Missä mennään Aatos? Vituttaahan se, kun yksistäkään kalsareista ei ole jäljellä kuin rivat ja nekin haperoa läpeensä. Mistään saatana saa enää ehyitä kalsareita, eikä ainakaan niitä justiinsa, jotka pysyisivät ehyinä. Sama mistä ostaa ja mitä merkkiä, kun sangat vaan kourassa parin pesun jälkeen. Pieremmälläkö ne perkele menee puhki?!?
On silkkiboksereita, mutta eivät kestä ja vittumaisen joustamattomiakin ovat. Koko ajan saisi vetää kankaanpalaa nivusista ja persvaosta. Eivätkä kestä. Eivät, eivät, eivät.
On tavallisia puuvillaboksereita, eivät kestä. Elastaanilla ja ilman, mutta eivät kestä. Mukavia ovat iholle joo, varsinkin vähän reilun kokoisina huilaa vanhemman kansan riippapallitkin ihan loistavasti siellä. Mutta rikki koko ajan.
On sitä originaalimallista pallinhauduttajamallia. Oma vörssi se on oltava munille. Jämäkät ovat urheiluhommissa, mutta vähän reitevälle kaverille tarvitsis nahkan väliin kangasta. Hiertää ihan punaiseksi. Lenkillekin jos lähtee, niin pakko on heittää perusvoiteet reisille ensin, muuten loppuu lenkki verenvuotoon vartin jälkeen. Eivätkä kestä viittä kertaa pitempään nämäkään.'
Pitkät kalsarit on maaliman sitten ensteks rumimmista kankaista tehtyjä housuloita, eivätkä sitten kestä kirveellä tai varrellakaan. Aivan sama pitikö alla jotakin, vai ei, mutta eivät pysy ehyinä edes ensilumille asti.
Bermuda-mallejakin on vaikka kuinka. Yleensä niissä on tosi vittumaisen hiertävä se kuminauha siinä vyötäröllä. Näissähän ei reidet pala puhki tanakkammallakaan kaverilla, mutta haaroista rikki aina. Ja sitten palaa iho puhki ja pahasti.
Vittu ei ne kestä sukatkaan, kun parit pesut, niin heti on varpaat paljaan ja kantapäät auki. Sama mitä priimatavaraa ja Finnwearia koitat ostaa, niin justiin käy niinku halpiskamankin kanssa: paskaks männöö ihan vuain pikkuhetkessä!
Ei SAATANA!!! Eikö tästä maasta löydy aluvaatteita mulle!

Viimeksi muokattu: