New Jersey Devils 2020–2021

  • 94 283
  • 441

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kyllä kiitos! Karhu on lyöty!

Sharangovich tarjoilee jatkoajan vikalla sekalla herkkua koko kansalle. Aijai, että maistuu!

Ekassa erässä Devils oli selvästi nälkäsempi osapuoli. Ehkä se Woodin heti matsin alussa ottama mylly oli sopiva ylimääräinen energiapistos pelaajille, jotka jo muutenki valmiiks janos vastustajasta revanssia. Siihen päälle vielä saman kaverin kauden toinen osuma, niin varmasti piti porukan hereillä. Harmi, ettei Wood saanut nokkapokan ja maalin lisäks syöttöä tililleen, niin ei päästy todistamaan Gordie Howe hattutemppua.

Tokassa erässä joukkue vähän passivoitu ja tuntu monesti, että ooteltiin vaan, millon Boston tekee tasoitusmaalin. Tottakai Bergeron ja Marchand sen lopulta järjesti, eikä noita taitureita paljoa paina, vaikka pelais alivoimalla. Tossa maalissa oli laiskaa puolustamista Devilsiltä.

Kolmas erä oli hyvää vääntöä ja pelin taso nous kahteen edelliseen verrattuna. Molemmissa päissä veskat hoiti kuitenki hyvin hommansa.

Sen verran pitää loppuun lisätä, että Hughesin otteet on selvästi itsevarmempia ku viime kaudella. Tottakai välillä tulee virheitä, mutta niitä tulee jokaiselle. Ukon kädet on kyllä melko silkkiset ja pystyy hassuttelemaan pienemmässäkin tilassa. Toinen, jonka peliotteet on ollu positiivisia, on Zacha. Väläyttelee myös välillä kiekonkäsittelytaitojaan ja siitä näkee, että kyseessä on pirun taitava pelaaja. Hieno kanssa nähdä, että se pääsee pelaamaan sekä yli- että alivoimaa. Josko läpimurto vihdoin tapahtuis...?
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tuli tuuletettua Sharangovichin jatkoaikamaalia railakkaasti kotisohvalta käsin. Maistui täälläkin!

Samat sanat kuin @NJEspoo lta. Eka erä oli hyvää peliä ja Devils sai useita kunnollisia maalipaikkoja ja onnistui pitämään Bruinsin poissa omalta maalilta. Tokassa erässä joukkue passivoitui ja antoi ohjat vastustajalle. Harmittavasti se tasoitusmaali tuli sitten täysin tarpeettomasta tilanteesta yv:llä. Viidellä viittä vastaan puolustaminen näytti jo melko hyvältä, mutta yv:ssä on yhä tekemistä. Kolmannessa erässä luistin alkoi taas kulkea ja jatkoillakin oli hyviä paikkoja, siis jo ennen Sharangovichin maalia. Tosin Bostonillakin oli omat paikkansa, kuten Coylen läpiajo (jonka Wood takakarvasi erinomaisesti) ja kukas se olikaan, joka pääsi laukomaan huippupaikasta, kun kiekko karkasi Palmierilta Bruins-pelaajan mailahäirinnän tai pikkukoukun jälkeen.

Täytyy kompata myös Hughesin suhteen. Ihan eri meininkiä kuin viime vuonna. Nyt hän uskaltaa pelata omilla vahvuuksillaan, eikä ole koko aikaa katollaan, vaikka sitäkin tapahtuu toki välillä. Mutta tässäkin matsissa hänellä oli pari erinomaista maalipaikkaa, minkä lisäksi hän järkkäili jokusen paikan myös ketjukavereilleen. Viimeistelyn kanssa oli kuitenkin useammalla pelaajalla ongelmia, mikä on viime vuosien Devilsille tuttu asia. Paikkoja syntyi silti eri tahtiin kuin viime kauden peleissä.

Muista hyökkääjistä kehut tietty maalin tehneelle Sharangovichille, vaikka hän ei ollut ihan yhtä näkyvä kuin ekassa pelissä. Samoin Woodille, Zachalle ja Boqvistille, joka pelaa mielestäni selvästi paremmin kuin viime kaudella, vaikka tehoja ei ole vielä tullut. Tykkään myös nelosketjun tekemisestä. Gusev-Zacha-Johnsson-kolmikolla on ollut vähän hakemista, mutta kolmannessa erässä sekin alkoi saada paikkoja aikaan. Palmierilta toivoisin vähän tarkempaa peliä kiekon kanssa omassa päässä, muuten ihan jees.

Kehut myös pakistolle, joka putsasi oman maalin edustaa ja avasi peliä varsin varmaan tapaan. Olen tykännyt paljon Murraysta, joka ei tarjoa highlight-matskua, mutta juuri tuollaista varmaa oman pään luutaa pakisto on kaivannut jo pidemmän aikaa. Myös muut pakit pelasivat hyvin. Smithille syöttö ja +3 tehotilasto. Paremmalla viimeistelyllä syöttöpinnoja olisi voinut olla vielä pari enemmän.

Loppuun vielä kehut Blackwoodille, kuten tavallista.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Makea voitto oli kyllä! Palmierille risuja roiskimisesta kiekon kanssa. Kyllähän tästä Sharangovichista saattaa jotain tullakin..
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Joskus aikanaan, kun tämä röhätauti hellittä, tekisi mieli lähteä perheen kanssa katsomaan Devilsin kotipeliä. Onkos kellään täällä kokemusta kyseisestä areenasta, liikenneyhteyksistä ja esim.majoittumisen suhteen ?
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Joskus aikanaan, kun tämä röhätauti hellittä, tekisi mieli lähteä perheen kanssa katsomaan Devilsin kotipeliä. Onkos kellään täällä kokemusta kyseisestä areenasta, liikenneyhteyksistä ja esim.majoittumisen suhteen ?
@Kapo 00
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Joskus aikanaan, kun tämä röhätauti hellittä, tekisi mieli lähteä perheen kanssa katsomaan Devilsin kotipeliä. Onkos kellään täällä kokemusta kyseisestä areenasta, liikenneyhteyksistä ja esim.majoittumisen suhteen ?

Pistät hakuun vain hotel near prudential center, niin vaihtoehtoja löytyy kävelymatkan päästä. Lisäksi juna tulee manhattanilta parissakymmenessä minuutissa ihan hallin kupeeseen, eli sieltäkin pääsee näppärästi. Itse oltiin lähempänä Newarkin lentokenttää Holiday Inn:ssä, mutta oli oma auto käytössä, niin ei ollut niin väliä.
 
Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joskus aikanaan, kun tämä röhätauti hellittä, tekisi mieli lähteä perheen kanssa katsomaan Devilsin kotipeliä. Onkos kellään täällä kokemusta kyseisestä areenasta, liikenneyhteyksistä ja esim.majoittumisen suhteen ?

Otteluliput kannattaa ostaa heti kun ne tulevat myyntiin eli melkein heti sen jälkeen kun NHL:n sarjaohjelma julkaistaan. Itse majoituin Manhattanille Hotel Pennsylvania: aan joka on/oli ihan siisti keskitason kohtuuhintainen hotelli. Ja mikä parasta sijainti oli todella hyvä! Eli kadun toisella puolella on Madison Square Garden jonka alapuolella on Penn Station rautatie/metro – asema josta pääsee paikallisjunalla Newarkiin. Jossa Devilsin kotihalli sijaitsee muutaman sadan metrin päässä juna-asemasta. Itse areena Prudential Center vetää 19 500 katsojaa ja valmistui 2007 eli katsomossa ei näkyvyyden kannalta huonoja paikkoja olekaan ja ravintoloita löytyy joka makuun. Mitä aikaisemmin liput peleihin ostaa sen enemmän on valinnan varaa. Lippuja voi olla saatavilla pelipäivänäkin, mutta ne on sitten sieltä katonrajasta.
 
Viimeksi muokattu:

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Toivottavasti Devils käyttää nämä välipäivät erikoistilanne pelaamisen harjoitteluun. Ylivoima ollut ihan järkyttävän huonoa eikä toi alivoimakaan ole vakuuttanut. Erikoistilanteet kuitenkin ratkaisevat niitä pelejä niin olisi hyvä saada kyllä se osa-alue kuntoon.
 
Kiitoksia neuvoista! Newarkissa näyttäisi olevan ihan kohtuuhintaan myös airBNB majoitusta. Juurikin tuo metron läheisyys olisi plussaa. Todennäköisesti vähintään viikon reissu ja nuorimmaiselle sattuisi huoneisto/asunto paremmin. Ei auta kun odotella parempia aikoja, että reissuun pääsisi.
 
Izeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Toivottavasti Devils käyttää nämä välipäivät erikoistilanne pelaamisen harjoitteluun. Ylivoima ollut ihan järkyttävän huonoa eikä toi alivoimakaan ole vakuuttanut. Erikoistilanteet kuitenkin ratkaisevat niitä pelejä niin olisi hyvä saada kyllä se osa-alue kuntoon.
Toivottavasti myös yv kentälliset saataisiin jiiriin. Mielestäni Bostonia vastaan kentällä pahimmillaan oli Woods ja Subban samaan aikaan.

Onko Nicosta tai Brattista mitään tietoa, että millon ukkoja sopii odottaa askiin?
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokp
Seuraava peli on Rangersia joten tulee kova peli. Kyllä Nicoa ja Brattiä kaivattaisiin hyökkäykseen. Kuinkahan kauan menee että Vatanen on kokoonpanossa?
 
FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Kuinkahan kauan menee että Vatanen on kokoonpanossa?

Vissiin edelleen odottelee viisumia kuten Bratt. Sitten sen jälkeen lento New Jerseyhyn ja viikon karanteeni ja sen jälkeen vähän treeniä joukkueen kanssa ennen kuin pääsee pelaamaan. Varmaankin vähintään vielä 2 viikkoa ennen kun Vadu nähdään tositoimissa.
 
FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Jack Hughes/Mackenzie Blackwood > New York Rangers

Huhhuh mikä ottelu! Aivan loistavaa taistelua aivan joka jätkältä. Blackwood oli jälleen todella kova ja ilman Blackwoodin 47 torjuntaa oltaisiin lähdetty ilman pisteitä kotiin. Toinen kaveri joka pelasi erinomaisen ottelun oli Jack Hughes, joka ei tee Nemo Niemisen mukaan oikein mitään oikein kentällä eikä ole kehittynyt yhtään viime kaudesta. En malta odottaa kuinka hyvä Hughesista tulee, jos hän oppii joku päivä pelaamaan. Harmi kun Subbanin 5-2 maali hylättiin paitsion takia, Hughes syötti senkin ja olisi nyt pistepörssin ykkösenä, mutta nyt joutuu tyytymään toistaiseksi jaettuun ykkössijaan.

Jos jostain pitää antaa negaa niin tyhmiä jäähyjä Devils otti ja paljon. Toki kaksi ekaa jäähyä oli aivan naurettavia vihellyksiä, mutta kuitenkin. Devilsin alivoima on ollut todella heikkoa, joten senkään takia ei kannata kauheasti niitä ylivoimia varsinkaan Rangersia vastaan ottaa. Pelillisesti oltiin myös Rangersia suurimman osan ottelusta perässä, mutta oli siellä välissä myös hyviä pyörityksiä Devilsin osalta ja yleensä kun Devils sai pelin kulkemaan niin joku otti tyhmän jäähyn. Devils puolusti kuitenkin maalin edustaa todella hyvin kolmatta maalia lukuunottamatta. Hyvin Devils puolusti tuon pelin lopun maalin johtoasemassa eikä päästänyt Rangersia tasoihin.

Joka tapauksessa Blackwood ja Hughes oli ne Devilsin suurimmat tähdet, mutta pitää myös mainita että Wood ja Zajac pelasivat myös loistavan ottelun. Wood näyttänyt tällä kaudella siltä 17/18 kauden Woodilta joka painoi melkein 19 häkkiä. Toivotaan että Miles jatkaa hyviä otteitaan läpi kauden. Tästä on erittäin hyvä jatkaa!
 
TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokp
Todellakin hyvä ottelu Devilseiltä. Kyllä pisteet kelpaa. Hughesilta huippupeli ja Blackwood pelasi maalissa hyvin. Seuraavaksi Islanders nurin.
 
EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
NewJersey on aloittanut kauden vähän liiankin hyvin, sillä peli on paikoin tosi vahvaa ja pelaajat ovat menneet omassa kehityksessään paljon eteenpäin. Hughes on vasta 19vee ja on erittäin paljon kehittynyt henkisesti ja fyysesti. Nyt hän alkaa lunastaa odotuksia, joita hänelle luotiin. Toinen erittäin iso valopilkku ihan kooltaankin on Blackwood. Väittäisin että tästä ei aikanaan tule NewJerseyn menestyminen jäämään kiinni todellinen talentti ja ikää on vasta 24 eli verrattain nuori veskari. Muita ketä nostaisin positiivisiksi onnistujiksi devilisistä on, Murray pakkihankinta Columbuksesta käytännössä ilmaiseksi. Sharangovich joka oli monille varmasti tuntematon ennen kautta, mutta nyt on tekemässä läpimurtoa vakituiseen kokoonpanoon. Sharangovich on hyvä esimerkki miksi Euroopassa oleminen alkukaudella voi olla hyväksi, sillä hän pelasi loistavasti Lukasenkan valvovan silmän alla Minskissä. Ty Smith Devilsin oma ykköspickki 2018 vuodelta näyttää valmiilta. Hakemista on toki tietenkin, mutta kaveri on vasta 20v niin todella hyvin ovat pullat uunissa hänenkin kohdalla. Loppuun vielä huomiona, että täytyy muistaa että kokoonpanosta puuttuu vielä merkittävät Hischier ja Bratt.
 
Viimeksi muokattu:

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Onko ihan tosiaan näin mennyt sanomaan? :D

Käytti lauantaina Devils- Boston pelissä suunilleen puolet tokasta erätauosta siihen, että haki väkisin virheitä Hughesin pelaamisesta. Siinä tuli jotain ihan hyviä havaintoja, mutta meni kyllä pikkasen yli. Tokaisi myös, (en muista nyt sanasta sanaan) jotain että Hughes ei ole kehittynyt/oppinut yhtään mitään ja viittasi tällä vissiin viime kauteen. Osassa niissä klipeissä Hughes ei edes tehnyt mitään väärin, Nemo valitti esim parissa tilanteessa siitä, että Hughes syötti liian yksinkertaisia syöttöjä. Ja jos tehään noin tarkkaa analyysiä niin luulisi siihen löytyvän jotain positiivista. Jos ei Devilsin pelejä pahemmin seuraa niin jäi varmaan aika monelle semmoinen kuva, että Hughes on huono ja semmoisena tulee pysymään.

Sitten Mäkinen keskitty koko kolmannen erän Hughesin mollaamiseen, tokaisi myös jotain, että ”jos minä olisin NHL joukkueen gm niin minä en haluaisi rakentaa tuon pelaajan ympärille joukkuetta (Hughesin), mutta onneksi se ei ole minun ongelmani”.
 
NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
En ehtiny aamulla kiireiden takia raapustamaan tänne, mutta onneks tää viestiketju on ku Devils, eli toimii täysillä sylintereillä! Hyvää tekstiä taas sai lukea.

Blackwoodia ei edes erikseen pidä enää hehkuttaa, sillä tekeminen on ollut niin tasaisen varmaa kauden alun.

Hughesin itsevarmuus oli jotain niin käsittämättömän upeeta kateltavaa, että ei voinu ku päätä pudistella siinä ku syötti Subbanin valitettavasti hylätyn maalin.

Tästä on erittäin hyvä jatkaa Islandersia vastaan. LGD!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EP34

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Jack Hughes/Mackenzie Blackwood > New York Rangers

Huhhuh mikä ottelu! Aivan loistavaa taistelua aivan joka jätkältä. Blackwood oli jälleen todella kova ja ilman Blackwoodin 47 torjuntaa oltaisiin lähdetty ilman pisteitä kotiin. Toinen kaveri joka pelasi erinomaisen ottelun oli Jack Hughes, joka ei tee Nemo Niemisen mukaan oikein mitään oikein kentällä eikä ole kehittynyt yhtään viime kaudesta. En malta odottaa kuinka hyvä Hughesista tulee, jos hän oppii joku päivä pelaamaan. Harmi kun Subbanin 5-2 maali hylättiin paitsion takia, Hughes syötti senkin ja olisi nyt pistepörssin ykkösenä, mutta nyt joutuu tyytymään toistaiseksi jaettuun ykkössijaan.

Jos jostain pitää antaa negaa niin tyhmiä jäähyjä Devils otti ja paljon. Toki kaksi ekaa jäähyä oli aivan naurettavia vihellyksiä, mutta kuitenkin. Devilsin alivoima on ollut todella heikkoa, joten senkään takia ei kannata kauheasti niitä ylivoimia varsinkaan Rangersia vastaan ottaa. Pelillisesti oltiin myös Rangersia suurimman osan ottelusta perässä, mutta oli siellä välissä myös hyviä pyörityksiä Devilsin osalta ja yleensä kun Devils sai pelin kulkemaan niin joku otti tyhmän jäähyn. Devils puolusti kuitenkin maalin edustaa todella hyvin kolmatta maalia lukuunottamatta. Hyvin Devils puolusti tuon pelin lopun maalin johtoasemassa eikä päästänyt Rangersia tasoihin.

Joka tapauksessa Blackwood ja Hughes oli ne Devilsin suurimmat tähdet, mutta pitää myös mainita että Wood ja Zajac pelasivat myös loistavan ottelun. Wood näyttänyt tällä kaudella siltä 17/18 kauden Woodilta joka painoi melkein 19 häkkiä. Toivotaan että Miles jatkaa hyviä otteitaan läpi kauden. Tästä on erittäin hyvä jatkaa!
Tässäpä se kaikki oleellinen onkin jo sanottu. Hyviä huomioita myös @EP34 ltä.

Olipa kiva katsoa matsi töiden jälkeen, kun oli sen verran hienoa taistelua Devilsiltä. Joukkue aloitti pelin tosi hyvin, sitten touhu muuttui vähän passiiviseksi ja Rangers pääsi otteluun mukaan. Tokassa erässä molemmilla joukkueilla oli paikkansa, kun taas kolmas oli aika lailla Rangersin hallintaa. Tosin aika monessa kohtaa tuntui siltä, että Rangers sai pelistä otteen Devilsin jäähyjen takia. Ensi peliin siis jäähyt pois, kiitos.

Blackwood ja Hughes pelasivat tosiaan huippumatsit. Ensin mainittu on torjunut jo monta pistettä Devilsille ja jälkimmäinen on ihan eri pelaaja kuin viime kaudella. Hughes teki vaihdosta toiseen tosi taitavia ja ennen kaikkea peliä edistäviä juttuja, kuten Filipovicin twiitti osoittaa.

Hienoa nähdä, että Wood jatkaa hyviä otteita. Ja olihan se kiva nähdä, että "stone hands" sai tehtyä kauden avausmaalinsa. Blackwood, Hughes ja kumppanit varastivat kirkkaimmat valot, mutta myös McLeodin kenttä pelasi taas hyvin. Vielä kun ketju onnistuisi pistämään paikoista sisään. Sharangovichilta tuli pari junnumaista kiekonmenetystä omalla sinisellä ja jossain toisessa tilanteessa, mutta muuten ihan ok.

Masisak twiittasi, että Zachan kenttä ja erityisesti Johnsson ja Gusev saivat pelissä vähiten peliaikaa. Asiaan vaikutti toki se, että Devils pelasi niin paljon alivoimaa, mutta silti ihan kiinnostava asia.

Miksi Will Butcher ei oo ollut kokoonpanossa?
Butcher on liian hidas ja pehmeä omassa päässä. Asiaan vaikuttaa myös roolitus. Valmennustiimi haluaa hyökkäävien puolustajien kaveriksi puolustavan pakin. Subbanin parina on Murray ja Seversonilla Kulikov, joten kolmospari olisi ainoa vaihtoehto Butcherille päästä pelaamaan. Smith on ollut kuitenkin sen verran hyvä, että ainakaan toistaiseksi Butcher ei ole päässyt pelaamaan – ja hyvä niin.
 
TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokp
Hieno homma että Bratt on palaamassa kokoonpanoon. Onko tietoa että milloin Hischier on pelikunnossa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös