New Jersey Devils 2020–2021

  • 94 263
  • 441

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Semmonen ottelu sitten. Kauden eka tappio varsinaisella peliajalla ja täysin ansaitusti. Todella vaisu esitys kaiken kaikkiaan. Ekassa erässä Devils ei saanut mitään aikaa ja harmillisesti Islanders sai tehtyä 2-0 maalin aivan erän lopussa.

Toka erä oli ihan hyvää tekemistä ja siinä Devils oli jopa aavistuksen parempi. Bastian teki Devilsin ainokaisen hyvällä laukauksella Smithin syötöstä. Smith on tehnyt nyt jokaisessa pelaamassaan NHL ottelussaan pisteen.

Vikassa erässä ottelu ratkesi hyvin nopeasti kahden Devilsin todella tyhmän jäähyn ansiosta. Islanders teki molempien jäähyjen aikana yv maalin. Devilsin av on ollut koko kauden todella huono niin turha antaa kaverille ilmaisia ylivoimia. Devilsillä ei ollut koko ottelun aikana montaa kunnon maalipaikkaa.

Wedgewood ei oikein maalilla vakuuttanut. Häviö ei missään nimessä ollut hänen syynsä eikä mikään maaleista mennyt oikeastaan hänen piikkiin. Wedgewood oli kuitenkin todella epävarman oloinen ja olisi hän voinut nyt ainakin yhden niistä maaleista ottaa kiinni. Sääli että Blackwood poissa mahdollisen koronan takia, toivottavasti ei ole pöpöä saanut ja jos on niin pikaista paranemista. Devils ei varmaan kovin montaa peliä tule voittamaan Blackwoodin poissa ollessa.

Hughesilta vähän vaisumpi ottelu, ei kuitenkaan missään nimessä ollut huono. Muutamia hyviä väläytyksiä kiekollisena, mutta ei auennut oikein paikkoja Islandersin tiivistä viisikkoa vastaan. Devilsillä oli myös vain yksi ylivoima ja se jäi Hughesin yv- ketjulta lyhyeksi kun Subban heitti melkein pään korkuisen kaveri syötön Sharangovihille ja Islanders pääsi siitä vaaralliseen vastahyökkäykseen.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kyllä se takaa-ajo kusahti just noihin 3. erän kahteen ekaan maaliin ku Devils istu boksissa. Helpottais huomattavasti ku pysyis poissa jäähyltä. Alivoima on ollut kuraa tähän asti, mutta sillä on onneks vielä aikaa korjautua. Monesti erikoistilannepelaamisella kestää hetken ennen ku alkaa synkkaamaan, joten en sen suhteen oo huolissani.

Kenttäpelaajista omaan silmään positiivisessa mielessä pisti neloskenttä McLeodin johdolla. Ne pelas mun mielestä läpi ottelun suht varmaa peliä, eikä tullut mitään isompia notkahduksia. Muun miehistön kohdalla oli taas liikaa säntäilyä. Ei sentään yhtä päätöntä menoa ku monesti Hynesin alaisuudessa, mutta kuitenkin niin, että oltiin usein askeleen myöhässä ja väärin sijoittuneena.

Wedgewood ei voinut kauheesti maaleille mitään. Vaikutti tietty välillä vähän epävarmalta, mutta ymmärtäähän ton ku edellisestä pelistä änärissä on kolme (?) vuotta. Oli siellä kyllä seassa hyviäkin seivejä. Toivotaan silti, että Blackwood on pian pelikunnossa.

Sunnuntaina revanssi Islandersista!
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Äsken tuli katsottua peli loppuun ja eihän siitä jäänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa. Surkea eka erä, aika lailla sitä ekan Bruins-ottelun ekan erän tasoa. Tokassa hyvin pelissä mukana ja kolmannessa homma mokattiin turhilla jäähyillä.

Peli oli aika sekaisin, Islanders pääsi jatkuvasti ylivoimahyökkäyksiin ja Devils-pelaajat joutuivat luistelemaan jatkuvasti omassa päässä kiekon perässä. Hyökkäyksiin lähdettäessä syötöt eivät napsuneet kohdalleen tai kiekosta pyyhittiin lumia, minkä seurauksena touhu näytti tosi nihkeälle. Jotenkin tuntui, että joukkue oli menettänyt itseluottamustaan Blackwoodin covid-karanteenin myötä.

Eipä siellä juuri onnistujia ollut. Nelonen oli muuten ihan jees, mutta ekan erän lopun takaiskumaali sekä myöhemmin pelissä annettu 2 vastaan 1 hyökkäys laskevat vähän arvosanaa. Hughes väläytteli välillä, mutta ei päässyt tosiaan pyörimään kiekon kanssa samalla lailla kuin Rangersia vastaan. Sharangovich ei ole enää vakuuttanut parin ekan matsin malliin, minkä seurauksena hänet siirrettiin välillä Gusevin ja Johnssonin sentteriksi. Hyvä näitä ketjukoostumuksia on välillä kokeilla, etenkään kun Gusev ja Johnsson eivät ole saaneet paljoa aikaan.

En aina ymmärrä Subbanin dissausta, mutta tämä matsi ei mennyt häneltä ihan putkeen. Omassa päässä oli etenkin ekassa erässä tosi paljon vaikeuksia, osittain toki pakkiparin hyökkäysinnon ja varmistuksen puuttumisen takia, ja sitten yv:llä tosi heikko syöttö/roiskaisu, josta Islanders pääsi yv-hyökkäykseen. Myös Seversonilta tuli jokunen huolimaton kiekonkäsittelytilanne. Smith on pelinavaamisessa sekä hyökkäysalueella todella pätevä ukkeli, mutta omalla alueella fysiikan puute näkyy siinä, ettei hän saa aina ukkoja pidettyä kiinni. Tulevaisuus näyttää kuitenkin hyvältä.

Wedgewood näytti ekassa erässä tosi epävarmalta, sitten ekan erän lopussa ja tokassa erässä hän oli tosi hyvä ja piti Devilsin kiinni pelissä, kunnes kolmannen erän jäähyt sotkivat pelin. En syyttäisi silti Wedgewoodia tappiosta. Okei, Blackwood olisi ehkä napannut noista esim. sen ekan maalin, mutta kyllä tästä tappiosta saa syyttää muita pelaajia.

Toivottavasti Devilsin peli näyttää sunnuntaina paremmalta.
 

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Tervehdys ja kiitos kaikille Devilsin ketjuun viimeisen vuosikymmenen ajan panostaneille. On ollut ilo lukea tietoja joukkueen kulissien takaa ja pohdintoja muilta seuraajilta.

Meneillään oleva kausi on joukkueen suunnan kannalta jälleen erittäin mielenkiintoinen. Uudelle nousulle etsitään askelmerkkejä, Devilsin tulevaa identiteettiä ja henkilöstöä, joka tuota sapluunaa pystyisi tulevaisuudessa kannattelemaan uskottavasti. Hischier on selkeä tukipilari, mutta periaatteessa kaikki muu on yhä vaiheessa tai vähintään viimeistä todistelua vailla. Ja siksi Devilsin pelejä onkin kiinnostavaa katsella myös tällä kaudella:

Onko Seversonista top-2 rooliin? Vieläkö koomailuja tulee? Saako hentoinen Bratt yhä kärkiketjun tehoja irti? Onko Blackwood oikeasti Devilsin Hart-ehdokas? Mitä tekee Zacha? Vieläkö Gusev pelaa Draisaitl-tyyliin liian pitkällä mailalla?

Alkukausi on mennyt reilusti odotettua paremmin. Peli-ilme on ollut raikkaampi ja koherentimpi kuin viime kaudella. Pisteitäkin tullut mukavasti, mitä nyt nalleille annettiin vahingossa turha säälipiste toisesta pelistä.

Suurimpia puutteita ovat olleet maalintekotehokkuus vetopaikoilta ja oman alueen purkusyötöt. Erityisesti Islanders-pelissä omalta alueelta ei päästy ulos millään. Islanders oli jo ennakkoon alkukauden tähän mennessä kovin vastus, joten tappio ei harmita, mutta tuo lepsuilu sinisen kanssa on toivottavasti korjattu kalvosulkeisilla ja syöttölinjojen tukitoimilla.

Jos unohdetaan tuo Islanders-peli, olen pitänyt myös siitä, että Devils on vuotanut aika vähän sellaisia ihan tekemällä tehtyjä maaleja. Joukossa on ollut puolustajan katkennutta mailaa, oman pelaajan kimmoketta ja oman yyveen koomailua. Omat virheet ja pomput on helpompi ottaa pois kuin syötellen läpi tehdyt Tampan yyveemaalit.

Sanoja muutamista yksilöistä:

Fitzgerald:
Muistan yhä elävästi sen yön, kun Coloradoon vastikään treidattu Florida-ikoni Fitzy pääsi alivoimalla / suoraan jäähyboksista yksin läpi ja ajattelin, että nyt pääsee pelaaja näyttämään panoksensa uudelle seuralle. Lämäsi mailansa rikki ja hyökkäys lopahti.
Geeämmänä olen tykännyt vaihtokaupoista. Johnsson ja Murray ilmaiseksi sisään, kelpaa. Toisaalta se, että Brattille ei muka saatu sopimusta ajoissa, on kammottavaa perseilyä, jonka lasken puhtaasti managerin syyksi, kunnes toisin todistetaan.

Ruff:
Mulle kelpaa! Mutta olenkin Ruffin Buffalo-aikojen fani. Briere, Connolly, Afinogenov, Lydman ja liigan viihdyttävimmät pelit. Olemmehan yhä vuodessa 2009, eikös vain?
Näen Ruffilla yhä arvoa nuorten kehittäjänä. Ja vaikka toki kaikki voivat mainostaa itseään nuorten pelaajien kehittäjinä, mielestäni tästä on saatu kivasti myös näyttöjä tässä kauden alussa. Sharangovich pelaa erilaisia erikoistilanteita ja saa jatkaa vaikka välillä haparoikin. Neloskentän Kuokkanen pelasi kauden ensimmäisiä (oliko jopa ensimmäistä?) 4vs4-erikoistilanteita.
Siihen petyin, että apuvalmentajaksi ei uskallettu ottaa jotain euronimeä tuomaan uutta näkemystä.

Murray:
On juuri sellainen haku, jota toivoin. Kolmospariin jämähtänyt potentiaalinen top-4 pakki. Samasta syystä olisin kärkkäästi apajilla, jos Carolinan Fleury olisi saatavilla. Murray on pelannut ihan passelisti. Ei paljoa loista, mutta en tuossa ykkösparin shutdown-roolissa sellaista välttämättä kaipaakaan.

Johnsson:
Ollut turhin hyökkääjä kentällä. Jos joku pitäisi nyt penkittää Hischierin tai Brattin tieltä, se olisi Johnsson.

Kulikov:
En tykännyt hankinnasta yhtään. Vakuuttanut kuitenkin alkukaudesta. Oikein kelvollinen puolustaja rosteriin ja täyden miehistön rotaatioon.

Kakkosmoke:
Muualla huutelevat Devilsin maalivahtikriisiä. Ja varmaan huutelevatkin, kunnes Blackwood on Vezina/Hart-finalisti. Mutta olisihan se kiva, että myös kakkosveskariin voisi joskus luottaa. Yrittäjiä sentään löytyy useita.

Subban:
Tykkään Subbanin sikamaisista kovisteluotteista omalla alueella. Mun änärissä niistä sakotettaisiin useammin, mutta jos linja on tämä niin antaa heilua.
Näen Subbanin oikein passelina shutdown-pakkina, ainakin Devilsin tasoisessa joukkueessa. Mäkinen naureskelee, että ”ei ole edes eväitä nostaa kiekkoa jalalla”, mutta ei tarvitsekaan olla.
Se epäsuhta ja nykyinen ongelma syntyy siitä, että Subbania peluutetaan jatkuvasti ykkösyyveessä, vaikka joukkueesta löytyy hyökkäyspään tuoreempia osaajia: Butcher-Smith-Severson-Vatanen olisivat kaikki parempia ylivoimaan tässä järjestyksessä, eikä jää edes kätisyyksistä kiinni. Tällä peluutuksella siellä pelaisivat paremmat pojat ylivoimapyöritystä ja siihen olisi heti ylivoiman päätteeksi heittää jäälle Murray-Subban tasapainottamaan tilannetta.

Tennyson:
Parjattu jätkähän on kelvollinen kasipakki. Ei haittaa menoa.

Butcher:
Saas nähdä onko Butcherilla vielä kauppa-arvoa. Olin yllättynyt, ettei mahtunut pelaamaan, mutta ilmeisesti roolitukset haluttiin kuntoon.

Sharangovich:
Toivottavasti saadaan pätevä top-9-hyökkääjä. Tämmöinen yksi uusi oma rosteripelaaja per kausi olisi hyvää kasvujatkumoa. Nyt näyttää hyvältä, mutta mistäs näitä tietää. Tulokkaiden osalta historia on opettanut suhtautumaan kauppa-arvoon ja tarpeisiin suurella varauksella. Ei ole kauaa, kun Kovalchukista piti tulla maalintekijä playmaker Josefsonille tai kun Merrill, Scarlett, Severson, Gelinas ja myöhemmin ”tuleva kapteeni” Santini olivat yhden liigan parhaan nuorisopakiston core. Paljon ei jäänyt käteen siitä panoksesta.

Bratt:
Olen fani ja pelkään, että Bratt tulee kaupatuksi sekä kokonsa että syöttelyominaisuuksiensa takia, ihan vain koska joukkueessa on muita saman profiilin pelaajia, Hughes etunenässä. Johansson sentään jo lähti ja Gusev lienee myös lähdössä. Toiveissa on, että EA-änärin huijauskoodia käyttävä kiekkomagneetti nähtäisiin Hischierin tai Zachan rinnalla vielä pitkään.

Zacha:
Paljon kuraa niskaansa saanut nuorehko pelaaja. Useampi kausi on lähtenyt sivuraiteille kun Zacha on tullut peleihin aina hyvällä sykkeellä, mutta sen sijaan, että kaikista paikoistaan olisi laittanut sen 3+1 tehot per peli tauluun, vain tolpat ovat kolisseet ja pian itseluottamus kadonnut ja Hynesin katsomo kutsunut.

Wood:
Tykkään Woodista, jos hän pystyy luomaan pelkoa puolustajiin ja maalivahteihin ajaessaan surutta päin. Ylivoimalla #44 tuntuu kuitenkin olevan musta aukko, joka ei saisi koskea kiekkoon ennen sinistä aluetta tai kaikki kuivuu kasaan. Bastian, Zacha tai joku muu tilalle, kiitos.

Hughes:
Ammattimaisen imagon Hischierin varauksesta pidin ja pidän yhä. Se oli joko Hischier tai Heiskanen omissa papereissa. Hughes sen sijaan ei koskaan tuntunut turvalliselta. Pieni. Lapsi. Tissiepisodi. Pitkän tauon jälkeen Hughes on kuitenkin tullut pelaamaan ja pystyy jo tuomaan omalla kentällisellään vaaraa kentälle. Toivottavasti kasvua on ollut myös siviilissä. Ainakin The Athleticin tarinat kesätreeneistä vakuuttivat. Odotan sitä hetkeä, että Devilsillä on heittää tällä kaudella jäälle omat 1a & 1b -ketjunsa, jotka toivottavasti molemmat saisivat luotua säpinää oikeaan kenttäpäätyyn. Siihen asti meno on aika vajavaista.

Seattle:
Tulevaa laajennusdraftia en osaa pelätä. Viimeksi Vegas otti Merrillin, mikä salamana paransi Devilsiä, kun päästiin valmennuksen jatkuvasti rotaatiossa pitämästä toivotaan-toivotaan-hasardista eroon ja joku muu siihen tilalle kokeilemaan. Uskon jotain vastaavaa käyvän myös nyt.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Luin aiemmin tänään, että Devils on käyttänyt välipäivät tai -päivän erikoistilanteiden harjoiteluun. Hyvä niin, sillä yv on ollut luokatonta, eikä av:ta voi kuvailla paljon positiivisemmin. Kokoonpanossakin on tapahtunut muutoksia, kun Merkley on nostettu McLeodin kenttään ja Kuokkanen pääsee kokeilemaan Woodin ja Zajacin kanssa. Boqvist menee poppareille, mikä on ihan jees, sillä pari viimeistä matsia ovat menneet häneltä vähän nihkeästi. (Steinin twiitissä Johnsson on istutettu McLeodin kenttään, mutta näin mielestäni jonkun toisen twiitin, jossa Johnsson oli yhä Zachan ja Gusevin kanssa.)





Nico on käynyt pari kertaa jäällä itsekseen, joten paluu peleihin on askeleen lähempänä.





@Paridae n ansiokasta tekstiä kommentoin parista kohtaa. Mielestäni Johnssonin peluuttaminen on siinä mielessä perusteltua, että uudelle pelaajalle on hyvä antaa vähän enemmän siimaa, etenkin kun hän on osoittanut edellisessä joukkueessa olevansa pelimies. Toki aika näyttää, onko hän onnistunut Torontossa muiden siivellä vai omilla ansioillaan. Eihän sitä voi silti kieltää, etteikö Johnsson olisi ollut tähän saakka pettymys.

Uusista hankinnoista Murray ja Kulikov ovat olleet hyviä vahvistuksia pakistoon. Murrayn kohdalla se ei ole yllätys, mutta Kulikovkin on pelannut paremmin kuin odotin. Butcherin kohtaan olen tyytyväinen, ettei häntä tarvitse katsoa enää kentällä. Jatkuvia luistelukisojen häviämisiä, pehmeää pyörimistä omassa päässä sekä kadonneet hyökkäystehot, niitä ei ole ikävä. Harmi vaan, että sopimus on ylihintainen ja siitä voi olla vaikea päästä eroon. No, ainahan sitä voi tarjota Pensiin Rutherfordille.

Brattista on vaikea sanoa, mikä hänen tulevaisuutensa tulee olemaan Devilsissä. Parhaimmillaan hänen peliään on tosi kiva katsella, mutta taso heittelee yhä kauden sisällä liikaa. Lisäksi kuten sanoit, joukueessa on jo saman profiilin pelaajia. Toisaalta jos Palmieri ja/tai Gusev eivät jatka ensi kaudella Devilsissä, ei sieltä voi liikuttaa Brattia minnekään, sen verran köykäinen se hyökkäyskalusto yhä on.

Niin, ja tervetuloa Paridae keskusteluun mukaan!
 
Viimeksi muokattu:

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Ehdottomasti kauden paras ottelu ja tuloksena 2-0 voitto. Devils pelasi käytännössä koko ottelun todella hyvin mikä on ollut todellinen harvinaisuus viimeisten vuosien aikana. Hughes aloitti maalinteon ylivoimalla komealla rannarilla yläkulmaan, Wood teki loistavan maskin ja Ty Smith nappasi syöttöpisteen ja jatkoi piste putkeaan, mikä on kestänyt nyt koko nuorukaisen NHL uran. Oli kiva nähdä myös, että Zacha onnistui maalinteossa mikä piristi miestä kovasti. Wedgewood pelasi loistavasti maalilla ja oli todella itsevarman oloinen. Kahdessa ekassa erässä ei tullut montaa vaarallista vetoa, vikassa erässä sitten useampi, mutta Wedgewood otti ne kiinni ongelmitta.

Huomasi että erikoistilannepelaamista oli hiottu harjoituksissa. Alivoima toimi hyvin, muutama vaarallinen paikka sillä ekalla alivoimalla Islanders sai luotua, mutta omissa ei soinut mikä pääasia. Ylivoima pyöri kivasti ja saatiin tehtyä yv maalikin. Subban lähti ykkösylivoimasta pois ja Smith tuli hänen tilalle mikä näytti toimivan hyvin. Vielä pitäisi saada PK pois siitä toisestakin ylivoimasta niin sekin voisi alkaa toimimaan...

Kiva katsoa, kun Ruff uskaltaa antaa vastuutta junnuille tiukoissa paikoissa. Hugheskin pääsi lopussa kentälle kun Islanders yritti ilman veskaa ja ihan hyvin se meni. Ei sitä muuten opi ellei anneta vastuuta.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Komppaan ylläolevaa tekstiä. Wedgewood oli illan ykköstähti.

Lisään vielä omia näkökulmia uusista kentällisistä. Gusev osoitti vähän heräämisen merkkejä, mutta vielä on paljon parannettavaa. Kuokkanen toimi omasta mielestä ihan hyvin Zajacin ja Woodin kanssa ja laittaisin mieluusti sille kolmikolle jatkoa myöse ens peliin. Nelosessa Johansson aivan ulapalla ja tuntu, että McLeod ja Bastian pelas vaihdot kahestaan.

Ykkönen nyt ei oo muuttunu, mutta Palmieri on edelleen liikaa pelin ulkopuolella, eikä oo mun mielestä yhdessäkään matsissa pelannut hyvin. Sharangovich oli tänään pirteämpi ku parissa edellisessä pelissä, mutta kyllä toi ykkösketju on tällä hetkellä Hughesin harteilla.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Komppaan ylläolevia tekstejä. Muutama kommentti perään.

- Tosiaan ehjin peli tähän mennessä Devilsiltä.
- Myös erikoistilannepelaaminen toimi hyvin. Ja lähellä se kakkos-yv:n maalikin oli, kun Zacha taisi laittaa kiekon tolppaan. Eli voi sitä tulosta saada Subbaninkin kanssa. Toki mieluummin sinne yv:lle kannattaa laittaa joku muu.
- Wedgewood oli tosi hyvä ja torjui mm. tokan erän lopussa Eberlen avopaikan. Hieno venytys.
- Puolustus pelasi hyvin maalin edustan, ja esim. Kulikov oli tosi varma omassa päässä. Dano antoi pelin loppupuolella ansaitut kehut hänelle.
- Sharangovich oli joo pirteämpi kuin parissa edellisessä pelissä. Olen tosin itse sitä mieltä, että Palmieri pelasi viime yönä jo paremmin. Ei parasta Palmieria, mutta parempaa kuin aiemmin.
- Itsekin olin iloinen, kun Hughes ja kumppanit pääsivät puolustamaan johtoa pari minuuttia ennen pelin päättymistä. Siinä sitä oppii näitä tilanteita pelaamalla.
- Johnsson on ollut tosiaan ulapalla. En tiedä, miten se tekeminen on niin vaikeaa. Perussyötötkin meinaavat mennä harakoille. Itseluottamuksen puutetta, kun kausi ei ole lähtenyt kunnolla käyntiin?
- Kuokkanen oli ihan jees Zajacin kentässä. Sellaisia pieniä hienovaraisia juttuja, jotka johtavat parhaimmillaan vaarallisiin maalipaikkoihin, kuten siinä Zajacille tarjotussa paikassa. Myös Merkley oli ihan ok, tai ei ollut ainakaan joukkueelle haitaksi. Vähän samantyyppisiä pelaajia kummatkin. Kunpa olisivat edes vähän nopeampia.
- Zacha on turhauttava pelaaja, kun koko uran ajan on tuntunut, että potentiaalia olisi enempään. Huiput ovat kuitenkin yksittäisiä valonpilkahduksia. Kiva silti nähdä, että Zacha onnistui, ja lähellä oli toinenkin maali.
- Edellisessä Islanders-pelissä Seversonille tuli pari hassia, mutta muuten hän on pelannut mielestäni hyvin. Tasaisuutta on löytynyt otteisiin.
- Eräs suosikkihetki pelissä oli se, kun Smith ja Hughes pyörittivät hyökkäyspäässä vastustajan pelaajia solmuun. Tulevaisuudessa saamme nähdä sitä toivottavasti vielä paljon lisää.
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokp
Hyvä ottelu Devilseiltä. Wedgewood sai pelattua nollapelin ja sai varmasti itseluottamusta. Onko Blackwood milloin tulossa takaisin kokoonpanoon? Miten käy Aaron Dellin jos Wedgewood ja Blackwood ovat vastuu veskarit?
 

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
Nolan Foote siirretty Binghamtoniin. Voiko tästä päätellä, että Bratt tai Hischier on hyppäämässä askiin, ehkäpä jo Philadelphiaa vastaan?

Toivon olevani väärässä, mutten usko Wedgewoodin tason/tasaisuuden riittävän pitkässä juoksussa, vaikka upeasti viime yönä pelasikin, ja näin ollen Dell nappaa kakkosmolarin roolin.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hughesin kauden aloitus saa huomiota kanadalaismediassakin.


Nolan Foote siirretty Binghamtoniin. Voiko tästä päätellä, että Bratt tai Hischier on hyppäämässä askiin, ehkäpä jo Philadelphiaa vastaan?

Toivon olevani väärässä, mutten usko Wedgewoodin tason/tasaisuuden riittävän pitkässä juoksussa, vaikka upeasti viime yönä pelasikin, ja näin ollen Dell nappaa kakkosmolarin roolin.
Bratt pääsee mukaan harkkoihin keskiviikkona, jos testit näyttävät negatiivista. Veikkaan että Footen on ollut koko ajan tarkoitus mennä pelaamaan AHL:ään, kunhan kausi käynnistyy. Eli ei yhteyttä Brattin tai Hischierin paluuseen.

Hyvin paljon mahdollista, että Wedgewoodin tasaisuus ei riitä pitkässä juoksussa. Toivon toki ettei niin käy. Helpottaisi Devilsin tilannetta.

Hyvä ottelu Devilseiltä. Wedgewood sai pelattua nollapelin ja sai varmasti itseluottamusta. Onko Blackwood milloin tulossa takaisin kokoonpanoon? Miten käy Aaron Dellin jos Wedgewood ja Blackwood ovat vastuu veskarit?
Blackwoodista ei ole tarkempaa tietoa. Delliä ja Wedgewoodia voi pyörittää molempia taxi squadissa ja mennä kolmella maalivahdilla.
 

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Hyvin summattu peli jo yllä. Kaksi erää Devils hyvä, Islanders huono. Kolmannessa kalastajat piristyivät ja Devils haravoi vähän turhaan kiekkoa sinne tänne. Viaplay-tallenteen pituudesta luulin jo tulkinneeni, että menisi jatkoille, mutta onneksi ei, monelta kantilta.

Zachalta taas sellainen ”melkein kolmen maalin peli”.

Kulikov, Tennyson ja Smith olivat kaikki elementissään. Pakko antaa posia näille yllättäjille nyt kun vielä voi.

Molemmat yv-kentät pelasivat todella pirteästi. Hyvät treenit alla.

Mielenkiintoista nähdä, miltä Hischier näyttää aikanaan suuremmalla ylivoimavastuulla. Joukkueen ulkopuolellahan ei varmaan tiedetäkään, että Hischier ei pelannut vakituista ylivoimaa, kunnes sekä Hynes että Hall lähtivät. Samaan aikaan aloittanut Bratt pyöritti ylivoimaa jo tulokkaana. En pidä tätä Nicon syrjintää sinänsä negatiivisena, jos tavoitteena oli antaa Nicon keskittyä ja kasvaa monipuoliseksi tasakenttäsentteriksi.

Delliä ja Wedgewoodia voi pyörittää molempia taxi squadissa ja mennä kolmella maalivahdilla.

Eikös tuo kolmen maalivahdin taksiruletti ollut tällä kaudella pakollinen kaikille joukkueille muutenkin?
 

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Hischier ei pelannut vakituista ylivoimaa, kunnes sekä Hynes että Hall lähtivät.

Piti käydä tarkistamassa tilastoista ja on se näköjään sen 160+ minuuttia per kausi käynyt ylivoimassa sittenkin pyörimässä. Ehkä ne vahvat muistikuvat liittyvät siihen, että ei päässyt ainakaan ykkösylivoimaan keräämään helppoja pisteitä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Piti käydä tarkistamassa tilastoista ja on se näköjään sen 160+ minuuttia per kausi käynyt ylivoimassa sittenkin pyörimässä. Ehkä ne vahvat muistikuvat liittyvät siihen, että ei päässyt ainakaan ykkösylivoimaan keräämään helppoja pisteitä.
Jos muistan oikein, niin Nicon tehot lisääntyivät viime kaudella yv:llä mutta laskivat hieman tasaviisikoin. Pistekeskiarvo taisi olla silti aavistuksen parempi kuin sitä edeltävällä kaudella.

Joskus olen miettinyt, että jos Nico olisi parempi yv-pelaaja, hänellä olisi kaikki saumat 80 pinnan pelaajaksi. Hänen ominaisuutensa pääsevät paremmin oikeuksiinsa pelin muilla osa-alueilla, mutta on se yv-pelaaminen tosiaan mennyt parempaan suuntaan.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Ei tuo maskikaan pöllömpi ole
 

Liitteet

  • 20210122_084318.jpg
    20210122_084318.jpg
    109,1 KB · kertaa luettu: 120
  • 20210122_084322.jpg
    20210122_084322.jpg
    119,2 KB · kertaa luettu: 115

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Melkosta vuoristorataa viime yön peli. Devils lähti ekan erän alkupuoliskolla pirteästi peliin, mutta melko nopeasti sen jälkeen käänty Flyersin haltuun tapahtumat jäällä ja ne saikin duunattua ylivoimalla sekä avauserän loppuvaiheilla että heti 2. erän alkuun. Devils otti pelin haltuun ku kakkoserästä oli yli puolet jäljellä ja ne onnistukin lopulta tasoittamaan pelin. Vikassa erässä pakka kuitenkin romahti ja Flyers latoi kolme maalia putkeen, niin siinähän se sitten olikin. Zachan maali lopussa oli laiha lohtu.

Peli nopeasti summattuna yhteen: ihan liikaa jäähyjä, sekä liian ailahtelevat peliotteet koko jengiltä.

Wedgewood ei voinut kahelle ekalle maalille mitään. Vastustaja oli yv:llä ja molemmat ohjattiin suoraan maalin edestä sisään. Kolmannessa maalissa oli kyllä auttamatta myöhässä ja makoili turvallaan. Neljännessä maalissa maaliin johtanut tilanne syntyi tosi nopeasti Smithin huolimattoman syötön seurauksena ja vikan maalin Flyers teki tyhjiin. Ei voi kuitenkaan missään nimessä veskan piikkiin tappiota laittaa.

Olikohan tokan erän loppupuoliskolla ku Ruff teki ketjuihin muutoksia, mutta nekin toimi vaan aluks hetken ja vikassa erässä ei sitä vähääkään. Suomalaisena pakko vielä lisätä, että Kuokkanen pelaa omaan silmään mukiinmenevästi, oli se sitten minkä kaksikon kanssa tahansa jäällä ja se on hyvä merkki se. Enempää en jaksa raapustaa yksittäisten pelaajien otteita.

Ja onnittelut McLeodille uran ensimmäisestä! Jo oli aikakin!

Huomenna revanssi Phillystä ->
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Turhauttava tappio. Ensin hienosti tasoihin 2-2 lukemiin, sitten kuitenkin turpiin. Tuurit eivät olleet puolella, kun Devilsillä oli pelin aikana kolme tolppaa tai ylärimaa. Tuomaritkin vetivät vähän yksipuolisesti, kun Palmierille tuli aika köykäisesti jäähy, mistä Flyers pisti pelin 2-0:aan, minkä päälle sitten vastustajalle ei vihelletty korkeista mailoista ja mailasta kiinni pitämisestä jäähyjä. No, kyllä se vastuu tappiosta oli silti Devilsin pelaajilla ja itse he ottivat muuten ne kaikki turhat jäähyt.

Plussat:
- Devils nousi peliin mukaan ja oli lähellä mennä johtoon.
- Paikkoja oli voittoon asti.
- McLeodin eka maali NHL:ssä.
- Johnsson otti ekassa erässä turhan jäähyn, mutta ekaa kertaa Devils-nutussa hän osoitti pelimiehen taitoja. Ekassa erässä ohilaukaus parhaasta maalintekosektorista, Zajacin maalissa hyvä veto puolustajan jaloista ja sitten vielä yksi ylärima. Toivotaan että homma alkaa aueta tästä.

Miinukset:
- Tyhmät jäähyt.
- Ekan erän lopussa ja tokan erän alussa Devilsin pakka oli ihan sekaisin ja vastustaja pääsi vyörymään jatkuvasti yv-hyökkäyksiin.
- Vuoristomaiset otteet.
- Avaukset tuottavat välillä tuskaa ja peli menee roiskimiseksi.
- Paikoista ei tehty maaleja.
 

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Hyvä peli Devilsiltä. Olisi voitu aloittaa peli kolmen maalin etumatkalta ja antaa Flyersille lopulta sellainen seitsemän maalin nöyryytys, mutta sen sijaan otettiin taktinen häviö, jotta muut joukkueet jatkavat kakkosvahtien peluuttamista lohkonsa ennakkoon heikointa vastaan.

Smith ja Hughes yrittävät turvallisen suorituksen sijaan edistää peliä, joten molemmilta pari karmeaa kiekonmenetystä, mutta näitä sattuu. Kivasti antoi Ruff silti vastuuta myös lopussa.

Tuomareilta, jos ei huono niin outo peli.

En tiedä, miten ihmeessä Severson-Yegor-akseli veti pelin aloituskiekosta heti maalipaikan. Muistaakseni näin on tehty aiemmissakin peleissä kerran pari.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös