New York Rangers 2022–2023 – nousu huipulle?

  • 134 870
  • 518

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
On kyllä ns. lievä ero edellisen kauden alkuun, kun voitettiin jatkuvasti väärin Igorin seisoessa päällään. Nyt on kyllä ollut parhaimmillaan ihan rehellistä ylikävelyä, ja lukemat mairittelevat vastustajia. Shesterkiniltä ei ole erikoisuuksia vaadittu eikä ole edes erikoisuuksia esittänyt, vaan lähinnä menee nyt joukon jatkona. Hänelle se suotakoon, luotan että pitää joukkuetta pystyssä kun tarvitaan ja että joukkueen puolustaminen ylipäätään tiivistyy. Sellainen olo on kuitenkin jäänyt, että parhaimmillaan Shesterkin on kiekkosateessa, täytyy alkaa kiinnittää huomiota että meneekö tämä vain mutuilun piikkiin.

Josen ei pitäisi nykyformilla aiheuttaa suurempia ongelmia.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Vähän oli kaksijakoinen peli kun kaksi erää oli homma hallussa ja ois pitänyt ratkaista ja sitten katastrofaalisen huono kolmas erä ja huvittavan hävettävä jatkoaika. Ei kuitenkaan vielä jaksa olla mahottoman huolissaan, noita sattuu.

Sen sijaan nyt varmaan voi nostaa Kravtsovin pelaamaan sinne Chytilin ketjuun niin on silläkin joku kaveri jonka kanssa hyökätä. Sammy Blais on kyl uskomattoman tyhjänpäiväinen jääkiekkoilija ja odottelenkin malttamattomana sitä päivää kun sitä ei nähdä kentässä jolla on joku hyökkäystarkoitus. Jos halutaan väkisin pitää Reavo kokoonpanossa niin sitten Blais vaan surutta vilttiketjuun, mutta ehkä järkevin ratkaisu olisi laittaa reavo pois ja Blais voisi harrastaa päätöntä kimpoiluaan nelosessa mihin se paremmin sopii.

E. Colorado nappasi Huntin waivereilta, mikä ei tietenkään hirveästi yllätä.
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Katsoin vain ensimmäistä erää, mutta otteista huokui pieni ylimielisyys. Ylivoimalla ongelmia tuotti vastustajan kova paine. Quinn tuntee Rangersin pelaajien vahvuudet ja heikkoudet, joka osaltaan selittää ylivoiman epäonnistumista. Foxin pelaaminen näytti myös vähän pipolätkältä. Myös Igor tuntuu kauden alussa kuolevaiselta ja 1. maalissa mielestäni hieman ylipelasi poikittaisliikettä.

Ymmärrän myös sen, että ylivoima on toiminut aikaisemmin hyvin ja 1. ylivoimaa peluutetaan paljon. Toisaalta nyt kun meno oli laiskaa ja kentällä oltiin se lähes koko 2 minuuttinen, niin sekin alkoi hieman turhauttamaan. Mieluummin kentällä se 60 sek. , jonka aikana yrittää kaikkensa, kun 2 minuuttia neppailua, Kiitos

Ensimmäisessä erässä Kakon tekeminen oli hyvää, varsinkin kun ottaa huomioon lukuisat erikoistilanteet. Välillä meni pitkiä aikoja penkillä istuen. Kuitenkin kentälle päästyään näytti tekevän hyvä oikea-aikaisia ratkaisuja kiekolla.

Uskoisin, että Rangers tulee seuraavaan peliin hieman erilaisella asenteella
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
NYR on todellakin noussut vahvan contenderin tasolle, kun liigan yhtä surkeinta vastaan vedetään vihkoon. Kovissa matseissa sitten taas kiinnostaa.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Semmoinen kompurointi sitten tähän väliin. Vastassa viisi putkeen hävinnyt Sharks joka tarjosi heti pelin kärkeen kunnolla saumoja noilla jäähyillään, mutta jotenkin arvasi jo tehottoman YV-neppailun perusteella että ei ole tulossa helppo ilta, ja toki täytyy myös kehua Sharksin erinomaista alivoimaa.

Kaksi erää jaksettiin painaa näennäisesti ja tolpatkin kolisivat pariin kertaan, mutta toisella erätauolla tapahtui ilmeisesti jonkin sortin kollektiivinen ulospuhallus kaikkien paitsi Igorin osalta. Kaksi (2!!!) laukausta kolmanteen erään kertoo millä asenteella lähdettiin ratkomaan peliä, ja homman kruunasi tuo jatkoaika joka näytti lähinnä siltä että jälleen oltiin tultu suoraan jatkoilta samoilla silmillä. Ei jäänyt puuttumaan kuin Benny Hillin tunnari taustamusiikkina, voi helkkari sentään.

Gallant oli pelin jälkeen ymmärrettävästi suht kuumana, ja kutsui esitystä häpeälliseksi. En väitä vastaan. Pinnakin oli liikaa tällaisen esityksen jälkeen, hyi.
 

ReYaSu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Sharks-peliä lukuun ottamatta hyvännäköistä tekemistä. Omissa kirjoissani täysin SC-contender. Edes Avs ei pysty liikuttelemaan kiekkoa noin niin kuin näiden ykkös-yv. Kukaan ei pysty. Panarin on aivan älytön äijä ja Zibanejad dominoi myöskin ihan miten haluaa. Nuori, kehittyvä, hyvä puolustus läpi kokoonpanon, laadukkaampia äijiä kuin ymmärretään, ja mv-peli kuosissa, nuoret hyökkääjät vihdoin tulossa odotetusti. Voi viedä kannun.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Zibanejad dominoi myöskin ihan miten haluaa.
Ziban one-timer on tainnut jäädä vähän Stammerin, Ovien ja Paten vastaavien varjoon, mutta ei mielestäni ihan hirveästi kalpene näille ykköstykeille. Lähtee nopeasti, tarkasti ja välillä todella hankalankin näköisistä asennoista, joissa syöttö tulee huomattavan paljon liian eteen/taakse ja silti kiekko löytyy hyvällä prosentilla verkosta. Tuhoisa ase ylivoimalla.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Semmonen peli sitten tähän väliin. Koosteen perusteella ei ehkä kuitenkaan ihan numeroiden mukainen peli, vastustajan veska oli pelipäällä, meidän ei niinkään. Vähän jäi silti fiilis koosteestakin katsottuna, että työhaalarit pitäs kaivaa nöyrästi esiin nyt.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Joo ei ihan niin karu esitys mitä lukemat sanovat, mutta tukkoista joka tapauksessa. Peli virtasi Rangersin vinkkelistä valtaosin oikeaan suuntaan ja vetojakin meni perille, mutta syystä tai toisesta tuo varsinainen maalinteko on nyt sitten ihan perkeleellisen vaikeaa, ja jotenkin surkuhupaista että se ainoakin osuma tuli 5 vs 3-tilanteessa, kun Blue Jacketsin pelaaja meni nakkaamaan kiekon suoraan Panarinille parhaaseen mahdolliseen vetopaikkaan. Tarasovilta hyvä suoritus Blue Jacketsin maalilla toki, ja hyvin pitivät muutenkin ne ihan a-luokan tontit vähissä.

Ei ehkä Halakinkaan kannalta se ideaalein ilta, mutta en kyllä pistäisi hänen piikkiinsä kuin tuo toisen maalin joka olikin sitten aika karmiva hörppy. Nuo pitäisi napsia talteen kymmenen kertaa kymmenestä.

Chytilin tilannetta sitten seuraavaksi jännäämään, ikävästi kopsahti päähän yhteentörmäyksessä ja tuntui olevan kaveri sen verran kuutamolla että pahoin pelkään aivotärähdystä, joiden suhteen se toipuminen on mitä on. Eiköhän tuosta tänään tiedoteta.

Avsia vastaan sitten seuraavaksi ja siitä käynnistyykin suht tiivis putki, laskinkohan oikein että kuusi peliä kymmeneen päivää. Nyt olisi oikea hetki ryhtyä kiristelemään niitä nyörejä ja tekemään tulosta.
 
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Semmonen peli sitten tähän väliin. Koosteen perusteella ei ehkä kuitenkaan ihan numeroiden mukainen peli, vastustajan veska oli pelipäällä, meidän ei niinkään. Vähän jäi silti fiilis koosteestakin katsottuna, että työhaalarit pitäs kaivaa nöyrästi esiin nyt.
Pelin katsoneena täytyy todeta, että Columbus sumputti tuon keskustan todella hyvin. Ei sieltä parin tolpan lisäksi juuri mitään vaarallista saatu aikaan. Jopa ylivoima oli aneemista, vaikka Panarin ihan ansaitusti tuon yhden vieraan verkkoon upotti.
Äsken mainitun lisäksi vain oikeastaan Fox väläytteli pelin alkuun, mutta hänkin turhautui pelin edetessä.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Sellainen tuhnu siihen sitten. Päällimmäisenä jäi lähinnä mieleen Kakon hieno polkeminen alas, kun vierailla oli 2 vs. 1 ja heittäytymällä syötön katko juuri ennen kuin Johnny Hockey oli saamassa kiekon melko varmaan maalipaikkaan. MSG:n yleisöltä hienot suosionosoitukset Kaapolle tilanteesta.
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Peliä en katsonut, mutta tullaan näin erikseen kehumaan ja kiittelemään kasvanutta Rangers -ketjun aktiivisuutta. Aina ei ole tämäkään ollut itsestäänselvyys Jatkoajassa, mutta hyvin pysyy ajan tasalla joukkueen menosta, varsinkin kun ei ihan jokaista peliä veny enää katsomaan.

@Henkka taisi osua ihan ytimeen tuolla kommentillaan, että contendereiksi nousua tekevät joukkueet eivät jaksa ihan jokaisesta tiistaisesta Arizona -pelistä kiinnostua, vaan tajutaan runkosarjan olevan valmistava harjoitus. Kunhan ei liian perseilyksi mene, ja CBJ -pelissäkin voidaan varmaan vastustajallekin antaa krediittiä. Mutta esim. tuo Jose -pelin kolmas erä oli nolo suoritus.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs


Chytil odotetusti sivuun määrittelemättömän ylävartalovamman takia, ainakin seuraavan viikon poissa ja jos kyseessä on se uumoiltu aivotärähdys, tässä voi mennä vähän pidempäänkin. Jotenkin tuntuu että näitä loukkaantumisia on tullut nyt heti kauden alkuun jopa poikkeuksellisen paljon, ja aina kun joku tulee sairastuvalta takaisin, joku painelee sinne tilalle kuin läpsystä vaihtaen. Jospa tässä tulisi sitten joku kiekkojumalien loukkaantumiskiintiö täyteen heti ekojen viikkojen aikana, ja kevät mennään sitten täydellä kokoonpanolla.
 
Viimeksi muokattu:

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Sääli Chytilin kannalta kun on ollut suorastaan dominantti tuollaisessa muita alakenttäläisiä vastaan. Chytilillähän oli aivotärähdys myös vuosi sitten, joten toivotaan, että nyt maltetaan odottaa niin kauan, että on täysin toipunut. Sääli toki myös Kravtsovin kannalta kun ekassa pelissä loukkaantui itse heti ja nyt kun pääsi takaisin niin heti ensimmäiseen vaihtoon meni ketjun ainoa hyökkäyspäähän hyödyllinen jääkiekkoilija. Toivotaan siis myös, että Kravtsovia ei seuran puolesta tuomita ennenkuin on saanut pelata jonkun aikaa myös ketjukavereiden kanssa.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Rangersilta ihan laadukas esitys Coloradoa vastaan, mutta tällä kertaa meni näin rankkarit.

Rangers on muuten nyt hävinnyt tällä kaudella enemmän pelejä kuin voittanut ja vaikka tulosten takana olevista esityksistä ei vielä suuremmin kannata olla huolissaan niin kyllä niitä pisteitäkin olisi hyvä tasaisesti kerätä. Rangers on kohdannut kolmesti hyvän vastustajan ja näistä saldona on kaksi voittoa ja tappio rankuilla ja taas neljästä heikosta joukkueesta on saatu revittyä irti yksi voitto ja yksi jatkoaikatappio.

Zibanejad pelasi muuten melkein 26 minuuttia ja Panarinkin päälle 24. Siitä kelpaa lähetä back-to-backiin tuoreilla jaloilla katkaisemaan tappiokierrettä :)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Jotain tämmöistä oli odotettavissa. Vanha veskapari kohtaa toisensa, molempien edessä joukkueet, joilta löytyy tulivoimaa. Laukauksia taisi olla jotain 90 luokkaa ja silti maaleja alle 4.5.
Edelleen hämmentää valmennuksen päätös laittaa Halak tolppien väliin Columbusta vastaan. Loogisempaa olisi ollut antaa Shestyorkinin pelata nämä kaksi matsia ja Halakille mahdollisuus vanhaa joukkuetta vastaan. Näillä mennään: viimeiseen viiteen peliin neljä pistettä, joista kaksi varsinaisen peliajan ulkopuolella.

Ei mitään paniikkia vielä, mutta kyllä siellä on kavereita joilta odottaisi hieman enemmän. Lafrieneren peliaika on ollut heittämällä yli 15min/peli, enemmin tuossa näkisi vaikka Veseyn, joka osaa sentään omiin pelata. Kreider on palannut taas entiseen muotoonsa. Tulee mieleen William Karlssonin ensimmäinen kausi Gallantin alaisuudessa, jonka jälkeen paluu maan päälle oli, noh aika raju. Trouba syö kovia minuutteja, mutta munaus per peli -tahti on ollut takuuvarma kauden alussa, voisi vähemmän niitä johtajuuden selfhelp-kirjoja lukea ja enemmän vaikka katsella Kronwallin koosteita juutuubista.
Toivottavasi syön sanani viikon loppupuolella.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Avs-peli meni itselläni ohi, kiva että hallitsevalle mestarille pistettiin kampoihin ihan kalkkiviivoille saakka mutta tappio on aina tappio.

Islandersia vastaan peli näytti sitten siltä miltä se näyttää kun ne kaksi viime kauden kovinta kulmahammasta, eli ylivoima- ja maalivahtipeli eivät ole sitä mitä niiden pitäisi olla. Noilla näitä pelejä käännettiin aiemmin. Nyt oli näennäistä hallintaa ja vetojakin mukava määrä mutta se on laiha lohtu siinä vaiheessa kun maalisarake näyttää nollaa. Huippuhetkiä taisivat olla lopulta se Kaapon yksi näyttävä, lopulta tehoton pujottelu ja Denis Potvin selotuskopissa promotoimassa "Potvin socks!"-sukkiaan.

Kausi lähti lupaavasti käyntiin ja alkuun tuo ylivoimakin näytti jatkavan siitä mihin viime kaudella jäätiin, mutta pari viime viikkoa ovat olleet ihmeellistä matalalentoa jossa peleissä ollaan kyllä aktiivisia ja tehdään ikäänkuin oikeita juttuja, mutta pääosin vailla tulosta. Se viimeinen puristus puuttuu. Kausi on vielä erittäin nuori, mutta sen tietää silti että ei tätä kompurointia kannattaisi hirmu pitkään jatkaa sillä jos keväällä menee tiukaksi pudotuspeliviivan tienoilla, jokainen hukattu pinna sieltä alkukaudestakin nousee arvoon arvaamattomaan. Niitä turhia ohipelejä ei saisi vaan tulla etenkään tässä vaiheessa.

Kärkijätkien pitää nyt oikeasti ryhdistäytyä ja ryhtyä näyttämään eteen. Se on klisee, mutta tiukoissa paikoissa parhaiden pitää olla parhaita ja tällä hetkellä liian moni näistä avainpelaajista suorittaa ja tuottaa pahasti alle tasonsa. En minä Kreiderilta mitään toista 50 maalin kautta odottanut, mutta jumalauta kuinka näkymätön äijä on ollut. Näissä neljässä tappiopelissä Panarin on ainoa kelle antaisin puhtaat paperit.
 

Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Yksittäisessä pelissä tuo vetojen ja maalipaikkojen hallinta on aina laiha lohtu, mutta isompaa kuvaa ajatellen nimenomaan tuo prosessin oikeasuuntaisuus on tärkeää. Kyllä ne vedot sieltä jossain vaiheessa uppoaa taas paremmalla prosentilla. Kokonaan huonoja pelejä Rangersilta on ollut lähinnä columbusta vastaan (olisiko sekään ollut, jos halak ei olisi imuroinut kahta maalia putkeen jolloin vastustajan johto kasvoi tavoittamattomaksi?). San Josea vastaan oli kolmannen erän ja jatkoajan uskomaton sukellus, mutta kaksi ensimmäistä erää olivat ihan hyvää esiintymistä.

En siis ainakaan vielä jaksa ihan hirveästi panikoida, vaikka muistankin muistuttaa, että San Josen voittamisesta saisi yhtä paljon pisteitä kuin Tampan voittamisesta.

Yksittäisistä pelaajista huomioita:

-Kreider puristaa jo kun maalit eivät ole tulleet viime vuoden tapaan. Coloradoa vastaan laukoi kertaalleen ylivoimalla ja kertaalleen jatkoajalla samanlaisen maskittoman laukauksen joiden maalinmenon todennäköisyys on jossain kaukana alle prosentin, mutta joilla luovutetaan kiekonhallinta vastustajalle. Varsinkin jatkoajalla tuo on typerää kun jokaista kiekonmenetystä voi lähtökohtaisesti lähestyä vastustajan maalipaikkana.

-Reaves ei kuulu NHL:ään, mutta se on mitä se on.

-Hajek ei ainakaan kuulu NHL:ään eikä sillä edes ole Reavon mystisiä lisäominaisuuksia.

-Gauthierin maalilleajot ovat omanlaisensa klassikko, mutta oon huomannut, etten enää edes hetkellisesti innostu niistä kun tiedän, ettei kiekko kuitenkaan mene maaliin asti. Silti pitäisin Gauthierin Reavesin tilalla säntäilemässä ja keräämässä vastustajalle jäähyjä.

-Sanovat, että Schneiderilla on sophomore slump, mutta eihän se todellisuudessa ollut mitenkään hyvä viime vuonnakaan. Silti noiden raakojen ominaisuuksien perusteella voi olla toiveikas, että siitä tulee vielä joskus laadukas nhl-puolustaja.

-Chytiliä on heti ikävä
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Aukesihan se ketsuppipullo sitten useamman pelin väännön jälkeen. Sinänsä tosi viihdyttävää kiekkoa, mutta tuntuihan tuossa olevan välillä enemmän vauhtia kuin järkeä, ja puolustuspäässä taas melkoista söhläystä jonka johdosta kolmanteen erään pistettiin pakkipareja vähän sekaisin. Etenkin Trouba & Miller tuntuivat olevan todella lirissä Dallasin ykkösen kanssa, mutta saivat onneksi kaunisteltua plusmiinustaan ottelun edetessä.

Ykkösketju oli suht ärhäkällä päällä, Kaapo jatkaa hyvää suorittamistaan ja sekä tälle että Kreiderille tärkeitä pinnoja ja onnistumisia. Myös Jonesin ensimmäinen ja Gauthierin maali lämmittivät, jälkimmäisen kohdalla en meinannut uskoa vielä hidastuksenkaan jälkeen että nyt se osuma tuli sillä no, näitähän ajoja maalille on tosiaan nähty "pari" kertaa aiemminkin mutta ilman tulosta.

Kravtsov ei tunnu tervettä päivää näkevän, nyt jäi Hakanpään jyrän alle epäonnisessa tilanteessa ja eikun verta jäälle ja kaveri isoista ovista talutettuna ulos. Aivan käsittämätöntä että kyseessä on jo kolmas loukkaantuminen tälle kaudelle, ja oliko nyt yhteensä vasta neljäs peli hänelle? Olisi enemmän kuin suotavaa että tämä pääsisi Chytilin kanssa vääntämään kimpassa tuossa kolmosketjussa, mutta jotenkin näyttää että kiekkojumalat ovat päättäneet sen olevan yksiselitteisesti kiellettyä.

Ensi yönä sitten takatukka-areena ja Coyotes. Toivottavasti touhu jatkuu samalla tempolla, Sharks- ja Blue Jackets-pelit näyttivät että mihinkään takki auki-mentaliteettiin ei ole todellakaan varaa vaikka vastassa onkin lähtökohtaisesti heikompi jengi. Jos vaikka lähdettäisiin hakemaan Igorille sitä kauden ekaa nollapeliä tiiviin puolustuspelaamisen kautta.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Huh huh mikä matsi viime yönä. Maalipaikkoja oli vaikka muille jakaa ja neljä kertaa kolisi raudoissakin. Kaapolle olisi pitänyt tulla ainakin kolme syöttöpistettä. Sen verran kivasti tarjoili muille paikkoja.
Tuloksena täydellisestä hallinnasta siltikin vain 1-0 jatkoaikavoitto Kreiderin maalilla.

Oli todella viihdyttävä peli vaikka maaleilla ei mässäiltykään.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Jos vaikka lähdettäisiin hakemaan Igorille sitä kauden ekaa nollapeliä tiiviin puolustuspelaamisen kautta.
Pelin verran myöhässä se sitten tuli, mutta käy näinkin.

Kyllä tuossa tuli Flyers-peliä katsoessa mieleen etenkin tokan erän totaalisen myllytyksen aikana että kuinkohan ylivoimaisella esityksellä on mahdollista hävitä peli. Siinä vaiheessa kun tolpat olivat kolisseet neljättä kertaa, olin satavarma että ratkeaa johonkin yleisön suosikin DeAngelon hillittömään coast to coast-maaliin viimeistään jatkoajalla, eikä ollut kaukana että vanha tuttu Kevin Hayers olisi ratkaissut pelin ihan viime minuuteilla kahden laatupaikkansa myöten. Muuten aika rauhassa ollut Igor nappasi nuo onneksi talteen.

Otetaan toki kaksi pinnaa ilolla vastaan, mutta kyllähän tämä olisi ilman Carter Hartia ollut ohi jo huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa. Kaapolta taas surkuhupaisa esitys siinä mielessä, että niitä pinnoja ei vaan taaskaan irronnut vaikka saumoja oli tosiaan ties kuinka moneen. Kyllä se on autuas päivä kun Kreider alkaa lappaamaan noista paikoista sisään joita Kakko tälle järkkäilee, on meinaan tarjoilu kohdillaan.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Tuota noin. Kuinkahan monta peliä Halak tällä kaudella mahtaa voittaa? Nyt saldo on kehnommanpuoleinen. Ei voi olla, että joka pelin kun Shesty huilaa, niin aina tulee turpaan?
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Ei voi olla, että joka pelin kun Shesty huilaa, niin aina tulee turpaan?
En tiedä millainen vaikutus Shestyllä on, mutta kyllä ongelmia oli enemmän pelikurin kanssa, mitä tuota pelin koostetta katsoin. Tasoitusmaalissa 1.kentältä ihan kamalaa tekemistä. Karvauksessa hyökkääjien ja puolustajien välimatka olivat todella pitkiä ja kun Detroit pääsi löyhästä karvauksesta läpi, Kreider ja Kakko liukuvat hitaasti vaihtoon. Varsikin Kreiderilta alimpana hyökkääjänä aivan junioritasoista puolustamista ja pelin lukua.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tuota noin. Kuinkahan monta peliä Halak tällä kaudella mahtaa voittaa? Nyt saldo on kehnommanpuoleinen. Ei voi olla, että joka pelin kun Shesty huilaa, niin aina tulee turpaan?

Satuin katsomaan Rangersin pelin viime yönä Kakon takia ja pakko sanoa, että tappiosta on vaikea syyttää Halakia, joka otti hyviä torjuntoja ja näytti muutenkin varmalta maalissa.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Tuota noin. Kuinkahan monta peliä Halak tällä kaudella mahtaa voittaa? Nyt saldo on kehnommanpuoleinen. Ei voi olla, että joka pelin kun Shesty huilaa, niin aina tulee turpaan?
Sattumaa tai ei, mutta Halakin neljästä tappiopelistä kolmessa on ollut mukana myös Hajek, joka eilenkin otti perinteisen miinusmerkin ansioluetteloonsa.

Kuten yllä mainittiin, niin en itsekään lähtisi Halakia viime yön tappiosta syyllistämään. Otti useammankin huipputorjunnan ja kotiyleisö ansaitusti huusi herran nimeäkin.

Onko Lindgrenin saikun pituudesta ollut jotain puhetta? Libor Hajek ei yksinkertaisesti kuulu pelaavaan kokoonpanoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös