New Jersey Devils 2020–2021

  • 94 269
  • 441

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Vuosi sitten Devils lähti suurin odotuksin uuteen kauteen, kun miehistö vahvistui Jack Hughesilla, P.K. Subbanilla, Nikita Gusevilla ja Wayne Simmondsilla. Kausi lähti kuitenkin liikkeelle karmaisevasti heti Winnipegiä vastaan (oliko siinä kolmen vai neljän maalin johto, jonka Devils menetti pelin aikana), eikä homma siirtynyt siitä missään vaiheessa oikeille raiteille. Sen seurauksena joukkueesta sai ensin kenkää valmentaja John Hynes, sitten Taylor Hall treidattiin Arizonaan ja lopulta Ray Shero sai yllätyspotkut GM:n tehtävistä. Maaliskuuhun tultaessa Nasreddine oli saanut Devilsin nousemaan NHL:n hänniltä muutaman sijoituksen, kiitos Mackenzie Blackwoodin otteiden, kunnes korona katkaisi yhtäkkiä kauden poikki.

Tulevalla kaudella moni asia on toisin, ja voimme taas unelmoida paremmasta tulevaisuudesta. Tai sitten hyvistä ykköskierroksen varausvuoroista. Ihan miten kukin haluaa. Mutta tässä muutamia poimintoja syistä, joiden vuoksi Devilsin tulevaisuus saattaa näyttää aikaisempaa paremmalta.

GM

Devils-nimistä paattia ohjaa nyt Tom Fitzgerald. Trade deadlinen toiminta, eli Colemanin treidaaminen Vancouverin ykköskierroksen varausvuoroon ja Nolan Footeen sekä Andy Greenen kauppaaminen kakkoskierroksen varausvuoroon, antoi kuitenkin viitteitä siitä, että homma on hanskassa ainakin pelaajakauppojen osalta. Se on hyvä asia, sillä pelaajakaupat olivat Sheron bravuuri ja muuten niitä olisi saattanut jäädä ikävä.

Fitzin haastattelut ovat antaneet hänestä pätevän kuvan, ja hänellä tuntuu olevan realistinen näkemys mm. siitä, että joukkueeseen tarvitaan lisää maalineduskovuutta. Mutta tietenkin hänen toimintaansa pystyy arvioimaan kunnolla vasta sitten, kun alamme nähdä häneltä konkreettisia tekoja. Tällä hetkellä Fitzin valinta vakituiseksi GM:ksi vaikuttaa silti hyvältä ratkaisulta.

Valmentaja

Fitzin ensimmäinen iso teko vakituisena GM:nä oli Lindy Ruffin pestaaminen Devilsin päävalmentajaksi. Aluksi Ruffin nimi aiheutti itsessäni vähän inhoreaktioita, mikä johtui tiedon puutteesta ja vääristä mielikuvista. Mitä enemmän Ruffiin alkoi perehtyä valmentajana, sitä paremmalta valinta alkoi tuntua.

Plussapuolelta on helppo nostaa esiin kolme asiaa. Ensinnäkin Ruff tykkää hyökkäysvoittoisesta kiekosta, jota on viihdyttävää katsoa. Esim. Dallas kuului hänen ekalla valmentajakaudellaan NHL:n eniten maaleja tehneiden joukkueiden joukkoon. Toiseksi Ruff on tehnyt hyvää duunia nuorten pelaajien kanssa, niin Buffalossa, Dallasissa kuin apuvalmentajana Rangersissakin. Hänen alaisuudessaan Tyler Seguin pelasi (muistaakseni) pisteiden valossa parhaan kautensa, samoin Tony DeAngelo ja Adam Fox pelasivat viime kaudella läpimurtokautensa. Kolmanneksi Ruff uskaltaa olla myös vaativa valmentaja. Vuosien saatossa hän on muokannut tyyliään pelaajia kuuntelevaksi valmentajaksi, mutta hän osaa olla yhä tarvittaessa kova. Se on hyvä juttu nuorten kiekkoilijoiden kanssa, jotka opettelevat, mitä NHL:ssä voittamiseen vaaditaan.

Miinuspuoli on lyhyt mutta sitäkin merkittävämpi. Ruffin joukkueet eivät ole olleet kovin hyviä puolustamaan. Se (ja keskinkertainen maalivahtipeli) on ollut viime vuosina myös Devilsin suurin ongelma. Toivotaan että Ruff saa kuitenkin verhottua puolustuspelaamiseen liittyviä ongelmia aggressiivisella karvauksella ja pelin painamisella vastustajan päätyyn.

Todd Cordell huhuili, että Devils tekisi Nasreddinen kanssa jatkosopimuksen Ruffin apuvalmentajaksi. Toivoin että valmennusosasto olisi laitettu kertaheitolla kokonaan uusiksi. Mutta annetaan Nasreddinellekin tarvittaessa vielä uusi mahdollisuus. Eipä tässä muutakaan oikein voi, jos hän jatkaa Devilsissä.

Pitkä offseason

Devilsille, kuten muutamalle muulle jämäjengille, kausien 2019-2020 ja 2020-2021 väliin tulee poikkeuksellisen pitkä offseason. Kausi päättyi maaliskuussa ja seuraava kausi alkaa näillä näkymin vasta joulu- tai tammikuussa. Tavallaan tässä on siis kaksi offseasonia putkeen. Se voi olla Devilsin kaltaiselle nuorelle joukkueelle hyvä asia, mikäli pelaajat käyttävät ajan tehokkaasti hyödykseen ja treenaavat itsensä kovaan kuntoon.

Jack Hughesin tulokaskausi oli vaikea. Hän väläytteli välillä todella hienoja luistelu- ja kiekonkäsittelytaitoja, mutta heiveröinen koko teki pelaamisesta monesti turhan haastavaa. 8-9 kuukauden mittainen harjoitusjakso voi olla hänelle nyt juuri sitä mitä lääkäri on määrännyt, eli kunnollisen punttitreenin avulla hän pärjää paremmin kaksinkamppailutilanteissa eikä hän ole kaukalossa enää yhtä helposti tönittävissä kuin viime kaudella. The Athleticin jutussa Jackin isoveli, pudotuspeleissä Vancouverin nutussa loistanut Quinn hehkutti ennen kuplaan menoa treenijaksoaan Jackin ja Luken kanssa ja samalla hän kehui Jackin saaneen lisää lihasta luidensa ympärille. Hyvä niin.

Myös muut nuoret pelaajat voivat hyötyä pitkästä treenikaudesta. Toisaalta jos itsekuri ei toimi, niin tauko saattaa mennä hukkaan tai aiheuttaa pelaajalle jopa takapakkia. Devils on kuitenkin varannut pääasiassa ns. hyviä tyyppejä, joilla ei luulisi olevan ongelmia asian kanssa. Mielenkiintoista silti nähdä, miten nuorten Devils-pelaajien kausi lähtee käyntiin pitkän tauon jälkeen.

Hyökkäys

Devilsin hyökkäyskalusto vaikuttaa tällä hetkellä köykäisemmälle kuin vuosi sitten. Toisaalta joukkueen nuoret pelaajat ovat vuoden kokeneempia, mikä saattaa paikata tilannetta jonkun verran. Tässä kohtaa katseet kääntyvät ennen kaikkea Hischieriin ja Hughesiin, mutta myös Brattiin, Zachaan, Boqvistiin, Andersoniin ja muihin vastaaviin kavereihin. Kokonaan en usko heidän kuitenkaan paikkaavan aukkoa, vaan täydennyksiä kaivataan treideistä tai UFA-markkinoilta.

Zachan kukkaan puhkeaminen on ikuisuusaihe, joka tulee nostettua esiin vuosi toisensa jälkeen – niin myös tänä vuonna. Pisteiden valossa Zachassa on tapahtunut pientä kehitystä joka vuosi, ja viime kaudella ottelukohtainen pistekeskiarvo oli jo lähes 0,5. Se on tietysti paljon vähemmän kuin samasta draftista varatuilla Rantasella, Connorilla, Meierilla, Barzalilla jne., mutta Devils-kannattajina emme tietenkään luovu toivosta, että Zacha on ns. late bloomer ja löytää vielä sen oman sisäisen seancouturierinsa.

Myös Hischierilta odotan ensi kaudella pisteiden valossa steppiä ylöspäin. Nyt hän on ollut tasainen 50-60 pisteen tahtiin pelaava tunnollinen kahden suunnan sentteri. Ensi kaudella olisi kuitenkin kiva, jos hän yltäisi 60-70 pisteen tahtiin. Ja pysyisi tietenkin koko kauden terveenä.

Hughesista mainitsinkin jo aiemmin. Lisätään tähän silti, että uskon hänestä tulevan tokalla kaudellaan 50 pinnan pelaaja. Kolmas kausi on sitten se todellinen läpimurtokausi. Tämä on varmaa tietoa. Tietenkin.

Tuleva kausi määrittelee mielestäni sitä, mitä Devils tekee jatkossa Brattin kanssa. Jos Bratt pelaa hyvin, hänen tulevaisuutensa on todennäköisesti Devilsissä. Mutta jos hän ei pysty nostamaan tasoaan nykyisestä, Fitz joutuu miettimään, kuinka monelle pienellä taitohyökkääjälle Devilsissä on jatkossa tilaa. Nyt sieltä löytyvät mm. Bratt, Hughes ja Gusev. Sen vastapainoksi tarvittaisiin lisää kokoa ja taistelutahtoa. Ei kuitenkaan mitään täysiä puukäsiä.

Muista hyökkääjistä nostan esille Palmierin ja Gusevin, joilla alkaa viimeinen sopimusvuosi Devilsin paidassa. Jännä nähdä, miten Fitz toimii heidän kanssaan. Vaihtoehtona on treidata toinen tai molemmat muualle. Tai sitten tehdä jatkosopimus kummankin kanssa. Juniorit tarvitsevat mentoreita, joten kaikkia veteraaneja ei kannata kaupata muualle. Mutta jos Fitz saa esim. Palmierista tarjouksen, jota ei voi hylätä, en ole kauppaa vastaan. Pelkästä kaupankäynnin ilosta kumpaakaan ei kannata silti lähteä kauppaamaan.

Tulevalla kaudella hyökkäykseen tarvitaan lisää syvyyttä. Siellä on vapaita pelipaikkoja tarjolla mm. Nicon ja Palmierin vasemmassa laidassa sekä Hughesin ketjussa, keitä siellä sitten pelaakaan. Periaatteessa siellä on tilaa kahdelle top6-laiturille ja yhdelle tai kahdelle bottom6-laiturille. Yksi tai kaksi paikkaa tulee menemään todennäköisesti Devilsin lupauksille, mutta uskon, että joukkueen hyökkäystä pyritään vahvistamaan vielä pudotuspelien päättymisen jälkeen yhdellä tai kahdella pelaajalla.

Puolustus

Puolustus oli viime kaudella kuraa. Ensisijaisesti se johtui huonosta viisikkopuolustamisesta, mutta myös pakiston heikosta tasosta.

Vasen puoli on todellinen musta aukko. Kuvaavaa on, että viime kaudella Andy Greene pelasi Devilsissä ykkösparin minuutteja, mutta Islandersissa hän ei mahtunut ekassa pudotuspeliottelussa edes kokoonpanoon. Sen jälkeen hän on toki pelannut hyvällä menestyksellä Islandersin kolmosparissa, mutta ei kolmosparin pakin pitäisi joutua pelaamaan ykkösparin minuutteja. Tilanne on ollut sama myös Muellerin, Claessonin ja muiden pakkien kohdalla, eli heidän pitäisi pelata joukkueessa korkeintaan kolmosparin minuutteja, jos niitäkään.

Oikealla puolella tilanne on parempi, kun siellä pelaavat Subban ja Severson. Vaikka Subban oli viime kaudella todella suuri pettymys, on hän nykyiselläänkin ihan ok kakkosparin pakki. Tilanne on sama Seversonin kohdalla. Kolmospariin voi heittää sitten vaikka Carrickin.

Summa summarum: Devilsissä on kaksi kakkosparin pakkia sekä joukko enintään kolmosparin pakkeja. Mahtavaa! Tällä porukalla mennään päätyyn saakka. Vahvistuksia tarvitaan, ja kipeästi!

Maalivahdit

Tämä on ollut parin kauden ajan Devilsin suuri murhe. Keskivertomaalivahtipelillä joukkue olisi ollut paljon lähempänä pudotuspeliviivaa kuin nyt on käynyt. Toissa kaudella Cory ja Kinkaid pettivät pahasti. Tällä kaudella sama meno jatkui Coryn osalta, ja lopulta hän pääsi haistelemaan AHL-tunnelmia Binghamtonissa. Blackwood aloitti kauden ailahdellen, mutta joulukuusta eteenpäin hän oli hyvä. Siis todella hyvä. Toivotaan että sama meno jatkuu ensi kaudella ja Blackwood olisi vastaus Devilsin maalivahtimurheisiin.

Mikäli Devils haluaa taistella ensi kaudella pudotuspelipaikasta, Blackwoodin rinnalle tarvitaan UFA-markkinoilta toinen maalivahti. Kyse voisi olla Islandersin, Columbuksen ja parin muun jengin tavoin 1A ja 1B -tilanteesta, jossa kumpikin maalivahti pelaa noin 40 matsia.

Ulososto olisi Coryn kannalta paras ja reiluin vaihtoehto, mutta Devilsin kannalta en näe siitä hyötyä, kun joukkueella ei ole tällä hetkellä mitään tarvetta säästää rahaa ulososton avulla. Lisäksi Coryn ulososto rasittaisi palkkakattoa neljän vuoden ajan (vrt. kaksi vuotta sopimusta jäljellä), mikä olisi haitaksi siinä vaiheessa, kun Devils alkaa toivon mukaan menestyä. Siksi roikottaisin Corya vielä joukkueen mukana vielä vuoden ja ostaisin sopimuksen sitten ulos – ellei hän sitten jotenkin ihmeen kaupalla kelpaa Seattlelle. AHL:ään lähettäminen ei ole Coryn kannalta mukava vaihtoehto, mutta joukkueen kannalta se on järkevää.

Lupaukset

Tällä hetkellä Devilsin parhaat lupaukset ovat Ty Smith ja Nolan Foote. Smith luultavasti kärkkyy pelipaikkaa Devilsistä. Sen pitäisi olla ihan realistista, kun katsoo tuota pakiston vasenta puolta. Foote pelaa todennäköisesti ainakin yhden kauden AHL:ssä ennen siirtymistä NHL-areenoille.

AHL:ssä Binghamton saa kertaheitolla monta täydennystä pakistoon, kun sinne saapuvat mitä ilmeisemmin Reilly Walsh, Nikita Okhotyuk, Kevin Bahl ja kenties Ty Smith, jos Smith ei onnistu nappaamaan pelipaikkaa NHL:stä. Toivottavasti noista ja muista joukkueen pakkilupauksista ainakin yksi mutta mieluummin kaksi kehittyisi kunnollisiksi TOP4-puolustajiksi, jotta pakiston kanssa ei tarvitsisi tuskailla loputtomasti. Viime kaudella Devils varasi pakkeja urakalla, mutta useimmilla heistä katto taitaa olla lähempänä kolmos- kuin ykkösparia.

Draft

Devilsillä on kolme ykköskierroksen varausvuoroa, jotka ovat näillä näkymin 7., 18. ja 20. vuorot, olettaen ettei Canucks ala hurjastelemaan ja mene konferenssifinaaleihin asti. Devilsillä on myös Hurricanesin kolmoskiekan varausvuoro, kun Vatanen pelasi juuri ja juuri 70 prosenttia joukkueen pudotuspeliotteluista. Sitä seuraavat vuorot ovat neloskierroksesta eteenpäin.

Seiskavuorolle omat suosikkini ovat Jake Sanderson, Jamie Drysdale ja Marco Rossi. Sanderson on tällä hetkellä kai kokonaisvaltaiselta peliltään paras varattavissa oleva pakki. Drysdale on sitten hyökkäävämpi pakki, vähän Quinn Hughesin ja Cale Makarin jalanjäljissä, vaikka hänellä ei ilmeisesti ole ihan samanlaisia kiekonkäsittelytaitoja. Rossia on puolestaan kuvailtu Hischierin ja Martin St. Louisin välimuodoksi. Rossin ja Hischierin entinen valmentaja myös totesi, että Rossi on hyökkäyspäässä vielä ripauksen Hischieria luovempi pelaaja.

Toisaalta minulle kelpaavat yhtä hyvin Holtz ja Raymond. Perfettistä olen tällä hetkellä vähiten innoissani, mikä johtuu pienehköstä koosta ja keskinkertaisesta luistelusta. Se kuulostaa aina huolestuttavalle yhdistelmälle.

18. ja 20. vuorolla kiinnostavia nimiä ovat mm. Seth Jarvis, Dylan Holloway, Dawson Mercer, Connor Zary, Braden Schneider ja Lukas Reichel. Täytyy tutustua myös ruotsalaisiin Kaiden Guhleen ja Noel Gunleriin jossain vaiheessa paremmin. Askarov, Lundell ja Quinn kiinnostavat kanssa, mutta en usko, että he ovat enää saatavilla noilla vuoroilla.

Mainitaan samalla, että minusta Fitzin kannattaisi arvioida Castronin ja muiden scouttien toimintaa. Varaustoiminta on ollut selvästi parempaa kuin Conten aikana, mutta vieläkään se ei ole kuin keskivertoa NHL:n mittapuussa. Siksi scouttiosastolle voisi etsiä lisää vahvistuksia.

UFA-markkinat

Devilsillä ei ole tarvetta lähteä revittelemään UFA-markkinoilla, eli Pietrangelo ja kumppanit voidaan unohtaa saman tien. Mutta Fitz voi tehdä sieltä hyviä budjettilöytyjä, etenkin nyt, kun moni joukkue taistelee palkkakatto-ongelmien kanssa eikä kaikille pelaajille tule todennäköisesti löytymään tilaa muista joukkueista. Toisaalta parhaat UFA:t eivät riennä vieläkään juoksujalkaa Devilsiin.

Devilsiltä puuttuu maalintekijöitä, joten sopivan lyhyellä sopimuksella olen kiinnostunut Mike Hoffmanista. Tai sitten Dadonovista. Tai Toffolista. Granlundkin voisi olla kiinostava kokeilu Devilsiin, epäilen vain että Fitz etsii joukkueeseen vähän toisen tyyppisiä pelaajia (+ Granlundin pitäisi olla kiinnostunut Devilsistä, mitä epäilen).

Puolustajista olen kiinnostunut Brenden Dillonista ja T.J. Brodiesta. Mutta voihan se olla, että Fitz kokeilee jotain edullisia arpoja, kuten Zach Bogosiania, joka on pelannut Tampassa ihan kelvollisesti.

Maalivahdeista olen kiinnostunut Blackwoodin pariksi etenkin Khubodinista. Halvempi versio voisi olla Thomas Greiss.

Kaikille edellä mainituille pelaajille on muitakin ottajia, joten voi olla, että näistä jää lopulta tyhjä arpa käteen. Lisäksi on hyvä muistaa, että paras hinta-laatusuhde saavutetaan yleensä nimettömämpien pelaajien kohdalla, jotka sitten nostavatkin yllättäen tasoaan. Muutenkin UFA-markkinat ovat yleensä se kaikista huonoin tapa vahvistaa joukkuetta.

Treidimarkkinat

Palkkakatto pysyy pari vuotta nykyisellä tasolla, mikä tulee aiheuttamaan monelle joukkueelle ongelmia. Devils on yksi niistä joukkueista, joka voi yrittää hyötyä tilanteesta.

Viime vuonna Devils hankki muiden joukkueiden palkkakatto-ongelmien ansiosta Subbanin ja Gusevin. Tulevalla offseasonilla sieltä voi tulla tarjolle mm. sellaisia nimiä kuin Killorn, Johnson, Gourde, Dunn, Boeser (epäilen mutta nimi on mainittu huhuissa), Kapanen, Johnsson, Murray, Eberle ja mitä näitä nyt muita on.

Toivon Fitzin iskevän tähän saumaan täysillä ja nappaavan sieltä ainakin yhden kunnollisen pelimiehen Devilsiin. Kyllä minulle ykköskierroksen varausvuorotkin kelpaavat, jos joku joukkue haluaa päästä eroon sopivan lyhyestä ongelmasopparistaan, vähän samalla lailla kuin Toronto teki kaupatessaan Marleaun viime kesänä Carolinaan.

----

No, tässä jotain pohdintaa. Enempää en nyt jaksa ja kykene kirjoittamaan, mutta eiköhän näillä pääse jo alkuun. Let's go Devils!
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Perfettistä olen tällä hetkellä vähiten innoissani, mikä johtuu pienehköstä koosta ja keskinkertaisesta luistelusta. Se kuulostaa aina huolestuttavalle yhdistelmälle.
Tohon kun lisää että puolustuspelaaminen on ilmeisest aika heikkoa, niin toivon tosiaan että joku muu kokeilee tätä arpaa. Toinen pelaaja mitä toivon että Devils välttelisi on Hendrix Lapierre joka on selkeesti todella loukkaantumisherkkä. On tällainen Raimo Helminen / Otakar Janecky tyyppinen taitava sentteri joka syöttää mielummin kuin laukoo. Oli Bob McKenzien listalla sijalla 15 mutta veikkaan että saattaa jopa tippua tokalle kiekalle loukaantumishistoriansa takia, eli ois vapaana noilla 18 ja 20 vuoroilla.

Täytyy tutustua myös ruotsalaisiin Kaiden Guhleen ja Noel Gunleriin jossain vaiheessa paremmin.
Korjataan sen verran että Guhleen on kyllä kanukki. Mutta tolla mahdollisella 20 varauksen kohadalla Jacob Perreault on mielestäni ihan potentiaalinen valinta. Oli Bob McKenzien rankingissa sijalla 21.

 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
@secord in Blackhawks-ketjuun tekemä listaus 8. varausvuorolla 2010-luvulla varatuista pelaajista oli sen verran kiinnostava, että päätin tehdä samanlaisen listan Devilsin ykköskierroksen varausvuoroista. Käytän listauksessa Vancouverin kohdalla 20. ja 28. vuoroja. Ensiksi mainittu napsahtaa Devilsille, jos Vancouver häviää Vegasille ja jälkimmäinen jos joukkue häviää konferenssifinaaleissa.

7. vuoro

2019 - Dylan Cozens
2018 - Quinn Hughes
2017 - Lias Andersson
2016 - Clayton Keller
2015 - Ivan Provorov
2014 - Haydn Fleury
2013 - Darnell Nurse
2012 - Matt Dumba
2011 - Mark Scheifele
2010 - Jeff Skinner

18. vuoro

2019 - Thomas Harley
2018 - Liam Foudy
2017 - Urho Vaakanainen
2016 - Logan Stanley
2015 - Thomas Chabot
2014 - Alex Tuch
2013 - Mirco Müller
2012 - Teuvo Teräväinen
2011 - Mark McNeill
2010 - Austin Watson

20. vuoro

2019 - Ville Heinola
2018 - Rasmus Kupari
2017 - Robert Thomas
2016 - Dennis Cholowski
2015 - Joel Eriksson Ek
2014 - Nick Schmaltz
2013 - Anthony Mantha
2012 - Scott Laughton
2011 - Connor Murphy
2010 - Beau Bennett

28. vuoro

2019 - Ryan Suzuki
2018 - Nils Lundqvist
2017 - Shane Bowers
2016 - Lucas Johansen
2015 - Anthony Beauvillier
2014 - Josh Ho-Sang
2013 - Morgan Klimchuk
2012 - Brady Skjei
2011 - Zack Philips
2010 - Charlie Coyle

Mitä tuosta voi sitten päätellä? No, ainakin sen, että seiskavuorolla on hyvät mahdollisuudet varata joukkueeseen hyvä tai todella hyvä pelaaja. Se vaatii scouttiosastolta kuitenkin enemmän osaamista kuin ykkösvuorolla varaaminen (vrt. Jack Hughes ja Nico Hischier).

Myös 18. ja 20. vuorolla voidaan löytää kovia pelaajia. Mahdollisuudet eivät ole kuitenkaan enää samaa luokkaa kuin TOP10-varausvuorojen kohdalla. Silti 18. sijalla on napattu mm. Chabot, Tuch ja Teräväinen ja 20. sijalla Thomas, Schmaltz ja Mantha. Toisaalta siellä on myös McNeillin ja Bennettin kaltaisia huteja. 28. vuorolla mahdollisuudet hyvään pelaajaan laskevat edelleen, mutta on sieltäkin varattu Coyle, Skjei ja Beauvillier.

Kuuntelin eilen The Ringerin NBA:n draft-lottoon liittyvää podcastia. Toinen hepuista kommentoi tämän vuoden draftia, että tasaiseksi ennakkoon luokitellussa draftissa ei ole oikeastaan väliä, millä sijalla joukkue pääsee varaamaan ykköskierroksella, vaan sillä pitää ns. pystyä niittaamaan oikea pelaaja joukkuseeseen. Totta kai homma on aina sitä helpompaa, mitä aiemmin joukkue pääsee valitsemaan oman pelaajansa, mutta loppupeleissä joukkueen scouttiosaston ammattitaito ratkaisee lopputuloksen. Simppeli totuus, joka pätee mihin tahansa draftiin, myös NHL:ssä. Joukkueen pitää vain pystyä varaamaan omilla vuoroillaan oikeat pelaajat joukkueeseensa.

Mikäli Devils pitää kaikki ykköskierroksen varausvuoronsa, pidän minimitavoitteena, että Fitz, Castron ja kumppanit onnistuvat nappaamaan kolmesta varausvuorosta vähintään kahdella kunnollisen vahvistuksen joukkueeseen. Toinen vaihtoehto on kaupata toinen 18. tai 20. (tai 28.) varausvuoro muualle valmiiseen pelimieheen ja varmistaa siten, että sille saadaan varmasti vastinetta.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Jaa tällanenki ketju on avattu. Ei kai tässä muu auta ku hypätä taas bandwagoniin ja toivoa parasta! Alkais jo se seuraava kausi...
 

Bread Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kookoo ja Hull City
Jaa tällanenki ketju on avattu. Ei kai tässä muu auta ku hypätä taas bandwagoniin ja toivoa parasta! Alkais jo se seuraava kausi...
New Jerseyn tasosella rosterilla ei hirveästi bandwagoniin hypitä. Bandwagonillahan tarkoitetaan, että aletaan "fanittaa" vasta kun seura alkaa menestymään.
 

Ralph

Jäsen
Bandwagonillahan tarkoitetaan, että aletaan "fanittaa" vasta kun seura alkaa menestymään.
Tuo on gloryhunterin hommaa. Bandwagoniin hypätessä toivotaan joukkueelle menestystä, vaikkei sitä kannustetakaan. Yleensä bandwagonin kyytiin mennään, kun oma joukkue on jo pudonnut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lico

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kiinnostava yksityiskohta Hughesin harjoitteluun liittyen.

"What has Jack Hughes been up to, and what are your expectations for him for 2020-21?

"He looks great, he's doing great. Our strength and conditioning coach (Mike Kadar) lives in his hometown, so he's watched him work out, taken him golfing and we're in constant communication with his in-town strength coach. The things he needs to improve upon are improving. Working out is addictive; when you start to see the results, you want more, and that's where Jack is at because he likes the results he's seeing and he's turning the corner. We want to figure out the optimal weight at which Jack can play, and we'll be doing testing on that and all our players where, physically, they need to be to optimize their potential."

 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kiinnostava yksityiskohta Hughesin harjoitteluun liittyen.

"What has Jack Hughes been up to, and what are your expectations for him for 2020-21?

"He looks great, he's doing great. Our strength and conditioning coach (Mike Kadar) lives in his hometown, so he's watched him work out, taken him golfing and we're in constant communication with his in-town strength coach. The things he needs to improve upon are improving. Working out is addictive; when you start to see the results, you want more, and that's where Jack is at because he likes the results he's seeing and he's turning the corner. We want to figure out the optimal weight at which Jack can play, and we'll be doing testing on that and all our players where, physically, they need to be to optimize their potential."


Hughesille melkonen siunaus, että pääsee näin pitkän yhtämittaisen jakson ajan kehittämään fysiikkaansa. Tollasen raakileen fysiikan on mahdollista muuttua about 9kk aikana aivan törkeen paljon. Ja vaikka punttia ei luultavasti kehonrakennustyylisesti treenatakaan, niin uskoisin, että muutos on silti melko näkyvä. Mielenkiintoista nähdä mikä toi Fitzin mainitsema "optimaalinen paino" Hughesille lopulta tulee olemaan. Ennen viime kautta Hughes mainitsi muistaakseni, että tavoitteena oli ottaa kesän aikana 1-2 kg painoa. Saatan muistaa luvut väärin, mutta jotain samansuuntaisia yhtä-tyhjän-kanssa-lukuja ne kuitenki oli. Vois kuvitella, että Hughesin paino voi uran aikana nousta lähemmäs 80 kiloon ilman, että liike siitä kauheesti kärsis.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Devilsin suuruuden ajat kokeneena ja niistä riemuinneena ei tämä nykytilanne oikein hurraahuutoihin kirvoita. Selkeitä puutteita löytyy kaikilta osa-alueilta, kuten avausviestistä hyvin kävi ilmi. Etenkin takalinjat näyttävät pelottavan ohuilta. Kyllä tulee Niedermayeria ja Stevensiä ikävä... Hyökkäysosastolla näen enemmän potentiaalia, mutta potentiaalin kirkastuminen osaamiseksi ja tehokkuudeksi on kokonaan toinen juttu. Pari vuotta varmasti vielä mennään taulukon hännillä, mutta hyvällä tuurilla ja fiksuilla peliliikkeillä saattaa Devils olla muutaman vuoden sisällä sen tyyppinen joukkue mitä Canucks on nyt.
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Devilsin suuruuden ajat kokeneena ja niistä riemuinneena ei tämä nykytilanne oikein hurraahuutoihin kirvoita. Selkeitä puutteita löytyy kaikilta osa-alueilta, kuten avausviestistä hyvin kävi ilmi. Etenkin takalinjat näyttävät pelottavan ohuilta. Kyllä tulee Niedermayeria ja Stevensiä ikävä... Hyökkäysosastolla näen enemmän potentiaalia, mutta potentiaalin kirkastuminen osaamiseksi ja tehokkuudeksi on kokonaan toinen juttu. Pari vuotta varmasti vielä mennään taulukon hännillä, mutta hyvällä tuurilla ja fiksuilla peliliikkeillä saattaa Devils olla muutaman vuoden sisällä sen tyyppinen joukkue mitä Canucks on nyt.

On kyllä ollut puuduttavan pitkä rebuildi. Tuloksellisesti ei olla kyllä kovin paljoa menty eteenpäin lukuunottamatta tuota 2017-2018 kauden suonenvetoa, mutta Shero onnistui kyllä rakentamaan ihan hyvän prospectpoolin ja tilanne näyttää paljon valoisammalta kuin mitä Sheron tulessa Devilsiin. Hischier- Hughes kaksikon ympärille pystyy toivon mukaan rakentamaan kilpailukykyisen 1 ja 2 kentän seuraavaksi 10-15 vuodeksi. Sitten hyökkäyksessä toki muitakin ihan potentiaalisia nuoria pelaajia, joista osa toivottavasti pystyy nousemaan merkittäväksi osaksi Devilsin joukkuetta tulevaisuudessa.

Puolustus ei kyllä kauheasti hurraa huutoja herätä. Ty Smith ainoa kunnon puolustaja lupaus jonka voi olettaa nousevan top4 rooliin puolustuksessa. Muut sitten enemmän tai vähemmän kysymysmerkkejä, joista osasta voi NHL- tason puolustajia tulla ja hyvällä zägällä ehkä top4 puolustajaksi joku sieltä voi kehittyä. Itse toivon että draftissa Sanderson tai Drysdale tippuu Devilsin 7 vuorolle. Sitten noilla 18. ja 20. vuorolla lupaavia laitureita, jotka osaa laittaa kiekkoa häkkiin Hughesin ja Hischierin syötöistä. Askarovkin kelpaisi todella hyvin tolla 18. vuorolla, jos hän jotenkin on vielä tuolloin vapaana.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Puolustus ei kyllä kauheasti hurraa huutoja herätä. Ty Smith ainoa kunnon puolustaja lupaus jonka voi olettaa nousevan top4 rooliin puolustuksessa. Muut sitten enemmän tai vähemmän kysymysmerkkejä, joista osasta voi NHL- tason puolustajia tulla ja hyvällä zägällä ehkä top4 puolustajaksi joku sieltä voi kehittyä. Itse toivon että draftissa Sanderson tai Drysdale tippuu Devilsin 7 vuorolle. Sitten noilla 18. ja 20. vuorolla lupaavia laitureita, jotka osaa laittaa kiekkoa häkkiin Hughesin ja Hischierin syötöistä. Askarovkin kelpaisi todella hyvin tolla 18. vuorolla, jos hän jotenkin on vielä tuolloin vapaana.
Samaa mieltä koko viestistä. Devils tarvitsee merkittäviä parannuksia puolustukseen, ja kaikkein helpoiten se tapahtuu draftaamalla. Voi vaan olla, että Sanderson ja Drysdale menevät juuri ennen Devilsin vuoroa. No, täytyy toivoa, että edellä varaavat joukkueet varaavat mieluummin hyökkääjiä kuin puolustajia riveihinsä.

Myös Askarov kelpaisi. Veikkaan vaan, että joku joukkue varaa hänet viimeistään sijoilla 10–15.

Jos Devilsin tilanteeseen haluaa hakemalla hakea valoa, niin Corey Pronman on rankannut The Athleticissa Devilsin alle 23-vuotiaiden pelaajien listauksessa TOP10:een. Kai nämä listat vähän suuntaa antavat, vaikka viihteenä nämä enemmän menevät.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Samaa mieltä koko viestistä. Devils tarvitsee merkittäviä parannuksia puolustukseen, ja kaikkein helpoiten se tapahtuu draftaamalla. Voi vaan olla, että Sanderson ja Drysdale menevät juuri ennen Devilsin vuoroa. No, täytyy toivoa, että edellä varaavat joukkueet varaavat mieluummin hyökkääjiä kuin puolustajia riveihinsä.

Aika paljon on myös hyviä UFA puolustajia tänä kesänä tarjolla (esim Brodie). Eikä mitään ikäloppuja, kun UFAksi päätyvien ikä tuntuu laskevan koko ajan. Tuskin hinnatkaan tänä kesästä lapasesta lähtee, kun korona painoi capin alas seuraavaksi 3 vuodeksi.

Mutta Sanderson voisi draftista tipahtaa sopivasti Devilsille.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Eikös Sanderson ole jossain tuossa 7-10 välillä yleensä ole rankattuna? Ei Devilsille sopivassa paikassa, ellei nähdä Yzerman spesiaalia kun laitetaan Wingsin shutdown puolustaja pari kuntoon seuraavaksi 10-vuodeksi.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Eikös Sanderson ole jossain tuossa 7-10 välillä yleensä ole rankattuna? Ei Devilsille sopivassa paikassa, ellei nähdä Yzerman spesiaalia kun laitetaan Wingsin shutdown puolustaja pari kuntoon seuraavaksi 10-vuodeksi.
Joo, noilla sijoilla Sanderson on ollut rankattuna.

Epäilen Drysdalen ja Sandersonin saattavan mennä ennen Devilsin vuoroa siksi, että joukkueet suosivat valinnoissaan usein keskushyökkääjiä ja puolustajia, kun taas (pienikokoiset) laiturit putoavat draftissa kauemmaksi. Se noudattaa sitä suosittua sanontaa, että Stanley Cup -voittoon tarvitaan mieluiten pari kovaa keskushyökkääjää, huippupuolustaja ja riittävän hyvä maalivahti. Tai jotain vastaavaa.

TOP10:ssä ei ole Byfieldin jälkeen kovin montaa puhdasta keskushyökkääjää, ja nekin, jotka ovat pelanneet junnuissa keskellä, ovat kohtuullisen pienikokoisia pelaajia. Puhun tässä kohtaa siis Rossista ja Perfettistä, joiden kohdalla on puhuttu myös siitä, ovatko he loppupeleissä edes keskushyökkääjiä vai ovatko he laitureita. Rossin ja Perfettin jälkeen keskushyökkääjistä on listoilla korkeimmalla Lundell, jolla onkin sitten jo vähän enemmän koko ja jota voi pitää varmana sentterinä. En ole kuitenkaan varma, uskovatko GM:t ja scoutit hänen olevan TOP10- tai jopa TOP6-lupaus. Mene ja tiedä.

Puolustajista sitten sen verran, että jos tämän vuoden pudotuspeleistä joku asia on noussut esille, se on noiden kärkipuolustajien esiinmarssi (vrt. Heiskanen, Theodore, Makar ja Hughes). Tuo nelikko saa GM:t ja scoutit ihan varmasti miettimään tämän vuoden draftissa tarkkaan, olisiko Drysdalesta ja/tai Sandersonista vastaaviin urotekoihin. Tai vaikka ei olisikaan, niin olisiko heistä vähintään ykköspakkiparin pakeiksi.

GM:t julistavat usein menevänsä BPA-periaatteella, mutta aika usein he suosivat valinnoissaan keskushyökkääjiä ja puolustajia (eikös sitä sanota, että laitureita on helpompaa löytää treideillä ja UFA-markkinoilta kuin pakkeja ja keskushyökkääjiä). Siksi en ole varma, kuinka moni Perfettistä, Raymondista, Rossista ja vaikkapa Holtzista tullaan varaamaan ennen Sandersonia.

Tulipa vastattua pitkästi, ehkä sait silti ajatuksesta kiinni.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Aika paljon on myös hyviä UFA puolustajia tänä kesänä tarjolla (esim Brodie). Eikä mitään ikäloppuja, kun UFAksi päätyvien ikä tuntuu laskevan koko ajan. Tuskin hinnatkaan tänä kesästä lapasesta lähtee, kun korona painoi capin alas seuraavaksi 3 vuodeksi.

Mutta Sanderson voisi draftista tipahtaa sopivasti Devilsille.
Totta. Itse toivon, että Devils onnistuisi onkimaan UFA-markkinoilta Dillonin tai Brodien puolustuksen vahvistukseksi. Epäilen vaan, että juuri nuo kaksi nimeä kiinnostavat muitakin joukkueita.

Ja joo, Sanderson voisi tipahtaa draftista sopivasti Devilsille.
 

EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Sanderson olisi Devilsille loistava kaappaus.
Top-4 pakisto
Subban-Severson
Butcher-Sanderson
Ei kuulosta huonolta, tosin Subban tuosta lähtee pois ja hyvä niin. Butcherin toivottavasti saatte pitää valopilkku, kun menestystä alkaa tulla.

Toisaalta Devilsille olisi taas yksi prospecti lisää on jo Bahl, Ty Smith ja Okhotyuk. Kaikilla upside tulla nhl pelaajaksi. Käykö näin aika näyttää.

Maalivahtia Devils ei tarvitse. Blackwood pelasti iltoja ja on potentiaalia tulla loistavaksi veskariksi (on sitä osaltaan jo).

Joten itse en olisi kauhean yllättynyt, jos Devils kokeilee kortteja Holtz, Raymond ja oma villi kortti Quinn.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hyvä piristysruiske toi, että saatiin Recchi apuvalkuks ja ennenkaikkea vastaamaan aikasemmin takkuilevasta ylivoimasta. Mulla oli menny ihan ohi, että Nasreddine jatkaa apuvalkkuna/alivoimaspesialistina. Vielä pitäis täyttää Kowalskyn ja Grierin jättämät aukot ja tietty Melansonin myös. Sitte taitaa olla ainaki toi valmennuspuoli kondiksessa?
 

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Jos Devilsin tilanteeseen haluaa hakemalla hakea valoa, niin Corey Pronman on rankannut The Athleticissa Devilsin alle 23-vuotiaiden pelaajien listauksessa TOP10:een. Kai nämä listat vähän suuntaa antavat, vaikka viihteenä nämä enemmän menevät.



Devils tuossa Pronmanin rankkauksessa toisena ja vielä kun Devilsillä kuukauden päästä draftissa 3 top20 pickiä joista se korkein #7 niin voisi kyllä huonomminkin asiat olla.

Hyvä piristysruiske toi, että saatiin Recchi apuvalkuks ja ennenkaikkea vastaamaan aikasemmin takkuilevasta ylivoimasta.

Recchistä en valmentajana paljoa tiedä, helvetin kova pelimies oli aikanaan, mutta lukemani perusteella juuri semmoinen kaveri joka sopii Devilsiin nuoreen joukkueeseen.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Devils tuossa Pronmanin rankkauksessa toisena ja vielä kun Devilsillä kuukauden päästä draftissa 3 top20 pickiä joista se korkein #7 niin voisi kyllä huonomminkin asiat olla.
Joo, nimenomaan näin. Draftin jälkeen Rangers lujittaa ykköspaikkaansa Lafrenieren valinnalla, mutta samalla lailla Devilsin luulisi vankistavan kakkosasemaansa kolmen ykköskierroksen vuoron avulla. Olettaen että niitä ei kaupata muualle.

Vaikka tällaiset listat ovat vähän makuasioita, niin antavat ne vähän suuntaviivoja siitä, että oikealla polulla tässä ollaan.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
HFBoardsilla tuli mielenkiintoinen viesti vastaan.

"Apparently there's a season ticket holder event going on with Dan Mackinnon who I believe is the Assistant GM:

'The goal is to add two defenders, a top 6 forward, and a 3rd line winger. Notes that the forwards could come from trades. #NJDevils'"

Jos tämä pitää paikkaansa, niin siitä saa vähän suuntaviivoja, mitä Devils yrittää tehdä offseasonilla.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
The Athleticissa on tullut vastaan hauskoja "The Best Case Scenario" -tyylisiä draft-juttuja, joissa yksittäisten joukkueiden varausvuorot on käytetty uudestaan nykytiedon (= jälkiviisastelun) valossa. Päätin kokeilla samaa konseptia Devilsiin 2010-luvun osalta. Vuoden 2018 ja 2019 drafteja on vielä aivan liian aikaista arvioida, joten otin mukaan vain ekan kierroksen varaukset. Vuodelta 2017 jätin arvioimatta loppukierrosten varausvuorot.

Vuosina 2010–2014 draftista vastasivat Lou ja David Conte. Vuonna 2015 puikoissa oli Shero, mutta scouttiosastoa veti yhä Conte. Vuodesta 2016 eteenpäin scouttauksesta on vastannut Paul Castron.

The Athleticin jutussa oli muutamia ehtoja, joista oleellisin oli tämä:

"2. Winnipeg can only draft players who went within 30 spots of their pick. For first-round picks, the player must have been drafted within 10 spots. No going off the board."

Eli ekalla kierroksella voi varata vain 10 sijaa alempana olevan pelaajan ja muilla kierroksilla 30 sijaa alempana olevan pelaajan. Käytän samaa systeemiä. (Huom. Jälkeenpäin ajatellen 10 sijan pudotus olisi tuntunut järkevämmältä myös muilla kierroksilla. Nyt oli turhan helppo kurottaa Gaudreauta, Palatia ja muita hyviä pelaajia sieltä 25-30 sijan päästä.)

2010:

#38 - Tyler Toffoli (Jon Merrill) - Toffoli vai Zucker. Valitsen ensimmäisen.
#84 - Joonas Donskoi (Scott Wedgewood) - Suomalaisväriä.
#114 - John Klinberg (Joe Faust) - Selvä juttu.
#174 - Mark Stone (Maxime Clermont) - Varattiin neljä pykälää myöhemmin. Stone olisi maistunut.
#204 - (Mauro Jörg) - Roskikseen.

2011:

#4 - Sean Couturier (Adam Larsson) - Zibanejad, Scheifele, Couturier ja Hamilton. Tosi tiukka kisa, mutta valitsen nykytason perusteella kovan kahden suunnan pelaajan Couturierin.
#75 - Johnny Gaudreau (Blake Coleman) - Coleman ei ollut huono valinta, mutta Gaudreau on no-brainer.
#99 - Tobias Rieder (Reid Boucher) - No joo.
#129 - Andrew Shaw (Blake Pietila) - Helppo valinta. Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari.
#159 - Josh Manson (Reece Scarlett) - Helppo valinta tässäkin.
#189 - Ondrej Palat (Patrick Daly) - No, kummankohan näistä ottaisin. Hmm.

2012:

#29 - Tanner Pearson (Stefan Matteau) - Hyvä keskiketjujen hyökkääjä.
#60 - Colton Parayko (Damon Severson) - Severson oli hyvä varaus, mutta Parayko tai Lindell olisi ollut vielä parempi.
#90 - Jaccob Slavin (Ben Johnson) - Helppo valinta.
#96 - Andreas Athnanasiou (Ben Thomson) - Heikkouksineenkin paras tarjolla oleva pelaaja.
#135 - Connor Brown (Graham Black) - Hutton, Kerfoot, Brown tai Miller.
#150 - Alexander Kerfoot (Alexander Kerfoot) - Pidetään Kerfoot tässä.
#180 - Nikita Gusev (Artur Gavrus) - Tervetuloa Gusev Devilsiin! Turhaan maksettiin Vegasille varausvuoroja.

2013:

#42 - Brett Pesce (Steven Santini) - Helppo valinta. Bertuzzi olisi ollut vaihtoehtona.
#73 - Jake Guentzel (Ryan Kujawinski) - Helppo valinta.
#100 - Andrew Copp (Miles Wood) - Valitsen mieluummin Winnipegin erinomaisen neloskentän hyökkääjän. Ryan Graves olisi ollut toinen vaihtoehto.
#160 - Alan Quine (Myles Bell) - Quine on kai ollut lähimpänä NHL-paikkaa.
#208 - ? (Anthony Brodeur) - Tämän varausvuoron olisi voinut heittää suoraan roskikseen.

2014:

#30 - Ivan Barbashev (John Quenneville) - Devils varasi ekan kiekan viimeisenä. Jos tämä olisi ollut toisen kierroksen vuoro, olisin voinut varata Christian Dvorakin.
#41 - Christian Dvorak (Josh Jacobs) - Joten varaan Dvokarin tässä.
#71 - Brayden Point (Connor Chatham) - Tätä ei tarvitse varmaan perustella.
#131 - Oskar Lindblom (Ryan Rehill) - Toinen vaihtoehto Anders Bjork.
#152 - Victor Olofsson (J.D. Dudek) - Ruotsalainen maalipyssy.
#161 - Kevin Labanc (Brandon Baddock) - Labanc sitten tällä vuorolla.

2015:

#6 - Matthew Barzal (Pavel Zacha) - Mikä menetetty mahdollisuus vuoden 2015 draft oli etenkin ykköskierroksen varausvuoron osalta. Niin monta hyvää vaihtoehtoa oli tarjolla: Barzal, Werenski, Rantanen, Meier, Provorov... ja Devils varasi Zachan. Uusintadraftissa valinta rajautuu Barzaliin, Werenskiin ja Rantaseen. Valitsen Barzalin, joka on keskushyökkääjä ja viihdyttävä pelaaja katsoa. Werenski ja Rantanen saattavat tosin olla Stanley Cupista taistelevalle joukkueelle Barzalia tärkeämpiä pelaajia.
#42 - Anthony Cirelli (Mackenzie Blackwood) - Blackwood oli hyvä varaus Devilsiltä, mutta se olisi ollut vielä parempi, jos joukkue olisi napannut lähes Selke-tason keskushyökkääjän. Cirelli varattiin 72. joten se menee kai juuri ja juuri 30 sijan sisään (tai jos ei mene, niin sitten varaisin Cirellin seuraavalla vuorolla).
#67 - Nicolas Roy (Blake Speers) - Speersin jälkeisillä +25 vuorolla ei varattu Cirelliä lukuun ottamatta kovin ihmeellisiä pelaajia. Listan loppupäästä löytyy kuitenkin Roy, joka pelasi playoffeissa ihan hyvin Vegasin kolmoskentän sentterinä.
#97 - Conor Garland (Colton White) - Tykkään Garlandin pelityylistä, ja hänet olisi ollut kiva nähdä Devilsin nutussa. Meni 125. eli ei lähelläkään Devilsin vuoroa.
#157 - Andrew Mangiapane (Brett Seney) - Olisi hyvä syvyyshyökkääjä Devilsiin.

2016:

#12 - Charlie McAvoy (Michael McLeod) - Menetetty mahdollisuus. McLeodin jälkeen menneet pelaajat: Bean, McAvoy, Kunin, Chychrun, Fabbro. Olisipa Devils varannut jonkun noista neljästä puolustajasta. McAvoy olisi ollut tietysti loistava varaus, mutta Beankin olisi ollut parempi kuin McLeod.
#41 - Samuel Girard (Nathan Bastian) - Fox pelasi kovan tulokaskauden Rangersissa, mutta hän ei olisi kuitenkaan tehnyt sopimusta Devilsin kanssa. Siksi Girard. Ehkä tämä on sääntöjen kiertämistä, mene ja tiedä.
#73 - Victor Mete (Joey Anderson) - 100. vuorolla varattu syvyyspakki.
#80 - Connor Ingram (Brandon Gignac) - Josh Mahura tai Connor Ingram. En tunne pelaajia tarpeeksi, mutta valitsen maalivahtilupauksen.
#102 - ? (Mikhail Maltsev)
#105 - ? (Evan Cormier)
#132 - Jesper Bratt (Yegor Rykov) - Brattin olisi voinut varata jo 30 sijaa aikaisemmin.
#162 - ? (Jesper Bratt)
#192 - ? (Jeremy Davies)

2017:

#1 - Miro Heiskanen (Nico Hischier) - Vaikea valinta, Elias Pettersson vai Miro Heiskanen. Vedän kotiinpäin ja valitsen Heiskasen.
#36 - Alexandre Texier (Jesper Boqvist) - Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä vaikeampi pelaajia on laittaa järjestykseen. Voi olla, että joku tarjolla olleista pelaajista tekee vielä Texieriä paremman uran. Tässä vaiheessa Texierillä on kuitenkin isoin rooli joukkueessaan.
#63 - Morgan Geekie (Fabian Zetterlund) - Syvyyshyökkääjä.
#81 - ? (Reilly Walsh)
#98 - Drake Batherson (Nikita Popugayev) - Senators-hyökkääjä on päässyt haistelemaan NHL-tunnelmaa.

2018:

#17 - Ty Smith (Ty Smith) - Pysyttelen toistaiseksi Smithissä. Liam Foudy kakkosvaihtoehto. Nils Lundqvist ei ihan yltänyt tänne asti.

2019:

#1 - Jack Hughes (Jack Hughes) - Pitäydyn alkuperäisessä valinnassa. Uskon Hughesin tekevän vielä erinomaisen uran NHL:ssä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Pari ihan kiinnostavaa Devils-aiheista juttua. Ei mitään mullistavaa, mutta onhan näitä kiva lukea ja kuunnella.

"Castron said the Devils are set on choosing the best available players in the first round, regardless of position. They have nine picks in the draft; none in the second round.

"The way that the list goes that we create, you're probably going to get somebody at No. 18 that you have rated No. 13 or No. 14 because you know it's not going to go in order," Castron said. "We filled some organizational needs after the first round last year, drafting defensemen Nikita Okhotyuk (No. 61) and Daniil Misyul (No. 70). I think we were looking to sure up the back end a little bit in that case.

"But we're probably going with the most talented player in the first round in most scenarios.""


Ja täällä aiemmin mainitsemani Dan MacKinnonin haastis.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös