lähes joka kierrokselle luvassa hienoja ja kovia vastustajia.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
No joo, mutta luin eilen ihan mielenkiintoisen kommentin liittyen McNabbin lähtöön ja sen hyviin puoliin. Siinä todettiin nimittäin Kolbin sopivan paremmin Eaglesin kuupaksi. Syy tähän on Phillyn pelityyli joka vaatii kaveria jolla on taito heittää nopeasti ja tarkasti, eli peliä viedään eteenpäin lyhyillä syöttökuvioilla. Kolbilla ei ole McNabbin kättä pitkiin heittoihin mutta nopeutta on kyllä. Täytyy muistaa, että viime kauden kahdessa matsissa Kolb nakkasi lähes 800 jaardia. McNabbilla puolestaan oli ajoittain ongelmia näissä nopeissa heitoissa.
Niin, Eagleshan on West Coast Offense-lähtöinen hyökkäys. Olkoonkin, että tuo koko WCO on terminä aika väärin ymmärretty nykyään, eihän se oikeastaan kai tarkoita mitään muuta kuin, että pyritään heittämään vähän lyhyempää heittoa, joista sitten rissut juoksevat pallon kanssa kiinnioton jälkeen. Tähän suht usein yhdistyy zone block schemea muistuttava juoksupeli, eli linjamiehet ovat astetta kevyempiä ja nopeajalkaisempia. Mutta siis voi hyvinkin olla, että Kolb on tyyliltään paremmin WCO:hon soveltuva kuin McNabb, jolla oli semivahva käsi eikä muutenkaan tykkää heittää palloa pois ihan silmänräpäyksessä. Johtajuudessa ja sen sellaisessa McNabb on varmasti vielä Kolbia edellä. Mutta puhtaasti pelkkänä heittäjänä arvioituna Kolb ei välttämättä hirveästi McNabbia jäljessä ole ja tosiaan saattaa olla jopa tarkempi ja nopeammin pallosta eroon hankkiutuva, molemmat ominaisuuksia joita WCO-QB:lta vaaditaan.

J.Grönvall kirjoitti:
EDIT. Ja Adam Schefter pistää homman jännäksi sanomalla, että syy McNabbin treidiin oli Eaglesin halu estää Sam Bradfordin meneminen Skinsiin. Ja perinteisesti Schefter on taas jutellut useamman NFL-dirikan kanssa. Toisaalta sitten taas Peter King yksinkertaistaa homman ja tuo esille sen, että Skinsin tarjoama draft-vuoro oli paras verrattuna kiinnostuneisiin Raidersiin ja Billsiin.
En kyllä itse usko tuota Schefter väitettä. Schefterista pitää muistaa se, että hänhän on Shanahanin hyvä ystävä, on jonkun kirjankin kirjoittanut Shannyn kanssa. Schefter on kyllä yleensä ehkä parhaiten sisällä näistä inside-jutuista mitä tuolla NFL:n kulisseissa liikkuu, mutta aina kun hän raportoi jostain Shanahanin joukkueeseen liittyvästä, itse ainakin suhtaudun siihen vähän varauksella. Ei olisi ihan mahdoton ajatus, että siellä vähän kirjoitellaan pro-Shanahan meiningillä. Enkä muutenkaan ymmärrä miksi Eagles jotain Bradfordia niin kovasti pelkäisi, että McNabbin sen takia divisioonan sisällä treidaisi.

Troy kirjoitti:
Eli vaihtoehtoja on edelleen paljon varsinkin kun muistetaan, että nämähän ei välttämättä korreloi millään tavalla varsinaisten varausten kanssa. Kuitenkin aika paljon homma selkiytyy mielestäni ykköskierroksen osalta jos tuosta uskaltaa laskea DL:n, LB:n ja S:n pois. Toisaalta Tate ja Bryant tulivat kuitenkin vähän puun takaa. Vielähän tuossa on viisi vierailijaa tulossa.
Noista listaamistasi nimistä Golden Tate, Mike Iupati ja Kyle Wilson saavat minulta peukun ylöspäin. Carlton Mitchell on myös mielenkiintoinen nimi, mutta ei ykköskierroksella. Olen vähän kallistunut sen puoleen, ettei sieltä tänäkään vuonna ole tacklea Steelersin ykköskierroksella tulossa. Ja olen itse asiassa ihan ok sen kanssa. Starks on kelvollinen LT. RT tarvitsee parannusta, mutta ehkä sitä on mahdollista hankkia alemmilla vuoroillakin. Iupati ja Wilson kelpaisivat molemmat minulle vallan hyvin. Iupatin kun laittaisi Kemoeatun kanssa guardiksi, niin pitäisi ainakin juoksupelin toimia. Molemmat kun ovat samanlaisia ilkeitä roadgrinder tyyppisiä jyriä. Wilson taas saa hehkutusta joka puolelta ja itse pidän hänestä melkein enemmän kuin Hadenista. Olisi pieni sauma, että hän voisi olla melkein välittömästi starter Steelersin secondaryssa. Tosin jos ei Polamalu ollut starter ekalla kaudellaan, niin ei sitten varmaan kukaan muukaan.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Noista listaamistasi nimistä Golden Tate, Mike Iupati ja Kyle Wilson saavat minulta peukun ylöspäin.

Pelaajina myös Pouncey, Bryant ja Bulaga kelpaisivat minulle varsin mainiosti. Kuitenkaan en ehkä ihan kiivaimmin haluaisi sentteriä ykkösellä jos saatavilla olisi esim. Wilson. Bryantilla on omat ongelmansa ja ilmeisen paska asenne. Toisaalta ehkä Steelers näkee kaverin eri valossa. Bulaga puolestaan tuskin kestää Steelersille asti, mutta toisaalta entäs jos Bulaga tippuukin Top-10:n ulkopuolelle. Hyppääkö Steelers kymmenellä vuorollaan nappaamaan tämän itselleen?

Olen vähän kallistunut sen puoleen, ettei sieltä tänäkään vuonna ole tacklea Steelersin ykköskierroksella tulossa. Ja olen itse asiassa ihan ok sen kanssa. Starks on kelvollinen LT. RT tarvitsee parannusta, mutta ehkä sitä on mahdollista hankkia alemmilla vuoroillakin.

Kuten todettua niin heikolta näyttää tämän suhteen. Kuitenkin pitää muistaa, että draft on todella syvä nimenomaan tuolla pelipaikalla. Toisaalta noita ihan ok jätkiä riittää ainakin kakkoskierrokselle.

Olisi pieni sauma, että hän voisi olla melkein välittömästi starter Steelersin secondaryssa. Tosin jos ei Polamalu ollut starter ekalla kaudellaan, niin ei sitten varmaan kukaan muukaan.

Toisaalta CB on kuitenkin ihan eri paikka kuin SS varsinkin Steelersin systeemissä. Ja toisaalta Steelersillä ei ole ainakaan minun mielestäni mitään selkeätä aloittajaa toisen CB:n paikalle. Mutta aika nihkeitä on kyllä Steelersissä rookie-kaudet olleet.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Pelaajina myös Pouncey, Bryant ja Bulaga kelpaisivat minulle varsin mainiosti. Kuitenkaan en ehkä ihan kiivaimmin haluaisi sentteriä ykkösellä jos saatavilla olisi esim. Wilson. Bryantilla on omat ongelmansa ja ilmeisen paska asenne. Toisaalta ehkä Steelers näkee kaverin eri valossa. Bulaga puolestaan tuskin kestää Steelersille asti, mutta toisaalta entäs jos Bulaga tippuukin Top-10:n ulkopuolelle. Hyppääkö Steelers kymmenellä vuorollaan nappaamaan tämän itselleen?
Pouncey unohtui tosiaan tuosta listasta, hänestä on muodostunut ihan hyvä vaikutelma. Mutta tosiaan en minäkään centteriä halua ensimmäisellä kierroksella. Ilmeisesti hän pystyy pelaamaan myös guardia, joten voisi rookiena pelata sitä ja sitten ehkä seuraavalla kaudella korvata Hartwigin sentterinä. Eli lisätään Pouncey listaan thumbs up, mutta vasta sinne listan pohjalle. Bryantista en pahemmin tykkää, jätkällä on jo nyt elkeet kuin olisi joku suurikin stara vaikkei ole vielä yhtään mitään saavuttanut urallaan. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, niin en pidä Deion Sandersia ja Pacman Jonesia ihan parhaina mentoreina nuorelle rookie-pelaajalle. En siis halua Steelersin käyttävän ykkösvuoroa Bryantiin, aivan sama vaikka valuisi kuinka alas boardeilla. Limas Sweed Experiment on liian hyvin vielä muistissa. Bulagastakaan en hirveän innoissani ole. Mitä olen hänestä lukenut niin ei ole mikään erityisen fyysinen tackle vaan enemmän sellanen tekniikalla pärjäävä. Jos sitä Old School Steelersia halutaan takaisin saada niin paremmin Iupatin ja Trent Williamsin tyyliset fyysiset tyypit siihen sopivat kuin Bulaga. Ei nyt toki kovin pettynyt voi olla jos Bulaga valuisi noin alas ja Steelers hänet ottaisi. Mutta taitaa olla joka ikisessä mock draftissa top 10-kamaa joten tuskinpa tarvitsee tällaista edes miettiä.

Toisaalta CB on kuitenkin ihan eri paikka kuin SS varsinkin Steelersin systeemissä. Ja toisaalta Steelersillä ei ole ainakaan minun mielestäni mitään selkeätä aloittajaa toisen CB:n paikalle. Mutta aika nihkeitä on kyllä Steelersissä rookie-kaudet olleet.
Eikös Steelersin systeemissä kaikki secondaryn paikat ole suht paljon opettelua vaativia, on kaiken näköistä fire zone blitziä ja ties mitä. Mutta totta, että SS taitaa olla vielä vaikeampi pelipaikka kuin CB eikä Polamalu nyt muutenkaan tähän liity mitenkään. Wilson kuitenkin olisi varmaan jo rookiena parempi kuin Gay, joten melkein Wilsonin nostaisin sinne oman toivelistani kärkeen. Iupati sitten heti perässä kakkosena.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Eikös Steelersin systeemissä kaikki secondaryn paikat ole suht paljon opettelua vaativia, on kaiken näköistä fire zone blitziä ja ties mitä. Mutta totta, että SS taitaa olla vielä vaikeampi pelipaikka kuin CB eikä Polamalu nyt muutenkaan tähän liity mitenkään.

No joo, mutta ei CB pelistä mitään ydinfysiikkaa saa missään vaikka joku systeemi olisikin vähän monimutkaisempi kuin toinen. Enempi kyse on varmaan vain NFL vauhtiin totuttautumisesta.

Tarkoitin lähinnä sitä, että Steelersin systeemissä tuo SS rooli on sellainen mihin ei hypätä ihan lennosta mikä selittää Polamalun hiljaista rookiekautta. Ja toisaalta Mike Logan pelasi hyvän kauden Polamalun ollessa rookie. Eihän sitä tiedä miten helvetin hyviä Lewis ja Burnett ovat ensi kaudella...
 
janóz

Jäsen
Tästä tulikin mieleen, että on Dallasilla aika perkeleen kova ohjelma ens kaudella.

Itse mietin samaa Bengalsista: ensinnäkin ja luonnollisestikin Pittsburghin ja Baltimoren kanssa painitaan kotona ja vieraissa. Vierasmatkat tehdään myös Indianapolisin, New Englandin, NY Jetsin, Atlantan ja Carolinan luokse. Kotona käy mm. New Orleans, San Diego ja Miami. Ennakkoon helppoja ei ole kuin Tampa Bay, Buffalo ja Cleveland. Aika karsea muutos viime vuotiseen kun silloin oli vastassa mm. Detroitia, Kansas Cityä jne.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Steelersiin Pittsburghissa tähän mennessä tutustuneet prospectit:

WR
Joe Webb, Golden Tate, Dez Bryant, Carlton Mitchel

TE
Rob Gronkowski

RB
LaGarrette Blount

OL
Rodger Saffold, Chris DeGeare, Bryan Bulaga, Jacques McClendon, Mike Iupati, Maurkice Pouncey

DL
Michael Neal, Clifton Geathers, Linval Joseph

LB
Albert McClellan, Navorro Bowman, Eric Norwood, Koa Misi, Adrian Tracy

DB
Nolan Carroll, Kareem Jackson, Kyle Wilson, Brandon Ghee, Darrell Stuckey (S)

Lisätäänpäs listaan:

WR
Emmanuel Sanders, Rejus Benn

DB
Earl Thomas

Tuli lisää alakierrosten rissuja ja sitten se ekan kierroksen safety. Earl Thomas voi olla kyllä aika todennäköinen valinta ainakin jos organisaatiossa uskotaan monien muiden tavoin hänen pystyvän pelaamaan myös kornerina. Se on taas yksi juttu, että onko vielä listoilla kun Steelers varaa.

E: Rejus Benn onkin yhtä kuin Arrelious Benn. Ihmettelinkin, että mikä mies tuo on. Eli ei sitten ollutkaan alakierrosten rissu.
 
Viimeksi muokattu:

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Arena Football League

Jotain katseltavaa kevään ja kesän ajalle. Kyseessä siis tämä halleissa pelattava väännös jefusta. Linkin playerilla voi katsella pelejä suorana tai sitten jälkikäteen.

Ihan mielenkiintoista ja vauhdikasta touhua.
 
Rocco

Jäsen
Legendaarinen Dallas Cowboysien koti, Texas Stadium räjäytettiin sitten maan tasalle. Youtube tarjoaa mm. tämän spektaakkelin showsta, ja lisääkin löytyy.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Mitä v****a?!?

http://www.pittsburghpostgazette.com/pg/10102/1049772-66.stm

Holmes Jetsiin viidennen kierroksen varausta vastaan. Ok, jätkällä on ollut noita ongelmia ja seurajohto hakusi varmaan tehdä jotain. Mutta että viides kierros ja kuitenkin kyseessä aika helvetin kova ja tärkeä pelaaja. Ehkä Randle Elin ja Battlen signaukset tuntuvat nyt sitten järkevämmiltä.

E: Ja samalla selvisi miksi Bryant, Tate ja Benn ovat kiinnostaneet Steelersiä.
 
Viimeksi muokattu:

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Ensi reaktio on todellakin tuo Mitä v****a? Sitten kun hetken miettii ja ottaa huomioon, että sopimus loppuu tähän kauteen eikä ilmeisesti jatkosopimusta oltu tekemässä ja WR on RB:n tavoin kuitenkin sellainen pelipaikka, että hyviä pelaajia kyllä löytyy helposti, niin kai tuohon joku järjenhiven saadaan. Ja aika suuri osa tässä kaupassa lienee Rooneyn perheen ja Steelersin front officen totaalisella kyllästymisellä pelaajien kentän ulkopuolisiin ongelmiin. Eli nyt tehtiin erittäin kova linjaveto sen suhteen, että kukaan ei ole korvaamaton ja jos mokailet kentän ulkopuolella, et ole enää osa Steelers-organisaatiota. Jos Super Bowl MVP voidaan treidata 5.kierroksen varausvuoroa vastaan, niin jokainen varmaan ymmärtää, että samat säännöt koskevat kaikkia.

Kaiken tuon yllä olevankin jälkeen, ei tämä nyt vieläkään millään muotoa hyvältä siirrolta tunnu. Mutta ei ehkä sitten maailmanlopultakaan. Nyt on vähän pakko muuttaa suhtaumista Dez Bryantin mahdolliseen Steelersiin tuloon. Jos hän valuu 18.vuorolle, niin olisin ihan OK hänen varaamisensa suhteen. Jos jotain hyvää miehestä haetaan, niin hänellä ei mitään ongelmia ole kai poliisin suhteen ollut. Eli ei mitään huume- tai asesekoiluja. Kyllähän hänen tapaisiaan vähän epäkypsiä pelaajia on liiga pullollaan ja oikeassa ympäristössä veteraanipelaajien ja oikeiden valmentajien ympäröimänä mitään ongelmia NFL:ssä ei varmaankaan tule. Golden Tatesta pidän kyllä enemmän kuin Bryantista, mutta Tate saattaa olla NFL-potentiaaliltaan max. hyvä kakkosreceiver. Bryant taas on päivänselvä ykkösreceiver joukkueessa kuin joukkueessa, potentiaaliltaan siis, rookiena ei toki tuollaisia kannata odottaa. Hyvä skenaario olisi jos Wilson otettaisiin 1.kierroksella ja jotenkin saataisiin Tate tai Benn 2.kierroksella. Mutta eipä taida Tate ainakaan noin alas valua, Bennkin vähän epätodennäköinen. Wallacelta odotetaan nyt kovaa roolin ottoa kun starterin roolia olisi tarjolla. Ja tosiaan jos ARE:n hankinnan yhteydessä tuli ihmeteltyä, että mitä käyttöä hänelle oikein on, niin tässä saatiin vastaus. Voi olla, että ilman Randle Elia Holmesia ei välttämättä olisi voitu ulostaa. Mutta nyt kun receiver-osastolla oli laajuutta, tuli Holmesista "expendable".
 
Joo kyllähän tuossa järkeä toisaalta on kun asiaa miettii. Aiemminhan liikkui jo huhuja, että Steelers ei tule jatkamaan Holmesin sopimusta tämän kauden jälkeen. Tosiaan kun huomioi sopimustilanteen, ongelmat (isoimpana tuo 4 ottelun suspension) ja rissutilanteen niin ei tuo nyt niin pahalta vaikuta. Toki hänestä olisi ollut mukava saada parempi korvaus ja tulihan tuo uutinen täysin puun takaa, mutta pystyy tuon kanssa elämään. En usko, että Steelersillä on mitään ongelmia rissuosastolla vaikka ensi kaudella järjestys olisi seuraava: 1. Ward 2. Wallace 3. Randle El 4. Battle ja siihen sitten se mahdollinen rookie sekoittamaan pakkaa. Ja onhan se Sweedkin siellä vielä mahdollisesti kummittelemassa.

Jotenkin vaikea olisi edelleenkään kuvitella Steelersin varaavan rissua ekalla kierroksella, koska edelleen ne suurimmat tarpeet ovat muualla. Toisaalta homma menee varmaan niin, että CB varataan viimeistään kolmannella kierroksella ja muuten otetaan paras pelaaja noilta muutamalta pelipaikalta. Ja treidejä ylöspäin on odotettavissa. Steelersillä tällä hetkellä 11 varausvuoroa ja vähän rosteripaikkoja.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Mua ei tuo Holmesin treidaaminen sinänsä ihan hirveästi harmita, mutta onhan tuo 5th rounder aika naurettava vastine. Olisi luullut, että joku 3rd rounder olisi ollut mahdollista saada. Ehkä olisi saatukin jos tämä kuvio olisi vähän paremmin hoidettu ja ajoitettu. Mutta nyt kun Holmes on ollut niin paljon otsikoissa huume- ja baarisekoilujensa takia ja sieltä on se neljän ottelun pelikielto tulossa, niin kovasti on hänen markkina-arvonsa kärsinyt. Patriots sai aikanaan Deion Branchista 1.kierroksen varauksen, Steelers Holmesista 5.kierroksen varauksen. Kyllä tämä tuota taustaa vasten vähän pahalta tuntuu ja Jets-faneja varmasti ihan aiheestakin naurattaa. Vaikka Holmes ei heillä onnistuisikaan ensi kaudella ja lähtisi vapaana agenttina vuoden päästä pois, niin silti tuo korvaus minkä he hänestä joutuivat antamaan on niin mitätön, että kokeilemisen arvoinen riski tuo ehdottomasti on. Kyllä Steelers tosiaan ilman Holmesiakin pärjää, sitä en epäile. Mutta nyt on mielestäni kuitenkin varattava uusi receiver, ei välttämättä 1.kierroksella, mutta alkupäässä kuitenkin. Wallace ei ole ainakaan vielä NFL-tason ykkösreceiver, eikä sitä ole enää Wardkaan. Ei ainakaan hyvässä joukkueessa. Randle El on maksimissaan 3rd down slot-kaveri. Battle on special teameri. Näinköhän se Sweed tosiaan kaivetaan vielä sieltä reservistä takaisin?

Jos ykköskierroksella ei oteta rissua, toivoisin melkein, että kakkoskierroksella treidataan ylöspäin ja otetaan se laituri sitten 2.kierroksen alussa. Colbert on kyllä monesti osoittanut olevansa syvästi BPA-filosofian edustajia, joten kovin pitkälti tarpeiden mukaan hän ei varaa. Mutta pakkohan noita laitahyökkääjiä on tänä vuonna cornereiden ohella painottaa. Tai no ei nyt välttämättä useampia pelaajia noilta pelipaikoilta tarvita, yksi täsmähankinta molemmilla osastoilla riittäisi vallan mainiosti. Eli ykköskierroksella Wilson ja kakkoskierroksen alussa Tate tai Benn. Tuohon olisin tyytyväinen. Tosin jos Troynkin mainitsema Earl Thomas on 18.vuorolla vielä vapaana, niin hänen ottamistaan joutuu kyllä miettimään erittäin tarkasti. Hän kuitenkin on todennäköisesti BPA verrattuna Wilsoniin. Mutta aloittavaa corneria tuo secondary niin kovasti huutaa, että aika vaikea Wilsoniakaan on olla ottamatta jos vapaana on.
 
Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Eli ykköskierroksella Wilson ja kakkoskierroksen alussa Tate tai Benn. Tuohon olisin tyytyväinen. Tosin jos Troynkin mainitsema Earl Thomas on 18.vuorolla vielä vapaana, niin hänen ottamistaan joutuu kyllä miettimään erittäin tarkasti. Hän kuitenkin on todennäköisesti BPA verrattuna Wilsoniin. Mutta aloittavaa corneria tuo secondary niin kovasti huutaa, että aika vaikea Wilsoniakaan on olla ottamatta jos vapaana on.

Samaa mieltä siitä, että se huippukorneri olisi sellaista mitä tässä tarvittaisiin. Varsinkin nyt kun joukkueessa kuitenkin on pitkään kiinnitetyt startteri safetyt, korneriosasto huutaa apuja ja liigassa sekä divisioonassa on panostettu entistä enemmän heittopeliin.

Toisaalta jos molemmat top-2 kornerit ovat mennyttä kun Steelers varaa on järkevää käyttää eka vuoro johonkin muuhun varsinkin kun salettiin jollekin pelipaikalle löytyy kova pelaaja tuolla sijoituksella.
 
Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Steelersin tapahtumarikas päivä jatkuu, tällä kertaa hyvillä uutisilla: Roethlisbergeriä ei tulla syyttämään seksuaalirikoksesta. On mahdollista, että häntä vastaan nostetaan vielä siviilisyyte, mutta vaikka se menisikin läpi, Beniä ei uhkaa enää vankila vaan tuossa tapauksessa kyseeseen tulisi pelkät rahalliset korvaukset. Jonkinnäköinen osapuolten välinen sopimus on myös mahdollinen eli Ben maksaa naisen hiljaiseksi. Eihän tämä tietenkään poista kokonaan Roethlisbergerin ongelmia. Imago on likaantunut eikä hänellä ole varaa enää yhteenkään tämän tyyppiseen tapahtumaan. Santonion treidi osoitti, että kukaan ei ole koskematon Steelersissä. Vaikka Roethlisbergerin jättisopimus tekeekin hänen cuttaamisestaan lähes mahdotonta, väittäisin, että hänet silti potkittaisiin pellolle jos jotain tällaista vielä tulevaisuudessa tapahtuu.

Vaikka syytettä ei nyt nostettukaan, on edelleen täysin mahdollista, että Goodell jonkinnäköisen pelikiellon Benille langettaa. Kovin monen ottelun kiellosta ei kuitenkaan voi olla kyse, enkä tuollaisella jaksa tässä vaiheessa alkaa päätäni vaivata. Pääasia, että Roethlisberger nyt saisi revittyä päänsä pois perseestään mitä tulee hänen vapaa-ajan viettotapoihinsa. Luulisi jätkän oikeasti nyt tajuavan, että hän on tässä pari "luotia" jo väistänyt, ja että seuraava mahdollinen samantyylinen syytös on se viimeinen naula hänen arkkuun.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
HS.fi: Pittsburgh Steelers hankki hölmöilleen huippupelaajan puoli-ilmaiseksi
Taitaa olla hesari joka hölmöilee otsikon kanssa...

Itse jutussa faktat ovat ok. Eiköhän tuo otsikkokin kohta korjata.

Juttu
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös