Kun säännöistä keskustellaan niin myös Itseäni myös pitkään mietityttänyt mistä tämä häkkipakko naiskiekossa juontaa juurensa?
En ole ollut asiasta päättämässä, mutta ihan näin maalaisjärjellä ajatellen sääntö perustuu ihan samaa kuin junioreidenkin kohdalla. Häkkipakolla suojellaan pelaajien kasvoja kiekkojen ja mailojen aiheuttamilta vaurioilta. Miesten puolella raja on täysi-ikäisyys, jonka jälkeen jokainen saa ihan vapaasti tuhota oman naamansa pelaamalla jääkiekkoa. Naisilla tuo mahdollisuus on ilmeisesti haluttu rajata pois säännöillä, niin kukaan ei joudu ainakaan minkään ummehtuneen machoasenteen vuoksi pelaamaan ilman häkkiä, kun lajikulttuurin mukaan kovien jätkien pitää pelata ilman häkkiä. Aika vähissä ne järkiperusteet on miestenkin kohdalla, mutta nyt sinne on sentään saatu kypärä ja puolivisiiripakko, joita kohtaan on myös ollut historiassa voimakasta vastustusta.
Oli maailma sitten kuinka tasa-arvoinen, niin kyllä kasvoilla vaan taitaa olla keskimäärin enemmän merkitystä naisille kuin miehille. Siinä missä puuttuva hammasrivi ja tikkausarvet ovat lätkäjätkälle jonkinlaisia kunniamerkkejä, niin edes isolle osalle jääkiekkoa pelaaville naisille ne eivät sitä todennäköisesti ole. Ihan kaikkea ei puuterillakaan saa peitettyä. Kun naiset eivät saa pelaamisesta juuri missään palkkaakaan, niin hammaskaluston korjauttaminenkin pitäisi maksaa kaiken muunkin lisäksi omasta pussista.
Epäsäännöllisen säännöllisen naisten liigan seuraajana on pistänyt silmälle, kuinka hyvin (oletettavasti) HIFK miehet tukevat myös naisia. Lähetyksissä on selostaja, kommentaattori ja jopa erätauolle viihdettä haastatteluiden muodossa. Puhumattakaan useammasta eri kamerakulmasta. Nämä varmasti vaativat pienimuotoisen tiimin jokaiseen peliin mukaan.
Leijona.tv, eikä Naisten Liigalle aiemmin tarjottu Ruudun "lähetyssalkku" mahdollista tuollaista, vaan HIFK on tosiaan satsannut tekniikkaan ja tekijöihin tämän nykyisen pääsarjataipaleensa aikana merkittävästi. Todennäköisesti ihan ammattilaisten muodossa rahalla, eikä vain vapaaehtoisia harrastelijoita talkoisiin keräämällä.
Kun verrataan Kärppiin niin ei ole edes selostajia lähetyksissä, onneksi Bartavege kuitenkin käy niitä selostamassa. Surullista, koska kuitenkin liikevaihdon viitekehyksessä ovat kyseiset joukkueet samalla viivalla, sekä Kärpillä on taustalla vielä Qstock-festarit. Vaikka tieten sieltä ei ymmärrettävästi ole muutamaan vuoteen tullut tuloja.
Kärpillä on tilanne vaihdellut viime kausilla. Jossain vaiheessa oli ymmärtääkseni yhteistyötä jonkin oululaisen media-alan oppilaitoksen kanssa ja oppilaat saivat yhteistyön kautta hyvää käytännön harjoitusta. Leijonat.tv:ssä en viime syksyn testijakson aikana kuullut Bartavegen selostuksia Naisten Liigan peleissä. Syksyllähän liitto itse asiassa kielsi Ilvekseltäkin selostukset Leijonat.tv-lähetyksissä. Tammikuun jälkeen en ole nähnyt tuon maksulliseksi muuttuneen palvelun lähetyksiä, joten en ole ihan varma sen tilasta keväällä. Ilmeisesti ainakin loppuotteluissa myös Espoossa oli selostaja kertomassa mitä muikkuverkon takana olevassa pikselimössössä tapahtuu. Palvelulle on myös oma
keskusteluketjunsa, josta saattaa saada ajankohtaisempaa tietoa kuin itselläni on.
Moni eurooppalainen naispelaaja suuntaa Ruotsiin, koska heidän olosuhteensa kehittyä urheilijana ja kiekkoilijana ovat siellä hyvät, minkä seurauksena sarja on kova. Mutta siltikään itse Ruotsalaiset eivät menesty? Tätä olen pohtinut mutta mitään järkevää syytä en ole keksinyt.
Tätä on pohdittu Ruotsissakin jo useamman vuoden, koska
damkronor on selvästi alisuorittanut samaan aikaan, kun U18-tyttöjen maajoukkue oli vain hetki sitten vuonna 2018 tyttöjen MM-kisojen loppuottelussa. Muun muassa naisten maajoukkueen ristiriitainen ex-päävalmentaja Leif Boork oli vahvasti sitä mieltä, että Ruotsin naisten pääsarjan ulkomaalaispelaajien määrää pitäisi jotenkin rajoittaa. Todennäköisesti hän on tuossa kohdin osittain jopa oikeassa.
Kirjoitin marraskuussa naisten maajoukkueen ketjuun oman käsitykseni tilanteesta ja lainaan sen tähän viestiin, kun en jaksa kirjoittaa sitä uudestaankaan. Ihan lukumääräisestikin tilastot tukevat jollain tavalla Leif Boorkin väitettä, että ulkomaalaispelaajat vievät ruotsalaispelaajilta kärkiketjujen paikkoja, joissa jatkaa kehittymistä lupaavasta juniorista kansainvälisen tason naispelaajaksi. Yleisesti kuultu vasta-argumentti on, että sarjan kovempi taso kehittää kaikkia, mutta ihan sinne kansainväliselle huipulle päästäkseen pitäisi kuitenkin olla ratkaisuhetkillä kaukalossa, eikä vaihtoaitiossa tai jopa katsomossa.
Ruotsin SDHL:n taso on tosiaan noussut viime vuosina erityisesti kovatasoisten ulkomaalaispelaajien avulla ja sarjan tason voidaan ihan perustellusti sanoa olevan kovempi kuin Naisten Liigan taso. Kehityksestä on ollut hyötyä myös Ruotsiin lähteneille suomalaisille. Tosin Ruotsin maajoukkueen kannalta kehitys ei ole ollut pelkästään myönteinen. Muutoksessa piilee pieni varoitus Suomeenkin, jossa on myös nähty viime kausilla aiempaa enemmän ulkomaalaispelaajia.
Jos joukkueen taloudellinen tilanne mahdollistaa moisen, on varmasti valtava houkutus hakea kilpailullista etua tuomalla suomalaispelaajien nollasummapelin ulkopuolelta sarjaan maajoukkuetason ulkomaalaispelaajia, kuten vaikka HIFK, TPS ja HPK ovat tehneet viime kausilla. Tuo epäilemättä nostaa sarjan tasoa, mutta kääntöpuolena on, että kovatasoiset ulkomaalaispelaajat syövät joukkueiden kotimaisten kärkipelaajien vastuuta. Suomessa tuo riski on pysynyt vielä aika pienenä. Sen sijaan Ruotsissa uhka on monessa joukkueessa jo toteutunut. Alla hieman tilastoja väitettäni tukemaan:
SDHL
-10 joukkuetta
-150 ruotsalaispelaajaa
-89 ulkomaalaispelaajaa
Ruotsalaisten määrä
SDHL:n pistepörssissä
TOP 10 - 1 - (7.)
TOP 20 - 6
TOP 30 - 11
TOP 40 - 17
TOP 50 - 22
Sama ruotsalaisten suhdeluku jatkuu sadan pelaajan toiselle puolelle. Vasta siellä alkaa olla selvästi enemmän ruotsalaispelaajia.
Naisten Liiga
-10 joukkuetta
-230 suomalaispelaajaa
-18 ulkomaalaispelaajaa
Suomalaisten määrä
Naisten Liigan pistepörssissä
TOP 10 - 9 (8 maajoukkuepelaajaa)
TOP 20 - 17
TOP 30 - 27
TOP 40 - 35
TOP 50 - 44
Pistepörssi ei tietenkään kerro suoraan pelaajien saamasta vastuusta, mutta kyllä sillä jonkinlainen korrelaatio varmasti on. Varsinkin kun puhutaan noin selkeästä erosta kahden naapurimaan sarjan välillä.
Ironistahan tilanteessa on, että ymmärtääkseni ruotsalainen lainsäädäntö edellyttää valtiontukien yms. saamiseksi lajiliittoja sekä seuroja huolehtimaan tasavertaisista mahdollisuuksista myös tytöille ja naisille. Tämä on osaltaan sitten parantanut naisten jääkiekon taloudellisia edellytyksiä, minkä seurauksena moni maajoukkuetason pelaaja Suomesta, Sveitsistä, Tanskasta, Tšekistä, Ranskasta sekä jopa Kanadasta ja Yhdysvalloista on siirtynyt Ruotsiin. Samaan aikaan Ruotsin maajoukkuepelaajien kehitys on jäänyt polkemaan paikallaan muun sekoilun ohessa. Maajoukkue on menestynyt huonommin ja sen jälkeen myös mm. Ruotsin olympiakomitean taloudellinen tuki naisten jääkiekolle on pienentynyt. Suomessahan mm. Pasi Mustonen puhui ensimmäisten urheilija-apurahojen saamisen jälkeen, että arvokisamitalin saavuttaminen on erityisen tärkeää tuen jatkumisen vuoksi. Naisleijonat onkin napannut apurahoille pääsemisen jälkeen joka kerta vähintään pronssia.
Naisten Liigan kehitys ja taloudellisten olosuhteiden paraneminen ei voi kuitenkaan olla pelkästään liiton tai valtion tukieurojen varassa. Vaikka naisten joukkueet pyörivätkin pitkälti vapaaehtoisvoimin, niin silti pitäisi vaan pystyä parempaan etenkin tiedottamisen ja markkinoinnin suhteen. Siitäkin huolimatta, että liitto omilla pääosin järjettömillä päätöksillään kampittaakin toimintaa koko ajan. Naisten joukkueiden oman tekemisen lisäksi seurojen ja etenkin niiden miesten joukkueiden pitää tarjota paremmin vetoapua. Ehkä Suomessakin tarvittaisiin jotain valtion ja kaupunkien asettamia tiukempia ehtoja kaikenlaisen taloudellisen tuen suhteen, että seuroissa otettaisiin juhlapuheiden sijaan tyttöjen ja naisten jääkiekko tosissaan ihan oikeasti.