Negatiivisuusketju

  • 759 861
  • 4 943

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jaa. Ollaanhan esim. yo-kirjoituksissa monta tuntia samassa tilassa. Enkä nyt väitä, että kaikki pitäisi sulkea/perua mutta lopulta vain urheilutapahtumien peruminen ei auta.
Olet täysin oikeassa, pelkkä tapahtumien peruminen ei yksinään auta juurikaan. Se on vain yksi osa isoa kokonaisuutta.

Kouluja ollaan sulkemassa todennäköisesti aika nopealla aikataululla ja yo-kirjoitukset ovat yhtälailla vaakalaudalla.

Tärkeintä on kuitenkin, että jokainen ihminen itse ymmärtäisi miten vakavasta asiasta puhutaan ja toimisi sen mukaisesti joka päivä kaikissa tilanteissa. Tähän auttavat osaltaan myös erilaiset yleiset kiellot.
 
Hexa

Jäsen
Koronaa ei koske yksikään yllä mainituista asioista. Sitä vastaan ei ole rokotteita, sitä ei tunneta kovin hyvin ja se leviää helposti, koska se voi esiintyä myis lieväoireisena. Lisäksi Turha esittää asiantuntijaa, jos ei sitä oikeasti ole. Näitä suosituksia ja määräyksiä on oikeasti laatimassa sellaiset ihmiset, jotka aidosti ovat asiantuntijoita. Tämän kaltaisesta viruksesta kun puhutaan, niin siihen on yksinkertaisesti pakko reagoida voimakkaasti, jos ei haluta ottaa riskiä suurkatastrofista.
Nopeasti se muuttui THL:n kanta tässäkin asiassa, samoin kuin Suomen hallituksen. Jos näin nopeasti muutellaan kantaa, niin eipä siellä kummoisia asiantuntijoita ole sielläkään. On hyvä reagoida tietysti, mutta onko tässä vaiheessa kyse ylireagoinnista. Jos vielä pari päivää sitten ei pidetty tarpeellisena yleisötapahtumien rajoittamista, niin mistä ne asiantuntijat yhtäkkiä ilmestyivät.
 
Osuit naulankantaan siinä mielessä, että kukaan ei ole täydellinen asiantuntija tämän viruksen osalta, koska siitä tiedetään edelleen varsin vähän. Ja juuri tämä on yksi suurimmista syistä, miksi siihen on parempi ylireagoida, kuin jatkaa vähättelylinjalla.

Tärkeintä on analysoida tilannetta jatkuvasti ja reagoida nopeasti. Yleinen kanta voi muuttua nopeasti, kun tieto lisääntyy.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No mm. nämä yo-kirjoitukset ovat myös vaakalaudalla kuten kaikki kouluun liittyvä tällä hetkellä. Eikö se vaan parempi ole että "ylireagoidaan", jos saadaan sillä edes yksi ihmishenki pelastettua?

Nimenomaan. Se kenen rakas, läheinen, ystävä jne. joka on riskiryhmässä ja jää ilman tartuntaa, kun viruksen tarttumista pyritään estämään, varmasti kiittää jokaista rajoitusta.

Tämän vertaaminen kausi-influenssaan on ihan turhaa tässä vaiheessa. Tässä on niin paljon elementtejä joita emme vielä tunne ja aina on pelko viruksen muuntumisesta pahempaan suuntaan, vaikka sellaista ei vielä pidetä ajankohtaisena. Täysin ei voida estää, mutta voidaan kuitenkin hidastaa tartuntojen leviämistä ja pelastaa ihmishenkiä, kun tartunnat pysyy toivottavasti edes jotenkin kurissa. Tämä hidastaminen on etenkin terveydenhoidon ja vanhustenhoidon kannalta nyt tosi tärkeää.

Totta kai jokainen rajoitus vaikuttaa meihin jokaiseen, yrityksiin jne. Mutta minusta ne on perusteltuja. Sitten kun alkaa olla lääkkeitä jotka oikeasti auttaa ja ehkäisyyn on tehokas rokote niin tilanne on jo parempi.
 
Viimeksi muokattu:

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Uskon, että parin vuoden päästä tätä käytetään esimerkkinä miten massahysteria ja joukkopaniikki voi nopeastikin syntyä ja levitä myös päättäviin elimiin ja lopulta dominomaisesti muuttuvan globaaliksi.

Ellei virus mutatoidu tappavammaksi josta ei ole tällä hetkellä mitään merkkejä, tämä tulee jäämään historian kirjoihin joukkopaniikkina ja massa hysteriana. Edelleen taudin tappavuus on todella minimaalinen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Negaahan tää on, mutta toivoisi tiedon tuovan helpotusta ihmisen vitutukseen. Asia on tasan niin kuin palstaveli @Nelfor on kirjoitellut.

Näiden toimien tarkoitus ei ole varsinaisesti estää viruksen leviämistä, kun se leviää joka tapauksessa. Näillä pyritään rajaamaan ja viivästyttämään etenemistä, koska oleellisempaa kuin mikään on se, ettei terveydenhuolto ylikuormitu, jolloin kaikki on sitten korkeemmas kärees.

Kurjaa on ettei pelejä pääse katsomaan, mutta asiat mittasuhteisiinsa. Tästäkin kaudesta silti syntyy ainutkertainen historia, jollaista aiemmin ei ole koskaan koettu. Kyllä sitä tullaan muistamaan siitä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uskon, että parin vuoden päästä tätä käytetään esimerkkinä miten massahysteria ja joukkopaniikki voi nopeastikin syntyä ja levitä myös päättäviin elimiin ja lopulta dominomaisesti muuttuvan globaaliksi.

Ellei virus mutatoidu tappavammaksi josta ei ole tällä hetkellä mitään merkkejä, tämä tulee jäämään historian kirjoihin joukkopaniikkina ja massa hysteriana. Edelleen taudin tappavuus on todella minimaalinen.
Ja paskat. Tämä tulee jäämään historiaan hienona suorituksena koko maailmalta, kun reagoitiin voimakkaasti ja saatiin vakavan taudin leviäminen aisoihin.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
On surullista, että tuolla on vain tykkäysnappi. Joissain tapauksissa, kuten tässä, pitäisi olla jättimäinen peukku alaspäin. Tulee mieleen tarina kolmesta pienestä porsaasta.
Ja paskat. Tämä tulee jäämään historiaan hienona suorituksena koko maailmalta, kun reagoitiin voimakkaasti ja saatiin vakavan taudin leviäminen aisoihin.
Voihan sitä paniikissa ja hysteriassa elää, mutta tilastot kertovat muuta, kyseessä ei ole mitenkään erityisen vaarallinen virus, todella helposti tarttuva kyllä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Ja paskat. Tämä tulee jäämään historiaan hienona suorituksena koko maailmalta, kun reagoitiin voimakkaasti ja saatiin vakavan taudin leviäminen aisoihin.

Tämä on hyvä yhden virkkeen tiivistys asiasta. Oikein hyvä. On se mahtavaa että meillä on organisoitunut yhteiskunta ja fiksuja ihmisiä tekemässä päätöksiä meidän kaikkien hyvinvoinnin edistämiseksi.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voihan sitä paniikissa ja hysteriassa elää, mutta tilastot kertovat muuta, kyseessä ei ole mitenkään erityisen vaarallinen virus, todella helposti tarttuva kyllä.
Vaikka se ei olekaan kovin tappava, niin vaarallinen tauti silti. Jos se päästettäisiin leviämään vapaasti, niin koko yhteiskunta pysähtyisi vielä paljon pahemmalla tavalla, kuin se nyt pysähtyy reagoinnin vuoksi.
 
Mimesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ellei virus mutatoidu tappavammaksi josta ei ole tällä hetkellä mitään merkkejä, tämä tulee jäämään historian kirjoihin joukkopaniikkina ja massa hysteriana. Edelleen taudin tappavuus on todella minimaalinen.
Tähän on kommentoitava sen verran että ei tappavuus ole se ratkaisevin tekijä vaan se miten helposti tuo virus leviää. Lamauttaa aika äkkiä koko yhteiskunnan toimintaa jos iso osa veronmaksajista onkin samaan aikaan sairaslomalla. Sairaalat tarvitsevat lääkäreitä, koulut opettajia ja kaupat kassatätejä. Parempi pieni ylireagointi tän taudin kanssa.
 
Nimenomaan. Suhteellisen alhainen tappavuus tarkoittaa vain sitä, että virus leviää huomattavasti tehokkaammin.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Vaikka se ei olekaan kovin tappava, niin vaarallinen tauti silti. Jos se päästettäisiin leviämään vapaasti, niin koko yhteiskunta pysähtyisi vielä paljon pahemmalla tavalla, kuin se nyt pysähtyy reagoinnin vuoksi.
Niin jos reagoitaisiin se olisi yksi vaihtoehto, mutta nyt tuollainen puolittainen reagointi ei edes tilastollisesti varmaan prosenttiakaan hidasta leviämistä. Eriasia jos laitetaan muutenkin kauppoja, kouluja yms kiinni. Se hidastaisi todennäköisesti kyllä, tämä yleisötapahtumat kielto ei.

Mutta vaikka virus leviäisi hallitsemattomasti ja siihen sairastuisi 50-70% maailman ihmisistä, niin tilastollisesti ilman mutatoitumista tuo olisi kuitenkin aika vaaraton. Toki kun kyseessä isot massat niin pieni marginaali on tietyssä katsannossa myös paljon väkeä

Helposta leviämisestä samaa mieltä kyllä, kuten kirjoittanut aiemminkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuten monta kertaa todettua, niin tämä tapahtumakielto on vain yksi osa kokonaisuutta. Tällä pyritään myös siihen, että lisätään ihmisten tietoutta asiasta, joka vaikuttaa yleiseen käyttäytymiseen. Kuten on huomattu, niin vähättelyä harrastetaan hyvin herkästi ihmisten keskuudessa. Tällaiset konkreettiset ja tuntuvat kiellot vaikuttavat ihmisten suhtautumiseen eri tavalla, kuin tyhjät sanat ilman mitään tekoja.

Nämä asiat täytyy vain nähdä kokonaisuutena, eikä yksittäisinä asioina. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
tilastot kertovat muuta, kyseessä ei ole mitenkään erityisen vaarallinen virus

Taidat olla niitä miehiä, joilla on parempaa tietoa. Voi olla että THL on lukenut niitä samoja tilastoja kuin sinä, mutta ero on siinä, että he ymmärtävät mitä ne tilastot kertovat ja osaavat tulkita niitä oikein. Tästä johtuen ne joilla on tietoa ja ymmärrystä istuvat niissä pöydissä, joissa toimenpiteet päätetään ja ne joilla on parempaa tietoa mesovat somessa ja keskustelupalstoilla. Tästä voimme olla kiitollisia.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Taidat olla niitä miehiä, joilla on parempaa tietoa. Voi olla että THL on lukenut niitä samoja tilastoja kuin sinä, mutta ero on siinä, että he ymmärtävät mitä ne tilastot kertovat ja osaavat tulkita niitä oikein. Tästä johtuen ne joilla on tietoa ja ymmärrystä istuvat niissä pöydissä, joissa toimenpiteet päätetään ja ne joilla on parempaa tietoa mesovat somessa ja keskustelupalstoilla. Tästä voimme olla kiitollisia.
Ainoa joka THLää pelottaa on taudin nopea leviäminen ja täten kuormitus terveydenhuollolle. Tämä ei ole kuitenkaan synonyymi sille, että kyseessä olisi erityisen vaarallinen virus.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainoa joka THLää pelottaa on taudin nopea leviäminen ja täten kuormitus terveydenhuollolle. Tämä ei ole kuitenkaan synonyymi sille, että kyseessä olisi erityisen vaarallinen virus.
Ja nämä asiat eivät ole suuren huolen arvoisia? Kyse ei ole pelkästään terveydenhuollon, vaan koko yhteiskunnan kuormittamisesta. Jos merkittävä osa ihmisistä sairastaa, niin se lamauttaa yhteiskunnan aivan totaalisesti. Jos terveydenhuollon kuormitus on liian kova, niin se on todella vakava haitta ihmisten terveyden ja koko yhteiskunnan kannalta. Sellainen kuormitus johtaa jo itsessään ylimääräisiin kuolemiin, jotka edes johdu tästä viruksesta.

Mikä sitten on erityisen vaarallinen virus? Sellainen, joka johtaa lähes aina hengenvaaraan? Se on toki yksilölle vaarallisempi, mutta yhteiskunnalle lähtökohtaisesti vaarattomampi. Juuri koronan kaltainen virus on yhteiskunnan kannalta yksi vaarallisimmista. Vaarallisempi olisi vain sellainen virus, joka itää pitkään, eli pysyy oireettomana, mutta leviää samaan aikaan, sekä on lopulta hengenvaarallinen. Korona on kuitenkin vertailussa vaarallisempi kuin oikeastaan mikään virus satoihin vuosiin.
 
Ikijää

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Toronto Maple Leafs
Ainoa joka THLää pelottaa on taudin nopea leviäminen ja täten kuormitus terveydenhuollolle. Tämä ei ole kuitenkaan synonyymi sille, että kyseessä olisi erityisen vaarallinen virus.
Terveydenhuollon kuormitus juuri tekee viruksesta vaarallisen. Tehohoitopaikkoja on rajallinen määrä, ja jos taudin leviämistä ei hidasteta, voi olla edessä paikkojen loppuminen ja kuolemat myös muista syistä kun paikkoja pitää priorisoida.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ainoa joka THLää pelottaa on taudin nopea leviäminen ja täten kuormitus terveydenhuollolle. Tämä ei ole kuitenkaan synonyymi sille, että kyseessä olisi erityisen vaarallinen virus.

Veikeää, että kirjoittamassasi ymmärrät päätöksen logiikan, mutta kiistät sen järkeä silti. Viirus on riittävän vaarallinen yhteiskunnan tasolla, jotta valitut toimet on linjassa. Vielä ja toivottavasti koskaan ei olla siinä tilassa, että persujen haaveen koko maan eristämisestä ja pysäyttämisestä olisi järkevää. Toisaalta, vielähän ei ole olemassa mitään tietoa millaisia jälkiseuraamuksia tuntematon virus mahdollisesti aiheuttaa perusterveille ja nuoremmille sairastuneille. Kannattaa muistaa, että tuntematonta vastaan tässä taistellaan, kun olevaa tietoa ei ole.

Tapasi myös kirjoittaa, että THL vain pelkäisi ilman todellista perustetta on hauskaa mitätöintiä ja ymmärtämättömyyden ylistystä. Kannattaisi sinunkin pelätä, jos kuormitus kosahtaa ja läheisesi ei saa sen vuoksi riittävää hoitoa, tai hoitoa lainkaan, kun joudutaan priorisoimaan. Viivyttäminen olevin keinoin on tällä hetkellä äärimmäisen tärkeää ja täysin oikea toimi, mietti sitä millaisin henkilökohtaisin "tilastoin" tai kuvitelmin. Hysteriaa ei tarvita, järki olis kiva.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Nyt kyllä ei enää haittaa paskan vertaa kuinka huonosti JYP pelasi tämän vuoden puolen, aika todennäköistä on että kausi loppuu lauantaina. eikä pleijareita pelata, Tosin ihmettelen että miksi edes pelaavat nämä kaksi runkosarjanpeliä, eihän tästä ole kuin kuluja joukkueille,
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Hexa

Jäsen
Taidat olla niitä miehiä, joilla on parempaa tietoa. Voi olla että THL on lukenut niitä samoja tilastoja kuin sinä, mutta ero on siinä, että he ymmärtävät mitä ne tilastot kertovat ja osaavat tulkita niitä oikein. Tästä johtuen ne joilla on tietoa ja ymmärrystä istuvat niissä pöydissä, joissa toimenpiteet päätetään ja ne joilla on parempaa tietoa mesovat somessa ja keskustelupalstoilla. Tästä voimme olla kiitollisia.
Pitäisikö tavallisen ihmisen ymmärtää ja tulkita tilastoja paremmin kuin THL:n asiantuntijoiden, jotka eivät vielä pari päivää sitten osanneet itsekään tulkita tilastoja samalla tavalla kuin nyt. Ei silti tarkoitus ole vähätellä tätä tautia, vaan enemmänkin ihmetellä THL:n asiantuntijoiden nopeaa takinkääntöä tässä asiassa.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Normaali kausiflunssa on tappavampi sairaus.

Ei ole. Ei edes jos tarkoitat kausiflunssalla influenssaa, jonka tappavuus on promillen luokkaa.

Pitäisikö tavallisen ihmisen ymmärtää ja tulkita tilastoja paremmin kuin THL:n asiantuntijoiden, jotka eivät vielä pari päivää sitten osanneet itsekään tulkita tilastoja samalla tavalla kuin nyt.

No jos esittää kerran tietävänsä paremmin ja väittää, että väärin toimitaan niin hyvähän se olisi tietääkin jotain.

Ei silti tarkoitus ole vähätellä tätä tautia, vaan enemmänkin ihmetellä THL:n asiantuntijoiden nopeaa takinkääntöä tässä asiassa.

Eli siis THL:n pitäisi pitää ensimmäisestä kannastaan kiinni ennemmin kuin muuttaa käsityksiä ja toimintatapoja sitä mukaa kun tieto lisääntyy ja tilanne kehittyy? Vittu mitä takinkääntäjiä.

Itse ketjun asiaa: näyttää pahasti nyt siltä, että tämä kausi jää kesken ja satavarmalta, ettää MM-kisoja ei pelata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös