New Jersey Devils 2019–2020

  • 165 989
  • 521

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Coloradolta turpaan. Ansaittu tappio, ei mahda mitään.

Ensimmäinen erä oli vielä suhteellisen tasainen ja siinä molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Toka eri oli kuitenkin täysin yhteen päähän pelaamista, eikä Devils saanut oikein mitään aikaiseksi. Kolmannen erän alussa Colorado meni jo 3-0 johtoon, minkä jälkeen Devils ryhdistäytyi ja alkoi pelaamaan. Peli 3-1:een eikä 3-2 maalikaan ollut kaukana.

Sitten Blackwood törmäsi maalin takana Calvertiin ja Bellemare pääsi vetämään kiekon tyhjiin. Maali hyväksyttiin mielestäni vähän kyseenalaisesti. Toisaalta en katsonut sitä enää uusintana enkä tunne sääntökirjaa kovin tarkasti. Devilsillä oli senkin jälkeen paikkoja, mutta vain Boqvistin ohjuri meni maaliin.

Nyt ei ollut yhtä hyvää asennetta ja tarkkaa pelaamista kuin edellisissä matseissa. Puolustuspeli oli vähän lepsua jo ekassa erässä, mutta tokassa Devils-pelaajat jäivät täysin vastustajan jalkoihin. Coloradon tasoista joukkuetta vastaan ei voi vain pelata 95 prosentin teholla ja olettaa voittavansa pelin.

Blackwood päästi neljä, mutta hän pelasi silti hyvin eikä voinut maaleille juuri mitään. Joukkue hänen edessään ei vain pelannut tällä kertaa 60 minuuttia täysillä. No, näitä sattuu väkisinkin. Täytyy vain toivoa, että ne ovat jatkossa poikkeuksia sääntöön eikä päinvastoin.

En katsonut kolmannen erän loppua enää kovin tarkasti, joten en huomannut, kävikö Subbanille jotain.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Komppaan 100% @Toby Dammit kirjoitusta.

Parempi jengi voitti, ei voi mitään. Kyllä Colorado aika pitkälti määräs tahdin. Itteä jäi harmittamaan skidisti se ku Colemanin osuman jälkeen jäi selvä jäähy viheltämättä ku Severson kampattiin vastustajan sinisellä. Mutta minkäs teet. Noita tapahtuu, eikä niitä kannata kovin kauaa märehtiä.

En itekään huomannu, että Subbanille ois käyny mitään loukkia tai vastaavaa.

Tiistaina Islanders ->
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Hyvä juttu ettei Subbanille mitään käynyt, mutta nuo pakkien peliajat vain iskivät silmille. En havainnut että Vatanen olisi avauserässä yli 30min ottelua ollut pelaamassa. Toki Vatanen pelannut näköjään lähes 5min ylivoimaa, mutta silti aika levoton toinen ja kolmas erä täytynyt olla.

Vähän ihmettelen ettei Subbanille kellotettu ollenkaan ylivoima-aikaa vaan se me meni pääasiassa Vataselle sekä Seversonille. Butcher poiminut loput. Vastahan Subban tälläsi maalin ja oli puhetta kudin hyödyntämisestä.

Oli miten oli. Matka jatkuu.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Piru vie, että harmitti tappio...

Eka erä Islandersia vastaan oli suht tasasta peliä. Alussa Devils oli vähän hukassa omassa päädyssä ja Blackwood joutu ottamaan pari hyvää seiviä tyhmien kiekonmenetysten takia heti ekoilla minuuteilla. Vastustajan 1-0 maalissa oli pientä laiskuutta maalin edessä, mutta Devils kuitenki vastas huutoon ku Subban paino kiekon lämärillä kattoon Woodin hienosta esityöstä. Severson möhli myöhemmin ku syötti paineen alla kiekon oman maalin takaa suoraan vastustajan lapaan ja sen jälkeen kaiveltiinki lättyä omista.

Tokassa erässä New York oli aktiivisempi, vaikka vaarallisimmat maalipaikat jäikin erän loppuhetkille. Nicolta nähtiin erässä tosi siisti yksilösuoritus ku pisti pelin tasoihin. Blackwood otti jossain kohtaa lämärin maskiin ja syljeskeli sen jälkeen verta suustaan. Tais mennä purukalustoa jonkun verran uusiks.

Vikassa erässä Islanders oli parempi ekan puoliskon, Devils tokan. Gusev kalasti jossain vaiheessa pelin ainoon jäähyn, jonka seurauksena Palmieri vei Devilsin johtoon. Vastustaja tasotti pelin 5 min. ennen loppua ja vei lopulta pelin jatkoajalla.

Seuraavaks MSG >
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Blackwood pelasi Devilsille pisteen ja antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon. Puolustuspelaaminen oli kuitenkin läpi ottelun heikkoa, kamalaa tai jopa todella kamalaa. Islandersilla oli kai yli 20 A-tason maalipaikkaa, jos muistan näkemäni twiitin oikein. Mutta Blackwood nappasi niistä kiinni melkein kaikki.

Oli Devilsilläkin silti maalipaikkoja, jonkun verran ekassa erässä ja sitten kolmannessa erässä ja jatkoajalla. Mukana mm. Boqvistin ja Colemanin läpiajot. Jälkimmäinen tosin sellainen puolittainen. Mutta selvästi vähemmän niitä oli kuin vastustajalla.

Nasreddine kommentoi Devilsin otteita pelin jälkeen hyvin jotenkin niin, että joukkue kyllä yritti pelissä hyvällä asenteella mutta kovin järkevästi se ei pelannut.

Yksittäisistä pelaajista Nico oli taas Blackwood lisäksi joukkueen parhaimmistoa. Coleman antaa myös pelistä toiseen kaikkensa ja on yksi joukkueen suoritusvarmimpia pelaajia. Gusevia on kiva katsoa hyökkäyssuuntaan.

Seversonilta aika heikko matsi, kun syötti Islandersin tokan maalin eikä esim. saanut kiekkoa päätyyn ennen vastustajan tasoitusmaalia.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Joo-oh. Takkiin Rangersilta 6-3. Tolle jengille ärsyttää hävitä enemmän ku kellekään, ainakin allekirjoittanutta.

Devils lauko matsissa peräti 49 kertaa, ellen ihan väärin kattonu. Sekään ei kuitenkaan riittänyt.

Ekassa erässä maalit meni Rangersille 3-2. Molemmilla oli hyviä maalipaikkoja ja Devils kilautti pari kertaa tolppaan.

Tokassa erässä Jersey onnistu tasottamaan pelin, mutta vastustaja tasotti hetkeä myöhemmin ja tälläs vielä uudestaan ylivoimalla. Blackwood vaihdettiin ku erää n. 5min. jäljellä.

Devils alotti vikan erän pirteesti, mutta ei saanut maalia aikaseks. Kotijengin 6-3 maali katkas selkärangan ja lopetti pyristelyn.

Erityismaininta Woodille, joka oli pelipäällä. Paljon laukauksia ja vauhtia. Maalit vaan jäi puuttumaan.

Viikonloppuna back-2-back @ WSH ja VS. TB.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ihan kauheaa puolustuspelaamista paikoitellen. Jo pari peliä putkeen, mutta nyt oli vielä pahempaa kuin Islandersia vastaan. Siihen päälle vielä aivan liikaa jäähyjä ja epätavallisen heikkoa av-pelaamista, niin tulos on tämä. Tällä kertaa Blackwood ei onnistunut pelaamaan huippumatsia ja pitämään joukkuetta mukana pelissä.

Toki Devilsillä oli ihan tarpeeksi paikkoja tehdä enemmänkin maaleja, mutta Rangersin tulokasvahti hoito kolmannen maalin jälkeen tilanteet varmasti. Siellä oli kuitenkin Woodilta pari läpiajon tapaista, Boqvistin reboundia jne.

Välissä tuli Nasreddinen alaisuudessa jo useampia hyviä matseja mutta nyt joukkue on palannut vanhoihin synteihinsä ja samat virheet toistuvat kuin aikaisemmin.

Zacha on kyllä ihme heppu. Varmaan NHL:n parhaita av-pelaajia ja silloin vaarallinen myös hyökkäyssuuntaan, mutta muuten aika saamaton pelaaja. Wood saa vauhdillaan paikkoja, mutta kädet eivät riitä niissä vastustajan rokottamiseen. Hyvä silti että asennetta löytyy. Simmonds ei saa mitään aikaan, ja en oikein tiedä, miksi joku joukkue haluaisi hankkia hänet siirtotakarajalla. Harmi homma, kun olen pitänyt hänestä pelaajana.

Puolustus pitää laittaa ensi kaudeksi remonttiin. Vataselle jatkopahvi ja Butcher tai Severson kaupaksi. Tai sitten Vatanenkin kaupaksi, jos tulee tarpeeksi kova tarjous vastaan. Toisaalta jostain pitäisi saada uutta ukkoakin tilalle, eikä se ole todennäköisesti kovin helppoa. Eli ei sieltä voi kaikkia pelaajia laittaa pihalle.

Ja uuden valmentajankin haluan. Eivät nuo systeemin heikkoudet muuten korjaannu. Mutta mennään loppukausi varmaan Nasreddinellä.

Välillä pitää taas purkautua.
 

chaosti

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ihan samat tunnelmat kuin @Toby Dammit

Islanders-matsi oli samaa vanhaa Hynes-kiekkoa joten Rangers pelin jätin tarkoituksella katsomatta.

Projekti Zacha ei taida koskaan valmistua. Väläyksiä siellä täällä mutta suurin osa kaudesta varjojen mailla. Eikä pärjää laitaväännöissä yhtään niin hyvin kuin kokonsa puolesta antaa odottaa. Hfboardsilla pidetään Zajacin manttelinperijänä mutta en näe äijien pelissä juuri mitään yhteneväisyyksiä. Zajac on oikeasti peto vääntämään kiekkoja vastustajalta. Pitäisikö miettiä treidiä johonkin vastaavaan projektipelaajaan. Puljujärvi? Wennberg?
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Devils on Nasin alaisuudessa luonut selvästi enemmän hyökkäysalueella, mutta kolikon kääntöpuolena taas puolustuspäässä on alettu antamaan vastustajille enemmän paikkoja. Pakisto on mitä on ja ainoa, jonka ite haluisin säästää, on Vatanen. Voipi kuitenki olla, että lähtee siirtotakarajalla vaihtoon. Uskon, että sillä on käyttöä monessa joukkueessa.

Näkisin ite myös, että ens kaudelle uus valkku ja koko pelisysteemi uusiks. En oo kovin tarkasti perehtyny vaihtoehtoihin penkin taakse, mutta eiköhän sinne joku löydy, jos ei Änäristä, niin sitten jostain muualta. Enkä tosiaan haluu mitään vanhan liiton seniiliä, vaan joku, joka saa nuoriin extrapotkua. Antaa Nasreddinen huhkia loppukauden valkun roolissa. Pleijaripaikkaa ei taida tässä vaiheessa pelastaa ees isompi ihme?

Ja mitä Zachaan tulee, niin en usko, että siitä koskaan mitään pistelinkoa tulee. Luulen, että perus 3. kentän peluriks jämähtää. Voin tietty olla väärässä ja sitä myös toivon.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Lajin helppous viehättää! Liigan kärkijoukkuetta vastaan laitettiin show pystyyn ja haettiin pisteet 1-5 lukemin.

Devils oli oikeestaan läpi matsin parempi ja varsinkin kaks ekaa erää ei ollu huolen häivää. Kolmannen erän eka puolisko otettiin jalkaa pois kaasupolkimelta, mutta Capitals ei saanut sitä hyödynnettyä. Vedot meni Capitalsille 34-22, mutta se ei siltikään kerro kauheesti hallinnasta. Turhan paljon Jersey otti taas jäähyjä, mutta alivoima pelas hyvin ja onnistu jälleen jopa maalinteossa. Muuten yleisilmeestä sen verran, että puolustus saatiin muutaman huonomman pelin jälkeen mallilleen, kaksinkamppailuissa ja fyysisyydessä pärjättiin hyvin, sekä käytettiin "hyökkäys on paras puolustus" -taktiikkaa, joka monesti on ollut Washingtonin teema Devilsiä vastaan.

Pelaajista silmään pisti eniten Dominguen, Hischierin, sekä Colemanin hyvät otteet. Niin ja annetaan nyt koko puolustuslinjalle iso käsi vielä kerran!

Tänään toinen huippujengi vastassa ku Newarkiin saapuu 10 pelin voittoputkessa oleva Tampa. LGD!
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
@NJEspoo tiivistit pelin hyvin, joten ei paljoa lisättävää. Hyvä peli Devilsiltä. Toki tämä oli todennäköisesti kauden huonoimpia pelejä Capitalsilta. Ihan eri joukkue kuin viime kohtaamisessa, jossa se antoi Devilsille oppitunnin NHL-kiekosta. Silti kehut tosiaan Devils-pelaajille, hyvin he pelasivat ja tekivät vastustajan pelin vaikeaksi.

Puolustus oli kaksi erää tiivis eikä Capitalsilla ollut paljoa vaarallisia paikkoja. Kolmannessa erässä Domingue torjui hyvin, mutta tuuritkin olivat nyt Devilsin puolella, kun kiekot pomppivat poikittaissyötöissä lapojen yli jne.

Nostaisin edellä mainitun kolmikon lisäksi esille Subbanin, joka oli erittäin varma omassa päässä ja otti äijät kunnolla laitapeleissä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
No nyt tuli iso yllätys: Sherolle kenkää. En odottanut tätä. Tai odotin että hän saa vielä yhden valmentajan ajan näyttää osaamisensa.

Shero teki paljon hyviä juttuja, mutta projekti tuntui polkevan vain paikoillaan. Lisäksi hän oli haluton tekemään muutoksia valmennukseen ajoissa eikä seuran varaustoiminta näytä enää yhtä vahvalta kuin mitä se jossain vaiheessa tuntui. Isoin moka oli silti varmaan tunnistaa joukkueen heikkouksia ja vahvistaa niitä kunnolla. Siis puolustusta ja hyökkäystä riittävän hyvin taistelevilla ja riittävän kookkailla pelaajilla. Devils on ollut liian kauan helppo joukkue pelata vastaan.

Saa nähdä, hoitaako Tom Fitzgerald hommia jatkossa vai onko hän vain väliaikainen GM. Siellä on myös seuralegenda Brodeuria valmennettu Bluesissa ja Devilsissä hommaan. Tuleeko tämä liian aikaisin hänelle? Voi olla.

Edit: Näköjään Fitzgerald toimii väliaikaisena GM:nä ja Brodeur auttaa kiekkopäätöksissä.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
No johan oli vuorokausi...

Upea voitto liigan kuuminta jengiä vastaan ja ku salama kirkkaalta taivaalta Sherolle potkut. Matsia en sen kummemmin jaksa kommentoida, koska tuli katottua melko unessa pari ekaa erää, ja Sheron poistaminen oli sen verran iso uutinen, että jättää/jätti helposti näinkin hienon voiton varjoonsa.

Tuli itelle todella isona yllätyksenä toi GM:n vaihdos ja vielä tässä vaiheessa. Oisin oottanu, että saa kuitenki rauhassa operoida trade deadlinen hommat jne. olla ainakin kauden loppuun asti. Muutenkin tosi vähäsanainen oli johtoporras. Toisaalta eihän noiden massipäälliköiden pidä sen kummempia turista, niidenhän rahat pelissä on. Harmittaa kuitenkin, koska Sherosta tykkäsin ja luotin sen näkemykseen, mutta olihan se karu fakta, että paikalla poljettiin liian kauan. Nyt vastuu siirretty ainaki hetkeks Fitzgeraldille ja Martylle ja nähtäväks jää tuleeko kesällä uutta Manageria tilalle vai jääkö Tom pitämään taloa pystyssä.

Oispa kristallipallo, että näkis, mitä tulevaisuus tuo tälle seuralle tullessaan. Vai haluanko ees tietää?

Ei sen kummempia. Huomenna vieraspeli Torontoa vastaan. Jatketaan nyt hyvää putkea ku kerran alotettiin. Oli hyvä saada Hughes takas peleille ja toivottavasti Palmieri ei myöskään oo kauaa sivussa. Niin ja vaikka Blackwoodin paranemista tottakai toivon myös, niin oli silti makee nähdä Cory penkillä pitkästä aikaa.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuli itelle todella isona yllätyksenä toi GM:n vaihdos ja vielä tässä vaiheessa. Oisin oottanu, että saa kuitenki rauhassa operoida trade deadlinen hommat jne. olla ainakin kauden loppuun asti.
Jos GM piti vaihtaa niin itseasiassa nyt oli mielestäni hyvä hetki. Uusi GM ehtii vähän tutustu nykyisiin pelaajiin ennenkuin tossa tulee trade-deadline (muistaakseni helmikuun 24) vastaan. Ja jos tekee silloin treidejä niin pääsee nyt itse tekemään niitä ja päättää mitä ottaa vastineeksi. Sitten sen jälkeen ehtii itse nähdä parhaat prospectit tositoimissa. Ja sitten on vielä se päävalkkupäätös eli pääsee nyt sitten valitsemaan mieleisen valkun.

Omasta mielestä Shero teki ihan oikeita juttuja, ja tuntuu että vähän muiden alisuorittamisesta nyt kärsii. Mutta sellaista se GM:än homma on. Joskus rakennat hyvän perustan ja ennekuin se kantaa hedelmään niin saat fudut ja seuraava kaveri voitta sitten Cupin pelaajilla jotka draftasit ja vuoden GM:ä palkinnon siinä sivussa. Minnesota osotti Paul Fentonin kanssa että ei se GM:än vaihtaminen ole mikään oikotie onneen. Eli siellä kanattaa sitten olla hyvä kaveri jo tiedossa.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tampa-pelistä sen verran, että hyvää taistelua 10 ottelun voittoputkessa ollutta joukkuetta vastaan. Tampa vei jonkun tilaston mukaan maalipaikat 35-12 tai jotain vastaavaa, mutta Devils taisteli hyvin, eikä päästänyt vastustajaa kovin montaa kertaa niille aivan kaikkein vaarallisimmille maalipaikoille. Täytyy myös kehua Dominguea. Oli tosi varma maalilla ja torjui mm. sen yhden Pointin maalin eteen petaaman paikan, ja vieläpä ilman reboundin antamista.

Harmi että Gusevin maali hylättiin, oli sen verran komeat kynäilyt siinä. Coleman taisi sanoa olevansa lounaan siitä hyvästä velkaa.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Nico Palmierin tilalle allstars-peliin.

Toronto vastaan Palmieri ja Blackwood poissa. Domingue aloittaa, Schneider penkillä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Nostetaan vielä yksi ihan kiinnostava artikkeli esille Sheron potkuihin liittyen:

"Kaplan: There wasn't exactly an impetus. It appears ownership got fed up with the Devils being directionless. Ray Shero didn't have a contingency plan after most of his summer moves didn't work. He didn't have a contingency plan for when goaltending didn't hold up (for the second straight season), for when he traded Taylor Hall or for when he fired John Hynes.

The Devils were stuck in neutral after each of those moves, and it became clear this was a team that didn't quite know what it was or where it was going."

Why the Devils fired Ray Shero now and what's next
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Mitkäs ennusteet on Blackwoodin paluulle? Onko sivussa saatuaan kiekon purukalustoonsa vai muusta syystä?
Ylävartalovamma, joka ei liity kai purukalustoon. Muistaakseni sai jonkun vamman viimeksi pelaamansa pelin lopussa tms. Ei matkustanut tälle reissulle mukaan, mutta oletan, että hän on allstars-tauon jälkeen taas mukana peleissä.

Viime yön pelin näin vain koosteena. Aika onnetonta puolustamista näytti taas olevan. Otteet vaihtelevat todella paljon pelistä toiseen. Nuorelle joukkueelle se on ymmärrettävää, mutta ensi kaudelle kaipaisin kokoonpanoon vähän lisää ukkoja, jotka antavat joka pelissä kaikkensa. Niin kuin Coleman, joka iski uransa ekan hattutempun. Ilman sitäkin hän on lähes poikkeuksetta joukkueen suoritusvarmin pelaaja.

Dominguelta ei ollut paras peli, mutta joukkue hänen edessään teki onnistumisen aika mahdottomaksi. Oliko siellä mm. neljä ohjausmaalia mukana.

Pisteet Devils-pelaajille siitä, että joukkue ei lopettanut pelaamista vaan sai kolmannessa erässä loppukirin aikaan.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
No joo. Lopun kiriä huolimatta peli oli täysin Toronton hallussa, eikä niillä ollu missään vaiheessa hädän päivää. Viimeistään 5-1 maalin jälkeen peli meni niiden osalta melko neppailuks. Devils oli ennen lopun rynnistystä todella mielikuvitukseton hyökkäyspäässä, eikä muutenkaan saanut juuri mitään aikaseks. Domingueta ei voi tappiosta syyttää. Toronto oli ylivertanen.

Ottelun positiiviset asiat jäikin Colemanin hattutemppuun ja Schneiderin paluuseen tositoimiin. Otti muutes pari melko hyvää seiviä.

Huomenna taas peli Washingtonissa.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Friedmanin 31 Thoughtsissa on paljon asiaa Devilsistä, kannattaa käydä lukemassa.

"1. The immediate priorities aren’t difficult to decipher. There are the UFAs — captain Andy Greene, Wayne Simmonds and Sami Vatanen. Word is there’s been at least one legit offer for Vatanen, with more certain to come. Greene said Tuesday he hasn’t discussed his future with the organization, and has a no-trade clause. But, he added he wants to play next year (he’ll be 38 in October). Clearly, he still loves it. Simmonds admitted he doesn’t have control over the situation, but prefers not to go anywhere."


Kovasti näissä jutuissa painotetaan Devilsin johtoportaan halua tehdä päätöksiä yhteisvoimin. Shero veti kai välillä aika itsevaltaisesti. Jotenkin vähän vain vieroksun tuollaista kollektiivista päätöksentekoa. Tietty se on tärkeää, että ihmiset saavat äänensä kuuluville, mutta vähän vaikea kuvitella, että demokraattinen huutoäänestys johtaisi parhaaseen lopputulokseen. Jollekin se lopullinen äänivalta ja visio täytyy antaa. Liian monta kokkia... mites se meneekään?

Mutta kai sitä voi johtaa jääkiekkojoukkuetta hyvin tai huonosti niin itsevaltaisella kuin kollektiivisella päätöksenteollakin. Että katsellaan.
 
Viimeksi muokattu:

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Tuli äsken katottua toi Capitals peli. Selvästi parempi Washington oli vastassa ku viimeks. Oli Devilsilläkin hyviä paikkoja, mutta kotijoukkue oli nälkäsempi. Ovechkin kosti haljenneen huulen tälläämällä kolme pussia. Ei prkl pitäis tökkiä karhua...

Coleman jatkaa hyviä suorituksiaan. Jälleen alivoimamaali ja nyt jo 19 osumaa kasassa. Muutenkin ollut omasta mielestä selvästi joukkueen paras pelaaja kauden aikana. Tasaisen varma suorittaja, joka harvoin pelaa huonoa peliä. Simmonds osu myös pitkästä aikaa, mutta en sen kohalla herättele toiveita mistään isommasta suonenvedosta.

Domingue jätti pelin kesken ekan erän jälkeen ja Schneider tuuras loput. Taas oli nähtävissä sitä vanhaa Corya. Yksin ei pystynyt voittoa kairaamaan, mutta silti sen peli näytti melko hyvältä. Blackwood oli tänään tehny paluun harkkoihin, mutta Dominguen (alavartalovamma) tilanne on epäselvä. Ois jees, jos Schneider pääsis huomenna alottaa Columbusta vastaan.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Oli aika lannistava matsi Columbusta vastaan. Puolivälissä peliä Devils johti laukauksissa 31-12, mutta peli oli vastustajalle 2-0. Sitten pari tyhmästi pelattua tilannetta ja tilanne olikin jo 4-0. Joukkueen selkäranka katkesi ymmärrettävästi, ja paras puhti hyytyi siihen.

Eka maali tuli vastustajalle kovan Devils-pyörityksen päätteeksi ja toka Devilsin kakkos-yv:n pyöritettyä peliä koko kaksiminuuttisen ajan vastustajan hyökkäysalueella. Se syö ymmärrettävästi vähän ns. miestä.

Columbus puolusti maalinedustaa hyvin, mutta myös Devils-pelaajien vetojen laadussa oli toivomisen varaa. Eroa joukkueiden välillä on myös siinä, että Columbus ei päästä vastustajaa keskialueella yv-hyökkäyksiin, toisin kuin Devils etenkin pelin jälkimmäisellä puoliskolla. Hyvin ja huonosti puolustavan joukkueen erot tulevat näkyviin tällaisissa jutuissa.

Elvis oli erinomainen, Cory sen sijaan aika heikko, vaikka ei sieltä nyt mitään varsinaisia lahjamaaleja tullut – olettaen että 1-0 maali meni sisään Greenen mailan kautta. Muussa tapauksessa se meni kyllä aivan liian helposti. Ikävä kyllä hänen tasonsa ei vain riitä tällä hetkellä NHL:ään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös