New Jersey Devils 2021–2022

  • 122 990
  • 688

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Luulisi että jos Fitzy olisi välttämättä halunnut pitää Bastianin joukkueessa, hän olisi tarjonnut Seattlelle esim. kolmoskiekan vuoroa. Mutta voi olla, ettei hän ole tarjonnut sitä tai se ei ole kelvannut Francisille. Veikkaan että Bastian pysyy Seattlessa neloskentän laiturina tai 13. hyökkääjänä. Mutta onhan se toki mahdollista, että jossain kohtaa Bastian päätyy waivereihin tai hänet kaupataan keskikierrosten varausvuoroon.

Toivottavasti Fitzy ottaisi yhdeksi tehtäväksi tuoda kokoa ja taklausvoimaa myös hyökkäykseen. Pakistoon sitä on jo tuotu.

Ei tosiaan pitäisi olla mikään tekemätön paikka poimia vaikka waiversista 1-2 luusahaa. Voihan tilanne myös korjautua osittain myös itsestään, jos esimerkiksi Nolan Foote ottaa pelipaikan ylhäältä. Viime kauden perusteella en kuitenkaan usko, että hän on vakiokokoonpanossa ainakaan heti harjoitusleiriltä lähtien.

Kokoonpanoot ovat kaukana valmiista, mutta uskon kyllä, että Bastian löytää itsensä Krakenin alemmista ketjuista ja alivoimalta.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Pronmanin viimeisessä mock draftissa Devilsin valinnat ykköskierroksella ovat Hughes ja Pinelli. Hughesin sijasta valinta voi kohdistua myös Edvinssoniin. Tai ainakin NHL-lähteet veikkaavat, että Devils poimii Hughesin tai Edvinssonin. Pinelli taisi olla vaan Pronmanin oma heitto. Itselleni kelpaisivat ihan hyvin nuo valinnat.
 
FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham

Itse tykkään Edvinssonista kovasti, mutta en tiedä haluanko että Devils poimisi häntä ennen Hughesia tai Clarkia, varsinkaan Hughesia. Noh joka tapauksessa tullaan saamaan loistava palanen tulevaisuuteen ja toivottavasti se on kuitenkin joku noista puolustajista. Tolla 30. vuorolla ei niinkään väliä, Ehkä L'Heureaux olisi se oma suosikki jos joku pitäisi valita.
 
Joo, itselläkin tosiaan Hughes on ykkössuosikki. Mutta tässä kun ollaan lähemmäksi draftia tultu, niin saattaisin jopa valita Edvinssonin ennen Clarkea. Mieluummin hyvin luisteleva varma oman pään pelaaja kuin keskinkertaisesti luisteleva hyökkäävä pakki. Mutta vaikea näistä on tässä vaiheessa sanoa, kuka heistä on lopulta se paras pakki.

L'Heureux toisi ainakin lisää kiinnostusta Devilsin prospect-osastolle.
 
Pronman päivitti RR55-kaupan myötä mock draftia uusiksi. Samalla vaihtui myös Devilsin jälkimmäinen varausvuoro. Katsotaan pitävätkö huhut paikkaansa.

29. New Jersey: Shai Buium, LHD, Sioux City-USHL
The Devils and Buium is something I’ve heard in the weeks leading up to the draft and even more today. I could see Daniil Chayka as that pick, too.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Huomenta poijjaat! Vanha ei jaksa enää nykyään valvoa yötä myöten kyyläämässä draftia, mutta oli sitäkin mieluisampi herätys aamulla, kun näin, kenet Devils oli varannut.

Tervetuloa kerhoon, nuorin Hughes!

Jos Luke on vähääkään Quinnin tasoa, niin tulevaisuus (niin pelaajan ku Devilsinkin) on varmasti kirkas.

Ja tottakai samat tervetuliaistoivotukset myös Mr. Stillmanille!
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Luke Hughes ja Chase Stillman sieltä tosiaan tarttuivat mukaan. Kuten on varmaan käynyt selväksi, niin Hughes oli oma suosikkini nelosvuorolle, joten olen tyytyväinen. Hänessä on paljon potentiaalia olla erinomainen ykköspakin pakki.

Stillman oli hieman kurotus Mukhamadullinin tapaan. Tosin monilla listoilla hän oli 35-45 tuntumassa. Monesti ekan kierroksen lopussa aletaan nähdä isompaa hajontaa keskiarvolistojen ja lopullisten valintojen välillä. Lisäksi Pronman kirjoitti kuulleensa huhuja, että joidenkin joukkueiden listoilla Stillman oli kakkoskierroksen alun ja keskivaiheen välissä.

Tykkään kyllä Stillmanin pelityylistä lukemani ja satunnaisten klippien perusteella. Hän on kovaa taklaava, ilmeisesti hyvin luisteleva ja kohtuullisen taitava pelaaja. Jos ajattelee varausta joukkueenrakentamisen kannalta, niin onhan tälle pelaajatyypille ollut Devilsissä todella paljon tarvetta, eli siinä mielessä täysin ymmärrettävä valinta. Ei jokainen pelaaja voi olla joukkueessa pehmeä taitokiekkoilija. Stillman on hieman sellainen jokerivalinta senkin takia, että hän kuuluu niihin pelaajiin, joita on ollut vaikea arvioida koronakauden aikana. U18-kisoista hän sai scouteilta positiivista palautetta, mutta muuten hän pelasi Tanskassa U20-joukkueessa tms. Eli parhaassa tapauksessa tässä voidaan napata vähän scoutattu pelaaja alempaa kuin mitä hän olisi normaalisti mennyt, mutta yhtä lailla riskejä on toiseen suuntaan.

Parhaassa tapauksessa Lambos tai Ceulemans olisi valunut vielä muutaman sijan Devilsille, mutta olen tyytyväinen näihinkin valintoihin.
 
dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Tässä vielä kommentteja viime yön varausten kommentteja ja GM Fitzgeraldin lehdistötilaisuus. Sinänsä näissä ei tänäkään vuonna ole mitään maata mullistavaa. Unelmat kävivät toteen, kaikki ovat iloisia ja innoissaan päästessään Devilsin organisaatioon. Ja mikä ettei, molemmista ykköskierroksen varauksista voi iloita.

Fitzgerald joutui tietysti vastaamaan kysymyksiin ykkösvarauksen sukujuurien vaikutuksesta. Vastaus ei tietenkään yllättänyt: Hughes oli Devilsin papereissa potentiaalisin pelaaja heidän varausvuorollaan. Fitz kommentoi Newark Star-Ledgerissä näin:

"The passion he has for hockey, the commitment he has to improve and develop, you just can’t manufacture that. It’s real, it’s true,” Fitzgerald said. “He loves the game. He’s a rink rat. We’re just so excited that we had the opportunity to do this. The ceiling for Luke Hughes is unlimited. He has the potential to be a very good puck-moving, offensive minded defenseman, and we’re gonna help him get there.”

Luke Hughesista on edellä sanottu jo kaikki olennainen. Hänen potentiaalinsa on huima ja on hyvä muistaa, miten nuoresta pelaajasta on kyse ja miten paljon hänellä on vielä parantamisen varaa. Häntä tuskin nähdään vielä 2-3 vuoteen NHL:ssä, mutta Hughes on juuri sellainen palanen, jonka ympärille joukkuetta on hyvä rakentaa pitkäaikaisesti riippumatta kulloisenkin valmentajan pelitavasta. Hughes itse kommentoi varovaisesti aikovansa todennäköisesti pelata kaksi kautta Michiganissa.

Voisi myös ajatella, että Devilsin niin sanottu menestysikkuna avautuisi samaisen 2-3 kauden kuluttua, kun Jack Hughes ja Nico Hischier ovat rutinoituneet ja vakiinnuttaneet paikkansa johtavina pelaajina ja heidän ympärillään muut palaset on saatu järjesteltyä.

Chase Stillmanista hyvät ensitunnelmat, kuten @Toby Dammit edellä totesi. Hän tuo Devilsin hyökkäyksestä puuttuvaa särmää ja intensiteettiä. Tietenkin varauksessa on omat kysymysmerkkinsä, lähinnä hyökkäystehojen löytymisen osalta. Parhaassa tapauksessa Devils nappasi Jamie Lanbenbrunnerin tai isä-Stillmanin kaltaisen laatupelaajan tai sitten käteen jäi marginaalipelaajaksi kuihtuva uusi johnquenneville. Riskien kuvailemiseen on varmasti parempiakin verrokkeja, mutta samankaltaisilla adjektiiveilla draftivuonnaan kuvailtu Quenneville tuli ensimmäisenä mieleeni.

GM Tom Fitzgerald

Luke Hughes

Chase Stillman

Mediapaketti

TSN:n artikkeli Luke Hughesin varauksesta

Newark Star-Ledger

nhl.com:n draftikooste

Allabouthejersey.com: Luke Hughes

Allabouthejersey.com: Chase Stillman
 
Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Onnistunut ykköskierros!

Tykkäsin kovasti Luken hillitystä habituksesta. Ei vaikuttanut Jackin kaltaiselta swagger-pojalta.

Isä-Stillman oli aikanaan suosikkejani ja nyt varattu poika vaikutti hyvältä haulta. Ainakin perheeltään tietää, mitä pelaamiseen vaaditaan, ja pelaajaprofiilista on syvyyskartassa vajetta.

Seuraavaksi Fitzy voisi miettiä, mitä pakiston oikealle puolelle tehdään. Tarkistin… ja KAIKKI Devilsin pakkiprospektit (Mukhamadullin, Misyul, Okhotyuk, Hughes) ja pelaavaan rosteriin ehdolla olevat mörssärit (Bahl, Graves, Siegenthaler) ovat leftin pelaajia. Jostain pitäisi kaivaa minuutteja syöviä kahden suunnan pakkeja ja/tai oman pään tasapainottavia luutia, jotka pystyvät pelaamaan kevytrakenteisten vasemman puolen Smithin ja L. Hughesin kanssa.

Ratkaisu ei ole se, että ”Luke pelasi junnuna oikealla”.
 
FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Ensireaktio Stillmanin varaamisesta oli että mitä vittua ja tämänkö takia valvoin koko draftin, mutta tämä nyt kertoi vain omasta tietämättömyydestä. Aika paljon tuli seurailtua tässä kevään aikana noita 1-2 kierroksen lupauksia, mutta jotenkin Stillman ei ollut jäänyt ihmeemmin mieleen. Mitä nyt tänään ehtinyt lukea ja katsella videoita kaverista niin veikkaan että tästä kaverista tulee vielä joku päivä Devils- fanien suosikki.
 
dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Seuraavaksi Fitzy voisi miettiä, mitä pakiston oikealle puolelle tehdään. Tarkistin… ja KAIKKI Devilsin pakkiprospektit (Mukhamadullin, Misyul, Okhotyuk, Hughes) ja pelaavaan rosteriin ehdolla olevat mörssärit (Bahl, Graves, Siegenthaler) ovat leftin pelaajia. Jostain pitäisi kaivaa minuutteja syöviä kahden suunnan pakkeja ja/tai oman pään tasapainottavia luutia, jotka pystyvät pelaamaan kevytrakenteisten vasemman puolen Smithin ja L. Hughesin kanssa.

On siellä Reilly Walsh rightin pakkina, mutta totta, useita leftin pakkeja on lähivuosina tulossa tyrkylle. Toisaalta, runsas pelaajatarjonta on myönteinen ongelma, ja jos tässä nyt ollaan palaamassa vakavasti otettavaksi pudotuspelijoukkueeksi, pelaajia tarvitaan kaikille paikoille (ja kauppatavaraksi). Eikä tuo puolustus nyt niin kova ole, että pelaajasuma
pakottaisi luopumaan mistään korvaamattomasta.

Ratkaisu ei ole se, että ”Luke pelasi junnuna oikealla”.

Vatanen viiden vuoden diilillä tasapainottamaan oikeaa puolta. Do it, Tom!

Vakavasti puhuen tuo puolustuksen tasapaino voi muuttua nopeastikin, sanotaan nyt vaikka, jos koodinimi Hamilton naarataan Newarkiin. Silloin puolustuksen oikea puoli olisi hyvin hoidossa Seversonin ollessa toinen päävastuullinen rightin luutija. Samaan hengenvetoon on sanottava, että jotain tälle puolustukselle on vielä tehtävä.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pakko olla kyllä tyytyväinen Samu Salmisen ja Topias Vilénin varauksiin. Muistan sen ajan kun yhdessä vaiheessa Devils keskittyi vain varamaan pohjois-amerikkalaisia pelaajia ja jostain suomalaiseta varauksesta sai lähinnä haaveilla.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
New Jerseyn lopullinen saldo tän vuoden Draftista:

1st Round, 4th Overall - D Luke Hughes
1st Round, 29th Overall - F Chase Stillman
3rd Round, 68th Overall - F Samu Salminen
4th Round, 100th Overall - G Jakub Malek
5th Round, 129th Overall - D Topias Vilen
6th Round, 164th Overall - D Viktor Hurtig
7th Round, 203rd Overall - C Zakhar Bardakov

Kolme hyökkääjää, kolme pakkia ja yks veska. Tosiaan, onhan se aina kiva nähdä suomalaisten päätyvän Devilsin varaamiksi. Yhä sormet ristissä odottelen, että vuoden 2017 varaustilaisuudessa napattu Aarne Talvitie pääsis vielä joskus debytoimaan Devilsissä.

Eiköhän ton ylläolevan listan kaks kärkinimeä oo ne, jotka todennäkösimmin Änärissä tulee pelejä enemmänkin pelaamaan, Hughes nyt varsinkin. Mutta, kuten @dali jo muutamaa viestiä aikaisemmin mainitsikin, niin Luke oli sanonut, että luultavasti menee vielä kaks kautta Michiganin yliopistossa, ellei kehitys mene todella paljon eteenpäin tulevalla kaudella. Mahdollinen debyytti tapahtuis siinä tapauksessa kaudella 2023-24, ja mun omien hahmotelmien mukaan sillä kaudella Devilsin pitäis olla ihan viimeistään pleijarijoukkue, ellei jotain todella erikoista tapahdu.
 
Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Onko kenellekään enempää tietoa joltain luotettavalta lähteeltä, kuinka lähellä Dougie Hamilton -> Devils on? Paljon huhua liikkeellä Twitterissa muun muassa, mutta lähteet on luokkaa sitä sun tätä pääasiassa.

Edit: Elliotte Friedman sanoo podcastissaan, että Devils on "all in" Hamiltonin perässä. Siitä on toki pitkä matka sopimukseen.
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Onko kenellekään enempää tietoa joltain luotettavalta lähteeltä, kuinka lähellä Dougie Hamilton -> Devils on? Paljon huhua liikkeellä Twitterissa muun muassa, mutta lähteet on luokkaa sitä sun tätä pääasiassa.

Edit: Elliotte Friedman sanoo podcastissaan, että Devils on "all in" Hamiltonin perässä. Siitä on toki pitkä matka sopimukseen.
Jos Hamilton haluaa eniten rahaa, Devilsillä on hyvät mahdollisuudet hankkia hänet. Jos hän haluaa menestyä, silloin kannattaa tyytyä vähempään rahaan. Ainakin lähivuosien osalta. Toivotaan että tilanne on menestyksen osalta 3-4 vuoden päästä toinen.
 
dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Onko kenellekään enempää tietoa joltain luotettavalta lähteeltä, kuinka lähellä Dougie Hamilton -> Devils on? Paljon huhua liikkeellä Twitterissa muun muassa, mutta lähteet on luokkaa sitä sun tätä pääasiassa.

Edit: Elliotte Friedman sanoo podcastissaan, että Devils on "all in" Hamiltonin perässä. Siitä on toki pitkä matka sopimukseen.

No, eipä tästä taida olla sen kummempaa kuin nuo Twitterissä kiertävät Friedmanin podcast ja Larry Brooksin turinat Devilsin ja Hamiltonin järkiavioliitosta.

Eipä siinä, on selvää, että Fitzgerald on pelissä mukana ja Devils on Hamiltonille ihan järkeenkäypä/varteenotettava vaihtoehto. Ottajiahan varmasti on, esimerkiksi Predatorsin ja Jetsin kaltaisissa joukkueissa, jotka etsivät laatupelaajaa kallistamaan vaakakuppeja edukseen. Tai sitten joku Steve Yzerman ratsastaa valkealla ratsullaan paikalle alistamaan kaikkia ja kiinnittää Hamiltonin 7x5 miljoonaa -sopimuksella ilman no trade -pykäliä.

Paljoltihan kyse on siitä, mitä Hamilton haluaa, ja ennen kaikkea millaisena hän pitää Hurricanesin menestysmahdollisuuksia verrattuna muihin joukkueisiin, ja onko jossain tarjolla ihan mottipäisiä, ohittamattomia rahasummia. Vapailla markkinoilla ei kuitenkaan ole tarjolla ns. valmista pöytää, jos oletetaan Hamiltonin ehtoina olevan ykköspakin (tai ykköspakkiparin) rooli, arvonsa mukainen tilipäivä ja pitkä sopimus. Canes on lähivuodet uskottavasti pudotuspelikuvioissa mukana, joten en nyt pitäisi Hamiltonille lähtöä itsestäänselvyytenä, ellei taustalla ole epäuskoa joukkueeseen, tulehtuneita henkilösuhteita, kiistaa rahasta ja/tai näiden yhdistelmää.

Enkä mä nyt pelkästään pitäisi Devilsiä vain rahan takia vaihtoehtona, vaikkei Hamiltonista varmasti maksettaisiin täysi markkinahinta (eikä vähiten osavaltion verotuksen takia). Hamilton olisi todennäköisesti ykkösheppa Devils-puolustuksessa myös silloin, kun ja jos 2-3 kauden päästä Devils alkaisi tosissaan pelata pudotuspelisarjojen voitoista. Ja siihen päälle suotuisa matkustusohjelma ja muu elämä New Yorkin kupeessa ilman suurempaa mediahuomiota.
 
Viimeksi muokattu:

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Hamilton ja Tarasenko sisään vaan! Jotain tollasta pitäis oikeasti tehdä ettei mene ikuiseksi tankkaamiseksi. Ensi kaudella pitäisi jo ihan tosissaan pystyä edes vähän taistelemaan pudotuspelipaikasta mikä olisi paljon tärkeämpää joukkueen kehityksen kannalta kun se että kontataan taas koko kausi ja vedetään jotain 10 pelin tappioputkia.
 
Täysin samaa mieltä. Toivottavasti Fitzgerald pystyy vahvistamaan joukkuetta kunnolla ja Devils pystyisi kisaamaan pudotuspelipaikasta. Hamilton ja Tarasenko olisivat hyviä hakuja, vaikka jälkimmäinen saattaa osoittautua uudeksi P.K. Subbaniksi, joka ei palaa loukkaantumisten jälkeen omalle tasolleen. Siihen päälle vielä 1B-maalivahti ja kolmosketjun sentteri, jotta Zachaa voi peluuttaa laidassa.

Huhuissa on ollut puhetta myös siitä, että Devils olisi neuvotellut Sharksin kanssa Timo Meierista, ja että Sharks on kuunnellut hänestä tarjouksia. Jos hinta on sopiva, niin olisin vielä kiinnostuneempi hänestä kuin Tarasenkosta.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hamilton ja Tarasenko sisään vaan! Jotain tollasta pitäis oikeasti tehdä ettei mene ikuiseksi tankkaamiseksi. Ensi kaudella pitäisi jo ihan tosissaan pystyä edes vähän taistelemaan pudotuspelipaikasta mikä olisi paljon tärkeämpää joukkueen kehityksen kannalta kun se että kontataan taas koko kausi ja vedetään jotain 10 pelin tappioputkia.

Näinhän se on. Ite vähän epäileväinen Tarasenkon suhteen, mutta Hamiltonille pelkkää vihreetä valoa.

Mun näkemys on, että kausi on pannukakku, jos joukkue ei taistele vielä huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla pleijaripaikasta. Tällä kaudella huhtikuussa on kuitenkin 15 peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös