Aivan, pieni tarina tähän.
Muistan 1990-luvun puolessavälissä törmänneeni TV2:lla moiseen joukkueeseen kuin Newcastle United. Joukkueessa pelasi loistava maalintekijä Andy Cole, joka paukutti maaleja ennätystahtiin. Joukkueella oli managerina Kevin Keegan, jonka esiintyminen eräässä muromainoksessa romahdutti kyseisten murojen myynnin naapurikaupunki Sunderlandissa.
Joukkue oli vuosina 1996 ja 1997 lähellä Englannin Valioliigan mestaruutta, mutta joukkueen (ja managerin) paineensietokyky ei riittänyt ottamaan titteliä. Keeganin poistuttua riveistä alkoi Harakoiden masennustila, jolloin vannoin uskollisuudenvalan seuralle.
Kenny Dalglishin ja Ruud Gullitin aikana ainoa positiivinen asia oli Alan Shearer, joka yksinään piti yllä seuran mainetta. Vaisumpien kausien jälkeen syksyllä 1999 manageriksi saapui entinen Englannin maajoukkueluotsi Bobby Robson, joka ryhtyi nuorten sisäänajoon joukkueeseen. Tuo loistava nuorisoakatemia onkin harvoja hyviä muistoja Dalglishista. Joukkue ei lähtenyt hurjiin tähtipelaajien hankintoihin, eikä siihen ollut varaakaan. Hiljaa, mutta varmasti oli nousu alkamassa.
Kauden 2001-02 alkuun Newcastle sai riveihinsä Craig Bellamyn, Robbie Elliotin ja Laurent Robertin. Nämä miehet ja loistavan vireen löytänyt muu joukkue porskutti ennakkoluulottomasti sarjan kärkipäässä nöyryyttäen mm. Manchester Unitedia ja itselleni kauden kohokohdaksi nousseessa vieraspelissä Leedsiä 4-3, oltuaan jo 3-1 tappiolla. Bellamyn loukkaantuminen pudotti Harakat mestaruustaistosta, mutta loistava alkukausi takasi paikan Mestareiden Liigassa ja näin ollen kaudesta voi antaa arvosanan 10.
Ensi kaudella Nelosen studiosta löytyy yksi kommentaattori, jolle tämä on yhtä tunnepitoinen asia kuin allekirjoittaneelle. Vielä se vanha raitapaita päälle, Keke.
Vapise, Manchester United.
Muistan 1990-luvun puolessavälissä törmänneeni TV2:lla moiseen joukkueeseen kuin Newcastle United. Joukkueessa pelasi loistava maalintekijä Andy Cole, joka paukutti maaleja ennätystahtiin. Joukkueella oli managerina Kevin Keegan, jonka esiintyminen eräässä muromainoksessa romahdutti kyseisten murojen myynnin naapurikaupunki Sunderlandissa.
Joukkue oli vuosina 1996 ja 1997 lähellä Englannin Valioliigan mestaruutta, mutta joukkueen (ja managerin) paineensietokyky ei riittänyt ottamaan titteliä. Keeganin poistuttua riveistä alkoi Harakoiden masennustila, jolloin vannoin uskollisuudenvalan seuralle.
Kenny Dalglishin ja Ruud Gullitin aikana ainoa positiivinen asia oli Alan Shearer, joka yksinään piti yllä seuran mainetta. Vaisumpien kausien jälkeen syksyllä 1999 manageriksi saapui entinen Englannin maajoukkueluotsi Bobby Robson, joka ryhtyi nuorten sisäänajoon joukkueeseen. Tuo loistava nuorisoakatemia onkin harvoja hyviä muistoja Dalglishista. Joukkue ei lähtenyt hurjiin tähtipelaajien hankintoihin, eikä siihen ollut varaakaan. Hiljaa, mutta varmasti oli nousu alkamassa.
Kauden 2001-02 alkuun Newcastle sai riveihinsä Craig Bellamyn, Robbie Elliotin ja Laurent Robertin. Nämä miehet ja loistavan vireen löytänyt muu joukkue porskutti ennakkoluulottomasti sarjan kärkipäässä nöyryyttäen mm. Manchester Unitedia ja itselleni kauden kohokohdaksi nousseessa vieraspelissä Leedsiä 4-3, oltuaan jo 3-1 tappiolla. Bellamyn loukkaantuminen pudotti Harakat mestaruustaistosta, mutta loistava alkukausi takasi paikan Mestareiden Liigassa ja näin ollen kaudesta voi antaa arvosanan 10.
Ensi kaudella Nelosen studiosta löytyy yksi kommentaattori, jolle tämä on yhtä tunnepitoinen asia kuin allekirjoittaneelle. Vielä se vanha raitapaita päälle, Keke.
Vapise, Manchester United.