New York Rangers 2019–2020

  • 149 125
  • 422

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Kovia päätöksiä on johdolla edessä, jotta katon alle mahdutaan ennen kautta. Puheet ykkössentterin puutteesta aivan naurettavia, Zibanejad otti viime kaudella tämän paikan itselleen ja 82p kausi Panarinin rinnalla täysin mahdollinen.

Kuten yllä jo mainittiinkin, Yksi Euroopan parhaita veskareita kiinnitettiin soppariin kesällä, hänessäkö ei ole potentiaalia ykköseksi? Eihän tässä nyt mistään contenderista vielä puhuta, mutta tilanne voisi olla aika paljon huonompikin.

Ei niissä puheissa ole mitään naurettavaa. Zibanejad oli ennen viime kautta kertaalleen ylittänyt 50-pisteen rajan. Mies ehti täyttää 26-vuotta ennen kuin todellinen läpimurtokausi osui kohdalle. Voidaanko jo sen perusteella puhua mitat täyttävästä ykkössentteristä? Vai olisiko niin, että ihmiset haluavat nähdä vähintään vastaavanlaisen kauden, ennen kuin New Yorkissa voidaan huokaista helpotuksesta?

Joku Minnesotaan vertaaminen huono vitsi. Shatty nyt olisi saanut ehkä jäädä hankkimatta, tuli vähän myöhässä, vanhan rungon viimeisinä menestysvuosina olisi ollut tarvetta.

Ei oikeastaan ollenkaan huono vitsi. Rebuild Rangersilla alkoi 1.5 vuotta sitten ja nyt vedellään jo isoja kaloja UFA-markkinoilta sisään. Tässä ajassa toki joukkue on onnistunut draftaamaan Kakon, mutta Rangersin prospect pool nyt ei varsinaisesti säväytä. Paljon samoja aihioita näkyvissä kuin Minnesotan pitkään kestäneessä re-toolissa: keskellä ei ole syvyyttä nimeksikään, organisaatiossa on huonoja soppareita riippakivinä (Shattenkirk), prospect pool on melko keskinkertainen pois lukien Kakko ja vahvin osa-alue löytyy laidoilta / puolustuksesta, joka ei kovin kummoinen ainakaan paperilla ole. Myöskin maalivahtiosasto on iso kysymysmerkki.

Eli soppa ei varsinaisesti ole lähimainkaan valmis, mutta joukkue lähtee tulevaan kauteen selkeästi sillä innolla, että pudotuspelit ovat tavoitteena. Tuossa on aina iso riski jäädä niin sanottuun limboon. En väitä, että näin tapahtuu, koska peli on toki vielä auki ja Rangersin yksi etu on se, että nuo huonohkotkin sopparit ovat kaikki päättymässä parin vuoden sisällä.
 
F#21

Jäsen
Että meikä syttyy tästä vieraisiin pöytiin huuteluista varsinkin silloin kun näkee että asioista ei ole otettu sitten tippaakaan selvää. No karavaani kulkee ja limboajat limboaa.
Mun mielestä ihan tervettä keskustelua NHL:ään liittyvällä keskustelupalstalla. Ei-fanit tulevat antamaan omat arvionsa sekä mietteensä ja fanit, jotka ovat seuranneet joukkuetta lähemmin, kertovat sitten omat näkemyksensä.

Meikäläinen tykkää lukea näitä, varsinkin kun mitään huutelua ei ole ollut.

edit. Lisätään nyt sen verta, että itse näen Rangersin tulevaisuuden hyvänä. Muutama hyvä nuori tuloillaan ja pari seuraavaa kautta opetellaan voittamaan. Tuskin pleijareihin yltävät ensi kaudella, mutta seuraavalla on jo mahdollista. Paljon riippuu miten tuon puolustuksen saavat rakennettua ja miten nuoret maalivahdit kehittyvät.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Että meikä syttyy tästä vieraisiin pöytiin huuteluista varsinkin silloin kun näkee että asioista ei ole otettu sitten tippaakaan selvää. No karavaani kulkee ja limboajat limboaa.

Anteeksi. Pysyn jatkossa omassa pöydässäni, jos täällä halutaan keskustella vain "oman poppoon" kanssa.
 
Bob Sacamano

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Ehkä joskus vielä väsyn hakemaan tätä, mutta en vielä:

Shattenkirk on vieläkin ihan hyvä nhl-puolustaja, muutamalla miljoonalla ylipalkattu, mutta ihan hyvä. Sen sijaan yhteensä 10 miljoonaa cappitilaa menee kahdessa Smithille ja Staalille joista kummankaan ei pitäisi NHL:ssä enää pelata.

Tilaa tosiaan vapautuu tulevina vuosina (noiden lisäksi Strome, Namestnikov, Lundqvist ja tämän kauden jälkeen girardikin vie kaksi miljoonaa vähemmän), mutta tietysti virhemarginaali keskitason pelaajien sopimuksissa pienenee kun alkaa noilla nimimiehillä olla isompia sopimuksia.

Saas muuten nähdä kääntyykö Skjein kurssi vai mennäänkö sen sopimuksen kanssa reittiä: ihan siedettävä -> kyllä sen kanssa pystyy elämään -> riippakivi. Tällä hetkellä ollaan varmaan keskimmäisessä kohdassa.
 
StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Anteeksi. Pysyn jatkossa omassa pöydässäni, jos täällä halutaan keskustella vain "oman poppoon" kanssa.
Toki mielipiteitä saa jakaa, mutta olisi niille hyvä olla myös pohjaakin. Kai se prospect poolikin näyttää nimettömältä, kun ei tiedä pelaajista mitään? Joukkueen rebuild ei ole ohi, vaikka moni niin ajatteleekin ja sen on johtokin ilmoittanut medialle.
 
Viimeksi muokattu:

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Toki mielipiteitä saa jakaa, mutta olisi niille hyvä olla myös pohjaakin. Kai se prospect poolikin näyttää nimettömältä, kun ei tiedä pelaajista mitään? Joukkueen rebuild ei ole ohi, vaikka moni niin ajatteleekin ja sen on johtokin ilmoittanut medialle.

Niin no, tällä samalla logiikallahan jokaisella joukkueella on hyvä prospect pool, jos joukkuetta seuraavat kannattajat niin sanovat? Ihan varmaan mullakin on parempi kuva Leafsin prospect poolista kuin monella Wild-, Rags- tai vaikkapa Sharks-kannattajalla. Monesti vain juurikin nuo edellämainitut muiden joukkueiden kannattajat näkevät sen "minun" joukkueen prospect-kartan ja -tason paljon realistisemmin, kuin joukkuetta kannattava henkilö.

Minun silmiini Rangersin prospect-pool ei ole mikään erityisen huono, joskaan ei mikään huippuhyväkään. Kakko toki kirkkaimpana tähtenä ihan koko liigankin mittapuulla, mutta oikeasti noita kravtsoveja ja elmerejä löytyy lähes jokaiselta joukkueelta.

Se, mitä Rangers tarvitsisi, olisi yksi tai mielellään kaksi ihan top-talenttia. Niitä ei saa muuten kuin draftaamalla kärjestä, ja Panarinin hankinta kyllä vesittää tätä skenaariota aika lailla. Ja juuri siitä tulee se "minnesota-limbo", kun jengissä on pari staraa (Parise, Suter vs Kakko, Panarin), mutta niillä ei kuuhun mennä, jos drafteista saadaan vuodesta toiseen vain jotain 16-20 sijoilta varattua kaveria.

Siinä samaa mieltä, että tuskin se rebuild nyt tähän päättyi. Panarinin tulo toki sitten vaikeuttaa sen tekemistä, kuten äsken jo kirjoitinkin.

P.S Mistä muuten päättelet, että @palle ei tiedä Ragsin prospecteista mitään...?
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Monesti vain juurikin nuo edellämainitut muiden joukkueiden kannattajat näkevät sen "minun" joukkueen prospect-kartan ja -tason paljon realistisemmin, kuin joukkuetta kannattava henkilö.

Silti, vaikka sokea kana sinne jyvälle välillä löytäisi, niin yleensä seurojen kannatajat ovat oikeasti seuranneet niitä junnuja ja ovat jollain tavalla kartalla pelaajista. Esim. Cernakista tuli aikoinaan ihan osuvia rapsoja, kun Bishop kaupattiin ja Sergasta myös todella hyvin paikkaansa pitäviä arvioita ja hype ei ollut ihan tuulesta tempaistua. Toki aina mielipiteitä mahtuu aika paljon veneeseen, mutta tässä kohtaa tämmöiset pintapuoliset mielipiteet ilman mitään oikeata arviota pitäisi vaan sivuuttaa. Sitten taas kun pitäisi vertailla muihin seuroihin, niin en tiedä löytyykö maailmasta semmoista henkilöä, joka tuohon kykenisi ja aika paljon noita arvioita ohjaa sen ykköshepan arvo arvioijan silmissä.

Minun silmiini Rangersin prospect-pool ei ole mikään erityisen huono, joskaan ei mikään huippuhyväkään. Kakko toki kirkkaimpana tähtenä ihan koko liigankin mittapuulla, mutta oikeasti noita kravtsoveja ja elmerejä löytyy lähes jokaiselta joukkueelta.

Se, mitä Rangers tarvitsisi, olisi yksi tai mielellään kaksi ihan top-talenttia.

Tämä oikeasti pätee paperilla about kaikkii joukkueisiin, sillä erotuksella, että tällä hetkellä siellä ei kellään muulla ole paperilla Kakon tai Hughesin tasoista kaveria. Ei nyt kovin monesta poolista mitään kahta täysin top talentia löydy tai sitten jostain silmien alta semmoisia alkaa kehittymään. Esim. Canadiensin tilanne vaikuttaa aika hyvältä, mutta tuosta jos tuolta Suzuki tai Caulfield ei täytäkkään odotuksia, niin sitten tilanne näyttääkin kärjen osalta paljon ohkaisemmalta. Huvittavasti myös Tampan poolia on jatkuvasti pidetty huonona, mutta ihan hiljattain sieltä on nyt noussut kuitenkin ylös Point, Cirelli, Joseph, Cernak, Gourde jne.
 
StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Niin no, tällä samalla logiikallahan jokaisella joukkueella on hyvä prospect pool, jos joukkuetta seuraavat kannattajat niin sanovat? Ihan varmaan mullakin on parempi kuva Leafsin prospect poolista kuin monella Wild-, Rags- tai vaikkapa Sharks-kannattajalla. Monesti vain juurikin nuo edellämainitut muiden joukkueiden kannattajat näkevät sen "minun" joukkueen prospect-kartan ja -tason paljon realistisemmin, kuin joukkuetta kannattava henkilö.

Minun silmiini Rangersin prospect-pool ei ole mikään erityisen huono, joskaan ei mikään huippuhyväkään. Kakko toki kirkkaimpana tähtenä ihan koko liigankin mittapuulla, mutta oikeasti noita kravtsoveja ja elmerejä löytyy lähes jokaiselta joukkueelta.

Se, mitä Rangers tarvitsisi, olisi yksi tai mielellään kaksi ihan top-talenttia. Niitä ei saa muuten kuin draftaamalla kärjestä, ja Panarinin hankinta kyllä vesittää tätä skenaariota aika lailla. Ja juuri siitä tulee se "minnesota-limbo", kun jengissä on pari staraa (Parise, Suter vs Kakko, Panarin), mutta niillä ei kuuhun mennä, jos drafteista saadaan vuodesta toiseen vain jotain 16-20 sijoilta varattua kaveria.

Siinä samaa mieltä, että tuskin se rebuild nyt tähän päättyi. Panarinin tulo toki sitten vaikeuttaa sen tekemistä, kuten äsken jo kirjoitinkin.

P.S Mistä muuten päättelet, että @palle ei tiedä Ragsin prospecteista mitään...?
"prospect pool on melko keskinkertainen pois lukien Kakko ja vahvin osa-alue löytyy laidoilta / puolustuksesta, joka ei kovin kummoinen ainakaan paperilla ole."

Tämä haiskahtaa itselle vahvasti nimilistan selailulta ja eliteprospectsin kurkkaamiselta. Epäilen, onko kirjoittaja käynyt lukemassa scouting reportteja tai nähnyt videoita pelaajien kaudesta, kuinka ne ovat oikeasti menneet. Itsekin kyllä paljastit oman tietämättömyytesi, kun väität Kravtsovin tasoisia lupauksia löytyvän "lähes jokaisesta joukkueesta". Kaverin Khl tilastot ovat linjassa esim. Panarinin ja Tarasenkon Khl-junnuvuosien kanssa ja oli mukana 26% koko joukkueen maaleissa viime kaudella.

Rangers tarvitsisi top-talenttia, mutta Panarinin hankinta vesittää tätä?? Ei Chicago näyttänyt tarvitsevan kärkivarausta saadakseen miehen itselleen. Montakos Top-talenttia siellä Bluesissa pelasi tällä kaudella, jos niitä kerta tarvitsee kourallinen vähintään varata? Nämä jutut jostain "varmasta menestysreseptistä" ovat huvittavia, jokainen kausi ja voittava joukkue on erilainen, mitään varmaa keinoa ei olekaan.
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Niin no, tällä samalla logiikallahan jokaisella joukkueella on hyvä prospect pool, jos joukkuetta seuraavat kannattajat niin sanovat? Minun silmiini Rangersin prospect-pool ei ole mikään erityisen huono, joskaan ei mikään huippuhyväkään. Kakko toki kirkkaimpana tähtenä ihan koko liigankin mittapuulla, mutta oikeasti noita kravtsoveja ja elmerejä löytyy lähes jokaiselta joukkueelta.

Sehän tässä vaan on että tuskin kovinkaan moni Rangers-kannattaja on viimeisen viiden vuoden aikana (ennen rebuildin alkua siis) henkseleitä paukutellut hirvittävästi tuon prospektihomman suhteen. Tuossa 2-5v takaperin kun noita lupaavia nuorukaisia ei yksinkertaisesti ollut, kiitos "kaikki peliin nyt"-hölmöilyn, kun taas nyt potentiaalisia eliittipelaajia on puolen tusinan verran. Jos lähes jokaiselta joukkueelta löytyy Kravtsovin, Foxin, Shestyorkinin jne. kaltaisia prospekteja niin sittenhän lähes jokaisella joukkueella on pullat aika hyvin uunissa. Ja kyllä, noita nimiä ovat mehustelleet muutkin kuin Rangers-fanit eli ei tämä mitään pelkkää kannattajavouhotusta ole. Tietenkään näistä kaikista julleista ei tule mitään tähtiä, osa varmasti floppaakin mutta kaikenkaikkiaan sitä potentiaalia on enemmän kuin vuosiin. On se perkele jos joukkueen kannattajat eivät tästä saa ottaa iloa irti.

Se, mitä Rangers tarvitsisi, olisi yksi tai mielellään kaksi ihan top-talenttia. Niitä ei saa muuten kuin draftaamalla kärjestä, ja Panarinin hankinta kyllä vesittää tätä skenaariota aika lailla.

Kyllä sieltä sitä talenttia jo löytyy, mielestäni olisi aika hölmöä röytää kaudesta toiseen luottaen siihen että ihan kärkipickeillä homma kääntyy varmasti ajan myötä. Oilers ja Sabres ovat hyviä esimerkkejä että ei se tuokaan mikään oikotie onneen ole. Kyllä, hyviä varauksia pitää päästä tekemään ja mielellään kärjestä mutta totta helvetissä joukkuetta täytyy pystyä vahvistamaan muillakin tavoin. Eikös se Maple Laughs (hassunhauskoja nämä nimiväännökset) ole tästä aika hyvä esimerkki?

P.S Mistä muuten päättelet, että @palle ei tiedä Ragsin prospecteista mitään...?

Kysymystä ei meikäläiselle osoitettu mutta eiköhän tuohon löydy vastaus lukemalla ko. nimimerkin viesti aiheesta.
 
Apheu

Jäsen
Mielestäni Rangers on tehnyt fiksuja peliliikkeitä, ja heille on ihan mahdollista, että vajaan kahden vuoden rebuild "riittää". Draftaus on ollut hyvää, ja nyt tuli Kakko kimpaleena, ja Panarin vapailta markkinoilta. En näe Rangersin tilannetta muuta, kuin erittäin positiivisena - se voi muuttua, jos Fox, Kravtsov jne eivät ole niin hyviä, kuin miltä näyttää. Ja voihan se olla, että ensi kaudella ei vielä playoffit kutsu, ja pääsee Rangers lottoarvontaan mukaan.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

Itsekin näen tämän hyvänä tapana rebuildille. Nyt kun on saatu se todennäköinen tuleva tähtipelaaja varattua ja leveyttä prospect pooliin, niin hommataan hyökkäykseen ja puolustukseen lisää voimaa kuitenkin nuorista UFA pelaajista. Sitten on vielä muuta kokenutta osastoa näyttämässä esimerkkiä nuorille. Mielestäni Rangersin prospectit on hyvinkin potentiaalisia ja Kakko kirsikkana kakun päällä. Tähän vielä tilaa palkkaosastolle kun vanhat ja väsyneet parin vuoden säteellä poistuvat kiertoon ja vapauttavat rahaa uusille sopimuksille.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Meikäläinen kun näitä nuoria pelaajia syynää vähän enemmän kuin ehkä se ihan tavallinen tallaaja (korostan, etten pidä itseäni minään erityisenä potentiaalin tai taidon tunnistajana), niin on ihan pakko vaan kommentoida tähän ketjun polttavaan asiaan. En lähde sen enempää analysoimaan muiden mielipiteitä tai väittämään vastaan, varsinkaan kun en ole aivan varma ketä kukin määrittelee prospectiksi. Ovatko Brett Howden sekä Filip Chytil vielä prospecteja? Minun papereissani ovat. Miksi? Koska ovat minun mielestäni tarpeeksi nuoria, vaikka molemmilla NHL-otteluita on alla.

Filip Chytil sekä Brett Howden todistivat jo kuluneella kaudella pystyvänsä pelaamaan NHL:ssä ja molemmilla on lunastamatonta potentiaalia ja paljon. Molemmat ovat siitä kivoja prospecteja Rangersin kannalta, että näkisin molemmat ns. turvallisina pelaajina jo tässä vaiheessa listata osaksi New Yorkin tulevaisuutta. Kehittyvät varmasti, mutta jos isoja harppauksia ei tapahdu, jo tällä hetkellä taso riittää molemmilla pelaamaan vähintään kolmosketjun minuutteja. 23 pistettä molemmille tulokaskausillaan (Chytil oli viime kaudella edelleen Calder-eligible). Se on mielestäni hyvä, odotuksia herättävä suoritus 20-vuotiailta.

Kaapo Kakko, Vitali Kravtsov, Adam Fox, Lias Andersson, Igor Shestyorkin, K’Andre Miller sekä Matthew Robertson. Todennäköisesti joka kolmas osuu kunnolla, mutta onhan tuossa jo materiaalia kärjen osalta. Ei ehkä ihan niin paljoa mitä joillakin muilla ja ymmärrän spekulaatiot rebuildin ”keskeyttämisestä”, mutta näen itse tuossa potentiaalia. Libor Hajekin olisin listannut mukaan, mutta kulunut kausi oli todella heikko, mutta hän on toki nuori myös.

Kravtsov tulee yllättämään tulevalla kaudella monet, olen siitä aika varma. Kakko näytti jo viime kaudella valmiilta NHL:ään. Adam Fox oli Makarin jälkeen paras puolustaja yliopistossa. Lias Andersson ei ole vielä lunastanut hypeään, mutta nuori jätkä ja näen paljon samaa kuin Howdenissa. Milleristä voi tulla mitä tahansa, mutta minulla odotukset ovat valtavat. Isoilla jätkillä kestää se kehitys vähän pidempään. Matthew Robertson oli mulla toiveissa Blackhawksiin, oli viime kaudella Oil Kingsin yksi parhaista puolustajista ja pelasi shutdown-roolissa ilman suurempaa ylivoima-aikaa. Shestyorkin on oma tarinansa, sieltä voi tulla mitä tahansa mutta kaikki viittaa potentiaaliseen Vasilevskin toiseen tulemiseen.

Mun mielestä prospect pool on kova, mutta organisaatio tarvitsee vielä sen yhden vuoden ennen kuin tavoitteita voi menestymisen suhteen asettaa korkeammalle. Panarin sekä Trouba tätä vaikeuttavat osittain, mutta Metropolitan on sen verran laadukas divisioona, että lotossa ovat jälleen kisaamassa mielestäni laadukkaimmassa draftissa vuoden 2015 jälkeen.
 
JoukaHainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers ja Jaromir Jagr
mutta Rangersin prospect pool nyt ei varsinaisesti säväytä. Paljon samoja aihioita näkyvissä kuin Minnesotan pitkään kestäneessä re-toolissa: keskellä ei ole syvyyttä nimeksikään, organisaatiossa on huonoja soppareita riippakivinä (Shattenkirk), prospect pool on melko keskinkertainen pois lukien Kakko ja vahvin osa-alue löytyy laidoilta / puolustuksesta, joka ei kovin kummoinen ainakaan paperilla ole. Myöskin maalivahtiosasto on iso kysymysmerkki.

Tässä on niin paljon tietämättömyyttä, että piti kaivaa läppäri esiin ja laittaa puhelin sivuun. Viime vuosina olen tykännyt enemmän vain lukea jatkoaikaa, mutta tälläiset viestit saavan migreeni-oireita niin piti nyt tulla kirjoittamaan.

Rangersin prospect pool valittiin juuri koko NHL:n parhaimmaksi hfboardsilla:
Hf ranking prospect Pools #10

On se kumma, jos se ei säväytä, mutta niin kuin muutama edellinen kirjoitti niin vaikea sen on säväyttää, jos ei nuoria lupauksia tunne (kuin ehkä oman suosikki-jengin).

Puolustuksen osalta prospect pool ei ole kovin kummoinen? Sehän on Rangersin suurin vahvuus. Nyt rosteria katsomalla voi näyttää huonolta, mutta kahden vuoden päästä ollaan päästy kaikista huonoista sopimuksista eroon (Smith, Staal) ja tulossa on Miller, Lundgvist, Hajek, Reunanen, Rykov, Robertson, Lindgren). Nykyisesta kokoonpanosta Skjei, Trouba, Fox, DeAngelo parhaassa iässä. Fanina en näe pienintäkään huolta puolustuksesta, se tulee olemaan kunnossa seuraavat 10 vuotta. Maalivahdit ovat aina kysymysmerkkejä, mutta en keksi miten se voisi olla paremmassa kunnossa, kun Shestyorkin, Georgiev kaksikon kanssa.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Minusta Rangers on vielä kaukana menestyksestä kun tärkeistä palasista puuttuu ykkössentteri...
Ei muuten kannata pidätellä hengitystä tuon ykkössentterin kanssa. Tässä ehdittiin jo käymään Stanley Cup -finaaleissakin sitä odotellessa.
 
Romppanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Jokerit, Inter Milan, RoPS
Ei muuten kannata pidätellä hengitystä tuon ykkössentterin kanssa. Tässä ehdittiin jo käymään Stanley Cup -finaaleissakin sitä odotellessa.

Finaaleissa, joissa joukkueen kärkisentteritrion muodosti

Derek Stepan, 82 ottelua / 57 pistettä
Brad Richards 82o / 51p
Derick Brassard 81o / 45p

Pleijareissa näistä parhaan saldon nakutteli Stepan, 24o / 15p.

Muutenkin tuntuu, että porukka on jumittunut johonkin pleikkariänäri-tasolle kommenteissaan. "Sejase maalivahti/ykkössentteri ei riitä..." jne.

No sattuiko kukaan seuraamaan edes puolella silmällä mennyttä kautta? Hallitsevan mestarin maalivahti taisi vielä kauden puolivälissä pelata jossain kaljaliigan kaljaliigassa ollen organisaationsa maalivahtirankingissa jossain sijalla ynnämuut, mutta niin vain JB onnistui nostamaan joukkueensa liigan viimeiseltä sijalta ensin pleijareihin ja aina mestaruuteen asti.
 
Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot

Peleistä en osaa sanoa miten niissä pärjätään mutta usein loppuun asti pelaavilla joukkueilla löytyy selkeät johtohahmot kentän tärkeille osa-alueille.

Vaikka rookievahtien menestystä on viime vuosina nähty, ei Binnigtonin polkua mestarivahdiksi voi alkaa yleistämään. Tällä hetkellä ykkösenä on jo hiipuva Lunkka parinaan yhden kauden kakkosena hyvin pelannut Giorgiev. Uusi venäläinen voi olla mitä vaan, vaikka ensi kauden ykkönen?

Rangersilla on arpoja jokaiselle kentän alueelle mutta se, mitä arvoissa lukee on vielä monen kohdalla mysteeri. Erittäin mielenkiintoinen seurattava koka tapauksessa: uusien pelaajien sopeutuminen ja etenkin Panarinin onnistuminen kiinnostaa. Lisäksi ennen kautta on vielä kauppoja tulossa ja avauskokoonpano voi olla täynnä nuoruuden intoa.
 
StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Onko kukaan täällä muuten seurannut Blueshirt Banter- nimistä sivustoa? Paljon hyviä juttuja seuraan liittyen. Sivustolla listattiin hiljattain seuran tämän hetken top 35. prospectit. Jokaisesta löytyy kattavat kirjoitukset ja muutamia highlight- pätkiä pelaajien vahvuuksista.
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators

Nyt kun ton mainitsit niin kävin vilkasemmassa vähäsen noita prospecteja ja aika paljon näyttäis olevan vasempia pakkeja.
Miten muuten prospect määritellään kun en tosta top 35:sta löytänyt Lias Anderssonia, olisi meinaan kiva kuulla vähän hänestä.
 
Noi on sellaisia, jotka eivät ole vielä pelanneet tulokaskauttaan. Kaiketi tänään tulee listaus jossa on kaikki organisaation alle 24-vuotiaat mukana niin pääsee Liaskin listoille.

Se on hyvä, että on paljon vasempia pakkeja kun ei ole ykkösjoukkueessa yhtään hyvää (paitsi ehkä Skjei).

Ihan hyvä sivusto, voittaa Carpiniellon tai Brooksin.
 
No toihan kyllä selittää, ite pitänyt prospectia enemmänkin sellasena nuorena pelaajana joka ei vielä pelaa NHL:ssä mutta kiitos selvennyksestä
 
StoneHenke

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Ilves
Nyt kun ton mainitsit niin kävin vilkasemmassa vähäsen noita prospecteja ja aika paljon näyttäis olevan vasempia pakkeja.
Miten muuten prospect määritellään kun en tosta top 35:sta löytänyt Lias Anderssonia, olisi meinaan kiva kuulla vähän hänestä.
https://www.blueshirtbanter.com/201...r-new-york-rangers-prospect-rankings-prologue Tuosta linkistä näet listan pelaajista, joita eivät laske enää prospecteiksi.

https://www.blueshirtbanter.com/201...ngs-master-list-draft-scouting-report-rebuild
Tästä linkistä taas löydät viime vuoden listauksen, jos kiinnostaa lukea hieman vanhaa tietoa Lias Anderssonista, löytyy sijalta 3.
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
https://www.blueshirtbanter.com/201...r-new-york-rangers-prospect-rankings-prologue Tuosta linkistä näet listan pelaajista, joita eivät laske enää prospecteiksi.

https://www.blueshirtbanter.com/201...ngs-master-list-draft-scouting-report-rebuild
Tästä linkistä taas löydät viime vuoden listauksen, jos kiinnostaa lukea hieman vanhaa tietoa Lias Anderssonista, löytyy sijalta 3.

Ja nyt siellä on se koko organisaation listakin, josta löytyy Lias sijalta yhdeksän.
Kiitoksia molemmille, en tänään varmaankaan jaksa lukea hirveän paljoa mutta editoin tätä viestiä/pistän uutta vastausta sitten kun olen lukenut
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös