Nyt suomalaiset poliitikot pitävät turpansa kiinni jo pelkästään kauppasuhteiden viilenemisen uhan takia. Toisaalta jos ja kun Venäjä korottaa puutullejansa, niin kauppa vähenee joka tapauksessa merkittävästi...
...Vittuilemaan ei silti pidä lähteä, mutta eipä Suomi ole kenellekään muillekaan avautunut. Kauppa länteen kukoistaa ja Venäjällekin portit pitää pitää auki. Sieltä saadaan paljon rahaa.
Kauppasuhteiden heikentymistä Venäjän kanssa ei kannata isommin pelätä. Suomen NATO-jäsenyydestä saattaisi seurata korkeintaan jotain lyhytaikaista harmia ns. yleisessä asioiden ja paperien hoidossa (viisumiasiat, propuskat), ei vakavampaa. Kyse olisi lähinnä isoveljen mielenosoituksellisesta niskojen nakkelusta joka sekin kohta unohtuisi. Ei Moskovassa sentään aivan
niin ankarasti mietitä millä tolalla Suomensuhteet kulloinkin ovat ja miten tsuhnia tulee tästedes kyykyttää.
Venäjä käy merkittävässä määrin kauppaa monien nykyisten NATO-maiden kanssa ja useimpiin NATO-maihin välit ovat vähintään kohtalaisen hyvät. Joidenkin entisten Varsovan Liiton jäsenmaiden liittyminen NATOon oli varmasti katkeraa katsottavaa Venäjällä, mutta eteenpäin mennään ja elämä jatkuu. Tshekin kanssa on tosin pientä kitkaa, vaan Puolan viimeksi tapahtunut hallitusvaihdos pantiin lämmöllä merkille myös Venäjällä. Yllättävän pikaisesti pääsi puolalainen liha taas venäläiskauppojen hyllyille.
Setin optio sotilaallisen yhteistyön lisäämisestä Venäjän kanssa, liittoutumisesta puhumattakaan, olisi strateginen itsemurha. Mahdollisen kriisin uhatessa, olipa kyse sitten puolustautumisesta tai strategisesta aloitteen tekemisestä, Venäjä huomioi erittäin suurella varmuudella ainoastaan omat etunsa. Jos Suomi olisi Venäjän sotilaallinen kumppani, Suomen länsiraja olisi Venäjän näkökulmasta entistä tärkeämpi "kotikentän" reuna jota tulee puolustaa jos Venäjän edut ovat uhattuna. Hyvin epämiellyttävä skenaario.
Oma valintani kaikista mahdollisista vaihtoehdoista on NATO, ei pienintäkään epäselvyyttä. EU-puolustus on äärimmäisen epäuskottavaa haihattelua. Jos johonkin ei-suurimmista EU-maista kohdistuisi merkittävä akuutti sotilaallinen uhkatekijä, jäsenvaltioiden enemmistö keskittyisi puhaltelemaan muniinsa eikä asiaan tulisi mitään valmista. Täysin itsenäinen ja omarahoitteinen puolustus olisi tietenkin ihanteellinen malli, mutta valtavan kallis uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseksi. Puhtaasti omin resurssein emme pärjää, se on pakko myöntää.
Suomen puolueettomuudelle ja liittoutumattomuudelle suopea aikakausi oli lähihistoriamme vaihe joka oli ja meni. Tätä ei kohtalainen osa kansasta eikä poliittisista päättäjistä karkeasti ottaen keskeltä vasemmalle pysty kunnolla hahmottamaan. Suuresti toivon että tähän todellisuuteen herätään ennen kuin on liian myöhäistä. Varsinainen möläytys oli taannoinen hurskas toivomus siitä että "voimmehan me hakea NATOn jäsenyyttä jos kriisi uhkaa". Eipä silti, kyllä minäkin ostaisin palovakuutuksen vasta siinä vaiheessa kun liekit pukkaavat esiin räystään alta.