New York Rangers 2021–2022

  • 115 889
  • 519

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
2013 draftista eteenpäin ainoastaan Buchnevich on tehnyt yli 23 pistettä yhden kauden aikana Rangersissa

Tässä täytyy toki muistaa se että noina vuosina 2013-2016 Rangers vaihtoi kärkikierrosten varausvuoroja pois melko innokkaasti, koska Cup-ikkuna oli olevinaan kokoajan auki, eli ei sieltä ihan niitä kovimpia prospekteja ole päästy suorilta napsimaan. Toki löytöjä voi aina tehdä myöhemmiltäkin kierroksilta kuten Buchnevichkin oli, mutta todennäköisyydet ovat vaan pienemmät. Myöhemmin tehdyt kärkivaraukset ovat taas vielä niin nuoria, että ne parhaat vuodet ovat vasta tulossa. Itsekin näin kyllä tuon saman Twiitin missä kaivettiin esiin näitä tilastoja tavoitetuista pistemääristä - kummasti siinä unohtui tosiaan mainita että ehjinä ja täysinä kausina Kreider ja Stepan olisivat noihin rajoihin yltäneet - ja ainahan näitä löytyy tukemaan sitä narratiivia mikä on kulloinkin kuuma aihe.

Nyt se on tietysti se että näinkö Kakko ja Lafreniere ovat taas jotain hukattuja valintoja ja busteja koska Rangers. Tähän kauteen lähdettiin sillä olettamuksella että molemmat tulevat ottamaan taas ison stepin eteenpäin ja alkavat tuottamaan kärkiketjuissa, mutta näin ei ole selvästikään vielä tapahtunut, ja sen johdosta koko hyökkäysproduktio tuntuu nyt vähän sakkaavan. Lafrenierelle annettiin sitä näytönpaikkaa kauden alussa, mutta kun ei vaan lähde niin ei lähde. Nokkimisjärjestyksessä hän on edelleen Kreiderin ja Panarinin takana ja niinpä kolmosketju on se paikka missä saa touhuta. Kreiderin siirtäminen oikeaan laitaan oli ihan kiva idea ja kokeilu, mutta ei häntäkään voi siellä pitää vastentahtoisesti vain sen takia että Lafrenieren pitäisi päästä painamaan ykkösessä. Isompi jääaika ja vastuu olisivat varmasti pelaajan kannalta kiva juttu, mutta kuinka pitkään voidaan mennä yksilö edellä jos joukkueen peli sakkaa?

Kakolle siimaa on annettu reilusti vaikka tehoja tuijottamalla kakkosesta olisi pitänyt sujahtaa alas jo ajat sitten. Ero on kuitenkin se että Kakko pystyy selvästi luomaan ja tuottamaan maalipaikkoja, eli tukemaan ketjun peliä. Kiikaritehot tuntuvat tässä vaiheessa lähinnä joltain sairaalta vitsiltä, ottaen huomioon kuinka paljon niitä paikkoja on tullut ihan viime yötä myöten. Puristus mailasta lienee melkoinen mutta uskon ja luotan että ennenpitkää niitä tehoja alkaa tippumaan. Helvetin hienon esityön teki tuohon Panarinin hylättyyn maaliin, kiitos vaan Ekbladille joka sai Stromen pysymään pysymään maalivahdin alueella.

Mutta joo, se siitä ja edelleen odottelemaan niitä täysin ehjiä 60-minuuttisia. Jumalauta kun nousi sykkeet tuossa viime yön matsin viime minuuteilla ja silmissä pyörivät jo kauhistuttavat fläsärit näistä viime aikojen muista peleistä joissa johto on hukattu kolmannessa erässä ja lopulta hävitty. Ei ihme että Shestyorkin oli summerin soitua todella kyrpiintyneen oloinen. Aivan älytön iltapuhde ja kuormitus jälleen kerran.

Seuraava peli onkin vasta sunnuntaina ja siitä käynnistyy erikoinen ja tiivis 11 päivän ja 7 pelin rutistus.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers

Samalla kun on hyvä huomoida, että joku olisi tuon rajan voinut rikkoa tämän vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana (Zubov teki sen siis mestaruuskaudella) voi huomioida myös, että 60 pistettä ei ole niin mahdottoman paljoa (siis tuollaisessa eturivin tai edes toisen rivin pelaajien vertailussa).

Nyt se on tietysti se että näinkö Kakko ja Lafreniere ovat taas jotain hukattuja valintoja ja busteja koska Rangers. Tähän kauteen lähdettiin sillä olettamuksella että molemmat tulevat ottamaan taas ison stepin eteenpäin ja alkavat tuottamaan kärkiketjuissa, mutta näin ei ole selvästikään vielä tapahtunut, ja sen johdosta koko hyökkäysproduktio tuntuu nyt vähän sakkaavan. Lafrenierelle annettiin sitä näytönpaikkaa kauden alussa, mutta kun ei vaan lähde niin ei lähde. Nokkimisjärjestyksessä hän on edelleen Kreiderin ja Panarinin takana ja niinpä kolmosketju on se paikka missä saa touhuta. Kreiderin siirtäminen oikeaan laitaan oli ihan kiva idea ja kokeilu, mutta ei häntäkään voi siellä pitää vastentahtoisesti vain sen takia että Lafrenieren pitäisi päästä painamaan ykkösessä. Isompi jääaika ja vastuu olisivat varmasti pelaajan kannalta kiva juttu, mutta kuinka pitkään voidaan mennä yksilö edellä jos joukkueen peli sakkaa?

Kakolle siimaa on annettu reilusti vaikka tehoja tuijottamalla kakkosesta olisi pitänyt sujahtaa alas jo ajat sitten. Ero on kuitenkin se että Kakko pystyy selvästi luomaan ja tuottamaan maalipaikkoja, eli tukemaan ketjun peliä. Kiikaritehot tuntuvat tässä vaiheessa lähinnä joltain sairaalta vitsiltä, ottaen huomioon kuinka paljon niitä paikkoja on tullut ihan viime yötä myöten. Puristus mailasta lienee melkoinen mutta uskon ja luotan että ennenpitkää niitä tehoja alkaa tippumaan. Helvetin hienon esityön teki tuohon Panarinin hylättyyn maaliin, kiitos vaan Ekbladille joka sai Stromen pysymään pysymään maalivahdin alueella.

Rangersin pelaajakehityksessä on niin paljon huutomerkkejä niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä, ettei sitä oikein voi ohittaa vain satunnaisena kuumana aiheena. Jos Kakkoa ja Lafrenierea edeltävien Kravtsovin ja Anderssonin kanssa asiat olisivat menneet edes etäisesti siedettävästi niin tässä tuskin olisi aihetta suurempaan huolenilmaukseen. Ja kuten aiemmin sanoin, uskon, että nämä molemmat ovat niin lahjakkaita, että nousevat kaikesta huolimatta. Jonkinlainen mahdollisuus on kuitenkin myös annettava sille, että hommat eivät tähtilupausten kanssa onnistu kun niitä näyttöjä organisaation osaamisesta ei niin hirveästi ole. Rangersilla taisi käydä Adam Foxin kanssa onni kahdesti: Fox ei suostunut pelaamaan muualla & joku muu varasi Foxin, jolloin saapui joukkueensa vasta valmiina tähtenä.

Lafreniere tosiaan, ainakin tilastollisesti (ja miksei silmämääräisestikin), oli tuossa Zibanejadin kenttässä huomattavasti parempi kuin Goodrow tai nyt siinä viilettänyt Blais. Miksi Goodrowlle pitäisi antaa siinä enemmän saumaa saada pelinsä kulkemaan kuin Lafrenierelle? On jopa mahdollista, että Goodrown peli kulki jo (näin ainakin myös valmennus tuntui tulkitsevan), ongelma vain on se, että jo nyt Goodrow, jolla peli kulkee on huonompi kuin peliään hakeva Lafreniere.

Ja kyllä, Lafrenierelle pitäisi syöttää minuutteja niin kauan, että peli kulkee vielä tätäkin paremmin, koska Lafreniere on todennäköisesti lahjakkain hyökkääjä mitä tämä organisaatio on ikinä varannut ja se lahjakkuus pitää päästää valloilleen. Viimeiset pelit Lafreniere on saanut niin huumoritason peliaikoja, että toivottavasti viesti mitä Gallant ikinä kuvitteleekaan lähettävänsä on fantasioitu nyt perille ja minuutit lähtevät jälleen järkevämpään suuntaan.

Rangersin peli, Lafrenieren yksilötaitoja alakentissä piilotellen, on sakannut vielä pahemmin viimeiset viisipeliä kun Laf on tuolla pohjakentissä kulkenut.

Kakko onneksi pelasi viime yönä parhaan pelinsä loukkaantumisen jälkeen, ehkä se siitä...

Mutta joo, se siitä ja edelleen odottelemaan niitä täysin ehjiä 60-minuuttisia. Jumalauta kun nousi sykkeet tuossa viime yön matsin viime minuuteilla ja silmissä pyörivät jo kauhistuttavat fläsärit näistä viime aikojen muista peleistä joissa johto on hukattu kolmannessa erässä ja lopulta hävitty. Ei ihme että Shestyorkin oli summerin soitua todella kyrpiintyneen oloinen. Aivan älytön iltapuhde ja kuormitus jälleen kerran.

Seuraava peli onkin vasta sunnuntaina ja siitä käynnistyy erikoinen ja tiivis 11 päivän ja 7 pelin rutistus.

Shestyorkin oli tosiaan siinä määrin kyrpiintynyt, ettei tullut edes pyörähtämään fanien eteen kun valittiin ottelun parhaaksi.[/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
JT Miller pääsi myös aika lähelle aikoinaan.
Mainittujen Stepanin, Buchnevichin, Kreiderin ja Millerin lisäksi myös Brandon Dubinsky, Ryan Callahan, Mike York, Niklas Sundström ja Alexei Kovalev pääsivät lähelle. Ja Zubovin kanssa samana vuonna varattu Sergei Nemchinov. Jos raja olisi 50 pistettä, niin sen on ylittänyt jo aika moni.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät

50 pisteen raja ei näyttäisi olevan yhtä raflaava, joten piti hinata vähän ylöspäin. Muutenkin aika semantiikkaa nämä "ei ole 60 pisteen pelaaja", jos vetää vajaaseen kauteen sen 55. Keskustelu Rangersin hyökkääjien kehittämisestä on toki ihan validi. Näkisin toki myös tärkeinä pointteina, että Rangers on kautta historian ollut ostojoukkue, johon on raahattu nimekkäät ja muiden kehittämät pelaajat tähdiksi. Tämän lisäksi alle 20-vuotias pelaaja NHL:ssä on enemmän poikkeus kuin sääntö, vaikka viiden vuoden takaiset varaustilaisuudet loivat vähän erilaista kuvaa.

Aikamoinen selviytyminen taas voittoon asti. Lähtökohtana toki raskaan vieraskiertueen jälkeen kotiin palaaminen ja pelaaminen NHL:n parasta joukkuetta vastaan oli sellainen, että ei kovin korkealla tavoitteet olleet. Maaleja ei ihan hirveästi tasakentällisin tehty tällä erää: ylivoimaa, alivoimaa ja tasavajaata. K'Andre MIllerin maalista sopisi monen muun ja erityisesti miehen itsensä ottavan mallia, olipa melkoinen suoritus. Välillä pääsee jo unohtumaan ihan Millerin luistelutaito, kun ei sitä hirveästi käytä tai pääse käyttämään. Yhdistettynä tuohon siipiväliin melkoinen täsmäase.

Nyt pieni lepotauko, jonka jälkeen pelaillaan taas pariin viikkoon joku 8-9 ottelua. Ei tässä varmaan ihan hirveän paljon taktisia elementtejä saada tuotua pelaamiseen (olen mielelläni väärässä), mutta jotain toivoisi nyt näin pienenä välitavoitteena tapahtuvan edes noille laukaisusuhteille.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei ihme että Shestyorkin oli summerin soitua todella kyrpiintyneen oloinen. Aivan älytön iltapuhde ja kuormitus jälleen kerran.
Jaa, eikös hänelle noista hommista makseta ihan kohtuullisesti. Torjukoot vaan niitä kiekkoja ja olkoon iloinen, jos se auttaa voittoon, vaikka joukkue ei parhaalla mahdollisella tavalla aina onnistuisikaan tukemaan.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Jaa, eikös hänelle noista hommista makseta ihan kohtuullisesti. Torjukoot vaan niitä kiekkoja ja olkoon iloinen, jos se auttaa voittoon, vaikka joukkue ei parhaalla mahdollisella tavalla aina onnistuisikaan tukemaan.

Ottaen huomioon viime aikojen matsit joissa voitot ovat karanneet käsistä kolmansissa erissä nimenomaan joukkueen löysäilyn takia, en ihmettele yhtään jos vähän vitutti että jätkät edes antoivat Panthersin päästä tavoittelemaan tasoitusta. Ei voi odottaa ja luottaa siihen että molari on illasta toiseen se isoin tekijä voittoon ja napsii aina sen 90 torjuntaa ja ison nipun gamesavereita. Ikävää fläsäriä puskee pintaan sieltä Lundqvistin prime-vuosilta.

Hyvä että meillä on eliittiveskari useaksi vuodeksi eteenpäin, mutta pitää siellä nyt jumalauta muidenkin pistää parastaan pelistä toiseen.
 
Totta kai,mutta en mä kuitenkaan ihan usko, että siellä on tahallaan perseilty. Edelliset pelit vaan laitto puntit tutisemaan. Ymmärrän minäkin myös veskaria, mutta ei tuommoiset mielenosoitukset koskaan hyvää tee joukkuehengelle.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Totta kai,mutta en mä kuitenkaan ihan usko, että siellä on tahallaan perseilty. Edelliset pelit vaan laitto puntit tutisemaan. Ymmärrän minäkin myös veskaria, mutta ei tuommoiset mielenosoitukset koskaan hyvää tee joukkuehengelle.

Shesterkin oli myös useamman kerran aika turhautuneen oloinen siitä, että Floridan pelaajia tuli niskaan ilman rangaistuksia. Saattoihan tuo siis olla esimerkiksi tulistunut tuomareihin tjsp.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Jaa, eikös hänelle noista hommista makseta ihan kohtuullisesti. Torjukoot vaan niitä kiekkoja ja olkoon iloinen, jos se auttaa voittoon, vaikka joukkue ei parhaalla mahdollisella tavalla aina onnistuisikaan tukemaan.
Et varmaan tätä ihan näin tarkoittanut, mutta minusta on ihan hyvä, jos vähän vituttaa. Vaikka liksa on hyvä, niin kunnianhimoa pitää silti löytyä ja halua pelata paremmin.

Aika surutta häntä yöllä ajeltiin (tuomareilta vähän ohipeli), ja selkeästi häntä turhautti nuo takaiskumaalit ja myös joukkue siinä edessä. Kunhan ei pukukoppikäytävällä ruveta ketään kuristamaan, niin kuuluu mielestäni ihan ammattiurheiluun, että tunteet läikkyvät tuollaisessa maailmassa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Shesterkin kyllä taitaa olla liigan paras veska tällä hetkellä. En tietysti tarpeeksi ole pelejä muilta nähnyt, mutta hyvin on saanut pelata, jos joku on paremmaksi laittanut. Yöllä piti joukkuetta taas elossa, ja minuutin tehohetken jälkeen ei sitten suurta hätää enää ollutkaan.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Olipas vahva suoritus Rangersilta (nämähän eivät ikinä riipu vastustajan esityksistä). Columbusta vastaan ensimmäinen erä oli karmea, mutta sen jälkeen kaksi hyvää erää ja tänään sama tahti jatkui läpi pelin. Hienointa tietysti Kaapon pääseminen pistesarakkeisiin asti ja muutenkin tuon kentän peli, on ollut jo useamman pelin Rangersin paras ketju ja tänään suorastaan suvereeni 76 % maaliolettamallaan.

Blais loukkaantui kun Subbanilla kävi sama vahinko jo neljättä (?) kertaa tällä kaudella. Kreider onneksi tasasi vähän puntteja tekemällä Subbanin tuuletuksen voittomaalinsa perään. Vielä tässä pelissä Lafrenierea ei nostettu tuon Blaisin loukkaantumisen jälkeen takaisin ykköseen vaan siellä viiletti mieluummin Dryden Hunt, joka tuntui jo melkein vittuilulta. Laf pääsi kuitenkin kokeilemaan rankkaria mikä oli ihan kivaa.

Vielä perinteinen 5 vs 5 maaliolettama (natural stat trick) tilastokatsaus tulevia kenttämuodostelmia miettiessä:

Lafreniere - Zibanejad - Kreider 58,43 %
Lafreniere ilman Zibanejadia ja Kreideria 43,17 %
Zibanejad & Kreider ilman Lafrenierea 39,30 %

Ehkä joskus vielä lopetetaan se Laf ei toiminut Ziban ja Kreiderin kanssa / kakkoskenttä* toimii paremmin kun siellä on kaksikon kanssa joku tuhnu.

*Panarin-Strome-Kakko on tietysti tämän joukkueen ykköskenttä, niin esityksiltään, pelaajiltaan kuin peliajaltaankin.

e. Harmillisesti ehti Veseyn jäähy umpeutua neljä sekuntia ennen Lafrenieren maalia, joten uran ensimmäinen ylivoimapiste jäi edelleen saavuttamatta...
 
Viimeksi muokattu:

JoukaHainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers ja Jaromir Jagr
Pari nopeaa:

- Lafreniere on voittaja. Älyttömän siisti katsoa pojan reaktioita muiden maaleihin ja voittopeleissä. Tämä toistuu aina.Laf on joka kerta kentän iloisin pelaaja. Pakko vähän antaa posia Lafrenierelle, kun tuntuu tarvitsevan jonkin verran aikaa vielä ennen kuin lähtee kunnolla. Bobin kanssa ylhäällä samaa mieltä, että lisää peliaikaa vain.

- YV.Nyt on kaksi vuotta huudeltu, että Strome pois ja Kakko/Laf tilalle. Toivottavasti jossain kohtaa tulee tämä muutos. Aika paljon sitä veivataan niin, että saadaan Ziba/Panarin one timerille. Tällä kaudella ei ole toiminut tuo tuttu kuvio. Sen sijaan ollaan opittu pelaamaan Kreiderille maalin eteen, jossa mies on ihan pysäyttämätön.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Ehkä joskus vielä lopetetaan se Laf ei toiminut Ziban ja Kreiderin kanssa / kakkoskenttä* toimii paremmin kun siellä on kaksikon kanssa joku tuhnu.
Ainakin omalta osaltani tämä on turhautumista Kakon rooliin. Panarin kykenee olemaan 100 pisteen pelaaja tuhnunkin kanssa, joten ehkä syvyyteen olisi hyvä panostaa.

Toivottavasti Lafreniere kykenee sen paikan ykkösen laidasta ottamaan, ainakin tähän mennessä sitä on hänelle yritetty tarjota ja pakottaa.

Mutta oikein virkistävä tulostaulu voittopeliin. Zibanejadin pää täytyisi vielä saada ulos perseestä, ja nuoret tuottamaan. Kolmospakkipariin olisin valmis kokeilemaan Hartfordista Zac Jonesia tai Braden Schneideria, jos kulkisi vähän paremmin.

Mutta tosi hyvää kiekloa, ehkä tässä erehtyy jo vähän uskomaan, että eteenpäin mennään, ja joskus se voitto ansaitaankin.
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Muutama edellinen matsi menty koosteiden varassa kiitos reissukiireiden, mutta onpa vaan hienoa että pointseja ropisee kotiin. Tyylipisteistä ei jaksa tällä hetkellä huolehtia, Metro on pinnaprosenttien perusteella liigan kovin divari joten kevään kalkkiviivoilla nämä alkukaudenkin taisteluvoitot nousevat arvoon arvaamattomaan.

Kaapon pinnatilin avaaminen lämmittää toki erityisen paljon, kyllä on ollut niin perkeleen tiukassa ketsuppipullo alkukauden peliesityksiin nähden. Voi vaan kuvitella minkälaista myllerrystä 20-vuotiaan pääkopan sisällä on käyty kun tiedostaa varmasti itseensä kohdistuneet odotukset ja tietää että myös sopimusneuvotteluiden suhteen menneillään olevan kausi on tottakai iso, eikä pinnoja vaan irtoa. Gallant on silti pitänyt selvästi pitänyt näkemästään kun Kaapo on saanut vetää kaikesta huolimatta kärkiketjuissa, ja hienoa että kaikki tuo realisoituu vihdoin myös tehojen suhteen.

Jos ja ehkäpä kun Chytil on askissa ja Blais veke seuraavassa matsissa, Montrealia vastaan mentäneen näillä:

Kreider-Ziba-Goodrow
Panarin-Strome-Kakko
Lafreniere-Chytil-Gauthier
Hunt-Rooney-Reaves
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Jos ja ehkäpä kun Chytil on askissa ja Blais veke seuraavassa matsissa, Montrealia vastaan mentäneen näillä:

Kreider-Ziba-Goodrow
Panarin-Strome-Kakko
Lafreniere-Chytil-Gauthier
Hunt-Rooney-Reaves

Hyvinkin saatetaan mennä, mutta ei tosiaan pitäisi. Goodrow ei ole eikä tule olemaan kärkikenttäpelaaja ja Zibanejad tarvitsee ketjuunsa jonkun joka on vahva kiekonhallintapelaaja. Kreider on läpi uransa ollut vähintäänkin kohtuullinen, mutta kahden pelaajan kannattelu vastustajan kärkijätkiä vastaan on toivoton tehtävä. Buchnevich oli siinä hommassa tuon ketjun moottori ja nyt on joko toivottava, että Lafreniere on riittävän hyvä, kokeiltava Chytiliä laidalla tai peluuttettava jotain joka ei siinä todistetusti pärjää. Zibanejad ei ole ollut pelaaja joka kääntää pelin painopisteen vastustajan päätyyn, eikä luultavasti sellaiseksi enää tässä vaiheessa uraansa muutu. Ziba on kyllä sitten riittävän tehokas kunhan joku paikkaa noita puutteita.

Edit.

Ehkä vähän viitaten tuohon @Sandersson viestiin ylempänä: Tuon ykköskentän kasassa pitäminen alun vaikeuksista huolimatta tuntui ihan järkevältä, koska Kakko on niin hyvä pelaaja, että yhteisen sävelen kunnolla löytyessä tuossa on aineksia ihan sellaiseksi eliittikentäksi NHL:ssä ja siitä onkin nyt nähty kokoajan enenevissä määrin viitteitä (tuleeko tuosta ikinä eliittikenttää jääkin sitten nähtäväksi). Blaisin tai Goodrowin ajaminen Ziban ja Kreiderin kylkeen tuskin tulee toimimaan missään vaiheessa, koska noilla ei ole sellaisia kiekollisia ominaisuuksia joita tuon kentän nostamiseen tarvitaan. Lafrenierelta ne taidot voivat olla kaivettavissa. Panarin ja Strome, niinkuin Sandersson sanoikin, kannattelisivat laadukkaasti mukanaan kyllä tuollaisen heikommankin pelaajan (tjeu. Blackwell, Colin & Fast, Jesper), mutta Kakon kanssa tosiaan voivat päästä ihan toisiin sfääreihin.
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Hyvinkin saatetaan mennä, mutta ei tosiaan pitäisi. Goodrow ei ole eikä tule olemaan kärkikenttäpelaaja ja Zibanejad tarvitsee ketjuunsa jonkun joka on vahva kiekonhallintapelaaja. Kreider on läpi uransa ollut vähintäänkin kohtuullinen, mutta kahden pelaajan kannattelu vastustajan kärkijätkiä vastaan on toivoton tehtävä. Buchnevich oli siinä hommassa tuon ketjun moottori ja nyt on joko toivottava, että Lafreniere on riittävän hyvä, kokeiltava Chytiliä laidalla tai peluuttettava jotain joka ei siinä todistetusti pärjää. Zibanejad ei ole ollut pelaaja joka kääntää pelin painopisteen vastustajan päätyyn, eikä luultavasti sellaiseksi enää tässä vaiheessa uraansa muutu. Ziba on kyllä sitten riittävän tehokas kunhan joku paikkaa noita puutteita.

Pitkässä juoksussa ei tietenkään pitäisi mennä eikä varmasti mennäkään, mutta veikkaanpa että Gallant vaan kokee että vielä tässä vaiheessa Goodrow on helpompi ja varmempi nimi tuohon ketjuun, eikä hän pitänyt hirveästi siitä miltä Kreider-Ziba-Laf näytti kauden alussa. Lafrenieren potentiaali ja taidot ovat tietysti ihan eri maailmasta kuin Goodrowilla, mutta 5vs5-pelissä jälkimmäinen on toistaiseksi vielä luotettavampi, samalla kun Lafreniere vielä opettelee pelin lainalaisuuksia kumpaankin suuntaan, eli etenee aikalailla samaan tapaan ja tahtiin kuin Kakko vuotta aiemmin. Nuorelle pelaajalle ominaiseen tapaan pelien taso heittelee keskenään aika paljon, joten ehkä Gallant kokee tuon tontin vielä turhan vastuulliseksi Lafrenierille. Pallotteluahan tämä on kun pitäisi antaa vastuuta nuorille enemmän ja mennä heidän henkilökohtainen kehityksensä edellä, mutta sitten pitäisi taas pystyä taistelemaan tasaisen varmasti joka ilta pisteistä pudotuspelien takia ja mennä joukkue edellä. Haastava tilanne, ja tavallaan oireilua siitä että Rangersille kävi rebuildin suhteen satumainen onni noiden pickien kanssa, ja uudelleenrakennus tehtiin vaivihkaa ja nopeasti, käymättä edes kokonaan pohjalla.

Ideaalitilanteessahan sekä Lafreniere että Kakko olisivat ottaneet kesällä niin isoja harppauksia että molemmat 20-vuotiaat superlupaukset tuottaisivat illasta toiseen, mutta se oli enemmänkin toiveajattelua kuin realismia, joten tässä joudutaan vielä hieman kikkailemaan ja paikkailemaan näillä erikoisketjuilla kunnes molemmat ovat valmiina isoihin saappaisiin. Luotto on kummankin suhteen silti kova, ja haluaisin uskoa että jo tämän kauden aikana molemmat sementoivat asemansa top sixissä. Ainoa mikä mietityttää tuo ykkösketjun oikea laita - jos sekä Kreider että Lafreniere kokevat olevansa vähän epämukavuusalueella siinä tontilla, mitäs sitten keksitään? Buchnevich-jälkiviisastelu ei ole ratkaisu ;)
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Juuri oikeastaan yllä mainituista syistä haluaisin nähdä Kakon ykkösketjussa, ja sitten taas Panarinin ja Stromen laiturista en välittäisi niin paljoa. Zibanejad tarvitsee vierelleen kiekonhallintapelaajan, ja Panarin/Strome pärjää vähän vähemmälläkin.

Mutta tuskin tässä kovin isoa myllerrystä on tulossa varsinkaan ykkösketjuun, kun heidät on pidetty tähänkin asti yhdessä, ja nyt pääsi vielä Kakko ryminällä tulostaululle. Ideoitahan ainakin minulla riittäisi aina Kreiderin ja Zibanejadin erottamiseen asti, mutta toivotaan nyt että Lafreniere pääsisi tuohon ykköseen kokeilemaan. Eipä ole oikein muutakaan mieluisia vaihtoehtoja, ellei Chytiliä kokeilla laiturina. Viime pelissä siihen pääsi kokeilemaan jo kuten todettua Hunt, mutta myös Goodrow pelasi ketjussa pari minuuttia. Jos siinä ensi pelissä luistelee joku saatanan McKegg, niin alkaa olla vähän huumori koetuksella.

Tällä 9-3-3 recordilla luulisi kuitenkin nyt olevan vähän siimaa katsoakin, että mites tämä toinen kokeilu Lafreniereltä lähtisi. Ehkä häntä sitten voisi pelien lopuissa pudottaa pois Goodrowin tieltä, vähän samaan tyyliin kuin Lundkvist pääsääntöisesti katselee pelien loput viltistä, ja samalla lyödään Nemeth-Trouba askiin.

Näin muuten Goodrow on kyllä osoittanut arvonsa hyvänä puolustavana pelaajana, jonka laittaa mielellään pelien lopuissa askiin suojelemaan johtoa.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Lafrenieren potentiaali ja taidot ovat tietysti ihan eri maailmasta kuin Goodrowilla, mutta 5vs5-pelissä jälkimmäinen on toistaiseksi vielä luotettavampi

Mutta onko se vai onko vain päätetty olevan? Silmämääräisesti Goodrowlta tulee kiekollisena yllättävän paljon hölmöjä ratkaisuja, eivätkä tilastotkaan erityisesti tue väitettä siitä, että olisi jotenkin hyvä 5 vs 5 pelaaja, ainakaan noin kun joutuu isolle vastuulle. Kyllähän se tosiaan voi viimeisen minuutin johdon puolustamisessa olla enemmän mies paikallaan kuin laffy, mutta muuten ei oikein maineen ulkopuolelta perusteluja löydy.

Kysymykseen kukas sitten jos ei laffy tai chytil kannattaa varmaan udella vastausta Drurylta. Näin ulkopuolelle tilanne jossa toinen top-6 oikea laituri valitaan joukosta Blais, Goodrow & Gauthier samalla kun palkkakatossa on hurjasti tilaa vaikuttaa vakavalta epäonnistumisesta joukkueen rakentamisessa.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Mutta onko se vai onko vain päätetty olevan? Silmämääräisesti Goodrowlta tulee kiekollisena yllättävän paljon hölmöjä ratkaisuja, eivätkä tilastotkaan erityisesti tue väitettä siitä, että olisi jotenkin hyvä 5 vs 5 pelaaja, ainakaan noin kun joutuu isolle vastuulle. Kyllähän se tosiaan voi viimeisen minuutin johdon puolustamisessa olla enemmän mies paikallaan kuin laffy, mutta muuten ei oikein maineen ulkopuolelta perusteluja löydy.

Tuo oli tosiaan veikkaukseni siitä mitä Gallant ajattelee, ei oma mielipiteeni. Uskoisin silti että hänellä on enemmän näkemystä ja ammattitaitoa kuin itselläni, ja siksi ymmärrän Goodrowin (mahdollisen) peluutuksen tuossa.

Kysymykseen kukas sitten jos ei laffy tai chytil kannattaa varmaan udella vastausta Drurylta. Näin ulkopuolelle tilanne jossa toinen top-6 oikea laituri valitaan joukosta Blais, Goodrow & Gauthier samalla kun palkkakatossa on hurjasti tilaa vaikuttaa vakavalta epäonnistumisesta joukkueen rakentamisessa.

"Vakava epäonnistuminen" on aika kärkäs termi ottaen huomioon että kenties potentiaalisin kaveri Kakon lisäksi top kutosen oikeaan laitaan päätti valita omat polkunsa ja sanoa morot koko organisaatiolle. Mutta toivon tosiaan että Lafreniere tuohon oikealla puolelle ajan myötä kenties sujahtaisi, siinä ratkeaisi ongelma kertaheitolla.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
"Vakava epäonnistuminen" on aika kärkäs termi ottaen huomioon että kenties potentiaalisin kaveri Kakon lisäksi top kutosen oikeaan laitaan päätti valita omat polkunsa ja sanoa morot koko organisaatiolle. Mutta toivon tosiaan että Lafreniere tuohon oikealla puolelle ajan myötä kenties sujahtaisi, siinä ratkeaisi ongelma kertaheitolla.

Eli rangersin suunnitelma oli laittaa siihen pelaaja joka on ollut gm:n kanssa tukkanuottasilla viimeisen pari vuotta ja joka dumpattiin farmiin mahdollisuutta antamatta? En vielä vakuuttunut onnistumisesta ;)
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Eli rangersin suunnitelma oli laittaa siihen pelaaja joka on ollut gm:n kanssa tukkanuottasilla viimeisen pari vuotta ja joka dumpattiin farmiin mahdollisuutta antamatta? En vielä vakuuttunut onnistumisesta ;)
Kravtsoville käytännössä levitettiin matto eteen, ja sanottiin että otahan siitä kärkiketjun paikka. Kuin kruununa hänen edestään uhrattiin parhaassa peli-iässä oleva top 6 -hyökkääjä, josta vastine oli jotain ihan huumoritasoa. Ihan hyvän lisän Blais kykenee alaketjuihin tuomaan, ja hän tuntuu jopa omaavan sen verran kiekollisia kykyjä, että kykenisi varmasti tekemään tulostakin parempien pelaajien kanssa mikäli saisi matkustaa mukana. Mutta puhutaan nyt silti ihan täysin eri tason pelaajasta kuin Buch.

Mutta oliko se sitten kenen vika, että Kravtsov ei kyennyt harjoitusleirillä pelaamaan Julien Gauthieria kokoonpanosta ulos. Hänen lievä loukkaantumisensa tuli aika pahaan paikkaan - olikohan farmikomennuksen takana sitten ajatusta saada hänelle isot minuutit ja hyvä itseluottamusboosti, jonka jälkeen nosto ylös? Jos oli, niin toivottavasti tämä kommunikoitiin. Ironisintahan (tai traagisinta) tässä on, että Kravtsovin ei olisi viikkoa kauemmin tarvinnut siellä farmissa kituuttaa, kun Kakko meni jo loukkaantumaan. Vikaa on varmasti myös toimistolla, mutta kyllä tuo kiukuttelu meni liian pitkälle.

Näin yleisesti hieman vastustan ajatusta, että nuoret pelaajat vain lyödään isoille minuuteille ilman, että heille on mitään vaatimuksia pelaamisen tasosta. Lafreniere pelaili kauden 7 ensimmäistä ottelua isompia minuutteja, mutta ei sitten kyennyt kuitenkaan paikkaansa pitämään. Jotenkin vain tuntuu, että Laf ei oikein saa tarpeeksi asioita tapahtumaan kentällä, enemmän hän vain reagoi (sen sijaan että vaikuttaisi itse peliin) ja ei pääse oikein pelin sisään, kun hän ei ole jatkuvasti aktiivinen ja "kantapäät ilmassa". Tätä ongelmaa ei ratkaista antamalla lisää minuutteja. Tästä huolimatta kannatan hänelle uutta mahdollisuutta lunastaa pelipaikkansa ykkösketjusta, sillä kukaan ei ole vielä kovin maagisia näyttöjä siellä antanut, ja enitenhän sitä toivoisi juuri Lafrenieren ottavan tuon paikan. Jos hän floppaa (mihin en usko), jälleenrakennus ottaa aika valtavan takapakin.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Eli rangersin suunnitelma oli laittaa siihen pelaaja joka on ollut gm:n kanssa tukkanuottasilla viimeisen pari vuotta ja joka dumpattiin farmiin mahdollisuutta antamatta? En vielä vakuuttunut onnistumisesta ;)

Jos Kravtsov ei olisi ollut palanen Rangersin suunnittelemaa tulevaisuutta, tämä olisi varmasti kaupattu pois jo aikoja sitten. Omissakin hahmotelmissa oletin hänen ottavan paikkansa oikeasta laidasta kauden startatessa, mutta kun pelaaminen ei ollut harjoitussesongin jälkeen sillä tasolla mitä Gallant halusi, tehtiin se mikä yleensä tehdään eli pistetään kaveri hakemaan vauhtia farmista. No tämä ei pelaajalle sopinut ja loppu on historiaa, mutta vaikeaa nähdä että Kravtsovin ura tässä organisaatiossa olisi jotenkin tahallaan torpedoitu, tai häntä olisi roikotettu mukana mukamas tiedostaen että paikkaa ei olisi alunperinkään tullut.

Nuoren pelaajan lähettäminen farmiin ei ole mitään dumppaamista, vaan pistämistä ympäristöön joka sopii hänen tasolleen paremmin, ja jossa hän saa enemmän jääaikaa ja vastuuta ja kehittyy sitä myöten toivottavasti paremmaksi pelaajaksi. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, eikä kaikkea kannata aina ajatella negatiivisen kautta. Se on itseasiassa aika raskasta luettavaa jatkuessaan kokoajan.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kravtsov ja Drury tosiaan olivat taistelleet viimeisen kaksi vuotta ja viime kauden loppuhaastattelu oli ollut niin toksinen, että Kravtsov oletti siirtyvänsä muualle ennen kauden alkua. Jos tämän kaiken historian tiedostaen Kravtsov laitettiin mieluummin farmiin kuin annettiin hakea tuntuma pelaamalla (niinkuin top-6 pelaajien kanssa yleensä tehdään) voidaan ainakin esittää arvio, että Rangersissa ei täysin vakavissaan oletettu Kravtsovin nappaavan kärkikenttäpaikkaa. Tai vähintään luulisi tiedossa olleen, että asiat voivat mennä pieleen kun ne tässä yhteistyössä olivat menneet pieleen tähänkin asti

Tähän pieleenmenoon ei selkeästi oltu varauduttu edes lähes riittävästi. Ja sen, ettei siihen ole varauduttu riittävästi, tietää siitä että ilman loukkaantumisiakin noita kärkikenttäminuutteja on annettu sekä Goodrowlle, että Blaisille.

Rangersissa on paljon asioita joihin suhtautua positiivisesti: Maailman paras puolustaja, eliittimaalivahti, Panarin, Kakko, Lafreniere, Miller, Lundkvist jne. Trouba ja Kreider pelaavat niin hyvin että hetkeksi voi unohtaa niiden sopimusten painolastin.

Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi jotenkin päätä silitellen ja posin kautta suhtautua siihen että kärkikentissä pelaa tusinaa joukkueen tekemien valintojen vuoksi.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Rangersin ongelma on ollut jo pitkän aikaa huono "asset managment" näin lontooksi sanottuna. TDA ja Kravtsov ovat kaksi räikeintä tapausta (Buchnevichin lisäksi). Kummassakin tiedettiin että on olemassa riskit siihen että pelaajan asenneongelmat heittävät paskaa tuulettimeen siihen malliin että näistä on päästävä eroon, mutta kummastakaan ei silti hankkiuduttu eroon ajoissa vaikka niitä merkkejä tosiaan oli.

Kravtsov olisi pitänyt treidata jo kesällä, ja TDA treidata heti viime kauden alussa kun tämä suuttui siitä että lensi poppareille. Jotain arvoa molemmista olisi varmaan saatu. Nyt TDA menetettiin täysin ilmaiseksi, ja aika näyttää miten käy Kravtsovin kanssa.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Onhan tuossa todellakin historiaa Druryn ja Kravtsovin välillä, josta löytää ihan nopealla googlettamisella materiaalia. Drury on aikanaan syyttänyt Kravtsovia joukkueen hylkäämisestä hänen palatessaan KHL:ään, ja on julkisesti joukkueen edessä kyseenalaistanut hänen työmoraaliaan. Vastavuoroisesti Rangers ei ole ollut täysin tyytyväinen hänen harjoitteluunsa kaukalon ulkopuolella, mutta Kravtsov on kieltäytynyt jäämästä New Yorkiin treenaamaan kesäksi, ja lisäksi tuossa kyseisessä exit interviewissä on Kravtsov ilmeisesti vaatinut paikkaa kahdesta ensimmäisestä ketjusta.

NY Post on ollut artikkeleissaan sitä mieltä, että suurin syy Kravtsovin lähtöön on se, että hän ei usko itse mahdollisuuksiinsa murtautua Rangersin top-kutoseen, vaikka GM ja valmentaja ovat hänelle muuta vakuuttaneet. Yksinkertaisesti kärsivällisyys on vaan pettänyt.

Se siinä vaan on, että 21-vuotiaalle juniorille joka on tehnyt urallaan 4 pistettä NHL:ssä on hieman huono paikka ruveta antamaan mitään erityisoikeuksia joukkueessa, ettei se vaan suutu. Siitä toki samaa mieltä, että asset managementin näkökulmasta koko rumba venäläisten kanssa toimii lähinnä varoittavana esimerkkinä.

Yleisestä negatiivisesta ilmapiiristä (olen myös itse enemmän tykännyt keskittyä kritisoimaan) huolimatta joukkue ei ole saanut vuosikymmeneen näin hyvää starttia kauteen. Kaunista pelaaminen ei ole ollut, mutta uusi valmentaja remmissä ja vieraspelejä on pelattu huomattavasti enemmän kuin kotipelejä. Kolmelle pelipaikalle neljästä on tarjota maailman kärkivitoseen kuuluva pelaaja, ja joukkue tuntuu näyttävän paljon enemmän sydäntä kentällä.

Kunhan alisuorittajat saadaan vielä suorittamaan tasollaan ja Gallantin käärmekeitot menevät selkäytimeen, niin hyvä tästä tulee. Playoffit ovat realistinen tavoite.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös