NBA 2008-2009

  • 49 990
  • 441

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Ihan näin välihuomautuksena, että sen mitä mä oon Sunsia viime kausina katsonut, niin kyllä mä pitäisin olematonta puolustamista nimenomaan monumentaalisena puutteena.

Tämä nyt riippuu siitä miten sen määrittelee.
Suns kuitenkin pelasi käytännössä kolmena kautena erittäin tiukat pudotuspelisarjat joko tulevaa mestaria tai finalistia vastaan ja miltei jokainen peli oli tiukkoja. Mielestäni tällöin ei oikein voi sanoa, että puolustuspeli tai sen puute olisi jotenkin monumentaalisen huonoa, koska jos pelitaktiikan idea onkin kompensoida sitä hyökkäyksellä niin on loppupeleissä aika yhdentekevää miten huonoa puolustuspeli oli absoluuttisesti.
Olisiko Suns voittanut paremmalla puolustuksella? Kenties, mutta olisiko ko. miehistöillä voinut pelata parempaa puolustuspeliä? Ehkäpä, mutta olisiko silloin voinut yhä jatkaa samanlaista hyökkäyspeliä?

Sunsin pelitapa oli yksi taktiikka muitten joukossa ja jos ainoa menestyksen kriteeri on mestaruus, niin kyllä, huonohan tuo taktiikka oli. Mutta jos taas katsoo asiaa ihan jo pudotuspelimenestyksenkin kannalta, niin Suns kuitenkin pärjäsi merkittävästi keskiarvojoukkuetta paremmin, eli aika hyvin monumentaalisesti puutteelliselta joukkueelta.

Monumentaaliseksi puutteeksi itse laskisin enemmänkin vaikkapa Lakersin ja Clevelandin supporting castit ennen viime kausia. Tai toisaalta sitten taas monella häntäpään joukkueella joukkuepeli on monumentaalisesti pielessä ja touhu on enemmänkin sooloilua pikkutähtien välillä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Kylla sa olet varjo taysin yksi ton kanssa, etta puolustuksen puuttuminen ei olisi monumentaalinen puute. Taysin yksin. Silloin kun Suns veti 60+ voittokausia ja eteni pitkalle pleijareissa, heidan puolustus oli edes "ok" tasolla. Ei hyva, mutta "ok". Nyt niilla ei oo sitakaan. Eika oo samoja heittajia eika yhtaan penkkia. Ei muuta kun kalastelemaan!

Anyway, tarkeampiin asioihin (niin kun play-offseihin ;)). Lakers kavi eilen taalla ja dunkkuun saivat kahdeksannen kerran putkeen. Lakersien 16 viimeisesta Portland vierailusta 14 on nyt paattynyt meidan voittoon. Yksikaan toinen jengi ei ole liigassa pystynyt tahan. Portland on vittumainen paikka vierailla Lakerseille. Eika yksin yleison johdosta, joka on liigan asiantuntevin ja kovin molyamaan! Oli taas hauskaa kun hallille oli tuttuun tyyliin raahautunut myos "purppura-kelta"-paitaisia faneja yllin kyllin. Voi sita vittuilun ja kuittailun maaraa! Ihme juttu tossa Lakers -bandwagonin jutussa on se, etta kenellakaan ei ole mitaan muuta numeroa selassa kun 24 (tai 8). Tuo ei kerro mistaan muusta kun siita, etta halutaan fanittaa parasta peittaakseen omaa huonoutta ja huonoa itsetuntoa. Ei nay selissa Odomia, ei Gasolia, ei Arizaa, ei Bynumia, ei mitaan muuta kun Bryantia. Miksei bne vaihda siihen eteen Lakers -tekstinkin paallekin Bryant?? Saalittavaa...

Muuten peli oli hyvaa viihdetta, jossa Lakers paasi kerran pieneen karkuun (40-50), mutta muuten peli oli tasaista ja hyvaa korista. Kuten Spurs -pelissakin, nytkin Portland piti vastustajan pelin lopussa taysin pisteitta (hei se puolustus! ;)). 99-98 tilanteesta pelin loppu meille 7-0.

Tassa pikku namupala taas The Spanish Connectionista:

http://www.youtube.com/watch?v=BYPcSQtpGBA

Nyt ollaan kaadettu Utah, Phoenix, Spurs ja Lakers pienen ajan sisalla ja viimeset 10 pelia ollaan pelattu 8-2. All Stars -tauon jalkeen ollaan 19-8. Ja eilisesta kauden 51. voitto. Ja tamako nuori tiimi, joka luhistuu kun tosipelit alkaa?? I think not!

Tanaan Clippers vieraissa, sitten Thunder taalla maanantaina ja keskiviikkona runkosarjan paatos Denveria vastaan taalla. Menisko tappioitta loppukausi??
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Kylla sa olet varjo taysin yksi ton kanssa, etta puolustuksen puuttuminen ei olisi monumentaalinen puute. Taysin yksin. Silloin kun Suns veti 60+ voittokausia ja eteni pitkalle pleijareissa, heidan puolustus oli edes "ok" tasolla. Ei hyva, mutta "ok". Nyt niilla ei oo sitakaan. Eika oo samoja heittajia eika yhtaan penkkia. Ei muuta kun kalastelemaan!

Siis nyt puhutaan eri asioista. Sinä (ja ehkä Noosekin) puhuu puolustuspelistä yleensä, minä vain osana joukkueen pelitaktiikkaa. Ja kun pelitaktiikka on se mitä Suns käytti, ei puolustuksen tarvinnut olla kivikova, vaan riitti että se oli "ok".
Eli siis puolustus ei ollut Sunsien pelitaktiikassa mikään _monumentaalinen_ puute, koska pelitaktiikan paino oli aivan muualla. Puute kyllä, mutta juuri sen takia miten hyvin Suns oikeastaan pärjäsi, ei puute nyt kokonaisvaltaisesti ollut mikään järin suuri.

Jalkapallosta voi ottaa esimerkin Brasilian maajoukkueesta, esim. MM-kisoissa 2006. Eihän Brassien puolustus todellakaan ollut mikään täysi nollakaan, mutta kaukana kuitenkin esim. Italian kilpparista, jos puolustuksia pitäisi vertailla absoluuttisella asteikolla. Kuitenkin merkityksellistä oli se, että Brassien hyökkäys oli riittävän hyvä, ettei joukkue tarvinnut maailman parasta puolustusta tullakseen maailman parhaaksi joukkueeksi.

Se, että sitten joukkue joutui käymään läpi rosterimuutoksia nyt oli osittain ihan epäonnea, osittain väistämätöntä bisnestä. Silti vielä isoistakin muutoksista huolimatta Suns pysyi kilpailukykyisenä, kunnes sitten muutokset olivat liian suuria. Vai pystytkö näyttämään jonkun toisen joukkueen, joka menetettyään AS-sentterin/korinaluspelaajan kaudeksi pystyy silti vielä repimään 60 voittoa ja menemään kohtalaisen pitkälle pudotuspeleissä.

Oli taas hauskaa kun hallille oli tuttuun tyyliin raahautunut myos "purppura-kelta"-paitaisia faneja yllin kyllin. Voi sita vittuilun ja kuittailun maaraa! Ihme juttu tossa Lakers -bandwagonin jutussa on se, etta kenellakaan ei ole mitaan muuta numeroa selassa kun 24 (tai 8). Tuo ei kerro mistaan muusta kun siita, etta halutaan fanittaa parasta peittaakseen omaa huonoutta ja huonoa itsetuntoa. Ei nay selissa Odomia, ei Gasolia, ei Arizaa, ei Bynumia, ei mitaan muuta kun Bryantia. Miksei bne vaihda siihen eteen Lakers -tekstinkin paallekin Bryant?? Saalittavaa...

Kannattaa kyllä katsoa tuonne Idän suuntaan, jos tahtoo nähdä pahinta Man-crushia sitten New kids on the blockin.
Toisaalta pitää muistaa, että NBA on valitettavan paljon yksilölaji, jossa joukkue henkilöityy yksittäisiin pelaajiin ja liigan mediakoneisto pitää kyllä huolen siitä, että tällaista käyttäytymistä ei ainakaan suitsita.
 

Sykerö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers ja Michael Jordan
Fanitus

No nyt en kyllä ymmärrä ollenkaan mitä te jauhatte!?Eiköhän siinä ole ihan hyvä syy jos kaikilla on se nro 24 selässä. Tai idässä nro 23. Johtuisikohan se siitä että kyseessä on lajin kovimmat pelaajat tällähetkellä? Myös varmaankin viihdyttävimmät. Itse olen aina perustanut NBA:n seuraamisen yksilöihin. Pelaajiin jotka ovat vain niiiiin huikeita että jaksaa yöllä herätä heitä katsomaan. Omat suosikki joukkueet ovat menneet kutakuinkin näin: Bulls, Wizards, Cavs. Ja himassa löytyy nro23 pelipaitaa mutamalla erivärillä ja nimellä. Ja minulla ei ole sen johdosta huono itsetunto:D Oisinhan tietty voinut ostaa vaikkapa Ilgauskaksen tai Longleyn pelipaidan mutta jotenkin sitten päädyin näihin.

Niin ja Mikähän joukkue vie runkosarjan muuten.. tänään luvassa suht ratkaiseva mittelö siihen. Cavs-Celtics. Tässähän on myös Clevelandilla nyt mahdollisuus sivuuttaa vanhaa ennätystä kotivoittojen määrässä, eli itse Larry Birdin '85-'86 Celticsin omistamaa 40-1 saldoa! Cavsseille olisi muutenkin nannaa saada kotietu finaaleihinkin, joo okei ensin pitää sinne päästä, mutta nyt on paikka! Ja kohta LeBron #23 ottaa itselleen ensimmäisen MVP palkintonsa.. montakohan on vielä edessä..
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samoilla linjoilla Sykerön kanssa tuon fanituksen kanssa. Eiköhän Bryant ja James lue suurimman osan fanien (varsinkin etäkannattajien) selässä ihan syystä. Ja se syy tulee ihan miesten peliesitysten perusteella. Voisin veikata, ettei Portlandinkaan vierasmatseissa katsomossa näy paljon Batumeja, tai muita pienemmän roolin pelaajia. Eiköhän siellä ole Roy tai Oden edustettuna. Mitä Mats muuten sinun paidassasi lukee?

Itselläni ei ole yhtään NBA-paitaa, mutta jos Lakerspaidan joskus hommaisin, niin mielummin Gasolin paita. Bostonin Garnettin paidan voisi hommata sen takia, että on päivälleen yhtä vanha jarru kuin minäkin. Kiddin paita olisi myös hieno omistaa... siinä muutama, ei ole ihan turisteja nämäkään...
 

TML

Jäsen
Blazers nyt on melko tasainen joukkue jossa on pätevä materiaali eikä kukaan nouse ihan selkeästi muiden yläpuolelle. Toki Roy on ykkönen, mutta ei muut kaukana ole. Ihan hyvin voisi ostaa Rudyn tai Godzillan tai jonkun muun paidan, siinä missä Royn.

Jossain Lakersissa ykkösstara on pitkään ollut sama ja selkeä vaihtoehto pelipaitamyynnille. Sama toki Cavsissa.

Itse symppaan semisti Miamia johtuen D-Wadesta ja eipä mieleen tule kenen muun Heatin sällin paidan ostaisin (jos ostaisin).

Verrattuna vaikkapa änäriin, kyllähän NBA yksilöurheilua on ja sikäli tuon Kobe-fanituksen ymmärtää. Mutta olen kyllä siinä mielessä samaa mieltä että Lakers on näkyvyytensä ansiosta sellainen seura että sitä "fanittaa" paljon henkilöitä vain nimellisesti. Tuskin tietävät edes muita kuin Koben, eivätkä seuraa pelejä kovinkaan aktiivisesti mutta tietävät Koben ja se riittää Lakers kannatukseen. Näin se vain menee.
 

Cube

Jäsen
Oli taas hauskaa kun hallille oli tuttuun tyyliin raahautunut myos "purppura-kelta"-paitaisia faneja yllin kyllin. Voi sita vittuilun ja kuittailun maaraa! Ihme juttu tossa Lakers -bandwagonin jutussa on se, etta kenellakaan ei ole mitaan muuta numeroa selassa kun 24 (tai 8). Tuo ei kerro mistaan muusta kun siita, etta halutaan fanittaa parasta peittaakseen omaa huonoutta ja huonoa itsetuntoa. Ei nay selissa Odomia, ei Gasolia, ei Arizaa, ei Bynumia, ei mitaan muuta kun Bryantia. Miksei bne vaihda siihen eteen Lakers -tekstinkin paallekin Bryant?? Saalittavaa...
Yleisesti olen kyllä jonkinmoinen bandwagon-inhoaja, mutta tuo kirjoittamasi nyt on vähän roskaa, kuten täällä on todettukin. Tosiasia on, että ihmiset fanittavat parasta, koska parasta on hauskin katsoa. Ja viihteestä loppujen lopuksi on kysymys. Lisäksi Bryant on Lakersin pitkäaikaisimpia pelaajia, joka oli joukkueessa ennen Odomia, Gasolia, Arizaa, Bynumia. Ei ihme, että hän on erityisasemassa siis.

Jos itse nyt ostaisin suosikkijengieni pelipaidat, niin hyvinkin todennäköisesti selkään päätyisivät #52 Lewis ja #8 Ovechkin. En kuitenkaan pidä tuota huonon itsetunnon tai huonouden merkkinä. Muutenkin aivan yhtä perustellusti voisi argumentoida huonon itsetunnon ilmenevän tuollaisena elitistisenä höpinänä, jota sinä yrität harrastaa.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Kiva saada vahan keskusteluakin aikaan pitkasta aikaa! Mulle vaan jengin fanittamien on aina ollut jengin fanittamista, ei jonkun yksilon, joka voidaan huomenna treidata jengiin, josta en piittaa patkaakaan. Eli mulle ei yksikaan pelaaja ole koskaan noussut sita jengia tarkeammaksi jutuksi. Ehka tasta johtuu mun nakokanta tahan asiaan. Joka on tietysti vaan yksi nakokanta, eika siis millaan tavalla se ainoa oikea...

Voisin veikata, ettei Portlandinkaan vierasmatseissa katsomossa näy paljon Batumeja, tai muita pienemmän roolin pelaajia. Eiköhän siellä ole Roy tai Oden edustettuna. Mitä Mats muuten sinun paidassasi lukee?

Portlandin peli/fanipaidat menee niin, etta toki se Roy on ykkonen, johtuen tietysti kahdesta asiasta: joukkueensa johtavasta asemasta ja kaksinkertaisesta All-Stars esiintymisesta. Mutta sen jalkeen seuraavat pelaajat jakaantuvat aikalailla tasoihin: Outlaw, Oden, Aldridge ja Fernandez. Ja naita on paljon. Heidan jalkeensa tulee Blake, Rodriguez, Webster ja Batum. **lisays** Nakyypa siella jonkun verran retropaitojankin, joissa on lahinna Drexleria, mutta myos Waltonia ja Sabonistakin. **end lisays** Yksi iso syy tahan on, etta joukkuetta on nyt rakennettu kolme vuotta varsin intensiivisesti ja joka vuosi meilla on hyvia uusi tulokkaita. Myoskin se, etta joukkue tosiaan on hyvin tasainen ja kaikkia jannuja arvostetaan nimenomaan joukkueen yhtena osana, on syyna tahan. Blazers ei missaan tapauksessa ole yhden jannun joukkue. Roy on pelaajana ylitse muiden (tietysti) ja kuuluu ratkaisijana ihan samaan luokkaan Waden, Koben ja LeBronin kanssa. Nama neljahan on selvasti ne kovimmat neljannen jakson ratkaisijat koko liigassa. Eli silloin kun pelia ratkaistaan, niin nama nelja on taysin eri luokassa muihin verrattuna. Muistaa myos pitaa, etta Roy pelaa vasta kolmatta kauttaan liigassa ja huomattavasti paremmin kasatussa joukkueessa kun mita Miami Heat, Cleveland Cavs ja LA Lakers on/on olleet. Toki LA (Gasolin jalkeen) ja Cleve (Mo Williamsin jalkeen) on joukkueina hyvin kasattuja talle kaudelle, mutta eivat olleet viela baut vuosi sitten eika kaksi vuottakaan sitten. Suuria muutoksia on siis tehty.

Hauska oli katsoa, tuossa meidan Lakers pelissa, kun pelia ratkaistiin, etta kuka vie ja keta... ja ihan ilman puna-musta-valko-laseja, niin kylla Roy vei Kobea kummassakin paassa niin pahasti mukille, etta MVP huudot oli suunnattu nyt vakaasti tuonne Washingtonin omalle pojalle. Hauska anekdootti samasta pelista myos: muutama vuosi sitten kovastikin hypetetty Adam Morrison ei nykyaan saa minkaanlaista peliaikaa uudessa joukkueessaan. Another sebastiantelfair, I'd say...

Itsellani on kustomoitu musta vieraspaita (edessa lukee siis Portland), jossa on numero 5 ja selassa lukee RUDY (ei Fernandez).

Portlandissa on myos hyvin paljon fani-t-paitoja, ei siis pelkkia pelipaitoja. Siella on I "sydan" ROY, I "three" RUDY (kts kuva) ja I "sydan" LA. Rudyhan oli kovasti odotettu vahvitus meille, mutta muutenhan juuri tuo "Rudy" nimi on jenkeilla hyvin syvassa, johtuen Notre Damen muinaisesta jenkkifudis"starasta", Rudy Ruettigerista, ja hanesta tehdysta filmista (kts toinen kuva). Siita filmista on myos nama "RUUDY RUUDY RUUDY" huudot, joita kuullaan Rose Gardenissa aina kun Rudy tulee kentalle tai on just veivannut Sergion avustamana alley-oopin.

Rudy Three

Se toinen Rudy
 
Viimeksi muokattu:

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Jos itse nyt ostaisin suosikkijengieni pelipaidat, niin hyvinkin todennäköisesti selkään päätyisivät #52 Lewis ja #8 Ovechkin. En kuitenkaan pidä tuota huonon itsetunnon tai huonouden merkkinä. Muutenkin aivan yhtä perustellusti voisi argumentoida huonon itsetunnon ilmenevän tuollaisena elitistisenä höpinänä, jota sinä yrität harrastaa.

Tama on tietysti sitten taysin eri asia mita mina tuolla tarkoitin. Tarkoitin lahinna naita tyyppeja, jotka taalla suunnalla asuu ja peleissa ym kay. En tarkoittanut faneja, jotka ei asu lahellakaan Los Angelesia, puhumattakaan Los Angelesissa, missa tuo mainittu jengi asustaa ja pelaa. Enka niita, jotka ei kay jatkuvasti heidan peleissaan tuo paita paalla. Minun mielesta on kaksi taysin eri asiaa ostaa jonkun joukkueen pelipaita ja pitaa sita paalla ehka kerran vuodessa toisella puolen maapalloa, kun etta asut siina kaupungissa, olet osa sita "communitya", kayt niitten peleissa (ja vierasmatseissa ;)) kausarilla ja se jengi on osa sun jokapaivaista elamaasi. On sitten kyse ihan mista jengista tahansa: HIFK:sta, Botafogosta, Maple Leafseista, Barcelonasta, Lakerseista tai Brasilian maajoukkueesta.

On siis eri asia fanittaa oman kaupunkinsa/maansa joukkuetta ja pitaa sen joukkueen paitaa paalla peleissa kun fanittaa tata samaa joukkuetta toisella puolen Eurooppaa/maailmaa eika koskaan juuri kayda itse peleissa ja "hengittaa" tota jengia. Tuossa tekstissa, jota kommentoit, tarkoitin juuri naita lansirannikon "yo yo" tyyppeja, jotka on niin Losia niin Losia, en muita faneja ollenkaan.

Kylla makin omaan Sundinin TML paidan ja jos joskus ostaisin esim Suomen jalkapallomaajoukkueen paidan, niin varmaan sen selassa Litmanen lukisi, ei siina mitaan. HIFKn paidassa tosin muinoin luki Kapanen (Jari), mutta silloin asuinkin Stadissa ja fanitus oli eri luokkaa kun se nykyaan on... Brasilian jalkapallomaajoukkueen selassa mulla ei lue mitaan, vaikka numero 10 selassa ja rinnassa onkin.
 

Islanders

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
No nyt en kyllä ymmärrä ollenkaan mitä te jauhatte!?Eiköhän siinä ole ihan hyvä syy jos kaikilla on se nro 24 selässä. Tai idässä nro 23. Johtuisikohan se siitä että kyseessä on lajin kovimmat pelaajat tällähetkellä? Myös varmaankin viihdyttävimmät. Itse olen aina perustanut NBA:n seuraamisen yksilöihin.

Tämä on selkeä pointti, mutta en voi olla tarttumatta siihen, koska henkilökohtaisesti asia on niin eri. En ole koskaan oikein missään seuraamassani urheilulajissa sympannut niitä suurimpia staroja. Tärkeimpänä syynä tähän on se, että se olisi liian helppoa. Onhan se varmaan hienoa tuulettaa, kun Kobe ja keltainen LA sekä James ja Cavs juhlivat, mutta itselleni se on jotenkin liian tavallista.

Olen altavastaajien ja näkymättömien mies niin yksilö- kuin joukkuetasollakin. En pidä Celticsistä, Lakersista, Cavaliersista, Magicista ynnä muista nykyisistä kärkiseuroista juuri sen takia, että ne ovat niin pirun hyviä. Tämä on monien todella vaikea ymmärtää, mutta itselläni tuo asenne on ollut aina. Se on minusta helvetisti hienompaa, kun oma suosikkijoukkue (tai pelaaja) joutuu taistelemaan siitä viimeisestä poffi-paikasta (tai yksilö peliajasta) viimeisiin peleihin asti. New York Islanders edustaa tässä tilanteessa minulle juuri sitä. Olihan se järjetöntä katsoa kaudella 2006-2007 viimeistä runkosarjapeliä, joka ratkaisi lopulta sen, että Islanders poffeihin matkasi. Se ratkaistiin rankkareilla. Siinä tärisikin sitten koko kroppa. Kun vertaan tätä siihen, että Red Wings varmistaa lipun pleijarijunaan käytännössä ennen joulua, niin olen varsin iloisesti edelleen Islanders-fani, vaikka tällä kaudella liigan 30. paras jengi oltiinkin.

Pitämistäni yksilöistä NBA:ssa voidaan mainita vaikkapa Javaris Crittenton, Joe Alexander ja Andres Nocioni. Niin ja tietysti Hamed Haddadi. Täytyy toki myöntää, että sytyn myös joihinki "MVP"-pelaajiin ja pistelinkoihin, kuten Dirk Nowitzkiin, Kevin Durantiin, Antawn Jamisoniin ja Vince Carteriin, mutta ei esimerkiksi paidan selkään kukaan tuollainen tähti eksyisi.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pitämistäni yksilöistä NBA:ssa voidaan mainita vaikkapa Javaris Crittenton, Joe Alexander ja Andres Nocioni. Niin ja tietysti Hamed Haddadi. Täytyy toki myöntää, että sytyn myös joihinki "MVP"-pelaajiin ja pistelinkoihin, kuten Dirk Nowitzkiin, Kevin Durantiin, Antawn Jamisoniin ja Vince Carteriin, mutta ei esimerkiksi paidan selkään kukaan tuollainen tähti eksyisi.

Ymmärrän periaatteessa pointin, mutta vaikka pidätkin ylläolevista pelaajista niin kumman pelin valitsisit (jos olisi mahdollista), Lakers-Cavs matsin tähtineen, vai Grizzlies-Wizards matsin, jossa voisit nähdä Haddadin piipahtavan kentällä, kun ottelu on ratkennut puoleen tai toiseen tai Crittentonin, joka toisaalta nyt on aloituskokoonpanossa, mutta entä sitten kun Arenas on pelikunnossa.

Onhan se kuitenkin ymmärrettävää, että huippupelaajia fanitetaan, käykää lukemassa vaikka jatkoajan futisketjuja, kuinka moni puhuu siellä Christian Ronaldosta, miksi palstatilaa ei saa esim. Darron Gibson tai joku muu vähemmän peliaikaa saava pelaaja.

Niinkuin jo kirjoitin aikaisemmin, en minäkään rahojani tuhlaisi Bryantin tai Jamesin pelipaitaan, enkä toivo heidän joukkueilleen menestystä. Kun omaa suosikkia ei juuri ole, niin mielummin toivon yllätyksiä. Laitetaanko toivomuslistalle NBA-finaaliksi Philadelphia-New Orleans/Portland. Dallaskin kävisi, koska Kidd oli sellainen pelaaja, jonka uraa olen seurannut koko sen ajan, kun yleensäkään olen seurannut NBA:ta.
 

Cube

Jäsen
Niin tai miksi katsoa NBA:ta tai NHL:ää ollenkaan? Suomi-sarjaa tai koriksen miesten kakkosdivaria kehiin vaan, niin ei vahingossa tule nähtyä liian hyviä pelaajia.
 

TML

Jäsen
Näen kyllä mitä Islanders ajoi tuossa kirjoituksessaan takaa ja jollain tapaa oma fanitukseni menee toisinaan noin.

Oikeastaan itsellä tulee usein oltua sellaisten joukkueiden puolella kestä moni ei pidä ja jotka aiheuttavat paljon itkua ja hammasten kiristelyä. En tiedä onko se aikoinaan ollut tahallista vai alitajuntaista, mutta jotenkin vaan suosikkijoukkueiksi on tullut sellaisia tiimejä ketkä yleensä kuuluvat vihatuimpien joukkoon.

Kuten joku täällä sanoikin, NBA perustuu aika suurelta osin yksilöihin, verrattuna esimerkiksi moniin muihin lajeihin. Ymmärrän näkökannan missä joku valitsee suosikkijoukkueekseen Lakersin koska siellä on Kobe ja se on hyvä joukkue, mutta ymmärrän myös kolikon toisen puolen.

Itse sytyin Miami Heatiin ihan D-Waden takia. Wade on tehnyt viimeisen parin vuoden aikana todella suuren vaikutuksen itseeni ja hänen takia tulee toivottua Heatille voittoja. Voikin oikeastaan kysyä kannatanko Heatia vai Wadea?


Sitten hieman asiaa NBA:sta yleisesti. Runkosarja siis NBA:ssakin loppuu tällä viikolla ja sitten päästäänkin aloittamaan hurjat pleijarit. Lauantaina siis alkaa pleijarit ja pikkuhiljaa alkaa paritkin selvenemään. Vielä kuitenkin jännitettävää riittää vikoille kierroksille.

Idässä Cavs on siis selvä ykkönen ja samalla koko liigan ykkönen. Kova työ on muilla 15 pleijarijoukkueella saada Cavs kaadettua, sillä kotisaldo siis tosiaan melko huikea 39-1. Ainoastaan Lakers voitti Clevalandissa.

Celtics tulee olemaan kakkonen, Magic kolmonen ja varma pari ensimmäiselle kierrokselle on Hawks-Heat. Hawks on hyvä kotijoukkue, mutta ekaa kierrosta pitemmälle kotietu tuskin jatkuu. Erittäin tasainen pari tiedossa ja katsellaan mita D-Wade saa aikaan.

Pistons näyttäisi olevan kahdeksas, sen sijaan Bulls on noussut nätisti ja 76ersinkin ohitse. 76ers on viime aikoina pelannut todella surkeasti ja ekalla kiekalla vastaan näyttää tulevan Celtics. Bulls siis kohtaa täten Magicin ja Cavs-Pistonsin.

Lännessä Lakers on ykkönen ja Nuggets aika selvä kakkonen. Tämän jälkeen joukkueet voi heittää pariin eri koriin. Rockets, Blazers ja Spurs taistelevat kahdesta kotiedusta, Hornets, Mavs ja Jazz sijoista 6.-8.

Jazz näyttäisi jäävän kahdeksanneksi, joten Lakers saa kyllä kovan vastuksen heti ekalle kierrokselle. Jazzia on povattu paljon playoffien yllättäjäksi ja Lakers ei varmasti halunnut ensimmäisenä Jazzia kohdata. Muista pareista on vielä liian aikaista puhua.

Arviot playoffparien voimasuhteista tulee myöhemmin, kunnes kaikki parit ovat aivan varmoja.
 

Sykerö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers ja Michael Jordan
Juu ja tosiaan tyllinsä kullakin. En itse kyllä lyttää minkäänmuotoisia fanituksia. Toki aina lähden taisteluun jos LeBronia aletaan dissaamaan;) LeBroninkin "fanitukseni" alkoi jo reilusti ennenkuin kaveri NBA:ssa pelasi. Koris lehdestä (SLAM) Satuin jannusta lukemaan ja ajattelin että ruvetaampa nyt seuraamaan tuleeko kaverista nyt sitten jotain (olikohan 15v silloin), onhan näitä teinitähtiä nyt ennenkin nähty.. Suomesta käsin tietty tuo LeBronin seuraaminen ei nyt kaikkein helpointa ollut mutta mitä sattui netistä löytämään tai korislehdistä lukemaan niin niillä evästeillä mentiin..

Ja siinä siiten vuodet kului ja kokoajan niin vaan kaveri oli pinnalla vieläkin, uutta Jordania (Josta normaalisti alkaisin dissaamaan kyseistä pelaajaa) povattiin.. ja oma mielenkiinto senkuin kasvoi. Ja Sitten alkoikin jo se hetki, että hyppääkö kunkku suoraan NBA:han vai kutsuuko yliopisto, itse toivoin kirkuen että NBA:han sillä yliopistokoris ei nappaa.

Ja sieltähän se tuli! Ykkösvaraus Cavssiin, joka oli ehkä tylsin, mauttomin ja hajuttomin seura minkä tiesin, mutta varaustilaisuuden jälkeen suosikkiseurakin oli sitten löytynyt.

Ja aivan mahtavaa seurata miten kaveri vuosivuodelta on noussut aina vaan kovemmaksi, ja tänä vuonna tulee (uskoisin) se eka MVP, ja mitenköhän käy pytyn kanssa.. ja kaveri on kuitenkin vielä melko nuori!

LeBron on mulle sellainen "oma löytö", toisin kun esim Jordan, jonka satuin vahingossa näkemään kun en yöllä saanut unta -97.

Lätkässähän seura on HIFK, ja se on ihan sama ketä siellä pelaa, joetn nämä molemmat, yksilön ja jengin fanitukset löytyvät. Enkä silti pidä Tamperelaisia joilla on Helmisen paita jotenkin huonon omantunnon omaavina henkilöinä:)

Mutta Cavs voitti runkosarjan! Ja pistetään tähän vielä D. Grangerin kommentti eilisen pelin jälkeen:

Danny Granger, the All-Star who scored 38 points for the Pacers on Monday night, believes James makes Cleveland the team to beat. He also says James has elevated his game past Kobe Bryant of the Los Angeles Lakers and Dwyane Wade of the Miami Heat.

"I think LeBron separates Cleveland from other teams,'' Granger said. "Kobe's still a great player, and D-Wade's a great player, and Boston has their 'Big Three,' but I think LeBron brings so much to that team. It opens up so much for everyone else. He's virtually unguardable, and I think he makes them special.''
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Itse sytyin Miami Heatiin ihan D-Waden takia. Wade on tehnyt viimeisen parin vuoden aikana todella suuren vaikutuksen itseeni ja hänen takia tulee toivottua Heatille voittoja. Voikin oikeastaan kysyä kannatanko Heatia vai Wadea?
Sama. 2006 playoffsien aikaan katsoin oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni NBA:n matseja kokonaan, suorana keskellä yötä, kun Canal+ sattui silloin kotona näkymään. Ja olihan se Wade silloin jotain sellaista, mitä ei ollut tullut koskaan aikaisemmin nähtyä. Varmasti joku Jordan oli silloin 1990-luvun alussa vielä astetta kovempi sälli, mutta silloin olin niin junnu, että en niitä matseja suorana nähnyt. Nyt kyllä harmittaa helkkaristi se, sillä jälkikäteen olen katsellut noita erilaisia Jordan-dokumentteja aika paljon, ja olihan se ukko jotain niin mystisen mahtavaa, että eipä Wade (tai Kobe tai LeBron) hänelle vertoja vedä. Mutta takaisiin D-Wadeen. Ukko oli niin huikea niissä pleijareissa silloin, että olin ihan myytyä miestä. Nykyään tulee koko sarjaa seurattua aika paljon enemmän juuri Waden ansiosta. Toki tässä matkalla on muitakin suosikkipelaajia tullut, esim. Chris Paul. Mutta silti Wade on se ykkönen, ja Heat sen takia lempijoukkue. Tosin tuohon TML:n heittämään viimeiseen lauseeseen, ainakin itse vastaisin, että Wadea. Jos hänet myytäisiin, alkaisin seuraamaan sitä hänen uutta seuraansa sitten tarkemmin. Eli ehkä olen juuri sellainen Mats Bedön kuvailema satunnaisfani, joka ei "hengitä joukkuetta", vaan fanittaa enemmän yksilöitä. Mutta niin se vaan menee, kun täällä Suomessa asun, eikä koris muutenkaan ole mulle mikään ykköslaji, vaan tulee ehkä jaetulla kolmossijalla futiksen kanssa. Kaksi ensimmäistä sijaa menevät kiekolle ja jenkkifutikselle.

Olen tämän saman Waden hehkutustarinan tainnut tänne jo ainakin kertaalleen aikasemmin kirjoittaa, mutta menköön nyt sitten sama setti toistamiseen. On se vaan niin kova jätkä mielestäni.

PS. Niin ja vielä sen verran, että kuten Sykerölläkin, niin myös mulla on muissa lajeissa ne suosikkijengin perusteet ihan eri. Jefussa Steelers ja futiksessa ManU ovat suosikkeja nimenomaan sen koko seuran, sen historian ja perinteiden takia. Se on ihan sama ketä siellä pelaa, niin niitä jengejä kannatan kyllä varmaan niin kauan kuin elän. Eli tosiaan monia eri tapoja on fanittaa, se tässä nyt on ainakin tainnut tulla jo selväksi :).
 
Viimeksi muokattu:

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Eilen Oklahoma City Thunder vieraili taas taalla ja se sessio meni niin kruisailuksi, etta hauskaa oli vain hetkittain. Hienoa Portlandin kannalta oli se, etta kundit on todella valmiita pleijareihin ja hoitivat Thunderin vasemmalla kadellakin maanrakoon. Outlaw piti Durantin taysin pimennossa ja meidan guardit tarjoili viihdetta koko yleisolle. Joka jannu nayttaa nostaneen tasoaan pykalalla tai parilla. Rudyn rookie-wall on mennytta, Przybilla on kerrassaan huikea levareissa, Blake koko liigan yksi parhaista 3-p heittajista viime aikoina ja toiseksi paras +- pelaaja, Outlaw on heraamassa, Oden on saanut munaa lisaa ja Sergiokin pelaa ihan eri malliin kun talvella. Hienoa katsoa!

Tama 30n pisteen voitto merkitsi sita, etta Blazers on nyt voittanut 12 pelia yli 20 pinnalla (paras Lannessa) ja viisi yli 30 pinnalla (paras koko liigassa). Ei siis olla vain yksi parhaista jengeista tiukoissa matseissa, vaan paras selvissa matseissa...

Noh, tuo ei sinallaan toki tarkoita yhtaan mitaan ja siksipa katseet kohdistetaankin huomiseen kauden paatokseen, johon Denver saapuu kylailemaan. Matsi nahdaan myos ESPN:lla myohaismatsina. Janna juttu tuossa matsissa on, etta jos me se voitetaan ja Houston ja Spurs voittaa omansa niin nelja jengia paatyy samoihin "pisteisiin". Denver, Blazers, Rockets ja Spurs. Tassa skenariossa Blazers jaa omituisesti viidenneksi... Lopulliseen jarkestykseen on niin monta eri mahdollisuutta, etta en lahde niita tassa edes listaamaan. Tarkeita peleja huomenna tata ajatellen on kuitenkin tama meidan Nuggets @ Blazers ja Rockets @ Mavericks. Spurs pelaa himassa Hornetseja vastaan, joka on myos toki tarkea matsi rankingeja ajatellen.

Yllattaen Blazers on nostettu korkealle veikkailuissa lopullisista sijoituksista. Jopa haastamaan Lakerseja Lannen finaalissa. Ptruuuu tokkiinsa, sanon mina. Katotaan nyt ensin keta vastaan me pelataan ekalla kierroksella ja missa naa taistot alotetaan. Itse toivon (toki) kotietua ja Spurseja. Hornets:kin kay. Pahin olisi Rockets ja Mavs... Viime aikoina on kuitenkin mennyt niin hyvin, etta hyvilla mielin tassa pitaa lahtea tahan uuteen seikkailuun mukaan. 10 viimeista pelia 9-1 ja viimeista 9 vieraspelistakin mukavat 7 voittoa.

Lauantaina ne alkaa! Rip City Uprise is here! Are you ready?? Ma oon ainaki.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Jaahas, tytot ja pojjaat. Runkosarja on paatoksessaan ja toisilla on edessa pidennetty kesa- ja miettimisloma. Toisilla kausi kuitenkin jatkuu. Eilen kauden paatokseen vieraaksi saapui NW Divisioonan jo voittanut Denver Chicken Nuggets ja niin kun jo tavaksi on tullut, vieras sai lahtea hanta koipien valissa murskatappio niskassa kotimatkalleen. Jalleen todella vakuuttava 28 pinnan voitto. Talla kertaa noyryytyksesta vastasi penkki, joka moukaroi vauhtipelilla huikeat 72 pinnaa Denverin kanakoriin. "Rose Garden is not a fly zone!", niin kun jollain luki pahvissaan eilen, viestina Birdmanille.

Molemmilla oli toki panoksensa tassa pelissa. Denver oli jo tasoissa oman franchisensa voittoennatyksen kanssa (uskomaton kausi heilta kylla!) ja koutsi Karl halusi ennatyksen omiin nimiinsa. Meidan panoksena oli joko korietu tai ei pleijareissa. Ennen meidan pelin alkua Mavs oli jo nuijinut Rocketsit ja Hornet kertakaikkiaan tunaroi pelin Spurseille, joten selvaa jo oli jo pelin alkaessa, etta Blazers on joko sijalla 4 tai 5 kun pleijarit alkaa ja vastustaja on Houston Rockets.

Eli joo, loistava kausihan tama oli. Kauden alussahan Blazersien veikattiin yleisesti paatyvan sijalle 8, ehka 7. Nyt kuitenkin kerittiin toiseksi, NBA-matematiikalla laskien neljanneksi (en vielakaan sulata sita, etta Spurs on meidan edella vaikka me vietiin niita 3-1!). Ja mika tassa on kaikkein hienointa on se, etta kauden loppu (All Stars ja trade deadlinen pelin jalkeen) oli suorastaan huikeaa. Sitten maaliskuun 13. me pelattiin 16 pelia, joista 13 voittoa. Tuohon mahtuu mukaan 8 vieraspelia, joista 7 voittoa. Yksi tappio... Rocketseille... Blazers siis on hyvassa vireessa juuri nyt kun tarkeat pelit alkavat. Jostain syysta media ei vielakaan ole oikeen syttynyt Blazerseista, vaikka kauden loppu todellakin oli vakuuttava (neljanneksi paras koko liigassa!) ja jengi saavutti toiseksi eniten voittoja Lannessa. Ehka tuo nuoruus ja JailBlazers-perinto kantaa viela veroaan.... Noh, tutkan alapuolelta on hyva iskea, kun "kukaan" ei huomaa ;)

Nyt siis mietitaan, etta miten paasta Rocketseista yli pleijarien toiselle kierrokselle. Kotietu on todellakin se, jonka pitaisi jo yksinaan kantaa. Vaikka voitimme Rocketsit nihkeasti kotona Royn huikealla puolen kentan vedolla, niin Blazers pelaa juuri nyt hyvin erilaista koripalloa kun silloin. Tahan kun lisataan liigan moykkaavin kotiyleiso (Melolla, Birdmanilla ja Martinilla oli eilen hauskaa kun jengi buaas niille varmaan kovempaa kun koskaan ennen. kundit repes aina kun buuaus alkoi, lol), niin kovaa saa Houstonin pojat pelata, jos ne meinaa toiselle kierrokselle selvita. Meidan puolustus on ollut mykistava viime aikoina, hyokkayksessa on paljon eri variaatioita ja ratkaisijoita loytyy kymmenen kundin voimalla. Penkki ei paljoa alotukselle havia ja se oli liigan toiseksi tehokkain (Mavs), joten ei tartte pelata kun starat huilaa... Ratkaisjoista puheenollen, Rudyhan pommitti eilen 6 kolmosta ja otti nain NBA ennatyksen omiin nimiinsa: eniten kolmosia rookiekautena (159). Kolmosia sateli jokaisessa kotipelissa ja muistaakseni kaikissa paitsi yhdessa vieraspelissakin. Rudyn lisaksi kolmosia tykittaa hyvalla prossalla myos T-Law ja Blake, kuten myos The Natural himself.

Eli nyt kun runkosarja on paatoksessa, niin palkintojakin jaetaan. MVP mennee LeBronille, puolustajan titteli D-Howardille, kuudes mies Jason Terrylle, ROY lienee Derrick Rose ja koutsiksi valittaneen Mike Brown, vaikka ei McMillan, Karl ja Adelmankaan kaukana ole valinasta. Aika selvaa kaiketi kaikki tuo?

Sitten ekan kierroksen pleijarikuvioihin ja veikkailuihin:

Ita:

Cavs - Pistons 4-0
Celtics - Bulls 4-2 (nyt kun Garnett on kaiketi ulkona loppukauden)
Magic - Sixers 4-1
Hawks - Heat 4-3

Lansi

Lakers - Jazz 4-1
Nuggets - Hornets 4-0
Spurs - Mavs 4-3
Blazers - Rockets 4-2 (ja sitten LAKERS!!!!!)

Mitens muut nakee parin seuraavan viikon menevan?
 

TML

Jäsen
Jepjep, pleijarit alkavat lauantaina ja melko odotetut parit saatiin (odotetut lähiotannalla).

Cavaliers-Pistons 4-0
Ei mahollisuuksia Pistonsilla. Detroit on hakenu itteensä viimeiset pari kk ja tippui 4-5 sijalta hädin tuskin pleijarijoukkueeksi. AI poissa (voi olla hyväkin asia) eikä taso vaan riitä LBJ:tä vastaan.
Celtics-Bulls 4-1
Ilman KG:tä melko pitkään pelannut Celtics, taitaa saada avauskierrokselle pahan vastuksen. Nälkäinen Bulls pelasi kautensa yläkanttiin ja jännä nähdä miten KG:n poissaolo vaikuttaa Celticsiin. Menevät kuitenkin ekalta kiekalta jatkoon.
Magic-76ers 4-2
Magic pelasi hyvän kauden ja myös 76ers oli pienoinen yllättäjä vaikka loppu sujuikin vähän heikosti. Kotiotteluissa 76ers voi laittaa kampoihin mutta muuten Magic vie.
Hawks-Heat 3-4
Tasainen, äärimmäisen tasainen sarja tulossa. Hawks on joukkueena pätevä ja nojaa kotiotteluihin missä vierailla on vaikeaa. Veikkaan kuitenkin että D-Wade nappaa lähes yksinään yhden vierasvoiton ja Heatin voittaessa kotiottelunsa Miami etenee jatkoon.


Lännessä homma näyttää tältä.

Lakers-Jazz 4-1
Puhuttiin että Lakers saa kovan vastuksen avauskierrokselle kun terve Jazz tulee vastaan. No joo, saavathan ne kovan vastuksen mutta en usko että Lakersilla kauheasti hätää ole.
Nuggets-Hornets 2-4
Tähän pariin haen ylläriä. Toisessa osaottelussa Hornetit hakevat yllätys vierasvoiton ja tämä siivittää heidät jatkoon. CP3 tulee olemaan sarjan paras pelaaja ja johdattaa joukkueensa jatkoon. Huge upset in Denver.
Spurs-Mavericks 4-2
Texasissa taistellaan ja kovaa. Spurs ilman Manua kaataa Mavsin, mutta eipä Spurs taida tätä sarjaa pitemmälle mennä.
Trail Blazers-Rockets 3-4
Kotietunsa turvin Blazersienkin meno näyttää vahvalta, mutta Artist Artest ratkoo jonkun pienen marginaalin pelin ja Rockets menee jatkoon. Toivon kyllä että nähtäisiin megakamppailu Lakers-Blazers tänä vuonna mutta veikkaan että Rockets voittaa nuoren Blazersin.


Kiinnostus on kova tuohon Hawks-Heat sarjaan idässä. D-Wade ja muutenkin tasainen pari kyseessä. Muissa idän pareissa hädin tuskin nähdään edes kuudensia matseja.
Lännessä kaikissa pareissa on varmasti jänniä ja tasaisia pelejä, niin tasainen länsi vaan on. Täytyy katsoa miten pelien väijymiset menee kun änärikin on pyörimässä.

Ai niin, Lakers-Jazz taitaa olla UK+ peli sunnuntaina.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Tassapa juttua ennen kauden alkua... Aika mielenkiintoista vaantoa...

Hornetsien Chandlerin loukkaantuminen, Jazzin paha loukkaantumissuma ja A.I. <-> Billups treidi sotkivat pasmoja kauden aikana... Clippers ja varsinkin Baron Davis osoittautuivat flopeiksi. Ginoblin ja Dunkun vaivat vaikuttivat yllattavankin vahan heidan kokonaissuoritukseen.


Lansi:

Lakers
Rockets
Hornets
Jazz
Spurs
Blazers
Mavs...

Viimeinen paikka onkin hieman vaikeampi juttu (vaikka ei nuo tiimit tuossa missaan jarjestyksessa missaan nimessa ole). Siella on Suns, Clippers ja Nuggets.
.
.
.
No joka tapauksessa, Lakers Phil Jacksonin johdolla on "se" joukkue nyt Lannessa.
.
.
.
Blazers on varmasti koko liigan mielenkiintoisin joukkue talla kaudella. Ei siksi, etta sielta pleijarien ulkopuolelta noustaan heti huipulle, vaan kehityksen ja huikean pelaajamateriaalin vuoksi (en edes alennu kertaamaan sita mita Ylen mies sanoi tasta joukkueesta, josta kaikki tietaa mita on luvassa, huh huh!). Lisaksi joukkueeseen saatiin vihdoin nuo kaksi jannua, joista media tulee puhumaan koko kauden. Ei puhu viela Rudysta, mutta kohta puhuu. Ylen toimittajan lailla, heratyskellot eivat ole viela soineet... Blazersien menestys tulee riippumaan vain ja ainoastaan joukkueen terveystilanteesta. JOS Brandon ja Oden pysyy terveina, niin menestysta tulee. Jos taas (pahoja) loukkaantumisia tapahtuu, pleijaripaikkaan pitaa taistella. Ulosjaaminenkin on mahdollista. Mutta Blazerseista lisaa omassa analyysissa...
.
.
.
Tasta kaudesta tulee hieno kausi! Eika vain Blazersien osalta, vaan myos hieman latteiden viime kausien jalkeen, yleisesti ottaen.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt siis mietitaan, etta miten paasta Rocketseista yli pleijarien toiselle kierrokselle. Kotietu on todellakin se, jonka pitaisi jo yksinaan kantaa. Vaikka voitimme Rocketsit nihkeasti kotona Royn huikealla puolen kentan vedolla, niin Blazers pelaa juuri nyt hyvin erilaista koripalloa kun silloin. Tahan kun lisataan liigan moykkaavin kotiyleiso (Melolla, Birdmanilla ja Martinilla oli eilen hauskaa kun jengi buaas niille varmaan kovempaa kun koskaan ennen. kundit repes aina kun buuaus alkoi, lol), niin kovaa saa Houstonin pojat pelata, jos ne meinaa toiselle kierrokselle selvita. Meidan puolustus on ollut mykistava viime aikoina, hyokkayksessa on paljon eri variaatioita ja ratkaisijoita loytyy kymmenen kundin voimalla. Penkki ei paljoa alotukselle havia ja se oli liigan toiseksi tehokkain (Mavs), joten ei tartte pelata kun starat huilaa... Ratkaisjoista puheenollen, Rudyhan pommitti eilen 6 kolmosta ja otti nain NBA ennatyksen omiin nimiinsa: eniten kolmosia rookiekautena (159). Kolmosia sateli jokaisessa kotipelissa ja muistaakseni kaikissa paitsi yhdessa vieraspelissakin. Rudyn lisaksi kolmosia tykittaa hyvalla prossalla myos T-Law ja Blake, kuten myos The Natural himself.

No niin, raportia Portlandista odoteltaessa... Mahtoiko Mats olla katsomossa?

Ei mennyt ihan niinkuin oli suunniteltu. 1 kolmonen (1/11) koko matsissa sisään, ja vastustajalle 108 pistettä. Tyly 81-108 ei varmasti ollut paras mahdollinen alku tähän pudotuspelisarjaan. No, tuosta ei kai voi kuin parantaa, mutta seuraava ottelu on jo aika pakko voittaa. Ikävä varmasti olisi lähteä 0-2 tilanteesta Houstoniin.

Muutenkin oli ihan mukavia tuloksia (yllätyksiäkin). Chicago näyttää haastavan Bostonin ihan tosissaan, ja otti makean jatkoaikavoiton vieraskentällä. Paul Pierce mokasi ottelun ainoan vaparinsa (5/6) 2 sekuntia ennen loppua ja päästi Bullsin jatkoajalle, ja tämä tilaisuus käytettiin hyväkseen. Vierasvoitto myös tässä. Ray Allen oli myös "jäätävä". Pelitilannekorit 1/12, yksi näistä jatkoajan viime sekunneilla, jolla oli mahdollisuus tasoittaa peli. Kyllä Celtics kaipaa Kevin Garnettia.

Dallas kävi myös hakemassa vierasvoiton San Antoniosta. Ja LeBron oli taas kaiken fanituksen arvoinen. 38 pist, 8rb, 8as. Ihan riittävä tulos, ja Cavsille 18 pisteen voitto.
 

Reinomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United, Montreal Canadiens
No niin, raportia Portlandista odoteltaessa... Mahtoiko Mats olla katsomossa?

Ei mennyt ihan niinkuin oli suunniteltu. 1 kolmonen (1/11) koko matsissa sisään, ja vastustajalle 108 pistettä. Tyly 81-108 ei varmasti ollut paras mahdollinen alku tähän pudotuspelisarjaan.
En tiedä lajista riittävästi, mutta kun matsin katsoin niin kirjoitetaan jotain. Houston oli kyllä täysin ylivoimainen, ei kahta sanaa. Loppulukemat sinällään on epäoleelliset, koko toinen puolisko oli enemmän tai vähemmän pelailua, erityisesti 4. neljännes. Mutta kuten ESPN:n kommentaattori (tms) sanoi, ei yllätys sinällään ollut että Houston voitti yhden sarjan kovimmista kotijoukkueista, vaan että millaisella täystyrmäyksellä se tuli. Missasin tuon ainoan kolmosen, sillä luulin ettei Portland saanut ainuttakaan. No, Aaron Brooks hoiteli niitä sisään sitten enemmänkin vieraille. En ollut kaverista koskaan kuullut, sen sijaan odotetut nimet Yao ja Artest olivat muut ratkaisijat. Yaolle mukavat 24 pinnaa vaikkei pelannut kuin ekan puoliajan. Ei näyttänyt ainakaan että sen ihmeempää syytä olisi ollut, miksei pelannut enää toisella, mutta matsi tosiaan oli jo pitkälti ratkaistu aiemmin. En tiedä miten yleensä Yaon kaltaista massiivista tornia vastaan puolustetaan, mutta näköjään en ole ainut. Portlandissa se pitää keksiä ensi matsiin mennessä.

Roy oli kyllä ihan näkymätön kaveri, selostajan mukaan ilmeisesti pitäisi jonkunlainen pistenikkari olla. Pari hyvää ajoa korille ja siinä kaikki, taisi saada 5 pinnaa ottelun jo käytännössä ratkaisseella toisella neljänneksellä.

Portlandin kotiyleisö oli aika hieno, jotain koria 71-100 -> 73-100 jaksettiin tuulettaa kunnolla. Sellainen oikea kunnon kannustus, vaikka tämä nyt hävitäänkin niin sarja jatkuu ja me ollaan tukena.

Siinä jotain hajamietteitä, mukava lukea nyt kun matsin on nähnyt jos joku enemmän lajia seurannut jaksaa matsista kirjoittaa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yaolle mukavat 24 pinnaa vaikkei pelannut kuin ekan puoliajan. Ei näyttänyt ainakaan että sen ihmeempää syytä olisi ollut, miksei pelannut enää toisella, mutta matsi tosiaan oli jo pitkälti ratkaistu aiemmin. En tiedä miten yleensä Yaon kaltaista massiivista tornia vastaan puolustetaan, mutta näköjään en ole ainut. Portlandissa se pitää keksiä ensi matsiin mennessä.

Yao oli kyllä vakuuttava. Pelitilannekorit prosentilla 100 (9/9), vaparit prosentilla 100 (6/6), Ensimmäiseen minuuttiin 5 pistettä, ja reiluun kolmeen minuuttiin 9. Ja peli oli 2-11. Lisäksi 9 levypalloa ja muutama blokki. Yao lähti ainakin tilastojen mukaan penkille ajassa 6.28 3.neljänneksellä. Tilalle tuli Hanno Möttölän vanha (42v) pelikaveri, Dikembe Mutombo, joka myös otti ottelussa 9 levypalloa.

Siinä jotain hajamietteitä, mukava lukea nyt kun matsin on nähnyt jos joku enemmän lajia seurannut jaksaa matsista kirjoittaa.

Kiitos raportista. Lähinnä odotan vielä Matsin raporttia, kun ilmeisesti (?) paikanpäällä on ollut. Toki ymmärrän ettei raportointi maita tuollaisen verilöylyn jälkeen. Ei välttämättä heti illalla/yöllä jaksa koneelle raahautua.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mulla on aika erikoinen (?) historia NBA:n seuraamisen suhteen. Joskus 80-luvun puolivälissä olin melko innostunut muutaman vuoden ajan, suurimpana syynä YLEn televisioima All Stars-matsi, jossa huimia temppujaan esittelivät Magic Johnson, Kareem, Larry Bird, Isiah Thomas, Julius Erving, Moses Malone sun muut sen ajan pelimiehet. Eihän silloin kuitenkaan matseja nähnyt mistään eikä suomalainen mediakaan ollut kiinnostunut, joten oma intonikin hiipui pikkuhiljaa.

90-luvulla olin jonkin aikaa perillä hommista taas, kun Jordanit, Pippenit, Barkleyt ja kaverit takoivat menemään. Silloinkin muut kiinnostuksen kohteet voittivat melko pian.

Nyt olen taas parin vuoden ajan ollut vähintäänkin semikiinnostunut, enkä oikein tiedä miksi. Taisi alkaa silloin kun Pistons voitti koko paskan pari kautta sitten, ja huomasin että nämähän ovat vähän kuin koripallon Devils. Detroitia olen sittemmin seuraillut melko ahkerasti, vaikkei minulla varsinaista suosikkijoukkuetta olekaan. Heatia symppaan jonniin verran, osin samasta syystä kuin muutama muu tuossa aiemmin tunnusti eli Waden huimien otteiden vuoksi. New Orleans on kolmas jolle voittoja toivon, lähinnä siksi että diggailen kyseisen kaupungin meininkiä kokonaisvaltaisesti.

Saapas nähä miten vuoristoratamainen mielenkiintoni pysyy yllä tällä kertaa. Ainakin playoffit vaikuttavat kutkuttavan jännittäviltä, ja aion pysyä hajulla tapahtumista - vaikka NHL:n tapahtumat päähuomion vievätkin.
 
Viimeksi muokattu:

TML

Jäsen
Aikamoinen avauskierros tosiaan, kun vierailijat juhlivat useassa paikassa.

Bullsin ja Celticsin matsin lopun katselin ja kylläpä kokeneilla vihreäpaitaisilla tärisi käsi. Ilman KG:tä Celtics on kyllä ehkä idän 4-5 ja Bullskin tulee antamaan kovan vastuksen.

Cavs ja LBJ olivat odotetun kovia, eikä Pistons taida saada yhtä voittoa enempää tässä sarjassa.

Jos oli Bullsin voitto yllätys, on sitä myös launtain lännen kamppailut. Mavs voitti Texasin kamppailun ja kuten jo todettiin, Blazers hävisi reilusti Rocketsille. Jännä nähdä mihin tämä sarja etenee, itse veikkasinkin juuri Rocketsia jatkoon tästä.

Tänään UK+ näyttää illalla Lakers-Jazz matsin. Vastakkain 1. ja 8. mutta silti pelistä voi tulla tasainen ja jännä. Williams passailee ja Boozerin päästessä pikkuhiljaa vauhtiin on Jazzillakin saumansa. Odotellaan hyvää matsia.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
No niin, raportia Portlandista odoteltaessa... Mahtoiko Mats olla katsomossa?

Ei ollu ei. En ostanu pleijarilippuja, kun olis samalla pitanyt ostaa ens kauden season ticket ja siihen mulla ei ole aikaa ensi kaudella....

Ja vi..u niin pal v..uttaa, etta en tieda auttaako taa krapulakaan siihen yhtaan. Brandon Royn kanssa ihan samaa mielta, etta oltiin yhta valmiita tahan matsiin kun oltiin kauden avaukseenkin Lakerseita vastaan (20p tappio). Kundit oli kun peuroja ajovaloissa ja kaikki odotti, etta Roy tekee taas kaiken. Whatta fuck??? Avuntontaaah! Puolustuksessa oltiin luokattomia, joskin Houstonin "lights out" heittopeli oli huikeeta katsella. Yao-taktiikka kusi pahasti alle ja on uskomatonta, etta koutsit lahtee tollaseen.

Tiistaita ootellessa. Ehka koutsi saa kundit edes jonkinlaiseen vireeseen siihen peliin. Eilinen ei ollut sita mita kevaan kuumin joukkue, yksi parhaista kotijoukkueista ja laajan penkin omaava joukkue saa esittaa. Junan alle jaatiin, ei voi mitaan. Ei tossa ollut yhtaan mitaan sita miten Blazers on kevaan pelannut. Ei yhdessakaan hyokkayksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös