New York Rangers 2024–2025

  • 10 845
  • 38

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Eiköhän se ole jo aika pistää tämäkin ketju pystyyn nyt kun Rangersin karvaasta kauden päätöksestä on kulunut noin kuukauden päivät, ja näillä näppäimillä käsillä ovat sekä draft-viikonloppu että pian alkavat vapaiden pelaajien markkinat. Nokka siis kohti tulevaa.

Millekään sen isommalle viime kauden analyysille ei liene tarvetta, vaan todettakoon lyhyesti että ensimmäinen kausi Peter Lavioletten ohjaksissa sujui Rangersilta varmasti paremmin kuin moni - mukaanlukien allekirjoittanut - uskalsikaan odottaa. Sekavasti päättyneen Gerard Gallantin aikakauden jälkeen Laviolette pisti Rangersin pelin ja systeemin paremmin kasaan uuden valmennysryhmänsä avulla, jonka johdosta seura puksutteli menemään koko runkosarjan voittoon ja nappasi jopa pienenä yllätyksenä President's Trophyn koko sarjan eniten pisteitä keränneenä jenginä. Vaikka kauden varrelle mahtui muutama heikompi jakso jolloin alisuorittajiksi taantuivat kaikki jopa Igor Shestyorkinia myöten, isossa kuvassa Rangersin runkosarjaa ei voi tuskin kuvailla muuksi kuin menestyksekkääksi.

Pudotuspeleissä lomille pistettiin tutut divarivastukset Capitals ja Hurricanes, mutta seinä nousi pystyyn konfrenssinfinaaleissa tulevaa mestaria Panthersia vastaan, joka hyydytti Rangersin pelin tiiviillä puolustamisellaan ja pisti takataskuun käytännössä koko Rangersin kärjen. Sen koommin tähtiosasto kuin trade deadlinella hankitut, edeltänyttä kautta nimettömämmät hankinnat eivät saaneet peliään rullaamaan oikein missään vaiheessa sarjan aikana, ja jälleen kerran suuhun jäi pelkän karvaan kalkin maku, sekä jo useammalta viime kaudelta turhan tuttu ihmettely sen suhteen, onko tästä nykyrungosta oikeasti voittamaan mestaruutta?

Rangersin tämänhetkinen tilanne palkkakaton suhteen pitää huolen siitä että ilman isompia ja dramaattisia liikkeitä GM Chris Druryn kädet ovat melkoisen sidotut, ja lähtökohtaisesti kesän aikana voitaneen odotella jälleen enemmänkin kokoonpanon aukkoja täyttäviä täsmähankintoja, kuin mitään järisyttäviä naarauksia. Barclay Goodrowin ylihintaisesta sopimuksesta eroonpääsy oli kuitenkin Drurylta kiitelty liike, ja viime päivinä huhut ovat voimistuneet myös sen suhteen että kapteeni Jacob Troubakin saattaisi olla lähtökuopissa mainitun palkkakattotilanteen johdosta. Onnistuuko Drury vetämään vielä toisenkin kanin hatusta samana kesänä ja hankkiutumaan eroon myös tästä ylihintaisesta sopimuksesta, ja avaako tämä mahdollisesti ovet sille yhdelle tai useammalle käänteentekevälle hankinnalle, joita Rangers olisi tarvinnut niin kovasti kevään ratkaisuhetkillä? Tämä joukkue on todistanut jo pärjäävänsä enemmän kuin hyvin runkosarjassa, mutta mitkä ovat ne puuttuvat elementit joiden avulla Rangers saadaan kammettua sinne ihan liigan terävimpään kärkeen, ja todelliseksi contenderiksi? Näiden, ja monien muidenkin kysymysten johdosta seurattavaa ja spekuloitavaa riittää pitkin kesää Rangers-rintamalla.

Sitten vielä pieni katsaus nykyiseen kokoonpanoon ja sopimustilanteisiin, taalojen perässä kausi johon diili päättyy. Yhdenkään UFA-statuksella olevan pelaajan en usko ensi kaudeksi palaavan, joten jääköön ne näistä listauksista pois.

Keskushyökkääjät:

Mika Zibanejad, 8 500 000$ (29-30)
Vincent Trocheck, 5 625 000$ (28-29)
Filip Chytil, 4 437 500$ (26-27)
Johnny Brodzinski 787 500$ (25-26)

Ns. virallisen ykkössentterin eli Mika Zibanejadin alavireisestä viime kaudesta huolimatta pullat ovat keskikaistalla melkoisen hyvin uunissa, ja oletusarvo on se että Ziba palaa välivuoden jälkeen tasolleen ja ennenkaikkea tasaisemmaksi tuottajaksi, eli toisinsanoen aidoksi NHL-tason ykkössenteriksi. Hieman yllättäen Vincent Trocheck pelasi uransa tehokkaimman kauden hypätessään alkukaudesta tipahtaneen Filip Chytilin tilalle kakkosketjuun, ja muodosti laituriensa kanssa Rangersin koko kauden ylivoimaisesti parhaan ketjun. Aikoinaan ihmetyttänyt pitkä diili on osoittautumassa Rangersin kannalta erinomaiseksi, ja viimeistään pudotuspeleissä Trocheck pelasi itsensä kannattajien sydämiin periksiantamattomuudellaan, ja saanee tästä hyvästä rintaansa alkavalla kaudella sen A:n, josta Barclay Goodrow luopui suunnattuaan Sharksin riveihin. Filip Chytilin runkosarja meni täysin pipariksi jälleen kerran loukkaantumisten takia, mutta yllättäen tämä palasi Rangersin riveihin pudotuspeleissä, vaikka osa pelkäsi nuoren miehen uran olevan jo ohi toistuvien aivotärähdysten seurauksena. Jos Chytil pysyy terveenä alkavalla kaudella ja ottaa pitkään odotetun lopullisen harppauksen, Rangersin sentterikalusto alkaa näyttää melkoisen hyvältä, ja voitaneen odottaa että AHL-jyrä Jonny Brodzinski saa kesän aikana vielä itselleen haastajan nelosketjun keskikaistalle.

Vasemmat laitahyökkääjät

Chris Kreider, 6 500 000$ (26-27)
Artemi Panarin, 11 642 867$ (25-26)
Will Cuylle, 828 333$ (24-25)
Adam Edström, 846 667$ (24-25)

Vasemman laidan kulmahampaina toimivat edelleen seuran kokoneinta kaartia edustava, kenties liigan paras maalineduspelaaja Chris Kreider, sekä runkosarjassa täysin villiksi äitynyt Artemi Panarin. Molemmat ovat ylittäneet jo tovi sitten 30 vuoden ikärajan, mutta ainakaan toistaiseksi tämä ei ole näkynyt otteissa, ja jälkimmäinen murskasikin aiemman ennätyksensä eli 96 pistettä takomalla runkosarjassa peräti 120 pinnaa. Valitettavasti kumpikaan ei saanut parastaan irti kauden ratkaisevimmalla hetkellä Panthersia vastaan, ja vaikka molemmat tulevat takomaan tulosta tulevallakin kaudella, kausi kaudelta kysymysmerkit lisääntyvät näiden tähtien ympärillä. Onko näistä kavereista pelastamaan päivää kun sitä eniten tarvitaan? Tulokas Will Cuylle oli kauden positiivisimpia yllättäjiä, ja nuorukainen näyttikin kaukalossa jo ensimmäisellä kaudellaan paitsi kypsältä, mutta myös mukavan röyhkeältä, eli juuri siltä mitä Rangers on kaivannutkin. Adam Edström nousi pelaavaan kokoonpanoon satunnaisesti, ja on yksi niistä pelaajista joka joutuu kamppailemaan harjoitusleirillä tosissaan ottaakseen paikan ylhäältä. Haastajia lienee tulossa tällekin tontille.

Oikeat laitahyökkääjät

Alexis Lafreniére, 2 325 000$ (24-25)
Kaapo Kakko, 2 400 000$ (24-25)
Jimmy Vesey, 800 000$ (24-25)
Matt Rempe, 820 000$ (24-25)

Jo tuskallisen tutuksi muodostunut operaatio Kadonneen oikean laidan metsästäjät jatkui Rangersin osalta kuluneellakin kaudella, eikä toimivaa palasta Kreiderin ja Zibanejadin rinnalle löydetty vieläkään, lukuisista eri nimistä ja kokeiluista huolimatta. Tokkopa kukaan osasi arvata Pavel Buchnevichin lähdön jälkeen kuinka tuulinen tuo paikka tulisi olemaan, eikä sen koommin Kaapo Kakko, Jack Roslovic, Jimmy Vesey kuin kukaan muukaan sementoinut asemaansa kärkiketjun laidassa, ja tänä kesänä Drurylla on jälleen edessään epätoivoinen odysseia tuon palasen löytämiseksi. Nykypelaajista Kaapo Kakko on luonnollisesti se jonka on odotettu kehittyvän Rangersin kärkinimeksi oikean laidan suhteen, mutta odotettu harppaus liigan eliittiin antaa edelleen odottaa itseään, ja vaikka Kakko saikin alkukesästä vuoden jatkosopimuksen, huhut ovat viemässä tätä muualle siirron myötä jo mahdollisesti draftin aikoihin. Rangers on antanut Kakolle aikaa kehittyä, mutta tuloksenteon suhteen tulppa ei ole yksinkertaisesti auennut, joten ehkä voisi olla molemmille parempi ratkaisu etsiä uusia ratkaisuja, niin ikävä kuin se onkin suomalaisena Rangers-fanina sanoa Kakkoon kohdistuneiden isojen odotusten jälkeen.

Kolikon kääntöpuolena toimii kuitenkin Alexis Lafreniere, jonka alkuun hämmentävältä vaikuttanut siirto oikeaan laitaan osoittautui täysosumaksi, ja tämä niinikään isoin odotuksin aikoinaan Rangersiin saapunut kärkivaraus otti vihdoin sen harppauksen kohti sitä tasoa, jota myös tältä on odoteltu useamman kauden ajan. Käytännössä vailla ylivoima-aikaa pelannut Lafreniere nakutti Panarinin ja Trocheckin rinnalla uransa parhaat tehot hätyytellen sekä 30 maalin että 60 pisteen rajaa, ja kaikki merkit viittaavat siihen että sama noususuhdanne jatkuu myös tulevalla kaudella, sillä niin eri pelaajalta Lafreniere näytti runkosarjassa, mutta ennenkaikkea pudotuspeleissä jossa tämä oli Rangersin parhaimmistoa. Monille Lafrenieren tehot saattavat olla edelleen pettymys ykkösvarauksen odotuksiin nähden, mutta toimikoon tämä esimerkki muistutuksena siitä että vaikka kaikki kärkivaraukset eivät olisikaan niitä mcdavideja ja matthewseja vielä ensimmäisillä kausillaan, joskus pitää olla vaan kärsivällinen ja antaa näille nuorille aikaa. Jos Lafreniere murtautuu alkavalla kaudella Rangersin ykkösylivoimaan, 40 maaliakaan ei pitäisi olla mikään mahdottomuus. Kauden positiivisin yllättäjä.

Bottom six-paikkoja miehittävät ikiraataja Jimmy Vesey, sekä eräänlaiseksi kauden komeetaksi noussut Matt Rempe, jolla on kuitenkin edelleen todistettavaa NHL-tasolla kaikesta hypestä huolimatta. Pelipaikka ylhäällä ei ole selviö tulevallakaan kaudella kaikesta ylenpalttisesta mediahuomiosta, pöhinästä ja fanien ihastelusta huolimatta.

Puolustus

Adam Fox, 9 500 000$ (28-29)
Ryan Lindgren RFA
K'Andre Miller, 3 872 000$ (24-25)
Braden Schneider RFA
Jacob Trouba, 8 000 000$ (25-26)
Zac Jones, 812 500$ (24-25)

Adam Foxin johtama pakisto on edelleen yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta. Norris-voittaja Foxin rinnalla on urakoinut jo vuosia Ryan Lindgren, jonka sopimus on tosin katkolla tänä kesänä. Lindgren on noussut niinikään tietyn faniosaston suosikiksi periksiantamattomalla pelityylillään, joka on ruvennut näkymään kuitenkin toistuvina loukkaantumisina viime kausien aikana, ja jääkin nähtäväksi haluaako Rangers sitoutua Lindgreniin pitkäaikaisesti juuri tuosta syystä. Runkosarjan loppupuolella kakkospariksi muovautui loukkaantumisten johdosta Miller-Schneider, ja vaikka molemmat nuorukaisista kävivät kauden aikana läpi omat vastoinkäymisensä, näistä kavereista on Rangersille iloa vielä pitkäksi aikaa, ja kun ikää on mittareissa vasta 24 ja 22 vuotta, kehitysaskelia on lupa odottaa. Zac Jones lähtee syksyllä tavoittelemaan jälleen kerran paikkaa vakiorotaatiossa, mutta kesän suhteen se kuumin peruna on tottakai se mitä Rangers tekee kapteeninsa Jacob Trouban suhteen. Koko liigan kiistatta rakastetuimmaksi pelaajaksi etenkin viime kausina noussut Trouba jatkaa edelleen sitkeästi valitsemallaan Dr Jekyll & Mr Hyde-linjalla, ja vaikka mies onkin parhaimmillaan väkevä oman pään luuta ja arvokas alivoimapelaaja, heikkoudet pelaamisessa tuntuvat vain korostuvan vuosi vuodelta, ja kun Trouba on koittanut selvästi kompensoida muita pelillisiä puutteitaan fyysisyydellään, yli on meinanut pärskyä kerran jos toisenkin, eikä supinaa kapteenin tiimoilta ole todellakaan puuttunut muissa leireissäkään. Loppukaudesta loukkaantumisista kärsinyt Trouba löysi itsensä kolmosparista, eikä tämä ole varmasti sitä mitä sen koommin Rangers kuin kahdeksan miljoonan dollarin kapteeni itsekään haluaa, joten jää nähtäväksi miten tilannetta pyritään korjaamaan kesän aikana. Trouba pistää itsensä ja pääkoppansa tikkiin, vai saako Drury diilattua ukkelin muualle jollain mystisellä taikatempulla?

Maalivahdit

Igor Shestyorkin, 5 666 667$ (24-25)
Jonathan Quick, 1 275 000$ (24-25)

Rangers on ollut jo vuosikausia tilanteessa jossa sen ei ole tarvinnut juurikaan huolehtia maalivahtipelistä, eikä näin tapahtunut männä kaudellakaan. Kauteen hieman hitaasti syttynyt Igor Shestyorkin lämpeni kevään mittaan kuin hellankoukku, ja oli kauden loppusuoralla jälleen joukkueensa ylivoimaisesti paras pelaaja, ja se Henrik Lundqvistin mantelinperijä, joka antaa tälle joukkueelle joka ilta mahdollisuuden voittaa, niin kliseinen sanonta kuin tuo onkin. Kenties maailman parasta maalivahtia odottaa pian kenties koko liigan isoin sopimus maalivahdille, ja tuotakin varten Rangersin täytyy miettiä väkisilläkin rahankulutustaan, sille vuosikausia pilkkahintaan pelanneen Igorin arvo on kaikkien tiedossa ja palkkapäivä todellakin tulossa. Veteraaniosastoa edustava Jonathan Quick näytti harjoituspeleissä totaaliselta hutihankinnalta, mutta sai aktinsa kasaan kovapäisen veteraanin tavoin runkosarjassa, antaen Shestyorkinille ja Rangersille hyvän selkänojan kun nämä sitä tarvitsivat. Rangers-uniformuun eka kertaa junnuvuosiensa jälkeen palannut Quick teki vuoden jatkosopimuksen jo runkosarjan aikana, ja tuohon diiliin ovat tyytyväisiä varmasti molemmat osapuolet.

Eli siinäpä ne pääpiirteittäin. Tarkoitus oli pitää homma lyhyenä ja ytimekkäänä, mutta kuten meikäläisen raapustuksia aiemmin lukeneet ovat saattaneet huomata, tiivistys ei kuulu valitettavasti vahvuuksiin. Pahoittelut myös mahdollisista asia- ja kirjoitusvirheistä, kello on jo tässä vaiheessa pirusti liikaa, ja vaikka päässä pyöriikin kaikennäköisiä veikkauksia, spekulointeja ja toiveita tulevaa kautta ajatellen, eiköhän noita ehdi itse avaamaan myöhemminkin. Pääasia että saadaan meuhkaaminen taas käyntiin pienen breikin jälkeen, ja sitä riittää varmasti tulevankin kaudella aikana sillä kuten kaikki varmasti tiedetään - tylsää Rangersin seurassa ei ole koskaan.

Joten ei muuta kuin kesän tapahtumia odottelemaan ja jännäämään, sekä palstatovereiden ajatuksia lueskelemaan. Tästä se taas lähtee.

L G R!
 
Viimeksi muokattu:

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotenkin tuntuu, että parasta mitä Rangersille voisi tapahtua alkukaudesta, olisi joko Kreiderin tai Ziban loukkaantuminen. Tällöin jouduttaisiin pakosta katsomaan muitakin mahdollisia ketjukoostumuksia. Alivoimallahan ovat loistava kaksikko, mutta 5vs5-pelissä ovat aika blaah.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Onko muita jotka elättelevät toiveita siitä, että Trouban lisäksi myös Lindgren jatkaa matkaansa? Tilastollisestihan tuo oli Rangersin kokolailla heikoin puolustaja viime vuonna (saattaa johtua loukkaantumisista, saattaa johtua uudesta pelisysteemistä) ja jatkosopimus haiskahtaa jo nyt Staalin ja Girardin tieltä.

Foxin tilastot olivat viime vuonna selkeästi parempia ilman Lindgreniä kuin sen kanssa, joten pelkästään siksi, että on "luotettava pakkipari" ei kannattaisi mitään sitouttaa.

Jännät päivät menossa joka tapauksessa ja twitteriä tulee vilkuitua tämän tästä, että joko jotain isoa tapahtuu. Olettaisin, että ensi kauden kokoonpanon osalta ollaan jo todella viisaita viikon päästä.
 

JoukaHainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers ja Jaromir Jagr
Ej Emery vuorolla 30 Rangersiin. Oli Buttonin listalla #16, Bobin listalla #27. Kovasti kehuttiin u18 - kisojen otteista jopa kisojen yhdeksi parhaimmista pakeista. Ihan tyytyväinen valintaan. Vaikuttaa suhteellisen varmalta nhl-tulevaisuus, vaikka eihän näistä ykkösen peräpään varauksista voi ikinä tietää.

Huomiselle toiveina treidejä.
 

Jimisola

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Juuse Sarokselle 8x$7,74 sopimus, minkä toivoisi vähän hillitsevän näitä Shestyn yli $10m AAV puheita, todennäköisesti olen kuitenkin väärässä. Jos saataisiin Shesty kohtuulliseen $8,5m tasoon lukittua niin mahtava juttu, mutta itse en tähän usko. En myöskään halua maksaa kenellekään maalivahdille yli $10m, vaikka Bob juuri todisti, että kalliilla kassarillakin voi voittaa. Rangers on ollut jo Henken ajoista lähtien liian maalivahtiriippuvainen jengi.
 

Lava

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ej Emery vuorolla 30 Rangersiin. Oli Buttonin listalla #16, Bobin listalla #27. Kovasti kehuttiin u18 - kisojen otteista jopa kisojen yhdeksi parhaimmista pakeista. Ihan tyytyväinen valintaan. Vaikuttaa suhteellisen varmalta nhl-tulevaisuus, vaikka eihän näistä ykkösen peräpään varauksista voi ikinä tietää.

Huomiselle toiveina treidejä.
Osaako joku arvioida onkohan varmempi valinta ollut tämä Emery, kuin huhuttu Charlie Elick?
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Juuse Sarokselle 8x$7,74 sopimus, minkä toivoisi vähän hillitsevän näitä Shestyn yli $10m AAV puheita, todennäköisesti olen kuitenkin väärässä. Jos saataisiin Shesty kohtuulliseen $8,5m tasoon lukittua niin mahtava juttu, mutta itse en tähän usko. En myöskään halua maksaa kenellekään maalivahdille yli $10m, vaikka Bob juuri todisti, että kalliilla kassarillakin voi voittaa. Rangers on ollut jo Henken ajoista lähtien liian maalivahtiriippuvainen jengi.


New York postin mukaan Shesterkinin leiri haluaisi uuden sopimuksen olevan 14% palkkakatosta mikä meinaisi sitä, että se olisi noin 12.9 milliä kaudessa, jos siis palkkakatto nousee tuohon 92 milliin 25-26 kaudelle. Hurjalta kuulostaa summa maalivahdille, mutta kyseessä toki sarjan top3 maalivahti. Jos tuo nypostin lähde pitää paikkansa niin voidaan Manhattanilla lopettaa unelmointi alle 10 millin lapusta samantien. Kovan paikan edessä ollaan toimistollakin kun Shesty voi ottaa sen kortin käyttöön, että testauttaa sitten UFA markkinat, jos Rangersin tarjous jää kauas tuosta.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

New York postin mukaan Shesterkinin leiri haluaisi uuden sopimuksen olevan 14% palkkakatosta mikä meinaisi sitä, että se olisi noin 12.9 milliä kaudessa, jos siis palkkakatto nousee tuohon 92 milliin 25-26 kaudelle. Hurjalta kuulostaa summa maalivahdille, mutta kyseessä toki sarjan top3 maalivahti. Jos tuo nypostin lähde pitää paikkansa niin voidaan Manhattanilla lopettaa unelmointi alle 10 millin lapusta samantien. Kovan paikan edessä ollaan toimistollakin kun Shesty voi ottaa sen kortin käyttöön, että testauttaa sitten UFA markkinat, jos Rangersin tarjous jää kauas tuosta.
Joo, kovaltahan tuo kuulostaa, mutta toisaalta palkkakaton on ennustettu nousevan nyt nopeammin jatkossakin, eli tuo prossa alkaisi tuosta laskea sitten jo heti seuraavasta kaudesta alkaen. Kyseessä vielä nuorehko ja tasaisen varmasti koko uransa esiintynyt vahti, joten melkeinpä naulaisin kiinni jopa tuolla hinnalla, mutta jos siitä vähäsen saisi tingittyä, niin hyvä.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Niin, Shestyn on varmaan aika helppo pyytää ainakin noita Panarinin rahoja, kun on vuosia hoettu, että on joukkueen paras pelaaja ja maailman paras maalivahti.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Joo, kovaltahan tuo kuulostaa, mutta toisaalta palkkakaton on ennustettu nousevan nyt nopeammin jatkossakin, eli tuo prossa alkaisi tuosta laskea sitten jo heti seuraavasta kaudesta alkaen. Kyseessä vielä nuorehko ja tasaisen varmasti koko uransa esiintynyt vahti, joten melkeinpä naulaisin kiinni jopa tuolla hinnalla, mutta jos siitä vähäsen saisi tingittyä, niin hyvä.
Pyyntö pelaajan ja agentin suunnalta on tottakai aina vähän yläkanttiin neuvottelujen alkajaisiksi, joten eiköhän se tuosta tule vähän laskemaan ajan saatossa. Ja vaikka vuosiliksa tulisikin - tai todennäköisesti tuleekin - menemään reippaan yli sen kymmenen miljoonan, kyllä minä löisin rahaa pöytään sen pidempää miettimättä. Todennäköisesti lopullinen prosenttiosuus tulee olemaan aikalailla sama mikä Lundqvistille maksettiin aikoinaan, ja nuokin lukemat ja palkkakatot tulevan tosiaan muuttumaan siedettävämpään suuntaan tulevina kausina. Ei tällaisia maalivahteja kuitenkaan joka oksalla kasva, ja kuten Jeff Marek hyvin totesi: Tämä tuleva diili on juuri sellainen "ongelma" jonka aika moni laatuveskan perään haikaileva seura ottaisi mielellään vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Onkohan Rangersilla jotain suunnitelmaa, mitä tuon Trouban mahdollisen ulostuksen jatkoksi tehdään? Jotenkinhan tuo pitäisi paikata, vai annetaanko vain mm. Jonesille lisää roolia ja täydennetään kesken kauden jos tarpeen/ajankohtaista?
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Onkohan Rangersilla jotain suunnitelmaa, mitä tuon Trouban mahdollisen ulostuksen jatkoksi tehdään? Jotenkinhan tuo pitäisi paikata, vai annetaanko vain mm. Jonesille lisää roolia ja täydennetään kesken kauden jos tarpeen/ajankohtaista?
Ainakin tämä päivän osalta mukaan ei vaikuta tarttuvan mukaan oikein mitään. Olikohan Drurylla oletus että Trouban keissi saadaan hoidettua jo viikonlopun aikana maaliin, ja tänään olisi tehty sitten raivatulla palkkakattotilalla jotain merkittävää? Tiedä häntä, mutta tällä hetkellä meillä on edelleen tyhjyyttään ammottava oikea laita, kyrpiintynyt kapteeni ja hiljainen kylätie siirtojen suhteen, markkinoiden kuivuessa pikkuhiljaa kasaan. En minä mitään Stamkosta sieltä odotellut, mutta edes... jotain.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ainakin tämä päivän osalta mukaan ei vaikuta tarttuvan mukaan oikein mitään. Olikohan Drurylla oletus että Trouban keissi saadaan hoidettua jo viikonlopun aikana maaliin, ja tänään olisi tehty sitten raivatulla palkkakattotilalla jotain merkittävää? Tiedä häntä, mutta tällä hetkellä meillä on edelleen tyhjyyttään ammottava oikea laita, kyrpiintynyt kapteeni ja hiljainen kylätie siirtojen suhteen, markkinoiden kuivuessa pikkuhiljaa kasaan. En minä mitään Stamkosta sieltä odotellut, mutta edes... jotain.
Alkaa näyttää siltä, että pitkälti samalla rungolla kauteen lähdetään, ja peliliikkeet jää kauden aikana tehtäviksi. No, saahan noita treidejä tehdä edelleen, mutta vaikea nyt nähdä ennalta mitään kummoista tässä kesän aikana. Trouba- keissi tietysti läikkyy nyt vielä. Onko tosiaan päätetty jo, ettei ole kuvioissa, vai onko vielä mahdollista, että kyynärpäät heiluu Gardenissa edelleen ;)
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Reilly Smith Penguinsista ilmeisesti varausvuoroja vastaan, tarkemmat tiedot vielä hämärän peitossa mutta eiköhän nuo kohta selviä.

Brendanin veljeä huhuiltiin Rangersiin joskus Gallantin saapuessa Manhattanille, mutta divarivastustajaa lähemmäs häntä ei saatu. Ei nyt mikään mullistavin hankinta, mutta jotain sentään oikealla laidalle. En innostu ylettömästi, mutta en myöskään dumaa.

Menivätkö ne vapaat palkat nyt sitten tähän kokonaan.
 

True Blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, TPS
Tarasenkoa sieltä vielä olis tulossa, mahtaako Kaapo lähteä sitten treidissä pihalle myöhemmin
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tarasenkoa sieltä vielä olis tulossa, mahtaako Kaapo lähteä sitten treidissä pihalle myöhemmin
Devils kai myös perässä. Ei tuo Tarasenko nyt ihan hirveitä innostuksia herätä. Viime visiitti ei ollut loistelias, ja myös pelaajatyyppinä vähän sellainen, joka ei tuo sitä mitä uupuu. Mutta mahtuishan tuo porukkaan, ei siinä.
 

True Blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, TPS
Devils kai myös perässä. Ei tuo Tarasenko nyt ihan hirveitä innostuksia herätä. Viime visiitti ei ollut loistelias, ja myös pelaajatyyppinä vähän sellainen, joka ei tuo sitä mitä uupuu. Mutta mahtuishan tuo porukkaan, ei siinä.
Taso laskenut kyllä, mut pienellä sopparilla sisään vaan
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Jos Penguins ei pidättänyt Smithin palkkaa, eikai tuohon Tarasenkoon ole millään varaa? Oletuksena siis että Lindgrenin ja Schneiderin sopimuksiin uppoaa yhteen joku 6+ miljoonaa.

Tietysti joku treidi avaisi kummasti pelivaraa.

E: Komento takas, Pens pitää kuulemma 25 pinnaa Smithin palkasta, eli tämän cap hit 3.75 miljoonaa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Siinä ne hankinnat nyt sitten kai oli, eli Smith ja Carrick alaketjuihin/rotaatioon. Aika kuivat on FA-markkinat nyt jo, kun Tarasenko ja Roslovic löysivät uudet osoitteet.

Toki treidejä voi edelleen tehdä, ja akselilla Kakko-Trouba kai voi jotain tapahtua. Tarasenko meni muuten Wingseihin, joka oli myös huhuttu Trouba-kohde. Jos Kakkoa ei treidata, niin oisko siinä taas sauma ykkösessä sitten tarjolla, vai meneekö Chytilille, jolle ei oikein alaketjuihin jäisi päteviä kavereita?
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Niin, Smith <-> Goodrow on selkeästi tietysti eteenpäinmenoa ja joukkuetta vahvistava liike, mutta kyllähän tässä silti, jos tämä tällaiseksi jäisi, olisi todettava kesän olleen epäonnistuminen. Mutta, vaikka valtaosa tapahtumista tuleekin tuohon pariin päivään aina, onhan tässä vielä koko kesä aikaa saada Trouba tumpattua ja jotain kauppoja viriteltyä. Nyt oltaisiin tilanteessa, jossa pitäisi luottaa siihen, että nuorempi siipi kehittyy merkittävästi suhteessa vanhemman polven hyytymiseen enkä tiiä kuinka paljon sellaiselle on perusteita.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Jos Kakkoa ei treidata, niin oisko siinä taas sauma ykkösessä sitten tarjolla, vai meneekö Chytilille, jolle ei oikein alaketjuihin jäisi päteviä kavereita?
Vaikka olisikin lähtökohtaisesti aika järjetöntä lähteä hajottamaan sitä viime kauden ainoaa ketjua joka tuntui toimivan, olisin jopa itse valmis koittamaan sellaista ratkaisua että Lafreniere istutettaisiin tuohon Kreiderin ja Zibanejadin rinnalle. Kyseessä on tällä hetkellä Rangersin vaarallisin oikea laitahyökkääjä, joka näytti jo viime kauden loppupuolella siltä että pystyy halutessaan ratkomaan vaikka pelejä yksinään kun sille päälle sattuu. Eli voisiko ratkaisu tuon tontin suhteen löytyä niinkin läheltä kuin samasta top kutosesta? Ehkä Laffyn kaltainen röyhkeä, taitava ja nopeuttaankin selvästi parantanut opportunisti voisi olla se joka saa Kreiderin ja Zibanejadin heräämään henkiin. Samalla Kakon voisi istuttaa sitten tuohon Panarinin ja Trocheckin rinnalle, ja ehkä tämäkin saisi hanojaan auki näiden kahden kanssa, eikä jäisi ainakaan ketjukavereista kiinni.

Ja korostettakoon että tämä on siis vain omaa epätoivoista pähkäilyä millä saataisiin jotenkin aktivoitua sekä tuo bestispari että Kakko, ja samalla ratkaistua ongelma oikean laidan suhteen. Chytil jatkaisi tässä pähkäilyssä siis kolmosen keskellä, laidoillaan Cuylle ja Smith.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Vaikka olisikin lähtökohtaisesti aika järjetöntä lähteä hajottamaan sitä viime kauden ainoaa ketjua joka tuntui toimivan, olisin jopa itse valmis koittamaan sellaista ratkaisua että Lafreniere istutettaisiin tuohon Kreiderin ja Zibanejadin rinnalle. Kyseessä on tällä hetkellä Rangersin vaarallisin oikea laitahyökkääjä, joka näytti jo viime kauden loppupuolella siltä että pystyy halutessaan ratkomaan vaikka pelejä yksinään kun sille päälle sattuu. Eli voisiko ratkaisu tuon tontin suhteen löytyä niinkin läheltä kuin samasta top kutosesta? Ehkä Laffyn kaltainen röyhkeä, taitava ja nopeuttaankin selvästi parantanut opportunisti voisi olla se joka saa Kreiderin ja Zibanejadin heräämään henkiin. Samalla Kakon voisi istuttaa sitten tuohon Panarinin ja Trocheckin rinnalle, ja ehkä tämäkin saisi hanojaan auki näiden kahden kanssa, eikä jäisi ainakaan ketjukavereista kiinni.

Ja korostettakoon että tämä on siis vain omaa epätoivoista pähkäilyä millä saataisiin jotenkin aktivoitua sekä tuo bestispari että Kakko, ja samalla ratkaistua ongelma oikean laidan suhteen. Chytil jatkaisi tässä pähkäilyssä siis kolmosen keskellä, laidoillaan Cuylle ja Smith.
Kyllä tuota kokeilla voi, ja nopeahan tuosta on palata sitten takaisin vanhoihin, jos Laffy ei ykköstä herätä. Ja tuo kolmonen tuntuu itse asiassa ihan hyvältä, Smith kuitenkin ollut tasainen viidenkympin nakuttaja, vaikka Pensissä meni vähän vihkoon.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Jos Kakko jatkaa joukkueessa vielä syksyllä, näkisin että ainoa paikka miehen pelata on Chytilin vieressä. Siinä oli ainoa kerta, kun miehessä näki selviä elonmerkkejä tällä kaudella. Onko Chytilin tehtävä sitten saada Kakosta tehoja irti onkin toinen asia. Kid Line voisi toimia nykyisin muutenkin jo kohtuu hyvin, mutta Lafreniere pelasi itsensä siitä ulos.

Eihän tuolla free agent -pelaajaliikenteellä vielä kuuhun mennä, mutta katsotaan nyt. Epäilen, että noissa Trouba/Kakko -caseissa kyllä vielä ainakin toinen on liikahtanut kun training camp alkaa. Troubaa epäilen, vähän epäluottamuslause kapteenille tuollainen julkinen huhumylly. Hiukan on kyllä miehen rooli pudonnut siitä, kun odotettiin Winnipegistä ykkösylivoiman pyörittäjää.

Laitetaan loppuun vielä preseason-pelit, joista varsinaisesti itse kausi sitten ainakin itselleni alkaa:

Mon, Sep 23@ Boston12:00 AM
Wed, Sep 25vs NY Islanders2:00 AM
Fri, Sep 27vs Boston2:00 AM
Tue, Oct 1@ New Jersey2:00 AM
Wed, Oct 2vs New Jersey2:00 AM
Sat, Oct 5@ NY Islanders2:00 AM
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Lindgren hakeutui välimieskäsittelyyn. Vaikuttaahan tuokin johonkin,että mitä sieltä tulee. On ilmeisemmin kuitenkin Rangersissa jatkamassa, ei ainakaan huhuissa esiintynyt, joskaan en rapakon takaisia pöhinöitä ole kuulostellut juurikaan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Panarinkin sitten ilmeisesti osallistuu venäjällä johonkin putinin näytösotteluun. Vähän korpeaa, jotenkin luulin, ettei edes ole kovin toivottu vieras noihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös