Naisten MM-kisat 2019 – jälkipyykki

  • 29 301
  • 255

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tietääkö joku, onko sääntöjen mukaan mahdollista toisinkinpäin, eli Hiirikoski törmää maalivahtiin, tuomari nostaa kätensä antaakseen Hiirikoskelle jäähyn, mutta Suomi ehtii tehdä maalin ennen kuin peli vihelletään poikki. Päätuomari levittää kätensä, mutta videotuomari soittaa ja on sitä mieltä että ei ollut maalivahdin häirintä -> Suomelle maali ja samassa ajassa Hiirikoskelle merkitään se jo annettu jäähy?
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämän kaiken farssin keskellä hieman kuitenkin lohduttaa tieto, että Naisleijonat osoittivat nyt vihdoinkin pystyvänsä olemaan maailman paras jääkiekkojoukkue. Siitä ei voi kukaan olla enää eri mieltä.

Tästä on siis hyvä jatkaa ja nyt Suomi nousi naisten jääkiekossa kolmen suuren joukkoon ja tulee varmuudella tästä eteenkinpäin joka vuosi haastamaan tasavertaisesti USA:n ja Kanadan joukkueet. Vanha valta on siis vihdoin saatu murrettua, kuin Berliinin muuri konsanaan eikä paluuta aiempaan enää ole.

Kulta tullaan pelaamaan näiden kolmen joukkueen välillä vielä monta vuotta tästä eteenkinpäin. Toivottavasti siihen joukkoon nousee mahdollisimman pian toki monta muutakin joukkuetta, niin saadaan naiskiekkoon entistä enemmän mielenkiintoa.

Joo, ihan hyvät skabat naisilta, varsinkin loppua kohden, kun tuli tuloksellisesti hyvää jälkeä.

Seuraavista skaboista on kyllä paha sanoa mitään, mutta kyllähän Kanadassa pienessä kaukalossa peli tulee olemaan taas vähän erilaista. Suomen joukkue voi vähän muuttua, mutta aika pitkälle tuossa se ryhmä on.

Pelillisesti Naisleijonat pystyi haastamaan tiiviillä puolustuspelillä ja Rädyn torjunnoilla. Henkilökohtainen taitotaso on P-Amerikkalaisilla vielä selkeästi edellä ja kyllähän tämä tulod pistää tuolla taas rattaat pyörimään uudella tavalla, jotta osaavat pelata hyvin puolustavaa jengiä vastaan paremmin. Playoffpelit noita vastaan meni Naisleijonilta hyvin, mutta alkulohkossa tuli pataan maalierolla 3-12.

Sen suurempia johtopäätöksiä en vielä yhdestä turnauksesta tekisi. On noita voittoja ottaneet harkkapeleissä jo aiemmin, mutta kyllä tässä toisteisuutta vielä tarvitaan, jotta voimasuhteiden tasoittumisesta lopullisesti voitaisiin puhua. Ja vieläpä MM-skabojen osalta. Naisleijonat alkavat olemaan sellaisen samankaltaisen kynnyksen havinoilla kuin aikanaan Leijonat olivat ottaessaan lopullisesti paikkaansa sieltä kärjestä. Jonkun vuoden saattaa vielä naisilla viedä, mutta kyllähän tuolta junnuista näyttäisi ihan hyviä flikkoja olevan nousemassa ylöspäin.
 

Rocco

Jäsen
Tietääkö joku, onko sääntöjen mukaan mahdollista toisinkinpäin, eli Hiirikoski törmää maalivahtiin, tuomari nostaa kätensä antaakseen Hiirikoskelle jäähyn, mutta Suomi ehtii tehdä maalin ennen kuin peli vihelletään poikki. Päätuomari levittää kätensä, mutta videotuomari soittaa ja on sitä mieltä että ei ollut maalivahdin häirintä -> Suomelle maali ja samassa ajassa Hiirikoskelle merkitään se jo annettu jäähy?
Ei voi, koska rikkova joukkue ei voi saada mitään hyötyä ottamalla jäähyn.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Olisi mukava kuulla Manuela Gröger-Schneiderin omat kommentit ja pitääkö pokka loppuun asti. Kaikki viralliset tahot yrittää tyynnyttää kansaa. Tainnut ko. henkilö poistua matalalla profiililla kiireen vilkkaa tavoittamattomiin median kynsistä.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tietääkö joku, onko sääntöjen mukaan mahdollista toisinkinpäin, eli Hiirikoski törmää maalivahtiin, tuomari nostaa kätensä antaakseen Hiirikoskelle jäähyn, mutta Suomi ehtii tehdä maalin ennen kuin peli vihelletään poikki. Päätuomari levittää kätensä, mutta videotuomari soittaa ja on sitä mieltä että ei ollut maalivahdin häirintä -> Suomelle maali ja samassa ajassa Hiirikoskelle merkitään se jo annettu jäähy?

Kai se ainakin naisten peleissä voisi teoriassa olla mahdollista, mutta eiköhän siinä kohdassa dumari vetäisi vaan voimakkaasti rintauintia, missä nyt esim. Nieminen koski kiekkoon, niin aika nopeasti se tilanne tulee. Ja jos ei dumari ehdi tuohon mukaan ja vislaamaan, niin eiköhän se näytettäisi, että kosketus/veto katkaisi pelin. Epäilen kuitenkin vahvasti, että kukaan ei tuollaisessa tilanteessa lähtisi tuomiota muuttamaan videoiden perusteella, koska tavallaan sitä maalia ei olisi kuitenkaan koskaan syntynyt. Veskan häirintä, ei maalia, ja av. Vittu sitä tuomiota kukaan millään tavalla lähtisi muuttamaan, vaikka kuinka ja:lla kaikki maalit tarkistettaisiin. Ei voinut tehdä maalia, koska siirretty rangaistus, eikä sitä varmaan voisi edes tarkistaa, ettei ollut häirintä, vaikka piiparointi jäällä olisikin täysin väärä. Niin ja se jäähy pitäisi tosiaan perua, mutta taitaa olla tosiaan tekemätön paikka.

Tai no, katellaan nyt, millaisia sekoiluja saavat aikaan Skoda cupissa. Kaikki on varmaan mahdollista.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
IIHF selittelyt on nyt täyttä paskaa. Koska en usko sekunttiakaan että jos tilanne ois menny toisin päin niin USA:lta ois sitä maalia hylätty. Hyvä jos ois edes videoita katottu.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kiitos naarasleijonat tästä vahvasta urheiluelämyksestä (välierä+finaali). Jäi kyllä katkera jälkimaku pitkäksi aikaa ja oli erikoisin finaalin loppuhuipennus mikä muistuu mieleen. Siksi tämä jää mieleen ja parhaimmillaan urheilu menee tällä tavoin kunnolla tunteisiin. Mieluummin tietysti pelkkää iloa, mutta jotenkin nämä katkeratkin elämykset kuuluvat penkkiurheiluun. Miten voi nauttia jos ei ole koskaan kärsinyt?
 

Salama44

Jäsen
No, esim. se ettei se ollut väärä tulkinta. Maalivahti viime hetkessä syöksyi oman alueen ulkopuolella hyökkääjän jalkoihin ja kaatoi tämän. Oli yksi kuvakulma, mikä hidastuksessa näytti tuon todella selkeästi. Eli jäähy oli oikein tuomittu. Jos siis tarkoitit sitä, että jäähy olisi ollut väärin, sitten tuo videotarkastusvyyhti on oman kompetenssini yläpuolella.

Miksi tätä jauhetaan. Maalivahti syöksyi Hiirikosken laukoman kiekon perään ja kaatoi Hiirikosken ja sai jäähyn. Samassa rytäkässä maalivahdilla ei ollut kiekko hallussa ja hän torjui sen rebaundina Niemiselle joka pisti kiekon maaliin. Ei mitään syytä hylätä maalia. Molari lähti Hiirikosken vedon perään kun ei saanut kiekkoa kiinni ja kaatoi samalla jäähyn arvoisesti Hiirikosken. Peli jatkuu niin kauan kun kiekko on Suomella samalla kun USA:lle on tulossa rangaistus. Kiekko tulee syöksyvältä maalivahdilta suoraan Niemiselle ilman että jenkit saa kiekkoa haltuun ja Nieminen tekee voittomaalin. Oikeusmurha eikä mitään muuta.

Pihapeleissä oli aikoinaan sama sääntö. Jos joku oli joskus tuomarina sanottiin että tuomarin sana on laki vaikka oli monta metriä paitsiossa. Eihän se sääntöjen mukaan mennyt, mutta kun tuomarin sana on laki oikeusmurhia tuli välillä. Joskus sitä käytettiin jopa hyödyksi. Nyt jenkit löysivät tämän saman porsaanreiän että lakia käyttävä tuomari on videon takana ja voi tehdä mitä tahansa vaikka omin silmin näki mitä tapahtui.
 

Salama44

Jäsen
Spekulaatiota tämäkin (vaikka tämä on varmasti ollut se ratkaiseva syy). Vieläkään en ole nähnyt virallista kantaa missään.

Oliko tahallinen kontakti? Jääkiekossa jopa naisten peleissä on paljon kotakteja. Koskeminen ei ole kiellettyä. Maalivahti haparoi kiekon ei saanut sitä haltuun. Syksyi kiekon perään ja kaatoi jäähyn arvoisesti suomalaipelaajan. Samalla kiekko pomppi suoraan Niemiselle ilman että USA sai sitä haltuun. Nieminen laittoi kiekon maaliin Ei mitään syytä hylätä maalia. Hylkäys oli oikeusmurha. Kiertää jotenkin samaa kehää.
 

Salama44

Jäsen
Eilinen näytelmä ja farssi oli kaikkinensa upeaa. Tämä turha vatkaaminen ja kitinä ei tee mielestäni oikeutta huikealle spektaakkelille.

Itse pelistä sanottava että ...

Väitätkö tosiaa että jäkiekossa on oikein voittaa vasta jos on joka osa-aluella vastustajaa parempi?

Onneksi näin ei ole muuten katoaisi koko urheilun suola. Jokainen voitto joka tulee väärällä tuomiolla voittomaalista on väärin vaikka vastustaja ja hallitsisi peliä miten paljon tahasa. Sitä paitsi olen sitä mieltä että Suomi pelasi kaksi perättäistä parasta peliään koskaan ja oli taktisesti jopa parempi siinä miten paljon sai itsestään irti.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Finaali jäi kyllä mieleen. Tuloksesta ja tuomaresta huolimatta valtava hyppäys uudelle tasolle ja kovan luokan osoitus naisilta, että kärkimaita pystytään voittamaan. Joskus tiukat tappiot edeltävät myös suuria voittoja. Vuonna 94 miehet hävisivät rankkareilla kanadalle 1-2 ja seuraavista kisoista tuli legendaariset.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Väitätkö tosiaa että jäkiekossa on oikein voittaa vasta jos on joka osa-aluella vastustajaa parempi?

Onneksi näin ei ole muuten katoaisi koko urheilun suola. Jokainen voitto joka tulee väärällä tuomiolla voittomaalista on väärin vaikka vastustaja ja hallitsisi peliä miten paljon tahasa. Sitä paitsi olen sitä mieltä että Suomi pelasi kaksi perättäistä parasta peliään koskaan ja oli taktisesti jopa parempi siinä miten paljon sai itsestään irti.

En väitä. En ala toistamaan jo pointiltaan selkeää asiaa uudestaan. Olisit edes lainannut koko viestini.
 

iLUZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Oliko tahallinen kontakti? Jääkiekossa jopa naisten peleissä on paljon kotakteja. Koskeminen ei ole kiellettyä. Maalivahti haparoi kiekon ei saanut sitä haltuun. Syksyi kiekon perään ja kaatoi jäähyn arvoisesti suomalaipelaajan. Samalla kiekko pomppi suoraan Niemiselle ilman että USA sai sitä haltuun. Nieminen laittoi kiekon maaliin Ei mitään syytä hylätä maalia. Hylkäys oli oikeusmurha. Kiertää jotenkin samaa kehää.
No juuri näin itsekin asian näen. Alkuperäinen viestini olikin osoitettu niille jotka kritisoivat Suomen protestia ja puhuivat "kunniallisen tappion" puolesta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Miksi tätä jauhetaan. Maalivahti syöksyi Hiirikosken laukoman kiekon perään ja kaatoi Hiirikosken ja sai jäähyn. Samassa rytäkässä maalivahdilla ei ollut kiekko hallussa ja hän torjui sen rebaundina Niemiselle joka pisti kiekon maaliin. Ei mitään syytä hylätä maalia.

Jep, olen täysin samaa mieltä. Tuossa käytiin keskustelua myös siitä, että jäähy olisi pitänyt loogisesti peruuttaa. Ja toki itse hylkäyksestä, koska se useiden mielestä oli oikea tuomio - tunnustan että niin itsestänikin kun näin ensimmäiset hidastukset. Vasta tarkemmin katsoessa kävi ilmeiseksi, että päätuomari oli aivan oikeassa tuomitessaan jäähyn ja hyväksyessään maalin.
 

Salama44

Jäsen
2,4 miljoonaa katto sitten peliä. Ketään ei siis kiinnostanut.

Samaan aikaan vaalien kanssa ylittää huimasti viime kevään miesten välierätappion Sveitsiä vastaan. Ketä kiinnosti kun Marjamäki ei saant mitään irti Leijonista.

Naisten valmentaja sai kaksi kertaa irti naarasleijonista tehot jotka vastasivat samaa jos Suomen miehet olisivat voittaneet 70 luvulla kahdest peräkkäin punakoneen.

Ruotsista sentää tulee asiantuntevia kommentteja. Siellä Suomen voittoa jos se olisi tullut verrattiin kaikkien aikojen suurimmaksi yllätykseksi miehetkin mukaan lukien vaikka siellä on jotain USA:n olypiavoittoa punakonetta vastaan ym.

Sellainen voitto vietiin eilen väärällä tuomiolla.
 

andyjack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseudun joukkueet, FPS
Siinä mielessä jalkapallon VAR tarkastelu on parempi kuin tämä jääkiekon systeemi, että päätösvalta on aina ottelun päätuomarilla. Tuomari käy itse katsomassa tämänkaltaiset tilanteet kentän laidalla monitorista. Sen vielä ymmärrän, että videolta voidaan tehdä päätös siitä ylittääkö kiekko maaliviivan vai ei, mutta tässä tapauksessa on kyseessä puhtaasti tulkintakysymys, jonka voi perustellusti päättää kumminpäin vaan. Miksi ihmeessä tällaisessa tapauksessa vastuu siirretään peliä tuomitsemattomalle tuomarille? Paljon parempi on tuo jalkapallossa käytettävä tapa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kuinkahan mones karkki tässä jo vietiin naaman edestä pois, jos vuodesta 1983-84 on tämän katajaisen kansamme edesottamuksia seurannut eri kilpakentillä. :)

Äkkiseltään tulee mieleen case Wetzell ja banaanit, sitten Wienin alioikeuden jääkiekkoturnaus (joita myös MM-kisoiksi nimitetään), jossa siviilioikeus kävelee kisojen direktoraatin ja tuomarien yli mennen tullen ja päättää että huolimatta edustuskelvottoman pelaajan peluuttamisesta direktoraatilla ei ollut oikeutta hylätä Saksaa. Sitten tietty case Martti Vainio ja muutamat hiihtomitalit... Unohtamatta Mietaan sadasosasekuntia.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Sen sijaan voi keskustella, oliko tilanne todella maalivahdin häirintä

Ilta-Sanomissa joku kanadalainen erotuomarikouluttaja opasti, että pääsääntöisesti kaikista kontakteista vastustajan veskariin pitää viheltää jäähy mv:n häirinnästä ja hylätä sellaisen jälkitilanteesta syntynyt maali. Poikkeuksena vain tilanteet, joissa _selkeästi_ pelaaja työnnetään päin maalivahtia ja/tai törmäävän pelaajan voidaan nähdä pyrkivän välttämään kontaktia kaikin keinoin.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Finaali jäi kyllä mieleen. Tuloksesta ja tuomaresta huolimatta valtava hyppäys uudelle tasolle ja kovan luokan osoitus naisilta, että kärkimaita pystytään voittamaan. Joskus tiukat tappiot edeltävät myös suuria voittoja. Vuonna 94 miehet hävisivät rankkareilla kanadalle 1-2 ja seuraavista kisoista tuli legendaariset.

Ja 1994 myös räikeällä tuomarivirheellä...
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Maalia tarkistamassa mm. latvialainen videoteknikko... Siis mitä vittua IIHF???
 

Matbus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Pakko kai se on itsekin osallistua tähän kuumaan keskusteluun. On ensimmäiseksi sanottava, että tuo jatkoaika maalin hylkääminen ja siitä johtuva epäselvyys ja tunteiden kiehataminen on aiheellista. On totta, että tilanne on tulkinnanvarainen ja haastava tuomita. Omasta mielestäni kentällä oleva tuomari teki oikean päätöksen jäähyn ja maalin suhteen. Hän oli lähes täydelliseti sijoittunut ja näki tilanteen hyvin.

Mitä tulee sääntöihin, maalivahdin koskemattomuus ei pitäisi olla niin kiveenhakattu maalialueen ulkopuolella. Jääkiekko on kontakti laji ja maalivahdinkin on syytä olla varautunut tähän, varsinkin kun lähtee tavoittelemaan kiekkoa oman alueensa ulkopuolella.

Kentällä olevan tuomarin pitäisi olla ns. ylituomari eli hän viimekädessä tekee päätökset. Videotuomari olisi avustavatuomari ei päättävä. Nykyään on yleistyneet nämä tilannehuoneet, joissa kelataan videoita ja sieltä käsin infotaan ottelutuomaria. Mielestäni tilannehuoneet ovat hyviä tarkastamaan onko kiekko käynyt maalissa, koska usein tarvitaan monta kuvakulmaa ja näissä huoneissa on laitteistot joilla voidaan nopeasti käydä läpi monet vinkkelit. Näissä maalivahdin estämis, korkeamaila, potkut ja myös paitsiotilanteissa voisi NHL:stä ottaa mallia, jossa tilannehuone tarkistaa maalit, muut ottelutuomari padiltä. Tällöin ehkästäisiin monet tulkinnat ja kommunikaatio ongelmat.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Asiantuntijoiden kannattaa katsoa tätä videota joka on tarkka YLE . Tässähän sekä maalivahti että pelaaja syöksyvät kohti irtokiekkoa ja pelaajan maila on maalivahdin räpylän ja kiekon välissä. Pelaaja ehtii siis ennen mailalla kiekkoon joka räpylän iskuvoimasta lähtee mailan kautta maalin etupuolta kohden. Räpylä siis antaa sen voiman mailan kautta kiekkoon. Irtokiekko siis jota molemmat tavoittelee. Sitten vasta tulee törmäys .Pelaaja täysin syytön.
 

Matbus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hyvä pätkä tuo YLEn kooste, jossa näkyy selvästi että jenkkivahti kurottaa pois omalta alueeltaan kiekon perään. Hiirikoski ei olisi enää ehtinyt tehdä jyrkempää käännöstä ja oli toki muutenkin menossa kulmaa kohti kiekon perään, ei maalivahdin. Olen Paasin kanssa samaa mieltä, ettei IIHF ole ilmeisesti paljonkaan kiinnostunut naislätkästä. Mietin tuossa iltalenkillä, että mitä IIHF on yleensäkin tehnyt viimevuosina jääkiekon kehittämiseksi? Vai johtuuko se siitä, että eräs Sveitsiläinen hammaslääkäri on toiminut jarruna. Tuomaritoimintaan on toden totta satsattava huolella lisää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös