New Jersey Devils 2019–2020

  • 165 943
  • 521

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Olin jo valmis raapustamaan matsista jonkun sortin tekstin, mutta taidan jättää huomiselle. Tällä hetkellä sen verran iso banaani otsassa, että päätän noudattaa vanhaa sanontaa: "A wise man once said nothing". Öitä.
 

Apheu

Jäsen
Alkukauden perusteella ei oikein onnistuneet Devilsin isot hankinnat, Subban ja Gusev. Gusev tarvitsisi tilaa ja aikaa kentällä luodakseen paikkoja. Toisaalta myös Hughes on oppimassa NHL:n tavoille, niin vaikeata tietysti on. Subban menisi varmaan hyvänä kakkospakkina jonkun Josin takana, mutta ei näytä nykytaso riittävän millään ykköspuolustajan rooliin. Devils näyttää ihmeellisen sekavalta laumalta, jossa vähän jokainen yksilö hakee rooliaan ja omaa itseään. Potentiaalia on toki paljon, jos palaset osuu jossain vaiheessa yhteen.
 

Craig Berube

Jäsen
Suosikkijoukkue
5th most improved team in the NHL
Mitä nyt muutaman matsin Devilsien pelejä tällä kaudella katsoneena, tuo yksi Subbanin kolmannen erän vaihto kuvaa joukkueen tekemistä kokonaisuudessaan aika lailla hyvin: ensin päättää ylivoimahyökkäyksen vetämällä omaa kaveria hyvältä tontilta päähän (?), ja heti perään omassa päässä jäähy.

Pahasti sekaisin pirujen peli näyttää tällä hetkellä olevan, mutta kausi on vasta alussa.
 

Izeq

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kyllähän nuo ketjukoostumukset aiheuttaa itsessä monia kysymysmerkkejä kaikenkaikkiaan. Jotenkin näkisin, että jo Palmierin irroittaminen ykkösestä olisi tärkeää, jotta siihen saataisiin joku Hallin peliä paremmin tukeva kaveri tilalle.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Tätä menoa Devils pääsee taas varaamaan ekana, vai miten se drafti nyt meneekään... Jospa valkkaisi sen suomalaisen vaihtoehdon sitten ensi kerralla. Tätä menoa se on Hughes joka pelaa Kärpissä parin vuoden päästä.

Valmentajalle monoa ja vaikka Jukka Jalonen kertomaan miten pelataan organisoidusti viisikkona. Toki ei haittaisi jos hyökkäyksessä olisi joku muukin tekijämies kuin Hall.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Tuon sulamisen lisäksi kirsikkana kakun päällä Nico Hischierin loukkaantuminen. Ei mikään huono saldo.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Noniin, nyt on yö nukuttu ja iso osa eilisen pelin jälkeisestä harmituksesta pyyhitty pois, tosin ei missään nimessä kaikkea.

Devils onnistu jälleen ryllimään muutaman maalin johdon ku Florida nous 4-1 tappioasemasta 4-6 voittoon. Muistutti paljon avausmatsia Winnipegiä vastaan.

Ottelussa oli yllättävän hyvä tempo alusta alkaen, vaikka peli pelattiinkin puoliltapäivin Jenkkien aikaa. Matsin jokaisen erän ekalla minuutilla nähtiin maaleja, kuten myös ekan ja tokan erän loppuhetkillä pukukoppimaalit.

Hall sai vihdoinkin maalitilin auki ja nyt pitää vaan pitää toivoa, että ketsuppipullo aukeis kunnolla. Zacha pelas myös suurimmaks osaks hyvin ja samalla plakkariin tarttu uran eka kolmen pinnan peli (1+2). Heikoin lenkki kenttäpelaajista oli mielestäni Gusev, joka on ollut enemmän tai vähemmän hukassa suurimman osan alkukaudesta. Oli sillä toki yks hyvä maalipaikka, josta kuitenkin Bobrovsky veti pidemmän korren. Vähän sellanen vainu itellä, että "Gustu" saattais olla ens matsissa poppariosastolla seuraamassa peliä.

Hischier jätti pelin kesken ekassa erässä. Sormet ristissä, ettei mitään pahempaa loukkaantumista tullut.

Niin ja mitä Hynesiin tulee, niin luulen, että torstain kotipeli Rangersia vastaan on sen viimenen mahollisuus. Tulos tai ulos.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Hughes on kyllä ihan poika vielä. Meiän Kaapo syö aamupalaks tollasia, olisipa varanneet tosiaan toisin. On kyllä niin pienikin että tarvii rutosti kehittää fysiikkaa ja kaikkea muutakin että kehittyy franchise sentteriksi.
 

NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Ei mua huoleta Hughesin alkukausi juurikaan. Tiedossa oli, että mitään dominointia on turha odottaa ja tehot tulee kauden edetessä ylivoimalla, kun on enemmän tilaa ja aikaa. Tasakentällisin koko kausi tulee olemaan opettelua ja varmasti tulee tälläsiä -3 iltoja. Mun mielestä ihan ymmärrettävää. Joku Hynesia välkympi koutsi olisi saattanut siirtää laidalle, koska joukkueessa on kuitenkin kolme suht hyvää kahden suunnan sentteriä - Nico, Zajac ja Zacha.

Gusevin kanssa vähän sama homma. Hetki menee, että tottuu sarjojen eroavaisuuksiin. Kummastakin kaverista näkee kauas, että tehoja kyllä vielä tulee.

Mutta noin kokonaisuutena.. Devilsillä ei ole kyllä minkäänlaista punaista lankaa tuossa pelissä. Ei mitään ideaa millään osa-alueella, omissa juostaan kiekon perässä, keskialueella tehdään luokattomia ratkaisuja, ylivoimalla ei lauota mistään jahka edes päästään alueelle.

Saa nähdä vieläkö Hynesilla on työpaikka, jos ja kun Rangers rökittää Devilsin parin päivän päästä.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Ei mua huoleta Hughesin alkukausi juurikaan. Tiedossa oli, että mitään dominointia on turha odottaa ja tehot tulee kauden edetessä ylivoimalla, kun on enemmän tilaa ja aikaa. Tasakentällisin koko kausi tulee olemaan opettelua ja varmasti tulee tälläsiä -3 iltoja. Mun mielestä ihan ymmärrettävää. Joku Hynesia välkympi koutsi olisi saattanut siirtää laidalle, koska joukkueessa on kuitenkin kolme suht hyvää kahden suunnan sentteriä - Nico, Zajac ja Zacha.
Muuten tästä samaa mieltä mutta en tiiä onko se nyt se paras ratkasu pitää eka laidassa. Toki sillä tavalla on pienempiä asioita opeteltavana kerrallaan mutta toisaalta luulisin että tollaset talentit kyllä oppii nopeasti joten ehkä nopeampaa vaan opetella heti se oikea pelipaikka + uusi sarja.
Makuasioista toki, mutta ite pitäisin sentterinä jos aiotaan jatkossa peluuttaa sentterinä jos on tollanen talentti. Eri asia sitten jos olis joku sanotaan kakkoskierroksen tai jopa ekan kierroksen tokalla puoliskolla varattu pelaaja.
Saatan olla väärässä mutta eikö Pettersson pelannut ruotsissa (ainakin osittain) laidassa kun taas NHL:ssä pelkkää sentteriä? Toki suojattuja tai suht suojattuja minuutteja mutta silti.
 

NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Muuten tästä samaa mieltä mutta en tiiä onko se nyt se paras ratkasu pitää eka laidassa. Toki sillä tavalla on pienempiä asioita opeteltavana kerrallaan mutta toisaalta luulisin että tollaset talentit kyllä oppii nopeasti joten ehkä nopeampaa vaan opetella heti se oikea pelipaikka + uusi sarja.
Makuasioista toki, mutta ite pitäisin sentterinä jos aiotaan jatkossa peluuttaa sentterinä jos on tollanen talentti. Eri asia sitten jos olis joku sanotaan kakkoskierroksen tai jopa ekan kierroksen tokalla puoliskolla varattu pelaaja.
Voit olla ihan oikeassakin.

Itsellä lähinnä käynyt mielessä, että pääsisi pelaamaan omilla vahvuuksillaan laiturina ja sitä kautta peli kerrallaan hyviä vaihtoja, onnistumisia ja tehopisteitä, jotka poikisi ennenkaikkea itseluottamusta joka varmasti aikanaan alkaa olemaan kortilla. Sitten voisi kauden edetessä tai viimeistään ensi kaudella miettiä sentterin paikkaa uudelleen.

Sanon tähän nyt vielä, että omaan silmään Hughes on parantanut kyllä peli peliltä. Paremmalla tuurilla olisi muutaman tehopisteenkin saanut.

Yksi lisäseikka tuohon laidassa peluuttamiseen on se, että saisi Zachalle vähän isompaa roolia. Sen luulisi nyt aukeavan, kun Hischier on viime raporttien mukaan day-to-day.

Zacha on jatkanut loppukauden virettään tähän kauteen ja ollut ainakin itselle harvoja onnistujia joukkueessa jo ennen tuota Florida-matsia.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Vatanen ansaitusti 1. ylivoimalle, todella hyvä peli Floridaa vastaan ja ylivoimalla pyöritti hommaa paljon paremmin kuin Subban. Tuntuu muutenkin, että nuo lämärit ovat aika katoava luonnonvara NHL:ssä ja nykyisin pitää osata toimittaa luotettavasti kiekkoa maalille / maskin ohi.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Vatanen ansaitusti 1. ylivoimalle, todella hyvä peli Floridaa vastaan ja ylivoimalla pyöritti hommaa paljon paremmin kuin Subban. Tuntuu muutenkin, että nuo lämärit ovat aika katoava luonnonvara NHL:ssä ja nykyisin pitää osata toimittaa luotettavasti kiekkoa maalille / maskin ohi.
Tämä on kyllä hyvä uutinen. Subban pilasi muutamankin ylivoiman tuossa Panthers-pelissä. Toisessa erässä Vatman sai kuvion rauhoitettua paljon paremmin, kun sai ansaitusti vastuuta. Seversonia voisi mielestäni myös kokeilla tuossa viivamiehen paikalla. Tai miksikäs ei voisi vaikka tuota kakkosylivoimaa pelata kahdella pakilla: Subban/Severson - Butcher.

Ennen kaikkea täytyy toivoa, että alkukauden tahmaisuus poistuisi PK:n pelistä nopeasti. Tarvitaan sitä Norris-tason PK:ta, eikä tätä flegua sometähteä.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Katsoiko kukaan peliä ? Minkälainen ote oli ? Subban huono ? Itse en kerennyt vilkaisemaan kuin maalit aamutoimien lomassa.
 
Vatanen ansaitusti 1. ylivoimalle, todella hyvä peli Floridaa vastaan ja ylivoimalla pyöritti hommaa paljon paremmin kuin Subban. Tuntuu muutenkin, että nuo lämärit ovat aika katoava luonnonvara NHL:ssä ja nykyisin pitää osata toimittaa luotettavasti kiekkoa maalille / maskin ohi.

Tein saman huomion Vatasesta Florida-pelissä. Oli Devilsin ihan selkeä ykköspuolustaja. Toivotaan saman draivin jatkuvan vastedes. Täällä ovat monet olleet huolissaan Vatasen NHL-uran jatkosta, mutta näillä otteilla tarjouksia kyllä sataa ensi heinäkuussa.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Katsoiko kukaan peliä ? Minkälainen ote oli ? Subban huono ? Itse en kerennyt vilkaisemaan kuin maalit aamutoimien lomassa.

Meikä katto ja voishan tosta jotain raapustaa.

Oli hyvää tekemistä koko jengiltä, ja mikä tärkeintä, jalkaa ei missään vaiheessa otettu pitkäks aikaa pois kaasulta, vaan takaiskun jälkeen lähettiin rohkeesti hyökkäämään. Myös niissä tilanteissa ku vastustaja pyrki pitämään paineen alueella, sai Devils useasti pelattua kiekon pois omista, mikä on ollut aiemmissa peleissä iso ongelma. Fitzgeraldin tuoma ylimääränen silmäpari penkin taakse voi olla hyvä homma, vaikka ei loppukautta kestäiskään.

Melko paljon jäähyjä jaettiin molemmille jengeille. Hallin käsi näytti osuvan yhessä taklausessa Foxia päähän, mistä selvis kaks minuuttisella. Nähtäväks jää, tuleeko jälkiseurauksia. Devils sai Palmierin toimesta kauden ekan YV-maalin, vaikka ei se ylivoimakaan ollu muuten kummonen (1/7). Kuten aikasemmin täällä oltiin mainittu, niin Vatanen voi munki puolesta jatkaa 1. YV:n viivalla. Tosi rauhallista suorittamista ja uskaltaa käyttää lämäriä. Alivoima toimi tosi hyvin ja kaikki Rangersin kuus ylivoimakertaa onnistuttiin selvittämään. Devils käytti (ja hävis) myös kauden ekan valkkuhaaston ku Hallin maali oltiin alunperin hylätty maalivahdin häirinnän takia. Hynes päätti koittaa onneaan, mikä oli mun mielestä huono haasto valmennusjohdolta, koska kiekko oli Georgievin hanskan alla, mistä Hall tökkäs sörkki sen sisään. Nykyään ku näistä hävityistä haastoista tulee boksia, niin pitää olla erityisen tarkkana, haastaako vai ei.

Sit nopeesti pelaajista:

- Hughesille eka syöttöpinna
- Subbanilta selvä parannus otteisiin. Aikaisempien matsin häsläys väheni huomattavasti
- Gusev oli taas monesti kentällä suht eksyneen näkönen, mutta sai kuitenki kyhättyä maalin
- Neloskentälle iso käsi hyvästä pelistä
- Ei ollut sen suurempia heikkoja lenkkejä kokoonpanossa

Nyt vaan pitäis tehä tästä rutiini. Tää oli ainakin hyvä alku sille. Huomenna klo 20 Suomen aikaa peli Vancouveria vastaan, missä nähdään ekaa kertaa Hughesin veljekset vastakkain.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Tuli peli katsottua ja isossa kuvassa lyhyesti suurin huomio oli se, että joukkue oli löytänyt itseluottamuksen. Häsläys ja paniikkiratkaisut olivat vähissä. Kuten aiemmin todettiin, niin tämä näkyi hyvin juuri PK:n otteissa ja viisikkopelissä yleensä. Itselle tuli myös pieni "mitä vittua" fiilis Hynesin haastosta. Mietin jo valmiiksi, että jos pisteitä menetetään tuohon aivopieruun niin monoa vaan :)

Hyvä jatkaa. Toivotaan, että useampi apina putosi hartioilta ja otteiden rauhallisuus säilyy. Nyt tarvitaan pieni voittoputki, että Hynesin työrauha fanien silmissä palautuu.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Samoilla linjoilla kuin edelliset kirjoittajat. Selvästi ehjempi peli kuin edelliset, ja vaikka Rangers tuli kolmannen erän alussa jo maalin päähän, ei tällä kertaa tapahtunut samanlaista sulamista johtoasemassa kuin Winnipegia ja Floridaa vastaan.

Rangersia vastaan oli yllättävän vähän omassa päässä pyörimistä, ja joukkue pääsi selvästi paremmin kiekon kanssa omista pois. Osasyy saattoi toki olla vastustajan heikous, mutta annetaan silti kehuja myös Devils-pelaajille. Joukkue pelasi nyt huomattavasti järkevämmin ja suoraviivaisemmin kuin aiemmissa otteluissa. Toki siellä tuli vieläkin pari virhettä ja pari omassa päässä pyöritystä, mutta silti selvästi parempi matsi kokonaisuutena.

Jäähyjä tuli puolin ja toisin tosi paljon, mikä rikkoi molempien joukkuiden peliä. Devils teki seitsemällä yv-yrityksellä yhden maalin. @NJEspoo kirjoitit, ettei ylivoima ollut kummoista, eikä se tuloksellisesti toki ihan älyttömän tehokasta ollut. Kiekko pyöri kuitenkin vastustajan hyökkäysalueella ihan eri tavalla kuin edellisissä matseissa, ja joukkue saikin mielestäni useita vaarallisia tilanteita aikaan. Myös kiekon tuominen hyökkäysalueelle onnistui nyt lähes jokaisella ylivoimalla varmasti. Eli vaikka tuloksena oli vain yksi maali, on yv mennyt selvästi eteenpäin.

Samat sanat pätevät myös alivoimaan. Devils-pelaajat olivat nyt av:lla paljon aggressiivisempia kuin aikaisemmissa otteluissa. Enää vastustajan pelaajille ei annettu aikaa pyöriä kiekon kanssa vapaasti, vaan heidän päälleen iskettiin heti kun siihen tuli pienikin tilaisuus. Sen seurauksena esim. Zacha pääsi läpiajoon, jonka Georgiev torjui kuitenkin varmasti.

Subban pelasi parhaan pelinsä Devils-nutussa. Kuin vastakohta Florida-matsille. Nyt PK oli isäntä kaukalossa. Yhdeksän laukausta ja varmaa peliä omassa päässä. Toki tässä kohtaa täytyy muistaa taas vastustajan taso (muiden kuin ykköskentän osalta). Subban ja Hynes olivat tavanneet eilen tai toissapäivänä, ja tapaamisessa Hynes oli pyytänyt PK:ta yksinkertaistamaan peliään, sillä tämän ei tarvitse yrittää tehdä kaikkea itse. Opit olivat selvästi menneet perille.

Muista pelaajista täytyy antaa kiitosta koko nelosketjulle Wood-Rooney-Hayden, joka järkkäsi pari vaarallista pyöritystä Rangers-päätyyn, teki yhden maalin ja osoitti asennetta koko pelin läpi. Neloseen tuo Woodin touhukiekko sopiikin paljon paremmin kuin kakkosketjuun.

Gusev oli taas aika eksyksissä, mutta väsäsi silti maalin. Niin kauan kuin hyökkäystehoja tulee, hän saa anteeksi heikkouksiaan. Simmonds oli tosi näkyvä, vaikka ei saanut vieläkään maalia aikaan. Silti hyvää peliä. Samoin Zachalta. Blackwoodilta kanssa tosi hyvä matsi.
 

NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Palstaveljet ovatkin jo kaiken pitkälti sanoneet, mutta olipahan mukava työpäivän jälkeen katsella voittopeli. Pyöri mielessä, että kuinkahan paha selkäsauna siellä odottaa, kun laitoin tallenteen pyörimään.

Koko joukkueelta hyvä effortti, eikä kukaan erottunut porukasta negatiivisesti. Jopa yleensä sydämentykytyksiä tarjoilevat Severson ja Mueller pelasivat hyvän, perusvarman pelin.

Onnistujista jäi mieleen nelosketju, joka koostuu lähinnä fanien hampaisiin joutuneista pelaajista. Nyt kuitenkin koko kolmikko pelasi vahvan pelin. Zacha tuntuu tekevän kentällä lähes kokoajan oikeita asioita, vaikka tehoja ei tulisikaan. Gusev pelasi vähän huonomman pelin, mutta kuittasi sen maalilla tärkeään paikkaan.

Kunniaa myös Blackwoodille. Uskon, että hän tarvitsee ennenkaikkea itseluottamusta surkean alkukauden jälkeen. Oli kuitenkin sitä Winnipeg-pelin johtoa menettämässä kylmiltään ja varmasti tuo nuoren kaverin hermoja koettelee.

Hallin taklauksesta en oikeen osaa sanoa. Näytti vähän siltä, että Fox pahimmalla hetkellä vähän menetti tasapainoaan ja oli vähän kyyryssä taklauksen vastaanottohetkellä.

Olihan siinä ainekset vitoselle, mutta tänään satoi Devilsin laariin. Panarinin mailan hajoaminen ja Colemanin veto Georgievin maskista länkien kautta maaliin on just niitä juttuja, mitä Devils tällä hetkellä kaipaa. Pomppuja omille ja peli kerrallaan kautta oikeille raiteille.
 

NJEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Jäähyjä tuli puolin ja toisin tosi paljon, mikä rikkoi molempien joukkuiden peliä. Devils teki seitsemällä yv-yrityksellä yhden maalin. @NJEspoo kirjoitit, ettei ylivoima ollut kummoista, eikä se tuloksellisesti toki ihan älyttömän tehokasta ollut. Kiekko pyöri kuitenkin vastustajan hyökkäysalueella ihan eri tavalla kuin edellisissä matseissa, ja joukkue saikin mielestäni useita vaarallisia tilanteita aikaan. Myös kiekon tuominen hyökkäysalueelle onnistui nyt lähes jokaisella ylivoimalla varmasti. Eli vaikka tuloksena oli vain yksi maali, on yv mennyt selvästi eteenpäin.

Niin juu, oisin voinu lisätä sanan "tuloksellisesti" omaan tekstiin. Samoilla linjoilla sun kaa, että muuten ylivoima oli ihan eri näköistä ku aikasemmissa peleissä.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Nico tekemässä 7 vuoden jatkoja Devilsiin. Hieman yli 7M/vuosi. Myös potentiaalista maksetaan, mutta voi olla tulevina vuosina erittäin hyvä sopimus, jos Nico pystyy ottamaan seuraavan askeleen etenkin hyökkäyssuuntaan.

Hyvä että sopimus on nyt taskussa. Ja hyvä että on noin pitkä diili. Yksi murhe Sherolla vähemmän.



 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Joukkueen nykyiselle ja samalla myös tulevien vuosien ykkössentterille erittäin asiallinen lappu. Noin vahva kokonaisvaltainen tekeminen parikymppisenä ei ole lähellekään joka jätkän juttu. Loistava diili Devilsille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös